ja tuosta 1 € tuottaja maksaa tuotantokulut, kaikki ei ole nyt kohdillaan..
"Suomalaisille maataloustuottajille maksettava osuus elintarvikkeiden kokonaiskulutusmenoista oli vuonna 2009 neljä prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna 2000 eli noin 10 prosenttia."
10 € ruoka eurosta 1 € tuottajalle
38
100
Vastaukset
- -
-
- -
-
- -
-
- -
-
- -
-
- Jo Vain
Tulevaisuudessa osuus edelleen pienenee.
Ulkomailta tuotu ruoka kasvattaa voittokulkuaan.
Tänä vuonna elintarvikkeiden tuonti kohoaa
yli 3 mrd euroon, ja kotimaan alkutuotanto
on n. 2,4 mrd €.
Kun ruuan arvo vähittäishinnoin kohoaa
14,6 mrd euroon, on helppo laskea
suomalaisen jalostuksen, tukku-
ja vähittäiskaupan osuuden olevan 9,2 mrd€.
Kotimaisuusastetta laskettaessa tuohon 9,2 mrd euroon
lisätään kotimaisen alkutuotannon osuus, jolloin
summaksi saadaan 11,6 mrd€., joka on 14,6 mrd eurosta
n. 80 %, joten vaikka suomalaisen alkutuotannon arvo on
jo nyt merkittävästi vähäisin tekijä, ruuan kotimaisuusaste
on melko korkea.- hämm
Kuinkahan paljon sitä alkutuotantoa tuodaan ? Siis monellako miljardilla, ja millä yksikköhinnalla ?
Näyt vertaavan alkutuotantoa elintarvikkeisiin. - No--
kerrankin puhut asiaa jonka jokaine tuottaja on aina tiennyt.
Eli sen että hänelle jää limpusta vain karisseet muruset:) - -
hämm kirjoitti:
Kuinkahan paljon sitä alkutuotantoa tuodaan ? Siis monellako miljardilla, ja millä yksikköhinnalla ?
Näyt vertaavan alkutuotantoa elintarvikkeisiin.-
- ulkoistetaan, ulk...
"Tulevaisuudessa osuus edelleen pienenee.
Ulkomailta tuotu ruoka kasvattaa voittokulkuaa".
Pitää siis olla tyytyväinen että rahamme menevät ulkomaille. Tästähän pitää varmaan viljelijät, elintarviketyöläiset, rehunvalmistajat, lannoitteen valmistajat, maatalouskoneiden valmistajat, maatalouskaupat, maataloustuotteita kuljetavat, ja vaihtotaseen alijäämää miettivät sekä maataloudesta ja liitännäiselinkeinoata verotuloja saavat. Säästämmehän sentään neljäsosan siitä mitä "lahjoitamme" kreikalle. - Kaikki ulkoo
Lisää säästöä tulee kun otamme halpatyövoimaa ulkomailta, kiinasta saa sopivasti kiven hakkaajia, puolasta sähkömiehet, virosta rakennusmiehet, upsalasta ekonoomit, pietarista opiskelleet lääkärit. Armeijaa ei tartte tuottaa mistään maasta, jonkun maan armeija tänne tulee, kun itsellä ei enää ole, säästyy suomelta puolustus määrärahat.
Kaikki kannattaa tuoda ulkoo, kun kerran halvalla saa. Niinkuin huomaatte säästöä tulee joka alalta, ja suomen talous kukoistaa. - Jo Vain
"Kuinkahan paljon sitä alkutuotantoa tuodaan ? Siis monellako miljardilla, ja millä yksikköhinnalla ?
Näyt vertaavan alkutuotantoa elintarvikkeisiin."
Varmaankin pienin osa tuonnista on alkutuotantoa, vaikka kyllä lisääntymään
päin sekin on.
