Ennustaminen on tunnetusti vaikea, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Mutta yrittänyttä ei laiteta kuten toinen tunnettu fraasi todistaa.
Ennustamista helpottaa toki se, että yleensä seuraamme Ruotsin kehitystä jonkinpituisella viipeellä. Ruotsissa Kokoomusjohtoinen porvariallianssi jyräsi pitkään kestäneen demarivallan ja demarit ajautuvat paniikkiin sekä pitkähköön tappiokierteeseen. Suomessa Kokoomus on onnistunut vastaavasti nousemaan maan suurimmaksi, johtavaksi puolueeksi. Mutta nyt näyttävät taas uudet tuulet puhaltavan.
Ruotsissa demarit ovat gallupien valossa tekemässä jälleen vahvaa paluuta ja ovat nousseet 35 %:n kannatuksella maan susoituimmaksi puolueeksi ja Kokoomus on jäämässä tässä selvästi alakynteen. Punavihreän oppostion kannatus on jo niukasti yli 50 prosentin. Meilläkin alkaa näyttää siltä, että demarit ovat jo tehneet pohjakosketuksen ja sieltä on vain yksi tie, ylöspäin. Tai eespäin kai vanhakantainen vasemmistolainen sanoisi.
Puolueolojemme kummujainen Kepu on ollut suurissa vaikeuksissa. Puheenjohtaja Kiviniemi panikoitui täysin ja jättää lyhyenlännäksi jääneen kipparin paikan ensimmäisenä laivan uhatessa upota. Vanha kunniakapteeni Pate sen sijaan tuntee vastuunsa ja on valmis paikkaamaan paatin ammottavat halkemat vaikka paljain käsin.
Samalla kun liberaalit ovat poistumassa Kepussa takaoikealle, puolue siirtyy politiikassa monta piirua vasemmalle. Ja se tapahtuu perinteiseistä syistä eli budjettipoliittisin perustein kuten aina ennen vanhaankin. Väyryselle tämä on tuttu tilanne. Vanhasen ja Kiviniemen hairahdus, ristiretki pikkuporvarillisuuteen on saamassa tylyn päätöksen. Tämä tulee antamaan lisää nostetta demareillekin, koska Kokoomuksen ilosanomaa ovat jatkossa kritisoimassa kaikki puolueet. Demarit ovat kuitenkin näistä uskottavin, koska heidän ei tarvitse muuttaa linjaansa. Nyt vaan käy niin, että Kepu ja perust tulevat lähemmäs sitä ja nämä puolueet todennäköisesti muodostavatkin Suomeen seuraavan hallituksen. Kaikille Kokoomus on päävastustaja. Kepussa on vihdoin tajuttu, että suudelma Kokoomuksen leveään ahteriin on ollut sille kuoleman suudelma.
Näyttää siis vahvasti naapurimaankin esimerkin valossa, että politiikan pääpuolueiksi ovat valikoitumassa Kokoomus ja SDP. Näistä SDP:n tulee olemaan helpompaa saada kavereita muista puolueista, joten eiköhän punamultaan päin olla menossa tämän sinipunakauden aikaan päättyessä.
Puoluekannatuksen kehittyminen
12
98
Vastaukset
- Tosi asiaa
Asiantuntevaa puhetta. Selkeästi esitettynä. Ei näy olevan kepulaisillakaan siihen vastaan sanomista.
- Keskustan...
ja Väyrysen johdolla punamultaan.
- Jutta Rappio
Jutta "valehtelee aina" tuskin jatkaa pitkään, nyt jo henkinen romahdus näkyy päältäpäin.
Kunhan Jutan salaamat vakuudet julkaistaa se soronoota valehtelijalle. - Vakaa ennustaja
Olet tuota demarien ylämäen alkua ja Ruotsin mallia täällä toitottanut toitottamasta päästyäsi, ja tähän saakka ollut väärässä. Mikä esittämäsi asiaosaaminen huomioiden ei ole ihme.
Viimeaikaiset muutokset puoluekannatuksessa Suomessa liittyvät Perussuomalaisten kannatuksen "normalisoitumiseen", ei mihinkään muuhun. Niin Kepun jo aiemmin alkanut nousu pohjamudista kuin nyt orastava demarien nousu.
