Syrjäytyminen elämästä

Miksi et etsisi kavereita täältä netistä? Se voisi piristää mieltäsi. Älä koskaan luovuta!

Kerro vanhemmillesi vaikeuksista. Hakeudu terapiaan. Ala lenkkeilemään ja käymään salilla (tai treenaamaan kotona). Ala lukemaan lehtiä ja seuraamaan uutisia sekä katsomaan televisiota. Yritä ottaa hiljalleen kontaktia sisaruksiisi ja jossain vaiheessa kertoa että lähtisit mielelläsi heidän mukaansa ulos (vaikka vain istuskelemaan).

Voisit saada kavereita netistä,komppaan:) Sulla on siis hoitamaton masennus,voisin niin olla sun nettikaveri ja osaat olla hauska,älä luovuta!!ja kyllä nettikin on monelle oikea elämä:)

Masis123. Itse olen joskus ollut siinä tilanteessa, että itsemurha oli hyvin lähellä... en halua erikoisemmin puhua siitä ajasta, mutta kannattaa muistaa että elämässä on vaiheita... olen elänyt aika rankan elämän, lapsuus ja myös varhaisnuoruus olivat hyvin rankkoja. Itse olin siinä tilanteesa, että olin myös syrjäänvetäytynyt - oikeastaan viimeiset kahdeksan vuotta, kuudestatoista kahteenkymmeneenneljään olivat enemmän ja vähemmän rankkoja aikoja, mutta pienin askelin asiat muuttuivat paremmiksi ja tiedän että sitä on vaikea uskoa, mutta asiat muuttuvat paremmiksi, minulle se tapahtui aivan yllättäen, huomasin vain, 24 vuotiaana, että elinkin äkkiä parasta aikaa koko elämäni aikana, vaikka vaikeaa on joskus vieläkin, asiat vain muuttuivat paremmiksi. Sinä voit ja sinulla on lupa elää "outoavaihetta" ja ihmiset ovat voineet kaikota luotasi, mutta se ei tarkoita etteikö sinulla olisi lahjoja, ja ettetkö sinä olisi tärkeä. Jokaisella ihmisellä on jokin tarkoitus, kohtalo jopa, ja jokainen ihminen voi myös oppia ottamaan niitä hyviä asioita vastaan (minulla oli hyvin vaikeaa luottaa ja ottaa hyviä asioita vastaan), myös "oma tahto" voi olla tärkeä avain, kannattaa aloittaa asioiden tekemisen, pikku hiljaa ja rauhallisesti, mistä itse pidät... Tällaisen viestin kautta on vaikea sanoa oikein mitään, mutta toivon että uskot, että sinä olet tärkeä, et ehkä vielä ymmärrä sitä. Ja jos syrjäänvetäytymisen taustalla on se että sinua on satutettu, kannattaa muistaa että et ole vastuussa siitä (jokainen ihminen on tietty vastuussa omista reagoinnistaan, mutta on vaarallista sekoittaa haavat omiin tekoihin.) Rohkeutta, harmi etten pysty oikein sanomaan enempää, yritän aina olla aito ja tehdä vain sen mitä jaksan, enkä oikein jaksa sanoa enempää, mutta rohkeutta, ystävä.

Aloita käsittelemään sitä mitä kaverit sanoivat kun olit 12 v. Keskustele asiasta vaikka mielenterveystoimistossa. Uskoisin että keskustelemalla saat vesitetyksi sen voiman ja alat toipua loukkaantumisestasi.

Jollakin yksittäisellä loukkaantumisella voi olla käsittämätön merkitys. Kerron esimerkin. Tunnen 70 vuotiaan naisen, joka on ollut koko elämänsä katkera, itseluottamuksensa menettänyt ja ahdistunut. Hän kertoi sen johtuvan siitä, että hänen äitinsä oli hänen nuorena ollessaan sanonut: Olet niin ruma ettet koskaan pääse naimisiin. Ulkopuolisesta tuntuu ihan oudolta, mutta tuo sanominen on myrkyttänyt hänen elämänsä 50 vuotta, siitäkin huolimatta että hänellä on aviomies, kaksi aikuista tervettä poikaa ja vielä lapsenlapsikin. Hän ei ollut ennen minulle kertomista kertonut asiaa kenellekään, yksi vain miettinyt.

