Aika laittaa Vappusima käyntiin

Eikä kait se niin iankaikkisen vaarallista ol vaikka rosentteja tulis yli päivittäiskaupan tuotteen. Esa Pakarinen kertoi renkinä ollessaan saaneen palkkaa rosenttien jälkeen. Näin hän riimitteli;
isäntä syöp pöyän piässä silavoo ja voeta
renki poeka kiittää onnee jos suap silakoita
kylymässä muailimassa, kylymässä mualimassa.

Muuten HS raati arvosteli pakkauksesta tehdyn siman jopa paremmaksi kuin kaupan hyllystä ostetun.

8

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pikasima:

      Pullo vodkaa 5 rusinaa.

    • Ramoona*

      Sima on ihan muinaista perinnejuomaa, jo Kalevalassa sitä juotiin juhla- ja voimajuomana, heitettiin simaiset löylyt Ukko ylijumalan mieliksi ja naisethan ovat kautta aikain olleet makealle persoja ja simasuita muutenkin. Sima on ollut mesijuomaa, mesi on hunajan raaka-aine. Kun ollaan hyvällä tuulella, sanotaan että mieli mettä keittää.

      Simaani en prosentteja tavoittele, koska lapsia varten sitä lähinnä teen, joten vain herneen kokoinen hiivanokare ja jääkaappiin käymään, ettei kiljuksi muutu. Mutta hurjahan siman sokerimäärä on, neljään litraan yhteensä puoli kiloa kide- ja fariinisokeria. Sen seurana syödään sokeroituja munkkeja, joten sokerihumala helposti seuraa. Se on tuttu ilmiö lastenkutsuilla makeitten limujen, karkkien ja leivonnaisten nauttimisen jälkeen, kaikki riehuvat ja sitten väsähtävät , tulevat ehkä riitaisiksi. Liekö kyse verensokerin jyrkistä vaihteluista. Kesällä laitan joskus Marskin eli Louhisaaren simaa, johon tulee viinimarjapensaan lehtiä.

      Jostain osui silmään tällainen sanaleikki :

      Käymme yhdessä ain, sanoi sokeri hiivalle.

      • Hei hanihani

        näinkin voisi laulaa "Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain" . :)


      • Ramoona*
        Hei hanihani kirjoitti:

        näinkin voisi laulaa "Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain" . :)

        Hunajalla voisikin korvata osan siman sokerista. Sokereissakin on valinnanvaraa, on ruokosokeria, muscovadosokeria ja mitä kaikkia !
        Tepposet kertoo uuteoluen teosta...uskaltaisikohan kokeilla. Kotiviiniäkään en ole koskaan laittanut, saanut maistaa ihan hyviä , jos tosin pahojakin.

        Kun alettiin lauleskella, tässä Anna Hanskin Kotiviini, joka kävi kuulemma liikaakin.

        http://www.youtube.com/watch?v=ovNM_U3JaKM


    • Tepposet

      Alle kahden viikon sima jää sameaksi ja hiivaiseksi varsinkin jos siihen on lipsahtanut sokeria hiivan riemuksi.

      Minun simani ja varsinkin uuteolueni, vaativat vähintään 2kk:n kierron.
      Yksi panos on käymässä, toinen on pullotettu jälkikäyntisokerin kanssa ja kolmas, riittävän pitään pulloissa seisonut on kirkkaana ja kuohuvana nautinnassa.

      Litran pulloissa.
      Varovasti kolpakoihin kaataen jää hiivakerros pullon pohjalle.

    • Satu*

      Silloin, kun lapsoset vielä asuivat kotona, kun kaikki olimme siellä, laitoin aina simaa. Kylmiö oli sille sopiva åaikka, ja äitini ohje oli, että hiivaa vain 1/8-osa siitä, mitä ohjeessa sanotaan.

      Rusinoista meillä lapset pitivät, niiden liikkeitä simapulloissa vappua odotellessa seurasivat, ja riemuissaan olivat, kun ne jossain pullossa pintaan nousivat.

      Kaikesta sitä syyllisyyttäkin sitten tulee, kun mietin tuonkin juoman terveellisyyttä, sokerihumala voi olla portti muihin humaltumisiin. Pullo voi tajuntaan tulla nautinnon symboliksi, näin jotkut pelottelevat. Onneksi ovat lujatahtoisia.

      Simaa en nykyisin laita, koska vappu ja juhannus ovat juhlia, jolloin lähipiirini perheet ovat aina kutsuttuina toisaalle,minun ovat joulu ja pääsiäinen, sekä kymmenen syntymäpäivää.


      .

    • Vappukonserttin on lippu jo, kun sitä eräs ystävä tarjosi, hän oli ostanut kaksi.
      Mieheni kanssa kävimme usein vappuaattona Vanhassa Oopperassa, se on minusta rakennuksena niin hupaisa vanha
      'rotisko', ja siellä usein väliajalla tuttujakin tapasi.

    • sysmänsahti

      Käy tähtien tahtiin, sanos isäntä kun vilkaisi sahtiin. Tiettävästi sahti on saanut jonkun merkkituotesuojauksen.
      Vielä kymmenmonta vuotta sitten sai alkon kylmäkaapista ostaa hämäläistä sahtia 1 -ja 3litran astiassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7640
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      123
      6364
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      162
      4472
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3081
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2648
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      43
      1994
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      132
      1584
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1544
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      46
      849
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      802
    Aihe