Ensinnä Hän oli saanut korkean koulutuksen hän oli
Gamalielin opetus lapsi loppu tulemus Tooran tuntemus
Läpikotaisin , eli lainoppinut ,,sitten Rappi koska opettajansa
oli Rappi. Suuren neuvoston jäsen ja mitä minä en tiedäkkään
Paavali oli ennen Saulus , ja oli laissa laittamaton , kiivaudessa
juutalainen , syntynyt kilikian TARSOSSA . Sai Damaskon matkalla
Kristuksen Näyn ja puhuttelun niinkuin tiedätte ja Ananiaalta näkönsä
takaisin , niin kuin siitä on Apt. 9:17. Ja sillä hetkellä kun hän sai näkönsä
hän täyttyi Pyhällä Hengellä .
Hänen nuoruutensa aikainen sisupussimainen äkkipikaisuus oli mennyt
hänellä oli vain yksi tarve päästä puhumaan, Jeesuksesta jonka oli näyssä
nähnyt ja keskustelussa keskustellut alku oli hankalaa , koska hän oli kiivaudesta tunnettu , hän oli 2-3 vuotta damaskossa saaden pikkuhiljaa
puhua /saarnata kun hän matkusti 35 Jerusalemiin ja tapasi Pietarin ja
Jaakobin Jeesuksen veljen .
aikaa säästääkseni Kerron 1 Kor. 9. 1-3 .
Enkö minä ole vapaa ?
Enkö minä ole Apostoli ?
Enkö minä ole nähnyt Jeesusta, meidän Herraamme ?
Ettekö te ole minun tekoni Herrassa ?
2. Jos en olekkaan muille apostoli , olen ainakin teille ; sillä
sillä te olette minun apostolin virkani ,sinetti Herrassa ..
3. Tämä on minun pulustukseni NIITÄ VASTAAN , JOTKA
asettuvat minua tutkimaan ..
Täällä on sellaisia jotka pyrkii alentamaan Paavalia
95
206
Vastaukset
- näin on paras
Itselleen he siinä vahingon tekevät. Paavalin tehtävä ja sen antaja on selvä ja täysin kiistaton asia. Piru ei Jumalan omista tykkää, kai sinäkin sen jo ymmärrät? Kaikki keskustelu häiriköiden kanssa seis!!
- su
Ai,ai, että se pirun mainitseminen sinulle hevosmies on makeaa. Sen tunnet oikein sielussasi kuinka se panee pirun kanssa puolustamaan Paavalia, joka ryösti Jeesuksen juutalaisilta, vihatessaan heitä.
Kyllä se piru hevosmiehestä tykkää koska hän on aina sen kaveri viesteissään. Ei sinun tarvii tähän vastata kun kerran et lue sinua vastustavia viestittäjiä. - Kalle.
Joo joo . Mutta sinä vain saat keskutella ..
Saul sai näkynsä tielä, saí ohjeita , sai näkönsä , sai Pyhän Hengen .
Ja hänet Kasttettiin . Ja hän sai uuden nimen , Paavali . Sen jälkeen
hänen elämäsä muuttui täysin , ennen kristittyjen vainooja , muuttui
Kristittyjen puolustajaksi , sanan puhujaksi , Jeesuksen palvelijaksi
Ja Jumalan sanan aseeksi , kuten Jeesus sanoi.. - v.e-33-*
Kalle. kirjoitti:
Joo joo . Mutta sinä vain saat keskutella ..
Saul sai näkynsä tielä, saí ohjeita , sai näkönsä , sai Pyhän Hengen .
Ja hänet Kasttettiin . Ja hän sai uuden nimen , Paavali . Sen jälkeen
hänen elämäsä muuttui täysin , ennen kristittyjen vainooja , muuttui
Kristittyjen puolustajaksi , sanan puhujaksi , Jeesuksen palvelijaksi
Ja Jumalan sanan aseeksi , kuten Jeesus sanoi..Miksi sinä tietoisesti valehtelet?
PAAVALI oli yksi kristetty ja rikollisen kristinuskon perustajista!
SIIS KRISTITYT VAINOSIVAT JEESUSTA SEURANNEITA KRISTILLISIÄ!
ja sitä yrität käntää toisin päin!!!
On se luciferilaisuuden saatanallisuutta että et ikinä osaa olla rehellinen MUTTA toisia osoitat valehtelijoiksi pysymättä osoittamaan väitettäsi oikeaksi!!!
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
JUMALAN seurakuntaa vainonneet olivat ja ovat edelleen kaltaisesi luciferilaiset.
Väitit että Paavali kastettiin, missä faktat ja kuka kastoi?
Tähän asti saamieni tietojen mukaan Paavali kuoli katolilaisena kastamattomana rikollisena, kuten hän itse on omalla sanallaan ilmoittanut eikä silloin ollut teutaa väärentämässä historiaa!!!
Paavali ei vainonnut kristittyjä vaan kristillisiä. tosin kristityt ovat niin luciferilaisia että tappavat ja tapattavat kristittyjäkin noitarovioillakin mutta ennenkaikkea sinun tekstisi ei kerro sitä totuutta, että Paavali oli yksi rikollisen kristinuskon perustaja ja JEESUSTA SEURANNEIDEN KRISTILLISTEN TAPATTAJA.
opettele ymmärtämään rikollisten kristittyjen ja kristillisten erot... vaikka se ymmärtäminen on vaikeaa uskontunnustuksen antaneille järjettömille....
- kalle.
Sehän tarkoittaa kai sitä sitten , että pannaan lappu luukulle
toistaiseksi , on meinaan noita häirikkö viestejä sen verran ,
eli se tarkoittaa samaa kuin pressa vaaleissa tapahtuisi, ei
sitten tulosta julkaistaiskaan , annettaisivaan olla koneessa
en paremmin sano .- .fhdu
Jeesus ei ole rikollisuuden kristinuskon lakkoja perustanut joten. sitä ei saa. UNOHTAA
- leiff.
.fhdu kirjoitti:
Jeesus ei ole rikollisuuden kristinuskon lakkoja perustanut joten. sitä ei saa. UNOHTAA
Ei ole niin, kaikki lakat kasvaa suolla sitä ei saa unohtaa,
eikä sitä, että Jeesus ei kajonut mihinkää rikolliseen. - Jeesus on Herra
Kuunteles nyt Kalle veli: Tarkoittaa sitä mitä sanoin, että häirikön provokaatioihin vastata lainkaan.
Keskustellaan me kristityt keskenämme Jeesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme johon me uskomme, ja Pyhän Raamatun teksteistä, jotka me uskomme lyhentämättöminä. Siis me uskomme SEN, mitä Raamattu sanoo esimerkiksi Herran apostoli Paavalista.
Emme vastaile sellaisiin viesteihin, jotka ovat perk)eleen eli tyhjän viestejä.
- Jumala on "Minä Olen", kaikki mikä on, on lähtöisin Jumalasta
- perk)ele on "minä en ole", - siis kaiken valheen eli olemattoman isä. - leiff.
Jeesus on Herra kirjoitti:
Kuunteles nyt Kalle veli: Tarkoittaa sitä mitä sanoin, että häirikön provokaatioihin vastata lainkaan.
Keskustellaan me kristityt keskenämme Jeesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme johon me uskomme, ja Pyhän Raamatun teksteistä, jotka me uskomme lyhentämättöminä. Siis me uskomme SEN, mitä Raamattu sanoo esimerkiksi Herran apostoli Paavalista.
Emme vastaile sellaisiin viesteihin, jotka ovat perk)eleen eli tyhjän viestejä.
- Jumala on "Minä Olen", kaikki mikä on, on lähtöisin Jumalasta
- perk)ele on "minä en ole", - siis kaiken valheen eli olemattoman isä.Oletko varma että viestisi viimeisessä rivissä
tuli kaikki paikalleen , jotain siinä on sanomista
Lue Jumalan sanat , kun hän saoi Siinailla Moosekselle. - su
Jeesus on Herra kirjoitti:
Kuunteles nyt Kalle veli: Tarkoittaa sitä mitä sanoin, että häirikön provokaatioihin vastata lainkaan.
Keskustellaan me kristityt keskenämme Jeesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme johon me uskomme, ja Pyhän Raamatun teksteistä, jotka me uskomme lyhentämättöminä. Siis me uskomme SEN, mitä Raamattu sanoo esimerkiksi Herran apostoli Paavalista.
Emme vastaile sellaisiin viesteihin, jotka ovat perk)eleen eli tyhjän viestejä.
- Jumala on "Minä Olen", kaikki mikä on, on lähtöisin Jumalasta
- perk)ele on "minä en ole", - siis kaiken valheen eli olemattoman isä.Kuule hevosmies. Täällä keskustellaan lestadiolaisuudesta. Ei niihin tarvii lestadiolaisten vastata, jos tuntuu pahalta, että ne on per/keleestä.
Samalla kun sinä touhuat noiden viestejesi kanssa piru ja per/keleen nimiä mainiten, samalla olet niiden apupoika.
Annan neuvon, käytä viesteissäsi Jumalan armollisuutta ja muistele Jeesuksen sanoja ja tekoja joita sinä yritä paholaisten kanssa matkia.Se menee vain pilkaksi.
Olet tämän palsta vielä pahempi häirikkö kuin minä ja örvelö. Usot sie? - Kalle.
leiff. kirjoitti:
Oletko varma että viestisi viimeisessä rivissä
tuli kaikki paikalleen , jotain siinä on sanomista
Lue Jumalan sanat , kun hän saoi Siinailla Moosekselle.2 Moos. 19 ; 3.."Näin sinun tulee sanoa Israelilaisille , Jaakobin jälkeläisille
4. "te olette itse nähneet , mitä minä tein ekyptiläisille ja kuinka olen kotkan siivillä kantanut teietä ja tuonut teidät tänne luokseni .
5. Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liitoni , niin te tulette olemaan
kansojen joukossa minun oma kansani. koko maailma on minun .
6. mutta teistä tulee minun Pappisvaltakuntani ja pyhä kansa "... Tämä sinun tulee sanoa Israelilaisille "- . - v.de-3-
leiff. kirjoitti:
Ei ole niin, kaikki lakat kasvaa suolla sitä ei saa unohtaa,
eikä sitä, että Jeesus ei kajonut mihinkää rikolliseen.oikein sikäli, ettei Jeesus kajonnut rikoksiin mutta luciferia palvelevat ovat omia uskovaisiakin tappamalla ja lapsiakin raiskaamalla kajonneet rikoksiin ja rikollisilleen rikollisesti rikoksia rippi ja salarippi rituaalein luciferilaisittain sovittaen!
tuollaiset rikokset ovat Jumalan ja Jeesuksen Lain vastaisia.
KENEN LAIN MUKAAN OVAT SOVITUKSET JUMALAA, JEESUSTA JA PYHÄÄ HENKEÄ PILKATEN TEHTY???
lestadiolaisikaan ei ole vapautettu Suomen Lain noudattamisesta:
11 § (24.7.1998/563)
Rikoksentekijän suojeleminen
Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske rikokseen osallista eikä 10 §:n 2 momentissa mainitussa suhteessa rikoksentekijään olevaa henkilöä, eikä rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta.
SUOMEN PERUSTUSLAKI:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
7 §
Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen." - v.e-.3gxd
Jeesus on Herra kirjoitti:
Kuunteles nyt Kalle veli: Tarkoittaa sitä mitä sanoin, että häirikön provokaatioihin vastata lainkaan.
Keskustellaan me kristityt keskenämme Jeesuksesta Kristuksesta meidän Herrastamme johon me uskomme, ja Pyhän Raamatun teksteistä, jotka me uskomme lyhentämättöminä. Siis me uskomme SEN, mitä Raamattu sanoo esimerkiksi Herran apostoli Paavalista.
Emme vastaile sellaisiin viesteihin, jotka ovat perk)eleen eli tyhjän viestejä.
- Jumala on "Minä Olen", kaikki mikä on, on lähtöisin Jumalasta
- perk)ele on "minä en ole", - siis kaiken valheen eli olemattoman isä.herranne; "herra Paavali... " salli minun nauraa...
eikö sitä epäjumalaa voi sitten palvella sen omalla nimillä käyttämättä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen oppeja???
