Puoliso on jättänyt tämän ja roikkuu pohjattomassa katkeruudessa. Ystävät säälivät rassua ja yrittävät auttaa, mutta tämä on alkanut keksimään kaikenlaista katkeruudessaan ex-puolisostaan. Yhtäkkiä on olevinaan alkanut tajuamaan että puoliso olikin narsisti ja sekopää, yhdessä oli kaikki hyvin!
Nyt kuunnellut näitä sen juttuja ja kuulostavat kyllä aika vakuuttavilta jos ei tiedä pariskuntaa aiemmalta ajalta. Tässä siis yksin jäänyt puoliso oli onnellinen suhteessa ja mielestäni aivan selvästi on suhteen jälkipuinnissa ja katkeruudessaan alkanut keksiä asioita omin päin että saisi muutkin syyttämään exäänsä ja lievitettyä katkeruuttaan muiden kanssa häntä manaamalla.
Täällä tuntuu olevan aika paljon samanlaisia tarinoita kuin ystävälläni... kuinkakohan moni on tälläinen jälkikatkeruudessa kehitetty ja "tajuttu" että nythän se narsisti on kun minut jätti? Tässä tapauksessa asia siis ihan selvä, koska tunnen molemmat puolisot yli 10 vuoden ajalta ja ollaan aina puhuttu asioista avoimesti, mitään tuollaisia juttuja ei suhteen aikana ollut.
Uhrin tarina
43
830
Vastaukset
- Exänen
Onpas jännää, että olet ollut 24/7 heillä kärpäsenä katossa ja tiedät ihan kaiken. teillä taisikin olla kolmi-suhde-avoliitto!?
Itse en ainakaan ollut onnellinen vastaavassa tilanteessa, vaikka se harhaanjohtavasti saattoi ulkopuolisille siltä näyttääkin. Sitäpaitsi mistä helvetistä sinä voit tietää, onko asiat keksitty vai uskaltaako ihminen vasta nyt vuosien jälkeen tuoda ne asiat julkisuuteen?
Itse olen vuosia kertonut sossuille ja muille viranomaisille kaikki kauheudet, nyt olen alkanut YLI 10 VUODEN jälkeen puhumaan avoimesti niistä muillekin. Totuus siellä vaan loistaa, katkeruus sikseen ja tulee jossain vaiheessa narisistin lapsetkin totuuden kuulemaan. Vanhempi jo tietääkin ja on alkanut luojan kiitos tajuamaan, mistä on kyse.
Joten sinä mustis avokki voit lopettaa uhrien vähättelyn siihen paikkaan vai onko oikeesti noin paha olla?- Ero tuli nyyyyyyyyyy
yxex kirjoitti:
Yli 10 vuotta. No huh huh...
Se on jännä miten ne 10 vuoden jälkeen "yhtäkkiä" tajuaa kun ei enää samalla muutenkaan naimisissa olo kiinnosta! Ettei olisi naimisissa nämä kaksi asiaa...
Kyllä aloittajan teoriassa lienee perää. Ihminen tykkää löytää syyn ja syyllisen pahalle ololleen, ja siihen käy erinomaisesti puoliso josta ollaan erottu.
Pahaolo liittyy henkisiin loukkaantumisiin, joiden käsittely-aika on jokaisella yksilöllinen. Pitkään vihaavat, ja pitkään katkeruutta kantavat ovat niitä narsistisimpia meistä ihmisistä.
Narsisti loukkaantuu pienestä, ja nopeasti. Syy löytyy kokemistaan peloista ja itsetunnon vajeista. Ja vajeiden kompensoinnilla, sekä tietoisesti, että tiedostamatta (tunnelukot)
Narsisti on kaiken ja kaikkien uhri. Narsisti ei kuitenkaan ole pelkästään ulkoinen kummajainen, vaan meistä jokainen kykenee ilkeään itsekkyyteen s o p i v i s s a o l o s u h t e i s s a.
Negatiivisten asioiden päässäpyörittelyn kesto on hyvä mittari itsekullekin meistä tutkiessamme omaa itsekkyyttämme. Samoin tapamme suhtautua kritiikkiin ja eriäviin mielipiteisiin.
NUT.in kesto-uhrit ovat kaikki narsisteja, jotka kokevat olevansa niin loukkaantuneita saamastaan kohtelusta, että heidän uhriutensa tuntuu vuoren kokoiselta. Tämä subjektiivinen ja suhteeton näkemys on kuitenkin harhaa, kyseessä on yleensä 'vain' kipeä ero, ja henkiset haavat, joiden ei uskota paranevan...kunnes ne sitten eräänä päivänä paranee kuitenkin.
Terve narsismi, ja narsismiin tulleet häiriöt seurauksineen, ovat perin inhimillisiä - sanoisinko lajityypillisiä- ja ovat osaltaan muokanneet ihmislajin kehitystä tuhansia vuosia.- ent.ilkikurimus
Älä ikinä suhtaudu kritiikkiin tunteella....
Kun joskus aikoja sitten tuli palstalle, tuosta NUT sivustosta ei voinut sanoa yhtään kriittistä sanaa joutumatta maalitauluksi. Kiva, että asian ovat jo muutkin huomanneet kuin minä.
En oikein tajua, miksi mielenterveystyön keskusliitto pitää tätä "kestonarsistien" paratiisia yhä jäsenenään.... - 10+8=18
"Negatiivisten asioiden päässäpyörittelyn kesto on hyvä mittari itsekullekin meistä tutkiessamme omaa itsekkyyttämme. Samoin tapamme suhtautua kritiikkiin ja eriäviin mielipiteisiin."
Joopa sun joo...palaan vielä tähän kohtaan...kun sinäkin usein puhut uhreista ja "uhreista"
Toisaalla linkitit tänne...
http://www.muotiala.fi/lehti/jutut/20060529_nars_mai_3.php
Olen ennenkin lukenut tuon, mutta hyvin varhaisessa vaiheessa, jossa ymmärrystä ei kovin vielä ollut...
"Vihainen narsistin uhri ei halua tukea kiusaajasta irrottautumiseen. Hän ei halua myötätuntoa. Hän ei edes halua, että häntä uskotaan. Hän haluaa kuulla olevansa oikeassa: ”Kumppanisi on tosiaan aivan sietämätön tyyppi.” Tämän hän haluaisi kuulla yhä uudelleen.
Paremman puutteessa hän puhuu siitä itse. Hän voi juuttua toistuvasti kertomaan kokemistaan vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista, jos joku vain jaksaa kuunnella. Muunlaisen asenteen hän tulkitsee herkästi ymmärtämättömyydeksi – ja vahvistukseksi sille, että hän on huono ihminen, jota ei uskota."
Nyt tavallaan "uskon", että narsistin uhrikin voi lopulta uhriuttaa itsensä...jos jää vuosiksi märehtimään samoja asioita...
En väitä itsekään olevani mitenkään erityisen fiksu ihminen, mutta oma vastuutani en pakene...alkuun asia/narsismi pyöri päässä tavan takaa, mutta jossain kohtaa aloin ajatella, että hitot, suhde on päättynyt, en kai anna mokoman pilata koko loppuelämääni...On muunkinlaisia ihmisiä, muutakin elämää...
"Uhrin asemasta on mahdollista nousta. Huonojen kokemusten kertaamisen sijasta on keskityttävä oman itsenäisyyden kehittämiseen ja rakentavampien ihmissuhteiden etsimiseen."
Jossain kohtaa on silti osattava päästää irti tunnetasolla vaikeista kokemuksista, lapsuudesta, "huonosta" avioliitosta/parisuhteesta...
Ei tarkoita, etteikö niistä voisi joskus puhua, sellaisina kuin ne olivat...meitä on kohdeltu väärin, mutta ei menneisyyden kurjien kokemusten tarvitse loppu elämään antaa vaikuttaa...
Elämä eletään tässä ja nyt, kulloisessakin hetkessäkin...ja siitä on myös "uhrinkin" lupa nauttia jos hetki on hyvä... - 6+13=19
10+8=18 kirjoitti:
"Negatiivisten asioiden päässäpyörittelyn kesto on hyvä mittari itsekullekin meistä tutkiessamme omaa itsekkyyttämme. Samoin tapamme suhtautua kritiikkiin ja eriäviin mielipiteisiin."
Joopa sun joo...palaan vielä tähän kohtaan...kun sinäkin usein puhut uhreista ja "uhreista"
Toisaalla linkitit tänne...
http://www.muotiala.fi/lehti/jutut/20060529_nars_mai_3.php
Olen ennenkin lukenut tuon, mutta hyvin varhaisessa vaiheessa, jossa ymmärrystä ei kovin vielä ollut...
"Vihainen narsistin uhri ei halua tukea kiusaajasta irrottautumiseen. Hän ei halua myötätuntoa. Hän ei edes halua, että häntä uskotaan. Hän haluaa kuulla olevansa oikeassa: ”Kumppanisi on tosiaan aivan sietämätön tyyppi.” Tämän hän haluaisi kuulla yhä uudelleen.
Paremman puutteessa hän puhuu siitä itse. Hän voi juuttua toistuvasti kertomaan kokemistaan vääryyksistä ja epäoikeudenmukaisuuksista, jos joku vain jaksaa kuunnella. Muunlaisen asenteen hän tulkitsee herkästi ymmärtämättömyydeksi – ja vahvistukseksi sille, että hän on huono ihminen, jota ei uskota."
Nyt tavallaan "uskon", että narsistin uhrikin voi lopulta uhriuttaa itsensä...jos jää vuosiksi märehtimään samoja asioita...
En väitä itsekään olevani mitenkään erityisen fiksu ihminen, mutta oma vastuutani en pakene...alkuun asia/narsismi pyöri päässä tavan takaa, mutta jossain kohtaa aloin ajatella, että hitot, suhde on päättynyt, en kai anna mokoman pilata koko loppuelämääni...On muunkinlaisia ihmisiä, muutakin elämää...
