Kansainvälinen tapa muistaa alkoholin aiheuttamia vaurioita lapselle on soittaa kirkonkelloja 9.9. klo 9.09. Myös Helsingissä 7 kirkon kellot muistuttavat tuona aamuna odotusajan vaatimasta yhdeksän kuukauden raittiudesta. Turvallista rajaa alkoholinkäytölle raskauden aikana ei tunneta, siksi on viisainta olla juomatta koko raskauden ajan.
Suomessa syntyy joka vuosi arviolta 600–1000 alkoholin eriasteisesti vaurioittamaa lasta. Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö aiheuttaa yksittäisenä tekijänä eniten kehitysvammaisuutta länsimaissa.
FASD (Fetal Alcohol Spectrum Disorders) on 2000-luvulla käyttöön otettu termi, joka kuvaa sikiöaikaisesta alkoholialtistuksesta johtuvien oireyhtymien kirjoa. Oireyhtymistä vakavin ja tunnetuin on FAS eli sikiön alkoholioireyhtymä.Lainaus Tukilinja.fi
Suomessa syntyy 600-1000 vammaista lasta alkoholin
51
225
Vastaukset
- ich liebe cannabis
Onkohan noilla lapsilla psykoosi päällä syntymästä lähtien?
Olisivat vanhemmat käyttäneet kannabista syömällä viina himoihin niin ei olisi tullut omista lapsista vammaisia.- Fas lapseet
Alkoholin vuoksi vammautuneet fas-lapset ovat yhteiskunnan heittopusseja koska he eivät opi mitään huonon keskittymiskyvyn vuoksi ja lopulta syrjäytyvät kokonaan yhteiskunnasta.
Fas-lapsista tulee adhd-diagnoosin saaneita vammaisia jotka eläköityvät varhain ja ovat lähinnä kustannus yhteiskunnalle kunnes he juovat itsensä hengiltä tai kuolevat huumausaineiden yliannokseen.
Jotain pitäisi tehdä alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden estämiseksi. Pitäisikö naisilta kieltää viinan juonti kunnes he ovat ohittaneet menopaussin? - 20
Fas lapseet kirjoitti:
Alkoholin vuoksi vammautuneet fas-lapset ovat yhteiskunnan heittopusseja koska he eivät opi mitään huonon keskittymiskyvyn vuoksi ja lopulta syrjäytyvät kokonaan yhteiskunnasta.
Fas-lapsista tulee adhd-diagnoosin saaneita vammaisia jotka eläköityvät varhain ja ovat lähinnä kustannus yhteiskunnalle kunnes he juovat itsensä hengiltä tai kuolevat huumausaineiden yliannokseen.
Jotain pitäisi tehdä alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden estämiseksi. Pitäisikö naisilta kieltää viinan juonti kunnes he ovat ohittaneet menopaussin?Tossa olisi ideaa kyllä ja ainakin päihde äitien pakkohoito on erittäin suotavaa tai paremmin olisi jos tekisivät kemikaalisen kastraation.
Fas lapseet kirjoitti:
Alkoholin vuoksi vammautuneet fas-lapset ovat yhteiskunnan heittopusseja koska he eivät opi mitään huonon keskittymiskyvyn vuoksi ja lopulta syrjäytyvät kokonaan yhteiskunnasta.
Fas-lapsista tulee adhd-diagnoosin saaneita vammaisia jotka eläköityvät varhain ja ovat lähinnä kustannus yhteiskunnalle kunnes he juovat itsensä hengiltä tai kuolevat huumausaineiden yliannokseen.
Jotain pitäisi tehdä alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden estämiseksi. Pitäisikö naisilta kieltää viinan juonti kunnes he ovat ohittaneet menopaussin?montaks fas-lasta tai nuorta tunnet? aattelin vaa näyt pitävän meit ihan idiootteina.
- satoja tuhansia
garza94 kirjoitti:
montaks fas-lasta tai nuorta tunnet? aattelin vaa näyt pitävän meit ihan idiootteina.