Vai yritätkö väittää, että JUMALA, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN NIMISSÄ tehdyt luciferilaisuudenne rikokset olisivat muiden kuin herra Paavali palvelevien?
1Joh. 2:4
Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.
- su
Kertokaa miksi Paavali mestattiin?
- kalle.
Olen vastannut sulle ennenkin , koska hän juisti Jumalan sanaa
valtiossa , jossa Jumalan sanan julistus oli kielletty ..Keisari
nero teetti sen hulluudessaan 68 keväällä ja hänet itsekin
likvidoitiin samana vuonna elokuussa. noin.
vasta 314. annettiin laki , että se joka tunnustaa uskonsa
on yhtä lailla Rooman kansalinen ,kun tämä astui voimaan
Teki Keisarikin itse parannuksen . - pysys ny housuissas
Saat)ana ei tykkää Kristuksen sanan julistamisesta. Tutkimalla oman povesi, sinä tiedät hyvin kysymättäkin miksi Herran apostoli Paavali Mestattiin.
- pysy ny housuissas
pysys ny housuissas kirjoitti:
Saat)ana ei tykkää Kristuksen sanan julistamisesta. Tutkimalla oman povesi, sinä tiedät hyvin kysymättäkin miksi Herran apostoli Paavali Mestattiin.
Siis savon ukko!
- pysytää framel
kalle. kirjoitti:
Olen vastannut sulle ennenkin , koska hän juisti Jumalan sanaa
valtiossa , jossa Jumalan sanan julistus oli kielletty ..Keisari
nero teetti sen hulluudessaan 68 keväällä ja hänet itsekin
likvidoitiin samana vuonna elokuussa. noin.
vasta 314. annettiin laki , että se joka tunnustaa uskonsa
on yhtä lailla Rooman kansalinen ,kun tämä astui voimaan
Teki Keisarikin itse parannuksen .Missä maassa tuo laki annettiin? Kuka keisari teki parannuksen?
Maailma on hyvin laaja ja eri kansoilla on kullakin omat lakinsa.
Menee kauaksi savon ukon kysymyksistä nämä sinun vastauksesi.
Pirun riivaamat ihmiset ovat aina mestanneet Jeesuksen omia, tänäänkin kuolee monta kristittyä saat)anan orjien toimesta. - matti.
pysytää framel kirjoitti:
Missä maassa tuo laki annettiin? Kuka keisari teki parannuksen?
Maailma on hyvin laaja ja eri kansoilla on kullakin omat lakinsa.
Menee kauaksi savon ukon kysymyksistä nämä sinun vastauksesi.
Pirun riivaamat ihmiset ovat aina mestanneet Jeesuksen omia, tänäänkin kuolee monta kristittyä saat)anan orjien toimesta.Sinulta puuttuu tietoa silloin oli vasta yksi keisarikunta Rooma
Konstanttinus . - pysytää framel
matti. kirjoitti:
Sinulta puuttuu tietoa silloin oli vasta yksi keisarikunta Rooma
Konstanttinus .matti hei! Kyllä maapallo silloinkin oli ihan pyöreä, eikä Rooman valtakunta koko maapallon mittakaavassa kovin suuri ollut.
Tietoa siis puuttuu, sekä minulta että sinulta. Uuden testamentin syntyaikoihin sitä tietoa puuttui todella paljon. PIentä plänttiä maapallolla pidettiin koko maapallona. :-))))))))))))))))) - pysytää framel
pysytää framel kirjoitti:
matti hei! Kyllä maapallo silloinkin oli ihan pyöreä, eikä Rooman valtakunta koko maapallon mittakaavassa kovin suuri ollut.
Tietoa siis puuttuu, sekä minulta että sinulta. Uuden testamentin syntyaikoihin sitä tietoa puuttui todella paljon. PIentä plänttiä maapallolla pidettiin koko maapallona. :-)))))))))))))))))Konstantinus I Suuri (lat. Flavius Valerius Constantinus, 27. helmikuuta vuosien 272 ja 274 välillä – 22. toukokuuta 337 oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337.
Häntä on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi ja hänet tunnetaankin parhaiten siitä, että hän laillisti kristinuskon, jonka harjoittajia oli aikaisemmin vainottu Roomassa. Konstantinus ja hänen silloinen kanssahallitsijansa Licinius säätivät vuonna 313 niin sanotun Milanon ediktin, joka poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinus vaikutti myös kristinuskon kehitykseen esimerkiksi kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi.
Konstantinus muistetaan myös siitä, että hän siirsi Rooman valtakunnan pääkaupungin Roomasta Byzantioniin, jonka hän rakennutti uudelleen ja nimesi Nova Romaksi. Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunki nimettiin uudelleen Konstantinopoliksi.
Konstantinuksen kuollessa vuonna 337 hänen kolme poikaansa Konstantinus II, Constans ja Constantius II jakoivat isänsä valtakunnan hallinnan. - ihmeelliin on Herra
pysytää framel kirjoitti:
Konstantinus I Suuri (lat. Flavius Valerius Constantinus, 27. helmikuuta vuosien 272 ja 274 välillä – 22. toukokuuta 337 oli Rooman keisari 25. heinäkuuta 306–337.
Häntä on sanottu ensimmäiseksi kristityksi keisariksi ja hänet tunnetaankin parhaiten siitä, että hän laillisti kristinuskon, jonka harjoittajia oli aikaisemmin vainottu Roomassa. Konstantinus ja hänen silloinen kanssahallitsijansa Licinius säätivät vuonna 313 niin sanotun Milanon ediktin, joka poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden. Konstantinus vaikutti myös kristinuskon kehitykseen esimerkiksi kutsumalla koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi.
Konstantinus muistetaan myös siitä, että hän siirsi Rooman valtakunnan pääkaupungin Roomasta Byzantioniin, jonka hän rakennutti uudelleen ja nimesi Nova Romaksi. Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunki nimettiin uudelleen Konstantinopoliksi.
Konstantinuksen kuollessa vuonna 337 hänen kolme poikaansa Konstantinus II, Constans ja Constantius II jakoivat isänsä valtakunnan hallinnan.Ihmeelliset ovat Herran tiet, ei voi kuin ihmetellä. Puhutaan nimittäin Turkista, joka on vuonna 2011 Kristusta vastustavien ja kristittyjä murhaavien muslimien hallussa.
Olla kristitty ja Jumalan lapsi vuonna 2011, on siis kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Huonosti on käynyt niiden maiden, jotka ovat kristinuskosta pois harhautuneet. Koko Eurooppa on nyt vaarassa liukua rahaa ja valtaa palvovan ateismin kurimukseen. - matti.
pysytää framel kirjoitti:
matti hei! Kyllä maapallo silloinkin oli ihan pyöreä, eikä Rooman valtakunta koko maapallon mittakaavassa kovin suuri ollut.
Tietoa siis puuttuu, sekä minulta että sinulta. Uuden testamentin syntyaikoihin sitä tietoa puuttui todella paljon. PIentä plänttiä maapallolla pidettiin koko maapallona. :-)))))))))))))))))Eine noin kahjuja ollut , kyllä ne silloin tiesi että .se oli se tunnettu maailma
muuallahan oli tutkimattomia alueita ,tai tosi brbaareja , esim Kiina oli mutta
ei tiedetty paljon mitään . Kahdetä syystä joista toinen oli meritien tuntemattomuus
ja toinen kauppiaiden salailu , Eli jos he olisi kertoneet , tieto olisi kasvanut ja
kaikki olisi olleet kauppiaita Kyllä Karavaanareita oli jo Abramin aikaan , mutta
Kun se ei ollut SILKKITIEN nimellä , siitä ei vielä ymmärretty kaikkea
Abramin isä Terah, piti majataloa karavaanareille , he opettivat abelle
kieliä hän osasi 5 erikieltä siihen mennessä kun JUMALA valitsi hänet
näyttävästi ..voi olla että hän olijo aiemmin valinnut Abramin en tiedä
mutta toden näköisesti . niin Raamattu kertoo vain että abe oli .65 silloin
kun hän sai käskyn Jumalalta 2102. eKr. 2012.= 4114.
Niin kuinka paljon ne siviili saatiot tarvitsi keisareita , kun muuten oli vielä
kivi kautisillä hallinto muodoilla , Saksa n. 800 paikkeilla keisari .
Venäjä muodostui vasta n. 1500 jälkeen , Japani en tiedä .
Kiina en tiedä . Israel ei ole muuta kuin Rooman keisarit miehittäneet
jostakin 130-70eKr. ei tarkkaa tietoa .. heillä oli varsin monta Keisaria
koska miehitys oli pitkä . Ja melko verinen . - su
kalle. kirjoitti:
Olen vastannut sulle ennenkin , koska hän juisti Jumalan sanaa
valtiossa , jossa Jumalan sanan julistus oli kielletty ..Keisari
nero teetti sen hulluudessaan 68 keväällä ja hänet itsekin
likvidoitiin samana vuonna elokuussa. noin.
vasta 314. annettiin laki , että se joka tunnustaa uskonsa
on yhtä lailla Rooman kansalinen ,kun tämä astui voimaan
Teki Keisarikin itse parannuksen .Oliko siinä Jumalan sanan julistuksessa jotain väärää, kun se oli syy mestaukseen?
- su
pysy ny housuissas kirjoitti:
Siis savon ukko!
Housut on jalassa. Mutta teillä ne tuntuu tutisevan.
- su
pysytää framel kirjoitti:
matti hei! Kyllä maapallo silloinkin oli ihan pyöreä, eikä Rooman valtakunta koko maapallon mittakaavassa kovin suuri ollut.
Tietoa siis puuttuu, sekä minulta että sinulta. Uuden testamentin syntyaikoihin sitä tietoa puuttui todella paljon. PIentä plänttiä maapallolla pidettiin koko maapallona. :-)))))))))))))))))Kun maapallo on pyöreä ja Rooman valtakunta ei ollut kovin suuri. Maapallo on vieläkin pyöreä, ja lestadiolaisuus on vielä pienempi kuin Rooman valtakunta oli. Lestadiolaisuus ei ole edes pläntti, vaan se on kuin hyttysen pas/ka itämeressä.
- pöljä on pöljä :-)))
su kirjoitti:
Housut on jalassa. Mutta teillä ne tuntuu tutisevan.
Voi Jumalan tähden kuinka pöljä sinä savon ukko parka olet!
Sinä olet simonaho ...kele.
Nyt tämä alkaa pikkuhiljaa varmistumaan, toista imbesilliä täällä ei taida olla.
Sinun logiikkasi mukaan Jeesuksen julistuksessa oli vikaa, kun judaistit teloituttivat hänet roomalaisilla!!!
Ihan noin pöljäksi en sinua sentään uskonut. - suutari lestissään
matti. kirjoitti:
Eine noin kahjuja ollut , kyllä ne silloin tiesi että .se oli se tunnettu maailma
muuallahan oli tutkimattomia alueita ,tai tosi brbaareja , esim Kiina oli mutta
ei tiedetty paljon mitään . Kahdetä syystä joista toinen oli meritien tuntemattomuus
ja toinen kauppiaiden salailu , Eli jos he olisi kertoneet , tieto olisi kasvanut ja
kaikki olisi olleet kauppiaita Kyllä Karavaanareita oli jo Abramin aikaan , mutta
Kun se ei ollut SILKKITIEN nimellä , siitä ei vielä ymmärretty kaikkea
Abramin isä Terah, piti majataloa karavaanareille , he opettivat abelle
kieliä hän osasi 5 erikieltä siihen mennessä kun JUMALA valitsi hänet
näyttävästi ..voi olla että hän olijo aiemmin valinnut Abramin en tiedä
mutta toden näköisesti . niin Raamattu kertoo vain että abe oli .65 silloin
kun hän sai käskyn Jumalalta 2102. eKr. 2012.= 4114.
