Alkoi tympiä tosissaan tuo Nordean väen pois potkiminen kun henkilöstö on tehnyt hyvää työtä ja tulosta.
Päätettiin että siirretään raha-asiat S-pankin hoitoon niin ei tueta enään yhtään
noita ahneiden rahan pelureita.
Tähän tietysti vastataan että sehän vasta huono onkin työntekijöille jos kaikki siirtävät rahansa mutta sitten ne työpaikatkin siirtyvät toisaalle ja pois pelureiden käsistä.
Ei varmaan tarvitse ihmetellä jos täälläkin on kohta samanlaisia mellakoita kuin Englannissa jos näin törkeä toiminta on hyväksyttävää.
RIITTÄÄ NORDEA, Siirrämme rahat S-pankkiin
21
524
Vastaukset
- ihmettelee.
"Alkoi tympiä tosissaan tuo Nordean väen pois potkiminen"
voiko noin typerästi tehdä päätöksiä, koulutus ?
Nordeahan on ainoa joka maksaa parempia korkoja kuin S-pankki ja tarjoaa oikeasti edullisia etuja.- nörde
Se pieni korkoero tuntuu yhtä paljon kuin hyttysen pieru saharassa.
Normitaloudessa noilla koroilla ei ole mitään merkitystä.
Mietippä minkälaisia veroja maksamme tulevaisuudessa kun sallitaan tällainen malli jossa siivotaan vanhemmat työntekijät ulos työttömiksi ja kaiken maailman eläkeputkiin. Tätähän ns. luonnollinen poistuma tarkoittaa.
Puhutaan kyllä julkisesti työurien pidentämisestä mutta kukaan ei halua palkata yli 50:stä.
Nordean tuloksella olisi kyllä hyvin mahdollista pitää koko väki töissä ja veronmaksajina.
Mietippä vaikutuksia kansantalouteen jos samaa mallia aletaan toteuttaa kaikissa yrityksissä.
Näkisin että tavallisten ihmisten omistamat osuuskunnat on tulevaisuudessa ainoa keino suojautua rikkaiden ahneudelta. - mJ.
nörde kirjoitti:
Se pieni korkoero tuntuu yhtä paljon kuin hyttysen pieru saharassa.
Normitaloudessa noilla koroilla ei ole mitään merkitystä.
Mietippä minkälaisia veroja maksamme tulevaisuudessa kun sallitaan tällainen malli jossa siivotaan vanhemmat työntekijät ulos työttömiksi ja kaiken maailman eläkeputkiin. Tätähän ns. luonnollinen poistuma tarkoittaa.
Puhutaan kyllä julkisesti työurien pidentämisestä mutta kukaan ei halua palkata yli 50:stä.
Nordean tuloksella olisi kyllä hyvin mahdollista pitää koko väki töissä ja veronmaksajina.
Mietippä vaikutuksia kansantalouteen jos samaa mallia aletaan toteuttaa kaikissa yrityksissä.
Näkisin että tavallisten ihmisten omistamat osuuskunnat on tulevaisuudessa ainoa keino suojautua rikkaiden ahneudelta." Se pieni korkoero tuntuu yhtä paljon kuin hyttysen pieru saharassa "
jos tuollatavoi ajattelee koko elämänsä, vai kauanko ajattelet ?
on se pieni korkoero todellisuudessa melkoinen rahasumma.
Mikä on pieni, korkoero n. 2 % , miksi sitenkään ota sitä parempaa korkoa ja edullisempi maksuja, kun se aivan yhtä helpolla saa, tai helpomminkin. - kotikasvatus ?
nörde kirjoitti:
Se pieni korkoero tuntuu yhtä paljon kuin hyttysen pieru saharassa.
Normitaloudessa noilla koroilla ei ole mitään merkitystä.