Aina kun näen lurkkien pöntön ajavan ohitse niin näen tosi vammaisia fas-ihmisiä kuljettajan paikalla haalarit päällä.
- tappava alkoholi
alkoholi on erittäin vaarallinen liuotin huume joka tappaa suomalaisia jokapäivä 6kpl.
Ennen kuolemaa tulee psykooseja,raajojen amputointia,henk.kohtaisen hygieenian häviäminen,vankila kierre,vakava riippuvuus,järjettömiä väkivallan tekoja ja pahinta kaikessa on että alkkiksesta tulee impotentti sekä hänelle alkaa muodostumaan vastakkaisen sukupuolen hormooni tuotantoa eli muuttuu homoseksuaaliksi ennen tuskallista kuolemaansa!
Ei kannata aloittaa.- raakkuna1
Jatkuva sensurointi palstalla, tarkoittaa valheellisen linja ylläpitämistä tampereen poliisin toimesta. Ja olen valmis kertomaan kaiken rehellisesti, sillä totuus voittaa lopulta valheelliset esitykset. Niinpä haluan tuoda esiin tässä yhteydessä että tuon tosiasian että Raakkuna on käyttänyt cannabista about 30 vuotta ja olen pärjännyt erinomaisesti. Ja kolmen lapsen isä, ja jokainen lapseni on hyvin menestynyt elämässä, vanhin poikani 23 vuotias on Itävallassa opiskelemassa media koulutusta, ja hänen nuorempi veljensä on myös pärjännyt hyvin omalla koulutusurallaan, ja hänellä on perhe Vaasassa. Nuorimman lapseni kohdalla voin kertoa että meillä olin tapana istua eräässä seurustelu kapakassa (Kahdet kasvot) tampereella, koska sielä oli erinomainen hanaolut valikoima, ja seurustelun aikana nautimme säännöllisesti talon tarjoamaa juomavalikoimaa joista ihastuin erityisesti belgialaiseen vehnäoluen laatuun, niinpä istuimme useinkin tampereen keskustan viihtyisässä kapakassa, kunnes lapseni äiti tuli raskaaksi, ja niin vaadin oluen juonnin lopettamista, ja hän oli ehdotomasti samaa mieltä asiasta oman äidinvaistonsa ohjaamana.
Ja tuo ihana tyttäreni on tänään 12 vuotias ja kehittynyt loistavasti. Hänellä on erinomainen koulumenestys, ja hän sai ainoana oppilaana kunniamaininnan koulunsa opettajilta. Ja hänen koulumenestyksensä on jatkunut tasaisen hyvin, ja ohjaamme häntä vielä yliopiston koulutukseen. Salut. - raakkuna1
raakkuna1 kirjoitti:
Jatkuva sensurointi palstalla, tarkoittaa valheellisen linja ylläpitämistä tampereen poliisin toimesta. Ja olen valmis kertomaan kaiken rehellisesti, sillä totuus voittaa lopulta valheelliset esitykset. Niinpä haluan tuoda esiin tässä yhteydessä että tuon tosiasian että Raakkuna on käyttänyt cannabista about 30 vuotta ja olen pärjännyt erinomaisesti. Ja kolmen lapsen isä, ja jokainen lapseni on hyvin menestynyt elämässä, vanhin poikani 23 vuotias on Itävallassa opiskelemassa media koulutusta, ja hänen nuorempi veljensä on myös pärjännyt hyvin omalla koulutusurallaan, ja hänellä on perhe Vaasassa. Nuorimman lapseni kohdalla voin kertoa että meillä olin tapana istua eräässä seurustelu kapakassa (Kahdet kasvot) tampereella, koska sielä oli erinomainen hanaolut valikoima, ja seurustelun aikana nautimme säännöllisesti talon tarjoamaa juomavalikoimaa joista ihastuin erityisesti belgialaiseen vehnäoluen laatuun, niinpä istuimme useinkin tampereen keskustan viihtyisässä kapakassa, kunnes lapseni äiti tuli raskaaksi, ja niin vaadin oluen juonnin lopettamista, ja hän oli ehdotomasti samaa mieltä asiasta oman äidinvaistonsa ohjaamana.
