GMAIL kyselee välillä SYNTYMÄAIKAA kirjautessa... !!!

Ei henkilötietoja

Hei!

Gmailiin on tullut yksi hyvin ikävä piirre ja lueskelin tuolta jenkkikeskusteluista, että syntymäpäiväkysely olisi jonkun USA:n lain mukaan tehtävä. No, me emme asu USA:ssa, joten nyt kiinnostaisi tietää, että mikähän on tarkoitus meidän europpalaisten suhteen?

En ole vielä antanut lokeroon mitään, koska Gmailin omissa ohjeissakin suorastaan kerrotaan, miten Gmail ei pyydä henkilökohtaisia tietoja.

Lieneekö postin vaihto edessä, kun en nyt haluaisi jaella noinkin merkittävää tietoa johonkin tuntemattomaan tietokantaan. Laitetaanpas tähän veistiin nimi Petri Kokko Google, luulisi haun tuovan viestin hänenkin pöydälleen, että saisimme tietoa siitä, mitä ihmettä varten tuota tietoa kysytään. Ymmärtäisin, jos siellä olisi kysymys, että olerhan vanhempi kuin 13 v. tms, mutta oma omituinen syntymäaika tuntuu ruthan kovalta kysymykseltä, kun sitä ei kukaan edes järkevästi ole Googlelta ainakaa sen omissa keskusteluissa perustellut.

Tietojen täsmentämistäkö Setä Samulille, kuten naamakirjassa?

t. Ei mielellään syntymäaikaansa jakeleva

8

1975

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei henkilötietoja
    • Google Spy+

      Niin ne haluaa tietää puhelinnumeron ja vaikka mitä muuta. Nimen omaan kyse on siitä, että ne haluaa tietää täsmälleen kenen sähköpostista on kyse. Eikä vain että "[email protected]" lähetti viestin. Vaan haluavat täydellisen henkilöprofiilin.

    • Kovat ehdot

      Multa meni Gmailin sähköposti kiinni, kun annoin väärän syntymäajan. Nyt ne väittää, että olen alle 13 vuotias. Sähköposti ei aukea, vaikka olen lähettänyt kopion passistani todistaakseni ikäni. Toinen mahdollisuus todistaa ikäni on maksaa luottokortilla Googlelle 1,30 $. En ole vielä kokeillut tätä toista vaihtoehtoa. Minulla on vielä 24 päivää aikaa todistaa ikäni. En haluaisi kuitenkaan käyttää luottokorttiani siihen. Onko sinulla vastaavia kokemuksia ja lletko onnistunut todistamaan ikäsi Googlelle?

      Googlen Gmailia koskevat ehdot ovat melkosen kovia. Ehtojen mukaan asiakas mm. ymmärtää ja hyväksyy, että mikäli Google estää pääsyn asiakkaan tiliin, asiakas ei välttämättä pääse Palveluihin, oman tilinsä tietoihin, tiedostoihin tai muuhun asiakkaan tilin sisältämään sisältöön. Ja tekijänoikeudethan kaikesta menee automaattisesti Googlelle.

      Kunpa saisi tilin auki vähäksi aikaa, että pystyisi siirtämään tärkeimmät viestit pois.

    • jeppajeep

      Mulla teki tuon että poisti tilin käytöstä, enkä tietääkseni ole tehnyt mitään väärää.. Onkohan mitään mahdollisuutta saada tiliä auki`?

    • Juh-huh

      hanurista on tuo gmail, kin. puhelinnumeroa tentataan, sitten väitetään, että selaimeni on vanhempaa mallia, lataa uusi tästä, kuitenkaan ei xp,hen sen uudenpaa voi saada. On myös tullut ilmoitus, että tili on auki toisessa selaimessa? kuka siis lukee samaan aikaan sähköpostiani?
      Eiköhän kaiken takana ole se terrorismin pelko, jokainen gmailin käyttäjä valvontaan.

      • Google Chrome!

    • www-www

      Google on kimpassa USA:n tiedustelupalvelujen kanssa. Heitä kiinnostaa kuka lähettää kellekin. Myös Ruotsin tiedustelu lukee kaikki länteen menevät suomalaisviestit. Kaapeli kulkee Ruotsin kautta.

      • juh-huh

        Nyt tuli uhkaus, että tili voidaan sulkea, jos en anna matkapuhelinnumeroa. OK siitä vaan, niin pääsen tuosta G-mailista, olen tyhjentänytkin sen jo.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      82
      2627
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2597
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      68
      2543
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      74
      2443
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      41
      1960
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      56
      1894
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1779
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      22
      1327
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1327
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      17
      1158
    Aihe