Kohtaaminen...

Kuljin kiireissäni..
sinähän tiedät
äidit ja isät tekevät niin
ennen joulua. On kiire...
Useimmilla meillä on kiire..ei kaikilla.
On vain aika. On vain tyhjät kädet jotka
pitävät kauan jäähtynyttä kahvimukia pitkään..
kädessään..Kädessä jotka ovat toimettomat..
Odottavat..yksinäiset mutta etsivät...

Käsissäni oli kaks painavaa
muovikassia täynnä joulutavaraa..toppatakkini hiosti
se oli auki kaulaliina vain jotenkin kaulassani..ympärilleni
sidottu...oli niin kuuma ja väsytti..
sitä tuttua tutumpaa kauppakeskuksen
käytävää jota kulken päivittäin.....Huokasin..

ehkä liian syvään;))

Sinä istuit siinä. Valmiina.
Kahvilan pöydässä, katsellen
ihmisvilinää, seuraten kuin ulkopuolinen..
joka ei kuulu tähän maahan...yksin.
Kuin odottaen. jotain tapahtuvaksi ehkä... En tiedä...
Kauanko olit jo siinä istunut. Silmäsi ne olivat
jotenkin niin paljon nähneet ja surulliset..
Paljon nähneet, paljon etsineet.

Kerroit tulevasi maasta josta on sodittu..
mutta, enempää et osanut..enkä minä...
miksi olisinkaan kysynyt? en osaa kieltäsi..
etkä sinä minun vain joitakin haparoivia yksittäisiä sanoja
korkeintaan. Olet ollut täällä vielä niin
vähän aikaa..liian vähän..
Ylläsi oli erittäin kaunis valkoinen
erikoinen paita..niin vaalea. Hihansuita kiersi
kaunis silkkinauha..ja etumusta koristi yksinkertainen
kaunis nappilista..silkkiä sekin..vaaleaa silkkiä.
Paitasi puki sinua...sinä olet niin tummatukkainen.
Vaikka ohimoitasi jo peittääkin harmaat...
Kuin vastakohta kaikelle..tahraton.
Aivan kuin olisit halunut viestittää..
minä aloitan nyt alusta. Kaiken.
Uuden elämän. Tässä maassa.
Näiden tuntemattomattomien ihmisten
keskellä joilla ei ole minulle sanoja antaa...
Ei lauseita joilla käsittäisivät menneisyyteni..
haaveni, tulevaisuuteni, uskoni..ihmiseen...

Katseemme kohtasivat hetken sekunnin..se sekuntti...riitti.
Hymyilit minulle ja minä vastasin jotenkin takaisin.
täysin luonnollisesti silmilläni takaisin...hymyillen..
tällaista se on tiedätkö joulu...

En ollut koskaan tavanut sinua aikaisemmin..
Kohtaaminen oli ensimmäinen.

Pyysit kohteliaasti minua istutuutumaan
viereesi... halusit vain ostaa minulle juotavaa..
Kuhan vain hetken olisin kanssasi..

Meillä ei ole yhteistä kieltä. En osaa
serbiaa..mutta, liikutuin kyllä. kun
hellävaraisesti pyyhit kädelläsi
hiuksiani järjestykseen...

Ne, lentävät...eivät pysy. Koskaan järjestyksessä..
Aivan kun en minäkään..eihän missään almanakassani
lukenut...tulet tänään kohtamaan uuden ihmisen?.
Yritit selittää huonolla suomenkielellä
mistä olit tullut ja miksi...

jotenkin siinä hetkessä, tajusin.
Ei väliä.
Mutta, kerro mitä teen kanssasi.
Sanoit minulle katsoen kun anoen
suoraan silmiini: Jos, vain sinä
istuisit tuossa opettamassa
Oppisin....enkä olisi niin yksin.

Sanoja joita ei sanota ääneen.
Mietin miksi jouduin tähän tilanteeseen..
Miten jatkaa. Kuitenkin uskoen.
Joku laittoi meidät kohtamaan..näin.

Mistä siis alkaisin tämän tarinan...miten sen
lopettaisin...vai lopettaisinko miten aloittaa ja lopettaa.
Pysyhtyä yhtä aikaan. Ymmärtää ja kuitenkin
olla epätoivoinen...miksi juuri minä.
Vaadit minulta nyt niin paljon...sanoja.
tämä ei ole rakkaustarina...tämä on
tarina ihmisestä meistä...ja kohtaamisesta
tavallisena arkipäivänä. Tässä maassa.

Tämä on joulutarina;) niin sen nyt ajattelen..
muuten en sitä nyt halua edes ymmärtää..
sillä olen vain ihminen. Minäkin.;))

Tsau:Friidu