"Uhrin asemasta on mahdollista nousta. Huonojen kokemusten kertaamisen sijasta on keskityttävä oman itsenäisyyden kehittämiseen ja rakentavampien ihmissuhteiden etsimiseen."
Jossain kohtaa on silti osattava päästää irti tunnetasolla vaikeista kokemuksista, lapsuudesta, "huonosta" avioliitosta/parisuhteesta...
Ei tarkoita, etteikö niistä voisi joskus puhua, sellaisina kuin ne olivat...meitä on kohdeltu väärin, mutta ei menneisyyden kurjien kokemusten tarvitse loppu elämään antaa vaikuttaa...
Elämä eletään tässä ja nyt, kulloisessakin hetkessäkin...ja siitä on myös "uhrinkin" lupa nauttia jos hetki on hyvä...Palaan vieläkin tuohon linkittämääsi sivustoon...
http://www.muotiala.fi/lehti/jutut/20060529_nars_mai_2.php
ja tähän kohtaan...
"Osa narsisteista kokee olevansa täysin muilta ihmisiltä saadun hyväksynnän varassa. He pyrkivät olemaan aina mieliksi ja täyttämään toisten tarpeet. Kun he eivät saakaan vastineeksi hyväksyntää vaan halveksuntaa, usein jopa hyväksikäyttöä, heihin sattuu syvästi, he tuntevat itsensä huonoiksi ja pyrkivät miellyttämään entistä enemmän. He vaativat itseltään täydellisyyttä ja saattavat tuntea olevansa vastuussa kaikesta maailman pahuudesta"
"Vaikka ”kiltti” narsisti kuulostaa harmittomammalta kuin ”paha”, molemmat ongelmat ovat vakavia. Molemmilla on suuria vaikeuksia hyväksyä, että heidän elämässään kohtaamansa jatkuvat vaikeudet johtuvat heidän omasta käyttäytymisestään."
Kun täälläkin kohtaa joskus tarinoita, joissa mietitään miksi aina mulle käy näin...miksi vedän puoleeni narsisteja...tai muita häiriöisiä/luonnevikaisia...
Että kun itse aikoinaan nimesin itseni LR persoonaksi...niin liekö siinä piirteitä tästä "kiltistä" narsistista...jos ei millään kykene luopumaan edes osittain...omista käyttäytymistavoistaan...jotka ajavat ns. mahdottomiin suhteisiin...mahdollistavat kaltoinkohtelun...että koetut vääryydet jäävät elämään loppu elämäksi...eikä niistä pääse irti...
"Ohut- ja paksunahkainen narsisti vetävät usein toisiaan puoleensa magneetin tavoin. Paksunahkainen narsisti kiusaa, nöyryyttää ja jopa pahoinpitelee ohutnahkaista uhriaan. Kuvauksia tällaisista parisuhteista on myös kirjallisuudessa. Sellainen on esimerkiksi Maria Jotunin romaani Huojuva talo, jota pidetään osittain omaelämäkerrallisena"
Minä olen aikoinaan alokoholistin kanssa naimisissa olessani katsellut tuota Jotunin Huojuvaa taloa ja ehkä silloin jo koin jonkinlaisen ahaa elämyksen...jota olen täällä kuvannutkin tyyliin..."olin niin kiltti, hyvä ja pyhä", että itseäkin alkoi yököttää...
Toipuminen lähtee siitä itseoivalluksesta, että ainut ihminen, joita edes voimme yrittää jollain tasolla "parantaa" olemme me itse...ja se lähtee siitä kun kuuntelee itseään...mitä minä haluan/millaista elämää elää...sellaistako jossa suurimman osan aikaa tuntuu huonolta...
Sekö on minun elämäni tarkoitus, että olen jonkun toisen kaatopaikkana johon hän voi/saa purkaa pahan olonsa...että toisella olisi "parempi" olo... - 4+10=14
6+13=19 kirjoitti:
Palaan vieläkin tuohon linkittämääsi sivustoon...
http://www.muotiala.fi/lehti/jutut/20060529_nars_mai_2.php
ja tähän kohtaan...
"Osa narsisteista kokee olevansa täysin muilta ihmisiltä saadun hyväksynnän varassa. He pyrkivät olemaan aina mieliksi ja täyttämään toisten tarpeet. Kun he eivät saakaan vastineeksi hyväksyntää vaan halveksuntaa, usein jopa hyväksikäyttöä, heihin sattuu syvästi, he tuntevat itsensä huonoiksi ja pyrkivät miellyttämään entistä enemmän. He vaativat itseltään täydellisyyttä ja saattavat tuntea olevansa vastuussa kaikesta maailman pahuudesta"
"Vaikka ”kiltti” narsisti kuulostaa harmittomammalta kuin ”paha”, molemmat ongelmat ovat vakavia. Molemmilla on suuria vaikeuksia hyväksyä, että heidän elämässään kohtaamansa jatkuvat vaikeudet johtuvat heidän omasta käyttäytymisestään."
Kun täälläkin kohtaa joskus tarinoita, joissa mietitään miksi aina mulle käy näin...miksi vedän puoleeni narsisteja...tai muita häiriöisiä/luonnevikaisia...
Että kun itse aikoinaan nimesin itseni LR persoonaksi...niin liekö siinä piirteitä tästä "kiltistä" narsistista...jos ei millään kykene luopumaan edes osittain...omista käyttäytymistavoistaan...jotka ajavat ns. mahdottomiin suhteisiin...mahdollistavat kaltoinkohtelun...että koetut vääryydet jäävät elämään loppu elämäksi...eikä niistä pääse irti...
"Ohut- ja paksunahkainen narsisti vetävät usein toisiaan puoleensa magneetin tavoin. Paksunahkainen narsisti kiusaa, nöyryyttää ja jopa pahoinpitelee ohutnahkaista uhriaan. Kuvauksia tällaisista parisuhteista on myös kirjallisuudessa. Sellainen on esimerkiksi Maria Jotunin romaani Huojuva talo, jota pidetään osittain omaelämäkerrallisena"
Minä olen aikoinaan alokoholistin kanssa naimisissa olessani katsellut tuota Jotunin Huojuvaa taloa ja ehkä silloin jo koin jonkinlaisen ahaa elämyksen...jota olen täällä kuvannutkin tyyliin..."olin niin kiltti, hyvä ja pyhä", että itseäkin alkoi yököttää...
Toipuminen lähtee siitä itseoivalluksesta, että ainut ihminen, joita edes voimme yrittää jollain tasolla "parantaa" olemme me itse...ja se lähtee siitä kun kuuntelee itseään...mitä minä haluan/millaista elämää elää...sellaistako jossa suurimman osan aikaa tuntuu huonolta...
Sekö on minun elämäni tarkoitus, että olen jonkun toisen kaatopaikkana johon hän voi/saa purkaa pahan olonsa...että toisella olisi "parempi" olo...Vieläkin palaan aiheeseen...
kun kerran taas vauhtiin pääsin...kun linkittämäsi sivusto on tietyllä lailla hyvä taviksellekkin, ei sisällä monimutkaisia psykologisia koukeroita vaan asiat on esitetty ns. kansantajuisesti...
Että tästäkin saaataa monesti olla kyse ns. uhrituimisessa...
"Kun lumoudumme jonkun ihmisen persoonasta, suunnitelmista ja ajatuksista vain huomataksemme jonkin ajan kuluttua tulleemme perusteellisesti huijatuiksi, tunnemme itsemme äärettömän hölmöiksi. Psykiatri Jari Sinkkonen kertoo omasta kokemuksestaan, miten alkoi voida suorastaan fyysisesti pahoin, aivan kuin hänen sisäänsä olisi ujuttautunut loisia.
Sinkkonen pääsi lopulta säikähdyksellä. Millaisia mahtavat olla niiden kokemukset, joita alun suurten toiveiden jälkeen hyväksikäytetään vuodesta toiseen ja jotka yrityksistään huolimatta eivät pääse tuosta ”pahasta taiasta” irti? Monet alkavat epäillä omaa todellisuudentajuaan, varsinkin kun ympäristö näyttää olevan hyväksikäyttäjän luonteesta aivan eri mieltä kuin he itse.
Emme halua nähdä, että lähipiirimme jotkut tavallisen tai jopa viehättävän tuntuiset henkilöt voisivat olla sadistisia, tuhoavia tai sairaalloisen vallanhaluisia ihmisiä. Emme halua tuntea itseämme hölmöiksi, joita voi pettää noin vain."
Tosiaankin sitä voi olla vaikea myöntää itselleen, että on joutunut höynäytyteksi ja pitää itsekin kiinni illusuusioistaan, että kyllä suhde paranee jonain päivänä, kunhan vaan tarpeeksi yritän...
Eletään kuvitelmissa/paremman elämän toivossa ja sitä odotellessa suljetaan silmät todellisuudelta...siitä mitä on , miltä suhde tuntuu...odotetaan toisen muuttuvan...ihmettä joka poistaisi kaiken pahan...ilman että itse tarvitsisi tehdä mitään...ajatellaan, että on lupa odottaa, kun ei itse ole tehnyt tavallaan mitään väärää...
Mutta siinä odottelussa voi mennä koko elämä...tai sitten jos suhde päättyy...jäädään elämään kuvitelmiin...millaista se olisi voinut olla, kunhan vaan se toinen olisi ollut toisenlainen...
Eteenpäin pääsee, kunhan ymmärtää ja hyväksyy, että itsekin valitsi väärin...kunnei alkuun tiennyt...mutta sitten jos oma valinta aiheuttaa enimmäkseen kipua ja huonoa oloa...kannattaa miettiä...onko se sen arvoista...sitäkö minä haluan... ent.ilkikurimus kirjoitti:
Älä ikinä suhtaudu kritiikkiin tunteella....
