Minusta ei tule kirjailijaa

melkein ei riitä

Lienee niin, että ei tule: tekstit arvioidaan säännönmukaisesti valmiiksi arvostelupalveluissa ja kirjoittajapiireissä, mutta ei ylitä silti julkaisukynnystä, muuta kuin hylsyjä tulee.

Hiukan vaikea tottua ajatukseen. Kestää aikansa.

92

1283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lksdfj lskdjf

      No, määritteleekö kirjailijuuden se, että joku ulkopuolinen (=kustantaja) akkreditoi sinut sellaiseksi maksamalla kirjasi toimitus- ja painatuskulut, markkinoinnin ja jakelun. Pöh. Jos haluat sanoa sanottavasi, tee omakustanne. Minä lupaan ostaa kappaleen.

      Omakustanteestakin voi oppia, sillä kokemuksesta tiedän että aina kun kirjoitelmansa on viskannut lukijoille, huomaa jälkeenpäin eri tavalla mitä olisi voinut tehdä toisin, Ei kuule tiiä, vaikka seuraavan kirjan jo saisit kustantajalle läpi. Ja vaikket saisikaan, jos tuuvaat kynästäsi kunnon tuotannon olet kyllä minun silmissäni kirjailija silti.

      • Hylsy222

        Harry Potterin luojakin Rowlings sai monta monta hylsyä kunnes eräs pieni kustantamo (joka nykyisin on rikas Potterin ansiosta) näki siinä jotain..


    • Gloria in E

      Taidetta on vaikea myydä kustantajille, koska tarjontaa on paljon jo pelkästään tallikirjailijoiden osalta. Usein esikoiskirjailija unohtaa, ettei kilpaile pelkästään muiden esikoiskirjailijoiden kanssa runokokoelmansa, novellikokoelmansa tai romaaninsa läpimenosta, vaan jo julkaisseiden, usein kannuksensa monta kertaa kilpailuissa tai tuotannollisissa voitoissa karaisseiden kehäkettujen kanssa.

      Mutta.

      Uskon, että uniikki taide erottuu aina ja lopulta.

      Voimia ja uskoa. Ajattele Samuel Beckettiä.

    • kirjailijaksi aikova

      Ota huomioon,mitä kaikkea kirjastonkin hyllyistä löytyy.Ihan laidasta laitaan.Älä heitä hanskoja tiskiin.Ei harrypotterikaan varmaan mennyt heittämällä läpi.Itse aion julkaista kirjan,vaikka tylyä tuomiota on tullut.Minä itse tykkään teksteistäni.

    • karaistujo!

      Minusta on naurettavaa tämä nyky-yhteiskunnan tahtotila. Jumalauta, kun inistään pienistäkin takaiskuista, kun mitkäkin pennut! stana!

      Kaiken, minkä eteen on valmis paneutumaan ja kehittymään, kaiken kohdalla on mahdollista saavuttaa onnea työn ja tuskan takaa.
      Mutta ei inisemällä ja foorumeitten martoille kirjottelemalla, jotka saa elinvoimansa tommosten itkupillien pisaroista. Karaistu!!!

      Jos susta kirjailija tulee, se vaatii mielen kovuutta, eikä tommosta pehmomissin tissiä.

    • melkein ei riitä

      Realismi ei ole pehmoilua, se on realismia. Tosiasioiden toteaminen ei ole ininää.
      Luulisi kirjoittajapalstalla kommentoijan osaavan erottaa sävyn sävystä.

      • nnnnnnnniiinn

        Kannatan sitä joka ehdotti omakustannetta. Koska ei Bod:illa ainakaan maksa paljon, jopa ilmaiseksi saa jos haluaa vain kirjan. Täällä oli äskettäin siitä viestiketju. Siinä mietittävää.
        Kannattaa muistaa, että kursseilla ja arvostelupalvelussa sinulle ei kerrota totuutta, koska ei haluta lannistaa. Itse ainakin kursseilla annan palautetta siitä mikä on hyvää, enkä sano vaikka näen selvästi mikä on pielessä. Se voi olla ihan perusjuttu, jota et itse tajua, eikä sitä sulle kukaan kerro rehellisesti. Kustantaja taas on armoton, mutta eihän he kerro mikä on pielessä kun ei ole aikaa.
        Kilpailu on kovaa. Mutta realistinen tietysti kannattaa olla. Minulle sanoi yksi tyyppi kerran, että onnistuminen voi olla hyvin pienestä kiinni ja tämä on totta.


    • karaistujo!1

      Se on realismia, ettei henkilöstä koskaan ole kirjailijoiksi, jos tommoseen soopaan sortuu. Luulisi nyt ihmisten erottavan oikea palsta Johanna tukiaisen foorumista

    • kirjoittelija--

      Suurimmasta osasta ihmisiä ei koskaan tule kirjailijoita. Ei siinä ole mitään hävettävää eikä kaduttavaa.

    • Dire Straits

      Omakustanne on tietysti optio, mutta siinä on monta ongelmaa:

      mielekäs markkinointi

      ostoryhmän löytäminen ja vahvistaminen

      kirjailijamaineen kasvattaminen versus yleinen omakustantajien maine

      Suomen Kirjailijaliittoon ei tod.näköisesti pääse

      hyvästi apurahat

      hyvästi kirjallisuuspalkinnot

      hyvästi julkisuus kulttuurilehdissä tai kirjailijan kannalta tärkeiss' vakavasti otettavissa sanomalehdissä

      sukulaisten ja työkaverien kevyt pilkka

      itsetunnon romahdus, jos myynti / markkinointi jää olemattomaksi

      Plussaa on se, että kirjansa on saanut julki.

      Näin minä sen koen, mutta kaikki kävelevät samaa kärsimysten tietä. Jos promille kustantajalle lähetetyistä taideteoksista julkaistaan, niin mahdollisuus on pienempi kuin taidekorkeakouluun pääsemisessä.

      Voihan tätä pitää puhtaana harrastuksena, mutta riittääkö se inspiroimaan vuosikausiksi, ehkä loppuelämäksi?

    • kotikirjaiia

      kyllä riittää. 40 v takana ja aina vaan juttu pyörii päässä vaikka kotikonetta ja muistitikkua kauemmas ei kai koskaan pääse. (toki kustantajia kiusattu ja joka mahdlliseen kisaan osallituttu mielellä, että onhan jonkun se viimenienkin oltava.

    • Irti!

      Joskus on hyvä tietää milloin luovuttaa. Ehkä luovuus löytää uusia väyliä.

      • melkein ei riitä

        Toistaiseksi en ole suinkaan luovuttanut, kunhan olen todennut tilanteen, miltä se siis tällä hetkellä näyttää.

        Olen myös sitä mieltä, että arvostelupalvelut ja pitkällekin kirjoittaneiden kirjoittajapiirit ovat liian hellämielisiä. Syyllistyn kyllä siihen itsekin: en sano toisille kirjoittajille, että nukahdan kun luen heidän tekstejään, vaikka ne olisivat teknisesti ok. Ei särmää eikä potkua.

        Toisaalta en usko, että kaikki arvostelijat ovat täysiä pehmiksiä, koska he kyllä sanovat joillekuille suoraankin ja itsellenikin on sanottu, mitkä tekstit ovat valmiita, mitkä kaipaavat hiukan hiomista.

        Toistaiseksi en ole nähnyt omakustanteessa mieltä. En näe toistaiseksi lisäarvoa siinä, että tekstini on kirjana siihen nähden, että se on tulostettuna pöydällä mapissa.


      • älä luovuta
        melkein ei riitä kirjoitti:

        Toistaiseksi en ole suinkaan luovuttanut, kunhan olen todennut tilanteen, miltä se siis tällä hetkellä näyttää.

        Olen myös sitä mieltä, että arvostelupalvelut ja pitkällekin kirjoittaneiden kirjoittajapiirit ovat liian hellämielisiä. Syyllistyn kyllä siihen itsekin: en sano toisille kirjoittajille, että nukahdan kun luen heidän tekstejään, vaikka ne olisivat teknisesti ok. Ei särmää eikä potkua.

        Toisaalta en usko, että kaikki arvostelijat ovat täysiä pehmiksiä, koska he kyllä sanovat joillekuille suoraankin ja itsellenikin on sanottu, mitkä tekstit ovat valmiita, mitkä kaipaavat hiukan hiomista.

        Toistaiseksi en ole nähnyt omakustanteessa mieltä. En näe toistaiseksi lisäarvoa siinä, että tekstini on kirjana siihen nähden, että se on tulostettuna pöydällä mapissa.

        Tässä maassa on kirjailijoita, joitka ovat saaneet hylkäyksiä, mutta seisoneet lopulta vastaanottamassa Finlandia-palkintoa. Esim Kjell Westö. hyvä, ettei luovuttanut, eikö? Riikka pulkkisen eka romaani hylättiin kaikissa muissa kustantamoissa, paitsi siinä, jonka kustannustoimittaja oli hänen ystävänsä. Päätös julkaisusta tuli parissa päivässä. Ilman tätä ystävää pulkkinenkin varmaan ihmettelisi kotonaan ja miettisi samaa kuin ap. Jos uskot omiin kykyihisi, niin miksi luovuttaa? Ei kirjoittamista voi lopettaa, se on veressä.


