Kun usko Jumalaan on vääristynyt!
Hyvin usein ihminen uskovanakin näkee asiat menneisyytensä kokemusten kautta. Kun ihmisen elämässä on ollut ankara, painostava, tuomitseva sekä vaativa auktoriteetti, niin hän vääristää kuvan Jumalasta, jossa Jumalasta tulee hänelle ankara painostava, tuomitseva ja vaativa. Tällainen uskova elää uskon elämää pelon ja ahdistuksen ilmapiirissä, jossa hän keskittyy koko ajan negatiivisiin asioihin.
Koska hänen sydämeensä on istutettu pelon ja ahdistuksen ilmapiiri, niin siksi hänestä tulee samanlainen kuin se auktoriteetti jonka alaisuudessa hän on kasvanut, eli ankara, painostava, tuomitseva ja vaativa. Tämän tähden hän uskovana alkaa etsimään ja keskittymään pimeyden tekoihin sekä eksytyksiin. Hän alkaa painostamaan ja vaatimaan muilta suorituksia, johon he eivät vielä pysty, koska he eivät ole vielä uskossa kasvaneet ja kypsyneet ymmärtämään niitä asioita.
Vääristyneen pelon vallassa oleva uskova elää jatkuvan ahdistuksen ja paineen alla, koska mikään ei riitä hänelle, sillä menneisyyden vaatimusten ja painostuksen haavojen tähden hän elää jatkuvassa syyllisyydessä ja kokee riittämättömyyttä, jossa asiat ovat aina liian saavuttamattomia ja kaukana hänestä. Hän on menneisyytensä vanki, jossa hänen sydämellään on jatkuvasti seuraavanlaisia ajatuksia; ei riitä, et ole tarpeeksi hyvä, pieleen meni, teit taas väärin, et koskaan onnistu, olet surkea ja huono, muut kyllä osaa mutta sinä et, sinusta ei tule koskaan mitään jne.
Koska hänen sisimpänsä on pienestä pitäen täytetty ja syötetty negatiivisilla asioilla, niin siksi hän itse elää jatkuvasti negatiivisten asioiden keskellä, jotka täyttävät hänen mielensä. Jotkut ihmiset joilla on tällaisia kokemuksia alkavat uskovina etsimään vain pimeyden tekoja sekä eksytyksiä. He elävät vääristyneen uskon vallassa, jota menneisyyden haavat sekä pimeyden henkivallat ruokkivat hänen sydämessään.
Mitä enemmän hän uskovana ihmisenä tutkii pimeyden tekoja sekä eksytyksiä, niin hänen ymmärrys Jumalasta ja Raamatun sanan opetuksesta vääristyy koko ajan yhä enemmän. Pelko ja ahdistus saa koko ajan enemmän tilaa hänen sydämessään. Se johtaa myös tielle, jossa hän koittaa ansaita Jumalan hyväksynnän omien tekojansa kautta. Hän ei tunne Jumalan armoa ja rakkautta, koska menneisyyden haavat ja vaatimukset ovat täyttäneet hänen sydämensä. Hän toimii uskovana samalla tavalla kuin lapsuudessaan ja nuoruudessaan, jossa hän koitti koko ajan saada ihmisen tai ihmisten hyväksynnän, jotka olivat vaativia ja ankaria hänelle. Uskovana hän koittaa saada Jumalan hyväksynnän omien tekojensa kautta.
Hänestä tulee hyvin usein kova, ankara ja vaativa muita uskovia kohtaan. Hän ei näe kenessäkään hyvää, vaan virheitä ja puutteita joihin hän takertuu. Hän elää omia lapsuuden ja nuoruuden traumojaan läpi ja kohdistaa ne muihin ihmisiin. Hän elää alati huonon itsetunnon vankina, joka syyttää häntä jatkuvasti sekä piiskaa ja ruoskii häntä tekemään koko ajan tekoja, joiden kautta hän yrittää ostaa Jumalan hyväksynnän.
Tällaista ihmistä ei kykene auttamaan näyttämällä hänelle ensin hänen virheensä, kovuutensa sekä vääristyneen uskonsa tilan. Hän tarvitsee ensin kokemuksen Jumalan rakkaudesta ja armosta. Sen jälkeen hän kykenee näkemään oman syntinsä ja tekemään siitä parannusta.
Joissakin tapauksissa käy myös niin, että tällaisen kokemuksen kokenut uskova ei pääse irti menneisyyden haavoistaan ja hän luopuu uskostaan. Jotkut heistä saattavat pilkata ja ivata uskon asioita etteivät ne toimi ja ole totta. Heidän kohdallaan aito ja oikea usko ei saanut sijaa sydämessä, koska he eivät avautuneet kohtaamaan omia haavojansa, vaan syyttivät muita koko ajan ongelmistaan. Usko Herraan Jeesukseen toimii aina kun sen antaa vaikuttaa sydämessä siten kuinka Raamatun sana opettaa.
teksti kopsattu http://koti.phnet.fi/petripaavola/henkivaltaeksytys.html
Synnin haavojen tähden sinun sydämessäsi on vääristynyt kuva Jumalasta. Näet Jumalan vaativana, ankarana, painostavana ja tuomitsevana, koska ihmisauktoriteetit ovat kohdelleet sinut väärällä tavalla. Jumala ei ole kuitenkaan sellainen kuin ihmiset, jotka ovat kohdelleet sinua väärin.
