Jos jotakin nyt

millaisia reseptejä tunnejuttuja varten kirjoitetaan tai auttaisiko se mitään.

Aika söpö viesti tuo... Niin, en nuuhkinut. Välillä nenä toimii ihan miettimättäkin. Sitä voi jonkun tuoksukin jäädä mieleen. Kutristuu, kurtistuu, sanoissa sekoilua. Tuosta viimeisestä voisi kirjoittaa vaikka jonkinlaisen sadun, montakin. "Epävarmasti hän suuntasi kulkunsa toista kohti. Toinen kääntyi katsomaan häntä, ja hän pysähtyi hetkeksi tasaamaan hengitystään". Tai jotain.

Voisi tuntua vähän henkilökohtaiselta yrittää jatkaa sitä. Mitä, jos joku yhdistäisikin sen minuun... Epäilen kyllä suuresti, että oikeassa elämässä olisin tuo kyseinen "hän". Kai sitä silti aina jotain tuttua jonkun tekstissä voi huomata.
Tuo on kyllä totta, että liika ajattelu ei auta asioita. Tai se, että yrittää tarkasti miettiä kaiken valmiiksi. Tuttuja molemmat.

Haaveilua, kyllä, kunhan ei liikaa haaveile. Aika positiivinen kirjoitus tuokin, ja mukava sellainen, mutta tuskinpa olisi. Kiitos kuitenkin ajatuksesta. Ainakin välillä kirjoittaminen auttaa ajatuksien purkamisessa.

Tulinpa itsekin vielä katsomaan... Minullekin on joskus käynyt niin, että jossakin tekstissä oli kaukaisesti jotakin tuttua tai se oli muuten ihana, ja halusin lukea niitä vielä uudestaan.

Olen myös ajatellut tuota, että "roihuaa joskus loppuun", mutta ei se vielä ole tapahtunut. Ehkä kuitenkin sinne suuntaan. Joskus joku käyttäytyy niin kuin en olisi edes paikalla, se kyllä auttaa asiaa.

Näitä katsellessa tulee mieleen, että on muitakin, jotka ovat ehkä edes vähän samassa tilanteessa. Että joku tuntui erityiseltä eivätkä tunteet katoa nopeasti. Vielä jos muistelee, että aina ennenkin jossakin vaiheessa tunteilut olivat loppuneet, ehkäpä nytkin tapahtuu niin.

minäkin kyynelehdin jostain syystä tänään, mietin taas asioita ja jätin hellät surulliset jäähyväiset kuten ennenkin... Heippa. Ja ps. Olen kyllästynyt tähän kaikkeen

s.... kirjoitti:

minäkin kyynelehdin jostain syystä tänään, mietin taas asioita ja jätin hellät surulliset jäähyväiset kuten ennenkin... Heippa. Ja ps. Olen kyllästynyt tähän kaikkeen

ja anteeksi.

Takaisin tulin itsekin. Palstaviesteistä päätellen tunneihmisiä on monia. Itsekin. Ja jotenkin en kai osaa olla kirjoittamatta, jos huomaan kysymyksiä... Tai osaa olla miettimättä. Purkutapa se on tämäkin. Kirjoittaa ajatuksia, mutta ei paljasta mitään tarkkaa.

Tarkoitin ylipäänsä, kun joskus ihastuin. "Yhden ja saman kanssa" tämä on kestänyt aika kauan. Eikä siinä ole mitään järkeä, mutta jotain taisi muuttua jo silloin, kun ensimmäisen kerran oli tekemisissä. Joskus myöhemmin mietin, olisiko jotakin kadonnut, kun aikaa oli kulunut, mutta sitten huomaan taas omat reaktioni ja miten toisen käytös tai läheisyys vaikuttaa. Ei ollut. Miksi? En yrittänyt pitää tunteita yllä tai mitään sellaista. Tilanne on... Miksikä sitä kutsuisi? Hankalaksi? Onko se edes tilanne; ehkä enemmänkin tunne. Jos joku kysyisi, miksi tai mistä kaikki alkoi, niin epävarmuuteni olisi yksi syy. Negatiiviset ajatukset. Voi tulkita kaikki negatiivisesti. Ja sitten ajattelee pelastavansa tilanteen, koska luulee, että on parempi tehdä niin. Ei ajattele, että toisella olisi samankaltaisia ajatuksia, koska ei siinä olisi mitään järkeä. Ei se mennyt aiemminkaan niin. Joskus myöhemmin alkaa miettiä, tulkitsiko jotakin väärin? Liian negatiiviset ajatukset eivät auta mitään, tiedän kyllä sen. Ehkä ne tulevat joillekin helpommin kuin toisille.