Kun joskus aikoja sitten tuli palstalle, tuosta NUT sivustosta ei voinut sanoa yhtään kriittistä sanaa joutumatta maalitauluksi. Kiva, että asian ovat jo muutkin huomanneet kuin minä.
En oikein tajua, miksi mielenterveystyön keskusliitto pitää tätä "kestonarsistien" paratiisia yhä jäsenenään....Hyökkäys hätää kärsivää uhria kohtaan olisi paheksuttavaa. Tähän tietoon voi vedota myös uhriksi naamioitunut. Me taas pidämme naamio-uhreja moraalittomina. Ei tästä valmista tule, koska naamio-uhrit itsekin uskovat olevansa uhreja, eivätkä tajua myös uhriuttavansa muita.
On olemassa loukkaantuneita ja 'loukkaantuneita'.4+10=14 kirjoitti:
Vieläkin palaan aiheeseen...
kun kerran taas vauhtiin pääsin...kun linkittämäsi sivusto on tietyllä lailla hyvä taviksellekkin, ei sisällä monimutkaisia psykologisia koukeroita vaan asiat on esitetty ns. kansantajuisesti...
Että tästäkin saaataa monesti olla kyse ns. uhrituimisessa...
"Kun lumoudumme jonkun ihmisen persoonasta, suunnitelmista ja ajatuksista vain huomataksemme jonkin ajan kuluttua tulleemme perusteellisesti huijatuiksi, tunnemme itsemme äärettömän hölmöiksi. Psykiatri Jari Sinkkonen kertoo omasta kokemuksestaan, miten alkoi voida suorastaan fyysisesti pahoin, aivan kuin hänen sisäänsä olisi ujuttautunut loisia.
Sinkkonen pääsi lopulta säikähdyksellä. Millaisia mahtavat olla niiden kokemukset, joita alun suurten toiveiden jälkeen hyväksikäytetään vuodesta toiseen ja jotka yrityksistään huolimatta eivät pääse tuosta ”pahasta taiasta” irti? Monet alkavat epäillä omaa todellisuudentajuaan, varsinkin kun ympäristö näyttää olevan hyväksikäyttäjän luonteesta aivan eri mieltä kuin he itse.
Emme halua nähdä, että lähipiirimme jotkut tavallisen tai jopa viehättävän tuntuiset henkilöt voisivat olla sadistisia, tuhoavia tai sairaalloisen vallanhaluisia ihmisiä. Emme halua tuntea itseämme hölmöiksi, joita voi pettää noin vain."
Tosiaankin sitä voi olla vaikea myöntää itselleen, että on joutunut höynäytyteksi ja pitää itsekin kiinni illusuusioistaan, että kyllä suhde paranee jonain päivänä, kunhan vaan tarpeeksi yritän...
Eletään kuvitelmissa/paremman elämän toivossa ja sitä odotellessa suljetaan silmät todellisuudelta...siitä mitä on , miltä suhde tuntuu...odotetaan toisen muuttuvan...ihmettä joka poistaisi kaiken pahan...ilman että itse tarvitsisi tehdä mitään...ajatellaan, että on lupa odottaa, kun ei itse ole tehnyt tavallaan mitään väärää...
Mutta siinä odottelussa voi mennä koko elämä...tai sitten jos suhde päättyy...jäädään elämään kuvitelmiin...millaista se olisi voinut olla, kunhan vaan se toinen olisi ollut toisenlainen...
Eteenpäin pääsee, kunhan ymmärtää ja hyväksyy, että itsekin valitsi väärin...kunnei alkuun tiennyt...mutta sitten jos oma valinta aiheuttaa enimmäkseen kipua ja huonoa oloa...kannattaa miettiä...onko se sen arvoista...sitäkö minä haluan...Kerroit tulleesi palstalle vuoden alun tienoilla. Olet sisäistänyt monia asioita todella nopeasti. Joitakin ihmisiä ajaa eteenpäin uteliaisuus ja tiedonjano (niin minuakin). Miksi kaikki tapahtui, miksi soppa syntyi.
Kun jokin piirre toisessa ihmisessä nyppii itseä, syy löytyy poikkeuksetta samoissa piirteissä itsessä. Silloin toinen ihminen on negatiivinen peili, jonka kuvaa on tuskastuttavaa katsoa. (ulkoisen narsistin inho on sisäisen narsistin kieltämistä, sokeutta)
Jos toisessa ihmisessä on itselle tuntematon piirre, se aiheuttaa uteliaisuutta ja kiinnostusta.
(Empatia-kyky on suoraan sidoksissa peilisoluihin.)
"Toipuminen lähtee siitä itseoivalluksesta, että ainut ihminen, joita edes voimme yrittää jollain tasolla "parantaa" olemme me itse"
Eräs myöhempi oivallukseni oli että yksilö voi omistaa vain itsensä, edes omia lapsiaan ei voi omistaa, lapset ovat lainaa. Ja kuinka moni tekeekään sen virheen että yrittää sitoa puolisonsa, kun sitoutuminen puolisoon olisi se oikea tie. Vapaata ei voi sitoa.
Kiva että pidit linkin sivustosta! Tämä palsta on myös melkoinen tiedon valtameri.- 18+1=19
yxex kirjoitti:
Kerroit tulleesi palstalle vuoden alun tienoilla. Olet sisäistänyt monia asioita todella nopeasti. Joitakin ihmisiä ajaa eteenpäin uteliaisuus ja tiedonjano (niin minuakin). Miksi kaikki tapahtui, miksi soppa syntyi.
Kun jokin piirre toisessa ihmisessä nyppii itseä, syy löytyy poikkeuksetta samoissa piirteissä itsessä. Silloin toinen ihminen on negatiivinen peili, jonka kuvaa on tuskastuttavaa katsoa. (ulkoisen narsistin inho on sisäisen narsistin kieltämistä, sokeutta)
Jos toisessa ihmisessä on itselle tuntematon piirre, se aiheuttaa uteliaisuutta ja kiinnostusta.
(Empatia-kyky on suoraan sidoksissa peilisoluihin.)
"Toipuminen lähtee siitä itseoivalluksesta, että ainut ihminen, joita edes voimme yrittää jollain tasolla "parantaa" olemme me itse"
Eräs myöhempi oivallukseni oli että yksilö voi omistaa vain itsensä, edes omia lapsiaan ei voi omistaa, lapset ovat lainaa. Ja kuinka moni tekeekään sen virheen että yrittää sitoa puolisonsa, kun sitoutuminen puolisoon olisi se oikea tie. Vapaata ei voi sitoa.
Kiva että pidit linkin sivustosta! Tämä palsta on myös melkoinen tiedon valtameri."Jos toisessa ihmisessä on itselle tuntematon piirre, se aiheuttaa uteliaisuutta ja kiinnostusta."
Niin minun " narsistisuhteeni" ei alun alkaenkaan ollut tarkoitus olla sovitusti muuta kuin kahden itsenäisen aikuisen ihmisen ns. tapailusuhde...kaiken kivan merkeissä...
joo kuullostaa kauhealta, mutta olen 50 nainen, eikä tarkoitus enää ns. perhettä perustaa eikä leikkiä kotia...
Tosiaan kolmisen vuotta sujuin hyvin, tapailut laatua, saunaa, karaokea, sitäkin...mukavaa yhdessäoloa...
Mutta sitten äkisti jokin muuttui...vaikka hän halusi edelleen tapailla minua...ja yhdessäolo sujui entiseen malliin, oli mukavaa...
niin minä olinkin, en tiedä...huono nainen?, ruma nainen? kukaan mies kiinnostunut minusta, muuta kuin sitä varten, elämäni oli mitätöntä, olin saamaton, luuseri...
olisi pitänyt olla kiitollinen, kun HÄN sentäs halusi tapailla minua, kun ei kukaan muu minua olisi huolinut. kertomuksia muiden naisten paremmuudesta jne...
Tuo loppu...jotain täysin käsittämätöntä...ristiriitaista...jos hän kerran oli tuota mieltä minusta...niin en käsittänyt, miksi silti halusi tapailla minua...
Olisi halunnut vielä senkin jälkeen...kun päätin suhteen...
narsismista kiinnostuin, kun hän itse toi sanan esille...entisten naisten miehet oli narsisteja, joita hän koki auttavansa....ja kaikilla entisillä tuntui olleen mielenterveysongelmia...joita hän lopussa kertoi minullakin olevan...lisäksi joku hullu nainen oli häntäkin narsistiksi nimittänyt...
Se loppu oli niin kummallista, että vastauksia siihen tulin hakemaan...mutta tosiaan olen huomannut, että jotenkin tämä narsismi asia on kavalalla tavalla mieleeni ujuttattunut...ei siitä ihan heti eroon pääse...vaikka en suhteen jälkeen siten broken ollutkaan...että olisin menettänyt "rakkaimpani"...tai se olisi vaikeuttanut ns. jokapäiväistä elämääni...
Mutta jotain kummaa...ikäänkuin "taianomaista" asiassa/siinä ihmisessä oli...en osaa tarkalleen selittää...kaikki meni ikäänkuin päälaelleen...siinä lopussa...ikäänkuin hän olisi yrtäänyt väittää...omia ominaisuuksiaan minun omikseni...tai jotain...
mutta nyt kun olen aiheesta lukenut, niin jotain ymmärrystä siihen kummallisuuteen on tullut... 18+1=19 kirjoitti:
"Jos toisessa ihmisessä on itselle tuntematon piirre, se aiheuttaa uteliaisuutta ja kiinnostusta."
Niin minun " narsistisuhteeni" ei alun alkaenkaan ollut tarkoitus olla sovitusti muuta kuin kahden itsenäisen aikuisen ihmisen ns. tapailusuhde...kaiken kivan merkeissä...
joo kuullostaa kauhealta, mutta olen 50 nainen, eikä tarkoitus enää ns. perhettä perustaa eikä leikkiä kotia...
Tosiaan kolmisen vuotta sujuin hyvin, tapailut laatua, saunaa, karaokea, sitäkin...mukavaa yhdessäoloa...
