Koirat ongelmana Nastolassa!

HuolestunutÄiti

Teen tälle nyt uuden ketjun, kun edellinen otsikko ei tainnut herättää oikein mielenkiintoa. Haluaisin kuitenkin kuulla enemmän mielipiteitä ja kokemuksia tästä asiasta.

Muutettiin ihan vastikään lasten ja miehen kanssa Nastolaan Niinitielle.

Siis onko täällä ihan oikeasti yleisenä käytäntönä, että koirat saavat melskata vapaana Niinitien jalkapallokentällä?? Aamu tai ilta, niin aina tuolla on muutama ihminen parin koiran kanssa.
Ja ei muuten ole kyse samoista naamoista. Olen nähnyt siellä n. 30 vuotiaan miehen ja tappelukoiran, nuoren tytön ja sakemannin, fiksun näköisen perheenäidin kahden hurtan kanssa (sakemanni ja joku pinseri) ja lista vaan jatkuu.
Suurin osa koirista ei osaa edes käyttäytyä, vaan ne juuri viedään kentälle riehumaan, koska lenkkeily ei onnistu. Odotan kauhulla sitä päivää, kun kentältä hyökkää susikoira viattoman koulumatkalaisen kimppuun.

Luulin että kentällä, joka on sopivasti tien ylityksen päässä, pojat voisivat pelata jalkapalloa.

Koitapa siinä sitten pelata, kun koiraihmiset hönkivät niskaan ja katsovat pahasti kun kenttä on varattu. Puhumattakaan miten huonossa kunnossa maasto on koirien jäljiltä (maa myllätty ja kaivettu, paskaa ja kusta ympäriinsä.)

Siis minähän voisin periaatteessa ilmiantaa kaikki noi idiootit, jotka pitävät taajamassa yleisessä käytössä olevaa JALKAPALLOKENTTÄÄ koirien paskapaikkana?

Haluaisin tästä oikeastaan lehtijutun, varmaan monessa kunnassa tälläinen välinpitämättömyys on ongelma. En tiedä miten muutoin kunnan päättäjien silmät saadaan auki tämän asian kanssa.

Koirat liekaan ja kenttä kuntoon!

24

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihminen jolla on koira

      se on kuule voivoi, menkööt sun lapses muualle pelaamaan tai ihan kotipihassa.
      Jos kentälle ei ole koirien vienti kielletty niin se on nyt vaa kestettävä. Ja jos on niiiin suuri ongelma se niin miks et mee sanoo niille koirien omistajille? vai etkö uskalla?

    • Nastolalainen äiti 2

      Kyllä ne rakit minuakin vähän ärsyttää, mutta kun asialle ei voi mitään. Kenttää ei muuten ihmiset käytä, kuin sirkusväki kaksi kertaa vuodessa.

      Teet vaan niin, että vaikka kentällä koiria olisi, menet lasten kanssa sekaan. Kyllä ne koiralliset sieltä tajuaa lähteä, kun ihmisille se on ensisijassa suunnattu. En vaan tajua miksi haluat pelata noin huonokuntoisella kentällä... Kenttä oli karmeassa kunnossa jo kauan ennen koiria, että enemmänkin huoltoväen laiskuuden takia sekin pelipaikka kuoli.

    • Oikeusjakohtuus

      Kentälle tosin kaavaillaan uutta ja uljasta urheilukenttää! :) Elikkäs ei huolta, kohta tulee koirille täyskielto kentälle ja pojat pääsevät pelaamaan.

      Tämän tai huomisen päivän aikana aikoivat käydä mittaamassa ja kaavoittamassa alueen.

      Kiitos Nastolan kunta!

    • niinniineen

      Kas vaan, kun kaikki eivät olekaan Niinitiellä teidän muottiinne valettuja! Heti tulee sanomista, kun ei ollakaan kuin vasta muuttaneet "EUROOPAN OMISTAJAT!" Susikoiria ei ole olemassakaan, vaan saksanpaimenkoira eli schäfer. Sitäpaitsi koirat leikkivät yhdessä kuten lapsetkinn riehuvat tavatessaan ystäviä!Eivät koirat hyökkäile lasten kimppuun! Olet tosin kahjo äiti, kun et opeta lapsiasi rakastamaan eläimiä ja luontoa, vaan lietsot vihaa jo lapsiisikin!

      • ÄitiItsekin

        Tänään taas koirat pitivät ihan hirveää älämölöä kentällä... Nuorin poika oli päiväunilla ja heräsi koirien räkytykseen.

        Missä menee raja? Miksi kentälle pitää viedä koirat huutamaan?


      • viiijjoiika
        ÄitiItsekin kirjoitti:

        Tänään taas koirat pitivät ihan hirveää älämölöä kentällä... Nuorin poika oli päiväunilla ja heräsi koirien räkytykseen.

        Missä menee raja? Miksi kentälle pitää viedä koirat huutamaan?

        Oioioi! Vai heräsi pikkuisesi! Jo on maailma mallillaan!!


    • guunnuurras

      Pitänee tehdä rikosilmoitus nettipoliisille, kun noin avoimesti tunnustat tehneesi toisen omaisuuteen kohdistuneen rikoksen.

    • HuolestunutÄiti

      Ongelmaa on saatu muidenkin näkyville :) Nykyään kentällä juoksevat ensisijaisesti LAPSET ja valistuksesta johtuen koirat yhä harvemmin ( aikuiset lasten mukana ovat sanoneet kentälle pyrkiville koiranomistajille, että tällä kentällä pelaavat tästä lähtien lapset.) Myös lapsia neuvottu toimimaan samoin.

      Enpä ole nähnyt yhtäkään koiranomistajaa, joka olisi omahyväisesti kentälle pyrkinyt ohjeistuksesta huolimatta.