Sekään ei ole hyvä, että alkaa väärässä paikassa järkeillä. Muutenkin pohdiskelee liikaa, mutta joissain asioissa se ehkä pilaa koko asian. Mitä ne tunteilut aiemmin saivat aikaan, onko tässäkään mitään järkeä, ...Miksi tässä olisi toisen mielestä mitään. Ei toinen menettänyt paljoa, mutta itse kyllä.

Jos olisi aikakone, tiedän kyllä, mitä tekisin. Kaikenlaisilta hankalilta tilanteilta olisi voinut välttyä, jos olisin yrittänyt sanoa jotakin selkeää omista ajatuksistani. Tai vaikka vääntänyt rautalankaa (itselleni) ja kysynyt varmistaakseni.

Kai se on samantien kirjoitettava, että varmaan tulen vielä vilkaisemaan... Toivottavasti moni muu ehkä ei.

En oikein tiedä, kirjoitti:

Takaisin tulin itsekin. Palstaviesteistä päätellen tunneihmisiä on monia. Itsekin. Ja jotenkin en kai osaa olla kirjoittamatta, jos huomaan kysymyksiä... Tai osaa olla miettimättä. Purkutapa se on tämäkin. Kirjoittaa ajatuksia, mutta ei paljasta mitään tarkkaa.

Tarkoitin ylipäänsä, kun joskus ihastuin. "Yhden ja saman kanssa" tämä on kestänyt aika kauan. Eikä siinä ole mitään järkeä, mutta jotain taisi muuttua jo silloin, kun ensimmäisen kerran oli tekemisissä. Joskus myöhemmin mietin, olisiko jotakin kadonnut, kun aikaa oli kulunut, mutta sitten huomaan taas omat reaktioni ja miten toisen käytös tai läheisyys vaikuttaa. Ei ollut. Miksi? En yrittänyt pitää tunteita yllä tai mitään sellaista. Tilanne on... Miksikä sitä kutsuisi? Hankalaksi? Onko se edes tilanne; ehkä enemmänkin tunne. Jos joku kysyisi, miksi tai mistä kaikki alkoi, niin epävarmuuteni olisi yksi syy. Negatiiviset ajatukset. Voi tulkita kaikki negatiivisesti. Ja sitten ajattelee pelastavansa tilanteen, koska luulee, että on parempi tehdä niin. Ei ajattele, että toisella olisi samankaltaisia ajatuksia, koska ei siinä olisi mitään järkeä. Ei se mennyt aiemminkaan niin. Joskus myöhemmin alkaa miettiä, tulkitsiko jotakin väärin? Liian negatiiviset ajatukset eivät auta mitään, tiedän kyllä sen. Ehkä ne tulevat joillekin helpommin kuin toisille.

Sekään ei ole hyvä, että alkaa väärässä paikassa järkeillä. Muutenkin pohdiskelee liikaa, mutta joissain asioissa se ehkä pilaa koko asian. Mitä ne tunteilut aiemmin saivat aikaan, onko tässäkään mitään järkeä, ...Miksi tässä olisi toisen mielestä mitään. Ei toinen menettänyt paljoa, mutta itse kyllä.

Jos olisi aikakone, tiedän kyllä, mitä tekisin. Kaikenlaisilta hankalilta tilanteilta olisi voinut välttyä, jos olisin yrittänyt sanoa jotakin selkeää omista ajatuksistani. Tai vaikka vääntänyt rautalankaa (itselleni) ja kysynyt varmistaakseni.

Kai se on samantien kirjoitettava, että varmaan tulen vielä vilkaisemaan... Toivottavasti moni muu ehkä ei.

Lue lisää

Tämä palsta on aika jääköön sanomatta. Kaikkea sitä. Mutta tämä käyty pieni ajatustenvaihto kanssasi jotenkin samantapaisesta tilanteesta, sinä joku satunnainen, ei. :) Siispä käväisemässä.

