Hei,
olen hetken pyörinyt nettideiteissä ja kirjoitellut muutamankin miehen kanssa.
Minulla on tuttavieni mukaan hyvä ja totuudenmukainen kuva, jonka olen lähettänyt kun on tullut kuvienvaihtoaika.
Useimmiten miehet eivät kommentoi kuvaani millään tavalla, haluavat kyllä innokkaasti tavata senkin jälkeen. Yksi mies sentään kommentoi (kun kysäisin, miksi meni aluksi niin hiljaiseksi kuvani jälkeen), että olen "siunattu järjen lisäksi mielettömällä ulkomuodolla, ja lienee tiedänkin sen".
En kehtaisi käydä tivaamaan miehiltä, olenko karsea ilmestys tai jollain tavalla epämieleinen. Kieltämättä jää aina kalvamaan, miksi kukaan ei sano mitään.
Okei, kerran olin kokeilemassa profiilikuvaviritystä, ja kuvani ehti olla päivän pfofiilissani. Silloin muutama jonka kanssa olin viestejä vaihdellut (mutteivät olleet nähneet vielä kuvaa) kirjoitti, että olen upea ilmestys tmv.
Ehkä sitten on turha kerjätä mitään sanottavaa yleisemmin, ei kukko käskemällä laula. Kukaan ei onneksi ole lopettanut yhteydenpitoa kuvani jälkeen. Ainakaan vielä ;D.
Kun nainen laittaa kuvansa, kommentoitteko?
13
800
Vastaukset
- 5+11
No tuskin sä ihan kamala olet, jos ne edelleen haluaa kuvan näkemisen jälkeen tavata...
Ehkä ne pelkää, että pidät heitä hirmu pinnallisina, jos kehuuvat ulkonäköä heti kuvan näkemisen jälkeen?
Tai ehkä heitä kiinnostaa enemmän ihan muut asiat kuin ulkonäkö?
Kyllähän sen täälläkin foorumilla näkee, että naiset valittaa, että miehet lähettää viestiä ja kuolaa perään pelkästään sen takia, että on nätti kuva. - 16
Miehenä ihmettelen, miksi sitä kuvaa pitäisi kommentoida?
- ----
Sosiaaliset taidot eivät taida olla sun vahvin laji?
Pieni vinkki: Ihmiset yleensä tykkäävät, jos heille tai heistä sanotaan jotain kivaa ja myönteistä. :) - meitä on moneksi
Naisena toivoisin että kuvaani EI kommentoida. En minä sitä varten kuvaani miehelle lähetä tai sitä profiilissa pidä että odotan pikkutyttömäisesti kieli pitkällä että sieltä pitäisi tulla jumalaton kehulitania, vaan laitan kuvan että mies voi päättää sovinko niihin raameihin jotka hänellä naista varten on.
Liian moni mies kuvittelee että deittitouhu on joku Idols-kisat joissa kuuluu alkaa jakelemaan arvosteluja ääneen. Yleensä haukutaan tukka. Olen pari kertaa kysynyt että mitä sitten pitäisi olla tämän sijaan, ja yksikään mies ei ole vastannut. Jos ei osaa ehdottaa mitään tilalle niin voi sen suunsa pitää reilusti kiinnikin. - 16
---- kirjoitti:
Sosiaaliset taidot eivät taida olla sun vahvin laji?
Pieni vinkki: Ihmiset yleensä tykkäävät, jos heille tai heistä sanotaan jotain kivaa ja myönteistä. :)Enpä väitä "sosiaalisten taitojeni" mitenkään loistavat olevan, vaikka näyttää ne tähän mennessä yllättävän monille kelvanneen. Mutta kannatan rehellisyyttä ja inhoan tyhjiä kohteliaisuuksia, ts. haluan luottaa siihen, että jos joku sanoo minulle jotain myönteistä vaikka ulkonäöstäni, niin hän sitä aidosti sydämestään tarkoittaa. Jos vähän kärjistän, niin hiukan siihen suuntaan, että mieluiten sellaisia esittäkööt vain ne, joiden mielestä pitkä suudelma olisi nyt paikallaan... ja muut pitäkööt suunsa kiinni.
- mies24v.
Itse en ainakaan kommentoi kuvaa, koska haluan erottua muista miehistä.
esim. Kun lukee naisten vieraskirjoja niin siel on aina ne samat pallinaamat ja idiootit kehumassa naisen ulkonäköä maasta taivaisiin niin en halua, että minut sekoitetaan noihin.
