Tuulivoimalan haitoista puhuttaessa tuntuvat monet ihmiset olevan vainoharhaisia ja kuvittelevan kaikenlaista hullua. Miten ääni muka voi aiheuttaa terveydelle jotain? Se ei ole kova ääni. Ja välkkyminenkään ei ole vaarallista saati haitallista!
Tuulivoimalan välkkymisongelmat liioiteltua!
20
371
Vastaukset
- Terveystarkastajat
Poistattivat Inkoossa voimalan liian lähelyä asutusta.Normaalikuuloiselle ja -näköiselle liian lähellä olevasta tuulivoimalasta on haittaa ja ne on mitatuissa tutkimuksissa todettu.Jos on kuuro tai sokea niin haitta on vähäisempi.Myös erilaisten aineiden käyttö vähentää havaintokykyä.
- näin tiedän
Mitä muuta haittaa muka välkkeestä ja melusta voi olla kuin että se on rasittavaa? Eihän se ääni sisälle kuulu, jos ovet ja ikkunat ovat kiinni, ja välkekin estetään verhoilla.
- että semmosta
Että tuulimyllyhullutuksen takia ihmiset joutuisi pimentämään kotinsa?
Kaikenlaisia esityksiä sitä saakin näkeä. - Akseli Velttoniemi
Kun viheruskovainen haluaa tuulivoimalan keskelle asutusta,niin mitä sillä on väliä jos ihmiset kärsii! Ovet ja ikkunat kiinni vaan vaikkateipaten keskellä kesän helleaikaa.Vain viheruskovainen voi olla noin typerä.Toihan on kuin pahimmillaan -70 luvulla,kun taistolaiskommarit terrorisoi yhteiskuntaa lakoilla.Mitäs sitä ihmisistä kunhan puoluepomot saavat natsoja.
- TV-uutiset eilen
Akseli Velttoniemi kirjoitti:
Kun viheruskovainen haluaa tuulivoimalan keskelle asutusta,niin mitä sillä on väliä jos ihmiset kärsii! Ovet ja ikkunat kiinni vaan vaikkateipaten keskellä kesän helleaikaa.Vain viheruskovainen voi olla noin typerä.Toihan on kuin pahimmillaan -70 luvulla,kun taistolaiskommarit terrorisoi yhteiskuntaa lakoilla.Mitäs sitä ihmisistä kunhan puoluepomot saavat natsoja.
Viranomaiset tietävät tuulivoimaloiden melu- ja välkehtimissaasteet ja he aikovat pysäyttää tuulivoimalat alueilla joissa on kesämökkejä.Pysäytysaika on kesällä mökkikautena.Talvella voimalat ovat normaalisti toiminnassa.Tuulivoimaloiden haittavaikutukset ovat siis viranomaisten ja sähköntuottajien tiedossa.He ymmärtävät asian täysin,mutta miksei luonnossa ja voimala-alueilla liikkumattomat cityvihreät sitä sitten ymmärrä?
- #VfM
Kyllä tuulimyllyistä on valtavasti haittaa. Ei niitä muuten tuotaisi kaupungista syrjäseuduille. Kaupungeissa kulutus on lähellä, joten ne olisivat parhaita sijoituspaikkoja.
- Materiaalitutkintaa
Kas kun ei maailmalla ole kehitetty hiljaisempia ja vähemmän tilaa vieviä malleja.Miten sen spiraalimallisen voimalatyypin kävi? Parisen vuotta sitten kuvia vekottimesta oli, mutta mihin hautautunut.Välkkymisen estoon luulisi pystyttävän kehittämään mattapintaisia ratkaisuja.Ympäristövero tai ympäristöhaittavero pitäisi näille meteliä ja muita ihmisille haittaa aihettaville myllyille saada.