Niin kuinka paljon ne siviili saatiot tarvitsi keisareita , kun muuten oli vielä
kivi kautisillä hallinto muodoilla , Saksa n. 800 paikkeilla keisari .
Venäjä muodostui vasta n. 1500 jälkeen , Japani en tiedä .
Kiina en tiedä . Israel ei ole muuta kuin Rooman keisarit miehittäneet
jostakin 130-70eKr. ei tarkkaa tietoa .. heillä oli varsin monta Keisaria
koska miehitys oli pitkä . Ja melko verinen .Matti hyvä, eihän tässä ole mikään kahjuus kysymyksessä vaan yleinen tietämättömyys.
Amerikan mantereesta ei Rooman valtakunnasta tiedetty mitään Venäjästä ei tiedetty mitään, suomalaisista ruotsalaisista ja norjalaisista ei tiedetty mitään. Kokonaisia mantereita "löydettiin", siis todellisuudessa valloitettiin ja alkuperäinen väestö tuhottiin vasta 1700 luvulla.
Sulla on teuta aivan liian kapea-alainen ymmärrys näin suuria, globaaleja asioita käsittämään. Olisi parempi nyt että joku asioita paremmin tunteva henkilö ottaisi hoitaakseen tämän historian opetuksen täällä.
Pysytään me teuta henkilökohtaisella uskomme tunnustuksen tasolla, ja todistetaan siitä mitä Jeesus Rakkaudessaan meillen teki!!! HIstorian opettaminen on huomattavasti tietävämpien tehtävä. - alahan jo nostella
su kirjoitti:
Kun maapallo on pyöreä ja Rooman valtakunta ei ollut kovin suuri. Maapallo on vieläkin pyöreä, ja lestadiolaisuus on vielä pienempi kuin Rooman valtakunta oli. Lestadiolaisuus ei ole edes pläntti, vaan se on kuin hyttysen pas/ka itämeressä.
Lestadiolaisduus on pieni herätysliike, sen tiedämme hyvin. Emme tarvitse lainkaan imbesillien henkilöiden ohjausta. Potku persiille ja menoksi herra Simonaho, nyt kun vielä pääset kävelemään. :-)))))))
Herätysliikkeemme ei pienuudestaan huolimatta paskaksi muutu sillä, että pirun kästyri meidät sellaiseksi leimaa. Päin vastoin, leimaaja todistaa ylimielisillä halveksivilla viesteillään olevansa hyvin surkea JUmalan hylkäämä olento maan päällä. - Fered.
suutari lestissään kirjoitti:
Matti hyvä, eihän tässä ole mikään kahjuus kysymyksessä vaan yleinen tietämättömyys.
Amerikan mantereesta ei Rooman valtakunnasta tiedetty mitään Venäjästä ei tiedetty mitään, suomalaisista ruotsalaisista ja norjalaisista ei tiedetty mitään. Kokonaisia mantereita "löydettiin", siis todellisuudessa valloitettiin ja alkuperäinen väestö tuhottiin vasta 1700 luvulla.
Sulla on teuta aivan liian kapea-alainen ymmärrys näin suuria, globaaleja asioita käsittämään. Olisi parempi nyt että joku asioita paremmin tunteva henkilö ottaisi hoitaakseen tämän historian opetuksen täällä.
Pysytään me teuta henkilökohtaisella uskomme tunnustuksen tasolla, ja todistetaan siitä mitä Jeesus Rakkaudessaan meillen teki!!! HIstorian opettaminen on huomattavasti tietävämpien tehtävä.mistä tiedosta sinä puhut , minä toin esiin .Konstattinuksen joka ,
hyväksytti Roomaan Lain että kristillisyys oli hyve , eikä pahe... Ja
hänen veljensä oli Lusiviuksen kanssa 314-324 yhteishallinassa
jostakin uudelleen riitauduttuaan Konstanttinus vankitutti ,veljensä
324,jonka sitten tuomarit tuomitsi ja hänet mestautettiin 325.
OLisi parempi että historian kirjat kirjoittaa edelleen historian kirjoittajat
etkä sinä . muuten minusta ne jotka pysyy totuudessa voi kirjoittaa vaikka
historiaa , mutta ei mitään uutta , joka menisi sitten pieleen mahdollisesti
pahastikin ,, toinen nykyhistoriallinen tietämys saattaa olla kyllä pielessä
monellakin asia tietämys toisilla , jotka ei haluakkaan nykytietoja esim.
Haaviston pääsy toiselle kierrokselle , miehen jonka ei pitäisi päästä
enää mihinkään , eikö ole ihmisillä asiaa Rotia että noin viksahtanut
kaveri pääsi edes ehdokkaaksi presidetinvaaleissa , kyllä joku roti pitää
olla tälläinen on naurettavaa . en paremmin sano. - Gapriel.
suutari lestissään kirjoitti:
Matti hyvä, eihän tässä ole mikään kahjuus kysymyksessä vaan yleinen tietämättömyys.
Amerikan mantereesta ei Rooman valtakunnasta tiedetty mitään Venäjästä ei tiedetty mitään, suomalaisista ruotsalaisista ja norjalaisista ei tiedetty mitään. Kokonaisia mantereita "löydettiin", siis todellisuudessa valloitettiin ja alkuperäinen väestö tuhottiin vasta 1700 luvulla.
Sulla on teuta aivan liian kapea-alainen ymmärrys näin suuria, globaaleja asioita käsittämään. Olisi parempi nyt että joku asioita paremmin tunteva henkilö ottaisi hoitaakseen tämän historian opetuksen täällä.
Pysytään me teuta henkilökohtaisella uskomme tunnustuksen tasolla, ja todistetaan siitä mitä Jeesus Rakkaudessaan meillen teki!!! HIstorian opettaminen on huomattavasti tietävämpien tehtävä.Tuossa on käytetty jokamistaitoja , sen verran täytyy olla älyä
ettei niihin kopastu , ja tietoa että tuntee ne oikeiksi. - Frames pysyen
Fered. kirjoitti:
mistä tiedosta sinä puhut , minä toin esiin .Konstattinuksen joka ,
hyväksytti Roomaan Lain että kristillisyys oli hyve , eikä pahe... Ja
hänen veljensä oli Lusiviuksen kanssa 314-324 yhteishallinassa
jostakin uudelleen riitauduttuaan Konstanttinus vankitutti ,veljensä
324,jonka sitten tuomarit tuomitsi ja hänet mestautettiin 325.
OLisi parempi että historian kirjat kirjoittaa edelleen historian kirjoittajat
etkä sinä . muuten minusta ne jotka pysyy totuudessa voi kirjoittaa vaikka
historiaa , mutta ei mitään uutta , joka menisi sitten pieleen mahdollisesti
pahastikin ,, toinen nykyhistoriallinen tietämys saattaa olla kyllä pielessä
monellakin asia tietämys toisilla , jotka ei haluakkaan nykytietoja esim.
Haaviston pääsy toiselle kierrokselle , miehen jonka ei pitäisi päästä
enää mihinkään , eikö ole ihmisillä asiaa Rotia että noin viksahtanut
kaveri pääsi edes ehdokkaaksi presidetinvaaleissa , kyllä joku roti pitää
olla tälläinen on naurettavaa . en paremmin sano.Kysymys oli ainoastaan siitä, että 300 luvulla oli paljon Rooman vallan ulkopuolella olevia maita, joista silloiset kirkkohistorian kirjoittajat eivät tienneet mitään.. Paljon enemmän ilmeisesti kuin koko Rooman imperiumi.
- matti.
pysytää framel kirjoitti:
matti hei! Kyllä maapallo silloinkin oli ihan pyöreä, eikä Rooman valtakunta koko maapallon mittakaavassa kovin suuri ollut.
Tietoa siis puuttuu, sekä minulta että sinulta. Uuden testamentin syntyaikoihin sitä tietoa puuttui todella paljon. PIentä plänttiä maapallolla pidettiin koko maapallona. :-)))))))))))))))))Vai ei ollut Suuri ..Pituus oli Intian rajalta ,,Britanian islannin puoleiseen päähän.
Leveyttä oli Marccon .espanjan ransakan puoliväliin sakaan ja muuallakin noin
1 valtio välimerestä lukien ,, Siis kaikki tunnettu maailma jonka puolesta Oli
kannattanut taistella .. Muut oli valkoisia pättejä kartalla .. Siksi toiseksi Rooman
valtion aikana ei uskottu maapalloon hitustakaan , se oli yksi pannukakku vasta
Siis noin Keskiajalla alettiin rikkomaan noita ajatuksia .
1200 jälkeen jolloin jollekkin oli tullut mieleen että maa voisi olla pyöreä .
Meni vielä aikaa siinä 1400/1500 taitteissa , eräs sanoi ,,SE PYÖRII SITTENKIN.. - Fered.
Frames pysyen kirjoitti:
Kysymys oli ainoastaan siitä, että 300 luvulla oli paljon Rooman vallan ulkopuolella olevia maita, joista silloiset kirkkohistorian kirjoittajat eivät tienneet mitään.. Paljon enemmän ilmeisesti kuin koko Rooman imperiumi.
Kyllä niiden oli pakko jotain tietää kun moni oli 325 kirkolliskokouksessa
kuintenkin ollut ,tai saaneet tietoja siitä mitä siellä oli päätetty .
Syy että se oli Nikeja , eikä Konstattinopoliin ..
Nikeia oli vasta perustettu 316.. Latinaksi Nicaea. oli uudet rakennukset
isot tilat , valmistuttuaan sen nimi .Antigonos ANTICONIA -NIMISENÄ.
Hallitsija Lysimakhos , muutti nimen Myöhemmin ehkä vähää ennen
kirkolliskokousta Siellä on pidetty kokous 325. jolloin kirottiin Areiolaisuus.
toinen 787 . täällä annettiin vahvistus kuvain palvonnalle . oli 7. kokous
Kyllä Siellä muutakin päätettiin mutta nämä oli pääteemat .
Suhtkoht uutena kaupunkina siellä oli paremmin tilaa järjestää
kokous . jossa oli n.500 osallistujaa ..vetäjineen .. - ville.
su kirjoitti:
Oliko siinä Jumalan sanan julistuksessa jotain väärää, kun se oli syy mestaukseen?
Ei varmasti ollut , Maailman ihmiset ei olleet vielä kuulleetkaan
Jumalasta , joka on ensimmäinen edellutys , että Voidaan oppia Tuntemaan JEESUS Kristus Jumalan Poika , johon uskova tulee pelastumaan , mihin ,
no taivaaseen tietenkin , , Sinnehän me olemme matkalla .. - Matti.
su kirjoitti:
Kun maapallo on pyöreä ja Rooman valtakunta ei ollut kovin suuri. Maapallo on vieläkin pyöreä, ja lestadiolaisuus on vielä pienempi kuin Rooman valtakunta oli. Lestadiolaisuus ei ole edes pläntti, vaan se on kuin hyttysen pas/ka itämeressä.
Sanotaan että ennen 70 jKr. josta kesustelimme kun puhe kääntyi
v.314 tietyistä syistä , maailma oli sen ajan tietlien mukaan litteä
ja palloista ei uskaltunt monikaan esittää kului vielä reilu 1200 vuotta
Jopa Rooman valtakunnan länsi , oli Espanja Britania ja maa loppui
siihen sen jälkeen oli vettä , ja jostakin kohtaa se, valui alas heillä ei
ollut tarkempia tietoja eikä missään nimessä pallosta voitu puhua .
Vasta kun Kolummppus joskua 1490 , sai tutkimus alukset lähtöön
niitä oli 3 alusta joista vain yksi saapui perille vähemmin vaurioin ja
he olivat löytäneet ihntian , jonne olivat alunperin matkalla , sittemmin
he löysi AMERIIKAN ja toivat infulenssa pakteerin jon kuoli miljoonia
Inkoja ,ym. alkuperäis asukkaita , kuinka myöhään vasta löytyi noita
maita , tässä terveisiä toiselle tukijalle . - pöljä mikä pöljä :(
pöljä on pöljä :-))) kirjoitti:
Voi Jumalan tähden kuinka pöljä sinä savon ukko parka olet!