Ihminen ja henkivallat painostavat sinua tekemään tekoja, jonka kautta sinun tulee ansaita heidän hyväksyntänsä. Jumala on pelastunut sinut armosta, ei sinun omien tekojesi kautta. Jumala ei vaadi eikä painosta sinua tekemään tekoja, että saisit Hänen hyväksyntänsä. Herra Jeesus kuoli syntiesi tähden ja sen tähden Jumala hyväksyy sinut, ei omien tekojesi tähden, vaan Jeesuksen tekojen tähden, sillä Herra Jeesus sovitti kaikki sinun syntisi.
Kun usko Jumalaan on vääristynyt!
10
70
Vastaukset
- miksi näin
Sovittiko Jeesus syntini vaikkei edes tiedä mitä syntiä tulisin tekemään. Entä ne miljoonat kärsivät lapset maailmassa ? Miksi Jumala tai Jeesus ei auta heitä vaan hylkää kärsivät lapset kokemaan kaikenlaisia kauheuksia ? Miksi Kaikkivaltias ei tunnu olevan kaikkivaltias kun katsoo kärsivien lasten hätää ? entä pääsevätkö vääräuskoisten lapset taivaaseen jos kuolevat nuorina eikä Herramme sana ole kiirinyt heidän korviinsa vai joutuvatko ikuiseen tulimereen ?
. - Jumala ompi linnamme
Ei kukaan lapsi koskaan joudu tulimereen...Herramme Jeesus Kristus armahti ryövärinkin ja kaikki meidät aikuisetkin, jotka uskomme Häneen syntiemme Sovittajana. Kaikki, jotka Hän on aikojen alusta valinnut...Hän on tietänyt kuka rakastuu Totuuteen.
Ei Jumala ole aiheuttanut kärsimistä, vaan sielunvihollinen...turha osoittaaa sormella Jumalaa,. Joka on ikuinen Rakkaus ja Totuus.
Jumalan Rauhaan....- miksi näin
Miksi Jumala ei kaikkivaltiaana voi lopettaa kärsivien lasten kaltoinkohtelua. Eihän sielunvihollinen voi olla Jumalaa ja Jeesusta vahvempi. Vaikka Jumala ei aiheuttaisikaan kärsimystä Hän voisi sen lopettaa. Ainakin lasten osalta. Tämmöinen painaa mieltä oikeasti.
- miksi näin
No pääsevätkö nämä vääräuskoisten lapset sitten taivaankotiin vai mihin jos ei tulimereen.
- teu.
Kyllä . kaikki lapset viattomuuden tilassa pääsee Paratiisiin
siitä syystä että vanha taivas on saanut vasta muutaman ,
kuten on aiemmin tästä , täällä kerrottu .
Siksi lapset jotka on o-7 vuotiaaksi noin sanottu että
he pelastuu , olivat sitten mistä sukukunnasta tahansa
mekin olemme ,niitä muita lampaita jotka on saanut
Jeesukselta kerrotun sanan , Minun Isällä on myös muita
lampaita , .Tarkoittaen sitä e3ttä kaikki ei ole juutalaisia ,
vaan sitten Kreikkalaisia . laajeten joka suuntaan .
Meitä kiinnostaa pohjoinen , kun se lähti laajenemaan se
aluksi laajeni pohjoiseen . esimerkiksi Rooman valtion
ääret oli mahtavat , siitåä se kulki yli Alppien ja saksa oli
n.250-300. . Ruotsi n.860. suomi 1155.
Usko oli Roomalaiskatolista EvankelisLuterilainen alkoi 1527.
mutta 1517, pyhäin päivän aattona eli 31..10..oli Luther naulannut teessit kirkon oveen ..
Jo kaikki lapset , mustista punaisiin , vaikka olisi retliinejäkin
kaikki pääsee , ei vielä taivaaseen vaan Viimeisen tuomion
jälkeen ..kyllä kannattaa uskoa , ainoa asia on että uskoo
Jeesukseen Kristukseen ,,nyt puhun aikuisille.
- su
Nythän taas menee asiat niin, ettei kukaan vastaa , kun ei osaa. Tai on huomannut menevänsä aivan toisenlaisella raitiovaunulla päätepysäkillemme. Olette sivuuttaneet sellaisen aseman, missä lukee Jumala. Jeesus on teidän ja meidän kanssamme ollut samassa vaunussa, hän vain poistui Jumala pysäkillä akaisemmin.
- v.e.w3,
usko luciferiin ja sen epäjumaliin on väärää uskoa, luciferilaiset esiintyvät Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen Nimissä Heitä pilkaten.
Tässä teuta syyttää Jumalaa rikolliseksi Luder/Lutherin opin rikoksiin, mm. noitavaino murhiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10196262
Fered.
