PolitiikkaVastattu 1 pv

Rajat auki

Mitä suomalaiset on mieltä ,että kaikki on tervetulleita omine kulttuureineen nauttimaan suomalaisten rahoista?? 15 prosenttia on jonkinlaisessa työssä ja kaikki on tietty korkeakoulutettuja :), kuka haluaa veroja lisää…
VasemmistoliittoVastattu 18 h

Ensi keväänä suunta kääntyy myös Suomessa

Trumpin aika henkisesti ohi Kansanedustaja Veronika Honkasalo katsoo, että Trumpin aika on nyt henkisesti ohi. Honkasalokin ihastelee demokraattien voittokulkua monessa osavaltiossa täysin ennennäkemättömäksi, ja uusia …
HallitusVastattu 19 h

8 kymmenestä!

Multala kehui, että 8 kymmenestä ostvoima parantunut! Siis ne 2 on, eläkeläist, työttömät ja opiskelijat, joilla huonontunut! Nyt kuolataan, että eläkeläisiltä pitää siis leikata lisää??? On jo nostettu terveydenhoidon …
PolitiikkaVastattu 2 pv

Hallitus 2026

Nykyiselle hallitukselle on saatava potkut. Toiminta on samanlaista kuin heidän ihailemallaan Trumpilla. Kaikki kansalaisjärjestöt ovat loppumassa sääntöjen kiristyksellä t. rahojen loppumisella. Etenkin varhaiskasvatuk…
VaalitEi vastauksia

Romu-Ransu eduskunnan kuppilaan !

Tämä olisi parasta mitä Suomalaiselle politiikalle voisi tapahtua ,ensi kevään vaaleissa ! Toivottavasti on ehdokkaana ! oli puolue mikä tahansa.
PerussuomalaisetVastattu 1 pv

Missä Persut?

Kovin hiljaista hurraamista Persuilla Trumpin MagaMagaMaga tänään? Jokohan Melanie ilmoittaa Trumpelon vanhainkotiin?

kohta on helppoa

ei tarvitse lähteä hakemaan viinaa.. jää muutkin tavarat ostamatta...bensat,dieselit, jne...nyt tulee paljon halvemmaksi eläminen,,' https://www.stara.fi/2026/11/04/alkoholin-toimituslupien-hakeminen-alkoi-kotiinkuljetu…
PerussuomalaisetVastattu 1 pv

Innostui kovasti välivaaleista sdp kehuja

Moktar.Gubta 4.11.2026 klo 10.45 Uusi "...eikö tuo Moktar.Gubta suomi24 vie voiton kaikesta?" Itse en tiedä tuosta Suomi24:n osuudesta yhtään mitään. Muuten kirjoittaja on kyllä ihan oikeassa. Minä tuppaamaan jäämään vo…
HallitusVastattu 15 h

LUUTA LAKAISEE EDUSKUNNASSA VANHAT VEKS UUTTA VIRTAA TILALLE

65 V >>> OLEVAT POIS KOKONAAN POIS tuhlaamasta valtion varoja on halvempia kahvin juojia tilalle. Tekoaly korvaa loput 50 Kansanedustajaa tulee valyava säästö Samoin tehdään julkisen puolen joutaville yli väli …
Suomen KeskustaVastattu 1 pv

Tämäkin tulee poistaa

Kun vastaavia on poistettu, joissa ei keskustaa mukana. https://keskustelu.suomi24.fi/t/19606309/hienoa-trump Nyt toverit näyttää tasapuolisen poistonsa.