- idän ihmettä
Materiaalitutkintaa kirjoitti:
Kas kun ei maailmalla ole kehitetty hiljaisempia ja vähemmän tilaa vieviä malleja.Miten sen spiraalimallisen voimalatyypin kävi? Parisen vuotta sitten kuvia vekottimesta oli, mutta mihin hautautunut.Välkkymisen estoon luulisi pystyttävän kehittämään mattapintaisia ratkaisuja.Ympäristövero tai ympäristöhaittavero pitäisi näille meteliä ja muita ihmisille haittaa aihettaville myllyille saada.
Maailmalla tuulivoimalat sijoitetaan kauas asutuksesta, lähimpään asutukseen voimalan koosta riippuen pitää olla 1,5 - 2 km. Tällöin niistä ei ole haittaa.
Jostain syystä suomessa voimalat halutaan sijoittaa keskelle asutusta kuten esim. Haminassa Mäkelänkankaan voimalat. Niiden melu ihan mitattuna ylittää sallitut arvot sikäläisellä asutusalueella. Niinpä niitä ei saa käyttääkään kuin arkipäivisin
12 tuntia / vrk päiväsaikaan. Lähistöllä sijaitseva moottoritiekään ei aiheuta niin paljon melua kuin noiden voimaloiden jurisevat vaihteistot. Valmistaja on yrittänyt hiljentää niitä, mutta ilman menestystä. idän ihmettä kirjoitti:
Maailmalla tuulivoimalat sijoitetaan kauas asutuksesta, lähimpään asutukseen voimalan koosta riippuen pitää olla 1,5 - 2 km. Tällöin niistä ei ole haittaa.
Jostain syystä suomessa voimalat halutaan sijoittaa keskelle asutusta kuten esim. Haminassa Mäkelänkankaan voimalat. Niiden melu ihan mitattuna ylittää sallitut arvot sikäläisellä asutusalueella. Niinpä niitä ei saa käyttääkään kuin arkipäivisin
12 tuntia / vrk päiväsaikaan. Lähistöllä sijaitseva moottoritiekään ei aiheuta niin paljon melua kuin noiden voimaloiden jurisevat vaihteistot. Valmistaja on yrittänyt hiljentää niitä, mutta ilman menestystä.Asukkaiden tulee painostaa päättäjiä tarpeeksi, niin kyllä tuulimyllyt hiljenee. Päättäjät sen rakennusluvan on antaneet. Lähtihän Inkoostakin aikoinaan kolme(?) myllyä, kun tarpeeksi rähistiin.
Kannatan tuulivoimaa kuten kaikkia vihreitä energioita, mutta ei niitä pidä luonnon eikä ihmisten harmiksi rakentaa. Suomessa on aivan rittävästi sellaisiakin paikkoja tuulimyllyille, että ne ei häiritse ainakaan ihmisten jokapäiväistä elämää.Materiaalitutkintaa kirjoitti:
Kas kun ei maailmalla ole kehitetty hiljaisempia ja vähemmän tilaa vieviä malleja.Miten sen spiraalimallisen voimalatyypin kävi? Parisen vuotta sitten kuvia vekottimesta oli, mutta mihin hautautunut.Välkkymisen estoon luulisi pystyttävän kehittämään mattapintaisia ratkaisuja.Ympäristövero tai ympäristöhaittavero pitäisi näille meteliä ja muita ihmisille haittaa aihettaville myllyille saada.
Pystyakselinen tuulimylly tuulipuiston tehon moninkertaistajana
"Miten sen spiraalimallisen voimalatyypin kävi? Parisen vuotta sitten kuvia vekottimesta oli, mutta mihin hautautunut."
Ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/node/10069054 on juttua pystyakselisesta myllystä, jota vielä tutkitaan(?). Kun turbiinit on 10 vain metriä korkeita ja halkaisijakin vain 1,2 metriä, ei luulisi melun eikä välkynnän häiritsevän. Asiaa tutkii California Institute of Technology.- sinne vaan
Vastaaja kirjoitti:
Pystyakselinen tuulimylly tuulipuiston tehon moninkertaistajana
"Miten sen spiraalimallisen voimalatyypin kävi? Parisen vuotta sitten kuvia vekottimesta oli, mutta mihin hautautunut."
Ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/node/10069054 on juttua pystyakselisesta myllystä, jota vielä tutkitaan(?). Kun turbiinit on 10 vain metriä korkeita ja halkaisijakin vain 1,2 metriä, ei luulisi melun eikä välkynnän häiritsevän. Asiaa tutkii California Institute of Technology.Huuhaahommien hautausmaalle on tainnut häipya tuokin "läpimurto".
- ropelaattori29
sinne vaan kirjoitti:
Huuhaahommien hautausmaalle on tainnut häipya tuokin "läpimurto".
pystyakselinen toimii vain alueilla joissa tuulee voimakkaasti maanpinnan tasolla. Ei sovellu kovinkaan monille alueille.
- Jotain hyvääkin
Vastaaja kirjoitti:
Asukkaiden tulee painostaa päättäjiä tarpeeksi, niin kyllä tuulimyllyt hiljenee. Päättäjät sen rakennusluvan on antaneet. Lähtihän Inkoostakin aikoinaan kolme(?) myllyä, kun tarpeeksi rähistiin.
Kannatan tuulivoimaa kuten kaikkia vihreitä energioita, mutta ei niitä pidä luonnon eikä ihmisten harmiksi rakentaa. Suomessa on aivan rittävästi sellaisiakin paikkoja tuulimyllyille, että ne ei häiritse ainakaan ihmisten jokapäiväistä elämää.Nyt kyllä yllätit muut energia-asioita seuraavat ihmiset.Tähän astisella jyrkällä, rehellisiä ihmisiä kiusaavalla linjalla olet antanut täysin päinvastaisen kuvan.Alatko pehmetä vai tuoko jokin muutos yksityiselämässä normaalin arjen asia tämän muutoksen.Kuitenkin ensimmäinen positiivinen kommenttisi on tervetullut.
Jotain hyvääkin kirjoitti:
Nyt kyllä yllätit muut energia-asioita seuraavat ihmiset.Tähän astisella jyrkällä, rehellisiä ihmisiä kiusaavalla linjalla olet antanut täysin päinvastaisen kuvan.Alatko pehmetä vai tuoko jokin muutos yksityiselämässä normaalin arjen asia tämän muutoksen.Kuitenkin ensimmäinen positiivinen kommenttisi on tervetullut.
Tapaus Barösund, (Inkoo, tuulivoimala) (2006)
Olen aina ollut sitä mieltä, että mitään teollista tuotantoa ei saisi rakentaa paikkaan, jossa se häiritsee ihmisiä, melulla, hajulla, tai valoilla. En voi ymmärtää, että esimerkiksi lentokonemelusta kärsivät eivät saa siitä korvaysta: haitan aiheuttaja on velvollinen korvaamaan haitat. Elämme liikaa talouden ehdoilla.
Tapauksen "Inkoo 3 tuulivoimalaa" toin palstalle esille jo ennekuin siitä tuli suuri uutinen, ja jatkossa olin tuulimyllyjen poistamisen puolesta. Kaikkia viestejä en nyt löytänyt, mutta tämä on minun kirjoittamani, vaikka lisäsin eteen toisen kirjoittajan nikin, jota lainasin (silloin oli hetken aikaa tyylinä, että esim. uutislähhde mainittiin kirjoittajaksi, esim- "YLE/Vastaaja").
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2936105
"Tapaus Barösund, (Inkoo, tuulivoimala)" (2006)
Niin... teollisuuslaitosten vastustamiselle voi olla muitakin syitä kui aistitavat haitat .... :)ropelaattori29 kirjoitti:
pystyakselinen toimii vain alueilla joissa tuulee voimakkaasti maanpinnan tasolla. Ei sovellu kovinkaan monille alueille.