Mietippä minkälaisia veroja maksamme tulevaisuudessa kun sallitaan tällainen malli jossa siivotaan vanhemmat työntekijät ulos työttömiksi ja kaiken maailman eläkeputkiin. Tätähän ns. luonnollinen poistuma tarkoittaa.
Puhutaan kyllä julkisesti työurien pidentämisestä mutta kukaan ei halua palkata yli 50:stä.
Nordean tuloksella olisi kyllä hyvin mahdollista pitää koko väki töissä ja veronmaksajina.
Mietippä vaikutuksia kansantalouteen jos samaa mallia aletaan toteuttaa kaikissa yrityksissä.
Näkisin että tavallisten ihmisten omistamat osuuskunnat on tulevaisuudessa ainoa keino suojautua rikkaiden ahneudelta." Nordean tuloksella olisi kyllä hyvin mahdollista pitää koko väki töissä ja veronmaksajina."
Oletko tosiaan sitä mieltä että yrityksen pitää palkata niin monta ihmistä kun heillä on varaa palkata.
missä opistossa olet opintosi käynyt ?
minullakin on hyvä eläke ja säästöjä,
pystyisin palkkaamaan muutaman henkilön, teenkö väärin sinun mielestäni kun en palkkaa vaan pidän rahat Nordeassa ja osakkeissa. - kyllästynyt--
**"Alkoi tympiä tosissaan tuo Nordean väen pois potkiminen"
voiko noin typerästi tehdä päätöksiä, koulutus ?
Nordeahan on ainoa joka maksaa parempia korkoja kuin S-pankki ja tarjoaa oikeasti edullisia etuja.**
aloittajan tapaan itsekin vaihdan S-pankkiin Nordeasta, ja todella viisas teko. Siinä missä pankkikortti ja verkkotunnukset maksavat joka kuukausi Nordeassa, S-pankissa nekin ovat ilmaisia. Miksi veisin palkkarahani Björn Wahlroosille Nordeaan ja kannustaisin moraalitonta yrittäjyyttä ja kapitalismia. Nordea on pian samanlainen eliitin pankki kuin Sampo, jonka taustapiruna häärii myös "Nalle". Ruotsissa Björn jo uhkailee hallitusta tekemään riistokapitalismia tukevia päätöksiä tai hän.. Kilpailu ja ihmisten kyykkyyn laitto kapitalismin varjolla on mennyt jo liian pitkälle.
- anti nalle
Oikein täytyy boikotoida Nordeaa. Siirrän heti palkkatilin pois sieltä ja asuntolainen kunhan saan järjestettyä jostain toisesta pankista, vaikka sit maksais vähän enemmän.
- suosi suomalaista
Oikea päätös. Ei kannata suosia ruotsalaista Nordeaa. Suomalainen pankki on paljon parempi vaihtoehto.
- Hyvä Nordea
Nordea on kansainvälinen pörssiyhtiö, ei ruotsalainen. Se on täysin samantekevää, missä pääkonttori sijaitsee. Suurin omistaja on suomalainen Sampo Oyj. Minäpä aionkin pitää jatkossakin asiointini Nordeassa ja vielä ostaa heidän osakkeita. Hyvä yhtiö.
- 9+19
Yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Kaikki muu on toissijaista.
- gullervoo
9+19 kirjoitti:
Yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Kaikki muu on toissijaista.
Björnin yritykset toimii ilman moraalia ja yhteiskuntavastuuta, en suosi sellaista.
- kaikki toimii samoin
Niin toimii myös kotimaiset pankit op:t mukaan lukien.
- lvfza
No ei toimi, S-pankki on asiakasomistaja pankki jonka intressi ei ole maksimaalinen omaisuuden karttuttaminen omistajille.
- anti nalle
Ei aivan näin törkeästi. Mutta Nordeassa onkin Nalle pomona. Tänään saatiin kuulla lisää hänen saneerauksistaan UPM:ssä.