Se on veikeää, että kotimaisuusaste on 80 %, vaikka oma alkutuotanto
on vain 2,4 mrd € ja elintarvikkeiden tuonti yli 3 mrd€.- "Jo Vain" valehtelee
maataloustuotannon arvo on 4-5 miljardia ja tuontielintarvikkeiden arvo n. 1 miljardi
- ...
"Jo Vain" valehtelee kirjoitti:
maataloustuotannon arvo on 4-5 miljardia ja tuontielintarvikkeiden arvo n. 1 miljardi
Niin, maanviljelijöiden palkka on noin 800 miljoonaa, maataloustuotteiden arvo on todellakin 4-5 miljardia, ja tuo 2,3 miljardia on summa mikä saadaan kun maataloustuotteiden MYYNTIARVOSTA vähennetään tuotantokustannukset.
jos vaikka nokian myytyjen puhelimin arvo olisi 3 miljardia ja siitä vähennettäisiin tuotantokustannukset, vaikkapa 2,5 miljardia, Jo Vai:in logiigalla voitaisiin siis sanoa että vain puoli miljartia on nokian myytyjen tuoteiden arvo, sitten otettaisiin suomessa myytyjen ulkolaisten puhelimien myyntiarvo kaupan hyllyltä, vaikkapa 700€, voitaisiin siis sanoa että ulkolaisten puhelimien arvo on 200 miljoonaa euroa suurempi kuin koko nokian puhelinten arvo. Ei huomioitaisi lainkaan mitä ulkolaisten puhelimien tuotantokustannukset ovat olleet.
- maausko,
"Maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotto on tänä vuonna 4,3 miljardia". (2009)
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/ajankohtaista/uutiset/2009/Maataloustulo%20nousee
4,3 miljardia on siis maataloutuotteiden myyntiarvo ostajalle. Ei muidenkaan tuotteiden arvoa lasketa niin että myyntihinnasta vähennetään tuotantokustannukset.
"Suomen elintarvikekaupan arvo 16 miljardia euroa
Elintarvikkeiden ja juomien kokonaiskulutusmenot ovat Suomessa noin 16 miljardia euroa vuodessa eli 11 % bruttokansantuotteesta. Sekä tekninen kehitys että globalisaatio ajavat työntekijämäärää alas. Vuonna 1995 ketju työllisti noin 340 000 ihmistä, nyt noin 300 000, mistä elintarviketeollisuuden osuus on vajaa 40 000.
Elintarviketeollisuus on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala, jonka tuotannon bruttoarvo oli vuonna 2002 lähes 9 miljardia euroa. Vuonna 2003 elintarvikkeita vietiin Suomesta yhteensä 936 miljoonan euron arvosta ja tuotiin lähes 2,3 miljardin euron arvosta. Suomen elintarviketeollisuuden raaka-aineista 85 % on kotimaisia".
http://kehittyvaelintarvike.fi/teemajutut/6-elintarvikealalla-tilaa-jateille-ja-pienille-yrityksille-jatkossakin- Myyntiarvo???
Kannattaisi miettiä tuota
""Maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotto on tänä vuonna 4,3 miljardia". (2009)
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/ajankohtaista/uutiset/2009/Maataloustulo%20nousee
4,3 miljardia on siis maataloutuotteiden myyntiarvo ostajalle. Ei muidenkaan tuotteiden arvoa lasketa niin että myyntihinnasta vähennetään tuotantokustannukset."