    • kulmäätiiän

      Olen samaa mieltä muiden kanssa. Muutamankin kustannustoimittaja on todennut, etteivät kaikki hylätyt käsikirjoitukset suinkaan ole huonoja. Jotkut niistä olisivat toisella viikolla päässeetkin hyväksyttyjen listalle. Ainakin isommissa kustantamoissa päätös kustantamisesta tehdään ryhmäss tyyliin kustannustoimittaja, kustannuspäällikkö, toimituspäällikkö. Kaikkien on oltava samaa mieltä. Joskus riittää vain yhden vastustava ääni hylkykirjeeseen. Kaikkein vaikeinta saattaakin olla vakuuttaa se ensimmäinen lukija, joka päättää, meneekö teksti päälliköille arvioitavaksi vai ei. Jos k-toimittaja on nälkäinen, hän sattaakin innostua tekstissä, jossa kuvaillaan ruokaa. Jos hänellä on rtaskauspahoinvointia tai alkava vastaflunssa, voi sama teksti joutua yökötyslistalle. Jos illalla k-toimittaja aikoo lenkille, urheilua sivuava kirja voi kiinnostaa. Jos hän on päättänyt lopettaa salilla käynnin, ei juoksevasta päähenkilöstä kertova kirja välttämättä iske.

      Kustannustoimittajat ovat ihmisiä. Aamuäreitä, matalasta verensokerista kärsiviä, vaimon tai lapsensa kanssa riiteleviä. On turha kuvitella, että he tekisivät kustnnuspäätökset vain ja ainoastaan rationaaliselle, analyyttisella tavalla. Ehei, he eläytyvät tekstiin aivan yhtä tunnepitoisesti kuin kuka tahansa. Vetävä tarina vie myös kustannustoimittajan mennessään, jos tunnetila on juuri sille tarinalle otollinen.

      Vai eikö teille ole koskaan käynyt niin, että aloitatte kiitellyn kirjan, toteatte sen tylsäksi ja luette jotain muuta. Sitten vaikka vuoden kuluttua tartutte siihen uudelleen, joudutte tarinan viemäksi ja ihmettelette, että vuotta aiemmin ette ymmärtäneet tarinan arvoa.

      Objektiivisesti ajateltuna moni käsikirjoitus voi olla loistava, teoriassa kustannuskynnyksen ylittävä, mutta käytännössä jää julkaisematta. Aihe ei ole tarpeeksi ajankohtainen tai on liiankin: kustantamo on jo päättänyt julkaista samasta aiheesta kuukautta aiemmin tulleen teoksen.

      Suurempi osa suomalaisia voittaa lotossa 8joku lähes viikottain) kuin saa esikoikirjansa läpi (n. 20-30 kirjaa vuodessa, ei siis edes joka viikko).

      Ei kannata luovuttaa. Nauti kirjoittamisesta. Kirjoita ennen kaikkea itsellesi. Pidä siis kirjallinen linjasi rehellisena oman makusi kanssa. Pitkäjänteisyys palkitaan, olen siitä varma. Kirjoittaminen antaa joka tapauksessa paljon, julkaistiin teosta tai ei.

      Sitä paitsi, kuns aat esikoisen läpi, saat todennäköisesti myös ne pöytälaatikkotarinat...

    • 12+34

      Olisi oikein kiva, jos kirjoittajat, jotka pitävät itseään hyvinä kirjoitajina mutta saavat aina vain hylsyjä, laittaisivat tekstinäytteitään tai linkkejä niistä tänne. Saisimme lukea ja ennen kaikkea antaa palautetta. Ja sitten näkisi myös itse, mistä kiikastaa.
      Tietysti näyte on vain pätkä eikä siitä avaudu kokonaisuus, mutta sen pätkän se kustannustoimittajakin tekstistä lukee.

    • lksdf lksdfj

      Joo, kannatan 12 34:ää. Tämä ei ole ilkeyttä ja vahingoniloa, vaan auttamisen halua ja ehkä hieman luonnollista uteliaisuuttakin; että mitä ovat ne tekstit näiden hylsyjä surevien viestien takana.

      Tohtisimmeko me täällä sanoa suorat sanat, mutta sillä tavalla rakentavasti, että kirjoittaja voisi todella yrittää korjata virheensä? Se olisi hieno juttu meille ja palstalle.

      Kun luo suomi24-profiilin, voi tekstinäytteensä arvioinnin jälkeen vetää pois.

      • Kasimir Kikka

        Tekstiä pitäisi varmaan pistää ainakin kaksikymmentä sivua, jotta siitä saisi jonkun käsityksen. Toisaalta jos on läpikäynyt muita arvostelijoita pilvin pimein ja arvostelupalveluja, niin mitä lisäarvoa Suomi 24 voi siihen tuoda?

        Joku sanoi että joskus on parempi luovuttaa ja etsiä tilalle muuta.


    • The Solo Life

      Niin sama on monta kertaa tapahtunut taidemuusikon uraakin havittelevalle: Sibelius Akatemian ovet eivät avaudu, vaikka miten olisi konservatoriossa menestynyt. Musiikissa on kuitenkin enemmän teknisiä pointteja, joilla voi osoittaa kehityslinjat ja rajat, mutta kaunokirjallisuudessa asia on paljon enemmän makujen ja estetiikkanäkemysten varassa.

      On niin monia asioita, jotka voivat tukkia kirjailijan uran heti alkuunsa: näkökulma, jolla taidekäsikirjoituksensa aihetta käsittelee, kieli, hahmogalleria, rakenne ja tarinan moraalinen sanoma...

      Kannattaako jossain vaiheessa antaa periksi? Ehkä. Sanoisin näin: jos vuosia on riittävästi kuluttanut kirjoittamisen ääressä eikä ura edisty, voisi olla levon paikka. Ehkä kirjoittamiseen voi palata myöhemmin.

      Tai voi vaihtaa genreä: proosasta lyriikkaan, lyriikasta draamaan jne.

      Mahdollisuuksia on. Muttei rajattomasti.

    • 12+34

      Jos pitää kirjoittamisesta, voi aina tehdä sitä huvikseen ja vaikka painattaa itselleen yhden kappaleen kutakin aikaansaannostaan. Mutta tosi on, että jos ei millään saa sopimusta, pitää jossain vaiheessa luovuttaa tai sitten suhtautua ainakin huumorilla. Elämää on muuallakin kuin tekstin ääressä.

    • A different side

      Mä komppaisin tuota genren vaihtamista.

      Ei kai sillä loppujen lopuksi ole väliä millä genrellä lyö itsensä debytantiksi, sitten myöhemmin voi taas vaihtaa genrettä.

      En sano, että se olis helppoa, tuumaan vaan että se on mahdollista.

      • Kasimir ruoskii

        Entä jos se teksti ei ole mitään genreä? Siis sijoittuu niiden väliin.


      • Lämmittävää lukua
        Kasimir ruoskii kirjoitti:

        Entä jos se teksti ei ole mitään genreä? Siis sijoittuu niiden väliin.

        Tässä kai viitattiin, oman ymmärrykseni mukaan, isoon genrejakoon: proosa, lyriikka, draama - ei niinkään trilleri, taideromaani, romanssi, nuortenromaani jne. Eli muuttamista lajista toiseen isolla tassulla.


    • 7+6

      Kyllä ihan sivukin tekstiä riittää. Esim. henkilö nimeltä Tom King kummittelee näillä palstoilla. On tehnyt kirjoistaan sähköisiä omakustanteita, koska hänen nerokkuuttaan ei ole ymmärretty. Onneksi netissä oli sivun verran näytetekstiä. Sehän oli aika kamalaa ja ihan osaamatonta vääntöä. Eli siinä syy, ei hänen poliittisesti arkaluontoisessa teoksessaan.

    • fgkfkh
      • scarabaeus

        Olen sillointällöin käväissyt

        kirjoitusripulia blogilla,
        ja ounastellut jo pidempään, että pian tapahtuu.

        Hyvä blogi kirjoituksineen.

        Onnea !


    • 3+23

      "Tässä maassa on kirjailijoita, joitka ovat saaneet hylkäyksiä, mutta seisoneet lopulta vastaanottamassa Finlandia-palkintoa. "
      Johtuu siitä, että jokaisessa maassa noin kaikki kirjailijat saavat ensin hylsyjä. Sitten ne ottavat itseään niskasta kiinni ja parantavat tekstiään, jopa vuosien ajan. Lopulta teksti on niin hyvä, että se painetaan.

      • melkein ei riitä

        Eiköhän käytännössä ole nykyisin kuitenkin niin, että kustantajalle tekstiä lähettänyt on "ottanut itseään niskasta kiinni" jo vuosien ajan ja hionut sen tekstin viimeisen päälle ennen kuin ylipäätään lähettää minnekään. Useampien vuosien ajan..Ei kukaan tai toivottavasti ei kukaan lähetä puolivalmista.

        Parasta jättää kyseinen teksti ja aloittaa jollain toisella, ei välttämättä toisella genrellä. On varmasti kirjoittajia, joilta syntyy esimerkiksi proosaa ja runoa, mutta jos ei, niin ei mielestäni ole mitään lisäarvoa siinä, että yrittää väksin työstää lyriikkaa. Mutta jos julkaisematta jäänyt esikoinen on ollut romaani, niin kannattaa lähteä liikkeelle novelleilla (joita useimmilla jo varmaan on) tai jos toisinpäin, niin kaivaa esiin se keskeneräinen romaanikäsikirjoitus.


    • KeijoB

      Joo, ei varmaan tule minustakaan.

      Olen nyt odottanut 5 kk vastausta viideltä kustantamolta, ja olisihan joku niistä jo ottanut yhteyttä, jos käsikirjoitus kiinnostaisi.

      Tämän käsiksen jälkeen on takki ollut tyhjä. Ehkä joskus vuosien tauon päästä yritän vielä uudestaan.

    • sgh

      Luovuttamalla susta todella ei tule mitään.

      • Purinapate

        Ei ihminen lakkaa olemasta ja muutu sellaiseksi joka ei ole mitään, jos hän tajuaa, että hän ei ole jollain alueella tarpeeksi lahjakas.