Ja tuo ihana tyttäreni on tänään 12 vuotias ja kehittynyt loistavasti. Hänellä on erinomainen koulumenestys, ja hän sai ainoana oppilaana kunniamaininnan koulunsa opettajilta. Ja hänen koulumenestyksensä on jatkunut tasaisen hyvin, ja ohjaamme häntä vielä yliopiston koulutukseen. Salut. - 25
raakkuna1 kirjoitti:
Jatkuva sensurointi palstalla, tarkoittaa valheellisen linja ylläpitämistä tampereen poliisin toimesta. Ja olen valmis kertomaan kaiken rehellisesti, sillä totuus voittaa lopulta valheelliset esitykset. Niinpä haluan tuoda esiin tässä yhteydessä että tuon tosiasian että Raakkuna on käyttänyt cannabista about 30 vuotta ja olen pärjännyt erinomaisesti. Ja kolmen lapsen isä, ja jokainen lapseni on hyvin menestynyt elämässä, vanhin poikani 23 vuotias on Itävallassa opiskelemassa media koulutusta, ja hänen nuorempi veljensä on myös pärjännyt hyvin omalla koulutusurallaan, ja hänellä on perhe Vaasassa. Nuorimman lapseni kohdalla voin kertoa että meillä olin tapana istua eräässä seurustelu kapakassa (Kahdet kasvot) tampereella, koska sielä oli erinomainen hanaolut valikoima, ja seurustelun aikana nautimme säännöllisesti talon tarjoamaa juomavalikoimaa joista ihastuin erityisesti belgialaiseen vehnäoluen laatuun, niinpä istuimme useinkin tampereen keskustan viihtyisässä kapakassa, kunnes lapseni äiti tuli raskaaksi, ja niin vaadin oluen juonnin lopettamista, ja hän oli ehdotomasti samaa mieltä asiasta oman äidinvaistonsa ohjaamana.
Ja tuo ihana tyttäreni on tänään 12 vuotias ja kehittynyt loistavasti. Hänellä on erinomainen koulumenestys, ja hän sai ainoana oppilaana kunniamaininnan koulunsa opettajilta. Ja hänen koulumenestyksensä on jatkunut tasaisen hyvin, ja ohjaamme häntä vielä yliopiston koulutukseen. Salut.All right raakkuna , pisteet nousevat silmissäni heti.
Asiaa! - Salu T
raakkuna1 kirjoitti:
Jatkuva sensurointi palstalla, tarkoittaa valheellisen linja ylläpitämistä tampereen poliisin toimesta. Ja olen valmis kertomaan kaiken rehellisesti, sillä totuus voittaa lopulta valheelliset esitykset. Niinpä haluan tuoda esiin tässä yhteydessä että tuon tosiasian että Raakkuna on käyttänyt cannabista about 30 vuotta ja olen pärjännyt erinomaisesti. Ja kolmen lapsen isä, ja jokainen lapseni on hyvin menestynyt elämässä, vanhin poikani 23 vuotias on Itävallassa opiskelemassa media koulutusta, ja hänen nuorempi veljensä on myös pärjännyt hyvin omalla koulutusurallaan, ja hänellä on perhe Vaasassa. Nuorimman lapseni kohdalla voin kertoa että meillä olin tapana istua eräässä seurustelu kapakassa (Kahdet kasvot) tampereella, koska sielä oli erinomainen hanaolut valikoima, ja seurustelun aikana nautimme säännöllisesti talon tarjoamaa juomavalikoimaa joista ihastuin erityisesti belgialaiseen vehnäoluen laatuun, niinpä istuimme useinkin tampereen keskustan viihtyisässä kapakassa, kunnes lapseni äiti tuli raskaaksi, ja niin vaadin oluen juonnin lopettamista, ja hän oli ehdotomasti samaa mieltä asiasta oman äidinvaistonsa ohjaamana.
