Miten kovettaa itsensä, ettei itketä?

Tunnen suurta empatiaa (en sääliä) kohtaasi. Hyvä, kun olet terapiassa!
Tuo on tuttua, kun kerroit, että surulliset asiat eivät läpäise kuorta (ja itketä), mutta ystävällisyys (halaus) tekee sen. Se kertoo kyllä paljon! Et ole tottunut arvostukseen, huomioon, hellyyteenkään.

Suosittelen: älä tukahduta itkua! Itket nyt niitä itkemättömiä itkuja, jotka olet aikaisemmin niellyt. Tämän hetkinen itkuherkkyys ei suinkaan tarkoita sitä, että olisit lopun ikääsi herkkä itkemään. Olet nyt vain herkistynyt omien tunteittesi ja menneisyytesi takia ja lukemani perusteella sen ymmärtää.

Koska olet omassa perheessäsi ollut niin yksin, sinulle on tullut kuva, että tarvitseminen on noloa, tunteiden jakaminen on hävettävää. Olet pettynyt perheessäsi näissä asioissa ja tulkinnut, että ei olisi pitänyt yrittääkään. Yritä nyt kuitenkin uudelleen. Se poika, joka olet ollut (ja olet edelleen) on ansainnut tulla kuulluksi ja nähdyksi!

Itketkö yksin vai terapiassa? Itkettääkö sinua herkästi tilanteissa, joissa olet ihan vieraiden keskellä (esim. kaupassa tai bussissa). Jos itket terapiassa, näen sen hyvänä asiana. Uskallat olla herkkä ja olla "heikoilla" toisen kanssa. Sitä jokainen terve aikuinenkin joskus tarvitsee ja sinulla on siihen lapsesta asti vajausta.

Jos sinua itkettää vaikka kadulla kävellessä, tilanne on vähän toinen. Silloin on ihan ymmärrettävää, että et halua näyttää haavoittuvuuttaisi ihan ventovieraille. Keksi terapeutin kanssa keinoja, joilla itkua voisi hillitä (tai siis siirtää parempaa hetkeen). Väkevä pastilli suuhun tai itsen nipistäminen; ajatukset johonkin neutraaliin: ala vaikka laskea ohi ajavia autoja. Nämä keinot voi tuntua naurettavilta, mutta ajattelen, että meillä on lupa käyttää niitä keinoja, jotka meitä auttaa.

Toivon sinulle oikein paljon tsemppiä!

Krhmm.. En ole poika, vaan tyttö. :)

En itke terapiassa, koska en kehtaa itkeä terapeutin nähden eikä mua itketä. En itke toisten nähden, yksin jos itkettää.

Ei sitä itseään niin kovettaa tarvitse, tunteellisuus on hieno asia tässä kylmässä maailmassa. Liian vähän tunnetta ympärillämme.

Jos kuitenkin haluaa jollain tavalla muokata itseään, niin kannattaa alkaa tarkkailemaan omia tunnetiloja ja ajatuksia. Mikä laukaisee itkun? Entä muut tunteet? Tarkkaile, tarkkaile. Kun löydät ja opit tunnistamaan ne, niin niihin on helpompi itse vaikuttaa.

Kuten itselläni on ollut ongelmana usein tuleva alitajunnallinen häpeä / alemmuudentunne. Paha olo tuntuu iskevän tyhjästä, mutta kun saa siitä kiinni, hieman pohtii sitä, niin tajuaa, että se on häpeän tunne, ja miksi se tuli. Sitten voi alkaa muokkaamaan kyseistä ajatusta / tunnetta. Järkeillä loogisesti miksi tunne oli turha, ja hyväksyä, että tunne oli turha.

Olen alkanut oppimaan lennosta kaappaamaan kyseisen tunteen kiinni ja muuttamaan sen positiiviseksi tunteeksi.

Toki totta tuokin, että tunteettomana helpompi elää kylmässä maailmassa. Samaa olen itsekin joskus toiveskellut.

Itke pois, jos itkettää. Se jos mikä kuuluu paranemisprosessiin. Ole onnellinen, että pystyt vielä itkemään, koska on niinkin masentuneita ja tunteiden osalta jäässä olevia ihmisiä, että heiltä ei itku tule, vaikka niin kovasti haluaisivatkin.
Itse itkin paranemisprosessin aikana aina ja joka paikassa, ja sitä vaihetta kesti pitkään. Mutta sitten jossain vaiheessa kyyneleet ovat pikkuhiljaa ehtyneet, ja olo normalisoitunut.
Itkun näyttäminen toiselle ihmiselle on rohkea teko, "heikkouden" näyttäminen on itse asiassa suurta vahvuutta. Voimia sinulle, olet toipumisen tiellä

Olen nyt miettinyt, että mitkä tilanteet itkettävät minua.

1) minua alkoi itkettämään, kun opo halasi minua ja sanoi, että kaikki järjestyy.
- mutta jos esim. kotona halaan pikkusiskoa, ei minua itketä.
2) joskus katsoessa tv-ohjelmaa/elokuvaa, jossa joku hyvä henkilö kuolee.
- lähinnä jotenkin ehkä se itkettää, kun henkilö kuolee ja muut ihmiset suree sitä/itkee ja esim. juuri ennen kuin kuolee, niin kuoleva ja tämän läheinen sanoo "rakastan sinua". Jotenkin tuo tilanne itkettää.

Muuten en itke.

Nyt kun tiedän, mitkä tilanteet itkettää, niin miten jatkossa näissä tilanteissa? Mitä miettiä tms. että ei ala itkettämään?

Monet täällä ovat jo tämän sanoneetkin, mutta silti: anna itkun tulla, jos on tullakseen, kyllä se aikanaan loppuu, usko pois! Ei itkemisessä ole mitään pahaa tai noloa, päinvastoin minun mielestäni! Olen joskus ollut itsekin tosi itkuherkkä ja minuakin se nolotti, ja jotenkin myös kyllästytti, en olisi halunnut olla "itkupilli" mutta kun asiani alkoivat järjestyä, oloni parani ja yhtäkkiä itkeminenkin lakkasi kuin itsestään.

Itku puhdistaa ja tuo pahaa oloa ulos, mikä on tosi tärkeää kun taas tunteiden patoaminen sisälle ei tee mitään hyvää kenellekään. Väittäisin jopa, että itkeminen on juuri sitä mitä nyt tarvitset! Nyt on sen aika. Jonain päivänä se tyrehtyy, sitten, kun on sen aika.

Bikerbootssss:

Itke. Se tekee susta vahvan. Ja vahva on kovis joka ei itke koskaan.