Uupuminen ja ahdistus

Hei! Nyt tuntuu siltä että uskaltaa jo tännekin kirjoittaa ja myöntää omat ongelmat. Olen siis 19-vuotias tyttö, opiskelen ammattikorkeakoulussa ja työskentelen samalla kaupan kassalla. Olen aina ollut jonkinasteinen ylisuorittaja ja täydellisyyden tavoittelija. Joulun jälkeen kuitenkin alkoi motivaatio hiipua koulun suhteen ja en saanut mitään aikaiseksi vaikka aikaa kyllä olisi ollut. Luennoilla jaksoin kyllä käydä, mutta kotona en saanut juuri mitään aikaiseksi. Tämän sijasta haalin aina vain enemmän työvuoroja, omasta halustani, ja osin koska en osannut sanoa ei työkaverien tarjoamille työvuoroille.

Olin jatkuvasti väsynyt ja erittäin laiska. Pari viikkoa ennen hiihtolomaa huomasin ruokahaluni hiipuvan. Hiihtolomalla tuli sitten täydellinen romahdus, ruoka ei maittanut vaan pikemminkin yökötti. Aloin nukkumaan huonosti, heräilin yöllä parin tunnin välein ja uni oli levotonta. Lopulta tunsin ahdistavan tunteen rinnassani ja päätin ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Oireeni eivät riittäneet lääkärin vastaanotolle, joten päädyin juttelemaan sairaanhoitajan kanssa. Tämä jokseenkin elämäänsä tylsistynyt hoitaja pisti oireeni raudan puutteen piikkiin. Hemoglobiini oli tosiaan pudonnut puolessa vuodessa 150-->123, eli aika roima pudotus. Tämä ei kuitenkaan voi kuulemma aiheuttaa moisia oireita, koska arvot olivat silti naiselle hyvät. Tulehdusarvojen jälkeen hoitaja vain totesi minun kärsivän stressistä ja käski kotiin lepäämään. Paha olo jatkui, hiihtoloma meni siitä toipuessa ja vaivoin pääsin loppuviikosta töihin.

Töissä oleminen on jokseenkin kammottavaa, koska syöminen on vaikeaa ja tauot lyhyitä ja epäsäännöllisiä, joten arvaatte varmaan että siitä tulee helposti heikko olo. Lisäksi olen alkanut miettimään huomaavatko asiakkaat huonon oloni ja ahdistukseni. Työpaikallani on painotettu myös erittäin vahvasti asiakaspalvelun merkitystä ja minua on alkanut ahdistaa ajatus etten ole tarpeeksi hyvä asiakaspalvelija jos en joka päivä jaksa olla 8 tuntia päivässä naama messingillä.

Pari viikkoa meni tämän jälkeen kuitenkin melko hyvin, ruoka alkoi jopa maistua vaikkei ruokahalua ollutkaan. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin tiedostamaan että asiat lähtevät taas alamäkeä.. Ruokahalu katosi tyystin, nukuin huonosti etenkin töiden jälkeen saatoin keskellä yötä herätä kiroilemaan kuinka kaikki asiakkaat kasaantuvat minun kassalleni kun työkaverit istuvat ja naputtelevat pöytää.. Aloin olla yhtä enemmän väsynyt ja rintakivun sijasta aloin kärsiä hengenahdistuksesta. Tuntui siis etten saanut kunnolla henkeä. Tästä seurasi vahvoja yökkäysrefleksejä aina ennen jotain tapahtumaa tai menoa. En siis oksentanut, yökkäilin vaan ja tärisin. Lopulta päätin puhua äidilleni tästä, olihan hän nähnyt huonon oloni, mutta päätimme yhdessä mennä terveyskeskukseen sairaanhoitajan vastaanotolle. Onnekseni sain aivan ihanan sairaanhoitajan joka suurinpiirtein lupasi itse hoitaa minut kuntoon jos en muuten saa apua. Jo keskustelu hänen kanssaan ja se että minua uskottiin tuntui yllättävän hyvältä ja kotona purskahdin itkuun ja sen päivän ahdistus oli tiessään. Sain illaksi ajan polille jossa minulle määrättiin lääkkeitä ahdistukseen.

Seuraavalla viikolla menin omalääkärille juttelemaan tilanteesta, minulle tehtiin mm. masennustesti, jossa tosin ehkä huijasin vähän, koska tuntui ilkeältä kun lääkäri seurasi jokaista vastaustani selän takana. Sain töistä viikon sairaslomaa uupumuksen takia ja kehoituksen olla osallistumatta koulun retkille ( minulle jäi nyt sitten koulustakin rästihommia jotka painavat mieltä jonkinasteisesti). Viikko kului nopeasti, olo oli kohtalainen ja väsynyt lääkkeiden takia. Olen tavannut ystäviä ja ollut luokkamme saunaillassa ja nauttinut olostani. Toissapäivänä heräsin kuitenkin jälleen kauheaan ahdistukseen. En kerta kaikkiaan pystynyt menemään kouluun, itketti ja mietin jo että eroan työpaikastanikin, koska eihän tälläisestä tule mitään..

Soitin uudelleen terveyskeskukseen, koska olisin halunnut päästä juttelemaan lääkärilleni, vaikka hän lupasikin soittaa minulle parin viikon päästä ja tarkastaa tilanteeni. Terveyskeskuksessa koitettiin torpata avunhuutoni ja kehottaa vaan odottamaan se pari viikkoa kunnes lääkärillä on aika soittaa. Lopulta olin puhelimessa kai niin epätoivoinen ja itkuinen, kun sain neuvon soittaa akuuttiin psykiatri päivystykseen. Puhelimessa sitten juttelin asiansa osaavan ihmisen kanssa ja minulle sovittiin aika ensi viikoksi juttelemaan psykiatrin kanssa. Sain kehotuksen nostaa lääkemäärääni minulle kirjoitettiin lisää sairaslomaa töistä. Koulun retkille en taaskaan pääse, en tiedä jaksanko lukea tentteihin vai mitä minun pitäisi tehdä.