Sinä olet simonaho ...kele.
Nyt tämä alkaa pikkuhiljaa varmistumaan, toista imbesilliä täällä ei taida olla.
Sinun logiikkasi mukaan Jeesuksen julistuksessa oli vikaa, kun judaistit teloituttivat hänet roomalaisilla!!!
Ihan noin pöljäksi en sinua sentään uskonut.Se joka haukkuu toista on ite.
- ""muuttolintu^^
pysytää framel kirjoitti:
matti hei! Kyllä maapallo silloinkin oli ihan pyöreä, eikä Rooman valtakunta koko maapallon mittakaavassa kovin suuri ollut.
Tietoa siis puuttuu, sekä minulta että sinulta. Uuden testamentin syntyaikoihin sitä tietoa puuttui todella paljon. PIentä plänttiä maapallolla pidettiin koko maapallona. :-)))))))))))))))))Vastaan SU:n kysymykseen. Paavali tapettiin siksi, että hän oli kristitty ja julisti pakanoille sekä juutalaisille evankeliumia.
Tänäänkin todella kidutetaan ja tapetaan ihmisiä, jotka eivät luovu uskostaan Herraan Jeesukseen.
Sitten, kun/jos Herra Jeesus ilmestyy sinulle, ymmärrät, miksi mieluummin tapattaa itsensä kuin luopuu Jeesuksesta.
Paavali rakasti kansaansa, hän vain totteli Herransa ja Kuninkaansa käskyä lähteä pakanamaille kertomaan ilosanomaa.
Tuollaseen ymmärrykseen, mitä edustat, voi päästä ihminen, joka ei halua Herraa Jeesusta kuninkaakseen, vaikka Jumala itse kehottaa.
Pelkään kaikkien kaltaistesi puolesta. Armon ovi on auki, mutta kuinka kauan!
Rukoilen kaikkien ylpeiden ja itseriittoisten ihmisten puolesta. Herra armahda! - Matti.
pysytää framel kirjoitti:
matti hei! Kyllä maapallo silloinkin oli ihan pyöreä, eikä Rooman valtakunta koko maapallon mittakaavassa kovin suuri ollut.
Tietoa siis puuttuu, sekä minulta että sinulta. Uuden testamentin syntyaikoihin sitä tietoa puuttui todella paljon. PIentä plänttiä maapallolla pidettiin koko maapallona. :-)))))))))))))))))Aivan niin , muitta silloin ei tiedety sitä , ei tunnettu mitään palloa
siiheen aikaan oli k'äsitys. että Maa on pannukakku , eikä kannattanut
mennä katsomaankaan ,espanjan taakse loppui länsi , intian taakse
loppiuitä , eteläsä oli saharaa , pohjoiseea oli Rankat Barbaarit noin
oli ROOMAN VALTION laita Jeesuksn aikaan .
Oli aivan sama jos nyt tiedämme pallosta ja sen koosta , Vikka onkin
pallossa vettä paljon n.70 % on nyt tietomme toinen , ja ne jotka haluaa
sillä jotenkin rehennellä voivat siitä puhua , muka tietämättömille jossa
luuluvat olevansa pistämättömiä , Kuitenkin olen sitä mieltä että kaikki
tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin . Tällä tarkoitan sitä vaikka emme
ehkä aivan kaikkia tiedäkkään emme ole kuitenkaan aivan sopulia. .
- su
heh heh menikö hermo. pöljä mikä pöljä!
- pois pahentaja
Ihmetyttää vaan kuinka ihminen voi olla noin tyhmä?? Kaikenlaisia ihmisiä olen tavannut elämäni aikana mutta en yhtään noin tyhmää ihmistä.
- häh?
pois pahentaja kirjoitti:
Ihmetyttää vaan kuinka ihminen voi olla noin tyhmä?? Kaikenlaisia ihmisiä olen tavannut elämäni aikana mutta en yhtään noin tyhmää ihmistä.
etkö omista peiliä
- kalle.
Ei minusta se ole mikään ihme , sillä jos ei usko Jumalaan , paha ottaa
aika nopesti omansa , ja Raamattu ja , Jumala jäävät vähiin kun koko
aika vain tehdään uutta syntiä ,ilman korjausta . koska kun sen tietää
niin ei pitäisi erehtyä muihin asiaohin , .
Olisi tärkeää muistaa , Että Jeesus Kristus on kyllä tullut syntisten
vouksi , mutta synnillä ei voi tienata häneltä autuutta, vaan että synti
on sellainen tekijä , että kun sitä pannaan pois , ja saadaan puhdas
omatunto, niin voidaan tulla vanhurskautetuksi kuten abe..- kalle.
Tahdontuoda aloituksessa , tulleen tarpeen esiin elikä', Paavalin
alennuksen timen ja sitä kutta edelleen paremmin tuoda esin ,
Hänellä oli mahdollisuus saada elantonsa seurakunnalta siihen .
1 Kor. 9:14. Samoin myös Herra on säätänyt , että evankeliumin
julistajien tulee saada evankeliumista elantonsa. 15. Mutta minä en
ole ainoatakaan näistä oikeuksista hyväkseni käyttänyt . Enkä kirjoitak- kaan tätä siinätarkoituksessa , että niitä minuun sovitettaisiin , sillä
mieluimmin minä kuolen . Ei kukaan ole minun kerskaustani tyhjäksi
tekevä ..16. , 17,,18..
sel. ja seurakuntien asia on hoitaa tämä asia. Tilanteen vaatiessa Paavali kuitenkin (työtovereineen ) pidättäytyi ottamasta seurakunnalta palkkaa tai taloudellista tukea , ettei evankeliumin asia olisi tästä kärsinut . Nain tapah-
tui Korintton seurakunnassa , jossa he hankisivat eläntonsa ruumiilisella työllä. (saaden taloudellista tukea Makedoniasta. ..
Tarkentaa voi 4 Moos .21-28.. - Ville.
Timoteksen II. kirjeen otsikossa on mininta pastoraali kirjeet Paavali
laati tämän kirjeen , ollessaan toisen kerran vankina Roomassa sen
kirjoitti Luukas vv.67 syksyllä koska Paavali toivoi Timoteksen tlevan
talveksi sinne hän jo aavisti kuolemansa olevan löähellä . "Minut jo
uhrataan , ja minun lähtöni on lähellä/tullut "..
Puhutaan DEEMAS nimisestä Saarnaaja veljestä joka oli ollut Paavalin
apuna kunnes Luukas tuli . Hän oli jättänyt Paavalin , ja mennyt "Tähän
nykyisen maailmaan Rakastuneena". Vain Luukas oli hänen luonaan
--kuten hän oli ollut ensimmäiselläkin vankeus kerrallakin , toimiessa
hänen kirjurina ,
Paavalin vapuduttua keväällä 68 aika pian keisari nero mestautti hänet
8 /6 , senaatti erotti neron ja 9/6 hän teki itemurhan ..
2 Tim on täten Paavalin viimeinen kirja , joka sisältää hänen "jäähyväis-
sanomansa ", kristilliselle Kirkolle , vaikka onkin yhdelle henkilölle osoi-
tettu Hänen viimeiset meille säilyneet kirjoitetut sanansa ovat. "Armo olkoon teidän kanssanne." Tämä on tärkein asia kaikille kristityille.. - matti.
Paavali oli , valtavan tarkka monissa asioissa , en vaan ymmärrä
miksi juuri häntä pitaa panatella . ensimmäinen koulun käynyt apostlit
jonka Jeesus Kristus itse , kutsunut hänet . tästä olen muissa kodidin
jo kovasti kertonut , ja asia pitisikin olla kaikilla omilla selvä , sillä
monet ovat saaneet armon. Mutta ei muutamat näykkijät .
- Bwana1
Fered, tai joku toinen jolla on tietoa; Voitteko valistaa meikäläistä että mitä se "Areiolaisuus" oli, mistä tuolla viestiketjussa aiemmin mainittiin?
- fered.
Ellet jo ole saanut muualta tietoja , sen pääasia oli että areiolaisuus =
oli sita että he uskoivat Jeeusuksen luoduksi eivät hyväksyneet että Raamatun mukaan Jeesus oli syntynyt .. - joo näi on
Areiolaisuus
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksandrian presbyteeri Areios (k. 336) opetti, että Kristuksessa ihmiseksi tullut Sana on eri olemusta kuin Isä. Areios ja hänen kannattajansa pitivät Kristusta luotuna olentona. Kristuksen katsottiin kuuluvan luomakuntaan ja olevan siten Jumalan alapuolella. Vain Isä on syntymätön, iankaikkinen.
Areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi eli heresiaksi. Nikean ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 325 jKr. kirkon katolinen usko Kristuksesta ilmaistiin sanoilla ”syntynyt, ei luotu” ja ”Isän kanssa yhtä olemusta” (Nikean uskontunnustus). - Jeesus on tie
joo näi on kirjoitti:
Areiolaisuus
Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksandrian presbyteeri Areios (k. 336) opetti, että Kristuksessa ihmiseksi tullut Sana on eri olemusta kuin Isä. Areios ja hänen kannattajansa pitivät Kristusta luotuna olentona. Kristuksen katsottiin kuuluvan luomakuntaan ja olevan siten Jumalan alapuolella. Vain Isä on syntymätön, iankaikkinen.
Areiolaisuus tuomittiin harhaopiksi eli heresiaksi. Nikean ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 325 jKr. kirkon katolinen usko Kristuksesta ilmaistiin sanoilla ”syntynyt, ei luotu” ja ”Isän kanssa yhtä olemusta” (Nikean uskontunnustus).Sikäli outoa, että jo normaalilla päättelykyvylläkin voi tulla oikeaan lopputulemaan.
Kenelläkään eli liene eri käsitystä siitä, että ihmisen poika on ihminen!!
Nyt on kuitenkin sillä tavalla että puhumme Jumalasta, emme luonnollisella tavalla lisääntyvistä ihmisistä.
Jumalan hahmottamista vaikeuttaa monilla se seikka, että Jumala inkarnoitui ihmiseksi 33 vuoden ajaksi tänne maan päälle. Luonnollinen järki ei käsitä sitä miten iankaikkinen (aina ollut) Jumala voi inkarnoitua siittiösoluksi ja hedelmöittyä ihmisen munasolun, kasvaa naisen kohdussa sikiöksi ja syntyä ihmiseksi.
Hahmottamista helpottaa hieman se, että Jumalalla on yksi nimi joka on yhteinen kaikille kolmelle persoonalle, Isälle Pojalle ja Pyhälle Hengelle, tämä nimi on Logos, joka on suomeksi Sana.
Johannes kertoo evankeliumissaan hyvin selkein sanoin Jeesuksen syntymästä, että tämä Logos tuli lihaksi ja syntyi neitsyt Mariasta.
Jeesuksen nimi on myös Immaanuel, joka tarkoittaa "Jumala meidän kanssamme." Tästäkin on helppo havaita, että Jeesuksessa on kysymys Jumalasta itsestään.
Samoin kun Raamattu puhuu sovituksesta, siellä on kirkkaan selvä sana joka todistaa Jeesuksen olevan Jumala itse, eli siis samaa olemusta kuin Jumala.
2. Kor. 5:18-19 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Tämä 1938 kr käännös on sikäli väärä, että tuo virka jota tämä käännös sanoo sovituksen viraksi, on SOVINNOSTA SAARNAAMISEN VIRKA. Joka tosin selkiää tässäkin painoksessa heti seuraavassa jakeessa. 2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala * kehoittaa meidän kauttamme.*
Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
- Musi Ilkku
Tie, totuus ja elämä tulee näkyviin elämällä ja keskustelemalla.
Savon ukko joutuu kova kovaa vastaan käyttämään samoja keinoja kuin omavanhuskaat helvettiin heittäjät, -puolustamaan uskon iloa.
Usko ei ole niinkuin Jeesuspelastaa vääntää,
sillä menetelmällä hän itsekään ei pelastu.
Teuta komppaa,, erinimimerkein..;;;= ) pokkani ei pidä.- Gapriel.