vähän uudestaan? Nythän tuosta linkistä selviää että
"MTT arvioi, että maa- ja puutarhataloustuotteiden myyntituloista kertyy tänä vuonna 2,3 miljardia euroa, mikä on lähes yhdeksän prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. "
ja että
"Maa- ja puutarhatalouden saama tukisumma pysyy lähes viime vuoden tasolla noin 1,9 miljardissa eurossa. "
Kokonaistuotto on siis myyntitulot 2,3 miljardia tuet 1,9 miljardia = 4,3 miljardia. Ostajalle taas tuotteen arvo on aina se hinta jolle sen voi ostaa. Joko kotimaasta tai ulkomailta. Nyt vaikkapa meillä niin tuotoista 40% on tukia mutta ei tarvitse mennä sen kauemma kuin Tanskaan niin tukia on keskimäärin vain 10% maatiln tuloista. Eli jos täällä maidon tuottajahinta 40 c/l ja siihen tuet päälle 40% 16 c/l niin se hinta ostajalle olisi siis 56 c/l mutta vastaavasti jos ostetaan sama Tanskasta niin se on 35 c/l tuottajahinta tuet 3,5 c/l eli 39 c/l. Mutta eihän se noin mene, ostajalle hinta on se jolla tuote ostetaan. - Kyse oli
Myyntiarvo??? kirjoitti:
Kannattaisi miettiä tuota
""Maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotto on tänä vuonna 4,3 miljardia". (2009)
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/ajankohtaista/uutiset/2009/Maataloustulo%20nousee
4,3 miljardia on siis maataloutuotteiden myyntiarvo ostajalle. Ei muidenkaan tuotteiden arvoa lasketa niin että myyntihinnasta vähennetään tuotantokustannukset."
vähän uudestaan? Nythän tuosta linkistä selviää että
"MTT arvioi, että maa- ja puutarhataloustuotteiden myyntituloista kertyy tänä vuonna 2,3 miljardia euroa, mikä on lähes yhdeksän prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. "
ja että
"Maa- ja puutarhatalouden saama tukisumma pysyy lähes viime vuoden tasolla noin 1,9 miljardissa eurossa. "
Kokonaistuotto on siis myyntitulot 2,3 miljardia tuet 1,9 miljardia = 4,3 miljardia. Ostajalle taas tuotteen arvo on aina se hinta jolle sen voi ostaa. Joko kotimaasta tai ulkomailta. Nyt vaikkapa meillä niin tuotoista 40% on tukia mutta ei tarvitse mennä sen kauemma kuin Tanskaan niin tukia on keskimäärin vain 10% maatiln tuloista. Eli jos täällä maidon tuottajahinta 40 c/l ja siihen tuet päälle 40% 16 c/l niin se hinta ostajalle olisi siis 56 c/l mutta vastaavasti jos ostetaan sama Tanskasta niin se on 35 c/l tuottajahinta tuet 3,5 c/l eli 39 c/l. Mutta eihän se noin mene, ostajalle hinta on se jolla tuote ostetaan.maataloustuotannon arvosta ja se on kiistatta 4-5 miljardia. Tanskassa maataloustuet on korkeammat kuin Suomessa..
1 Denmark €19 239
2 Luxembourg €16 151
3 Greece €14 473
4 Germany €13 032
5 United Kingdom €12 267
6 Ireland €9 043
7 Belgium €9 042
8 Sweden €8 802
9 Netherlands €8 034
10 Finland €7 077 - Arvo???
Kyse oli kirjoitti:
maataloustuotannon arvosta ja se on kiistatta 4-5 miljardia. Tanskassa maataloustuet on korkeammat kuin Suomessa..
1 Denmark €19 239
2 Luxembourg €16 151
3 Greece €14 473
4 Germany €13 032
5 United Kingdom €12 267
6 Ireland €9 043
7 Belgium €9 042
8 Sweden €8 802
9 Netherlands €8 034
10 Finland €7 077Maataloustuotannon arvo on se mikä tuotteista saadaan markkinahintaan markkinoilta. Se että jos tuotteiden tuottamiseen menee enemmän kuin on tuo markkina-arvo niin ei se sitä arvoa nosta, se kertoo vain tuotannon tehottomuudesta ja tukitarpeesta. Viime vuosina tuo arvo on ollut noin 2,3 miljardia euroa vähän vuodesta riippuen.
Tanskan ja Suomen maataloustukia voi verrata muutenkin. Kun otetaan Taloustohtorista tukierittely FADN Standard Results 2008 niin tuet per tila Suomi=48,308 ja Tanska= 33,627 euroa per tila.
