AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

220 Energia Oy

150 Vastausta 5 898 Lukukertaa
Otsikossa mainitun firman sähkönmyynti alkoi marraskuussa ja nyt siis on ensimmäinen kuukausi takana. Minkälaisia kokemuksia tuon kuukauden aikana on kertynyt? Miten laskutus toimii? Entä asiakaspalvelu? Hinnan pysyvyys? Ylipäätään kaipaan asiakkaiden KOKEMUKSIA, luulot ja huhupuheet voi sitten jokainen pitää omana tietonaan.
http://www.220energia.fi/
Eikö kukaan ole vielä saanut ensimmäistäkään laskua?
Pakko kysyä, kun en ole itse tilausvahvistusta (eli sähkösopimusta) nähnyt, että onko tällä firmalla tosiaan arviolaskutus ennakkona, kuten Market Energialla?
Kyllä, ennakkolasku voi olla 3000-5000kwh.
Sillälailla...
itse olen ollut käyttänyt 220n sähkön marraskuusta lähtien. Tilausvahvistus ja kaksi laskua on tullut jo kätevästi, ja ajallaan, ilmoittamaani s-postiosoitteeseen. Itse olen ollut tyytyväinen, hinta on halvin ja kiinteä 2v ajan. Itse pidän yrityksen linjasta, ei ole perusmaksua ollenkaan ja vaikka sähköstä maksan maksan etukäteen se ei haittaa koska hinta on se mikä ratkaisee. Laskuttavat myös arviona 1/12 vuosikulutuksesta mikä on näin talvella pienempi kuin todellisuus, ja joka sitten tasataan mittarilukemien mukaan. Näin ollen ennakko ei ole itse asiassa niin paha. Rivarissa asustelen jossa suora sähkölämmitys.
Viestisi ilmestyi välittömästi sen jälkeen, kuin viesteistä tehtiin ilmiantoja. Viestilaskurin perusteella näyttää, että juuri sinä olisit näiden poistattamisien takana, kuin juuri nyt ei muita lukijoita ole ollut. Olet ilmeisesti töissä 220 Energiassa!
olen porilainen maataloudenharjoittaja, en kyllä sähköyhtiössä töissä.
Tämä "asiakas" on sentään ollut asiakkaana marraskuusta lähtien, muutamassa muussa paikassa on ollut näitä "lokakuun asiakkaita".... tosin koko firma alotti sähkönmyynnin VASTA marraskuun alussa, joten ihmettelen todella suuresti niitä "lokakuun asiakkaita"...........
Mitä ihmeellistä tuossa olisi? Myyntihän on aloitettu ilmeisesti elokuussa, sähkön toimitukset on aloitettu marraskuun alusta lähtien. Mihin viittaat lokakuun asiakkailla, hehän voisivat olla oikeasti tehneet sopimuksen jo lokakuussa. Tässä ketjussa ei ole muuta mainintaa "lokakuun asiakkaista", kuin sinun mainitsemasi.

Onko viestisi jokin trolli tai harhautusyritys?
Jatkuu...

Mikään oikea asiakas nimimerkki ihanjees1, ei takuula ole. Siitä varmaan olemme samaa mieltä.
... Jäi huomaamatta lainausmerkit asiakas sanan ympäriltä!!!
Siis kun tuolla jossain toisella palstalla oli niitä, jotka oli omien tekstejensä mukaan olleet asiakkaina jo lokakuussa... ja sitten oli katkennu sähköt jne. Jotenki ei vaan mene ihan jakeluun, miten ne on voineet olla lokakuussa asiakkaina, jos koko firman sähkönmyynti on alkanut vasta marraskuussa? Ja miten niillä sitten on lokakuussa katkennu sähköntulo? Kenties itse irtisanoneet aikaisemman sopparinsa kuukautta liian aikaisin? Niin ja ihan yhtälailla olen sivusta ihmettelevä, kuin moni muu, jotenki tuossa sun viestissä on hyvin "hyökkäävä sävy", ilmeisesti pelkäät mun olevan tekemisissä tuon firman kans...
En pelkää, enkä luule. "Marraskuun asiakkaan" kylläkin uskon olevan tekemisessä kyseisen puljun kanssa.