Kyllä minun pokka pitää , täälläkin oli muutmia jotka nälvi kun kirjoitin
teutan nimellä , nyt ei siitä , vaan muusta ok ,minä voin kyllä heittää
kehiin jonkun , ja jos sinä olet ainoa ketä kätäntöni naurattaa niin
antaa vain mennä se , ei todellakaan ole se suurinmoka joka
täällä on tehty , pitäisi pikkusen miettii mistä on tultu. - paas kattoen ny
Pelastava usko on juuri sellainen kun kirjoitan ja Raamatun sanalla sanottavani vahvistan. Millään muulla tavalla ei ihminen voi tulla autuaaksi.
Savon ukko on meidän kaikken nähden pilkannut täällä Jeesusta, Jumalan sanaa, Jeesuksen sovintoverta, Herran Pyhää Ehtoollista jne.
Niillä eväillä ei pelastu kukaan, ei vaikka kuinka autuuden ilostaan tappalee Jeesusta vastaan. Naurettavaa, kerta kaikkiaan.
Uudestisyntyminen on aivan välttämätön ja elävä usko Kristukseen.
Tämä tuo myös rakkauden kaikkia meitä Jeesuksen omia kohtaan.
Pilkkaaja ei pelastus virren pätkiä hyräilemällä, kirousten väliaikoina, se on ihan selvä asia. ON täysin turha pettää enempää iseään. - teuta
Gapriel. kirjoitti:
Kyllä minun pokka pitää , täälläkin oli muutmia jotka nälvi kun kirjoitin
teutan nimellä , nyt ei siitä , vaan muusta ok ,minä voin kyllä heittää
kehiin jonkun , ja jos sinä olet ainoa ketä kätäntöni naurattaa niin
antaa vain mennä se , ei todellakaan ole se suurinmoka joka
täällä on tehty , pitäisi pikkusen miettii mistä on tultu.Kerron taas , sen kertomuksen , kun aloin tällä palstalla ,
sinä päivänä ,,täällä oli 1 viesti ja 8 lukua , olen siitä asti
kirjoitellut milloin enempi milloin vähenpi ..nyt reilu 5.5 v.
viikko lälkeen junannus oli aloitus .
Jos olette sitä mieltä, että olette oikeammassa siitä vaan
mutta minä aloinkin kirjoittaa ettei sammuisi palsta , luulin
silloin että palsta on yksin Es/Lessujen . Vaan eipä ollut se
oli kaikkien ruuppujen palsta ja samalla meidän .
Seriffinä oli vihne , joka vieläkin kirjoittaa silloin tällöin asian ,
jos toisen , Meillä täällä oli Noin 4,5 vuotta aika kova suinen
kirjoittaja , Häirikkö , joka näyttää että nyt on pois , tai ei ole
ainakaan 2-3 vko,n kirjoittanut mitään .
Luulen . että Voisi pitää , muttei vielä mitään varmuuttaa ,
Joku koetti kirjoittaa siitä asiasta , mutta meni hakoon koska
joutui kellistämään ittensä, eli muuttaman tarinaansa tälläisessa
tapauksessa ei ole mitään yhtä tietä, paitsi totuus. - Gabrielli
Gapriel. kirjoitti:
Kyllä minun pokka pitää , täälläkin oli muutmia jotka nälvi kun kirjoitin
teutan nimellä , nyt ei siitä , vaan muusta ok ,minä voin kyllä heittää
kehiin jonkun , ja jos sinä olet ainoa ketä kätäntöni naurattaa niin
antaa vain mennä se , ei todellakaan ole se suurinmoka joka
täällä on tehty , pitäisi pikkusen miettii mistä on tultu.Kyllä minun pokka pitää , täälläkin oli muutmia jotka nälvi kun kirjoitin
teutan nimellä , nyt ei siitä , vaan muusta ok ,minä voin kyllä heittää
kehiin jonkun , ja jos sinä olet ainoa ketä kätäntöni naurattaa niin
antaa vain mennä se , ei todellakaan ole se suurinmoka joka
täällä on tehty , pitäisi pikkusen miettii mistä on tultu.
Voi herraisä, että sinä olet typerys, enkeli Gapriel, Teutatess, yrjö, kalle ym.villet ja matit ! Vetäisitkö itsesi klosetista alas jätevesiviemäriin.....
- su
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi rakkikoita Lassie, helvetin hevosmies.
En ole Jeesusta pilkannut, vaan arvostellut ja lyönyt halvalla hänen nimensä hyväksikäyttäjää,eli sinua.
Ehtoolisesta olen sanonut vain sen, miten siitä on tehty peloittava ja sinun sanojesi mukaa raaka järsimisilläsi.
Jumalan sanaa eli raamattua olen arvostellut se kääntäjien ja vääntäjien omilla muunnelmillaan.
Jumalaa en ole koskaan pilkannut, koska minä saan häneltä avun hätääni.
Mutta sinä saa/tanan kätyri, helvetin hevosmies, olet kaikkea muuta kuin uskovainen, Sinun sisälläsi elää pir/u, jota sinä sanoissasi aina muistat mainostaa.
Sinä et ole uudesti syntynyt, vaan pahaksi jo alkuaan syntynyt, ja se pahuus näkyy sinun Jeesus sanojesi välissä.- Fered.
su. Oletko koskaan ottanut huomioon sellaista , seikkaa että
jokaisen sanomiset vastaa SANOOJA itse , jos sinusta et ole
tehnyt pilkkaa Jeesusta kohtaan, olet siitä vastuussa itse emme
me . Toiseksi ei Jeesus pelastaakaan sanonut että sinä olisit
tehnyt pilkaa Jumalasta vaan,VAAN JUMALAN SANASTA .
Jos mies on käynyt kerran Rippikolunjälkeen ehtoollisella SE
on minustakin pilkaa , mutta sekin tulee vain sinulle viaksi .
Raamattua vastaan ei kannata panetella yhtään , ne kaikki jotka
ovat tehneet jokun kuprun siihen ne saavat kyllä Rangaistuksen
siitä asiasta , Jumala on pitänyt Raamattunsa sen verran puhtaana
että siitä saa selvän vieläkin, jokainen joka tarvii, mutta ei pellet ..
Aika vahva teksti , JUMALAA EN OLE KOSKAAN PILKANNUT ,
koska minä saan häneltä avun hätääni ? Sen kerrot sinä , sillä olisi
toisen lainen painoarvo , jos sen voisi toinen kertoa , Meillä on tapana
kysellä toinen toiseltamme vieläkö sinä jaksat pitää minua kristittynä
Minun tulisi mieleen tuossa, Paavalin kerskaus , vaikka heikkoudesta.
Sitten tullaan siihen kohtaan jossa , jossa sinä annat pahoja sanoja
kristitylle , ei ole kenelläkään siihen varaa , jos tuntee itsensä oikein
ei kenelläkään . Ja se tarkoittaa sitä että vaikka JUMALAN LAPSI
onkin huomauttanut ,niistä, Sinun tulee ajatella itseäs ja valheiden
perässä ei kannata kulkea, Jos Jumalan lapsi on Uudesti syntynyt
sinulla ei ole mitään oikeuttä myrkyttää mieltäs siihen Rauhoitu ..
Kirjoitin tämän sen tähden , että se voisi oikaista juttuja.
Jos haukkumasi henkilö on luonne joka on sarkastinen
ei teidän kinoista tule koskaan loppua , siksi .. - -v-de-3w-

ei teidän kinoista tule koskaan loppua , siksi ..teuta, olet pilkannut Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Hengeä moneen kertaa. Jopa Heidät osoittaen syylliseksi kristittyjen tekemiin rikoksiin.
Kristinuskolla ei ole yhtään Jeesuksen perustamaa seurakuntaa joten opettele ymmärtämään se niin ehkä siten opit tuntemaan herrasi. - Fered.
-v-de-3w- kirjoitti:
teuta, olet pilkannut Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Hengeä moneen kertaa. Jopa Heidät osoittaen syylliseksi kristittyjen tekemiin rikoksiin.
Kristinuskolla ei ole yhtään Jeesuksen perustamaa seurakuntaa joten opettele ymmärtämään se niin ehkä siten opit tuntemaan herrasi.Sinä et tiedä mikä on Jumalan pilkaa ! ? ! ? vaan pyhy siinä mitä sanoin ,
lue Uudelleen tuo viesti 9.2-12 klo. 10:32. ja lue se aina kun sinulla
tulee tarve näihin asioihin .. - tämmöst matti
Fered. kirjoitti:
Sinä et tiedä mikä on Jumalan pilkaa ! ? ! ? vaan pyhy siinä mitä sanoin ,
lue Uudelleen tuo viesti 9.2-12 klo. 10:32. ja lue se aina kun sinulla
tulee tarve näihin asioihin ..Kyllä piru tietää matti.
Ja Simonaho on teosofina ja okkultistina saa)tanan orjaksi itsensä valalla myynyt. Saa)tana kertoo Simonaholle, mitä hänen tulee kulloinkin kirjoittaa. Siksi hänen tekstinsä ovat niin tarkasti juuri päinvastaisia, kun Jumala sanassaan meille opettaa.
Toki Simonahosta on sanottava, että hän on inhimillisiltä lahjoiltaan äärimmäisen tyhmä ja yksinkertainen (suorasukainen) viestityksessään, hänen virittämänsä ansat näkee jo sokea sonnikin vaikka pussipimeässä. :-)))))
Paljon vaarallisempaakin tekstiä löytyy, sellaista joka matkii Jumalan sanaa aika läheltä. Sellainen teksti eksyttää paljon helpommin tiellä hapuilevan kulkijan.
Meillä ei oikein näytä olevan muuta konstia, kun jättää hänen töherryksensä huomiotta, sairas on sairas.
- v.d.w-ew
niin, ne katolilaisuuden kätyrit palvelevat Paavalia edelleen epäjumalanaan.
Paavali opetti palvelijoitaan syömään oman raadonsa lihat ja veret niinkuin uskovaisen kannibaalistien tulee tehdä Jeesusta pilkaten. Siis ehtoollinen, Jeesuksen Nimessä suoritettuna rituaalinen on itseään jyrsivien Jeesta pilkkaavien oppi:
1.Korinttolaiskirje:
12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
Saarn. 4:5
Tyhmä istuu kädet ristissä ja kalvaa omaa lihaansa.- matti.
Ei Paavali tommosta , höpsää opettanut , sinä vaan
joka olet jonkinverran vääntänyt viestejä luullen
että sitte olisit oikeessa .. se on omaa luuloo sanoo paavali .
tuo sana Joka oli 1Kor.12:27 pyydetään lukemaan Room. 12:5
mutta viite siinä sanoo, että 4-5 . lue Raamatustas , tämä .
Sel. Room .12;4-5 . Ruumissa on ylinpänä pää , joka johtaa , ja hallitse
sen Tajuisia toimintoja . Sen eri jäsenillä on omat paikkansa ja tehtävänsä
sekä sekä niihin tarvittavat ominaisuudet ja kyvyt .Samoin on Kristusksen ,
seurakunta ruumiissa : Hän on Seurakunnan Pää, jonka tulee saada hal -
lita ja johtaa kaikkea sen toimintaa sanansa ja hengensä kautta ,
ks. Ef, 1:20:22. Seurakunnan jäsen on oltava kaikessa Hänen johdossa ja käyrtössään , toimien kukin paikallaan kykyjensä mukaan seurakuntaruumiin
yhteiseksi hyväksi ja sen päämääria varten . Room .12:6. Uskon Analogian /
yhtäpitäväisyyden mukaan . KR. :sen mukaan kuin hänellä on uskoa , ei ole .
Tekstin mukainen , PROFETIAAN TULEE OLLA YHTÄPITÄVÄIÄ USKON
TOTUUKSIEN ELI RAAMATUN OPETUSTEN KANSSA . JUMALAN HENGEN
ANTAMA PROFETIA EI ESITÄ MITÄÄN RAAMATUN KANSSA RISTIRIIDASSA
OLEVAA..Milloin sellasta esitetään profetiaana , se on väärä profetiaa . Profetioja
on siksi ARVOSTELTAVA . Raamatun sanojen valossa ks. 1 Kor. 14:29. ja
1 Joh 2:18-19. - matti
Oletko moppe huomannut , että sulla ei ole mitään tietoa paavalista
eikä katolilaisuuksista ,,Paavali eli n.0002-68. ja toimi Jeesuksen antamilla
tiedoilla . katolilaisuus alkoi joskus 100-150 vuotta myöhemmin ,Uskotko.