Mutta sitten äkisti jokin muuttui...vaikka hän halusi edelleen tapailla minua...ja yhdessäolo sujui entiseen malliin, oli mukavaa...
niin minä olinkin, en tiedä...huono nainen?, ruma nainen? kukaan mies kiinnostunut minusta, muuta kuin sitä varten, elämäni oli mitätöntä, olin saamaton, luuseri...
olisi pitänyt olla kiitollinen, kun HÄN sentäs halusi tapailla minua, kun ei kukaan muu minua olisi huolinut. kertomuksia muiden naisten paremmuudesta jne...
Tuo loppu...jotain täysin käsittämätöntä...ristiriitaista...jos hän kerran oli tuota mieltä minusta...niin en käsittänyt, miksi silti halusi tapailla minua...
Olisi halunnut vielä senkin jälkeen...kun päätin suhteen...
narsismista kiinnostuin, kun hän itse toi sanan esille...entisten naisten miehet oli narsisteja, joita hän koki auttavansa....ja kaikilla entisillä tuntui olleen mielenterveysongelmia...joita hän lopussa kertoi minullakin olevan...lisäksi joku hullu nainen oli häntäkin narsistiksi nimittänyt...
Se loppu oli niin kummallista, että vastauksia siihen tulin hakemaan...mutta tosiaan olen huomannut, että jotenkin tämä narsismi asia on kavalalla tavalla mieleeni ujuttattunut...ei siitä ihan heti eroon pääse...vaikka en suhteen jälkeen siten broken ollutkaan...että olisin menettänyt "rakkaimpani"...tai se olisi vaikeuttanut ns. jokapäiväistä elämääni...
Mutta jotain kummaa...ikäänkuin "taianomaista" asiassa/siinä ihmisessä oli...en osaa tarkalleen selittää...kaikki meni ikäänkuin päälaelleen...siinä lopussa...ikäänkuin hän olisi yrtäänyt väittää...omia ominaisuuksiaan minun omikseni...tai jotain...
mutta nyt kun olen aiheesta lukenut, niin jotain ymmärrystä siihen kummallisuuteen on tullut...Sinullekin siis sattui tuo merkillinen tapaus että tapasit kovin narsistisen oloisen miehen, joka silti ulkoisti narsismin näkymään muissa ihmisissä. Otan osaa. Toisaalta, kaikki koettu opettaa ihmistä, ja pahakin kokemus (luulempa että varsinkin paha) saattaa käynnistää sisäisen tutkimusmatkan, jota täällä palstalla monikin käy. Sellainen matka voi olla hyvin kiehtova. Kuten Temppuilija asian ilmaisi: 'final frontier - sisällämme' =)
Tiedätkö, joskus jotkut järjestävät oman tuhonsa, sen voi tehdä esim haukkumalla ja mitätöimällä puolisoaan, loukkaamalla häntä toistuvasti. Sitä kutsutaan oman tuhon kontrolloimiseksi, siinä uskossa että se tuho on kuitenkin edessä. Narsistinen mekanismi.
Toisen haukkujalla on a i n a omia käsittelemättömiä ongelmia, joita yritetään tunteensiirrolla siirtää toiseen. Kohteen, vaikkapa sinun, ei tarvitse ottaa tuota tunteensiirtoa vastaan.
Pärjäät kyllä! :)- 19+7=26
yxex kirjoitti:
Sinullekin siis sattui tuo merkillinen tapaus että tapasit kovin narsistisen oloisen miehen, joka silti ulkoisti narsismin näkymään muissa ihmisissä. Otan osaa. Toisaalta, kaikki koettu opettaa ihmistä, ja pahakin kokemus (luulempa että varsinkin paha) saattaa käynnistää sisäisen tutkimusmatkan, jota täällä palstalla monikin käy. Sellainen matka voi olla hyvin kiehtova. Kuten Temppuilija asian ilmaisi: 'final frontier - sisällämme' =)
Tiedätkö, joskus jotkut järjestävät oman tuhonsa, sen voi tehdä esim haukkumalla ja mitätöimällä puolisoaan, loukkaamalla häntä toistuvasti. Sitä kutsutaan oman tuhon kontrolloimiseksi, siinä uskossa että se tuho on kuitenkin edessä. Narsistinen mekanismi.
Toisen haukkujalla on a i n a omia käsittelemättömiä ongelmia, joita yritetään tunteensiirrolla siirtää toiseen. Kohteen, vaikkapa sinun, ei tarvitse ottaa tuota tunteensiirtoa vastaan.
Pärjäät kyllä! :)"Toisen haukkujalla on a i n a omia käsittelemättömiä ongelmia, joita yritetään tunteensiirrolla siirtää toiseen. Kohteen, vaikkapa sinun, ei tarvitse ottaa tuota tunteensiirtoa vastaan."
Niin kyllä minä käsitin siinä lopussa, että jokin mättää ja pahasti, en minä vastaan sanomatta, kyseenalaistamatta niellyt sitä mitä minulle yritettiin tarjota...josta syystä aloinkin saada vihjauksia mielenterveyteni suhteen...
Mutta kuten sanoin, se tuntui täysin käsittämättömältä...ihminen joka halusi tapailla minua omasta aloitteestaan...kuitenkin mitätöi minua/kaikkea tavalla jos toisella...
hän jopa muutamaan otteeseen ns. päättikin suhteen, mutta jo huomenissa oli suurin piirtein tulossa takaisin...ja sanoi ettei tarkoittanut niin...
Siihen aikaan en todellakaan tiennyt narsismista mitään...että voinee kuvitella miten käsittämättömältä se tuntui...joskus piti ikäänkuin ravistella päätään, että kuulinko minä nyt oikein, mitä hän sanoi...
Mutta nyt kun olen aiheeseen/narsismiin tutustunut...niin "ymmärrän" kyllä sen käsittämättömän/ristiriitaisen käytöksen taustalla olevat syyt...
Mutta siltikin...se tuottaa vaikeuksia/asiat jäävät ikäänkuin käsittelemättä...kun niistä ei voi sen osapuolen kanssa puhua ns. selviksi...edelleen pikkusen sitä, mikä minuun iski/mitä se kaikki oli/miksi minä tulin valituksi...
Omalta osaltani jonkinlaisen vastauksen olen noihin kysymyksiin löytänyt, mutta siltikin...jotenkin saisi sielulleen paremmin rauhan...jos "tietäisi" toisenkin vastaukset...
Mutta joo...vastauksia häneltä on turha toivoa milloinkaan...että siihen on tyytyminen...sen olen ymmärtänyt...ja sen asian kanssa on elettävä...ja uskoisin, että aika auttaa tuohonkin...sekin suhde menettää merkityksensä...jää kokemukseksi kokemuksien joukkoon...
jotain siitä kait oppikin...niin itsestään...kuin myös, että miten monelaisia ihmisiä ja suhtautumistapoja sitä maailmaan mahtuukaan...tätä lajia kokemus oli minulle ensimmäinen... 19+7=26 kirjoitti:
"Toisen haukkujalla on a i n a omia käsittelemättömiä ongelmia, joita yritetään tunteensiirrolla siirtää toiseen. Kohteen, vaikkapa sinun, ei tarvitse ottaa tuota tunteensiirtoa vastaan."
Niin kyllä minä käsitin siinä lopussa, että jokin mättää ja pahasti, en minä vastaan sanomatta, kyseenalaistamatta niellyt sitä mitä minulle yritettiin tarjota...josta syystä aloinkin saada vihjauksia mielenterveyteni suhteen...
Mutta kuten sanoin, se tuntui täysin käsittämättömältä...ihminen joka halusi tapailla minua omasta aloitteestaan...kuitenkin mitätöi minua/kaikkea tavalla jos toisella...
hän jopa muutamaan otteeseen ns. päättikin suhteen, mutta jo huomenissa oli suurin piirtein tulossa takaisin...ja sanoi ettei tarkoittanut niin...
Siihen aikaan en todellakaan tiennyt narsismista mitään...että voinee kuvitella miten käsittämättömältä se tuntui...joskus piti ikäänkuin ravistella päätään, että kuulinko minä nyt oikein, mitä hän sanoi...
Mutta nyt kun olen aiheeseen/narsismiin tutustunut...niin "ymmärrän" kyllä sen käsittämättömän/ristiriitaisen käytöksen taustalla olevat syyt...
Mutta siltikin...se tuottaa vaikeuksia/asiat jäävät ikäänkuin käsittelemättä...kun niistä ei voi sen osapuolen kanssa puhua ns. selviksi...edelleen pikkusen sitä, mikä minuun iski/mitä se kaikki oli/miksi minä tulin valituksi...
Omalta osaltani jonkinlaisen vastauksen olen noihin kysymyksiin löytänyt, mutta siltikin...jotenkin saisi sielulleen paremmin rauhan...jos "tietäisi" toisenkin vastaukset...
Mutta joo...vastauksia häneltä on turha toivoa milloinkaan...että siihen on tyytyminen...sen olen ymmärtänyt...ja sen asian kanssa on elettävä...ja uskoisin, että aika auttaa tuohonkin...sekin suhde menettää merkityksensä...jää kokemukseksi kokemuksien joukkoon...
jotain siitä kait oppikin...niin itsestään...kuin myös, että miten monelaisia ihmisiä ja suhtautumistapoja sitä maailmaan mahtuukaan...tätä lajia kokemus oli minulle ensimmäinen...Sanoisin että kaikkeen tekemiseen on syynsä ja toisaalta kaikki tekeminen on suuntaa vaille.
Yhteenlaskutoimitus, lempeästi sinulle: se ihminen ei toiminut oikein. Miksi näin tapahtuu, ymmärremme osittain sen perusteella, mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Olipa diagnoosi sitten mikä hyvänsä. Yhteinen nimittäjä on aina kaltoinkohtelu. Olipa se suunnattu itseen tai toiseen.