Eipähän vain ole tullut missään tällaisia lokakuun "asiakkaita vastaan". Jos heiltä on myös sähköt katkennee, kuulostaa kyllä vähintäänkin aika oudolle. Vaikea vain sanoa olisiko kyseessä "mustamaalaus", vai onko sen tarkoitus vain vaikuttaa siltä.
Sitä tässä itsekin ihmettelen. Soppareiden myyntihän on alkanut jo aikaisemmin, se on totta, mut se että joku olis ollu lokakuussa jo myyntiasiakkaana... enkä siis näin ollen pidä mahdollisena, että 220 Energia olis irtisanonut sitä vanhaa sopparia lokakuussa ja siksi sähköt katkenneet, epäilen enemmän sitä, että asiakas on itse mennyt säätämään siihen väliin ja irtisanonut sen sopparin ihan itse... mene ja tiedä, enkä enää muista missä palstalla se oli, saattoi olla esim täällä s24:n kuluttajasuoja -keskustelussa (tms)... tai sitten kyseessä tosiaan on "asiakas"...

Uusien firmojen kohdalla on aina tuota mustamaalaamista, joskus aiheesta, joskus aiheetta, aikoinaan esim Kraft & Kulturia parjattiin kovasti tälläkin palstalla, mutta mihinkä sitten ne parjaamiset lie perustui, kun ei sen toiminnasta kuitenkaan löytynyt todellisia ongelmia. Market Energiaa parjattiin myös, ihan aiheesta ja tämän 220 Energian kohdalla vain aika näyttää miten homma oikein menee.

Nykyisten asiakkaiden kannattaa ehdottomasti seurata laskujaan! JOS laskuissa mainitaan tulevien laskujen arvioituja juttuja, TARKISTAKAA MINKÄLAISISTA HINNOISTA JA MILLÄ NIMELLÄ NIISTÄ PUHUTAAN! Market Energia nimittäin ilmoitti hinnankorotuksen ja sopimuksen muutoksen just "tulevien laskujen arvioituina eräpäivinä ja summina"!
"itse olen ollut käyttänyt 220n sähkön marraskuusta lähtien. Tilausvahvistus ja kaksi laskua on tullut jo"

Siis sähkösopimus ollu voimassa vähän yli kuukeuden ja on tulut jo kaksi laskua. Miten se on mahdollista? Laittomia ennakkolaskuja... Sopisi kuvioon, sitähän nämä samat sankarit harrasti toisessakin yhtiössään.
Tuota laskutusväliä kummastelin itsekin. Ennakkolaskutuksena tosiaan taitaa tulla, eli marraskuun lasku on tullut jo loka-marraskuun vaihteessa ja joulukuun lasku marras-joulukuun vaihteessa. Muuten se ennakkolaskutus ei kuitenkaan ole laitonta, vaikka sitä "laittomalla laskutuksella" otsikoitiin pari vuotta sitten toisen firman kohdalla. Enkä tällä väitteellä väitä kyseisen laskutustavan olevan mitenkään hyväkään asia... totean vaan, että se ei ole laiton, kuten markkinaoikeuskin (vai mikälie) totesi.
No niinhän se taisi olla että ennakkolaskutus ei ole laitonta, mutta poikkeaa muiden yhtiöiden käytännöistä.

Nyt kun on tullut etäluettavat mittarit, niin toivon mukaan kaikki yhtiöt siirtyvä laskuttamaan toteutuneen kulutuksen mukaan.

Itse en ainakaan haluaisi maksaa sähkölaskuja etukäteen, koska sitten tulee tasauslaskuja, joista ei oiken ota erkkikään selvää että onko ne menny ihan oikein.
Onhan se seuraaminen aavistuksen mutkikkaampaa, mut verkkoyhtiön laskussa on todellinen kulutus (kWh), kannattaa verrata myyntilaskun kulutuksia AINA siihen, olipa myyntifirma mikä tahansa.... Esimerkkinä: marraskuun kulutus verkkoyhtiöllä 203kWh. Marraskuun arviokulutus myyntiyhtiöllä 190kWh. Arviolaskutettu siis 190kWh ja tasauslaskussa laskutetaan vielä lisäksi 203-190kWh=13kWh (x yksikköhinta, esim 6,50snt/kWh)

Ei ole rakettitiedettä ja jos haluaa helppoa seurattavuurra, voi aiheesta tehdä vaikkapa kätevän pienen Excel-taulukon.

