Jopa 70 prosenttia brittimiehistä ja puolet länsieurooppalaisista miehistä on geneettistä sukua Egyptin muinaiselle faarao Tutankhamonille. Asiasta kertoi Zürichissa sijaitseva iGenea-geenitutkimuslaitos.
Laitos selvitti Tutankhamonin, hänen isänsä Akhenatenin ja isoisänsä Amenhotep III:n dna-profiileja.
Tulosten mukaan faarao Tutankhamon kuuluu tiettyyn geneettiseen profiiliin, eli haploryhmä R1b1a2:een, johon kuuluu myös yli puolet länsieurooppalaisista miehistä. Valtaosalla eurooppalaismiehistä ja faaraolla lienee siis yhteinen esi-isä. Nykyisistä egyptiläisistä saman geneettisen ryhmän jakaa sen sijaan vain alle yksi prosentti.
"Oli mielenkiintoista havaita, että hän kuului eurooppalaiseen geneettiseen ryhmään. Yhteisen esi-isän arvellaan asuneen Kaukasuksella 9 500 vuotta sitten", iGenean johtaja Roman Scholz kertoi Reutersille.
Arvioiden mukaan kyseinen haploryhmä alkoi levittäytyä Eurooppaan maanviljelyn yleistyttyä noin vuonna 7 000 ennen ajanlaskumme alkua. Sveitsiläistutkijat eivät olleet varmoja siitä, miten Tutankhamonin isänpuoleinen sukuhaara tuli Egyptiin.
Keskus etsii nyt dna-näytteiden avulla Tutankhamonin läheisimpiä eläviä sukulaisia.
Faaraon Pojat
Sphinxin korvat
5
300
Vastaukset
- Hiram Faarao
Ei ne "toteemit" turhaa vatikaanissa tai washingtonissa seiso:)))
- n3rb
kantsii varmaan etsiä kainulaisten jälkeläisistä näitä isägeenejä
- kuvatkertovat
en kyllä ole tavannut yhtään suippopäistä eurooppalaista, jollaisia oikeat aidot
faaraot olivat. vai olivatko heidän kallonsa litistettyjä? - enemmistö....
Kainulaisista?. Voi olla. Yli puolet länsieurooppalaisista kuuluu samaan porukkaan.
- 67567857656576
kuvatkertovat kirjoitti:
en kyllä ole tavannut yhtään suippopäistä eurooppalaista, jollaisia oikeat aidot
faaraot olivat. vai olivatko heidän kallonsa litistettyjä?lätistettyjä kyllä, oli hankittu ominaisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612656Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve412306Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1012126Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502022Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611715Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171578