Minulla on velkaa yli 7000 euroa. Minkä tahon puoleen voin kääntyä, että saisin ainakin puolet veloistani anteeksi (vrt. Kreikka)? Mieluummin tietysti vaikkapa 75 prosenttia!
Annettaisiko anteeksi?
25
122
Vastaukset
- ???...!!!
Suomen vihollisia on täällä koto-Suomessa huolestuttava määrä. Joku heistä hokee: "Suomalaisilla on vielä niin paljon annettavaa Euroopalle!" narisuttaen ääntään kurkussaan.
Suomalaisia hän ja he eivät sääli, vaikka suomalaisia nuoria miehiä surmattiin 100 000 tuonne itärajan rintamille "suuren idän jättiläisen" hyökätessä ylivoimallaan Suomen kimppuun niinkin hiljattain... kuin 1939- 1945 ...ja Suomi joutui yksinään pitämään rajaa siellä. Haavoittuneita tuli ainakin 100 000 myöskin, ruumiillisesti ja henkisesti. Ja heidän omaisensa saivat myöskin kovan kohtalon.
Suomalaisten karmea historia on koko viime tuhatluvun ajan ollut täynnä sortoa ja alistamista naapureitten taholta,... ja jotkut haluavat vain jatkaa sitä.
Sellainen ihminen voisi ottaa tavaransa mukaansa ja lähteä 'antamaan' sitä sinne Eurooppaan pysyvästi.
Me muut jäämme taistelemaan tänne kovia luonnonolojamme vastaan, lapioimaan ja kolaamaan lunta ja koettamaan pitää pakkanen ulkona, samoin home ym. meidän asuinolosuhteisiimme vaivaa ja hankaluutta tuova elementti.
Kaikesta huolimatta täällä on paljon kunnon ihmisiä, jotka rakastavat maataan ja kansaansa.
"Tää kansa kieltään rakastaa,
ja lakejaan ja laulujaan
ja isäin muistojaan!"
Eino Leino.
On monta maata, jotka pitävät kiinni omista eduistaan kuten Ruotsi tai Norja. Miksi Suomen viholliset eivät nimittele niitä Albaniaksi?
Miksi en ole kertaakaan kuullut Englantia omine valuuttoineen nimitettävän eristäytyneeksi maaksi?
Nuo maat ovat kautta historiansa pitäneet oman etunsa tärkeimpänä.
Suomella ja suomalaisilla on omat oikeutensa Euroopassa ja maailmassa!
Karkoitetaan maasta ne, jotka vihaavat tätä maata! Varsinkaan meidän asioistamme päättämään ei sellaista ihmistä tarvita!
Ikävää, että on myös ihmisiä, jotka eivät tunne suomalaisten historiaa. Heissä juuri noita vihollisia on. Miksi ihmeessä he eivät muuta pois Suomesta? !!
.- ???? ja !!!!
Historia toistaa itseään: Karkoitetaan maasta ne, jotka vihaavat tätä maata! Varsinkaan meidän asioistamme päättämään ei sellasta ihmistä tarvita!
Alappas kuule lukemaan hieman avoimmin silmin Suomen historiaa ja ihmettelemään minkä takia yli miljoona suomalaista on etsinyt asuinpaikkansa muualta maailmasta. Onko se maastapako ollut aina niin vapaaehtoista kuin annetaan ymmärtää. - Tase pappa
Heil- ei enää Hitleriä, meil- ei enää Kosolaa.
Kansalaiset saavat ajatella ja ilmaista mielipiteensä vapaasti, pelkäämättä maasta karkoitusta.
Tuollaiset puheet on mennyttä aikaa, joka kuului -30 lukuun.
Pidä mölyt mahassasi. Meiltä ei karkoiteta aatteittensa vuoksi ketään.
Vieraiden velkoja maksaa haluavien on oikeus olla sitä mieltä.
Vastustaakin voi.
Maassa saa silti asua.
Voit jättää ne maksamatta.
Seuraukset mitkä siitä sinulle tulevat, ovat suunnilleen samat kuin mitä Kreikalle tulee siitä että se jättää velkansa maksamatta...- Sumalaisia lähti
varsinkin Pohjanmaala ennen Suomen itsenäistymistä pajon ihmisiä työn hakuun Amerikkaan. Maamme oli silloin ollut satoja vuosia naapureitten sorron, verotuksen ja sotiinpakottamisen alaisena, maa oli köyhtynyt.
Amerikkaan muuttaneet saivat siellä hyvän maineen ahkerina ja kunnollisina työntekijöinä.
He menivät metsätöihin ''lokareiksi'' tai kaivoksiin ''mainareiksi'', ja rahaa säästettyään usein ostivat pienen maatilan, raivasivat ja alkoivat viljellä.