Jokainen firma laskuttaa tyylillään ja siitä joko tykkää tai sitten ei. Ennakkolaskutus muuten viittaa siihen, että yrityksellä on aika heikosti massia hankkia myymäänsä sähköä tukusta, siksi(kin) laskuttavat asiakasta ennakkoon. Muitakin syitä VOI toki olla, aika näyttää alkaako homma menemään erään toisen yhtiön viitoittamalla tiellä.

Seuratkaapa huvikseen niitä tasauslaskuja, onko ne samalla hinnalla mitä sopparissa lukee, VAI käykö kuten erään toisen yhtiön laskutuksessa: tasauslaskuissa olikin sitten jo käytössä "uusi soppari uuden sopparin hinnalla, noin 6€/kk ja noin 9,30snt/kWh!
Laskutuksen voi ottaa joko ennakkolaskutuksena tai reaaliaikaisena laskutuksena. Laskuttamalla ennakkoon, varmistamme sinulle parhaan mahdollisen hinnan. Mikäli haluat silti laskutuksesi reaaliaikaisena, niin ota yhteyttä asiakaspalveluumme. :)
ilmeisesti kaikki kyllä toimii kuten pitää ja asiallinen yhtiön näyttää olevan. Yhtiö on voittanut parin kunnan julkisen kilpailutuksen eli tulevat parille kunnille toimittamaan kaiken sähkön parin vuoden ajan. Mm Sauvon kunta, Utsjoen kunta, Kuhmoisten kunta sekä liedon kunta. Julkinen kilpailutus asettaa yritykselle kovat vaatimukset jotka ovat mm asiantuntevuus alaan, taloudelliset resurssit hoitaa suuria sopimuksia sekä että yritys on hoitanut kaikki yhteiskunnan velvoitteet täydellisesti (palkat, verot, ta-maksut sekä eläkemaksut).

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2012-063361/

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2012-062914/

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2012-062618/

Itse tyytyväinen, jos ihminen ikinä tyytyväinen sähköyhtiöön onkaan. Ehkä tyytyväinen sähköasiakas on enemmän neutraali=)
Hassua, että joku osaa noin lyhyellä kokemuksella pitää yritystä asiallisena.

Hyvä, ettei se haittaa, että yritys lainaa sinun rahojasi. Oikeita asiakkaita se voi haitata.

Yllättäen osasit ottaa selvää yrityksen kuntien kanssa tekemistä sopimuksista, ja vieläpä jakaa tiedon foorumilla. Hyvä, hyvä!
Kunnilla ei pätäkkä lopu siinä vaiheessa kun pitää alkaa hakemaan oikeutta virheellisen laskutuksen vuoksi.
Muuten kunnat ja yritykset maksaa sähköstään yleensä ihan eri hintoja, eli spot + joku marginaali (esimerkiksi 0,42snt/kWh).
hauska kieltämättä nähdä miten jollain on jtn niin paljon kyseistä yhtiötä vastaan. Paras on kuitenkin väite "oikea asiakas", ei taida tämä hullun lailla kirjoittelua harrastava olla edes asiakas. Mitä kyseinen yritys on Sinulle tehnyt näin lyhyessä ajassa?
Pysykää kaukana tästä firmasta! Meinasin itsekin tehdä jo sopimuksen 220 Energian kanssa, kun näytti halvimmalta, mutta onneksi googletin ensin.
http://www.energiamarkkinavirasto.fi/files/Paatos_220_Energia_Oy_Vahvistusilmoitus_1226_420_2012.pdf

Sattumoisin päätöksessä mainittu henkilö on serkkuni, jolle soittelin, ja sain vahvistusta, että kannattaa pysyä erossa tästä firmasta! Hänelle jäi itse sopimus tulematta, ennakkolasku kuitenkin ehti tulla, mutta koska sopimusta ei ollut koskaan tullut, sai homman peruutettua energiamarkkinaviraston avulla.
Sillälailla. Sähkönmyyntifirmaa on tullut vaihdettua lukemattomat kerrat, jopa useita kertoja vuosessa kuluneen 10 vuoden aikana, eikä tilausvahvistus, eli sähkösopimus ole jäänyt ikinä tulematta ajoissa. Tosin en ole ikinä tehnyt sopimusta 220 Energian, saatika Market Energian, tai minkään muunkaan "H.G. -puljun" kanssa.

