Jos pyydettäisiin havainnolisesti esittämäänl

Lasten sielut!

tyhmyyttä, esittäisin jonkun opettamassa ristiinnaulitsemisoppia pienille lapsille tai koululaisille.

Varsinaisen järkytyksen koin poikani ollessa toisella luokalla, kun vanhempainkokouksessa menimme sinne luokkaan vähän ennen pääsiäistä, ja siellä takataululla oli 32 lapsen kuvaamataidontunnilla tekemää ristiinnaulittua riippumassa ristinpuussa.

Ellen olisi pelännyt sitä nuorta naista, joka opettajan virassa siellä oli, olisin ilmoittanut jonnekin lähimpään mentaalisairaalaan hänet. Hän oli todella pelottava fundamentalisti, jota ei mikään eikä kukaan paranna.


Ristiinnaulitseminen on valloittajien toimesta verisin käsin lisätty raamattuun
mukaan lukien ''lähetyskäsky'', jonka on vielä ihan ''Jumalan Poika'' sinne käskenyt laittaa, kun te olette niin syntisiä, niin hänet ristiinnaulattiin teijjän syntienne takia, niin että ne vaikka ovat veriruskeat pestään hänen verellään ja niin niistä tulee lumivalkeat. Jeesus (jos on todellisuudessa elänyt) tuskin luntakaan oli nähnyt, ja tuo syntyminen ''neitsyt'' Mariasta ilman ''syntiä'' pyhän hengen vaikuruksesta''---mikä ihme siinä ihmisen seksuaalisuudessa on niin syntiä?
Tuo kaikki on vain tarkoitettu tekemään uskonsotien uhreista syntisiä ja syyllisiä.

5

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskonto / tarut

      Homeroksen tarinoissa Odysseuksen harharetket, osallistuminen Troijan sotaan, puuhevosen keksiminen...

      Tällaisia "suuria kertomuksia" lapsetkin rakastavat.

      MUTTA
      niissä on suuri ero "ristiinnaulittuun!
      Että
      s i n u n suurten syntiesi takia tuo mies naulattiin puiseen ristiin, jossa kitui kuumassa auringossa kuoliaaksi, jotta sinä saisit veriruskeat syntisi anteeksi" --- ja tätä jankutetaan niin joka kerran, kun pääsi kirkkoon pistät!
      EI ole mikään ihme, että kirkot tönöttävät tyhjinä.

      Pitää vielä kuorossa kuin lammaslauma, joihin usein verrataankin, toistaa synnintunnustusluetteloa ja sitten
      uskonyunnustusta, josta uskon vain ensimmäisen: "Minä uskon Isään, Jumalaan, kaikkivaltiaaseen maan ja taivaan Luojaan!"

      Luoja on antanut meille oman pään, (ei vain yhtä maamiesseuran yhteistä), ja hän on tarkoittanut aivoja käytettävän.

      Meidät vain on peloteltu helvetillä niin toimintakyvyttömiksi, ettemme Luojan suurinta lahjaa ollenkaan ole käyttäneet.
      Aivan sukupolvittain, kun Ruotsista sodalla tuotiin v. 1155 tuo oppi ristiinnaulitusta, niin se oli hengen menetyksen uhalla uskottava.
      Voimme vielä korjata asian, voimme puhdistaa veret uskonnostamme vihdoinkin.

      .

    • Maiju KS

      Noh, meijän ope pani videolta pyörimään pääsiäisen alla ristiinnaulitsemisen
      ja sanoi, että jos ei uskalla katsoa, niin menee kirjastoon lukemaan kirjoja.
      Tytöt lähti kirjastoon, mutta ei yksikään poika. Se oli karseeta katsottavaa, kun
      naulat lyötiin kämmenen läpi.

    • PUHDISTUS alettava!

      Uskon puhdistus!

      Joulua voimme oppia viettämään kaiken syntymisen juhlana, äidin isän lasten = perheen yhteisenä juhlana.
      Kaiken Luojaa voimme täydestä sydämestämme kiittää perheestämme!

      Pääsiäistä voimme viettää kaiken talven alle jääneen uudelleen heräämisen juhlana, Jumalaa kiittäen hänen hyvyydestään!

      Ja juhannuksena, kesän suurimpana hetkenä, taas Luojan hyvyyden kiitollisena otamme vastaan ja sitä juhlimme.

      Kirkkorakennukset ovat meidän ja meidän isovanhempiemme maksamat.
      Ne seisovat tyhjillään tuon uskontoon lisätyn kiduttamisen ja syyllistämisen takia.
      Se on puhdistettava pois.