Niin Keskusta kuin SDP ovat muuttaneet linjaansa. Sekin auttaa molempia. Siinä missä Keskusta on palannut opposition vastuuttomalle räksytyslinjalle, SDP on pikkuhiljaa löytämässä vastuullisuutensa ja irtaantumassa populistisista vaalilupauksistaan: Ehdoton ei alvin nostolle puitiin budjettiriihessä täysin vastakkaiseen suuntaan, ja kas, SDP lähti nousuun. Suomen kansa on demareilta oppinut vaatimaan vastuullisuutta ja Urpilainen on vihdoin uskaltamassa jättää populimin ja tahdä vastuullista politiikkaa. Eläkeiän alarajan nosto on vielä edessä tällä vaalikaudella, ja sen kun Urpilainen uskaltaa ajaa puolueessaan läpi, niin Kokoomuksen ykköspaikka on seuraavissa veeleissa mennyttä.
Keskutassa on käynyt päinvastoin. Kiviniemen on ollut vaikeaa irtaantua vastuullisen hallituspolitiikan tekijän roolista kentän ja vanhojen politrukkien vaatimalle räksytyslinjalle. Niinpä hän katsoi parhaaksi vetäytyä. Sinänsä ovela temppu, mutta puoluetta se rassaa.
Keskustan pelastaa jos puheenjohtajaksi sattuisi nusemaan Tuomo Puumala. Näin ei käyne. Keskusta vajoaa uudelleen Väyrysen noustessa puheenjohtajaksi, tosin palumuutto Persuista loiventaa laskua.
SDP:n nousu jatkuu jos Heinäluoma saadaan pidettyä möläyttelemästä päivänpolitiikan ulkopuolella ja Urpilainen saa johtaa puoluetta ilman tuon takapirun vaikutusta. Urpilaisen asema on sen verran vahvistunut, ettei edes Heinäluoman äärettömän heikko imago riitä enää SDP:tä syöksemään alamäkeen. Ja demareitakin auttaa paluumuutto persuista. Toki demareilla on rasitteenaan Guzenina Richardson ja muutama muu sosiaalitantta.
Vihreiden asema on hankala, puolue ei kykene murtautumaan Helsingin ulkopuolelle, no ehkä Tampereen tai Oulun seudulla saa pientä kannatusta. Helsinkikeskeisyys kostautuu, ja puolueen kannatus palaa 7-8 % lukemiin ennen vaalikauden loppua. Soininvaara ja muut vanhat Koijärveläiset pitäisi laittaa koipussiin ja puolueen uskaltautua katsomaan Kehä kolmosen ulkopuolellekin
Vasemmistoliitto nousee, kiitos Arhinmäen ärhäkän suoruuden, josta esim. Guggenheim keskustelussa saimme esimerkin.
Summasummarum. Kokoomus jatkaa porskutustaan kun demarit eivät uskalla tahdä kaikkia vastuullisen taloudenhoidon edellyttämiä muutoksia politiikassaan, SDP pysyy kakkosena muttei juuri pysty nostamaan suosiotaan, Keskusta jää pyörimään 15-16% lukemiin, Persut kuihtuu Vihreiden ja Vasemmistoliiton seuraksi keskisuurten kastiin. Siinä tulevat kannatuksetTuskinpa olen ollut väärässä siinä, että Suomi usein seuraa monissa asioissa Ruotsin peesissä. Porvarivallan nousua Ruotsissa seurasi porvarivallan nousu Suomessa. Syyt muutoksiin ovat samankaltaisissa yhteiskunnissa paljolti samantyyppisiä. Minusta se ei ole sattumaa. Se pikemminkin vain todistaa sen puolesta, että yhteiskunnassa tapahtuneet muutosprosessit vaikuttavat samaan suuntaan sellaisissa valtioissa, jotka ovat pitkälti samankaltaisia kuten Suomi ja Ruotsi ovat. Tällaista vasemmiston uutta nousua on myös muualla kuten voidaan nähdä Ranskan presidentinvaaligallupeista.
Toisin kuin sinä minä kiinnitän huomiota yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin ja valtavirtoihin enkä henkilöi politiikkaa enkä myöskään usko päivänpoliittisten kysymysten pitkän aikavälin vaikutuksiin yhtä paljon. Siitä johtunevat siis näkemyseromme.
Yhteiskunnallisista muutoksista tärkein äänestyspäätösten kannalta lienee nykyisin epävarmuuden tunteen kasvu. Pelon ilmapiiri pahenee, kun toimeentulo ei ole ihan saletisti taattu. Syyksi tähän ilmapiirin muutokseen koetaan yhä enemmän ja yleisemmin ahneuden kasvu. Tämä tuli esille vappupuheissakin ja melkeinpä puoluekannasta riippumatta. Poliitikot ovat siis ajan tasalla. Kansalaistasolla asia mielletään nimenomaan ahneudeksi, vaikka taustalla on tietysti liberalistinen talousmalli, joka tämän ahneuden oravanpyörän on pannut liikkeelle. Jopa sellainen yksittäinen päivän ilmiö kuin lätkän MM-kisojen lippujen korkea hinta on saanut osakseen julmettua kritiikkiä, koska se myös osoittaa yhteiskunnan eriarvoistumista ja ahneuden kasvua.