Monet näistä ovat nykyisin hyvässä asemassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa, professoreina yliopistossa jne.
(Heitä ei siis laitettu hotelliin asumaan ja annettu rahaa lisää käteen joka kuukausi.) - Siis näiden muutta-
Sumalaisia lähti kirjoitti:
varsinkin Pohjanmaala ennen Suomen itsenäistymistä pajon ihmisiä työn hakuun Amerikkaan. Maamme oli silloin ollut satoja vuosia naapureitten sorron, verotuksen ja sotiinpakottamisen alaisena, maa oli köyhtynyt.
Amerikkaan muuttaneet saivat siellä hyvän maineen ahkerina ja kunnollisina työntekijöinä.
He menivät metsätöihin ''lokareiksi'' tai kaivoksiin ''mainareiksi'', ja rahaa säästettyään usein ostivat pienen maatilan, raivasivat ja alkoivat viljellä.
Monet näistä ovat nykyisin hyvässä asemassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa, professoreina yliopistossa jne.
(Heitä ei siis laitettu hotelliin asumaan ja annettu rahaa lisää käteen joka kuukausi.)neiden jälkeläisistä...
Siis näiden muutta- kirjoitti:
neiden jälkeläisistä...
Niinhän se täälläkin ennen oli.
Tänne muutti ulkomailta väkeä jotka perustivat meille puunjalostusteollisuuden ja metalliteollisuuden jne... Vanhoista "kahdestakymmenestä perheestä" kaikkien sukunimi on alun perin ollut muu kuin suomalainen ja ne tekivät täällä rahansa tyhjästä alkaen...
Nykyinen yhteiskunta ei enää kannusta muualta tulleita samaan vaan syrjii ja eristää...
- nyt kokoomuksen ovel
le.
Meneppäs kolkuttelemaan kokoomuksen ovia, Katainen ja Urpilainen varmasti mielellään maksaa sun velat.
Niinistöltäki varmasti löytys toi summa heti. - henrjii
Velka on velkaa, mutta koroista voi neuvotella lainanantajan kanssa, koroista voi saada puolet anteeksi, kuin kreikka, mutta ei pääomasta.
- Suomi täyteen hoidet
Suomi sai viime vuonna ennätysmäärän muuttovoittoa ulkomailta. Kaikkiaan maahanmuuttoja kertyi 15 770 enemmän kuin maastamuuttoja. Luku on yli 2 000 henkeä enemmän kuin vuonna 2010 ja suurin itsenäisyytemme aikana.
- henrjii
Suomi täyteen hoidet kirjoitti:
Suomi sai viime vuonna ennätysmäärän muuttovoittoa ulkomailta. Kaikkiaan maahanmuuttoja kertyi 15 770 enemmän kuin maastamuuttoja. Luku on yli 2 000 henkeä enemmän kuin vuonna 2010 ja suurin itsenäisyytemme aikana.
Olenkin peljännyt, että Suomalaiset loppuu kun nuoriso ottaa vain lemmikkejä, eivätkä tee enää lapsia.
- pitää kuulua oikeaan
puolueseen ja sukuun.
Suomessa syrjitään omaa kansaaki, jos tavllinen köyhä suunnittelee yritystä tai jotain suurempaa, niin voi olla ettei saa lainaa,
jos sijotaa rahaa niin pankki sijoteaan niin että köyhä taatusti menetää sijoituksensa.
kyllä meillä osataan syrjia niin hyvin tavallista ihmistä ettei taatusti pääse rikastunaan edes mlla työllään.
Vain muutamat jos sattuu kuulumaan johonki sukuun tai oikeaan puolueeseen voi päästä elämässä eteenpäin, suomi on sairas yhteikunta kateus valtavaa .- Niin se menee
"Oligarkia
Harvainvalta, eli järjestelmä, jossa poliittinen valta on rajoitettu vain pienen kansanosan ulottuville. Tämä etuoikeutettu ryhmä voi muodostua esim. perhetaustasta eli suvusta, taloudellisesta eliitistä, hallitsevan puolueen jäsenistä tai muusta "hyvä veli" -verkostosta."
Nää bonusten saajat, Liliukset ja vastaavat, hyvä veli-verkostot, - eiks se kokoomus ja Sauli Niinistö juuri niitten valtaa tuekin.
Tuota toivoessa!
Otin 8-vuotta sitten 45000€:n lainan. Korkomarginaali on 0,40%.
Anteeksiannon toivossa en ole lyhentänyt, enkä aio lyhentääkään sitä lainkaan.