Jos tarkoitit että sitä taphtuu nykyisin , en taas minä tiedä enka halua .
Paavali ei opettanut tuollaista ehtoollis käyttäytymista , koskaan ..
Siksi toiseksi Jeesus Kristus opetti Ehtoollien vieton sangen
sopivasti , otahan selville , Sillä ensimmäiselä Ehtoollisella
ei Paavali ollut mukana , eikä sen parin vuoven aikana jonka
hän oli vielä vainooja , mutta kun hänet otetettiin kiinni Damaskon
tiellä , hänen oli nöyrryyttävä ja tehtävä parannurs .
Sen jälkeen hän sai nauttia Leipää ja viiniä, niin usein kun oli
tilaisuus , Ja siinä sanottiin , niin usein kun te siitä nautitte,
tehkää se minun muistokseni .. - Jeesus on tie

1 Joh 2:18-19.matti kiltti, älä sorru opillisiin keskusteluihin pirun kanssa. Sinun pitäisi kokeneena kristittynä tietää miten piru lukee Raamattua. :-)))))))
Kaiken mitä Raamattuun on kirjoitettu piru vääntää nurinniskoin.
Tämä sun kannattaa lukea nyt: 2. Piet. 3:14-16
Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, ...
***) ... vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
xxxxxxx
Hepr. 10:37-11:2
Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; mutta minun vanhurskaani on *** elävä uskosta, ***
ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."
Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.
Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
Aameen - Jeesus on tie
matti kirjoitti:
Oletko moppe huomannut , että sulla ei ole mitään tietoa paavalista
eikä katolilaisuuksista ,,Paavali eli n.0002-68. ja toimi Jeesuksen antamilla
tiedoilla . katolilaisuus alkoi joskus 100-150 vuotta myöhemmin ,Uskotko.
Jos tarkoitit että sitä taphtuu nykyisin , en taas minä tiedä enka halua .
Paavali ei opettanut tuollaista ehtoollis käyttäytymista , koskaan ..
Siksi toiseksi Jeesus Kristus opetti Ehtoollien vieton sangen
sopivasti , otahan selville , Sillä ensimmäiselä Ehtoollisella
ei Paavali ollut mukana , eikä sen parin vuoven aikana jonka
hän oli vielä vainooja , mutta kun hänet otetettiin kiinni Damaskon
tiellä , hänen oli nöyrryyttävä ja tehtävä parannurs .
Sen jälkeen hän sai nauttia Leipää ja viiniä, niin usein kun oli
tilaisuus , Ja siinä sanottiin , niin usein kun te siitä nautitte,
tehkää se minun muistokseni ..Hyvä matti! Herran Pyhässä Ehtoollisessa on tarjolla Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri. Näitä saatana kammoksuu, koska niissä on tarjolla iankaikkinen elämä jokaiselle tämän uskovalle.
Silloin saat)ana menettää valtansa, kun kristitty uskossa nauttii Jeesuksen ruumiin ja veren. Siksi saat)ana vihaa Jumalalle kelpaavaa syntiuhriamme, - Jeesuksen ruumista ja verta koska niissä on IANKAIKKINEN ELÄMÄ.
Joh. 6:54-57 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
Joh. 6:52-53 Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
Niin Jeesus sanoi heille:
***) "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Näin on Simonaho oman julkisen todistuksensa kautta internetissä sinetöinyt tulevan kohtalonsa iankaikkisessa kadotuksessa. Kamalin kohtalo mihin ihminen voi ikinä joutua, sitä ei soisi pahimmalle viholliselleenkaan. - we-ku.a
matti. kirjoitti:
Ei Paavali tommosta , höpsää opettanut , sinä vaan
joka olet jonkinverran vääntänyt viestejä luullen
että sitte olisit oikeessa .. se on omaa luuloo sanoo paavali .
tuo sana Joka oli 1Kor.12:27 pyydetään lukemaan Room. 12:5
mutta viite siinä sanoo, että 4-5 . lue Raamatustas , tämä .
Sel. Room .12;4-5 . Ruumissa on ylinpänä pää , joka johtaa , ja hallitse
sen Tajuisia toimintoja . Sen eri jäsenillä on omat paikkansa ja tehtävänsä
sekä sekä niihin tarvittavat ominaisuudet ja kyvyt .Samoin on Kristusksen ,
seurakunta ruumiissa : Hän on Seurakunnan Pää, jonka tulee saada hal -
lita ja johtaa kaikkea sen toimintaa sanansa ja hengensä kautta ,
ks. Ef, 1:20:22. Seurakunnan jäsen on oltava kaikessa Hänen johdossa ja käyrtössään , toimien kukin paikallaan kykyjensä mukaan seurakuntaruumiin
yhteiseksi hyväksi ja sen päämääria varten . Room .12:6. Uskon Analogian /
yhtäpitäväisyyden mukaan . KR. :sen mukaan kuin hänellä on uskoa , ei ole .
Tekstin mukainen , PROFETIAAN TULEE OLLA YHTÄPITÄVÄIÄ USKON
TOTUUKSIEN ELI RAAMATUN OPETUSTEN KANSSA . JUMALAN HENGEN
ANTAMA PROFETIA EI ESITÄ MITÄÄN RAAMATUN KANSSA RISTIRIIDASSA
OLEVAA..Milloin sellasta esitetään profetiaana , se on väärä profetiaa . Profetioja
on siksi ARVOSTELTAVA . Raamatun sanojen valossa ks. 1 Kor. 14:29. ja
1 Joh 2:18-19.kumpi oli AITO Jeesuksen opetuslapsi, Pietari vai Paavali?
HUOM! PIETARIN ANTAMA VAROITUS!!!
2.Pietarin kirje:
3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
3:17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, - --s. -e--
matti. kirjoitti:
Ei Paavali tommosta , höpsää opettanut , sinä vaan
joka olet jonkinverran vääntänyt viestejä luullen
että sitte olisit oikeessa .. se on omaa luuloo sanoo paavali .
tuo sana Joka oli 1Kor.12:27 pyydetään lukemaan Room. 12:5
mutta viite siinä sanoo, että 4-5 . lue Raamatustas , tämä .
Sel. Room .12;4-5 . Ruumissa on ylinpänä pää , joka johtaa , ja hallitse
sen Tajuisia toimintoja . Sen eri jäsenillä on omat paikkansa ja tehtävänsä
sekä sekä niihin tarvittavat ominaisuudet ja kyvyt .Samoin on Kristusksen ,
seurakunta ruumiissa : Hän on Seurakunnan Pää, jonka tulee saada hal -
lita ja johtaa kaikkea sen toimintaa sanansa ja hengensä kautta ,
ks. Ef, 1:20:22. Seurakunnan jäsen on oltava kaikessa Hänen johdossa ja käyrtössään , toimien kukin paikallaan kykyjensä mukaan seurakuntaruumiin
yhteiseksi hyväksi ja sen päämääria varten . Room .12:6. Uskon Analogian /
yhtäpitäväisyyden mukaan . KR. :sen mukaan kuin hänellä on uskoa , ei ole .
Tekstin mukainen , PROFETIAAN TULEE OLLA YHTÄPITÄVÄIÄ USKON
TOTUUKSIEN ELI RAAMATUN OPETUSTEN KANSSA . JUMALAN HENGEN
ANTAMA PROFETIA EI ESITÄ MITÄÄN RAAMATUN KANSSA RISTIRIIDASSA
OLEVAA..Milloin sellasta esitetään profetiaana , se on väärä profetiaa . Profetioja
on siksi ARVOSTELTAVA . Raamatun sanojen valossa ks. 1 Kor. 14:29. ja
1 Joh 2:18-19.Paavali opetti ja oli rehellisempi kuin uskovaiset, tunnusti herrakseen saatanan kun helevetin enkeleiden seurassa katui uskovaisena rikoksiaan:
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
Ilmeisesti uskovaisten on vaikeaa, ellei peräti mahdottomuus päästä erilleen helvetin enkeleiden herrastaan. - Fered
we-ku.a kirjoitti:
kumpi oli AITO Jeesuksen opetuslapsi, Pietari vai Paavali?
HUOM! PIETARIN ANTAMA VAROITUS!!!
2.Pietarin kirje:
3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
3:17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,12:32.viestiin
Näissä kummassakin viestissä , ylenpänä kuin alanpana on vääristettyä
Ensin väität että Pietari on varoittanut paavalista , se on valhe sillä
Pietari sanoo Rakas veljemme , en ole ennen kuullut että sellaiselle
joka olisi varoituksen tarpeessa , sanoittaisiin noin ,
Vaan täässä sanotaan sellaisesta ihmisestä kuin sinä örvelö olet
tämän voisit ottaa reilusti ohjeeksi , ja jättää Paavalin Rauhaan. sekä
Raamatun vääristämisen .
Alenpana :
Paavali ei koskaan tunnustanut tuollaista kun väität , voit uskoa
sellaisen heti . Kyllä hän sanoi että minä olen saanyt OKAN, PIIKIN
juuri siitä ylpeydestä mista kirjoitit , mutta ei ei minkään muun tähden
kuin sinä tässäkin vietissä aloit muka viisaaana kertoa .. Hän oli lukenut
ja hän oli asioita saanut Jeesukseltakin tietoonsa , Se tarkoittaa sitä
että , ettei hän joutuisi tietonsa mukaan ylpeytensä vangiksi Hän oli
saanut sen pistimen ( joka oli saa ta nan enkelistä tehty ja häneen
asetettu , ) Ei sitä sanota että se suoraan on hänessä , vaan sanotaan
että se tuntuu kuin se olisi hänessä , Jeesus sanoo "Minun armossani on sinulle kyllin ; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". . - lx.sd-
matti kirjoitti:
Oletko moppe huomannut , että sulla ei ole mitään tietoa paavalista
eikä katolilaisuuksista ,,Paavali eli n.0002-68. ja toimi Jeesuksen antamilla
tiedoilla . katolilaisuus alkoi joskus 100-150 vuotta myöhemmin ,Uskotko.
Jos tarkoitit että sitä taphtuu nykyisin , en taas minä tiedä enka halua .
Paavali ei opettanut tuollaista ehtoollis käyttäytymista , koskaan ..
Siksi toiseksi Jeesus Kristus opetti Ehtoollien vieton sangen
sopivasti , otahan selville , Sillä ensimmäiselä Ehtoollisella
ei Paavali ollut mukana , eikä sen parin vuoven aikana jonka
hän oli vielä vainooja , mutta kun hänet otetettiin kiinni Damaskon
tiellä , hänen oli nöyrryyttävä ja tehtävä parannurs .
Sen jälkeen hän sai nauttia Leipää ja viiniä, niin usein kun oli
tilaisuus , Ja siinä sanottiin , niin usein kun te siitä nautitte,
tehkää se minun muistokseni ..paavali tiesi omasta itsestään enemmän kuin lestatiolainen Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaaja.
Laitoin esille Paavalin oman sanan tietoa!
Kenen oman sanan tietoja sinä käytät?
- Bwana1
Kiitos Areiolaisuutta koskevista vastauksistanne. Menin itse Wikipediaan, ja siellä aiheesta oli suurpiirteinen selvitys ensin. Sitten klikkasin samalta sivulta "Ortodoksinen näkemys", joka olikin jo hieman syvällisempi selvitys Areiolaisuudesta. Mutta kun klikkasin "Islamin näkemys", alkoi tapahtua! Kerronta oli aluksi hyvin kansantajuista, ja erittäin tarkkoihin "historiallisiin" yksityiskohtiin uppoutuvaa. Loppua kohden valheet kävivät niin pöyristyttäviksi, että henkeäni haukkoen sain luettua tekstin loppuun.