Jos joku on tullut tehneeksi epäedullisen määräaikaisen sopimuksen johonkin sähköfirmaan, niin siitä pääsee eroon kahdessa viikossa, kun ilmottaa kyseiseen firmaan muuttavansa kyseisestä osoitteesta pois. Jos haluaa pelata varman päälle, niin tuossa yhteydessä voi ottaa uuden sopparin toisesta firmasta vaikkapa puolison, tai kämppiksen nimiin.
Useimmistä yhtiöistä tilausvahvistus tulee sähköpostiin, eikä jätetä Itellan kirjesyömäreiden armoile.
Lain mukaan sen kuuluu kuitenkin tulla paperilla postitse kotiin... sähköpostia tuo laki ei tunne.
Monissa yhtiöissä tulee sähköpostiin ennakkoilmoitus ja varsinainen tilausvahvistus (=täysin sama) paperina myöhemmin postissa.
Sähkösopimuksen tekevä asiakas saa meiltä tilausvahvistuksen, kunhan olemme varmistaneet verkkoyhtiöltä, että sähköntoimitus valittuun osoitteeseen onnistuu. Usein tähän menee viikko. Tilausvahvistus lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Roskaposti kannattaa tarkistaa, jos tuntuu että tilausvahvistuksen saapuminen kestää. :)
Tuo tilausvahvistus kiinnostaa, joten voisko joku sellaisen saanut skannata tai kuvata sen vaikkapa aijaa.com -kuvapalveluun ja linkittää tänne?
Eipä ole tullu tilausvahvistuksia esille. Voisiko olla niin että kukaan ei ole koskaan vielä saanut tuosta firmasta tilausvahvistusta?
Energiamarkkinavirasto katsoo, että 220 Oy ei ole menetellyt sähkömarkkinalain 25 e
§:n vastaisesti.
Energiamarkkinavirasto ei voi sähkömarkkinalain 39 §:ssä säädetyn toimivaltansa
puitteissa ottaa kantaa siihen, miten yksittäistä sopimuksen syntymistä ja irtisanomista
koskeva erimielisyys tulee ratkaista.
Energiamarkkinavirasto poistaa asian käsittelystä.
Vaikka viesti ei ollut osoitettu minulle, vastaan silti.

"SELOSTUS ASIASTA
Energiamarkkinavirastoon on saapunut USEITA yhteydenottoja ja tiedusteluja koskien 220 Energia Oy:n toimintaa vahvistusilmoituksiin liittyen".

Posti on varmaan mielestäsi hukannut kaikki nämä vahvistusilmoitukset! Mitä, jos minä väitän sinun olevan velkaa minulle 1 000 000€ lähettämäni vahvistusilmoituksen mukaisesti. Sinä varmaan maksat kiltisti velkasi.

Päätös poistaa asia käsittelystä perustui ainoastaan 220 Energian väitteeseen, missä he totesivat: "220 Energia Oy on selvityksessään todennut, että vahvistusilmoitus on lähetetty 6.9.2012...".

Ehkä se olet sinä, joka et osaa lukea!!!
"Energiamarkkinavirasto ei voi sähkömarkkinalain 39 §:ssä säädetyn toimivaltansa
puitteissa ottaa kantaa siihen, miten yksittäistä sopimuksen syntymistä ja irtisanomista
koskeva erimielisyys tulee ratkaista.
Energiamarkkinavirasto poistaa asian käsittelystä."

Toisin sanottuna Energiamarkkinaviraston toimivalta ei lainsäädännön mukaan koske tätä asiaa, joten e.m.v. poistaa asian käsittelystään. Mikäs tuossa nyt sitten oli se oleellisin pointti? Vähän sama homma, kuin että potilasvakuutuskeskus toteaa, ettei sen toimivaltaan kuulu määritellä potilasasiakirjojen oikeellisuus, joten se lopettaa asian käsittelyn. Kummassakaan tapauksessa tosin ei mahdollisesti virheen aiheuttanut instanssi ole saanut "vapauttavaa tuomiota", vaan asian käsittely on lopetettu siinä yksikössä, koska kyseisen yksikön toimivalta ei riitä kyseiseen ongelmaa aiheuttaneeseen virheeseen.
Sähkömarkkinalain noudattamisen valvontako ei siis kuulu Energiamarkkinaviraston toimivaltaan?