        Olen parhailalan eräässä kirjoittajapiirisä, jossa kaikki ovat kirjoittaneet pitkään, jotkut julkaissseetkin ja muutakin kuin omakustannetta. Mutta sitten on joukossa pari tyyppiä, jotka suoltavat yhtä samaa joka ikinen kerta. Lyhyitä juttuja yhdestä ja samasta aiheesta kymmenittäin ilman mitään syvempää otetta. tai vastaavasti jotain ideologista paatosta. Kiusallista, kun ei heille kuitenkaan kukaan voi sanoa suoraan, että kirjoita itsellesi, kirjoita toki, mutta emme voi sanoa aidosti, mitä me ajattelemme. Ei vetäjä myöskään.


    • Trace John

      Joo, tää on sama häpeän myötätunne kuin ala-asteella, kun jotkut oppilaat vain olivat kiusallisen huonoja ja lahjattomia.

      Tai yliopistossa...

      Ja sitten työelämässä.

      Huokausten sillalla on tungosta. Ihmiset eivät halua kuulla rehellistä palautetta silloinkaan, kun tietävät tai edes aavistavat että oma taide ei toimi ja kosketa.

    • Ex-harrastaja

      Sanoisin, että nimimerkki 3 23 on oikeilla jäljillä. Joskus julkaistavan käsikirjoituksen läpi saaminen voi olla suunnattoman kirjoitusprosessin takana. On sisäistettävä se, että siinäkin vaiheessa, kun se vuosia hiottu käsikirjoitus on niin sanotusti valmis ja lähtee kustantamoon, työ on todennäköisesti vasta alussa.

      Jos käsikirjoitus saa hylkäyskirjeitä hylkäyskirjeiden perään, siinä on jotain, joka ei kerrassaan millään vetoa kustantamoihin. Silloin kirjoittajan kannattaa ajatella käsikirjoituksensa uudestaan, vaikka se tarkoittaisi koko tekstin kirjoittamista uudestaan niin, ettei se prosessin jälkeen muistuta enää alkuperäistä kuin etäisesti.

      Se on työlästä, raskasta, toisinaan aivan helvetillistä tuskaa, mutta sellaista kirjoittaminen on: ei se ole helppoa. Ei sen kuulukaan olla.

      KeijoB:lle: viiden kuukauden odotus ei välttämättä kerro vielä mistään mitään. Tiedänpä eräänkin, joka odotti runsaan vuoden, ennen kuin kustantamo vihdoin näytti vihreää valoa. Sitä ennen toki runsaasti hylkäyskirjeitä.

      Uskon siihen, että mitä tahansa on mahdollista saavuttaa, jos on valmis tekemään riittävästi työtä sen eteen ja myös katsomaan itseään kriittisesti, omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Sitkeyttä ja intoa kirjoittamiseen jokaiselle!

      • melkein ei riitä

        Tottakai sen saman tekstin voi kirjoittaa uudestaan kymmeniä tai satoja kertoja, mutta väitän, että sillä sadannella kerralla ei saada enää mitään uutta. Olen itse hionut tekstiäni vuosia, kuten kerroin, mutta tiedostan itsekin,että jossain vaiheessa se hiominen on pelkkää itsepetosta, kosmetiikkaa. Muutosta muutoksen tähden ei ole mielekästä tehdä, siinä saattaa karsiutua pois myös jotain jo hyvin toimivaa.

        Parempi jättää ja aloittaa alusta jonkun toisen tekstin kanssa tai kuten meillä kirjoittavilla ihmisillä usein on tilanne, jatkaa jotain kesken olevaa, ihan muuta. Jos saa jotain muuta läpi, niin kenties kustantaja on sitten halukas katsomaan sitä esikoista, joka ei läpäissyt kynnystä, uudestaan ja esittää oman näkemyksensä sen kehittämiseksi.


    • Tahkokallo

      Kannattaa osallistua kilpailuihin. Siellä ajautuu taisteluun muiden aloittelijoiden kanssa. Kustantamoon lähetetys käsikirjoituskilpailussa on vastassa talon tallikirjailijat, joten jos heillä on aihe tai lähelle liippaava estetiikka, voi tulla ongelmia esikoistekstin läpisaamisessa. Tallikirjailijalla on tietty etuoikeus.

      • Kasimir ei itke

        Kilpailuihin osallistuminen ei ole sama kuin niissä sijoittuminen. makuja on niin monia kuin on arvostelijoitakin, aivan kuin kustannustoimittajissa.


      • Mitä itket?
        Kasimir ei itke kirjoitti:

        Kilpailuihin osallistuminen ei ole sama kuin niissä sijoittuminen. makuja on niin monia kuin on arvostelijoitakin, aivan kuin kustannustoimittajissa.

        Luovuta sitten. Jos ei kantti kestä jatkaa, mitä sitä täällä itkemään? Etsii toisen harrastuksen sitten.


      • Kasimir kysyy
        Mitä itket? kirjoitti:

        Luovuta sitten. Jos ei kantti kestä jatkaa, mitä sitä täällä itkemään? Etsii toisen harrastuksen sitten.

        Kuka täällä muuten on itkenyt? Siis valittanut kovaa kohtaloa tai jotain vastaavaa? Mikä sinua nyppii?


    • User Card

      On niin monia asioita tekstin julkaisun esteenä: vaikka kieli toimisi, tarinan logiikka ja hahmoluonne, hahmokehitys, voi olla ettei tarinan arvomaailma ole mieleen tai epäillään kirjan vaatimatonta myyntiä.

      Taideteoksen läpisaaminen on vaativaa, onnellakin on osuutensa onnistumisessa. Mutta uskoisin, että lopulta löytyy jokin julkaisuväylä, joku kustantajan ihminen, joka uskoo tekstiin ja tekijään.

      On hirveän helppoa murjoa herkkyyttä. On helppoa potkia voimatonta. Kaikilla meillä on kirjoittamisessa voimattomat hetkemme, eikö niin? Tämä palsta lienee juuri oikea paikka purkaa surujaan.

    • Mikä on kirjoittamisen tarkoitus - onko se tulla hyväksytyksi, vai jotakin muuta?

      Toisaalla olen luonnehtinut omakustannevalintaani seuraavasti:

      "En lähettänyt omia tekstejäni kustantamoihin. Tähän oli erinäisiä syitä: itsekritiikki, genren arviointi epäkaupalliseksi, syvä inho jota tunnen "virallista käsikirjoitusformaattia" kohtaan, malttamattomuus ja kenties loiva haluttomuus tulla torjutuksi. Myönnän."

      Päätyminen omakustannepolulle soi arvaamattomasti iloa. En sano että se olisi kaikkien juttu, kaikissa tilanteissa: mutta toisinaan se on kuin torpedo joka osuu rahtilaivaan, napakymppi.

      Taittoon, graafiseen suunnitteluun ja oikoluentaan perehtyminen opettivat jokainen runsaasti siitä mistä on kyse. En usko että yksittäinen tai useampi omakustanne olisi esteenä, jos tahtoisin joskus koettaa onneani jonkin tulevan hankkeen parissa kustantajien suhteen.

      Teksti joko lentää tai ei, mutta kirjoittaminen prosessina (ja se, että vie jotakin todella maaliin asti!) on itsessään varsin opettavainen tie. -Heti kun vapauduin julkaisupakkomielteestä, s.o. "oikeaksi kirjailijaksi" tulemisen päiväunista, vapauduin samaten myös kirjoittamaan paremmin kuin aiemmin.

      En ole varannut töistä vapaata kirjallisuuden Nobel - palkinnon juhlatilaisuuteen.

    • siveltimet soimaan

      Se joka on sisimmältään kirjailija, se kirjoittaa, ja kirjoittamisesta muodostuu elämäntapa.
      Aina löytyy jotain väyliä hyödyntää tekstiään. Jos tie nousee pystyyn kustantamoiden suhtee - ota aikalisä. Kirjoita jotain muuta, jonnekin muualle suunnaten.Älä hyvän tähden lopeta kirjoittamista!
      Vertaa: jos olet intohimoinen kuvataiteilija, sinun on pakko saada maalata, ostaa uudet öljyvärit, vetää uusi siveltimenveto kankaalle. Taulusi eivät kiiku huippugallerioissa, mutta sinä maalaat.

      • lskdjf lsjf

        Aina se kirjoittaminen vaan alkaa uudestaan, vaikka sen kuinka päättäisi unohtaa.


      • Hiontavaiheessa
        lskdjf lsjf kirjoitti:

        Aina se kirjoittaminen vaan alkaa uudestaan, vaikka sen kuinka päättäisi unohtaa.

        Eiköhän se kirjoittaminen sinänsä ole se juttu. Kirjailijana olemisesta ei kannata haaveilla, vain harva julkaissutkaan myy montaa sataa kirjaa saati tulee julkkikseksi, jolta kysytään kommentteja joka asiaan.

        Miksi muuten kirjoitamme sellaista, josta on ylitarjontaa? TV-sarjojen ja näytelmien hyvistä käsikirjoituksista on pulaa ja talven aikana kävin katsomassa parikin aivan onnetonta teatteriesitystä, joissa ei tainnut olla minkäänlaista ideaa, tai sitten aihe oli niin loppuun kaluttu ja vanhentunut, että ajattelin, että olisi pitänyt jäädä kotiin katsomaan televisiota. Sieltä olisi tullut paljon sivistävämpää ohjelmaa. Jos bongaan jonkun kesäkurssin draaman kirjoittamisesta, niin menenpä sinne.


      • Veitsu velttona
        Hiontavaiheessa kirjoitti:

        Eiköhän se kirjoittaminen sinänsä ole se juttu. Kirjailijana olemisesta ei kannata haaveilla, vain harva julkaissutkaan myy montaa sataa kirjaa saati tulee julkkikseksi, jolta kysytään kommentteja joka asiaan.