Ja tuo ihana tyttäreni on tänään 12 vuotias ja kehittynyt loistavasti. Hänellä on erinomainen koulumenestys, ja hän sai ainoana oppilaana kunniamaininnan koulunsa opettajilta. Ja hänen koulumenestyksensä on jatkunut tasaisen hyvin, ja ohjaamme häntä vielä yliopiston koulutukseen. Salut.Minä olen vetänyt viinaa joka päivä ja lapseni ovat valmistuneet kaikki suomen parhaimmilla todistuksilla ja ovat nyt maailmalla huippuviroissa, joissa tienaavat miljoonia joka vuosi!
Kuinka hyviä heistä olisikaan tullut, jos olisin ollut edes sekakäyttäjä?
Mielipiteesi ennen rekisretöitymistä olivat niin teräviä, että aniharva pysyi kärryillä.
Minä juuri ja huuri ymmärsin, että missä mennään. - nääs näi o
raakkuna1 kirjoitti:
Jatkuva sensurointi palstalla, tarkoittaa valheellisen linja ylläpitämistä tampereen poliisin toimesta. Ja olen valmis kertomaan kaiken rehellisesti, sillä totuus voittaa lopulta valheelliset esitykset. Niinpä haluan tuoda esiin tässä yhteydessä että tuon tosiasian että Raakkuna on käyttänyt cannabista about 30 vuotta ja olen pärjännyt erinomaisesti. Ja kolmen lapsen isä, ja jokainen lapseni on hyvin menestynyt elämässä, vanhin poikani 23 vuotias on Itävallassa opiskelemassa media koulutusta, ja hänen nuorempi veljensä on myös pärjännyt hyvin omalla koulutusurallaan, ja hänellä on perhe Vaasassa. Nuorimman lapseni kohdalla voin kertoa että meillä olin tapana istua eräässä seurustelu kapakassa (Kahdet kasvot) tampereella, koska sielä oli erinomainen hanaolut valikoima, ja seurustelun aikana nautimme säännöllisesti talon tarjoamaa juomavalikoimaa joista ihastuin erityisesti belgialaiseen vehnäoluen laatuun, niinpä istuimme useinkin tampereen keskustan viihtyisässä kapakassa, kunnes lapseni äiti tuli raskaaksi, ja niin vaadin oluen juonnin lopettamista, ja hän oli ehdotomasti samaa mieltä asiasta oman äidinvaistonsa ohjaamana.
Ja tuo ihana tyttäreni on tänään 12 vuotias ja kehittynyt loistavasti. Hänellä on erinomainen koulumenestys, ja hän sai ainoana oppilaana kunniamaininnan koulunsa opettajilta. Ja hänen koulumenestyksensä on jatkunut tasaisen hyvin, ja ohjaamme häntä vielä yliopiston koulutukseen. Salut.Kyllä kyttiä inhottaa kun suomalaiset vaativat kannabiksen vapaaksi ja niin kohta tapahtuukin!!
- vammaiset alkoholist
Joo ja joku idiootti väittää viellä että ei se alkoholi mitään tee vaan se on seurustelu juoma.
Kertokaa se vammaiselle lapselle sitten että vähän seurusteltiin ja nyt sä oot vammainen. - ....
Ja paljon vaivoja on myös heillä joiden äidit ovat tupakoineet raskauden aikana.
Kaikki mikä nautitaan polttamalla on kiellettävä. Samalla voidaan minun puolestani kieltää myös alkoholi. - seer II
Olisipa psykoosi, mutta kun on vammainen ja kaikenlaisia vaivoja ilmaantuu pitkin elämää. Todella sääli, että alkoholilla on niin suuri vaikutus terveyteemme. Pahin ja tuhoisin huume.
Surullista, että FAS-lapsia vielä pahoinpidellään omien alkoholisoituneiden vanhempien toimesta. Alkoholisti ei pysty kantamaan minkäänlaista vastuuta elämästään.