Mutta minkä asian toit tuossa esille, mutta jota haluan erityisesti painottaa toistuvasti:
Vastauksia ei saa. Se on ensimmäinen läksy.
Toinen on se, että on osattava luopua. Luovuttava yrityksestä saada vastauksia. Luovuttava elättämästä sitä pientä mahdollisuutta, että on ansainnut niitä. Tai on sen verran tärkeä tai arvokas saadakseen ne. Arvokkuus, tärkeys ja ansaituksi tuleminen eivät ole riippuvaisia kaltoinkohtelijan vastauksista.
Kolmas on hyväksyntä. Hyväksyy itsessään sen ominaisuuden että vastauksia odottaessaan on vielä kiinni menneessä. Se ei ole sen arvoista. Mutta asian tunnistaminen, tunnustaminen itselle ei ole myöskään maailmanloppu.
Sielu on vapaa vasta silloin, kun lakkaa etsimästä kysymyksiin vastauksia.- 1+18=19
elisakettu kirjoitti:
Sanoisin että kaikkeen tekemiseen on syynsä ja toisaalta kaikki tekeminen on suuntaa vaille.
Yhteenlaskutoimitus, lempeästi sinulle: se ihminen ei toiminut oikein. Miksi näin tapahtuu, ymmärremme osittain sen perusteella, mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Olipa diagnoosi sitten mikä hyvänsä. Yhteinen nimittäjä on aina kaltoinkohtelu. Olipa se suunnattu itseen tai toiseen.
Mutta minkä asian toit tuossa esille, mutta jota haluan erityisesti painottaa toistuvasti:
Vastauksia ei saa. Se on ensimmäinen läksy.
Toinen on se, että on osattava luopua. Luovuttava yrityksestä saada vastauksia. Luovuttava elättämästä sitä pientä mahdollisuutta, että on ansainnut niitä. Tai on sen verran tärkeä tai arvokas saadakseen ne. Arvokkuus, tärkeys ja ansaituksi tuleminen eivät ole riippuvaisia kaltoinkohtelijan vastauksista.
Kolmas on hyväksyntä. Hyväksyy itsessään sen ominaisuuden että vastauksia odottaessaan on vielä kiinni menneessä. Se ei ole sen arvoista. Mutta asian tunnistaminen, tunnustaminen itselle ei ole myöskään maailmanloppu.
Sielu on vapaa vasta silloin, kun lakkaa etsimästä kysymyksiin vastauksia."Sielu on vapaa vasta silloin, kun lakkaa etsimästä kysymyksiin vastauksia."
Niin niin...kyllä minä tiedän...
ja sen läksyn, ettei vastauksia saa... pidän visusti mielessäni...
mutta edelleen sen hyväksyminen...ettei "ansaitse" vastauksia...tuottaa pikkusen ongelmia...jotenkin vastaukset joutuu ikäänkuin keksimään itse...vaikka tietääkin etteivät nekään ole koko totuus...
Mutta toivon mukaan aika auttaa tässäkin asiassa...kuten aikanaan auttoi avioerostakin selviämiseen...
painoarvoltaan erot oli erilaisia...mutta ensimmäiseen oli selkeä syy...jälkimmäisestä jäi vain hämmennys, mitä se kaikki oli ja miksi...minun piti vielä kokea sellainenkin kokemus... 1+18=19 kirjoitti:
"Sielu on vapaa vasta silloin, kun lakkaa etsimästä kysymyksiin vastauksia."
Niin niin...kyllä minä tiedän...
ja sen läksyn, ettei vastauksia saa... pidän visusti mielessäni...
mutta edelleen sen hyväksyminen...ettei "ansaitse" vastauksia...tuottaa pikkusen ongelmia...jotenkin vastaukset joutuu ikäänkuin keksimään itse...vaikka tietääkin etteivät nekään ole koko totuus...
Mutta toivon mukaan aika auttaa tässäkin asiassa...kuten aikanaan auttoi avioerostakin selviämiseen...
painoarvoltaan erot oli erilaisia...mutta ensimmäiseen oli selkeä syy...jälkimmäisestä jäi vain hämmennys, mitä se kaikki oli ja miksi...minun piti vielä kokea sellainenkin kokemus...Hämmennys on hyvä sanaa kuvailemaan tunnetta, mikä jää jälkeen. Tässä olet oikeassa. Aika auttaa.
Puhuit ainakin kahdesti kokemuksesta. Kysytkö koskaan itseltäsi sitä miksi sait osaksesi sen kokemuksen?
Jos et ole pohtinut tätä, mieti sitä. Ja vastauksena itsellesi voisit miettiä sitä hyvää (juuri niin, tarkoitan täsmälleen hyvää), mitä kokemus on tuonut.- 18+5=23
elisakettu kirjoitti:
Hämmennys on hyvä sanaa kuvailemaan tunnetta, mikä jää jälkeen. Tässä olet oikeassa. Aika auttaa.
Puhuit ainakin kahdesti kokemuksesta. Kysytkö koskaan itseltäsi sitä miksi sait osaksesi sen kokemuksen?
Jos et ole pohtinut tätä, mieti sitä. Ja vastauksena itsellesi voisit miettiä sitä hyvää (juuri niin, tarkoitan täsmälleen hyvää), mitä kokemus on tuonut."Kysytkö koskaan itseltäsi sitä miksi sait osaksesi sen kokemuksen?"
Noh...minä kyllä tiedostan itsessäni ne syyt...miksi se suhde alkoi...hän huomioi/imarteli minua paljon...olin/tunsin itseni itseni ihanaksi naiseksi...
Monen yksinäisen vuoden jälkeen se tuntui hyvältä...sitä ei käy kiistäminen...olin iloinen, täynnä itseluottamusta naisena...elämä hymyili...
Mutta se miksi yhtäkisti kaikki muuttui...ei johtunut minusta...siitä olen varma...en muuttunut ilkeäksi...että kun sitä mitätöintä alkoi tulla...koin sen hyvin hämmentäväksi...
mutta tosiaan...tuo itseluottamuksen kasvaminen naisena...on se positiivinen asia...mikä suhteen myötä tuli...
ja sekin, että kun mitätöintiä alkoi tulla...kapinoin kysenalaistamalla...että joo...tulikohan elettyä todeksi sekin...etten olekkaan enää niin läheisriippuvainen...olen päässyt irti "kiltin tytön" syndroomastani...
KUN päätin suhteen kuitenkin suht pian...kun ns. sain tarpeekseni siitä mitätöinnistä...ajattelin, että ansaitsen parempaa...tai sitten olen ilman kumppania...
Että ei hlvetti...en minä sentäs kaikkeen alistu...ja jälkeenpäin tulleet ns. vonkausviestit/ehdotukset tapaamisesta tuntuivat jopa yököttäviltä...
Mutta siltikin...tuossa on minun vastaukseni siihen...mitä hyvää kokemus/suhde antoi/opetti...
mutta siltikin...jäin miettimään...hänen motiivejaan...mitä hän sai suhteesta...oppikko hän jotain...miksi minua piti mitätöidä...miksei voinut vain päättää suhdetta...jos siltä tuntui...
jossain kohtaa hän loppupeleissä hän sanoi minua liian itsenäiseksi naiseksi...jota jäin miettimään...että edelleenkö vahvuuteen sairastunut? jollain tasolla... 18+5=23 kirjoitti:
"Kysytkö koskaan itseltäsi sitä miksi sait osaksesi sen kokemuksen?"
Noh...minä kyllä tiedostan itsessäni ne syyt...miksi se suhde alkoi...hän huomioi/imarteli minua paljon...olin/tunsin itseni itseni ihanaksi naiseksi...
Monen yksinäisen vuoden jälkeen se tuntui hyvältä...sitä ei käy kiistäminen...olin iloinen, täynnä itseluottamusta naisena...elämä hymyili...
Mutta se miksi yhtäkisti kaikki muuttui...ei johtunut minusta...siitä olen varma...en muuttunut ilkeäksi...että kun sitä mitätöintä alkoi tulla...koin sen hyvin hämmentäväksi...
mutta tosiaan...tuo itseluottamuksen kasvaminen naisena...on se positiivinen asia...mikä suhteen myötä tuli...
ja sekin, että kun mitätöintiä alkoi tulla...kapinoin kysenalaistamalla...että joo...tulikohan elettyä todeksi sekin...etten olekkaan enää niin läheisriippuvainen...olen päässyt irti "kiltin tytön" syndroomastani...
KUN päätin suhteen kuitenkin suht pian...kun ns. sain tarpeekseni siitä mitätöinnistä...ajattelin, että ansaitsen parempaa...tai sitten olen ilman kumppania...
Että ei hlvetti...en minä sentäs kaikkeen alistu...ja jälkeenpäin tulleet ns. vonkausviestit/ehdotukset tapaamisesta tuntuivat jopa yököttäviltä...
Mutta siltikin...tuossa on minun vastaukseni siihen...mitä hyvää kokemus/suhde antoi/opetti...
mutta siltikin...jäin miettimään...hänen motiivejaan...mitä hän sai suhteesta...oppikko hän jotain...miksi minua piti mitätöidä...miksei voinut vain päättää suhdetta...jos siltä tuntui...
jossain kohtaa hän loppupeleissä hän sanoi minua liian itsenäiseksi naiseksi...jota jäin miettimään...että edelleenkö vahvuuteen sairastunut? jollain tasolla...Mitätöinti voi olla eräs merkki siitä, että hän piti sinua itselleen liian voimakkaana tai itsenäisenä naisena. Se häiritsi häntä. Plus viittaus liian itsenäiseen naiseenkin.
Toisaalta taas, tunnekyvyttömien tai tulkitsemattomien sanomisille ei aina voi laittaa niin paljon painoarvoa. Osa siitä mitätöinnistä tai kritiikistä johtuu juuri siitä, että haluaa ulkoistaa pahan olonsa, toinen osa projisoida, ja kolmas osa koska halua horjuttaa toisen itseluottamusta heikentääkseen häntä. Keinoilla ei ole niin väliä.