        Miksi muuten kirjoitamme sellaista, josta on ylitarjontaa? TV-sarjojen ja näytelmien hyvistä käsikirjoituksista on pulaa ja talven aikana kävin katsomassa parikin aivan onnetonta teatteriesitystä, joissa ei tainnut olla minkäänlaista ideaa, tai sitten aihe oli niin loppuun kaluttu ja vanhentunut, että ajattelin, että olisi pitänyt jäädä kotiin katsomaan televisiota. Sieltä olisi tullut paljon sivistävämpää ohjelmaa. Jos bongaan jonkun kesäkurssin draaman kirjoittamisesta, niin menenpä sinne.

        On aika vaikea kirjoittaa teeveesarjaan käsikirjoitusta, jos ei ikinä katso teeveesarjoja eikä teeveetä muutenkaan.

        Eli ne odotukset on pantava sille tasolle, mikä on lähinnä itseä.


      • Hiontavaiheessa
        Veitsu velttona kirjoitti:

        On aika vaikea kirjoittaa teeveesarjaan käsikirjoitusta, jos ei ikinä katso teeveesarjoja eikä teeveetä muutenkaan.

        Eli ne odotukset on pantava sille tasolle, mikä on lähinnä itseä.

        Näin on, ei voi kirjoittaa sellaista lajia, mitä ei tunne. Minä katson aika paljonkin TV:tä, mutta valikoidusti, ja mielestäni sieltä tulee todella paljon todella hyvää katsottavaa. Television asema kulttuurin tarjoajana on ihan aliarvostettu. Olen hyvin pettynyt näkemiini teatteriesityksiin viime talvena, ja sanon ihan ylpeästi, että television katsominen on sivistänyt minua paljon enemmän kuin ne. No, Seela Sellan monologi kyllä oli upea, mutta se olikin vieraileva esitys, ei teatterin omaa ohjelmistoa.


      • sdjklf sdjklf
        Hiontavaiheessa kirjoitti:

        Näin on, ei voi kirjoittaa sellaista lajia, mitä ei tunne. Minä katson aika paljonkin TV:tä, mutta valikoidusti, ja mielestäni sieltä tulee todella paljon todella hyvää katsottavaa. Television asema kulttuurin tarjoajana on ihan aliarvostettu. Olen hyvin pettynyt näkemiini teatteriesityksiin viime talvena, ja sanon ihan ylpeästi, että television katsominen on sivistänyt minua paljon enemmän kuin ne. No, Seela Sellan monologi kyllä oli upea, mutta se olikin vieraileva esitys, ei teatterin omaa ohjelmistoa.

        Kyllä, telkku on aliarvostettu. Varsinkin YLE tarjoaa todella paljon hyvää ja sivistävää ohjelmaa.


      • veltsu velttona
        sdjklf sdjklf kirjoitti:

        Kyllä, telkku on aliarvostettu. Varsinkin YLE tarjoaa todella paljon hyvää ja sivistävää ohjelmaa.

        Ei ole kyse siitä, mitä joku arvostaa, sehän on ihan toisarvoista. Vaan mihin on aikaa. Minä kyllä käytän niukan vapaa-ajan ihan muuhun kuin telkkarin katsontaan. Luultavasti sieltä tulee ihan ok ohjelmaa, mutta siitähän täsä ei ollutkaan kyse.


      • haloo kuuleeko kukaa

        Jaa. Menenkö sitten itse perse edellä puuhun, en tiedä. Mutta kyllä mulle julkaiseminen on hyvin tärkeä tavoite. Haluan lukijoita. Ihan sama, onko niitä satoja vai tuhansia vai satojatuhansia. Kirjoittaminen on meikäläisen kohdalla paitsi sinänsä jo itsessään miellyttävä harrastus, myös keino kommunikoida. Ilman lukijaa mitään kommunikaatiota ei tapahdu.

        Yleensä taiteessa nähdään kolme osaa - tekijä, teos ja yleisö. Tekijä yrittää ilmaista jotain, mutta tietenkin yleisö tuo mukaan myös oman tulkintansa. Viesti ei mene koskaan läpi täydellisesti, mutta osittain kuitenkin. Ja juuri se tulkinnallisuushan taiteessa viehättää.

        Minä olen sosiaalisesti aika kädetön. Olen tuppisuu koska aina kun yritän ilmaista itseäni puhumalla, jää tunne, että en saanut viestiä perille. Teksti on luontevampaa, sillä pystyn ilmaisemaan itseäni jotenkin rehellisemmin. Jos en saa koskaan edes tekstejä esille, niin aika yksinäistä tulee olemaan.

        Jos tietäisin 100% varmuudella että en tule koskaan, ikinä julkaisemaan kirjaa, niin jatkaisinko kirjoittamista? Todennäköisesti en. Ehkä yrittäisin epätoivoisesti löytää jonkun toisen kommunikointitavan - ehkä kokeilisin sitten niitä pirun öljyvärejä.


      • Nuuhhh
        veltsu velttona kirjoitti:

        Ei ole kyse siitä, mitä joku arvostaa, sehän on ihan toisarvoista. Vaan mihin on aikaa. Minä kyllä käytän niukan vapaa-ajan ihan muuhun kuin telkkarin katsontaan. Luultavasti sieltä tulee ihan ok ohjelmaa, mutta siitähän täsä ei ollutkaan kyse.

        Keskustelu meni vain eteenpäin.


    • Etätekijä

      Niin, ilmaisemisen vapaudesta ja oikeudesta puhui runsaasti muuan luovan kirjoittamisen opettajani. Uskon tähän itsekin: on tärkeää itselle saada ilmaisukanavan, mielellään sellainen, joka aiheuttaa reaktioita ja vastareaktioita niin, että se inspiroi jatkamaan.

      Olen itse ammatissa, jossa tehdään itsenäisesti paljolti etätyön muodossa työtä, jolloin työporukka on minimaalinen. Meillä on onneksi "pakko"lähijaksoja, ettemme ihan omiin kammiohimme juurtuisi ja muuttuisi yliepäsosiaalisiksi. Itse teen työtä välillä ulkomailla, välillä mökillä ja se on eristyksensä kannalta inspiroivaa ja jotenkin tarjoaa lisäaikaa myös luovaan kirjoittamiseen.

      En ole sosiaalisesti erityisen lahjakas, mielelläni tässä vaiheessa pysyisin esikoiskirjan mahdollisesti ilmestyessä sivummalla, mutta eihän sitä tiedä mihin sellainen tilanne vie. Koska teos on vasta kolmannella korjauskierroksella, en kiirehdi asioita, jotka eivät ole vielä relevantteja. Kiehtovaa on unelmoida, omalla tavalla kiehtovaa on elää kaunokirjallisuuden tekemisen pakomaassa.

    • Realismia

      Harrastelijakirjoittajan tunnistaa siitä, että hän on helposti loukkantuva ja suhtautuu korjausehdotuksiin vihamielisesti. Selitykset miksi kirjaa ei julkaista, ovat lukuisat ja hyvä niin, jotta kirjoittaja voi säilyttää kasvonsa. Jos harrastelijalle antaa rehellistä palautetta, hän loukkaantuu verisesti ja marssittaa puolustajikseen kaikki kummin kaimatkin, jotka ovat tekstiä kehuneet. Siinä syy miksi tekstejä työkseen lukevat varovat liian rehellistä palautetta.

      Toinen asia, mistä harrastajakirjoittajan tunnistaa on se, että julkaiseminen ja tunnustuksen saaminen on pääasia, ei kirjoittaminen. Kirjailijaksi päätyvällä lahjakkaalla kirjoittajalla kirjoittaminen ja tekstin korjaaminen ovat lähtökohta ja elämäntapa niin kuin Etätekijä kirjoittaa: "Koska teos on vasta kolmannella korjauskierroksella, en kiirehdi asioita, jotka eivät ole vielä relevantteja. Kiehtovaa on unelmoida, omalla tavalla kiehtovaa on elää kaunokirjallisuuden tekemisen pakomaassa." Hyvin tärkeä lahjakkaan kirjoittajan motivaatio on myös epäsosiaalisuus ja kommunikoinnin tarve."Kirjoittaminen on meikäläisen kohdalla paitsi sinänsä jo itsessään miellyttävä harrastus, myös keino kommunikoida."

      Harrastajakirjoittajissa on paljon sellaisiakin, jotka eivät kiinnostu kielestä (viestin perille saattajasta) edes sen verran, että opettelisivat kieliopin. Ellei viestin perille menemisestä ole kiinnostunut, ei ole kiinnostunut kielestäkään. Ja kieli on sentään kirjailijan työväline. Ellei oman työnsä laatua ymmärrä tai halua parantaa ja kehittää, niin ei missään ammatissa voi menestyä, miksi kirjailijan ammatti olisi poikkeus. Harrastaminen on sitten asia erikseen. Silloin riittää, kun itse on tyytyväinen tekstiin.