Alkoholin jakelua tulisi rajoittaa, mutta niin, että se ei menisi pimeille markkinoille.- leazalist ganja now
On todellakin surullista että viattomat syntymättömät lapset kärsivät alkoholista.
Taitaa olla vaan niin kova riippuvuus koukku mitä alkoholi aiheuttaa että eivät reppanat kykene olemaan ilman myrkky litkua edes 9kk.!
- Se on ongelma
Ongelmana on alkoholistinaisien raskaudet, eikä raskaana olevien äitien juominen yleensä. Tässä nyt sekoitetaan asiat, yleensä lapset tehdään pikku hiprakassa, mutta ei-riippuvainen harvoin käyttää alkoholia raskauden aikana.
Alkoholistien pitäisi kiinnittää huomiota ehkäisyyn tai abortoida sikiö, tähän pitäisi terveydenhuollon ottaa lujempi ote.- tröööööööötttttt
iiiiiiiiiiiiiiiiiiikkkkkkkkkkkkkk kääääääääääääkkkkkkk
- Kaikki holistit
ja huumenarkit olisi sterilisoitava. Jo murkkuiässä kivekset pois kannabisnarkilta ja piuhat poikki tytöiltä.
- voi voi pojua
Jamppooni hei kyllä äiskä tulee pyyhkimään sun pyllyn kakasta vaikka oletkin 48v.
- raakkuna1
Kuten huomaatte "Kaikki holistit" kirjoituksella on tampereen poliisi asialla, niin salliiko yhteiskunta tuollaista asennetta, ja totaalista tyhmyyttä poliiseilta. Salut.
- haaastzuu
raakkuna1 kirjoitti:
Kuten huomaatte "Kaikki holistit" kirjoituksella on tampereen poliisi asialla, niin salliiko yhteiskunta tuollaista asennetta, ja totaalista tyhmyyttä poliiseilta. Salut.
Ei ole mitään uutta että kyttä on vajaa älyinen depiili taitaa olla ihan pääsyvaatimuksissa semmoinen.
- IIIIIIIIIIIIIIIIIIII
Äärimmäisen harvinaista, että aikuinen tappaa tarkoituksella 4-vuotiaan lapsen mistään syystä, tämä ei ole uhka eikä vakavasti otettava silminnäkijä. Jos lapsen tappaa aikuinen, hän on melkein varmasti lapsen äiti jolla on vakavia mielenterveysongelmia.
Tietysti vahinkoja sattuu ja niiden peittelyä tämän tästä. - tupakoimaton.
Tupakka ja vaurioittamia lapsia syntyy moninkertainen määrä.
- ...
pelkkiä muka oletuksia..
- kamala alkoholi
Mutta ei synny vammaisia lapsia tupakan takia niinkuin alkoholi tekee.
- espoon jamppooni
Mihinkä nämä vammaiset menevät sitten isona töihin?
Ai nii joo kytiksi tietenkin tai ainakin alkavat mokuttamaan netissä miten vaarallista kannabis on ja alkoholi onkin terveellistä!!- Ölö-Mölö Öggylä
Öngyn kongyn tolutilu vettu. Ölökölö körkköön, musttalaismulkulla, valgolaisvaginalla.
- Onko he juippeja
HUHUH,- eikö meillä oo sen enempää juoppoja vanhempia.
Meille on valeheltu, kun jotkut pöljät väittävät suomalaisia juoppokansaksi !
Taitavat olla juipit asialla ! - Johtuu sossun
jakamasta vastikkeettomasta rahasta.
- Kun vastikkeettoman
rahan jakaminen lopetetaan, niin ongelma poistuu. Eikä veronmaksajiakaan vi-tuta niin paljon.
- Tietäjä*
Se vielä puuttuisi, että lisäksi saman verran vammaisia lapsia syntyisi kannbishuumeen takia, sitä tasavertaisuutta kannabisnarkkarit kateuksissaan nykyään hakevat vapauttamisen vaatimuksillaan.