Alla aiempi ratkaisu!

http://www.energiamarkkinavirasto.fi/files/Market%20Energia%20_Sopimusvahvistus_sopimusta_laskutusta_koskevat_tiedot.pdf

"Energiamarkkinavirasto velvoittaa Market Energia Sähkönmyynti Oy:n ryhtymään
toimenpiteisiin sähkömarkkinalainsäädännön vastaisen menettelynsä korjaamiseksi siten,
että sopimusvahvistuksen huomautusajaksi tulee vähintään kolme viikkoa vahvistuksen
lähettämisestä.
Market Energia Sähkönmyynti Oy:n on viimeistään 15.6.2011 ilmoitettava Energiamarkkinavirastolle
tekemänsä korjaavat toimenpiteet ja toimitettava Energiamarkkinavirastolle
jäljennös korjatusta sopimusvahvistuksesta".

Market Energia on velvoitettu korjaamaan menettelyään siten, että sopimusvahvistuksen huomautusajaksi tulee vähintään kolme viikkoa vahvistuksen lähettämisestä.

Kukaan meistä tai Energiamarkkinavirasto ei tiedä lähettääkö 220 Energia todellisuudessa kaikille kyseistä paperia lainkaan! On vain pelkkä 220 Energian väite asiasta, jonka perusteella käsittely lopetettiin.
Market Energian kohdalla tuo asia tarkotti sitä, että M.E. oli toimittanut nuo tilausvahvistukset liian myöhään, eli toimittamispäivän ja sopparin alkamispäivän väliin ei jäänyt kolmea viikkoa... 220 Energia sen sijaan on ottanut tuosta opikseen ja ilmoittaa lähettämispäivän olevan 3 viikkoa ennen sopparin alkamispäivää. Tuo, onko tilausvahvistusta todellisuudessa tullut vai ei, ei taas ole se oleellinen pointti tuossa päätöksessä.
Millaiseen ratkaisuun luulet Energiamarkkinaviraston päätyneen, mikäli 220 Energia olisi myöntänyt jättäneensä lähettämättä kyseisen paperin?
Ei hajuakaan.... miksipä mikään firma niin tekisi, kun voi väittää lähettäneensä ja näin ollen asia on loppuun käsitelty.
Ei hyvältä näytä...

"Energiamarkkinavirastoon on saapunut useita yhteydenottoja ja tiedusteluja koskien 220 Energia Oy:n toimintaa vahvistusilmoituksiin liittyen."

Vanha peli jatkuu siis uudessa yhtiössä.
Jäljet näyttää johtavan yhteen ainoaan herraan, jonka nimeä ei tällä palstalla saa mainita, mut sukunimi alkaa G:llä... on sitten säätämässä kolmatta firmaa persiilleen, ensimmäinen on jo "toipunut", toinen saattaa EHKÄ toipua, mut mitenhän käynee tämän kolmannen.. jään mielenkiinnolla odottamaan.
Ikävää, kun sinulla on meistä negatiivinen kuva. :(
Pyrkimyksenämme on koko ajan tehostaa toimintaamme ja parantaa asiakkaiden kokemuksia meistä. 220 Energia ei liity mihinkään muuhun sähköyhtiöön, eivätkä 220 Energian omistajat omista muita sähköyrityksiä.

Tilausvahvistus lähetetään, kunhan olemme varmistaneet verkkoyhtiöltä, että sähköntoimitus onnistuu valitsemaasi osoitteeseen --> usein tähän menee viikko. Tilausvahvistus lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Muistathan tarkistaa myös roskapostisi, mikäli tilausvahvistus viipyy!
Sähköfirma kannattaa googlettaa AINA, myös se nykyinen, tuota harva tulee ajatelleeksi.
Laittomia ennakkomaksuja?

Lähettämättömiä sopimusvahvistuksia?

Ylisuuria hinnan korotuksia?

Yrityksiä estää myyjän vaihto?

Joko näitä kaikkia on esiintynyt tässä uudessa sähkönmyyntifirmassa?
Tämä ei ole mitään vihjailua, vaan kiinnostaisi kuulla kokemuksia!
Ennakkolaskutus nähtävästi on, joskaan sitä muuten ei ole todettu laittomaksi, Market Energian kohdallahan asiaa aikoinaan tutkittiin.