    • Realismia

      Melkein ei riitä on aika osuva nimimerkki. Jos arvostelupalvelut, kirjoittajapiirit, kaverit ja kummin kaimat ovat arvioineet tekstin valmiiksi ja kaikilta kustantamoilta tulee hylkäykset, se kertoo, että kirjoittaja on saavuttanut tämänhetkisen tasonsa eikä se riitä. Nimenomaan se pitää hyväksyä jos haluaa julkaista tulevaisuudessa. Teksti ei ole tarpeeksi hyvä. Jonkin asian pitää muuttua olennaisesti tekstissä, kirjoittajassa ja kirjoittamisessa, eikä kustantamoissa ja niiden henkilökunnassa. Vaikka tekstissä olisi jotakin hyvää, se ei vielä tarkoita, että se olisi lähelläkään julkaisuynnystä. Yksi syy miksi kustantajat eivät yleensä anna palautetta, on juuri se. Melkein kaikissa teksteissä on jotakin hyvää, mutta se ei vielä tarkoita, että kirjoittajasta olisi kirjailijaksi tai tekstistä kirjaksi. Toisaalta on mahdoton sanoa, kenessä kirjoittajassa on muuntautumiskykyä ja kehittymisenhalua kirjailijaksi asti. Sen takia kustantamot pitävät palautteen nimimissä. Haavemaailman ruokkiminen ei ole kenenkään etu.

    • Kupzika

      Ilmeisesti en ole riittävän mörkki ja epäsoslaalinen ylittääkseni "oikean" kirjoittajan tunnusmerkit. Minä kommunikoin sujuvasti paitsi kirjallisesti, myös suullisesti ja esiinnyn mielelläni. Kirjoittaminen on tietysti tapa laajentaa tätä ilmaisujen kanavaa ja toki kirjoittaminen on enempi minun persoonallista ilmaustani kuin se mitä teen työkseni.

      Olen näemmä myös liian tavoitteellinen, haluan näkyvänä tuloksena vuosien työstä kustannussopimuksen. Kyllä tekstin korjaaminen on tärkeää, mutta mikään elämäntapa ei kirjoittaminen ole, on siitä oltava tuloksia.

      Sen sijaan mitä enempi kriittistä palautetta, sitä enemmän näen haastetta ja motivoituneempi olen tektiä muutamaan. Ongelmahan on nimenomaan se, että palaute vaikkapa arvostelupalveluista (ei miltään kumminkaimoilta, sellaisilla en tekstejäni luetuta) on positiivista, vaan vastaus kustantajilta on ei sovi kustannusohjelmaan. Toki yksi kustantaja antoi palautetta, myös positiivista, vaikkei sitten julkaissut, minkä se myös perusteli. Pidin sitä arvokkaana asiana. Tosin pisti kyllä myös epäilemään, kun sai kirjeen, jossa oli yhden maamme huippuna pidetyn kustannustoimittajan omakätinen allekirjoitus, onko ne muut joille tekstiä on tarjottu, sitä edes viitsineet lukea. Etenkin kun tämä kyseinen oli taidekustantamo ja minä kirjoitan viihdettä, jonka olisi luullut kiinnostavan ihan muunlaisia kustantajia.

    • Realismia

      Kupzika, vastaus "ei sovi kustannusohjelmaan" on vakiovastaus joka lähetetään kaikille hylätyille käsikirjoituksille. Kaikki tekstit luetaan, jos teksti on ymmärrettävää suomea. Jos kirjoitin, että kirjailijan motivaatio liittyy usein seikkaan x, ei se tarkoita, että se olisi ainoa motivaatio tai että kaikki kirjailijat olisivat samanlaisia. Pointtini oli, että asenne omaan tekstiin erottaa lahjakkaan harrastelijan ja tulevan ammattilaisen. Ja asennettahan voi muuttaa. Kaikki kirjailijat ovat ensin olleet lahjakkaita harrastajia.

    • Hiontavaiheessa

      Tuossa tuoreemmassa ketjussa DS kertoo laskeneensa, että esim. Likessä jokaisen kstannustoimittajan osalle tulee kaksi käsikirjoitusta päivässä muiden töiden lisäksi. Aikaa niiden läpi lukemiseen ei siis ole. Laskelma kuulostaa realistiselta, mutta se on ristiriidassa sinun "kaikki tekstit luetaan, jos teksti on ymmärrettävää suomea" kanssa. Oletko alan miehiä tai naisia vai mihin käsityksesi perustuu?

      Ajattelen, että jos yksi kustantaja vastaa kannustavalla kirjeellä ja muut perushylsyllä, ne muut eivät ole lukeneet tekstiä. Uskon, että julkaisukynnystä alentaa tehokkaimmin se, että osallistuu kirjoitajakoulutukseen, jossa tutustuu kirjallisiin piireihin. Joku kustantajan edustaja voi sitten innostua tekstistä ja/tai persoonasta. Näinhän kävi mm. Riikka Pulkkiselle.

      • Kupzika

        Olen kyllä osallistunut mm. Oriveden opiston lyhytkursseihin, mutta esimerkiksi Kriittisen korkeakoulun opintoihin, jossa tutustuisi mainittuihin kirjallisiin piireihin, ei aika riitä. Jos on viitenä päivänä töissä pääkaupunkiseudulla ja aikaa työhön ja työmatkoihin menee enimmillään yli 12 tuntia vuorokaudessa, on epärealistista kuvitella, että ehtisi ja jaksaisi rampata Helsingissä vielä viikonloppuisin kursseilla säännöllisesti ja sitten vielä kirjoittaa jossain välissä.

        Tuo että kun yksi nimekäs kustannustoimittaja viitsi antaa hyvää palautetta ja muut eivät ole kenties lukeneet ollenkaan oli oikeastaan heitto. Luulisin, että teksti luetaan, jos sen alku koukuttaa heti. Muuten se sysätään syrjään ja pyydetään sihteeriä lähettämään allekirjoittamatoin ei sovi -vastaus.


      • Hiontavaiheessa
        Kupzika kirjoitti:

        Olen kyllä osallistunut mm. Oriveden opiston lyhytkursseihin, mutta esimerkiksi Kriittisen korkeakoulun opintoihin, jossa tutustuisi mainittuihin kirjallisiin piireihin, ei aika riitä. Jos on viitenä päivänä töissä pääkaupunkiseudulla ja aikaa työhön ja työmatkoihin menee enimmillään yli 12 tuntia vuorokaudessa, on epärealistista kuvitella, että ehtisi ja jaksaisi rampata Helsingissä vielä viikonloppuisin kursseilla säännöllisesti ja sitten vielä kirjoittaa jossain välissä.

        Tuo että kun yksi nimekäs kustannustoimittaja viitsi antaa hyvää palautetta ja muut eivät ole kenties lukeneet ollenkaan oli oikeastaan heitto. Luulisin, että teksti luetaan, jos sen alku koukuttaa heti. Muuten se sysätään syrjään ja pyydetään sihteeriä lähettämään allekirjoittamatoin ei sovi -vastaus.

        Näin se taitaa mennä, mutta jos alku ei koukuta, se ei tarkoita, että kirja olisi huono. Ihan lukijana minulle on käynyt usein niin, että en saa luettua edes kirjan paria ensimmäistä sivua, ei vaan nappaa, mutta sitten toisena hetkenä, ehkä jonkun kokemuksen läpikäyneenä, luenkin kirjan kiihkeästi kannesta kanteen.


      • jld flkdjf
        Hiontavaiheessa kirjoitti:

        Näin se taitaa mennä, mutta jos alku ei koukuta, se ei tarkoita, että kirja olisi huono. Ihan lukijana minulle on käynyt usein niin, että en saa luettua edes kirjan paria ensimmäistä sivua, ei vaan nappaa, mutta sitten toisena hetkenä, ehkä jonkun kokemuksen läpikäyneenä, luenkin kirjan kiihkeästi kannesta kanteen.

        Realismia-henkilö antoi paljon pohdittavaa, lieneekö oikiastikin alan ihminen. Niitä täällä tarvitaan, mutta profiloituisivat sen verran, että tohtisi aina uskoa mitä puhuvat.

        Sen verran lisään, että kirjailijanalun kierroksella olevan työn taso ei aina kerro hänen senhetkisestä tasostaan. Kyseessä voi olla vuosia väännetty kässäri, jonka tekemisen aikana hän on oppinut yhtä ja toista, mutta ei jostain syystä huomaa/halua luopua ensirisukasansa tarjoamisesta, vaikka kykenisi ehkä EHKÄ tämänhetkisillä taidoillaan kirjoittamaan jotain paljon parempaa uutta.


      • DS

        Minäkin mietin, kuinka yhteensovittaa "Realismia" ja "kirjailija--" (toinen ketju) kommentit.

        Eräs tulkinta on se, että yksinkertaisesti suurin osa (90 %) sisääntulevista käsikirjoituksista on ilmeisen huonoja / puutteellisia kustantajan kannalta.
        - eivät ole kokonaisia käsikirjoituksia
        - kieli tökkii, paljon kirjoitusvirheitä, eivät houkuta jatkamaan
        - edustavat genrejä, joita kustantaja yksinkertaisesti ei julkaise
        - ns. vakavan otteen puute paistaa läpi

        En kuitenkaan jaksa uskoa tuohon. Luulisi, että kirjoittavilla ihmisillä on korkea itsekritiikki - ehkä liiallisenkin korkea. Peilaan asiaa tietenkin itseni kautta, mutta jonkin verran näitä keskusteluita lukeneena näkee, että monet kirjoittajat ovat menneet vielä pidemmälle, hakeneet maksullisia kommentteja ja arvioita.


      • jf llksjf
        DS kirjoitti:

        Minäkin mietin, kuinka yhteensovittaa "Realismia" ja "kirjailija--" (toinen ketju) kommentit.

        Eräs tulkinta on se, että yksinkertaisesti suurin osa (90 %) sisääntulevista käsikirjoituksista on ilmeisen huonoja / puutteellisia kustantajan kannalta.
        - eivät ole kokonaisia käsikirjoituksia
        - kieli tökkii, paljon kirjoitusvirheitä, eivät houkuta jatkamaan
        - edustavat genrejä, joita kustantaja yksinkertaisesti ei julkaise
        - ns. vakavan otteen puute paistaa läpi

        En kuitenkaan jaksa uskoa tuohon. Luulisi, että kirjoittavilla ihmisillä on korkea itsekritiikki - ehkä liiallisenkin korkea. Peilaan asiaa tietenkin itseni kautta, mutta jonkin verran näitä keskusteluita lukeneena näkee, että monet kirjoittajat ovat menneet vielä pidemmälle, hakeneet maksullisia kommentteja ja arvioita.