Tuuli 10m korkeudessa
"ropelaattori29 26.8.2012 18:30
pystyakselinen toimii vain alueilla joissa tuulee voimakkaasti maanpinnan tasolla. Ei sovellu kovinkaan monille alueille"
Soveltuvuuden puolesta oikeastaan päinvastoin: huomattavasti vähemmän ympäristöhaittoja, laitteet pienempiä ja halvempia. Energiaa tuulesta saadaan niillä vähemmän, mutta pinta-alayksikköä kohti enemmän (tutkimus siltä osin vielä kesken). Maailmanlaajuisesti katsoen tuulen voimakkuus 10 m korkeudessa on kuitenkin moninkertainen koko maapallon sähkönkulutukseen nähden.
Tottakai välkkyminen häiritsee. Jos on häiritäkseen, se tapahtuu silloin, kun aurinko on niin alhaalla, että tuulimyllyn siivet tulevat katsojan ja auringon väliin, ja kun tuulee sen verran, että myllyn siivet pyörii.
Välkynnän poistamiseksi en tähän hätään tiedä muuta keinoa kuin sijoituspaikan valinta ja tarvittaessa myllyn pysäyttäminen siksi aikaa, kun välkyntä voi häiritä.
Myllyn pysäyttäminen ympäristösyistä ei ole vierasta tuulimyllyalalla - jenkeisä ainakin suunniteltiin järjestelmää, joka pysäyttää jonkun tuulipuiston myllyt, jos niiden läheisyydessä havaitaan lepakoita, joille tuulimyllyt ovat surmanloukku (lepakot osaa väistää siivet, mutta pyörivien siipien alipaine räjäyttää lepakoiden kehkot).Lisätään vielä pikkutarkkana: välkyntänä voidaan kokea myös kauempana näkyvä suuri pyörivän siiven varjo. Ehkä se ei kuitenkaan ole vakavasti häiritsevää muille kuin jotenkin asennevammaisille.
- Merikarvian Joke
Vastaaja kirjoitti:
Lisätään vielä pikkutarkkana: välkyntänä voidaan kokea myös kauempana näkyvä suuri pyörivän siiven varjo. Ehkä se ei kuitenkaan ole vakavasti häiritsevää muille kuin jotenkin asennevammaisille.
Kun aurinko paistaa suoraan tuulimyllyn ohi asuntoihin on varjojen "ilotulitus" melkoista.Päivästä toiseen toistuvana voi asenteeseen vammojakin tulla.Kokekaa asiat ensin ja sitten vasta ivailut.
Merikarvian Joke kirjoitti:
Kun aurinko paistaa suoraan tuulimyllyn ohi asuntoihin on varjojen "ilotulitus" melkoista.Päivästä toiseen toistuvana voi asenteeseen vammojakin tulla.Kokekaa asiat ensin ja sitten vasta ivailut.
Tottakai välkkyminen häiritsee.. . No, lue viestini uudestaan, en viitsi toistaa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10569057/#comment-56914577
- Haloo haloo!
Taitaa olla varsinainen "tieteennero" asialla! Voi hyvänen aika... Teollisten tuulivoimaloiden (2-6 MW) melu on ambitudiloitunutta (voimakkaasti vaihtelevaa), matalataajuista (läpäisee rakennusten seinät) ja tonaalista (soivaa). Tällainen melu aiheuttaa mm. unihäiriöitä ja maailmassa on tehty tuhansia tutkimuksia unihäiriöiden terveysriskeistä. Tutkimusten mukaan tuulivoimalamelu (edellä mainituista syistä) koetaan huomattavasti häiritsevämmäksi kuin liikennemelu (joka ei samassa määrin läpäisen rakennusten seiniä). Välkkyminen on niinikään sensorinen ärsyke, joka virittää autonomisen hermoston stressitilaan (vaikuttaa sykevälivaihteluun, verenpaineeseen...) ja ehkäiseen psykofysiologista palautumista. Ota hieman selvää asioista, ennenkuin ihmettelet julkisesti noin hölmöjä. Mm. edellä mainituista syistä teolliset tuulivoimalat tulee sijoittaa vähintään 2 kilometrin päähän ihmisasumuksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827