Inflaatio on vaan inhottavan alhalla velkaantumistani ajatellen.- Tyttärenikin teki
ison velan v2006 omakotitaloon, ja kun tuo "Inflaatio on vaan inhottavan alhalla" Niin nyt ei saa talostaan edes sitä mitä otti velkaa, eli kun pääsisi nyt edes eroon niin näkisi paljonko saa maksaa talosta jota ei ole enää.
Tyttärenikin teki kirjoitti:
ison velan v2006 omakotitaloon, ja kun tuo "Inflaatio on vaan inhottavan alhalla" Niin nyt ei saa talostaan edes sitä mitä otti velkaa, eli kun pääsisi nyt edes eroon niin näkisi paljonko saa maksaa talosta jota ei ole enää.
Kirottu, siunattu inflaatio.
Rakensimme ok:n 1976.
Kaksi vuotta pantiin sieniin puolet petäjäistä mutta jo kahden vuoden aikana inflaatio ja sen paineessa palkkojen kehitys, hoiti pahimman vaiheen.
Tyttäresi kohdalla on järkevintä vain katsoa eteen päin.
- Omaa syytä?
Sinulle itselle en anna velkojasi anteeksi, mutta lastesi vuoksi olen valmis velkasaneeraukseen, jotta heidän ei tarvitse kärsiä vanhempansa holtittomuudesta raha-asioissa.
- ____________________
En tiedä, ei pidä ottaa lainaa, jos ei ole rahkeita maksaa sitä takaisin.
Kuluttaa vain omiaan, ei hamua liikaa.
Se on aina ollut oma periaatteeni.- Tase pappa
Jos ei ole velkaa nykyihmisellä, luulevat kaikki, että olet luottokelvoton hunsvotti. Munaton kehveli, jolla ei ole särmää ja josta ei ole mihinkään
Eihän se saa edes velkaa..
Menestyjällä pitää olla velkaa ja sen pitää näkyä.
Luottokortteja pitää näkyä lompsassa pitkä rivi allekkain, ja niitä pitää muistaa rehvakkaasti myöskin vinguttaa.
Vasta sitten olet arvostettu henkilö.
Se on nykyaikaa se. - velat-on
Tase pappa kirjoitti:
Jos ei ole velkaa nykyihmisellä, luulevat kaikki, että olet luottokelvoton hunsvotti. Munaton kehveli, jolla ei ole särmää ja josta ei ole mihinkään
Eihän se saa edes velkaa..
Menestyjällä pitää olla velkaa ja sen pitää näkyä.
Luottokortteja pitää näkyä lompsassa pitkä rivi allekkain, ja niitä pitää muistaa rehvakkaasti myöskin vinguttaa.
Vasta sitten olet arvostettu henkilö.
Se on nykyaikaa se.Meillä on aina pruukattu istua omalla per*eellä tuleen.
Ja hyvin on toimeen tultu, ilman velkaa. :))
Ihan omalla lompsalla.
Mihin velkaa tarvii, jos oma tili riittää? - Tase pappa
velat-on kirjoitti:
Meillä on aina pruukattu istua omalla per*eellä tuleen.
Ja hyvin on toimeen tultu, ilman velkaa. :))
Ihan omalla lompsalla.
Mihin velkaa tarvii, jos oma tili riittää?Yksityinen vastaa itse veloistaan loppuun asti, jos velkaa tarvii.
Omalle pers-nahallahan sitä jokainen - loppujen lopuksi - elämässään tuleen istuu.
Valtion veloista ei meidän ikäistemme enää paljon kannata murhetta kantaa.
Ne 15 000 osuuteni valtion velasta kuitataan viimeistää krematorion luukulla.
Seuraava sukupolvi tehköön omat ratkaisunsa, miten parhaaksi näkevät.
Tehkööt, vaikka "kreikkalaiset".
Nuoret ovat kumminkin viisaampia, ainakin omasta mielestään.
- ei Kreikalle.,.
No ei Kreikka aiokaan maksaa velkojaan. Lypsää kun on lypsettäviä ja elää kuten ennenkin. Pääsivät petoksella "EU:n" suojiin ja se siitä. Maksetaan niin kauan kun jaksetaan tällä menolla!
Eipä ole velkaa penniäkään (:))
Mutta katson että minullekin pitää antaa oikeus maksaa toisille.
Huumeveikot olis kiva, vaikka tykkäänkin veriletuista.
Tässä aloitukseen lisää lässytystä.
H- Hullusta ei ota
selvää.
- Velka ei ole veli ma
sinun osuutesi valtion velasta on nyt noin 15 000 euroa ja mikäs on velkaosuus kotikunnallesi.
Vai kävitkö jo maksamassa noikin velat pois ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1154392Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783200- 1001463
- 881328
- 95869
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18703Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21696- 42687
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111663- 43649