Sitten vastaava raportti Kokonaistuotto niin saadaan että kokonaistuotto poislukien tuet Suomi=85,685 ja Tanska=310,359 euroa per tila. Näin tuotto tuet on Suomi=134,580 ja Tanska=340,137.
Ensinnäki tuosta näkee selvästi että tuet per tila meillä merkittävästi suuremmat. Ja toiseksi siitä näkee kotoisen maataloutemme hirvittävän tukiriippuvuuden, kokonaistuotosta 36% on tukia. Vastaavasti Tanskassa vain 10% kokonaistuotosta on tukia. Maataloutemme on siis vahvasti tukirippuvainen kun taas Tanskan maatalous on markkinavetoinen. - Valehtelet..
Arvo??? kirjoitti:
Maataloustuotannon arvo on se mikä tuotteista saadaan markkinahintaan markkinoilta. Se että jos tuotteiden tuottamiseen menee enemmän kuin on tuo markkina-arvo niin ei se sitä arvoa nosta, se kertoo vain tuotannon tehottomuudesta ja tukitarpeesta. Viime vuosina tuo arvo on ollut noin 2,3 miljardia euroa vähän vuodesta riippuen.
Tanskan ja Suomen maataloustukia voi verrata muutenkin. Kun otetaan Taloustohtorista tukierittely FADN Standard Results 2008 niin tuet per tila Suomi=48,308 ja Tanska= 33,627 euroa per tila.
Sitten vastaava raportti Kokonaistuotto niin saadaan että kokonaistuotto poislukien tuet Suomi=85,685 ja Tanska=310,359 euroa per tila. Näin tuotto tuet on Suomi=134,580 ja Tanska=340,137.
Ensinnäki tuosta näkee selvästi että tuet per tila meillä merkittävästi suuremmat. Ja toiseksi siitä näkee kotoisen maataloutemme hirvittävän tukiriippuvuuden, kokonaistuotosta 36% on tukia. Vastaavasti Tanskassa vain 10% kokonaistuotosta on tukia. Maataloutemme on siis vahvasti tukirippuvainen kun taas Tanskan maatalous on markkinavetoinen.Maataloustuotannon arvo on se mihin hintaan se pystytään tuottamaan. Tanskassa on mittavat tuet, tässä EU:n ilmoittavat ja samalla uusimmat..
.
Vuonna 2008 Suomi sai € 833 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 12254 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Ranska sai € 9940 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 18862 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Tanska sai € 1169 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 25968 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Saksa sai € 6580 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 17735 maatilaa kohti. - -
Kyse oli kirjoitti:
maataloustuotannon arvosta ja se on kiistatta 4-5 miljardia. Tanskassa maataloustuet on korkeammat kuin Suomessa..
1 Denmark €19 239
2 Luxembourg €16 151
3 Greece €14 473
4 Germany €13 032
5 United Kingdom €12 267
6 Ireland €9 043
7 Belgium €9 042
8 Sweden €8 802
9 Netherlands €8 034
10 Finland €7 077-
- Veikistelijä
Melko veikeää, vai mitä Jo Vain.
- Juu Vain
Veikeitä kommentteja odotellen...
- Jo Vain
Tuosta 4,3 mrd€ arvosta kun vähennetään sen sisältämä
maataloustuki 2,1 mrd, taitaa oikeasti jäädä arvoksi
2,2 mrd€. Elintarvikkeiden tuonnin voi tarkistaa
Tullihallituksen tilastoista, kyllä se yli 3 mrd €
kohoaa.
Eri paikoista otetut luvut hieman vaihtelevat.
On esitetty sellainenkin lukema kotimaisen
alkutuotannon arvoksi kuin 5,9 mrd €. Siihen
on ilmoitettu lisätyn tukiaiset 2,1 mrd€. Joten
ilman tukia lukema olisi 3,8 mrd€. Mutta
sitten seuraakin jännä juttu: lisäksi ilmoitetaan
että alkutuotanto on tarvinnut välituotteita
kokonaista 2,7 mrd€ arvosta., joten maanviljelijän
tekemä arvonlisä ruokaan olisikin vain 1,1 mrd€.