        Eräs kirjailija-opettaja, jolla on suhteita useihin kustantamoihin, sanoi että kustantamoihin lähetetään niin paljon paskaa, että jos kässärissä on edes vähän järkeä, se julkaistaan.


    • Realismia

      Kustantamon sivuilla mainitut editorit eivät ole ainoita, jotka tekstejä lukevat. Toisaalta, kun käsikirjoitusten määrä suhteutetetaan niiden kirjalliseen ja kieliopilliseen laatuun, osa luetaan hyvinkin nopeasti.

      Vai että kirjan saa julki suhteilla. Kuinka moni teistä on saanut tittelinsä ja työpaikkansa suhteiden avulla? Kokonaan toinen asia on sitten se, että melkoinen osa kirjailijaoista on ammattikirjoittajia/kulttuurialalla jo ennen esikoistaan, lukenutta porukkaa. Jos jonkun jostain sattuu tuntemaan, ei se ole ihmekään Suomen kokoisessa maassa. Suhteilla tai pikemminkin tunnettuudella voi olla merkitystä vain siinä tapauksessa, että vaikkapa Timo Soini päättäisi kirjoittaa avainromaanin lapsuudestaan.

      Siis maailmassa on vielä oikeudenmukaisuutta. Käsikirjoituksesi poimitaan pinosta ja kustannetaan, jos se on hyvä.

    • Ruma Rilluma

      Siis ei kannata yrittääkään, jos tekee duunia vaikkapa raksalla tai kaupan kassalla? tai on nörtti tai sossun työntekijä?

      • ljsf lkdsf

        Eihän Realismia niin sanonut. Hän sanoi, että MELKOINEN OSA kirjalijoista on ollut kulttuurialalla jo ennen esikoistaan. Voit tse todeta saman, kun käyt läpi vaikka viime vuoden esikoiskirjailijat.


    • Realismia

      Lahjakkaalle duunarikirjailijalle olisi kysyntää. Esim. kymenlaaksolainen ex-paperimies, rotevaa äijäproosaa. Tai runoileva trukkikuski/ kaupan kassa. Kirjallisuudenopiskelijoita on hankalampi markkinoida. Mutta kirjailijan persoonalla, koulutuksella tai suhteilla ei paikata lahjakkuuden ja taitojen vajetta. Jos olet vakavissasi kirjoittajana, hukkaat turhaan energiaasi etsimällä syitä käsikirjoituksen hylkäämiseen jostakin muualta kuin itse tekstistä. Omien tekstien paapominen ja puolustelu pitää kertakaikkiaan lopettaa, jos aiot kirjailijaksi. Ammatikseen kirjoittavat tuon osaavat, joten heidän on helpompi päätyä kirjailijaksi. He jaksavat, tahtovat ja osaavat kirjoittaa paljon ja osaavat hyödyntää saamaansa kritiikkiä. He ovat kirjoittaneet vakavissaan vuosia, kun taas harrastelija lähettää ensimmäiset tekeleensa maailmalle ja ihmettelee, kun sitä ei julkaista. Pelkkä lahjakkuus ei riitä eikä pelkkä työnteko, molemmat tarvitaan.

      • Tietävä

        HöpönHöpö


      • Susi nukkuu
        Tietävä kirjoitti:

        HöpönHöpö

        Tuosta joka kirjoitti höpönhöpön ei ainakaan tule kirjailijaa.


      • scarabaeus
        Susi nukkuu kirjoitti:

        Tuosta joka kirjoitti höpönhöpön ei ainakaan tule kirjailijaa.

        Hän varmaankin on jo
        kirjailija.


    • Tietävä

      Olen pitänyt scarabaeusta vähän hörhönä, mutta hän taitaakin olla tietäjä. ; )

    • Part of Circle

      Suurin työ kustantajalla liittyy hylkäämiseen.

      Monella toimittajalla on 4-6 teosta työn alla eri vaiheissa pöydällään.

      Uusien käsikirjoitusten lukeminen ei ole heidän tärkein työnsä.

      Käsikirjoituksia kannattaa lähettää monelle kustantajalle samanaikaisesti, koska Suomessa on runsaasti kustantajia. Jos käsikirjoitus on kirjallinen helmi, kaiketi se löytää julkaisijansa.

      Tärkeintä on, että toimittaja kiintyy tekstiin ja alkaa elää sen kanssa: uskoo ja haluaa viedä sen loppuun asti markkinoinnin ja tiedottamisen kanssa.

    • rukkoit

      Nimestä se on kiinni ja suhteista.

      Ritva Sarkola kirjoitti Gummerukselle Tuula Sariolan nimellä ja Gummerus julkaisi.
      Tuntuu, että Rouva Sarkola on ihan piruuttaan kirjoittanut kirjat huonoiksi.
      Ainakin myöhemmin Myllylahdella julkaistut teokset ovat huimasti parempia, vaikka julkaisutahti on kova.

      Myös Mairi Sariolan jotkut teokset olivat niin heikkoja, että niitä ei olisi pitänyt julkaista. Toki häneltä on tullut myös huippudekkareita.

      • LKD LSK eiku jlk ldk

        Joo, ja ent. rakennusmestari Janne Huilaja Rovaniemeltä. Nimeä ja suhteita oli vaikka porot olisivat syöneet vissiin :D Viisi kelpo romaania ja kaksi novellikokoelmaa koossa eikä miehellä ole nimeä vieläkään. Tai Lauri Hihnavaara, jolla oli sillai suhteita, että on 1938 kuolleet poroparoni Moskun poika: kaksi novellikokoelmaa ja romaani. Tai Pirjo Maunu, tai Veikko Erkkilä, tai... etkö ole kuullut näitä nimiä? Et niin, koska nimi ja suhteet eivät ole julkaisemisen edellytys, vaan HYVÄ KÄSIKIRJOITUS, joka sekään ei vielä takaa että saisit nimeä tai suhteita: Huilaja esimerkiksi vihitietojen mukaan vaihtoi kustantajaa, kun entinen rupesi hannaamaan, eli ei enää oikein halunnut sitä mitä Huilaja kirjoitti.

        Eli keskittykää kirjoittamaan hyvä kässäri, sillä pääsette jo pitkälle. Tai suomalaisen rivikirjailijan kyseessä ollen "pitkälle".


    • 7+20

      Suomalaisesta kustannusmaailmasta ei hirveästi tihku tietoa. Tai tältä ainakin tuntuu, jos vertaa englanninkieliseen maailmaan, jossa kaikki on jotenkin avoimempaa. Agentit vaikuttavat siihen varmasti paljon, he tietävät mitä kustantajien ovien takana tapahtuu ja vähentävät siten niiden prosessien mystisyyttä.

      Ainakin kun lukee englanninkielisiä (USA ja UK lähinnä) blogeja ym kustannusmaailmasta, niin kyllä kaikissa toistuu se että iso osa tarjottavista kässäreistä on yksinkertaisesti kuraa. Tätä toistetaan blogeissa, kirjoitusfoorumeilla jne. Tässä esimerkki:

      "Most manuscripts are terrible. Maybe 10% (some people would say less) of what’s out there even approaches publishability--and of that small number, even fewer are polished, original, or interesting enough to be attractive to an agent or publisher. Granted, agents’ and editors’ decisions are at least partly subjective. But if you’ve written a marketable book, you’re not in competition with every other writer scrambling to get published--just with the publishable less-than-10%. In other words, the odds are better than you think. "
      http://www.sfwa.org/2010/11/getting-published-is-not-a-crap-shoot/

      Älkääkä n yt takertuko prosentteihin tai vastaaviin ykstiyiskohtiin. Pointti on, että sama todennäköisesti tapahtuu Suomessa. Itseasiassa väittäisin, että täällä ongelma on suurempi. Suomessa kun lähetetään suoraan kustantajalle. Maailmalla agentit toimivat ensimmäisenä seulana, kuka tahansa ei sellaista hankikkaan.

      Tätä "90% on roskaa" mielestäni tukee se, että suurin osa itsekustannetuista kirjoista on, no, ROSKAA. Yleensä niitä kässäreitä on käytetty kustantajalla, mutta ne on hylätty.

      Mistä se kura sitten koostuu? On näitä perusjuttuja: väärä genre, väärä fontti jne. Sitten on aina joukko höyrypäitä, sellaisia joita tälläkin palstalla liikkuu paljon, jotka lähettävät salaliittoteorioitaan ym.
      Yksinkertaisesti huonosti kirjoitettuja teoksia joissa kielioppi päin helvettiä, rytmi aivan onneton, kamaa jota kukaan ei jaksa lukea edes sivua, saati romaania.

      Aiheillakin on väliä. Voisin kuvitella että esimerkiksi tylsät elämänkerralliset romaanit ja kliseiset kyyninen-keskiluokkainen-nuori-kirjailija-ajelehtii-elämässään-tyyppiset tapaukset ovat hyvin yleisiä.

      On helpompaa saada julkaistuksi hyvä tarina joka on heikosti kirjoitettu (klisinenen kieli jne) kuin hienosti kirjoitetti romaani jossa on heikko tarina. Tästä olen lähes 100% varma, sillä nimenomaan tarinat myyvät Poikkeuksia on (Rimminen esim), mutta kyllä vahva juoni on varmasti suuri etu jos haluaa päästä julkaistuksi. Enkä tarkoita välttämättä mitään kaavamaista viihdehöttöä vaan yksinkertaisesti taitavasti punottuja tarinoita. Sellaisille on aina kysyntää.