"Tilanne on... Miksikä sitä kutsuisi? Hankalaksi? Onko se edes tilanne; ehkä enemmänkin tunne." Niin kyllä, tunne. Tilanteen hankaluuskin voi tosiaan sekoittaa. Voisin vaikka vannoa että aika erityinen ja syvä yhteys on, mutta vaikka olisinkin oikeassa niin, no, mitä sitten. Sitten on vuorossa oman näkemänsä kyseenalaistaminen ja asioiden tekeminen varmasti jopa vaikeammiksi kuin ne ollenkaan ovatkaan! Sitten joskus sellaiset mitä ihmettä oikein kuvittelinkaan -tunteet tai jotenkin ei yhteyttä. Tämä “kun mitäänhän tässä ei siis edes ole”, on aika poikkeus verrattuna muihin ihmissuhteisiini vaikeudessaan.

Jotenkin on riipaisevaa. Paljon tuntuisi olevan tunteita. Onhan yleensäkin se mitä puhutaan tai tehdään, ja sitten se mitä tapahtuu ihan ilman sen aktiivisempaa ilmaisua. Eri asia on, kuinka vastaanottavainen on tilanteessaan ja sitten näiltä ominaisuuksiltaan ihan ylipäänsä ihmisenä.

Miksi ihmeessä sanot ettei toinen menetä paljoa! Älä niin sano. Ainakin mm. menettää selvästi itseään hyvin miellyttävällä tavalla ilmaisevan ihmisen ja varmasti vaikka mitä muutakin. Mutta taas toisaalta teen tuota samaa itselleni. Tässäkin.

nuuuuh kirjoitti:

Tämä palsta on aika jääköön sanomatta. Kaikkea sitä. Mutta tämä käyty pieni ajatustenvaihto kanssasi jotenkin samantapaisesta tilanteesta, sinä joku satunnainen, ei. :) Siispä käväisemässä.

"Tilanne on... Miksikä sitä kutsuisi? Hankalaksi? Onko se edes tilanne; ehkä enemmänkin tunne." Niin kyllä, tunne. Tilanteen hankaluuskin voi tosiaan sekoittaa. Voisin vaikka vannoa että aika erityinen ja syvä yhteys on, mutta vaikka olisinkin oikeassa niin, no, mitä sitten. Sitten on vuorossa oman näkemänsä kyseenalaistaminen ja asioiden tekeminen varmasti jopa vaikeammiksi kuin ne ollenkaan ovatkaan! Sitten joskus sellaiset mitä ihmettä oikein kuvittelinkaan -tunteet tai jotenkin ei yhteyttä. Tämä “kun mitäänhän tässä ei siis edes ole”, on aika poikkeus verrattuna muihin ihmissuhteisiini vaikeudessaan.

Jotenkin on riipaisevaa. Paljon tuntuisi olevan tunteita. Onhan yleensäkin se mitä puhutaan tai tehdään, ja sitten se mitä tapahtuu ihan ilman sen aktiivisempaa ilmaisua. Eri asia on, kuinka vastaanottavainen on tilanteessaan ja sitten näiltä ominaisuuksiltaan ihan ylipäänsä ihmisenä.

Miksi ihmeessä sanot ettei toinen menetä paljoa! Älä niin sano. Ainakin mm. menettää selvästi itseään hyvin miellyttävällä tavalla ilmaisevan ihmisen ja varmasti vaikka mitä muutakin. Mutta taas toisaalta teen tuota samaa itselleni. Tässäkin.

Lue lisää

Niin, taitaa tilanteissa olla jotakin samaa. Tässä huomaa ainakin sen, että ehkäpä ei ole sitten ainoa, jolla pyörii tällaisia ajatuksia.

Toisessa kappaleessa on aika samantapaisia mietteitä kuin mitä minulla on ollut. "Näkemänsä kyseenalaistaminen"... Milloinhan en tekisi sitä. Ja viimeinen lausekin. Tuntuu, että se, miten sujuu tai ei suju vaikuttaa oloon muutenkin.

Vastaanottavainen... Voisiko olla niin, että mitä enemmän yrittää analysoida tai olla järkevä, sitä vähemmän vastaanottavaiseksi muuttuu. Siinä mielessä liika valmistautuminen ei taida olla hyvä. Toisaalta, jos hermostuttaa, tekee mieli valmistautua, mutta johtaako se sitten mihinkään...

Ehkä ylipäätään se, että näkee jossakussa jotakin erityistä saa aikaiseksi sen, että miettii, kelpaisiko itse, onko yhtä ihmeellinen, tai jotakin. Fiksua tekstiä sieltäkin on tullut. Järkeviä ajatuksia.