KirjastotVastattu 9 kk

Tietokoneet eivät surffailua varten

Kirjastojen jo aika tapahtunut uudistus, vähensi koneita, uudisti niitä ja näyttää, että käyttäjiltä edellytetään enimmäkseen tulostamista, joka on ahkerassa käytössä kirjaston koneilla. Ihmiset tulevat kirjastoon tulos…
KirjastotVastattu 3 kk

Kansalliskirjasto vai Kansan vastainen "kirjasto"

Joskus vuosissa 2000 - 2003, todennäköisimmin vuosissa 2000 - 2001 päätin käydä tutustumassa "Kansalliskirjastoon" Helsingissä. Menin tuohon laitokseen sen ilmoittamassa "aukioloajassaan". Sisällä ulko-oven lähellä istu…
KirjastotVastattu 9 kk

Kirjastot eivät ole aikuisia varten

Kirjastot ja niiden naishoitajat loivat kirjastoista lastentarhan jatkeen. Kirjaston hoitajan toimeen kuuluu lasten hoitaminen. Lasten hoitoon kuuluu huutaminen. Ikuinen kielto: "Ei saa juosta!" ei lopu koskaan. Ei ole …
KirjastotVastattu 9 kk

Yksi kolmesta on saavutus

Aaa, ma lainasin kirjastosta kolme kirjaa ja sain niistä yhden luettua. Sitä ennen olin uusinut lainat kolme kertaa. Pidän aikamoisena saavutuksena että jaksoin lukea sen yhden kirjan. Yritin lukea toista kirjaa, jota o…
KirjastotVastattu 9 kk

lapset voittavat aikuisia huutamisessa

kirjastossa lapset huutavat niin, että aikuiset eivät siedä heitä yhtään se sanoo paljon lasten voimista ja voitosta koska kun aikuinen huutaa, niin lapset eivät valita siitä kirjastossa vain juoksevat leikkimään lapset…
KirjastotVastattu 9 kk

E-kirjaston sairas sisältö

Millaiset ihmiset julkisiin palveluihin kansansivistyksen nimissä tuotantoa oikein valitsee? Ylellä kaikki jotain tekotaiteellista surkeaa aivopesupaskaa ja nyt tutustunut E-kirjastoon, niin tullut jo kaksi "historialli…
KirjastotVastattu 9 kk

15 min tietokone

kirjastojen ennätys asiointi tietokoneella kestää 15 min on olemassa kirjasto, jossa on yksi tietokone ilmaiseksi ja käyttöaika on 15 minuuttia se on kaikkien kirjastojen ennätys virkailija sanoo, että pidempikestoisest…
KirjastotVastattu 9 kk

vähän kirjastoja

onko kaupungin keskustassa liian vähän kirjastoja suhteessa väkilukuun kirjastot voivat olla vanhoja ja PIENIÄ eivät palvele kaikkia asukkaita ovat kaukana toisistaan jossakin taajamassa voi olla iso kirjasto, myöhemmin…
KirjastotVastattu 9 kk

kirjaston vee

jätetään jäljelle yksi tietokone ja luodaan riita kävijöiden kanssa tietokoneen käytöstä, jonosta, oikeuksista veemäinen kirjasto selittää ikävissään kuinka tässä tilanteessa menetellään kaikkien kesken jotta tätäkin ti…
KirjastotVastattu 9 kk

Nuori vartija kielsi katsomasta nykytanssia

Kirjaston valvoja vartija, nuori, itsekin ei perusvartijan oloinen nenälävistyksineen, kielsi kirjaston vierailijaa katsomasta nykytanssia. Kirjaston kaikissa koneissa on esto-ohjelma muutenkin, joka sulkee automaattise…
KirjastotEi vastauksia

yksi kone kantsii jättää syrjään

kirjastojen kantsii tehdä ainakin yksi kone tosi aikuisille jota ei myös tarkista kukaan koska koneesta katsellaan syrjäisessä kirjaston nurkassa aikuisvideoita ja sellaista tieteen alaa kuin seksologiaa olisi reilua ka…
KirjastotEi vastauksia

Kirjastot keski-suomessa ja uudellamaalla.

Hei, Annan palautetta keski-suomen ja uudenmaan kirjastojen toiminnasta ja henkilökunnan käyttäytymisestä. Tunnen erään koulutetun kirjastovirkailijan, jota kohdeltiin huonosti Muuramen pääkirjastossa äärioikeistosympat…
KirjastotEi vastauksia

Kirjaston naistyöntekijöiden Ass Clapping kilpailu

Pääkaupunkiseudun kirjastoissa järjestetään naistyöntekijöiden välinen takapuolen pakaroiden yhteen läimäyttämisen kilpailu tapahtuma. Kaikki tervetuloa! Valitaan voittaja, palkitaan parhaana.
KirjastotEi vastauksia

intialainen huutaa

ajattelin mikä vituttaa, niin punaiseen takkiin vihaisen oloinen intialainen ääni tartuttaa itseen, että keskittymiseni takertuu ääneen mikä vittua häntä vaivaa? joku hätä taustalla, huutaa jonnekin Intiaan ei jätä rauh…
KirjastotEi vastauksia

kirjaston naiskunta vaihtelee

joskus kirjastossa on hyvinkin sopivia naisrikkaita tarjouksia joskus keskinkertaisesti joskus tyhjäisesti joskus vastentahtoisesti, että tarjonta voisi olla parempi vielä päälle päiviä kun naisten joukossa on tuleva va…