      Kysykää, miksi kenekään muun pitäisi kiinnostua teidän tarinastanne. Onko se oikeasti kiehtova, koukuttava, viihdyttävä, ajatuksia herättävä, vai onko sillä merkitys ainoastaan itsellenne? Älkää kuvitelko, että apaattiset päähenkilöt, nuoruuden traumojen purkamiset, keskiluokkaiset arkipäiväkuvaukset ym olisivat jotenkin uniikkeja tai tuoreita.

      • Kupzika

        Emme me kaikki esikoiskirjailijoiksi havittelevat kirjoita arkirealismia, niin emme itsestämme lainkaan eikä tarinan edes välttämättä tarvitse tapahtua Suomessa. Kovin kaavamaisia tuollaiset käsitykset.

        Minä olen kuuluttanut noita agentteja ennenkin tällä palstalla: kyllä, tervetuloa! Mistäpä sellaisen saisi pienessä Suomessa?


      • scarabaeus
        Kupzika kirjoitti:

        Emme me kaikki esikoiskirjailijoiksi havittelevat kirjoita arkirealismia, niin emme itsestämme lainkaan eikä tarinan edes välttämättä tarvitse tapahtua Suomessa. Kovin kaavamaisia tuollaiset käsitykset.

        Minä olen kuuluttanut noita agentteja ennenkin tällä palstalla: kyllä, tervetuloa! Mistäpä sellaisen saisi pienessä Suomessa?

        MInäkin muutama vuosi sitten kyselin täällä, että missä
        agentit. Ja muistaakseni tuli nopeasti sellainenkin vastaus, että ei
        Suomessa agentteja kaivata -tyyli.
        Ilmeisesti vastustus on olemassa, koskapa vaikuttaa, että suomalaisten kustantamoiden liiketoiminta on eriä kuin Euroopassa, siis vanhassa Euroopassa.
        Onko näin,
        vai luulenko vain?
        Sittenhän kyllä esim. Oksasella ja Snellmanilla on agentteja siellä sun täällä, mutta he ovatkin naiskirjailijoita.
        Juu.


      • jkf lkjf
        scarabaeus kirjoitti:

        MInäkin muutama vuosi sitten kyselin täällä, että missä
        agentit. Ja muistaakseni tuli nopeasti sellainenkin vastaus, että ei
        Suomessa agentteja kaivata -tyyli.
        Ilmeisesti vastustus on olemassa, koskapa vaikuttaa, että suomalaisten kustantamoiden liiketoiminta on eriä kuin Euroopassa, siis vanhassa Euroopassa.
        Onko näin,
        vai luulenko vain?
        Sittenhän kyllä esim. Oksasella ja Snellmanilla on agentteja siellä sun täällä, mutta he ovatkin naiskirjailijoita.
        Juu.

        On koomisen hyvinvointivaltioyhteiskuntamaista kysellä täällä, mistä agentin "saisi". Kirjailija maksaa agentin palkkion omista tuloistaan, joten mikään ei estä palkkaamasta agenttia vaikka heti.


      • Kupzika
        jkf lkjf kirjoitti:

        On koomisen hyvinvointivaltioyhteiskuntamaista kysellä täällä, mistä agentin "saisi". Kirjailija maksaa agentin palkkion omista tuloistaan, joten mikään ei estä palkkaamasta agenttia vaikka heti.

        Koomista tai ei, niin agenttijärjestelmä ei ole mitenkään rantautunut maahamme, ei ole muodostunut sellaista agenttien ja kustantajien verkostoa kuin jenkeissä eikä nimekkäitä agentteja, joiden yhteydenotosta kustannustoimittaja jo tietäisi, että tuo ei ota mitä tahansa tekstiä, vaan sillä voi olla meille jotain.

        Tottamaar voi palkata agentikseni kenet vain, mutta hän on yhtä tuntematon nimi kuin minä itsekin, joten mitä lisäarvoa sillä on?

        Jos ei koomista, niin vähintäänkin tosikkomaista ottaa kysymykset niin kirjaimellisesti, että vastaukset pitää vääntää rauta-aidasta.


      • sldkf lsdkjf
        Kupzika kirjoitti:

        Koomista tai ei, niin agenttijärjestelmä ei ole mitenkään rantautunut maahamme, ei ole muodostunut sellaista agenttien ja kustantajien verkostoa kuin jenkeissä eikä nimekkäitä agentteja, joiden yhteydenotosta kustannustoimittaja jo tietäisi, että tuo ei ota mitä tahansa tekstiä, vaan sillä voi olla meille jotain.

        Tottamaar voi palkata agentikseni kenet vain, mutta hän on yhtä tuntematon nimi kuin minä itsekin, joten mitä lisäarvoa sillä on?

        Jos ei koomista, niin vähintäänkin tosikkomaista ottaa kysymykset niin kirjaimellisesti, että vastaukset pitää vääntää rauta-aidasta.

        Suomeen ei ole agenttijärjestelmä mitenkään rantautunut, kun eivät kirjojen myyntitulot heitä elätä, kun eivät elätä kirjailijoitakaan. Tuota taustaa vasten siis tuntuu kovin hyvinvointivaltiomaiselta edes miettiä miksei meillä ole agentteja. Kyllä niitä on heti, kun joku maksaa.


      • Jlvkhc

        "Aiheillakin on väliä. Voisin kuvitella että esimerkiksi tylsät elämänkerralliset romaanit ja kliseiset kyyninen-keskiluokkainen-nuori-kirjailija-ajelehtii-elämässään-tyyppiset tapaukset ovat hyvin yleisiä."

        Kerrotko joitain tällaisia kirjoja, haluaisin lukea. Keskiluokkaa minä taas en löydä koskaan suomalaisista kirjoista, vain kurjuutta, yksinhuoltajia, väkivaltaa...


      • Kupzika
        sldkf lsdkjf kirjoitti:

        Suomeen ei ole agenttijärjestelmä mitenkään rantautunut, kun eivät kirjojen myyntitulot heitä elätä, kun eivät elätä kirjailijoitakaan. Tuota taustaa vasten siis tuntuu kovin hyvinvointivaltiomaiselta edes miettiä miksei meillä ole agentteja. Kyllä niitä on heti, kun joku maksaa.

        Minusta puolestaan tuntuu hyvinvointivaltiomaiselta ajatella, että ihmisellä olisi mukamas jokin yksi ja ainut ammatti, josta hän saisi leipätulonsa. Saatamme elämämme aikana olla kymmenissä eri työpaikoissa ja useissa eri ammateissa, miksei se voisi tapahtua myös ajallisesti päällekkäin? Kirjallisuusagentin hommia voisi hyvin tehdä vaikkapa ne kulttuurin monitoimi-ihmiset, jotka ei nytkään ole sitoneet itseään liekaan vaikkapa jonkun tietyn kustantamon kustannustoimittajiksi.


      • ljdf lksdjf
        Kupzika kirjoitti:

        Minusta puolestaan tuntuu hyvinvointivaltiomaiselta ajatella, että ihmisellä olisi mukamas jokin yksi ja ainut ammatti, josta hän saisi leipätulonsa. Saatamme elämämme aikana olla kymmenissä eri työpaikoissa ja useissa eri ammateissa, miksei se voisi tapahtua myös ajallisesti päällekkäin? Kirjallisuusagentin hommia voisi hyvin tehdä vaikkapa ne kulttuurin monitoimi-ihmiset, jotka ei nytkään ole sitoneet itseään liekaan vaikkapa jonkun tietyn kustantamon kustannustoimittajiksi.

        Agentti haluaa varmaan palkan tekemästään agentin työstä, vaikka pääelantonsa saisikin muualta. Jos agentin palkkio olisi esimerkiksi kaksikymmentä prosenttia edustamansa keskimääräisen kirjailijan teosten myyntituloista, hän saisi vuodessa 200 euroa per kirjailija. Jos hän haluaisi 20 euron bruttopalkan per tunti, hän voisi tehdä kirjailijan hyväksi töitä kymmenen tuntia vuodessa. Se on liian vähän.

        Eli palaamme edelleen perusongelmaan: suomalaisten kirjailijoiden tulot eivät keskimäärin riitä agentin palkkaamiseen.


      • lksdf lskdfj
        ljdf lksdjf kirjoitti:

        Agentti haluaa varmaan palkan tekemästään agentin työstä, vaikka pääelantonsa saisikin muualta. Jos agentin palkkio olisi esimerkiksi kaksikymmentä prosenttia edustamansa keskimääräisen kirjailijan teosten myyntituloista, hän saisi vuodessa 200 euroa per kirjailija. Jos hän haluaisi 20 euron bruttopalkan per tunti, hän voisi tehdä kirjailijan hyväksi töitä kymmenen tuntia vuodessa. Se on liian vähän.

        Eli palaamme edelleen perusongelmaan: suomalaisten kirjailijoiden tulot eivät keskimäärin riitä agentin palkkaamiseen.

        Anteeksi, laskuvirhe, hän siis saisi 400 euroa ja voisi tehdä 20 tuntia töitä; melkein kolme päivää. Miten se pitäisi käyttää?

        Ja kokonaan toinen kysymys agenttiasian perusteista: uskotteko, että kustantajille tulevan käsikirjoitustulvan takia hyviä tekstejä jää löytymättä, niin että tarvittaisiin agentti niitä markkinoimaan? Ja kuka takaa, että agentin palkkaisivat nimenomaan parhaat kirjoittajat, ne löytymättömät helmet? Pitäisikö kaikkien saada tai käyttää agentin palveluja? Eikö se siirtäisi kirjallisuuden laadun parhaan lobbarin ja myyntimiehen varaan?