Olen itse kokenut samaa myös ei-narsistisen persoonien taholta. Useasti yhteistä kaikissa tapauksissa on kuitenkin ollut rajoittunut tai piilotetty tunnemaailma; jokainen on tavalla tai toisella kykenemätön ymmärtämään tai käsittelemään tunteitaan. Peilisolut puuttuvat tai ovat vaurioituneita.
Mutta eräs vähemmän puhuttu seikka on se, että tälläisellä henkilöllä saattaa olla erinomainen kyky tunnistaa toisen heikkoudet ja vahvuudet. Tavallaan hän "näkee läpi". Puhe saattaa kuulostaa mitätöinniltä ja haukuilta, koska ei kestetä eikä nähdä totuutta, vaikka puhe on niin suoraviivaisen rehellistä. Miksi ihminen sitten toimii niin, ymmärtäessään kuitenkin, että sanottu loukkaa, sattuu, on toinen juttu.
Miksi sattuu ja loukkaa, sekin on oma juttunsa.- 8+5=13
elisakettu kirjoitti:
Mitätöinti voi olla eräs merkki siitä, että hän piti sinua itselleen liian voimakkaana tai itsenäisenä naisena. Se häiritsi häntä. Plus viittaus liian itsenäiseen naiseenkin.
Toisaalta taas, tunnekyvyttömien tai tulkitsemattomien sanomisille ei aina voi laittaa niin paljon painoarvoa. Osa siitä mitätöinnistä tai kritiikistä johtuu juuri siitä, että haluaa ulkoistaa pahan olonsa, toinen osa projisoida, ja kolmas osa koska halua horjuttaa toisen itseluottamusta heikentääkseen häntä. Keinoilla ei ole niin väliä.
Olen itse kokenut samaa myös ei-narsistisen persoonien taholta. Useasti yhteistä kaikissa tapauksissa on kuitenkin ollut rajoittunut tai piilotetty tunnemaailma; jokainen on tavalla tai toisella kykenemätön ymmärtämään tai käsittelemään tunteitaan. Peilisolut puuttuvat tai ovat vaurioituneita.
Mutta eräs vähemmän puhuttu seikka on se, että tälläisellä henkilöllä saattaa olla erinomainen kyky tunnistaa toisen heikkoudet ja vahvuudet. Tavallaan hän "näkee läpi". Puhe saattaa kuulostaa mitätöinniltä ja haukuilta, koska ei kestetä eikä nähdä totuutta, vaikka puhe on niin suoraviivaisen rehellistä. Miksi ihminen sitten toimii niin, ymmärtäessään kuitenkin, että sanottu loukkaa, sattuu, on toinen juttu.
Miksi sattuu ja loukkaa, sekin on oma juttunsa."Miksi sattuu ja loukkaa, sekin on oma juttunsa."
Niin ymmärrän kyllä...miksi se sattui ja loukkasi...kun hän yritti tarjota minulle
" sellaisen naisen roolia"
tyyliin mukavan tapaamisen jälkeen hän saattoi vihjailla, että joku voi päästä "entisille liukkaille"...
viimeisestä tapaamis ehdotuksesta kieltäydyin...kertomalla, että entisen kesäkotini vanhemmat tulevat kylään.....niin tuli tekstaria tyyliin...joku saa, hän ei...sen jälkeen emme tavanneet enää...ja tein selväksi, että suhde oli siinä...
yhden kerran...hän jopa vihjaisi, että tyttäreni saattaisi olla "sellainen"...pyysi kyllä anteeksi kun näki tyrmistyneen ilmeeni...
mutta oliko se tarkoituksellista...hän tiesi ns. heikon kohtani...olin kertonut lapsuudestani, äitini epämääräisistä miessuhteista, joita lapsena/ teininä häpesin...
"Miksi ihminen sitten toimii niin, ymmärtäessään kuitenkin, että sanottu loukkaa, sattuu, on toinen juttu."
niin tuokin kysymys...joka jäi vastausta vaille...ymmäriskö hän loukkaavansa? oliko se tarkoituksellista ? ja miksi ? - entiedäenosaa
elisakettu kirjoitti:
Sanoisin että kaikkeen tekemiseen on syynsä ja toisaalta kaikki tekeminen on suuntaa vaille.
Yhteenlaskutoimitus, lempeästi sinulle: se ihminen ei toiminut oikein. Miksi näin tapahtuu, ymmärremme osittain sen perusteella, mitkä tekijät vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Olipa diagnoosi sitten mikä hyvänsä. Yhteinen nimittäjä on aina kaltoinkohtelu. Olipa se suunnattu itseen tai toiseen.
Mutta minkä asian toit tuossa esille, mutta jota haluan erityisesti painottaa toistuvasti:
Vastauksia ei saa. Se on ensimmäinen läksy.
Toinen on se, että on osattava luopua. Luovuttava yrityksestä saada vastauksia. Luovuttava elättämästä sitä pientä mahdollisuutta, että on ansainnut niitä. Tai on sen verran tärkeä tai arvokas saadakseen ne. Arvokkuus, tärkeys ja ansaituksi tuleminen eivät ole riippuvaisia kaltoinkohtelijan vastauksista.
Kolmas on hyväksyntä. Hyväksyy itsessään sen ominaisuuden että vastauksia odottaessaan on vielä kiinni menneessä. Se ei ole sen arvoista. Mutta asian tunnistaminen, tunnustaminen itselle ei ole myöskään maailmanloppu.
Sielu on vapaa vasta silloin, kun lakkaa etsimästä kysymyksiin vastauksia.Tässä kommentissa on kyllä hyvät ja toimivat ohjeet ja kokoan ne tähän alle:
1. Vastauksia ei saa koskaan, saati syitä.
2. On osattava luopua.
3. Asioiden hyväksyminen, tunnistaminen ja tunnustaminen.
Ja lisään vielä kohdan
4. On ymmärrettävä, että oma osuus on myös itsellä, sillä tuskin seisoit tumput suorina itse vaikuttamatta asiaan yhtään mitenkään.
Kun nämä on mielessään käsitellyt, niin on jo edistynyt melkoisesti. Pitää olla rohkea ja ottaa myös vastuu omista teoistaan, sillä jos yhtään houkutteli toista kaidalle tielle, niin ei voi tekeytyä viattomaksi. - Mitä_
"sillä jos yhtään houkutteli toista kaidalle tielle,"
Mitä tarkoitat? - Flijdehb
Yllättynyt?
- mummona_lumessa
Mitä_ kirjoitti:
"sillä jos yhtään houkutteli toista kaidalle tielle,"
Mitä tarkoitat?En mäkään ihan ymmärrä, mutta tosi hyvä ketju tämä, paljon asiallista asiaa! Mulla vaan toipumista hidastaa paljon juuri tuo asioden selvittämättä jääminen. Asianomaisen kanssa se tietty onkin mahdotonta, mutta edes omien, kun on niitä vanhojakin luurankoja kaapissa, eikä mun mieli koskaan muutenkaan tunnu lakkaavan kyselemästä. Eespäin yritetään!
- Siis_jos
Flijdehb kirjoitti:
Yllättynyt?
Siis jos on yrittänyt narsistille koskaankaan puhua edes pikkuisen järkeä... niin on jotenkin syyllinen...
Ehä tuossa osaamattomalla on mennyt sekaisin kaita ja lavea...
Sinänsä vähän hassua puhua mistään laveastakaan... Onhan se ihan normaalia vähän laveallakin joskus tepastella. Kun ei tee sitä yli varojensa, vaan ihan vain rentoutuakseen edes pikkaisen. - kaikenlaisianaisia
Siis_jos kirjoitti:
Siis jos on yrittänyt narsistille koskaankaan puhua edes pikkuisen järkeä... niin on jotenkin syyllinen...
Ehä tuossa osaamattomalla on mennyt sekaisin kaita ja lavea...
Sinänsä vähän hassua puhua mistään laveastakaan... Onhan se ihan normaalia vähän laveallakin joskus tepastella. Kun ei tee sitä yli varojensa, vaan ihan vain rentoutuakseen edes pikkaisen.Siis jos on kyseessä oikea narsisti, niin ei juuri kannata kommunikoida. Monesti kuitenkin leimakirves heilahtaa ja poikaystävästä, jonka kanssa ei edes olla 24/7 tulee narsisti siinä hetkessä, kun ihan oudolla tavalla nyt se toinen ei enää välitäkään. Kyllä siinä tilanteessa on otettava oma vastuu omista teoista, joilla houkutteli omalta osaltaan toista esim. kerjäten sääliä tai muutoin pikkuvaleita lasketteli itsestään. Kyllä sitä voi provoisa toista, kuten tässäkin ketjussa tulee lukeneeksi, heittää ns. herkut pöytään, kun huomaa, että toinen on kiinnostunut jostakin ulkopuolisesta. Kovin opettavainen on tämä ketju, ja monella tapaa.
Joskus menee naisilla sekaisin narsisti ja tavallinen kusipää juurkin silloin, kun sormus sormeen jää saamatta. - Ai_sinä
kaikenlaisianaisia kirjoitti:
Siis jos on kyseessä oikea narsisti, niin ei juuri kannata kommunikoida. Monesti kuitenkin leimakirves heilahtaa ja poikaystävästä, jonka kanssa ei edes olla 24/7 tulee narsisti siinä hetkessä, kun ihan oudolla tavalla nyt se toinen ei enää välitäkään. Kyllä siinä tilanteessa on otettava oma vastuu omista teoista, joilla houkutteli omalta osaltaan toista esim. kerjäten sääliä tai muutoin pikkuvaleita lasketteli itsestään. Kyllä sitä voi provoisa toista, kuten tässäkin ketjussa tulee lukeneeksi, heittää ns. herkut pöytään, kun huomaa, että toinen on kiinnostunut jostakin ulkopuolisesta. Kovin opettavainen on tämä ketju, ja monella tapaa.
