Onko mahdollisuuksia?

Kieliopillisesti sujuvia, helppolukuisia lauseita, jotka etenevät loogisesti asiasta toiseen. En käytä kieliopin pyörittelyyn aikaa, tällainen taso riittää. Jos haluat tarinasi julkaisukelpoiseksi, lue seuraava huolellisesti. (Tämä olisi tietysti vasta alkua.)

Näen tarinassa ongelmakohtia, joista ensimmäinen on aloitus. Olen lukenut vastaavan aloituksen valehtelematta kymmenen kertaa aikaisemmin. Suurin ongelma tällaisessa alussa on se, ettei se kerro lukijalle oikeastaan mitään.

”Muistan sen päivän kuin eilisen.” Lause on oletus tarinassa kuin tarinassa. Jos kertomus ei ole muistettava, miksi edes kertoa siitä? Toisekseen myöhemmin ”Aurinko oli jo korkealla” kertoo, että tapahtuma-aika on päivä. Toistoa.

”Paremminkin.” Niin niin, tiedetään, tarina haluaa ottaa itsensä vakavasti.

”Sen hetken takia, joka vaikutti elämääni suuresti, vaikken olisi koskaan sitä uskonut.” En muuten usko minäkään. En ainakaan vielä, sillä en tiedä tarinasta muuta kuin että minäkertojalla on tärkeä päivä tiedossa, mutta siinäpä se. Mitään ei ole kerrottu, mutta tarinaa on hypetetty kolmen lauseen verran.

Vetäisin alun kylmästi henkseleillä yli. Kirjoita aloitus uudestaan siten, että lukija todella vakuuttuu, että kyseessä on tärkeä päivä, vaikkapa: ”Ei tätä usko Erkkikään: voitin tänään matkan Kuuhun, mutta ajoin innostuksissani presidentin yli.” Alun ei tietenkään tarvitse olla näin dramaattinen, mutta pääasia on, että se saa lukijan kiinnostumaan ja ennen kaikkea jatkamaan lukemista. Lukija ei tässä vaiheessa tarinaa tiedä mitään, joten sinun täytyy antaa selkeitä mielikuvia. Ole mieluummin ylipaljastava kuin salaperäinen.

Millainen on minäkertoja? Ensimmäisen osion perusteella hän on ”perkeleen kakara”. Toinen osio vahvistaa mielikuvan toiseen potenssiin. Alku ei kerro hänestä muuta, ei edes sitä, miksi hän haluaa mennä metsään. Hän on nimetön, persoonaton arkkityyppikersa, jonka halujen syitä ei kerrota (paitsi ilmeiset syyt lopussa). En usko, että haluan tietää hänestä lisää. Ohjeeksi: Keksi minäkertojalle persoona. Pidettävä persoona, mieluiten sellainen, jolla on ristiriitoja. Kerro millainen hän on, ja kerro hänestä monella eri tasolla. Anna hänelle vahva tahto. Lukijan tulisi aina tietää mihin minäkertoja pyrkii ja miksi, koska hän on sentään minäkertojan pään sisällä.

Millaiset ovat muut henkilöt? Isä on vain maininta, varustettu ilmeisesti terveellä järjellä. Tallipoika Verti on henkilöistä elävin: hänet on fyysisesti kuvattu melko mielenkiintoisesti, vaikka soisin vastapainoksi positiivisia piirteitä (ruipelo, höhvelö miehen alku, kellertävä iho), hän tekee jotakin (ajaa rattaita), hänen tekemisensä syy on osittain selvillä (vie tavaraa Hyhmäjoelle), hän jopa huutaa minäkertojalle ja lukija voi päätellä, ettei hän huomaa kaikkea.

Tytössä ei ole muuta mielenkiintoista kuin että tämä on aliravitun näköinen. Tytön muut piirteet (kauniit, siniset ja suuret silmät, pieni ja siro nenä, laiha, suipot kasvot, silkkisenvaaleat hiukset, kalpea iho) ovat kliseisen arkkityyppisiä. Arkkityyppi on jopa mainittu: neito hädässä. Tiedän hänestä kaiken tarpeellisen, ei hänestä enempää. Verisenä tai ilman kohtaus metsässä olisi mielenkiintoisempi, jos neito hädässä lojuisi kuolleena ilman paperinpaloja. Tai jos paperinpala pitää tunkea kuolleen käteen, niin paperissa lukisi: ”Etsintäkuulutus: Elävänä tai kuolleena. Tyttö: kauniit, siniset ja suuret silmät, pieni ja siro nenä, laiha, suipot kasvot... Palkkio: Hyhmäjoen kartano.”

Jään miettimään mitä haluat ensimmäisessä osiossa kertoa? Miten maaseudun kuvailu liittyy tarinan juoneen? Jos Verti ei ole tärkeä henkilö, karsi koko kappale ja siirry suoraan metsään tai kohtaan, jossa minäkertoja hyppää alas rattailta.

Mitä nyt? Laita teksti muutamaksi päiväksi syrjään muhimaan ja mulkaise sitä kriittisellä silmällä uudestaan. Älä tarkastele kielioppia, vaan keskity juoneen ja henkilöhahmoihin. Toimivatko ne? Miten ne toimisivat paremmin? Korjaa niin, että ne toimivat paremmin. Mikä on oleellista? Syvennä oleellista. Mikä on epäoleellista? Karsi epäoleellinen. Pidä kirkkaasti mielessä: miksi tarina alkaa siitä mistä alkaa ja päättyy siihen mihin päättyy?

Oletan, että olet nuori kirjoittaja. Sinulla on halu kertoa tarinaa, mikä on kaiken lähtökohta.

Millaisen tunnelman haluat luoda ? Tarina viittaa keskiaikaiseen miljööhön, ehkä fantasiamaailmaan, mutta lukija ei pääse eläytymään siihen. Kertomuksen keskenkasvuinen kakara voisi yhtä hyvin (ja uskottavammin) potkia kaljapurkkia nakkikioskin vieressä.

Lukija ei myöskään pääse eläytymään henkilöiden kautta, päähenkilö on kliseinen, eikä kiinnostavia piirteitä tuoda esille.

Monet yksittäiset lauseet ovat kömpelöitä, vaikka tarinan perusrunko sinänsä pysyy kohtuullisesti kasassa. Alkulauseet pitäisi erityisesti muotoilla uudestaan.

Tällaisena kirjoitus ei houkuttele ainakaan minua lukemaan. Kirjoita lisää, lisää ja lisää ja sitä kautta se rupeaa löytymään...

Tiivistä, tiivistä.
"Vanhat kärryt natisivat kun yhä vaain uusia laatikoita rahdattiin niiden kyytiin."
Kärryt natisivat, kun yhä enemmän laatiokoita rahdattiin kyytiin.
Eli lukijalle ei kannata vääntää rautalangasta, vaan oivalluksen pitäisi syntyä tekstin ohessa. Kun kärryt natisevat, niiden voi olettaa olevan vanhat, ja myös laatikot ovat sitä uudempia kyydissä, mitä enemmän niitä lastataan.
Muuten ei paha kirjoitus, jatka vaan.

Aika hyviä pointteja tuolla ylempänä, mutta kiinnittäisin vielä huomiota tuohon kertojaan. Minusta lukijalle ei ole aina ihan selvää, kertooko tarinaa keskenkasvuinen poika vai jo vanhempi mies, joka katsoo lapsuuteensa. Se ei kai kuitenkaan ole tarkoitus? Ja minusta ainakin hämää lukijaa epäedullisella tavalla.

Tunnelma sen sijaan oli minusta jo aika hyvä. Siitä vaan kehittymään. :)