Mitä tämä on? -vai onko tämä mitään..

Kuvittelen ja haaveilen myös toisinaan olevani joku muu.
Saatan hetkittäin tuntea olevani joku toinen ja sinä hetkenä usein elän kuin mielikuvituksessa ja puhun itsekseni.

Hei,

olet poikani ikäinen ja tunnistan paljon samaa sinussa kuin hänessä. Olet normaali nuori, joka on hukassa itsensä kanssa. Pärjäät kyllä etkä ole mielisairas. Jokainen tuntee välillä olonsa turvattomaksi ja itsetunnon huonoksi. Jopa kansanedustajat ja näyttelijät..

Muista että olet tärkein ja se mitä muut ajattelevat ei ole niin tärkeää! Olisi hyvä jos voisit kiinnittää huomion johonkin muuhun asiaan, etkä aina pohtia mitä muu ajattelevat sinusta. Koska muut eivät ajattele sinua koko ajan ja kukaan ei voi lukea ajatuksiasi! Sinua voisi auttaa se, että käyt esim koulukuraattorin kanssa juttelemassa. He ymmärtävät.

masennukselta. Varaa aika lääkärille ja sitä kautta ehkä psykologin juttusille. Et ole ainoa joka joutuu noista paikoista apua hakemaan. Apua saa kun vaan lähtee hakemaan...

En oikein uskalla mennä puhumaan kenenkään kanssa, sillä en haluaisi äitini tietävän tästä, tai muun perheeni. Koulukuraattorille en voi mennä, sillä olen välivuodella juuri nyt.

Mitäs sulle kuuluu? Ootko saanut apua?

kiitos kysymästä mulle kuuluu ihan hyvää. tilanteeni on jokseenkin sama, en ole hankkinut apua...kynnys on suuri ja mietin "äh, tarvitsenko muka oikeasti?"
masentuneisuus on vähentynyt koska olen viettänyt paljon aikaa parin kaverini kanssa. luin sosiaalisesta ahdistuneisuushäiriöstä ja kaikki täsmäsi, vain diagnoosi puuttuu :/

Hei eksyksissä95, tilanteesi kuulostaa kauhean tutulta. Toisaalta nuoruushan on just tätä hankalaa aikaa ja plaaplaa. Näin sanotaan vaikka oisit keskellä yötä päivystävän lääkärin edessä meinattuasi tappaa itsesi. Ohjeeksi annetaan liikuntaa ja muuta "normaalia". Ja sanotaan että kyllä se siitä ajan kanssa. Saattaahan se olla että meneekin ohi, mutta saattaa olla että ei. Ja jos ei niin olisi hyvä, että apua saa ajoissa.

Se, että kirjoitat tänne, kertoo jo siitä että tunnet olosi jollain lailla huonoksi ja kaipaat apua. Ehdottaisin että et yritä diagnosoida itseäs äläkä myöskään kuuntele muiden epäpätevien ihmisten (minut mukaanlukien) arveluita "diagnooseista". Jos mietit nyt oloas ja voit sanoa, että kaikki on ok ja voit jatkaa elämääs samalla tavalla niin hyvä, jatka niin. Mutta jos jokin on pielessä niin älä sivuuta sitä. Se, että huono olo on epämääräinen ja vaihtelee, ei tarkoita että siihen ei tarvitsisi apua.

Itse jouduin taistelemaan kahdeksan vuotta ennen kuin sain apua. Se vaati kolme eri psykologikäyntijaksoa, lääkärikäyntejä ja kaksi päivystyksen kautta käytyä osastojaksoa. Jotkut asiat on niin syvällä, että jos niitä ei itsekään tiedosta tai osaa pukea sanoiksi, ne jää piiloon. Minulla on pitkälti samoja ongelmia kuin sinulla, "naamio" vaihtuu jokaisen kaverin kanssa erilaiseksi, en tiedä kuka olen, mielialat heittää. Pelkään ihmisten arvostelua, olen varma että ihmiset katsovat minua pahasti. Olen vetäytynyt kaverisuhteista ja välillä ahdistaa kauheasti. Minulla diagnosoitiin nuoruuden identiteettihäiriö, koska olen alle 18 ja persoonallisuushäiriötä ei haluttu diagnosoida kun tilanne muuttuu vielä.

Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön kuuluu esim:
-todella huono itsetunto (kritiikin ja pettymysten sietokyky alhainen)
-tunteita värittää häpeä (häpeää itseään, häpeää toimintaansa)
-halu & jopa kuvittelu, että olisi joku muu
-mielialan heittely (jopa päivän sisällä)
-epävakaa minäkäsitys (käsitys siitä kuka olen, muuttuu tai on häilyvä)
-käyttäytyminen SAATTAA olla impulssiivista (nopeaa suuttumista, itkukohtauksia)
-pienetkin asiat voivat jäädä vaivaamaan kohtuuttomasti

Oireet ovat aika kirjavia ja diagnosointi saattaa olla hankalaa sen takia. Kaikilla ei ole kaikkea, mutta sitten taas aikatavalla kaikki omista oireista menee yhden diagnoosin alle. Sinulla ei välttämättä ole kaikkia nuita enkä itse jaksanut listata aivan kaikkia mahdollisia oireita, netistä löytyy lisää hyvää tietoa.

En sano, että sinulla olisi persoonallisuushäiriö, ja vaikka olisikin niin se ei tarkoita, että olisit hullu, tai että sinä olisit jotenkin vääränlainen. Mutta riippumatta siitä, onko sinulla mitään diagnosoitavaa ongelmaa, suosittelisin että kävisit puhumassa jollekkin ammattilaiselle. Esimerkiksi psykologille. Terveyskeskuksissa on yleensä myös mielenterveyspuoli ja sinne saa varattua ajan. Jos tuntuu, ettet saa pidettyä kasassa ajatuksiasi, jos ne muuttuu tai jos et vaan saa sanottua niitä, kirjoita. Viesteistäkin huomaa, että kirjoitat hyvin. Ota paperia ja kynä käteen, kirjoita kaikista mieltäsi painavista asioista äläkä jätä mitään piiloon. Kirjoita mitä tunnet, vaikka et tietäisi miksi. Asiantuntijat voi koota sen palapelin sitten jos sinä ensin kirjoitat ne tunteesi ylös.

Toki luultavasti tilanteesi on jotain nuoruuden kriisivaihetta, tai sitten se on masennusta/sosiaalisten tilanteitten pelkoa. Tai sitten se on jotain muuta, mutta puhuminen auttaa aina. Et jää yksin eikä sinun tarvitse kärsiä epämukavista ajatuksista. Älä väheksy omaa pahaa oloasi, mutta yritä olla myös märehtimättä sitä. Jos saat paremman olon kavereiden kanssa olosta niin pidä siitä kiinni.