Joskus menee naisilla sekaisin narsisti ja tavallinen kusipää juurkin silloin, kun sormus sormeen jää saamatta.Ai sinä taas. Keltalitkuasi tunget. Mikähän seksuaalinen poikkeavuus on kyseessä kun tykkää siitä keltaisesta puolesta? Varmaan sellaistakin on.
http://faktat.fi/seksuaalisia-haluja-on-monenlaisia/
"Urofiili kiihottuu nähdessään toisen ihmisen virtsaavan." - kaikenlaisianaisia
Ai_sinä kirjoitti:
Ai sinä taas. Keltalitkuasi tunget. Mikähän seksuaalinen poikkeavuus on kyseessä kun tykkää siitä keltaisesta puolesta? Varmaan sellaistakin on.
http://faktat.fi/seksuaalisia-haluja-on-monenlaisia/
"Urofiili kiihottuu nähdessään toisen ihmisen virtsaavan."Hyi hitto. En ole huomannut itsessäni seksuaalista poikkeavuutta, jos sellaiseksi ei lasketa sitä, että on ollut vain ja ainoastaan yhden miehen kanssa ja olen siitä äärettömän ylpeä. Käsittääkseni kirjoitusvapaus on kaikilla oli keltainen litku sitten ylä tai alapäässä.
- xcch
"Kyllä aloittajan teoriassa lienee perää. Ihminen tykkää löytää syyn ja syyllisen pahalle ololleen, ja siihen käy erinomaisesti puoliso josta ollaan erottu."
Eikä suotta, jos puoliso on eronnut ja siten aiheuttanut huonon olon niin toki hän on syyllinen. Sillä jos ei olisi eronnut niin huonoa oloa ei olisi tullut :)- 9+16=25
noh...minä voin jo vuosia huonosti, minulla oli paha olo aikoinaan avioliitossani...oli syy miksi erosin...
samasta syystä erosin edellisestä suhteestani...jonka jälkeen aloin etsiä syytä, mitä se kaikki oli, miksi hän käyttäytyi niinkuin kättäytyi ja päädyin narsismiin...
ettei kummassakaan tapauksessa paha olo tullut erosta, vaan ero oli ratkaisukeino poistaa paha olo...
- 3+20=23
"Pahaolo liittyy henkisiin loukkaantumisiin, joiden käsittely-aika on jokaisella yksilöllinen. Pitkään vihaavat, ja pitkään katkeruutta kantavat ovat niitä narsistisimpia meistä ihmisistä. "
Tuosta olen pikkuisen erimieltä siten, että paha olo liittyy siihen, mitä meille on tehty/miten meitä on kohdeltu tai mitä olemme joutuneet kokemaan...
Välttämättä ei niinkään vihata sitä puolisoa vaan sitä ominaisuutta hänessä joka sen kaiken sai aikaan...esim. alkoholismi, narsismi...
Esim. minun lapseni eivät vihaa isäänsä, mutta heille tulee edelleen huonoja oloja...jos muistelevat kaikkea kokemaansa...
enkä usko, että esim. nuorin tyttäreni vihaa minua, vaikka on parikin kertaa heittänyt asiasta keskustellessamme kommentin, että vielä teit/hankit lapsenkin...siihen elämään...
"Negatiivisten asioiden päässäpyörittelyn kesto on hyvä mittari itsekullekin meistä tutkiessamme omaa itsekkyyttämme."
Että pitäisikö minun sinun tuosta kommentistasi sitten päätellä, että kun lapset joskus muistelevat kokemaansa pahaa, puhuvat menneisyyden kipeistä kokemuksista, että he ovat itsekkäitä...
sattuuhan sitä...sanovat he, joihin ei ole koskaan sattunut...Ei sun tytär vihaakaan sua, hän etsii syitä ja selityksiä tapahtumille. Kaikkeen ei vain ole selityksiä. Shit happens. :)
Lasten (tai kenen vaan) ajoittaiseen pahaan oloon menneitä muistellessa, todennäköinen selitys on trauma (pieni tai iso, asteikolla vaikka 1-100), ja sen käsittelemättömyys. Käsittelemätön ja käsittämätön trauma palaa tietoisuuteen kunnes ihminen sen hyväksyy ja pystyy unohtamaan. Anteeksiannoksikin tätä prosessia kutsutaan. Prosessia voi tietoisesti nopeuttaa. (en halua kenellekään tuputtaa kirjaa "IRTI TUNNEKOUKUISTA ", mutta se sopii irtipäästämisestä kiinnostuneille...tässä siitä hieman;
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1017876-milta-kuulostaa-irti-tunnekoukuista/ )- 12+18=30
yxex kirjoitti:
Ei sun tytär vihaakaan sua, hän etsii syitä ja selityksiä tapahtumille. Kaikkeen ei vain ole selityksiä. Shit happens. :)
Lasten (tai kenen vaan) ajoittaiseen pahaan oloon menneitä muistellessa, todennäköinen selitys on trauma (pieni tai iso, asteikolla vaikka 1-100), ja sen käsittelemättömyys. Käsittelemätön ja käsittämätön trauma palaa tietoisuuteen kunnes ihminen sen hyväksyy ja pystyy unohtamaan. Anteeksiannoksikin tätä prosessia kutsutaan. Prosessia voi tietoisesti nopeuttaa. (en halua kenellekään tuputtaa kirjaa "IRTI TUNNEKOUKUISTA ", mutta se sopii irtipäästämisestä kiinnostuneille...tässä siitä hieman;
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1017876-milta-kuulostaa-irti-tunnekoukuista/ )Niin lapseni ovat jo nuoria aikusia ja eniten "oireilee" nuorin, syystä, että tilanne oli jo huono jo hänen syntyessään...ja minä prrkele annoin sen jatkua vielä vuosia...
Mutta joo...tuosta käsittelystä...olemme voineet puhua asioista, mutta taas sen "trauman aiheuttajan" kanssa keskustelu ei onnistu...
syystä, että hänen ongelmansa jatkuvat edelleen...ja siten tuottaa pettymyksiä, ylimääräistä stressiä edelleen heille...
joka tekee taas vaikeaksi laittaa pisteen kaikelle...anteeksiannon ,sen unohtamisen...kun aina kohdatessakin tavalla tai toisella menneisyyskin aktivoituu...
että joo, vaikeita asioita...aina ei ehkä niin pääse irti...isää ei niin "helposti"voi hylätä, vaihtaa toiseen kuin aviopuolisoa... - 5+10=15
12+18=30 kirjoitti:
Niin lapseni ovat jo nuoria aikusia ja eniten "oireilee" nuorin, syystä, että tilanne oli jo huono jo hänen syntyessään...ja minä prrkele annoin sen jatkua vielä vuosia...
Mutta joo...tuosta käsittelystä...olemme voineet puhua asioista, mutta taas sen "trauman aiheuttajan" kanssa keskustelu ei onnistu...
syystä, että hänen ongelmansa jatkuvat edelleen...ja siten tuottaa pettymyksiä, ylimääräistä stressiä edelleen heille...
joka tekee taas vaikeaksi laittaa pisteen kaikelle...anteeksiannon ,sen unohtamisen...kun aina kohdatessakin tavalla tai toisella menneisyyskin aktivoituu...
että joo, vaikeita asioita...aina ei ehkä niin pääse irti...isää ei niin "helposti"voi hylätä, vaihtaa toiseen kuin aviopuolisoa...Noh, poikkesin hieman asiatakin, mutta tuo sinun, itsekkyyden korostaminen tuossa otti korviin...
Ikäänkuin vieriti vastuun, sille uhrille...hän on itsekäs, muistaessaan miten pahana hän koki menneisyyden tapahtumat...
Mutta asiat asioina, tietyllä lailla narsistinkin huono olo johtuu, lapsuuden traumoista jos oikein olen ymmärtänyt...
Hän on ratkaissut asian, unohtamalla tyystin...se ei sattunut, tuntunut, merkinnyt mitään...ja se on tehnyt hänestä itsekkään...kaikki mulle, muista viis...mikään ei merkitse mitään...
Että mikä tapa sitten lie paras...
ratkaista noita menneisyyden kipeitä asioita... - xcch
"Tuosta olen pikkuisen erimieltä siten, että paha olo liittyy siihen, mitä meille on tehty/miten meitä on kohdeltu tai mitä olemme joutuneet kokemaan..."
Niin se liittyy, olet täysin oikeassa. Tämä on koko asian ydin, tämä on vain joillakin vaikea käsittää. - 13+3=16
xcch kirjoitti:
"Tuosta olen pikkuisen erimieltä siten, että paha olo liittyy siihen, mitä meille on tehty/miten meitä on kohdeltu tai mitä olemme joutuneet kokemaan..."
Niin se liittyy, olet täysin oikeassa. Tämä on koko asian ydin, tämä on vain joillakin vaikea käsittää.noh, pikkusen taas haastan sinua,
koska tässä tunnut ymmärtävän...mistä uhrin paha olo johtuu, että se johtuu siitä mitä heille on tehty tai mitä pahaa ovat kokeneet...
mutta tuossa toisessa avaamassasi keskustelussa, olet taas sitä omaa mieltäsi, syyllistät uhreja tähän tyyliin...
"Kun taas pahasti läheisriippuvainen kärsii eniten ollessaan parisuhteessa normaali ihmisen kanssa, varsinkin silloin jos nomaali ihminen kieltäytyy alistumasta läheisriippuvaisen komentoon.
Myös läheisriippuvaisella on narsistinen tapa alistaa ja mitätöidä toista puolisoa, mutta siinä eroaa että jos puoliso on kaikessa samaa mieltä läheisriippuvaisen kanssa ja vieläpä tukee tämä sairaita ajatuksia esim. naapureista ja muista, eikä koskaa väitä toisen olevan väärässä, niin saa olla suhteellisen rauhassa. Näissä tapauksissa kyseessä on läheisripppuvaisesta riippuvainen puolista."