Islamille on tyypillistä, että niiden on vääristeltävä kristinoppi valheelliseksi käärmekeitokseksi. Sitä ne syöttävät oppinsa eksyttämille Saa)tanan-palvojille totuutena. Tämä käy julki kaikessa muhamettilaisten julkaisemassa aineistossa, mikä käsittele kristinuskoa. Vain vahvimmin varustautuneille Pyhän Hengen-taistelijoille voin sallia vierailun esim. sellaisilla sivustoilla kuin "amenstop", joilla muslimit levittävät systemaattista saastaiseksi tehtyä sanomaa kristinuskon aivan perusteista. Tuo Wikipediankin musliminäkemys Areiolaisuudesta on minun suositukseni mukaan "Ei heikko-hermoisille".
Sielunvihollinen on islam. Katseemme tulee silti olla kiinnitettynä ristin voittoon, ei viholliseen. Kuitenkin Hengessä vahvoille Kristuksen sotilaille voi olla eduksi myös tuntea vihollisensa islamin taistelutaktiikat. Mutta korostan vielä kerran: Voittomme ON jo Kristuksen täytetyssä työssä. Eli älköön kukaan, joka hiukankin epäilee uskonsa vahvuutta, tai oman taistelutahtonsa lujuutta menkö lukemaan islamin valheita. Ei siksi, että islamin saat)analliset säkeet voisivat kristittyä käännyttää pois Kirkkauden taivastieltä, vaan siksi, että islamin valheet pyrkivät tietoisesti loukkaamaan kristitylle kaikkein kalleinta aarretta; Jeesuksen Kristuksen Pyhää Jumaluutta sekä Hänen ylösnousemuksensa totuudellisuutta.
Pitäkää mielessänne tämä totuus: Islam on Saa)tana. Jeesus on Messias! - Bwana1
Sen verran vielä selvitykseksi niille, jotka eivät henk.koht halua lukea tuota Wikipedian "Islamilaista Areiolais-näkemystä", että: Siinä ne tahraavat paavalilaisen kristinopin Jeesuksen opetuksen vääristelyksi, puolustavat osin Areiolaisuuden monoteismia (vrt. Allah), esittävät koko Evankeliumin väärennetyksi, jne. Eli otsikostaan huolimatta teksti ei keskitykään Areiolaisuuden kuvaamiseen, vaan Kristinuskon saastuttamiseen saat)anallisin islamilaisin valhein.
Jos joku Evankeliumia tuntematon tuon lukee (kuten miljoonat maailmalliset, ja sadat miljoonat muhamettilaiset), saastuu hänen mielensä käärmeen myrkystä hämmennykseen ja totuuden asettamiseen samalle tasolle harhaoppien kanssa.- c.e.3-2-
Minkä myrkyllisen käärmeen myrkyttämiä ovat omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen ja tapattaneen sekä raiskanneet rikollisuuden lahkojen uskovaiset?
Muista että he rahoittavat lähetystyö rikollisuutta murhia tilaten:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Jeesus ei ole rikollisia seurakuntia perustanut!
Kenen perustamaa seurakuntaa edustat?
- asiat kohillee
Emme lue lainkaan islamilaista propagandaa.
300 luvulta peräisin olevan areiolaisuuden ollessa kysessä, sitä on turha (tai väärin) sekoittaa ollenkaan 600 luvulla syntyneeseen uskontoon islamilaisuuteen.
Areiolaisuus on kristinuskon sisällä syntynyt harhaoppi, kun taas islamilaisuus on kokonaan oma uskontonsa profeetta muhametteineen.
Muhamettilaisuudella ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.Kyllä islamilla on siten tekemistä kristinuskon kanssa, että ilman kristinuskoa (tarkemmin, alkukristillisyyden erästä itämaista harhaoppista lahkoa) islamista ei olisi tullut islamia. Muhammed otti uskontoonsa pohjaksi kristinuskon vääristelyn lisäksi muitakin alueella olleita uskontoja. Islamilaiset väittävät tänäkin päivänä, että heidän uskontonsa on parannettu painos kristinuskosta. Todellisuudessa islam on pirun juoni, kuten tällä palstalla on tapana asiat ilmaista.
- Fered
eleutheros kirjoitti:
Kyllä islamilla on siten tekemistä kristinuskon kanssa, että ilman kristinuskoa (tarkemmin, alkukristillisyyden erästä itämaista harhaoppista lahkoa) islamista ei olisi tullut islamia. Muhammed otti uskontoonsa pohjaksi kristinuskon vääristelyn lisäksi muitakin alueella olleita uskontoja. Islamilaiset väittävät tänäkin päivänä, että heidän uskontonsa on parannettu painos kristinuskosta. Todellisuudessa islam on pirun juoni, kuten tällä palstalla on tapana asiat ilmaista.
Alku kirtillisyys oli hitaimmillekin jo n.250 jKr .valniiksi mutta että on helponpi
lastea olkoon 300 . siitä meni vielä 310 koska muhammad sai koraninsa 610
valmiiksi , hän oli Jumalan poika , mikä on jumala,,, ilmeisesti mevisto ..
Toiseksi se ei sisällä oikeastaan yhtään Kristillista ohjetta , ei ainoatakaan !
Joten sillä ei ole mitään Taui ei saa olla mitään tekemistä kristittyjen asian
kanssa . vaan ne ovat , Eesaun jälkeläisten aikaan saannoksia . Islamilaisten
alku jo oli verinen .
Muhammad oli 10 vanha kun oli isänsä kanssa paimenessa Isä opetti häntä
paimeneen , yhtenä päivänä heidän leiriin tuli kaksi miestä , joita muhasmmad ei tuntenut , isä tunsi kyllä kummankin n. 2 tunnin päästä alkoi tappelu
jonka tuloksena muhammadin isä kuoli , ja miehet hävisi .
Illan suussa isän veli tuli noutamaan pojan kotiinsa , ja hän sai lupauksen
mennä kouluun ja maksaja on tässä , isänsä veli oli rikas sen ajan mukaan
kun noin 10-11 vuoden päästä isän velikin kuoli , muhammad nai rikkaan lesken , kirjoitettiin jotain 601. vuotta , jua usko alkoi 610 , jos sit uskoksi voi
sanoa ,, minä en sano koskaan,, vaan huoralaitos .
- Fered
Paavalin Kirjeestä 2 Korittolaisille 5:20 .
" Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa " .
sel:Puhdas, väärentämätöin evankeliumi esittää Jumalan Kristuksessa sovitetu- ksi, armolliseksi ISÄKSI , joka tahtoo , että me tunnemme ja uskoisimme hänet
sellaiseksi . " sILLÄ JUMALA OLI KRISTUKSESSA JA SOVITTI MAAILMAN ITESNSÄ KANSSA EIKÄ LUKENUT HEILLE HEIDÄN RIKKOMUKSIAAN, JA
HÄN USKOI MEILLE SOVITUKSENSANAN JAE 19. .NIIN JUMALA ON RAKASTANUT MAAILMAAA , ETTÄ HÄN ANTOI AINOKAISEN POIKANSA ,
JOTTA KUKA IKINÄ HÄNEEN USKOO . SE EI HUKKUISI , VAAN SAISI
IANKAIKKISEN ELÄMÄN " jOH. 3:16.
Mutta väärä , nurinkurinen evankeliumi ei esitä Jumalaa Kristuksessa sovi-
tetuksi , vaan sellaiseksi JUMALAKSI , jonka meidän itse pitäisi lepyttää , käyttäen apuna jonkun verran Kristuksen ansioita ! Tällä tavoin ja tälläisellä opilla ei voi milloinkaan mikään tosi usko JUMALAN armoon Kristuksessa syntyä , vielä vähemmän voimassa pysyä ja vahvistua ..
Päin vastoin syntyy siten murheellissa sieluissa levotonta ja turhaa armon tavoittelua , jota he eivät kuitenkaan koskaan sellaisen opin kautta voi varsi-
naisesti löytää, vielä vähemmän pitää siitä kiinni , niin kauan kuin he eivät
usko sitä JUMALAN sanan armoa , joka ilman kaikkia toitä ja ilman kaikkia ansioitamme , mahdollissuuttamme tai valmistustamme on meille Kristuk-
sessa lahjoitettu ja evankeliumia kautta tarjottu , vieläpä Kasteessa annettu..- Fered
Mutta kuinka he voivat uskoa tähän armoon , heille jolhjoitettuna ja annettuna , kun sellaista ei heille julisteta ( Room. 10:14. ? .Emme voi tosin valittaa saarnaajien puutetta , mutta harvinaisia ovat kuitenkin sellaiset saarnaajat , jotka itse elävät Jumalan POJAN uskossa sekä puhtaasti ja selvästi Saarnaavat Hänen Evankeliumia . Jos tämä jonkun mielestä on liian ankarasti sanottu , niin ajatelkoon hän ettei se aika , jossa nyt elämme , suinkaan voi olla parempi kuin se , jona Apostolit elivät.
Mutta nyt lausuu Paavali aikansaopettajista : "Kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä , mikä Kristuksen Jeesuksen on "(Fil. 2:21). Kuitenkin tiedämme , että silloin oli hyvin monta mainiota ja uutteraa opettajaa , sillä kristikunta oli silloin ensimmäisessä kukostuksessaan ja nuoruutensa voimassa. Mutta
jos ne silloinkin olivat harvat , jotka etsivät sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on, paljon enemmän nyt , jolloin elämme uskottomuuden ja luopumuksen
viimeisiä aikoja .. - .v.e-2-
Fered kirjoitti:

viimeisiä aikoja ..Paavali on katolilaisen rikollisuuden luciferia palveleva lahkolaisten rikollinen epäjumala.
- vc.e-322-
kirjoitit:
"...ETTÄ HÄN ANTOI AINOKAISEN POIKANSA , JOTTA KUKA IKINÄ HÄNEEN USKOO"
Häneen uskomista ei ole rikkoa Jumalan Moosekselle antamaa ja Hänen vahvistamaa Lakia:
2.Mooseksen kirja:
20:13 Älä tapa.
5.Mooseksen kirja:
5:17 Älä tapa.
Daniel:
2:24 Sitten Daniel meni Arjokin tykö, jolla oli kuninkaan määräys tappaa Baabelin viisaat. Hän meni ja sanoi hänelle näin: "Älä tapa Baabelin viisaita; vie minut kuninkaan eteen, niin minä ilmoitan kuninkaalle selityksen."
Matteuksen evankeliumi:
5:21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion.'
19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
Markuksen evankeliumi:
10:19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
Luukkaan evankeliumi:
18:20 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
jne...
Tässä koko LAKIA koskeva vahvistus:
Matt. 28: 20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
Ja tässä rikollisuuden Lain kieltäjien oppia:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10020460#comment-50749566
teuta
31.7.2011 10:38
Mitä lakia sinä tarkitat , jos Jumalan tai Jeesuksen lakia ,
niinkuin sanoit , ok , mutta kun sinä haluat puolustaa pahan
lakia , oletko kuullut , että me olemme laista luopuneet , siis
olemme uskomassa arosta , emme tarvitse lakia , vaikka
sinä tarvitset sitä vielä.
te; Laista luopuneet ovat myös luopuneet Jumalasta ja Jeesuksesta sekä Pyhästä Hengestä.
Laki on voimassa:
Matt. 7:21-23 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."
Parannuksen tekoon ehtii vielä....- TEU.
se on örvelön sanaa, me jotka emme noudata Moosekesen lakia , noudatamme
Jumalan laki ne kaikki mahtuu niihin 10 äskyyn jotka Hän teki Moosekselle Siinain
vuorella .
Tähän ei kuulunut yhtään juutalaisten isen teko lakia josta sinä kinaat , ja vielä
Jeesuksen Rakkauden laki , niitä me noudatamme .
Ne on sellaisia mitä ei örvelö ymmärrä , vaan LUULEE. - älä vastaile sillen
TEU. kirjoitti:
se on örvelön sanaa, me jotka emme noudata Moosekesen lakia , noudatamme
Jumalan laki ne kaikki mahtuu niihin 10 äskyyn jotka Hän teki Moosekselle Siinain
vuorella .