- vaak vaak
Lintu se siellä valehtelee minkä kerkiää pönäkkä alkkisnarrkarin nenä punaisena.
ALKOH0LI ON MYRKKYÄ JOKA VAMMAUTTAA LAPSIA MUTTA KANNABIS PARANTAA JOPA AIVOSYÖVÄN VITUN PÖNTTÖ!!
- raakkuna1
Tämä on surullinen tosiasia yhteiskunnassa, että sallittu nautintoaine alkoholi aiheuttaa vuosittain 600-1000 sikiövauriota pienille vauvoille, jotka ovat täysin syyttömiä, ja täysin riippuvaisia vanhempien ja yhteiskuntamme asioiden hoidosta.
Elämän mahdollisuudet siis pilataan ihmiseltä, jo ennen elämän alkamista.- ganjaa kioskeihin
Kyllä ja ei unohdeta niitä alkoholi huumeen tappamia suomalaisia ihmisiä lisäksi joita kuolee päivittäin keskimäärin 6kpl.
On se alkoholi huume sitten terveellistä!! - Piikki lihakseen
ganjaa kioskeihin kirjoitti:
Kyllä ja ei unohdeta niitä alkoholi huumeen tappamia suomalaisia ihmisiä lisäksi joita kuolee päivittäin keskimäärin 6kpl.
On se alkoholi huume sitten terveellistä!!Sama se on, onko narkki tai juoppo, yhteiskunnalle hyödyttömiä pummeja molemmat. Narkkarit tekevät vielä usein rikoksia voidakseen ostaa huumeita.
Lääkäreiden pitäisi enempiä kyselemättä antaa lopetuspiikki, sekä juopoille, että narkkareille.
Yhteiskunta tervehtyisi kummasti ja jonot katoaisivat sairaaloista samantien ja kunnon ihmiset saisivat tarvitsemaansa hoitoa. - Tk-lääkäri
Piikki lihakseen kirjoitti:
Sama se on, onko narkki tai juoppo, yhteiskunnalle hyödyttömiä pummeja molemmat. Narkkarit tekevät vielä usein rikoksia voidakseen ostaa huumeita.
Lääkäreiden pitäisi enempiä kyselemättä antaa lopetuspiikki, sekä juopoille, että narkkareille.
Yhteiskunta tervehtyisi kummasti ja jonot katoaisivat sairaaloista samantien ja kunnon ihmiset saisivat tarvitsemaansa hoitoa.Lääkärinä toivon että ei tarvitse mitään lopetuspiikkejä antaa koska mieluummin parannan potilaita.
Jos yhteiskunta menee tälle linjalle niin saavat lainsäätäjät itse antaa nämä piikit tai vaikka poliisi. Poliisi on kuitenkin osa väkivaltakoneistoa ja sitoutunut voimankäyttöön tarvittaessa. - Pystyisitkö
Tk-lääkäri kirjoitti:
Lääkärinä toivon että ei tarvitse mitään lopetuspiikkejä antaa koska mieluummin parannan potilaita.
Jos yhteiskunta menee tälle linjalle niin saavat lainsäätäjät itse antaa nämä piikit tai vaikka poliisi. Poliisi on kuitenkin osa väkivaltakoneistoa ja sitoutunut voimankäyttöön tarvittaessa.abortoimaan terveen sikiön jos nyt yleensä olet lääkäri?
En tajua, miten kukaan pystyy paloittelemaan sikiötä.
- realismia.
Jos lääkäri näkee että lapsi on vammainen niin lääkärin olisi ilman vanhempien lupaa abortoitava synnytys.
- Tk-lääkäri
Oletko tosissasi? Abortin teko on lailla säädeltyä toimintaa eikä mitään puoskarointia. Päätöksen abortista tekee aina raskaana oleva ja vasta sen jälkeen voi lääkäri tehdä oman lausuntonsa.