Pelon ilmapiirin kasvaessa ja kun pelon syyksi tunnistetaan ahneuden ja eriarvoisuuden kasvu, haetaan mielellään poliitisia turvasatamia. Persut olivat ensimmäinen tällainen vastareaktiona euromaiden epävarmuuteen ja euron kohtaloon. Nyt ajatusmalli liikkuu kohden yleistä ahneuden vastaisuutta. Silloin perinteinen vasemmisto turvasatamana nostaa taas profiiliaan ja uskottavuuttaan.Tuota räksytyslinja -termiä en ole oikein koskaan ymmärtänyt muuten kuin että se on vain mielikuvatasoinen poliittinen leimakirves, jota hallituspuolueiden kannattajat mielellään käyttävät. Oppositiossa räksytetään aina, koska se on opposition tehtävä. Kiviniemestäkin pyörähti esille käden käänteessä poliittinen räksyttäjä, kun hän joutui pois hallitusvastuusta. Välikysymyksiä on tehty jopa kuulopuheiden perusteella ja useammin kuin koskaan aikaisemmin. Kepu pyrkii tällä tavoin pitämään itseään esille varsinkin sen vuoksi, kun se on oppositiossa kakkospuolueen asemassa.
Tuomo Puumala olisi onneton oppositiojohtaja, koska hän ei ymmärrä eikä osaa räksyttää laisinkaan. Kimmo Tiilikainenkin on jäyhänä miehenä yrittänyt opetella tätä taitoa, mutta tietenkään Kepusta ei löydy tässä suhteessa Mauri Pekkarisen kaltaista taitajaa. Pekkarinen olisi siis ollut mitä oivin oppositiopuolueenjohtaja Kepulle. Väyrynenkin kelpaa tähän rooliin. Kepun ongelma tulee olemaan kuitenkin se, että pitäisi löytää hallituspuolue Kepulle puheenjohtaja. Siis sellainen jota muutkin sietävät. Tässä suhteessa Väyrynen ei ole erityisen hyvä ratkaisu ja sen Kepun poliitiikan suunnasta vastuullisesti ja harkiten huolissaan olevat kyllä käsittävät. Tämä yrittäjä Sipilä olisi ainakin Kokoomuksen suuntaan mieluisin vaihtoehto. Demareille sekä Puumala että Kaunisto kävisivät vallan hyvin.- Mäntäkone
Mielipidepankki kirjoitti:
Tuota räksytyslinja -termiä en ole oikein koskaan ymmärtänyt muuten kuin että se on vain mielikuvatasoinen poliittinen leimakirves, jota hallituspuolueiden kannattajat mielellään käyttävät. Oppositiossa räksytetään aina, koska se on opposition tehtävä. Kiviniemestäkin pyörähti esille käden käänteessä poliittinen räksyttäjä, kun hän joutui pois hallitusvastuusta. Välikysymyksiä on tehty jopa kuulopuheiden perusteella ja useammin kuin koskaan aikaisemmin. Kepu pyrkii tällä tavoin pitämään itseään esille varsinkin sen vuoksi, kun se on oppositiossa kakkospuolueen asemassa.
Tuomo Puumala olisi onneton oppositiojohtaja, koska hän ei ymmärrä eikä osaa räksyttää laisinkaan. Kimmo Tiilikainenkin on jäyhänä miehenä yrittänyt opetella tätä taitoa, mutta tietenkään Kepusta ei löydy tässä suhteessa Mauri Pekkarisen kaltaista taitajaa. Pekkarinen olisi siis ollut mitä oivin oppositiopuolueenjohtaja Kepulle. Väyrynenkin kelpaa tähän rooliin. Kepun ongelma tulee olemaan kuitenkin se, että pitäisi löytää hallituspuolue Kepulle puheenjohtaja. Siis sellainen jota muutkin sietävät. Tässä suhteessa Väyrynen ei ole erityisen hyvä ratkaisu ja sen Kepun poliitiikan suunnasta vastuullisesti ja harkiten huolissaan olevat kyllä käsittävät. Tämä yrittäjä Sipilä olisi ainakin Kokoomuksen suuntaan mieluisin vaihtoehto. Demareille sekä Puumala että Kaunisto kävisivät vallan hyvin.Voi, voi ja smör! Kun on vain lillalusikalla annettu, niin eipä sitä mielitollakolta voi kummempia avauksia odottaakkaan. Heittääkö sinulla huimapyörä?????? Herra paratkoon?????????