28.10.2011 23:00
Ja tiedätkö minkä takia . Luthr: oli Jumalan ase ,koska hän
oli laittanut Lutherin uskon uudistajaksi , siksi....
näin teuta syyttää Jeesusta Paavalin rikoksista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10460285
MATTI
17.2.2012 21:05
....SIKSI JEESUS PERUSTI SEURAKUNNAN , JOHON KELPASI KAIKKI
JA SIKSI SITÄ IHMETELLÄÄN TÄNÄÄN TÄÄLLÄ ,, TÄSTÄ ON KAIKKI KIINNI-- "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746
Fered.
11.12.2011 18:24
" ...ja samaksi olemme samaa seurakuntaa"
JA JOTTA PYHÄ HENKIKIN SAISI luciferilaisuuden haukut NIIN teuta pitää siitäkin huolen; omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen, raiskanneen jne rikollisuuden pyhällä hengellä on sarvet:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10124790#comment-54038413
teuta
18.9.2011 07:19
-Seuraknta on pyhä koska Pyhä Henki siinä vaikuttaa.
Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi ,
että Hän sen pyhittäisi - vnlle.
Niin kun uskosi JUMAALAAN on vääristynyt . örvelö , sitä ei tarvitse
yhtään paremmin sanoa . Siis kaikki lusiveriläiset kuten örvelö ja
kummppanit , pitää huomata tosi seikat .
olen toisessa paikassa jo vastannut , sinun ilkeämieliseen viestin
enkä pidä siitä vieläkään , niin kuin en sinustakaan .- b.d-ee-
No millä tavalla nämä sinun opit olisivat vääristämättömiä??? ...luciferilaisittain oikeita minun mielestäni!
TÄSSÄ teutan; luciferilaisuuden JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMISEN JA HEITÄ luciferiasesti tuomitsevien OPPIA;
tässä teuta syyttää Jumalaa rikolliseksi Luder/Lutherin opin rikoksiin, mm. noitavaino murhiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10196262
Fered.
28.10.2011 23:00
Ja tiedätkö minkä takia . Luthr: oli Jumalan ase ,koska hän
oli laittanut Lutherin uskon uudistajaksi , siksi....
näin teuta syyttää Jeesusta Paavalin rikoksista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10460285
MATTI
17.2.2012 21:05
....SIKSI JEESUS PERUSTI SEURAKUNNAN , JOHON KELPASI KAIKKI
JA SIKSI SITÄ IHMETELLÄÄN TÄNÄÄN TÄÄLLÄ ,, TÄSTÄ ON KAIKKI KIINNI-- "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746
Fered.
11.12.2011 18:24
" ...ja samaksi olemme samaa seurakuntaa"
JA JOTTA PYHÄ HENKIKIN SAISI luciferilaisuuden haukut NIIN teuta pitää siitäkin huolen; omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen, raiskanneen jne rikollisuuden pyhällä hengellä on sarvet:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10124790#comment-54038413
teuta
18.9.2011 07:19
-Seuraknta on pyhä koska Pyhä Henki siinä vaikuttaa.
Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi ,
että Hän sen pyhittäisi - totuus esiin
b.d-ee- kirjoitti:
No millä tavalla nämä sinun opit olisivat vääristämättömiä??? ...luciferilaisittain oikeita minun mielestäni!
TÄSSÄ teutan; luciferilaisuuden JUMALAN, JEESUKSEN JA PYHÄN HENGEN PILKKAAMISEN JA HEITÄ luciferiasesti tuomitsevien OPPIA;
tässä teuta syyttää Jumalaa rikolliseksi Luder/Lutherin opin rikoksiin, mm. noitavaino murhiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10196262
Fered.
28.10.2011 23:00
Ja tiedätkö minkä takia . Luthr: oli Jumalan ase ,koska hän
oli laittanut Lutherin uskon uudistajaksi , siksi....
näin teuta syyttää Jeesusta Paavalin rikoksista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10460285
MATTI
17.2.2012 21:05
....SIKSI JEESUS PERUSTI SEURAKUNNAN , JOHON KELPASI KAIKKI
JA SIKSI SITÄ IHMETELLÄÄN TÄNÄÄN TÄÄLLÄ ,, TÄSTÄ ON KAIKKI KIINNI-- "
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10300746
Fered.
11.12.2011 18:24
" ...ja samaksi olemme samaa seurakuntaa"
JA JOTTA PYHÄ HENKIKIN SAISI luciferilaisuuden haukut NIIN teuta pitää siitäkin huolen; omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappaneen, raiskanneen jne rikollisuuden pyhällä hengellä on sarvet:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10124790#comment-54038413
teuta
18.9.2011 07:19
-Seuraknta on pyhä koska Pyhä Henki siinä vaikuttaa.
Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi ,
että Hän sen pyhittäisiKirjoitat hieman vaikeaselkoisesti mutta kirjoituksiasi tarkemmin analysoiden huomaan että näkemyksesi on lähempänä Raamattua ja totuutta kuin esim. teun selitysyritykset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama73403Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve583253Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä442949Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932836On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732638Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972610Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1132317Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl552063Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661951