      Kiitos ymmärryksestä, Nastolan koiranomistajat! Etenkin Niinitien koiranomistajat.

    • hölö hölö---

      Juu... kiitos kiitos:)))

      Sinua HuolestunutÄiti tässä pitäisi ymmärtää :)))

    • kylän asukki

      Minä en oo nähny siinä kentällä muuta toimintaa ku se sirkus ja joskus joku lennätti lennokkia ja tosiaa joku testaili/sääti pirun kovaäänistä moottoripyörää kerran siinä tovin aikaa...muistaako sitä kukaan? Asuin sentä niinitie 2:sessa monta vuotta ja parveke suoraan kentälleppäin. Ei ne koirat ainakaan mun elämää haitannu.

      • nastolalainen1

        Taitaa olla vähän uudemmasta ilmiöstä kyse. Koirien määrä Niinitiellä kasvanut räjähdysmäisesti ja joku nyt vaan alunperin keksi viedä murrensa kentälle kirmaamaan ja tapa yleistyi. Tietäisi vaan että kuka tämän perinteen aloitti.

        Mua ei koirat kentällä häiritse, mutta olisi mukavaa jos nää susikoirat (sakemannit) ja tappelukoirat käyttäisivät edes kuonokoppaa vapaana juostessaan. Vaikka koira ei olisikaan vihainen, voisi koppa olla huojentava näky koirapelkoiselle sivustakatsojalle.


    • kanervanastola

      Jusst...miten naurettava keskustelu. Kenttä on huonokuntoinen... Ja puhumattakaan muutenkin niinitien asukkaista... ja kerrostalojen kunnosta.

      On taas aihe valittaa. Muuta Nastolan slummialueelta pois.

    • nnnnnnnnkkkkkk

      Eipä tuo Kanervan alue paljoa poikkea Niinitiestä.

    • futsalfix

      Ei jestas, sääli etten huomannu jo aikasemmin keskustelua, tiedänpä minne lähden kohta heittää palloa.

      kentän ylläpito loppui kun palokunta muutti siitä pois, nykyään tiloissa on bändihuoneita.

    • hohhoijaa
      • työ turhautuneet..

        Hirveän kauhean kamalaa :)))


      • elämäonvaan

        Kyseinen emäntä taitaa asua Niinitiellä... Ihan siinä alkupäässä. Tunnen ihmisen ja käy usein koiransa kanssa just siinä kentällä, en kyllä olisi uskonut että koiransa tuollaista tekee.... Kuonokoppa naamalla tosin kulkee joten en ihmettele.


    • Värkit valtiolle

      Pahantekijä pennut Hartolan kiusana.Kuseevat toisten pihapuiden juurille.Hävetkää hyi vittu!!!!!

    • 14+17

      Ihmissuhteet ovat hankalia. Aloituksen otsikkokin on sen vuoksi virheellinen. Kirjoittaja lienee tarkoittanut vastuuttomia koirien ulkoiluttajia. Nämä eivät ole ihmisten ja eläinten välisiä asioita, vaan ihmisten välisiä. Jos asiointi ihmisten kesken ei suju, on aika katsoa peiliin, itse kunkin. Vuh!

    • huhhuh1

      Mitä jos koiranomistajat keräisi koiran jätökset? Tämä on tapa minkä pitäisi yleistyä, niin koiria voisi ulkoiluttaa melkeen missä vaan. Kusethan nyt kuivuu ja huuhtoutuu saman tien maahan, ja on siellä niinitiellä ihan yhtä paljon känniläisten kusia kuin koirienkin. Ja kenttäähän tosiaan aika harvoin käytetään, ja varmaan on enemmän tarvetta koiranomistajilla sille kuin lapsiperheillä.
      Ja mitkä ihmeen "tappelukoirat"? On rotuja joita on jalostettu taistelukoiriksi aikoja sitten ja jotka ovat vahvoja ja itsepäisiä. Nämä samat rodut saattaa olla myös älyttömän lapsiystävällisiä ja kilttejä koiria, kuhan ne osataan kouluttaa oikein. Kuonokoppa taas lietsoo enemmän pelkoa kanssaihmisissä koiraa kohtaan ja koirakin hermostuu helpommin.
      Ja jotkut ei välttämättä tykkää koiran juoksun äänistä ikkunansa alla mutta kyllä se niistä lapsista lähtee paljon suurempi meteli. Kaikki asiat ärsyttää aina kaikkia, perus juttu, lopettakaa se valittaminen ja koittakaa ymmärtää vähän paremmin toisianne.

      • Nastis Mustis

        Kuonokopasta: Se on tehokas väline. Meidän koira ("vahtirotuja") inhosi sitä niin paljon, että ei tarvinnut kuin vilauttaa koppaa nenälle pistämättä ja se oli niin nöyrää poikaa että. Kuonokopan käyttämisestä siis aiheutuu ihmisille väärä mielikuva, sellainen koira on todella hallinnassa. Meidän koiraa olisi pitänyt nimenomaan pelätä silloin kun sitä lähestyi itse ja se alensi äänensä murinaksi. Toinen keino saada koira hyökkäämään oli se, että nyki sitä hihnasta joka kai koiran kielellä tarkoitti käskyä hyökätä.


    • Okt

      Slummissa on aina hankalaa,menkää töihi köyhät ,nii ei
      tartte kytätä ikkunassa päivät pitkät.

    • 220

      Niinitie Nastolan paratiisi,ei sielä asuvat maksa veroja.
      Sossu hoitaa vuokrat ja laskut.
      Tulis pakkaset ja tappas pummuit.

    • ecua..

      Pakkanen tappaa kaiken,mikä ei kuulu yhteiskuntaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. 171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe