Olen ollut erään miehen kanssa kerran aika pitkillä kivoilla treffeillä. Olemme vain jutelleet. Ei sen kummempaa. Juttelemme myös puhelimessa päivittäin. Uskallanko ottaa kylään teelle illalla (ei ole tarkoitus tosiaan muuta kuin juoda teetä). Hän sanoi, että olisi tunnin verran kylässä töiden jälkeen. Muuten seuraava tapaamisemme menee aika pitkälle kun meillä on erilaiset työajat...siis jos en uskalla ottaa kotiin käymään vaan vaadin treffejä kodin ulkopuolella.
uskallanko kutsua
9
206
Vastaukset
- aijaijai
Perin merkillistä että kotiisi tuleminen onnistuisi, mutta ei johonkin kahvilaan tuleminen vastaavaan aikaan vastaavana päivänä???
Selittelyn makua ja kuulostaa hämärältä touhulta.- --------
Niinpä. Ellei stten miehen työpaikka ole ihan ap:n kodin naapurissa ja lähin kahvila jossain todella kaukana....johon kumpikaan ei ehdi.
- uskallanko...
Koska minä en lähde kahvilaan niin myöhään. Eiväthän kahvilat ole edes auki enkä uskalla liikkua pimeässä :).
- 7+1
Miten te voisitte ylipäätään keskenänne seurustella, jos teillä on aina jatkossakin mahdollisuus tavata vain harvoin erilaisten työaikojen takia ja tunti kerrallaan?
Komppaan edellisiä, en ottaisi tuossa vaiheessa kotiini. Ellei mies voi sopia treffejä johonkin muualle, pitäisi hälytyskellot soida (onko se teenjuonti vierailun todellinen aihe?). Ehdottaisin miehelle treffejä kahvilaan ja ellei se jostain syystä sovi (hänellä on varmaan kamala kiire ;)) menkää vaikka kävelylle siksi tunniksi, joka hänellä on sinulle aikaa....- aijaijai
Näinpä, mutta ei ihan niin umpimetsään kuitenkaan että siellä sitten voi käydä vapaasti käsiksi... :P
- täysin nolla
Ei kotiin kannata tuntematonta heti kutsua. Järkikin sen jo sanoo. Muista et netissä monesti joku on jotain toista mitä väittää olevan et se hyvä tyyppi ei välttämättä ole hyvä. Varovaisuus kannattaa
Ei kotiin. Kävelylle, jos kahvilaa ei ole lähellä.
- /c63z64f/
Koti on jokaiselle senverran pyhäpaikka, ettei sinne heti alkumetreillä kannata
ketään päästää. Ensin kannattaa tutustua kunnolla. Ympärillä muita ihmisiä,
ettei tule yllätyksiä (ikäviä) sellaisia.
Liian varoivainen ei voi olla tuntemattoman kanssa, ei puhelimessa puhuminen
anna, kuin osviittaa henkilöstä, tai sitten on omattava selvän-näkijän taidot. - itsesuojelu ok
Kotiin ei ikinä kannata pyytää tuntematonta, ja usinhan miehet haluaisi naisen kotiin?
Ei edes jos tuntee jos alkoholi mukana, voi tulla hankaluuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama967725Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1336451Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1744575Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353121Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta942678Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh512057- 1421712
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971584Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa81276Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari21115