Siis 1,1 mrd €. Se on elintarvikkeiden (pl. juomat)
arvosta 14,6 mrd€ enää 7,5 %. Häviävän pieni
on se osuus. Enää. Ja pienenee.- Lopeta valehtelu..
maataloustuella ja maatloustuotannon arvolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tuo 3 miljardia sisältää kahvit, herelmät jne. Akutuotannon arvo kuluttajan maksamasta hinnasta on n. 25 prosenttia..
- Jo Vain
Lopeta valehtelu.. kirjoitti:
maataloustuella ja maatloustuotannon arvolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Tuo 3 miljardia sisältää kahvit, herelmät jne. Akutuotannon arvo kuluttajan maksamasta hinnasta on n. 25 prosenttia..
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/julkaisut/suomenmaatalousjamaaseutuelinkeinot/jul111_SM2011.pdf
Tuossa yllä viittaamassani MTT:n raportissa on sivulla viisi
veikeästi samoja lukuja, mitä kirjoitin.
On siinä vielä muitakin lukuja.
Eli kotiinhankittujen elintarvikkeiden ja
alkohoilittomien juomien vähittäismyyntiarvo
oli 11,6 mrd € v. 2009. - Jo Vain

oli 11,6 mrd € v. 2009. - Qtamoviljelijä
Jo Vain kirjoitti:
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/julkaisut/suomenmaatalousjamaaseutuelinkeinot/jul111_SM2011.pdf
Tuossa yllä viittaamassani MTT:n raportissa on sivulla viisi
veikeästi samoja lukuja, mitä kirjoitin.
On siinä vielä muitakin lukuja.
Eli kotiinhankittujen elintarvikkeiden ja
alkohoilittomien juomien vähittäismyyntiarvo
oli 11,6 mrd € v. 2009.Mielenkiintoinen opus tuo
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/julkaisut/suomenmaatalousjamaaseutuelinkeinot/jul111_SM2011.pdf
Siitä selviää mm sivulta 15 että tukea saaneista maatiloista 57% on alle 30 hehtaarin harrastetiloja. Paljon on vielä rationalisointia edessä... - Mihin unohtui
Qtamoviljelijä kirjoitti:
Mielenkiintoinen opus tuo
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/julkaisut/suomenmaatalousjamaaseutuelinkeinot/jul111_SM2011.pdf
Siitä selviää mm sivulta 15 että tukea saaneista maatiloista 57% on alle 30 hehtaarin harrastetiloja. Paljon on vielä rationalisointia edessä...maininta EU:n tilojen keskikoosta 20 hehtaaria, paljon harrastelijoita. Tilojemme keskikoko 40 hehtaaria kestää vertailun..
- maausko,
"Kokonaistuotto on siis myyntitulot 2,3 miljardia tuet 1,9 miljardia = 4,3 miljardia".
SIIS: Ostaja maksaa kaupan kassalla 2,3 miljardia, ostja maksaja (=veronmaksaja) maksaa 1,9 miljardia veroissaan, yhteensä 4,3 miljardia.
Jos maataloustuet poistettaisiin olisi kokonaistuotto 4,3 miljardia.
Kerropa nyt miten saadaan 1,9 miljardia lisättyä kustannustehokkuutta, vai olisi skyfarm taivaspellot siihen ratkaisi;)
Vai otetaano aina yhteiskunnan maksama osuus pois, esimerkiksi 100€ lääke josta kela kosvaa vaikkapa 70%, on sen arvo on siis 30€, sitäkö tarkoitit.
Tai valtio maksaa vaikkapa 100000€ asunnosta 20%.
Kun omistaja joutuisi sen myymään vaikka uutena, olisiko siis hinta minulle 80000€ jos hän sen ilman voittoa myisi.- Jo Vain
Jos maataloustuet poistettaisiin. niin silloinhan
kokonaistuotto olisi 4,3 mrd€ - 1,9 mrd€ = 2,3 mrd€.
Tuohan on matemaattinen totuus.
Vuonna 2009
tuotannon bruttoarvo oli 5,9 mrd€
siitä pois tuet 2,1 mrd€ jää 3,8 mrd€,
siitä pois välituoteosto 2,7 mrd€,
jäljelle jää 1,1 mrd€.
Suomalaisen talonpojan panos elintarvikkeidemme tuottamiseen
on vain 1,1, mrd€ vuodessa.
Olisiko tukia syytä ryhtyä tarkastelemaan
kriittisellä silmällä? - No ei...
"Kokonaistuotto on siis myyntitulot 2,3 miljardia tuet 1,9 miljardia = 4,3 miljardia".
SIIS: Ostaja maksaa kaupan kassalla 2,3 miljardia, ostja maksaja (=veronmaksaja) maksaa 1,9 miljardia veroissaan, yhteensä 4,3 miljardia.
Jos maataloustuet poistettaisiin olisi kokonaistuotto 4,3 miljardia."
Kas kun on sellainen asia kuin kilpailu... Tuottajahinnat eivät kilpailun takia juurikaan nousisi. Tuottajahinnat ovat melko yhtenevät koko EUn tasolla, meillä on poikkeuksellisen korkea maidon tuottajahinta ja alhainen vilje tuottajahinta. Ja jos otetaan vertailuksi Tanskan tukitaso niin sehän on vain 10% kokonaistuotosta niin tuo olisikin siis 2,3 miljardia 0,23miljardia = 2,53 miljardia, ei suinkaan 4,3 miljardia. Ei se että täällä toimitaan tehottomasti tarkoita sitä että tuotteen arvo olisi yhtään suurempi. Se tarkoittaa valitettavasti vain sitä että veronmaksajan kukkaroa rasitetaan tuolla tehottomuudella... - Valehtelet liikaa
No ei... kirjoitti:
"Kokonaistuotto on siis myyntitulot 2,3 miljardia tuet 1,9 miljardia = 4,3 miljardia".
SIIS: Ostaja maksaa kaupan kassalla 2,3 miljardia, ostja maksaja (=veronmaksaja) maksaa 1,9 miljardia veroissaan, yhteensä 4,3 miljardia.
Jos maataloustuet poistettaisiin olisi kokonaistuotto 4,3 miljardia."
Kas kun on sellainen asia kuin kilpailu... Tuottajahinnat eivät kilpailun takia juurikaan nousisi. Tuottajahinnat ovat melko yhtenevät koko EUn tasolla, meillä on poikkeuksellisen korkea maidon tuottajahinta ja alhainen vilje tuottajahinta. Ja jos otetaan vertailuksi Tanskan tukitaso niin sehän on vain 10% kokonaistuotosta niin tuo olisikin siis 2,3 miljardia 0,23miljardia = 2,53 miljardia, ei suinkaan 4,3 miljardia. Ei se että täällä toimitaan tehottomasti tarkoita sitä että tuotteen arvo olisi yhtään suurempi. Se tarkoittaa valitettavasti vain sitä että veronmaksajan kukkaroa rasitetaan tuolla tehottomuudella...totta kai tuottahinnat nousisi kun ei olisi omaa tuotantoa ja Tanskassa on mittavat tuet..
1 Denmark €19 239
2 Luxembourg €16 151
3 Greece €14 473
4 Germany €13 032
5 United Kingdom €12 267
6 Ireland €9 043
7 Belgium €9 042
8 Sweden €8 802
9 Netherlands €8 034
10 Finland €7 077 - Valehtelet..
Jo Vain kirjoitti:
Jos maataloustuet poistettaisiin. niin silloinhan
kokonaistuotto olisi 4,3 mrd€ - 1,9 mrd€ = 2,3 mrd€.
Tuohan on matemaattinen totuus.