      • Kupzika
        lksdf lskdfj kirjoitti:

        Anteeksi, laskuvirhe, hän siis saisi 400 euroa ja voisi tehdä 20 tuntia töitä; melkein kolme päivää. Miten se pitäisi käyttää?

        Ja kokonaan toinen kysymys agenttiasian perusteista: uskotteko, että kustantajille tulevan käsikirjoitustulvan takia hyviä tekstejä jää löytymättä, niin että tarvittaisiin agentti niitä markkinoimaan? Ja kuka takaa, että agentin palkkaisivat nimenomaan parhaat kirjoittajat, ne löytymättömät helmet? Pitäisikö kaikkien saada tai käyttää agentin palveluja? Eikö se siirtäisi kirjallisuuden laadun parhaan lobbarin ja myyntimiehen varaan?

        Keskustelu agenteista lähti siitä, että jos nimeä itselleen hankkinut agentti tarjoaa käsikirjoitusta kustantamolle, niin teksti on kustantamon mielestä läpikäynyt jonkin seulan ja käsikirjoirus nykyistä todennäköisemmin luetaan.


      • MSP
        Kupzika kirjoitti:

        Koomista tai ei, niin agenttijärjestelmä ei ole mitenkään rantautunut maahamme, ei ole muodostunut sellaista agenttien ja kustantajien verkostoa kuin jenkeissä eikä nimekkäitä agentteja, joiden yhteydenotosta kustannustoimittaja jo tietäisi, että tuo ei ota mitä tahansa tekstiä, vaan sillä voi olla meille jotain.

        Tottamaar voi palkata agentikseni kenet vain, mutta hän on yhtä tuntematon nimi kuin minä itsekin, joten mitä lisäarvoa sillä on?

        Jos ei koomista, niin vähintäänkin tosikkomaista ottaa kysymykset niin kirjaimellisesti, että vastaukset pitää vääntää rauta-aidasta.

        Hmmh, näistä kirjoituksista saa jokseenkin sen käsityksen, että kirjailija maksaa agentille jotenkin heidän keskeisen sopimuksensa alkuvaiheessa.

        Anglo-amerikkalaisissa maissa, joissa minulla on muutama kirjailijatuttava (ja joista omatkin vähäiset kaunokirjalliset julkaisuni ovat peräisin, ilman agenttia), homma ei toimi näin. Agentti saa palkkionsa vasta sitten, kun hän on saanut asiakkaansa käsikirjoituksen myytyä. Yleisenä nyrkkisääntönä näyttää toimivan, että vain huijariagentit pyytävät palkkioita ennen kustannussopimuksen syntyä.


      • sdkl jflkdjf
        MSP kirjoitti:

        Hmmh, näistä kirjoituksista saa jokseenkin sen käsityksen, että kirjailija maksaa agentille jotenkin heidän keskeisen sopimuksensa alkuvaiheessa.

        Anglo-amerikkalaisissa maissa, joissa minulla on muutama kirjailijatuttava (ja joista omatkin vähäiset kaunokirjalliset julkaisuni ovat peräisin, ilman agenttia), homma ei toimi näin. Agentti saa palkkionsa vasta sitten, kun hän on saanut asiakkaansa käsikirjoituksen myytyä. Yleisenä nyrkkisääntönä näyttää toimivan, että vain huijariagentit pyytävät palkkioita ennen kustannussopimuksen syntyä.

        Taitaa olla samantekevää missä vaiheessa prosessia gentti laskuttaa 5-20 prosenttiaan keskivertokirjailijan vuosiansiosta.


    • Weered

      Yksi tärkeimmistä pointsesta on että uusi käsikirjoitus ei saa kilpailla samassa gentressä kustantajalla jo olevan kirjailijan kanssa.
      Tällaista ongelmaa ei ole pienillä kustantajilla, joten siellä saa hyvän käsiksen julki. Siellä taas näkyvyys ja mainonta kärsivät.
      Uskon kuitenkin, että pienet kustantajat nousevat suosioon. Suurten kustantajien mainostemput verrattuna kirjojen heikkoon tasoon ovat niin räikeitä, että lukijat äänestävät silmillään.

      • scarabaeus

        Joo. Tästä putkahtaa mieleeni se
        bonuskirja,
        siis se Miniä, joka pistettiin maailmalle, että onko nyt sitten suurilla kustantamoilla menossa ihan taas viriiliä puskentaa omiensa puolesta, kun esmes tuolla Parnassossa oli se runojuttu, siis runoilija Tommi Parkon tekstiin liittyvä (joka on Kiiltomadossa), että Parnassossa tämä isoistaisoin Wsoy julkaisi tulevat
        runokirjat.
        Mikä oli mielestäni kiva veto.
        Minua aina ilahduttaa kun iso kustantamo on siekailematta mukana jossakin, eli tupsahtaa silmille hyvällä tavalla. Sellaista saisi olla enemmän.
        Netti kun kuitenkin on aika vinkeä paikka, jossa sekunninsadasosassa tieto

        leviää.


    • Realismia

      Ihmettelen kyllä, jos suomalaista kustannusmaailmaa pidetään salaperäisenä. Kustantajat antavat haastatteluja vähän väliä, myös kirjailijat kertovat näkemyksiään, kun taas agentit tuovat prosessiin yhden mystisen välivaiheen lisää. Muuta mystistä kustantamisessa ei ole kuin se, ettei kukaan etukäteen tiedä mikä kirja tulee olemaan menestys. Omituista kyllä, sekä lukijat että aloittelevat kirjoittajat usein kuvittelevat tietävänsä juuri sen asian, ja vuorenvarmasti.

      Mutta uniikin tarinan kirjoittaminen on silti ihan hyvä neuvo. Uniikkiutta ei kuitenkaan ratkaise aihe, vaan käsittelytapa.

      • scarabaeus

        ” Kustantajat antavat haastatteluja vähän väliä, myös kirjailijat kertovat näkemyksiään, kun taas agentit tuovat prosessiin yhden mystisen välivaiheen lisää. ”
        Joo.
        Varmaankin kirjallisuusalan ja aikakausilehdissä on hyvinkin esillä niin kustantajat kuin kirjailijatkin. Mutta en lue paljoakaan sellaisia lehtiä. Televisiota katson sitäkin laiskanlaisesti, koska mielestäni sieltä ei tule oikein tämänhetken kulttuuria. On vain näitä ylivilkkaita kirjailijoita suoltamassa ja sokeltamassa keskenään sitä valmiiksi purkitettua naurua.
        Ei jaksa.
        Ruotsinkieliseltä puolelta tulee kyllä ansiokkaita kirjailijahaastatteluja, niitä mielenkiinnolla kuuntelen jos satun bongaamaan. Mutta tämä aamuteeveessä tuleva kirjaesittelyohjelma on jotenkin niin surkea. En tiedä ovatko ne toimittajat, se nainen ja mies, ammatiltaan jo olemassa kirjakriitikkoja, kun jotenkin esiintyvät niin puisevasti. Tyypillisesti sillätavalla kuin lähes aina osaisivat itse kirjoittaa puheena kirjan paremmin. Ja keskustelun kuljetus aivan eri tasoa kuin ruotsinkielisillä.
        Hohhoijaaa
        juu,
        ehkä minä olen se tylsä ja ennakkoluuloinen.
        En tiedä.
        Mutta uniikin tarinan kirjoittaminen
        se se vasta onkin! Sellaisen minäkin kyllä lähetin viimeksi Otavalle. Ei paha!
        Kyllä siellä nyt ainakin yksi sellainen heillä on kilpailussa.
        Juu.
        Onkohan niillä sitten omasta takaa se agentti tarjota voittajalle?
        Jostain luin, että Suomessa olisi vain kaksi toimivaa agenttia.
        Eikö niitä tosiaankaan ole kuin
        kaksi?


    • 5+5

      No ryhdypäs Scara agentiksi sitten. Kun olet niin hyvä. Siinäkin.

      • scarabaeus

        Ei ei ei. En usko, että Otava pistää etsimään saati toimimaan agenttina esikoiskirjailijan. Niistä tallikirjailijoista ei sitten tiedä, että miten joutuvat puskemaan itseään kukin esille.
        Ja kenen varpaille voittaja astuukaan?


    • 34+5

      Jos ajatellaan, että agentti saa kirjan myyntituloista provisiota ehkä 5%, niin keskimääräisen suomalaisen kirjan myyntitulosta eli 4000 eurosta se tekisi 200 e. Vastaa freelancerin viiden tunnin työtä. Sillä työmäärällä ei paljon agentoida.
      Elämä on.

    • jankuti jank

      Jankuti jank.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö

      palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh
      Maailman menoa
      91
      2184
    2. Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.

      "Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläke­maksuilleen monin­kertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr
      Maailman menoa
      147
      1811
    3. Millä kolmella sanalla

      Kuvailisit kaivattuasi?
      Ikävä
      173
      1333
    4. Miltä se tuntuu olla

      vihattu ja kukaan ei puolusta?
      Ikävä
      229
      805
    5. Mitä mietit juuri nyt?

      🤔
      Ikävä
      65
      754
    6. Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos

      Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol
      Maailman menoa
      10
      741
    7. Kyllä mä oon valmis jos sä oot

      Vaikka ja mihin... mutta paikka on väärä.
      Ikävä
      60
      730
    8. Trumpille jälleen voitto

      Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako
      Maailman menoa
      212
      623
    9. Aurinkoni...

      On ikävä sua ❤️
      Ikävä
      49
      597
    10. Haluan teidät molemmat elämääni

      Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </3
      Ikävä
      49
      571
    Aihe