Siis boikotoikaamme Nordean lisäksi Sampoa. - osuuskunnista
lvfza kirjoitti:
No ei toimi, S-pankki on asiakasomistaja pankki jonka intressi ei ole maksimaalinen omaisuuden karttuttaminen omistajille.
Ei niin, tekee markettaja ryssänmaalle ns. asiakasomistajien tuloksella. Kylllä osuuskuntien toimitjohtajilla on juorukalentereissa suuret maksimaaliset tulot.
- ehdotus.
pitäisi lailla säätää että
voittoa tuottava yritys ei saa irtisanoa väkeä,
vaan pitää palkata 1 % vuosi lisää joka vuosi väkeä.
Nordeassakin isot pankkisalit,
aina sinne mahtuu ja vois vaikka kukkasia laitaa
ja porukka hoitaa niitä. - hihih-haaaaa
"Nordeahan on ainoa joka maksaa parempia korkoja kuin S-pankki ja tarjoaa oikeasti edullisia etuja."
Riippuu siitä mitä korkoa tarkoitat, vertaa tässä http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/korot/index.jsp?selected=talletuskorot mitä Suomalaiset pankit maksaa korkoa.
Kannattaa hiukan laskea minkä pankin tilille ne miljardinsa laittaa:)- kuuliokki
Jos sä olisit oikeasti miljardööri niin et notkuis tällä palstalla.
Kyllä meidän tavallisten ihmisten kannattaa pidemmän päälle suosia yrityksiä ja palveluita joissa pörssimiehet ei pääse pelaamaa.
Sähkön hintakin pomppasi heti kun aukesi kilpailulle.
Veikkaisin että tulevaisuuden trendi on että kansa alkaa enemmän käyttää erilaisia osuuskunta mallisia palveluja vaikka tuotto voi ollaki vähän pienempi .
- Nallen lypsy lehmä
Täys tuki henkilökunnalle! en työnantajana hyväkys että yritykseni joutuu maksamaan toimihenkilöitteni ajanhukkaamista Nordean jonoissa ja heikon verkkopankin toimimattomuudesta.
Miksi luvatut nettipalvelut ei toimi ja yrityksen rahat makaa jossain kolmepäivää enenkö siirtyy oikealle tilille, näin ollen saan rahan kolmepäivää myöhemmin kun laskuni eräpäivä.- hyvä nordea
Kyllä nettipankki aina toimii toisin kuin op:n. Taidat olla op:n kannattaja.
- Nallen orja
hyvä nordea kirjoitti:
Kyllä nettipankki aina toimii toisin kuin op:n. Taidat olla op:n kannattaja.
Minusta on ihmeelistä että joillakin on luulo miten nettipankin tekee kaiken.
Tuntuu et kysymyksessä on ihminen joka ei juurikaan tee muutakuin maksaa laskunsa ja kortilla ruokansa.
Yleensä yrityksessä ja yksityisellä on asioita missä pitää käydä pankissa henkilökohtaisesti alllekirjoittamassa papereita.
Myöskin en suosittele luottokortin käyttö netissä, sillä kokemuksella olen joutunut pankkini visakortin saksimaan parikertaa poikki koska joku on varastanut tunnukset ja ostellut laskuuni junalippuja ta lentolippuja.
Jotain outoa on et kaikki jutut hoituu ilman mitään muutakuin uusi kortti ja korvaukset tililleni, ei kyselyjä, eli luultavasti pankkini netti vuotaa ja he eivät halua siitä julkisuutta, myöskin ite ymmärrän koska he ovat osan asioita siirtäneet itäplokin maihin missä rikollisuus rehottaa.
- höhhhe
Kaveri lainas omat säästöt nordealle, päätti myös että hän vois itse hoitaa laskunmaksaminen netissä joten pankki säästäis henkilöstökuluja.
Kaverin tili vähenee silti joka kuukausi.
Onko tämä järkevä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842745On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612642Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892085Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk531572Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171498Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361485