Tapani KansaVastattu 1 kk

Tapsuliini hautaamatta

Tämän päivän Iltalehden mukaan Tapsuliini Känsä on edelleen hautaamatta vaikka kylmästä pierusta on kulunut lähes puolitoista vuotta. Mitä ihmettä? Tappeleeko avoleski omien lastensa kanssa?
Tanssi ja iskelmäEi vastauksia

Jaahas ensimmäinen kerta

Ensimmäinen kerta, kun en ahdistellut yhtäkään naista seksuaalisesti koko illan aikana. Sen sijaan musta tehtiin kamera mies, napsin kuvia yhdelle isolle naisporukalle, kun he pyysivät. Ja hieman tanssin niiden vieressä…

Katariina, laulaja

1990-luvun puolessavälissä lanseerattiin uutta iskelmätyttöä iskelmämarkkinoille, nimeltään Katariina (Aalto). Likka pääsi levyttämään sinkun "Melkein täydellinen". Se oli Pekka Ruuskan kynästä. Mitä sen jälkeen tapahtu…
Tanssi ja iskelmäEi vastauksia

Heidin rumpali

Harvoin näkee noin tasokasta rumpu työskentelyä. Hot yhtye Lempäälän keikalla 17.10.2024. Esim kappale " Rakastan, Rakastan". Olen yrittänyt etsiä kuka on kyseessä, mutta tuloksetta.

Laulaja Sari Tuomi

Mitä laulaja Sari Tuomi tekee nykyisin? Eli hän joka voitti Turun Iskelmäfestivaaleilla järjestetyn Golden Stars -kilpailun yhdessä Mikko Salmen kanssa kesällä 2003? Tässä hänen yksi kappaleensa: Sari Tuomi - Tää vois o…
Tanssi ja iskelmäEi vastauksia

Jussi Roponen ja Souvarit

Voiko olla masentavampaa ja ikävämpää musiikkia kuin yllämainittujen taiteilijoiden esitykset? Toista on esim. Esko Kivikosken hieno iskelmä "Kyllä".

Laulaja esiin

Harmittaa usein nykyiset sovitukset/miksaus joissa laulu usein kuulostaa olevan taka-alalla. Yksi häiriötekijä on monesti sähköbasso, joka peittää niin laulun kuin muut soittimet. Tosin niin käy myös jos harmonia(?)soit…

Nina Costa

Romanialainen Nina Costa julkaisi Suomessa 70-luvulla yhden levyn, Tällainen olen. Tietääkö kukaan mitä hänelle kuuluu? Onko elossa? Arvelen, että hän on 75-80 vuotta nykyään. Siis jos elossa on. Netistä ei löydy juuri …