Tähän ei kuulunut yhtään juutalaisten isen teko lakia josta sinä kinaat , ja vielä
Jeesuksen Rakkauden laki , niitä me noudatamme .
Ne on sellaisia mitä ei örvelö ymmärrä , vaan LUULEE.Luulitko reuta örvelön noudattavan Mooseksen lakia? Pelkkä paskanjauhaja hän on, umpijumaslaton juntti teosofi okkultisti.
Lähinnä seen saatananpalvoja. - teu.
älä vastaile sillen kirjoitti:
Luulitko reuta örvelön noudattavan Mooseksen lakia? Pelkkä paskanjauhaja hän on, umpijumaslaton juntti teosofi okkultisti.
Lähinnä seen saatananpalvoja.EN LUULLUT JOHAN MINÄÖTIEDÄN Mutta hän ei tiedä vaan luulee.
Ja luulo ei ole tiedon Fäärti , vaan minä kirjoitin siksi että jos joku
luulee jotain noista hänen asiapytinkistään jonkun toisen kirjoittamaksi
niin sellainen saisi oikeamman tiedon , örvelö ei kykene sellaiseen
kirjoitukseen , mutta silti on minusta parasta huomauttaa missä nyt
mennään , ja mikä maa / mikä valuutta. - mnjb.,nh
teu. kirjoitti:
EN LUULLUT JOHAN MINÄÖTIEDÄN Mutta hän ei tiedä vaan luulee.
Ja luulo ei ole tiedon Fäärti , vaan minä kirjoitin siksi että jos joku
luulee jotain noista hänen asiapytinkistään jonkun toisen kirjoittamaksi
niin sellainen saisi oikeamman tiedon , örvelö ei kykene sellaiseen
kirjoitukseen , mutta silti on minusta parasta huomauttaa missä nyt
mennään , ja mikä maa / mikä valuutta.*nauraa...*
luulet mm. Jeesuksen perustaneen rikollisen kristinuskon seurakunnat mutta sellaista sattuu luciferia palveleville luulotautisille usein jatkuvasti!
Jatka antoisaa työtäs luciferille niin pääset ehkä helevetin portille ovimieheksi pedofiilien sisään heittäjäksi! - kyä näin on
teu. kirjoitti:
EN LUULLUT JOHAN MINÄÖTIEDÄN Mutta hän ei tiedä vaan luulee.
Ja luulo ei ole tiedon Fäärti , vaan minä kirjoitin siksi että jos joku
luulee jotain noista hänen asiapytinkistään jonkun toisen kirjoittamaksi
niin sellainen saisi oikeamman tiedon , örvelö ei kykene sellaiseen
kirjoitukseen , mutta silti on minusta parasta huomauttaa missä nyt
mennään , ja mikä maa / mikä valuutta.Matin pää on umpiluuta, sinne ei mene muu kuin viina enää.
Hänelle on turha tarjota mitään taivaallista vaihtoehtoa, hänet on
saat)ana rokottanut niin vahvoilla aineilla Jumalan sanaa vastaan. - .v.e-w-
kyä näin on kirjoitti:
Matin pää on umpiluuta, sinne ei mene muu kuin viina enää.
Hänelle on turha tarjota mitään taivaallista vaihtoehtoa, hänet on
saat)ana rokottanut niin vahvoilla aineilla Jumalan sanaa vastaan.totta, teutalla on monta nimeä; Gapriel., teuta, teu, matti., ville, Fered. jne ja edustaa aivopieruna täällä rikollisten luciferia epäjumalineen.
- ville.
Olisit luklenut kunnolla asia olisi selvinnyt , nimittäin Rikollistakristin
uyskoa ei ole kukaan muuperustanut kuin örvelö, . niin todella pi ru,
sinä olet kai tehnyt asiaa mieleiseksi jo muutan vuoden joten sinuna
en kehtaisi kirjoittaa mitään , niin kuvottavaa on örvelön tekstit. että
sanon hyvästi en vastaa sinun töherryksiis enää .- mc.d-.3
teuta, annoit taas väärää todistusta niinkuin herranasa kieltäneen teet enemmän tai vähemmän säännöllisesti lestadiolaisen rikollisuuden aivopieru ateistipiruna Jeesusta rikollisten seurakuntien perustajaksi syyttäen! Häpeäisit mutta sieluttomaksi itses tunnustanut järjetön ei siihen pysty!
- v.e-3-3
Täällä on sellaisia jotka Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Hengeä pilkaten tekevät yhdestä rikollisen kristinuskon perustajasta epäjumalan luciferia palvelevina uskovaisina joille ei Jumalan ja Jeesuksen Laki ja opit kelpaa!
Jeesus ei ole näiden eksyttäjien murhaaja/pedofiili seurakuntia perustanut vaikka he epätoivoisina yrittävät niin todistaa. uskontunnustuksessaan ihmisyydensä kieltäneitä järjettöminä ja ihmisten Lakia ymmärtämättöminä osoittavat toimissaan herransa. - VILLE.
mc.d-3... Siis vieläkin sanon että sulla on omat lehmät ojas , sinun pitää
ottaa huomioon ,että nytkin olit 4, juutalaista päivää perässä kun vastaat
vieläkin sanon että vain sinä olet puhunut RIKOLLISESTA KRISTINUSKOSTA
ei kukaan muu , pelkäsitkö että joku alkaa keksimään uutta. jos ajatellaan
viitsisikö vastata lainkaan . . . Taidan laittaa korvantaakse .
v,e-3-3... Niin on ja heitä nimitetään , örvelöksi,
eksyttäjänä , murhaajaana , pedofiliana seurakuntia perustanut vaikka he
epätoivoisina yrittävät niin todistaa ja ihmisten lakia ymmärtämättömänä
osoittavat toimissaan herraansa örvelöä. . . kaikkea kanssa ettenkö
sanoisi LUULOO:: tutkihan muutakin kuin HÄIRIKÖN KÄSIKISJAA..- su
Minä vaan kysyn! Jos on ristinuskoa saarnaava saarnamies ja hän raiskaa lapsiaan. Voidaano silloin puhua rikollisesta ristiuskosta tämän saarnamiehen kohdalta.
Mitä taas Paavali töpeksimisiin tulee, nii hän vihasi Jeesuksen omaa kansaa, eli juutalaisia ja saarnasi heille vielä parannusta. Sen voi Jumala katsoa rikolliseksi, vai - su
su kirjoitti:
Minä vaan kysyn! Jos on ristinuskoa saarnaava saarnamies ja hän raiskaa lapsiaan. Voidaano silloin puhua rikollisesta ristiuskosta tämän saarnamiehen kohdalta.
Mitä taas Paavali töpeksimisiin tulee, nii hän vihasi Jeesuksen omaa kansaa, eli juutalaisia ja saarnasi heille vielä parannusta. Sen voi Jumala katsoa rikolliseksi, vai....jatkan. Tämä uusi nimimerkki Ville, onko hän tipahtanut helvetin hevosmiehen kärryitä. Ihan kuin olis itse rakkikoira Lassie, joka kopistaan taas irvistelee.
- msö-32äö
teuta, olet jo tunnustanut itses järjettöämäksi ja Lakia ymmärtämättömäksi elukaksi joten lue tarkoin mitä uskontunnustuksesi kertoo sinusta!
- ,xd.3åfe
su kirjoitti:
....jatkan. Tämä uusi nimimerkki Ville, onko hän tipahtanut helvetin hevosmiehen kärryitä. Ihan kuin olis itse rakkikoira Lassie, joka kopistaan taas irvistelee.
*nauraa....*
nyt on hyvä mieli mennä levolle....
- Ville.
EI , tarkoita vaan se tarkoittaa mitä sinä : olet minusta kirjoittanut .
etkä ole nähnyt lainkaan tarpeelliseksi , anoa niit anteeksi ?
Yhtän kertaa ilman iltarukousta ja anteeksi anomista ei voi mennä levolle.
Ville. ei ei ole uusi merkki , mutta jos ajattelit tuossa asiassa , voi olla.
Niin minä ville , vastasin sulle , sinun kysymyksiin , en näe siinä kovasti
pahaa koska , minä näen nuo asiat silleen , kun sulle kirjoitin välittämattä
koirista mitään tai hevosmiehistä Eli klo 10::14. on se viesti josta nytkin
asia kompastuttaa , luehan vielä hitaasti , voit ymmärtää .. En viitsis omias
kysymyksiä tänne uudelleen kirjoittaa. Tee näin luve ensin, niests 8:23,,9: 28.
Sitten minun vastaukset , koska ne oli erilliset viestit , mutta niiden asia oli
aikapaljon samaa , Kiitos. .- v.e-32k
Millä tavalla sinä pyydät anteeksi niiden murhien uhreilta, jotka lähetystyö rikollisuus saa aikaan kirkollisvero ja lähetyöstyö tuki rahoilla joita uskovaisena maksat?
jos niitä anteeks pyyntöjäsi suoritat rippi tai salarippi rituaaleissa niin ne ovat Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaamisia Heidän Nimissä suoritettuina.
ja
jos anteeksi pyyntösi suoritat luciferille. Paavalille jne niin ne avaa sinulle jo levällään avoinna olevat portit helevettiin!
esimerkiksi tällainen kulttijumala luciferilaisuus on sairasta Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaamista:
"teuta 18.12.2010 09:59
Pyhä Augustus on vähän toinen kuin Jumala"
>>>tai näin:
Orvelö , sinulla on suuret luulot itsetäs.
TEUTA 17.11.2010 08:42
Minä kyllä kumoan sinun kaikki väitteet , jos saan siihen hetken aikaa .
M.Luther: oli paljon muutakin , Hän ei pettänyt yhtään lupausta
Hänellä ei ollut jalkavaimoa vaan vihitty Kertruud Juutalais vainoon en ota kantaa , epäilen tokkopa silloin siellä monta olikaan, Jos hän oli JUmaluus opin totori , ei väitteesi pidä paikkaansa
Ei M.L poistanut kirjaakaan , vaan se oppikunta joka määritteli niitä Apogryyfisiksi
"sana SOLA "EI OLE RAAMATUSSA VAAN TIETOSANAKIRJASSA. VAI TOIMI NORAALITTOMASTI, niinhän sinkin tee. Siinä minä kunnioitan häntä , ei hänellä ollut. Vai ei luin tässä erään koti kirjan jossa
Martti ja Kertruud. pyysivät anteeksi hyvin usein Hän ei solminut Kuin yhden so, vaaliruhtinas
EI KUOLLUT , HÄN OLI LUTRILAISEN KIRKON PERUSTAJA , JA JÄSEN KAUKANA KATOLILAISUUDESTA.
sinä olet sammakko verrattuna Lutheriin , pidä pientä ääntä että saat olla meidän keskuudessa .
sinä koeta aina saada epä sopua aikaan , miksi siksi kun omatuntosi ei ymmärrä mikä on hyvä ja
mikä on pahaa , sitten kirjoitat halventavasti Paavalista MITÄ PAHAA HÄN ON SINULLE TEHNYT ?
Eiköhän sovita , että sinä olet se rikollinen ja pyydät anteeksi ennen kuin jatkat SANAAKAAN.
>>>tai näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10196262
Fered.
28.10.2011 23:00
Ja tiedätkö minkä takia . Luthr: oli Jumalan ase ,koska hän
oli laittanut Lutherin uskon uudistajaksi , siksi
Missä kohtaa Jumala ilmoittaa rikollisen kristinuskon luciferiä palvelevan Luder/Lutherin aseekseen?
Tarkoitat ilmeisti luciferilaisena, että Jumala on syyllinen Luder/Lutherin opin tekemiin ja teettämiin rikoksiin mm. uskovaisten ja heidän lapsien tappamiset noitarovioilla!!!
ANNAT VAKAVAA JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAA avoimesti luciferia palvelevana Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen pilkkaajana!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama897448Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1176179Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1584314Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?393022Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2282951Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782866Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta882577Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902318- 1862239
Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh151777