Muutenkin jos nainen on vähääkään hyvännäköinen niin hän on varmasti saanut kuunnella kehuja kyllästymiseen asti. - mies gifhskjghfk
Minäkin jätän kommentoimatta. Syynä lähinnä että vaikea kehua puolituntematonta ilman että se ainakaan itsestä tuntuisi jotenkin tyhmältä. Itse saanut ihan asiallisia kommentteja naisilta, joten ehkä mulla on asiasta opittavaa:).
- mulletoijatoi
Kiitos kommenteista :) Selvensi vähän asiaa.
Samalla mieli on muutenkin hyvä -kävin ihan livedeiteillä yhden viestittäneen kanssa, ja kylläpä oli mukavaa. Tuntuu ihan hassulta, olen ollut niin skeptinen nettideittailunkin suhteen.
Joten ei kai tässä muuta kuin häntä pystyyn :) - 5+18
Harvempi nainenkaan niistä kuvista mitään kommentoi, ainakaan omasta kokemuksestani. Voihan toki olla, että naamataulustani ei ole kummempaa sanottavaa :) Itse kyllä huomioin kuvan kiittämällä siitä, jos toinen siis kuvansa erikseen lähettää. Musta se kuuluu peruskohteliaisuuteen, että edes sen verran asia huomioidaan. Harvempi nainen tuntuu edes kiittävän lähetetystä kuvasta, mitä hieman ihmettelen. Mitään sen enempää en kuvasta yleensä kommentoi. Osaksi noista edellä mainituista syistä. Siitä kuvasta kun voi antaa vain kehuja jos sitä lähtee enemmän kommentoimaan, joten jo lähtökohtaisesti tuntemattoman kehuminen tuntuu itsestänikin hieman hassulta. Se että heti alussa kehuisin tuntematonta ihmistä tuntuisi itsestäni siltä, että se ei varsinaisesti kohdistu mitenkään ko. henkilöön vaan olisi enemmän turhaa mielistelyä. Naiset varmasti saavat kehuja jatkuvasti ja en myöskään halua olla osa näitä tusinakehujija, jotka täällä S24:ssakin tuntuvat kehuvan about kaikkia, joilla on profiili ja jonkun näköinen kuva. Se, että haluan jatkaa viestittelyä ja myöskin tavata pitäisi kertoa siitä, että se kuva kelpasi minulle. Enempää en odota naiseltakaan. Jos homma kaatuu siihen, että en erityisesti kehunut kuvaa, niin saa sitten minun puolestani kaatua. En hae pinnallista naista, jota pitää kehua heti ensimetreiltä lähtien.
- ::::::::::::
Näitä kommentteja kun lukee, niin tulee mieleen, että ihmiset sekoittavat jotenkin ylettömän kehumisen ja mauttoman lirkuttelun sekä toisaalta asiallisen ja ystävällisen kohteliasuuden.
Mitä olen niitä vieraskirjojen viestejä lukenut, niin ne ovat jotain sen tyyppisiä kuin "Oletpas upea ilmestys", "Vau mikä daami", "Hmmm....söpöä" tms.
Kuulostavat ehkä hieman toisenlaisilta kuin esim. "Kiitos kivannäköisestä kuvasta" tai "Kiitos kuvasta, sulla on siinä kaunis hymy." tai "Tykkäsin kuvastasi".
Mutta ehkä se on edelleen meille suomalaisille vaikeaa antaa positiivista palautetta ja hallita sellaisia peruskohteliaisuuksia, jotka ovat jossain muualla jopa ihan itsestäänselviä. - mitähänjoo
Haetko kehuntaa, vai miksi pitäisi kommentoida ?. Aika omituinen ajatusmaailma.
Vai oletko oileasti ihan tavis palliainen, kuka luulee olevansa luojan lahja. - Kehu mua NYT!
Kehujako sä siellä kerjäät, vai miksi on niin tärkeää, että kaikki miehet kehuvat sinua? Egotripillä?
- mulletoijatoi
Jos tarkoitit minua, niin en kerjää kehuja. Haluan vain kuvani lähetyksen jälkeen jonkun kommetin, joko hyväksyvän tai sitten vähemmän hyväksyvän, en hiljaisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve442931Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922793On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952571Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1032147Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl512031Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611772Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?201648