Irlanninsusikoira sisäsiistiksi

pönö

Minkä ikäisenä irliksenne on oppinut sisäsiistiksi?

Onko jollain hyviä kikkoja miten opettaa helpoiten ja nopeiten.

2

338

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jättiläisrakkauspakk

      Kehuja, kun tekee ulos ja namia.
      Saattaa varsinkin kylässä pissata vielä 1v sisälle.
      Hyvät hermot ja koulutusta, niin hyvä tulee.
      Eikä liikaa vettä (jos siis ihan huvikseen ryystää).

    • Irlispirlis

      Mulla pentu oli 10 vkon ikäisenä jo miltei sisäsiisti, 14 vkosena ei enää tullut vahinkoja sisälle ollenkaan. Mutta meillä pääsevät päivisin 6 tunnin välein ulos ainoa pitkä väli on yö, jolloin ovat pissaamatta 9 tuntia. Sanoisin että riippuu siitä pitkälti miten kasvattajat ovat hoitaneet ulkoilun ja sisäsiisteyskasvatuksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      153
      4791
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      15
      2079
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      14
      1823
    4. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      108
      1752
    5. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      93
      1638
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      40
      1276
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      64
      1106
    8. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      110
      1081
    9. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      27
      1043
    10. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      884
    Aihe