Vuonna 2009
tuotannon bruttoarvo oli 5,9 mrd€
siitä pois tuet 2,1 mrd€ jää 3,8 mrd€,
siitä pois välituoteosto 2,7 mrd€,
jäljelle jää 1,1 mrd€.
Suomalaisen talonpojan panos elintarvikkeidemme tuottamiseen
on vain 1,1, mrd€ vuodessa.
Olisiko tukia syytä ryhtyä tarkastelemaan
kriittisellä silmällä?maataloustuotannon arvo on 4-5 miljardia..
- Totuus
Tanskan mittavista tuista...
"Tanskan ja Suomen maataloustukia voi verrata muutenkin. Kun otetaan Taloustohtorista tukierittely FADN Standard Results 2008 niin tuet per tila Suomi=48,308 ja Tanska= 33,627 euroa per tila.
Sitten vastaava raportti Kokonaistuotto niin saadaan että kokonaistuotto poislukien tuet Suomi=85,685 ja Tanska=310,359 euroa per tila. Näin tuotto tuet on Suomi=134,580 ja Tanska=340,137.
Ensinnäki tuosta näkee selvästi että tuet per tila meillä merkittävästi suuremmat. Ja toiseksi siitä näkee kotoisen maataloutemme hirvittävän tukiriippuvuuden, kokonaistuotosta 36% on tukia. Vastaavasti Tanskassa vain 10% kokonaistuotosta on tukia. Maataloutemme on siis vahvasti tukirippuvainen kun taas Tanskan maatalous on markkinavetoinen. "- EU:n ilmoittamat..
uusimmat ja Tanskassa yli kaksinkertaiset Suomeen verrattuna..
Vuonna 2008 Suomi sai € 833 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 12254 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Ranska sai € 9940 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 18862 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Tanska sai € 1169 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 25968 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Saksa sai € 6580 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 17735 maatilaa kohti. - -
EU:n ilmoittamat.. kirjoitti:
uusimmat ja Tanskassa yli kaksinkertaiset Suomeen verrattuna..
Vuonna 2008 Suomi sai € 833 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 12254 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Ranska sai € 9940 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 18862 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Tanska sai € 1169 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 25968 maatilaa kohti.
Vuonna 2008 Saksa sai € 6580 miljoonaa EU: n maataloustukiin eli noin € 17735 maatilaa kohti.-
- maausko,
Typeriä väitteitä "se että täällä toimitaan tehottomasti". Täällä toimitaan tehottomasti siksi että me olemme maailman pohjoisin valtio missä harjoitetaan maataloutta.
Voisiko joku nyt kertoa miksi sitten ei päättäjät tee uusia päätöksiä jos kerran maatalouspolitiikka on jovai:in ja muiden mielestä väärin.
Olisikohan syy siinä että jovain kuuluukin mielipiteineen vähemmistöön. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi sitä, voisitko kenties ollakin väärässä.
Tuliso sittenkään säästöä jos muuttaimme peltoviljelymme kerroskasvihuoneisiin kun neliöhinta olisi 500€ ja hehtarihinta 5 miljoonaa. Tätäkään sinä et meille ole selvittänyt miten viiden miljoonan euron hehtaarihintaisesta pellosta voi koskaan saada voittoa vaikka satoa saataisiin 10000kg vuodessa.
Tanskaa nyt on väärä maa ottaa vertailukohteeksi kun maan maatalous on euroopan velkaisempia, velat ovat jo maatalousomaisuuden verran.
Tansassa on kasvukausikin miltei kaksi kuukautta pitempi kuin meillä.
Tanskassa pikkuporsaista kuolee 25% koska tehotuotannon takia on pyritty mahdollisimma suureen porsas määrään emakkoa kohhen.
Ja vielä, jos päättäjät edelleen haluavat että meillä harjoitetaan maataloutta niin
tuotannon arvo on vaikkapa 4,3 miljardia joko maataloustukien kanssa tai ilman. - -
-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi812611On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512590Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682533Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742443Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl411960Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu371838Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve181308Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271307Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171118