Abortti voidaan tehdä kevyemmällä menettelyllä jos raskausviikkoja on alle 12. Sen jälkeen lupa on pyydettävä Valviralta aina erikseen - Aborttipalstalla
Tk-lääkäri kirjoitti:
Oletko tosissasi? Abortin teko on lailla säädeltyä toimintaa eikä mitään puoskarointia. Päätöksen abortista tekee aina raskaana oleva ja vasta sen jälkeen voi lääkäri tehdä oman lausuntonsa.
Abortti voidaan tehdä kevyemmällä menettelyllä jos raskausviikkoja on alle 12. Sen jälkeen lupa on pyydettävä Valviralta aina erikseenväittävät, että lupa tulee automaattisesti vielä 12 viikon jälkeenkin.
- Tosimies.
Ja montako muslimia syntyy??
Miksi vammaisia kakaroita ei vaan abortoide pois?
Sakot heille jotka synnyttää vammaisia jos tietää. - Niin se menee
Ei sillä etteikö asia olisi vakava, mutta otsikkosi on siitä huolimatta harhaanjohtava. Jos ihmisellä on jokin vaurio, ei hän välttämättä ole vammainen.
Alkoholin myynnin voisi kyllä lopettaa kokonaan. Kannabis auttaa moneen vaivaan, mutta mielestäni sitä ei tarvita viihdekäyttöön. Eli kannabista niille jotka sitä oikeasti tarvitsevat. - Ibogaiini lailliseks
Psykedeeliset päihteet laillistamalla tuokin ongelma helpottuisi, fasismin keinoin narkit irti päihteistään ihmishenkien suojelun nimissä.
- Ilmaista energiaa
Nyt on keksitty hyötykäyttöä hamppareillekin. Mieltä lämmittävä ajatus näin pakkasilla.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/309585.html - Asiasta huolestunut
Mitä uutta tässä on? Minä tein tämän aloituksen yli kolme vuotta sitten. http://keskustelu.suomi24.fi/node/6530290
Asia on täsmälleen sama, kuinmyös luvutkin. - alkoholi eutanaasia
Mihin ne kaikista vammaisimmat lapset menevät töihin isona?
Joo ai nii joo lurkeiksi tietenkin ja eduskuntaan sekä valtion muille vammasille työpaikoille kuten vr!! - viinakortit takax
Eli jos alkoholin vammauttamia lapsia syntyy noin 3kpl joka päivä suomessa sekä viellä muut alkoholi huumeen aiheuttamat kuolemat ovat noin 6kpl päivässä niin päästää jo erittäin vaaralliseen huumeeseen joka pitäisi laittaa kortille.
- itse on syyllinen
YLÄASTEEN NUORILLE NIIN TYTILLE KUIN POJILLE
TÄYTYY HEITÄ VALISTAA ... VASTUUSEEN.
kulkis luokissa niitä lapsia mitä viina saa aikaan .
että oikeasi näkisivät tuskan vaaran.kyl meit ihan tavallisis luokis on opiskelees muiden mukana. vaikeemmat tapaukset tietty pienluokis mut esim mä kävin koulun läpi ihan tavisluokas paitsi muutamaan aineeseen tarvin vähä tukiopetust.
- Esteiden kautta
garza94 kirjoitti:
kyl meit ihan tavallisis luokis on opiskelees muiden mukana. vaikeemmat tapaukset tietty pienluokis mut esim mä kävin koulun läpi ihan tavisluokas paitsi muutamaan aineeseen tarvin vähä tukiopetust.
Olet selkeästi taistelija,hyvä että yrität.
- sitä se kaikki on
"Mihinkä nämä vammaiset menevät sitten isona töihin?
Ai nii joo kytiksi tietenkin tai ainakin alkavat mokuttamaan netissä miten vaarallista kannabis on ja alkoholi onkin terveellistä!! "
HAHAHAHAHAHAHHAHEHEHEHEHAHAHAHAHAHAHAHAAAA Osuit naulan kantaa sauli
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1047838Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1466582Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834715Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2423207Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012734Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh892198Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari121886- 1481832
Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa231675Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971614