- Pol. tarkk.
Aikamme ilmiö on poliittinen polarisoituminen, jota voisi kuvata myös keskipakoisvoimaksi. Kansalaiset kaikissa länsimaissa jakautuvat entistä enemmän oikealle ja vasemmalle ja keskusta tyhjenee. Sehän johtuu siitä, että ajassamme taas kansalaisten elintasoerot kasvavat, ja hyvinvoivat kallistuvat oikealle, huonommin voivat vasemmalle. Keskustalaisuus, joka yleensä pyrkii tasapuolisuuteen kaikkia kohtaan, nähdään liian laimeaksi ja tehottomaksi, epäuskottavaksi.
Tuohon suuntaan selvästi ollaan matkalla meilläkin, joskin viiveellä esim. Ruotsiin nähden, kuten toteat. Ranskassa tuo polarisoituminen on edennyt jo Ruotsiakin pitemmälle. Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella äärioikeiston ehdokas sai 17,9 % äänistä ja äärivasemmiston ehdokas 11, 1 %, molemmat paljon enemmän kuin aikaisemmin. Sosialistien, siis meidän sosialidemokraattejamme vastaavan puolueen ehdokas sai suurimman kannatuksen 28,6 %, ja lähinnä meidän kokoomustamme vastaavan puolueen ehdokas nykyinen presidentti sai 27,2 %. Mutta keskustan ehdokas sai vain 9,1 %, ehdokkaista vähiten ja vähemmän kuin keskustan ehdokas aikaisemmin.
Luulen, olen oikeastaan varsin varma, että ei keskusta meilläkään tule enää merkittävästi nousemaan, valittakoon puolueen puheenjohtajaksi kuka tahansa. Pitemmällä ajalla tulevaisuudessa puolueella tulee olemaan vain yksi suunta, alaspäin se vie. - Keskustaporvari
”Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua. Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä sieltä vielä itse pyyhkimään…”
Unohdat Mielipidepankki ennusteessasi yhden keskeisen eron Ruotsin ja Suomen sosialidemokraattien välillä. Ruotsin demarit ovat oppositiossa, mutta Suomen demarit istuvat kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa.
Yhteinen hallituspolitiikka tarkoittaa, etteivät demarit pysty kritisoimaan kokoomusta näyttävästi ulospäin eli äänestäjille. Hallituksen sisällä ei tunnu olevan riitoja edes pinnan alla, mikäli suomalaiseen mediaan on uskominen. Oikeasti asiaerimielisyyksiä kyllä olisi, mutta jo hallitusta muodostaessa ne lakaistiin maton alle ja siellä ne on pakko pitää jatkossakin, koska hallitusohjelmaan sisällytettiin palasia jokaisen hallituspuolueen toiveista. Mikäli joku hallituspuolueista ottaa näyttävän irtioton, hallitusta koossa pitävä liima pettää myös arvostelijan omien asiakokonaisuuksien osalta.
Toisin sanoen kokoomusta pystyvät kritisoimaan uskottavasti ainostaan kepu ja persut. Kokoomus näkyy olleenkin kepun oppositiopolitiikan ensisijainen maalitaulu, enkä tarkoita pelkästään Henna Virkkusta. Demarit ovat päässeet helpommalla, poikkeuksena Maria Guzenina-Richardsson. Todennäköisesti myös Jukka Gustafsson tulee saamaan osakseen kepulta melkoisen ryöpytyksen, kunhan tuo koulutusuudistuksensa eduskunnalle. Mutta kokoomus tulee olemaan kepun pääkohteena jatkossakin.
Rakkaat hallituskumppanit eivät voi koskaan nousta toistensa vaihtoehdoiksi. Tällainen erikseen profiloituminen ei onnistunut edes kepulta ja SDP:ltä 1970-luvulla, vaikka puolueet mitä ilmeisimmin tarkoituksella järjestivät hallituskriisejä omille kannattajilleen tärkeistä asioista.- dardar
kerrankin asiallista debattia politiikasta.ja kas, järjen ja sivistyksen vastaisen sonnikilikallella alahuuli on pajatson kuppina.äly ja sivistys kun ei riitä,kuole vitutukseen ja eturauhassyöpääsi elämän virhe.
- Mari Tappio
Varsin mallikelpoinen ennustus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama937670Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1246390Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1644501Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2353091Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta912656Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh442012- 1401668
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971564Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo48886Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21822