Puhekieli ja kielioppi

Liian paksua murretta on raskas lukea. Jonkin verran murretta voi käyttää, mutta pääsääntöisesti yleiskieltä. Paksusta murteesta on pitkä matka kirjakieleen, ja siinä välillä vaihtelevasti murteen sävyttämää yleiskieltä.

Pilkkujen puuttumiseen tuskin kustantamossa puututaan.

Täysin autenttinen puhekieli on hankalaa luettavaa. Periaatteessa aidon keskustelun voi jäljentää merkki merkiltä tekstiksi, sisältäen myös kaikki ajatuskatkot, täytesanat, änkytykset, sivuraiteet. Eri asia on, onko siinä mitään järkeä, vastaako se tarkoitustaan, viekö se tarinaa eteenpäin. Yleensä ei.

Oman kokemukseni mukaan mä/sä yhdistettynä yleiskieleen on toimivin ratkaisu. Murresanoja tai muita poikkeuksia voi käyttää harkiten henkilön luonteen ja puhetavan mukaan. Esim. "yhden" -> "yhen", "haluatko" -> "haluutko" jne... Mitään ehdotonta sääntöä tässäkään ei ole, vaan jokainen löytänee kokeilemalla itselleen parhaan vaihtoehdon.

Kieliopilliset asiat kannattaa hioa mahdollisimman tarkkaan. Paperituloste ja punakynä vain käyttöön, tietokoneen näytöltä virheitä on vaikeampi huomata. Ulkopuolisesta koe-/oikolukijastakaan ei liene haittaa. Muutama puuttuva pilkku ei toki ole mikään katastrofi, kunhan lauserakenteet, isot alkukirjaimet jne ovat muuten kohdillaan.

Kiitos kummallekin vastanneelle! Apua oli.

Ei ole tarkoitus lähteä täysin jäljentämään keskusteluja, vaan lähinnä tuoda esiin ne erot, joita on vaikkapa torniolaisen ja helsinkiläisen 15-vuotiaan puhekielessä. En halua jättää näitä eroja vain kerronnan kautta esiintuotaviksi, vaan niiden täytyy kuulua jatkuvasti myös henkilöiden dialogissa. Yleis- tai kirjakielellä kirjoitettu dialogi ei tätä tee, vaan se nimenomaan saa kaikki henkilöt kuulostamaan samalta heidän taustoista riippumatta.

Ehkäpä voisin ottaa ohjenuorakseni tässä kysymyksessä puhtaasti luettavuuden. Jos se ei kärsi, niin kaikki käy..? :)