      Myöskin papit ovat jo kirjoittaneet siitä,että ristiinnaulitsemis- kiduttamisella mässäily pitää jättää vähemmälle.

      Se ei ole Raamatun alkuperäistä tietoa, vaan on 'verisin käsin' sodallavalloittajien toimesta siihen lisätty.

      .

    • Ukko Ylijumala HYVÄ!

      Rippikoulussa kysyttiin: Onko SEXI syntiä? -Mitä on UHRAAMINEN?"

      Jumala "uhrasi" ainoan poikansa "meidän syntisyytemme" takia?

      "Viattomien eläinten ja ihmisten uhraamisen on hyvin monissa vanhoissa pakanauskonnoissa arveltu "sovittavan" tehtyjä syntejä. Jumalia voitiin lepyttää uhraamalla neitsyitä. Abraham oli valmis sokeassa uskossaan uhraamaan jopa oman poikansa, ja uskovat näkevät tämänkin hulluudenpuuskan jonkinlaisena uskon sankaritekona. Uhraaminen siirtyi kristinuskoon suoraan pakanauskonnoista uuden uskonnon keskeisimmäksi osaksi.

      Neitseestä syntyminen taasen on osa kristinuskon rakentajien seksuaalikielteisyyttä. Naisen seksuaalisuus nähtiin likaisena, eikä ihmiskunnan pelastaja voinut syntyä saastutetusta naisesta. "

      "SYNNISSÄ siinnyt" "on ihminen, naisesta syntynyt,"
      ... jos Raamattua on uskominen.

      "Sexi on syntiä!"
      Kyllä ovat syntisiä
      kissatkin pentuja saadessaan, edes "kirkottaa" pitäisi se emo!
      Mut entäs se kollikissa? "Kirkottaa vois vähän sitäkin!

      "SIINÄ tanner tömisee ja aitaa kaatuu, kun hevoset nai!" sanoi jo Väinö Linnakin. Eikös tamma pitäisi "kirkottaa" varsan synnytettyään? Imettäväinen ja muuten viisas eläin.

      Mutta miksi vain tamma? Entäs sitten ori komeine vehkeineen? Kirkotettavaa riittää Luojan luomissa, jos sille linjalle kerran on lähdetty.

      Vähän säälin niitä "kirkotettuja" äitejä, syntisyyttä käytiin poistamassa!
      Moninaisia naisten alistamiskeinoja on ollut käytössä.

      .

    • Kristinuskon TABUT

      "Hyväksikäyttö alkoi, kun Minna oli seitsemänvuotias. Hänet raiskattiin ensimmäisen kerran kun hän oli ala-asteen kolmannella luokalla.

      Kyseinen mies asuu ja työskentelee edelleen samalla paikkakunnalla kuin Minna. Mies on yhteisön arvostettu jäsen. Hän ei ole koskaan tunnustanut viranomaisille tekojaan eikä kukaan tehnyt koskaan rikosilmoitusta.

      Minnan omat vanhemmat ja sisarukset ovat antaneet miehelle synnit anteeksi.

      Toinen Minnan raiskaajista on toiminut myöhemmin rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenenä eräällä toisella paikkakunnalla.

      Kaikki tekijät, raiskaajat ja hyväksikäyttäjät, olivat perhepiirin kuuluneita vanhoillislestadiolaisia miehiä. Yhteensä heitä oli ollut enemmän kuin yhdessä kädessä on sormia, kuten HS:n raportissa todettiin.

      Osa hyväksikäytöstä oli tapahtunut kotona, muun perheen ja vieraiden ollessa alakerrassa. Minna yritti kertoa asiasta vanhemmilleen ja sisaruksilleen, mutta hänen kertomustaan hyväksikäytöstä ei uskottu. Isä ei tehnyt mitään selvittääkseen asiaa. Minnan äitikään ei siihen puuttunut eikä myöskään kukaan sisaruksista. Kukaan perheessä ei siis asettunut suojelemaan Minnaa. Hän kertoo joutunenesa perheessään jotenkin leimatuksi ja syrjityksi. Hänestä tuli perheen “musta lammas”.

      - Viime aikoinakin minulle on sanottu, että jos puhun näistä asioista, tekijöiden synnit tulevat kannettavakseni, toteaa Minna."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      95
      7695
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6410
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      165
      4541
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3111
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      94
      2678
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      49
      2035
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1688
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1574
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      50
      906
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      832
    Aihe