"Jos joku on erimieltä asiasta niin silloin alkaa valtava alistamis yritys, henkilön kaikkiin kirjoituksiin käydään kiinni ja ruoditaan ja mitätöidään niitä oikein kunnolla."
Tämä kisailu sinun kanssasi ei ole alistamisyritys, vaan minun mielestäni sinun ajattelutavoissasi on selviä ristiriitaisuuksia, kuten tässäkin...
Ensin ymmärrät uhreja, seuraavassa hetkessä he ovatkin surkeita läheisriippuvaisia, jotka yrittävät saada jopa raitistuneen puolison juomaan...
että mieluusti kyllä "kuuntelisin" kyllä selityksesi, mutta kun ne ovat sitten olleet lajia, mene hoitoon, että opit keskustelemaan...
"Netissä on kuvattu joilla sivuilla tätä valtataistelua jota tällainen ihminen käy esim. narsisti suhteessa ollen välillä nassen niskanpäällä ja välillä tappiolla."
tuosta aiheesta lukisin mielelläni, että laitappas linkki tuohon...miten ollaan ns. niskanpäällä narsistiin nähden...
tuo läheisriippuvaisuus on kyllä minullekkin tuttu termi ja olen aikoinani pohtinut sitä paljonkin, ja miksei minussakin sellaisia piirteitä ole...
mutta läheisriippuvaisuudella, ei ollut ainakaan mitään tekemistä suhteessani narsistiin, kun suhde kuitenkin oli hyvin vapaamuotoinen, tapailimme pari kertaa viikossa, muun ajan asuimme, elimme omillamme...
Mutta itse olet kertonut , että sinulla on pitkä avioliitto narsistin kanssa ja tietosi alkoholismista ovat peräisin entisestä suhteesta, eksältäsi...
Että tavallaan sinäkin olet hakeutunut niin narsisti kuin alkkis suhteeseenkin..että siltä pohjalta taas ajattelen, että tulitko kertoneeksi enemmän itsestäsi tuossa avauksessasi läheisriippuvaisuudesta...
vaikka tässä vastasi hieman toisella tapaa, mikä on asian ydin...
"Tuosta olen pikkuisen erimieltä siten, että paha olo liittyy siihen, mitä meille on tehty/miten meitä on kohdeltu tai mitä olemme joutuneet kokemaan..."
Niin se liittyy, olet täysin oikeassa. Tämä on koko asian ydin, tämä on vain joillakin vaikea käsittää.
kun taas toisessa jutussa kaadoit ikäänkuin kaiken läheisriippuvaisen niskaan... - LK
"Tuosta olen pikkuisen erimieltä siten, että paha olo liittyy siihen, mitä meille on tehty/miten meitä on kohdeltu tai mitä olemme joutuneet kokemaan..."
Kun kaikki eivät koe samoja juttuja samoin. Joku kokee tietyn toiminnan siksi että hänelle on tehty väärin ja loukkaantuu ja kokee pahaa oloa ja joku toinen taas ei. Se on aina vähän sillein riippuvainen molemmista osapuolista.
Joku saa potkut töistä ja kokee että on tullut loukatuksi ja väärinkohdelluksi ja tulee katkeraksi. Joku toinen saa potkut töistä ja joko ei välitä syystä ihmeemmin tai ymmärtää sen. Ja keskittyy siihen mitä sitten seuraavaksi tekisi.
Joku kokee loukkauksena sen kun puoliso ei tahdo lähteä sinne lapinreissulla, kokee ettei hänen tunteitaan ikinä huomioida ja alkaa potea pahoja oloja, joku toinen pyrkii keksimään molempia tyydyttävän ratkaisun.
En näe että ihminen on mitenkään passiivinen vastaanottaja noissa jutuissa.
- kuuntele, älä lyö
Kukaan ei riitele yksin että varmasti on syytä molemmissa kun on ero tullut. Et voi tietää mitä jätettykin puoliso on joutunut kokemaan liitossaan ja on varmaan salannut kokemiaan asioita ennen eroa ja eron tuoman ahdistuksen myötä alkanut purkaa toisille tuntojaan. Älä sinä mustamaalaa häntä kun et tiedä oikeasti totuutta.
- J K
VAI IIN
- arki realisti
Suurin osa on keksittyjä, kyllä kellot soi päässä siinä vaiheessa, kun itsessään ei ole ollut mitään vikaa, vaan jätetty on ollut se täydellinen ja aina niin huomaavainen. Onhan se tietenkin noloa jos olikin vain tavis joka jätti, parempi selitys on itselleen se että narsisti jätti.
- 784641
Olet "arki realisti" hyvinkin oikeassa.
Kukaan ei tietenkään ole täydellinen, eikä kukaan yksin riitele.
Mutta, nyt tulee iso MUTTA, keskustelemme narsismista.
Narsistin kumppani saa/voi olla vaikka kuinka fiksu/hellä/huomaavainen/empaattinen/rakastava, riitoja on ja sontaa sataa silti.
Onko uhri silloin jotenkin epätäydellinen kun pitkällisten, hivuttavien, aluksi miltei huomaamattomien mollaamisten jälkeen uhri nostaa kissan pöydälle tai edes yrittää puolustautua.
Olenko narsisti tai jotenkin erikoisen huono ihminen, kun jätän narsisteista viattomimman? Täydelliseksi en siltikään itseäni luulottele - tiedän tehneeni virheitä liitossani, vaikka tiedän jo myös sen, että olisinpa ollut sitten miten tahansa lopputulos olisi ollut kuitenkin samaa riitaa, alentamista, hallintaa, mustamaalaamista,,,. Parasta olisi ollut heti häippästä, siinä vaiheessa kun tajusin että totuus oli vain hänen totuutensa.
- vereor
Minun exäni on onnistunut itsensä uhristamaan, vaikka asia kaikkien läheltä seuranneiden tietäen on kokolailla päinvastoin. Tottakai molemmissa täytyy olla vikaa, jos oikein pahaksi riidat äityvät.
No, meillä eroon liittyy maailman ihanimmat lapset, joiden takia on oltava kieli keskellä suuta. Näin siksi, että kaikenlaisia uhkauksia ja muuta ollaan kuultu jos vähänkin tämä "uhri" kokee että hänen äitiyttään kyseenalaistetaan. En tiedä osaammeko avata tämän "uhrin" silmät riittävän varovasti ja pikkuhiljaa, että ei tosissaan ota lapsia ajelulle ja rysäytä autoa siltapilariin. Näin kuulemma päästän kahdesta ongelmasta samaan aikaan. On todella karmivaa tuo tapa piiloutua lasten taakse, mutta koska ilmeisesti kyseessä sairaus, on vain pakko yrittää sietää ja tehdä itse kaikki mahdollinen lasten eteen.
Minun terapeuttini varoitteli seurauksista jos tuon ongelmat päivänvaloon. En silti ole hetkeäkään katunut, vaikka juuri terapeutinkin lupaamaa paskaa on niskaan satanut. Välillä kauhunsekaisin miettein kyllä olen kun luulen soittavani lapsilleni ja puhelimeen vastaa hieman hitaasti puhuva ja sanoissa sekoileva lasten äiti. Lapseni eivät kuulemma uskalla mennä puhelimen kanssa puhumaan esim. omaan huoneeseen kun äiti suuttuu siitä. Nyt ajan kanssa alkavat nuo valheet paljastua, mutta edelleen toivon että eivät kaikki kerralla ja liian paljastavasti. Hän kun on jo pahoinpidellyt lapsiamme ja mietin että mitä seuraavaksi. Pitkäjänteisyyttä vaaditaan ja, hirvittää sanoakin, luottamus johonkin suojelusenkeliin lastemme kohdalla on ihan pakollinen. Toivottavasti tunnen riittävän hyvin sekä lapseni että heidän äitinsä.- GUMMI04
Älä luota itseesi narsistin kohdalla! Pelasta lapset, keinolla millä hyvänsä. Narsisti on vienyt sua todennäköisesti jo suhteen aikana kuin litran mittaa, eikä varmasti asetelma ole kääntynyt. Sinä päivänä kun sinä luulet että kaikki onkin hyvin, heräät todellisuuteen... Narsisti ei ajattele lapsianne, saati sinua, vaan vain ja ainoastaan itseään ja jos tämä maailman tärkein MINÄ on tuhottuna, tuhoutuu paljon muutakin. Ota yhteyttä lapsipsykiatreihin ja vie lapsia heidän puheilleen salaa narsistivanhemmalta. Ota yhteyttä myös juristiin noiden uhkauksien osalta, jotta saat tukea lastesi pelastamiselle.
- LK
"Tässä siis yksin jäänyt puoliso oli onnellinen suhteessa ja mielestäni aivan selvästi on suhteen jälkipuinnissa ja katkeruudessaan alkanut keksiä asioita omin päin että saisi muutkin syyttämään exäänsä ja lievitettyä katkeruuttaan muiden kanssa häntä manaamalla."
Se nyt ei varmasti ole mitenkään epätavallista siinä eron jälkimainingeissa. Yleensä se menee ohi pikkuhiljaa.
"kuinkakohan moni on tälläinen jälkikatkeruudessa kehitetty ja "tajuttu" että nythän se narsisti on kun minut jätti?"
Minä uskon että se voi olla aika yleistäkin, kiitos naistenlehtien.
Tosin se taas ei tarkoita ettei narsisteja olisi olemassa, en tahdo mitenkään väheksyä ihmisiä keillä on ollut parisuhdeongelmia ylinarsistisen ihmisen kanssa. Tosin niissäkin voisi joskus miettiä että onko se kaikki kiinni siitä narsismista pelkästään aina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh882108Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr1361766- 1801316
- 241784
- 67732
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol10711- 59708
Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako211608- 49566
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </337502