https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000011441284.html HS kertoo, että kaksi tuotannossa ollutta henkilöä vahvistaa lehdelle Mira Luodin kertomat tapahtumat. Toisen mukaan Luoti kertoi seksuaalisesta häirinnästä jo kuv…
Syntymäpäivä: p+p+k+k+v+v+v+v = 33 1 - edustaa yksilöllisyyttä, aloitteellisuutta ja johtajuutta. Numero symboloi uusien asioiden luomista ja alkuunpanevaa energiaa. Se voi myös viitata rohkeuteen, itsenäisyyteen ja its…
Trump on ilmiselvästi sairas.
Ainbakin perjantaihin saakka joutuu lämmittämään saunaa 24/7, ja eukko ei ehdi muuta tekemään kuin imuroimaan. Minä taidan paistaa parit joulukinkut uunissa.
Viisi nuorta houkutteli huumeiden ostajia ryöstettäviksi Espoossa, epäilee poliisi – uhkasivat viidakkoveitsellä Osa asianomistajista on saanut ryöstöjen yhteydessä vammoja. Viisi kiinniotettua epäiltyä ovat 15−22-vuo…
Antoiko Google kokkeleille kuoleman suudelman ja viimeiset voitelut, kun tulee vaaleissa noutaja???
matuja jotta pääsevät valittamaan...
Eivät ole ei, vaan ovat heikkoälyisiä ja laiskoja valittajia. Palstavassut eivät ole koskaan pärjänneet hyvin elämässään, ja syy siihen on heissä itsessään.
Niin koville heitä ottaa amerikanpersun kauhisttuvat pataan ottaminen.
mutta Texasissa hän siinä onnistui. :=)
Pulmusina, jotka eivät ole rahan perään, LOL Nythän loppui korruptiot, joo ehkä republikaanien korruptiot loppui, mutta taas jatkuu demokraattien omat korruptiot kun pääsivät kaalimaata vartioimaan....jostain syystä kan…
antautumaan 2027-2030 aikana. ND
Kuulostaako tutulta? Pointtina oli kääntää ihmisten katse toisaalle niistä oikeasti arkea jäytävistä ongelmista. Pelkkää hämäystä, koska muuta tarjottavaa ei ole. Heidän politiikkansa on ihmisten elämän kolhinut. Ei maa…
mutta trump juuri kampanjoi poikkeuksellisesti ympäri maata tukien maga porukkansa.. aika erikoista väittämää.
on nolla eikä nousi korkeammalle kuin 10. maksimi 100 meillä porvareilla.
Järjestöt: Suomen kasvu vaatii kansainvälisiä osaajia – maahanmuuton sujuvuus ja pitovoima ratkaisevat menestyksen: https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/jarjestot-suomen-kasvu-vaatii-kansainvalisia-osaajia-maahanmuuto…
parempien mamujen taskuun kelasta.
siihen kansan surkeimpaan ja köyhimpään osaan? Lisäksi tuo persupakkomielle on selvä mielenterveysongelma, noilla vassuilla menee siis erittäin huonosti.
jos kommarit voittaa suomen vaalit ja varastaa tukipummien raha hakaniemen pankkiin.
valehdella usa vaaleista ja puhua paskaa??