Sinä voi aloittaa elämäsi korjaamisen nyt. Voimia ja rohkeutta!

Aloittajalle:

Kiitos että kerroit meille lukijoille olostasi ja yksinäisyydestäsi :) Usko tai älä mutta et ole yksin tunteinesi :D Kommenttina ensin että minusta on järkyttävän surullista että ihminen joutuu olemaan ryhmässä yksin, mikään ei tunnu niin pahalta kuin tavallaan ajautua ryhmästä henkisesti erilleen ja silti joutua olemaan siellä. On väärin ettei opettaja ole puuttunut yksinäisyyteesi.

Meitä on niin monta jotka ollaan koettu samankaltaisia asioita ja tunteita, samoista tai eri syistä. Itse olen lähes 40v ja olen nyt vuosikausia potenut yksinäisyyttä! Tiedän että suurin syy siihen on se että olen ajanut ihmisiä pois luotani pahan oloni takia, tunnistan tuon tunteen että "halusin suojella heitä pahalta olotani ettei he huolestuisi turhaan".. Ajattele miten tyhmästä ajateltu! Mutta eihän niille tunteille mitään voi..sitä vaan kääriytyy omaan yksinäisyyteensä vähän niin kuin turvaan muulta maailmalta.

Nyt minulla on meneillään aika jolloin olen saanut yksinäisyydestä tarpeekseni. Teen vähin erin asioita jotka tavallaan "pakottavat" minut olemaan säännöllisesti tekemisissä ihmisten kanssa ja annan itselleni luvan myös väsyä ja peräytyä välillä. Muiden ihmisten läsnäolo tuntuu silloin hyvältä kun siihen ei liity pakottavaa vevollisuutta vastailla kysymyksiin tai kysellä niitä. Esim ryhmässä jossa harjoittelen yhden harrastukseni parissa kehittymistä paremmaksi, siellä ei tarvitse puhua omista asioista, ne voi unohtaa mutta voi keskittyä siihen harrastukseen! Ja huomata että on muitakin yhtä 'hulluja' kuin minä jotka pitävät tästä hararstuksesta. Toinen itselleni tärkeä asia on eläimet, viihdyn niiden parissa ja saan tuntea elollisten olentojen läheisyyttä ja vastuuta niistä. Sitten on kirjekaverit: jostain syystä tykkään kirjoittaa ja jutella vaikka en aina jaksaisikaan puhua omista asioistani.. Se helpottaa kun saa jakaa asioita ja kun toinen kertoo jotain omasta elämästään niin huomaa että meillä onkin yhteistä..jne.

Minkälaisessa paikassa asut? Voisitko kuvitella että netin kautta tutustuisit ensin johonkin/joihinkin ihmisiin ja sopisitte vaikka tapaamisia jonnekin, leffaan, kävelylle, valokuvaamaan, katsomaan jonkun esityksen tms?

Minäkin voisin tällaiseen porukkaan lähteä? Jos vastaat niin voitaisiin vaihtaa sähköpostiosoitteita ja vaikak vaan kirjoitellakin? :)

Terkuin kuutikki :D

-> ap

Etpä ole yksin, samat tuntemukset olen käynyt läpi itsekin.

Hyvä Masis!
Ymmärrän että olet masentunut ja elämäsi ei ole kivaa. Kun olet ollut aina yksin niin lähellä olevat ovat oppineet suhtautumaan niin, että olet yksin. Sisaruksesikin ovat kai tottuneet jättämään sinut vaille huomioita.
On vielä muuta keinoa ja unelmia kuin kuolema sinunikäiselle nuorelle. Tuota yskinäisyydn noidankehaa voi lkaa pikkuhiljaa muuttaa. Alussa varmaan tuntuu jopa oudolta olla jonkun kanssa ystävänä, jos olet ollut aina yksin. Sinun pitää vain lkaa pikkuhiljaa avaraa reviiriäsi, vaikka itsetuntois on heikko ja varmaan on outoa alkaa totutella olemaan sosiaalisempi.
Kyllä sinullakin on oma paikka ja juju elämälle. Ei mietä ketään ole luotu turhaan.Rukoilen että Taivaallinen Isäni, johon vahvasti uskon, on voimallinen antamaan sinulle rohkeutta ja uutta inspiraatioita elämään, rukilen sinulle kivoja juttuja ja ihmisiä. Kyllä. elämäsi voi muuttua!

Jätä tuo pelaamien. Osallistu enemmän vaikka keskuseluihin toisten kanssa. Voihan netin kautta löytää todellisia ystäviä.

Surullista. Yritä jollain konsteilla kehittää sosiaalisia taitojasi ja itseluottamusta. It´s all in your head!

Tuo koulukiusaaminen on varmaan pahin ihmistä rapauttava asia. Muistan ikuisesti kun koko luokka oli ympärillä. Voi sitä nautinnon määrää kun vihdoin saivat itkemään.
Se kun pitkään tuntee, että sulle voi tehdä ihan mitä vaan, ettet mitenkään voi puolustautua. Aina joudut nöyryytettäväksi. Se vie lopulta sisäiseen kaaokseen. Sellanen ihmispelko syntyy, joka ei varmaan koskaan lähde kokonaan. Toisaalta taas ei oikeastaan välitä mistään mitään, tulee sellanen kylmyys. Jokatapauksessa henkisesti se vetää vuosikausiksi käsitämättömän huonoon tilaan.

Käsittämätöntä on se, että tällänen kiusaaminen on mahdollista. Jos menet siitä jollekin kertomaan, tilanne vain pahenee. Ei ketään oikeasti kiinnosta. Muut ei yleensä uskalla kertoo tai se ei heitä kiinnosta.


Tuo urheilu on kyllä mahtava lääke itsetunnolle. Pikku hiljaa kehityt paremmaksi ja paremmaksi. Jossai vaiheessa olet paremmassa kunnossa ku nuo pässit, jotka sua on niin kauan mollannu. Sä ot niin nuori vielä, sä pystyt ihmeisiin.

60- ja 70-luvulla Turun ammattikoulun rehtori oli jo silloin niin valveutunut henkilö, että ykkösasia oli ehdoton EI koulukiusaamiselle ! Omassa nuoruudessani asetuin kiusatun puolelle ja harmi vaan, että kiusaajien, ns. voittajien puolelle asettui enemmistö, ns. puolue-enemmistö. Hyvin useasti kiusaaja oli hyvin voivan perheen silmäterä.
Eivät ihmiset ole niistä ajoista mitenkään muuttuneet.
Ainakin meilläpäin nämä 60 -70 vuotiaat käyttäytyvät samalla tavalla kuin nuoruudessaan. Edelleenkin asettuvat parempituloisen puolelle. Ts. ei henkistä selkärankaa ns. "mulhun lutkuttajia". Oiva esimerkki tästä on nykyinen hallitus.

http://koti.mbnet.fi/~raijae/

Etsi ystäviä täältä netistä, mutta ole varovainen. Tuossa yksi sivusto, jossa on kirjeenvaihtopalsta.Ja onhan täällä Suomi24:n.
Me kaikki tarvitsemme ystäviä.

Missä olette te 40-50v. väsymysoireyhtymästä tai loppuunpalamisesta eläkkeelle jääneet ja silti parisuhteesta vielä haaveilevat mies sinkut? Onko sairaus estänyt etsimästä kumppania tositarkoituksella ja yksinäisyys siten ahdistaa, ehkä myös sairauden haasteellisuus/leima/syrjäytyminen rasittaa.Kuitenkin olet jo tottunutkin elämään sairautesi kanssa, mutta paljon olet menettänyt vuosissa tämän sairauden johdosta?Tätä kyselee vastaavassa tilanteessa oleva kunnollinen,savuton sinkku nainen, jota arjen yksinäisyys rasittaa ja toiveena olisi löytää saman sairauden omaava kumppani, jonka kanssa olisi sitten aikaa myös päivisinkin ja ehkä loppuelämäksi,jos hyvin synkkaisi molemminpuolisesti.