Nähtävästi tilausvahvistuksia on jäänyt tulematta (postinlajittelukone kait syöny)

Ylisuurista hinnankorotuksista ei vielä havaintoja.

Määräaikaisuushan estää myyjänvaihdon.

Nämä samaiset asiat kiinnostaa monia muitakin.
Onkohan kyseisen puljun paperit joteinkin maukkaampia, kun posti syö juuri tämän yhden yhtiön tilausvahvistukset?

Määräaikaista ei kannata ottaa koskaan, koska silloin ei pääse välttämättä vaihtamaan yhtiötä helposti vaikka jotain ongelmia ilmenisi, pitää vaan sietää sitä että myyjä korjaa tai on korjaavinaan virheitä.
Market Energian kohdalla joillain asiakkailla nousi määräaikaisessa hinta! Toisin sanottuna heidän määräaikainen muutettiin toiseksi soppariksi kesken kaiken, mut nää asiakkaat ei valitettavasti tajunneet, ettei määräaikaisuus ole enää voimassa ja näin ollen eivät tajunneet vaihtaa firmaa. Kannattaa siis seurata MÄÄRÄAIKAISENKI hintaa, jos se muuttuu, niin sillon määris eio enää voimassa ja voit vaihtaa firmaa samantien.
Eihän myyjä voi muuttaa yksipuolisesti määräaikaisen määräaikaa.
Näköjään voi... Ne kyseisen firman määräaikaiset oli nimeltään Market Määräaikainen 1 vuotta ja Market Määräaikainen 2 vuotta, sitten ne uudet uuden hintaiset sopparit oli nimeltään Market Sähkö ja hinta tuossa sopimustyypissä oli noin 6€/kk ja noin 9,30snt/kWh! Monella asiakkaalla tuo sopimuksen muuttuminen jäi kokonaan huomaamatta, kun eivät tajunneet Market Sähkö -nimen tarkoittavan uutta erihintaista sopimusta! Tuo muutos ilmoitettiin laskussa tyylillä "Tulevien laskujen arvioituja eräpäiviä ja summia". Siinä siis löytyy yllättäen tuo "ilmoitus"... entiset Market Energian asiakkaat, vilkaiskaapa niitä laskujanne, löytyykö..?
Kai tuossa tapauksessa määräaika oli mennyt jo? Eivät kai he olisi päässeer kiemurtelemaan vastuista jos olisivat rikkoneet suoraan sopimuksia?

Itse huomasin erään toisen yhtiön kohdalla että heillä vuoden määräaikainen oli loppumassa parin kuukauden kuluttua. Eli tarjous oli alunperin vuoden mittainen, mutta jos sen otti 10kk kohdalla, niin jäljellä oli enää 2kk.
Tässä on mennyt sekaisin määräaikaisuus ja sähkön hinta. Vaikka sopimus on määräaikainen, ei se tarkoita sitä, että hinta olisi kiinteä, jos sitä ei erikseen sanota.
Määräaikaisen hinta on kiinteä, ellei jotain muuta ole erikseen sovittu.
Ehehheheheheh. Ei kannatakaan. Kaikki energiayhtiöt käyttäytyvät noin... EHheheheheheheh.

MInulla ollut vasta n. 10 vuoden ajan aina määräaikaiset sopparit ja jatkossakin pidän. Mutta kerran erehdyin näille "konsulttifirmoille" enkä toiste sitä erehdystä tee.

Sähköyhtiöllä jos on vaikka kunta tai kaupunki omistajana, niin aika helppo on luottaa toimijaan.
Itse en ole kokeillut tuuriani määräaikaisten kanssa, vaan pitänyt toistaiseksi voimassaolevat sopimukset. Pääseepähän heti vaihtamaan jos alkaa joku tökkiä.

Lassila ja Tikanojakin siirtyi jäteastian tyhjennyksessä ennakkoarviolaskutukseen, joka tuntui myös aivan järjettömältä, joten sekin vaihtui saman tien SITA:aan
L&T oivalsi tuon mahdollisuuden tämän Market Energia hässäkän yhteydessä, kun se kerran ei ole laitonta, niin miksipä sitä ei sillon hyödyntäisi... monikohan muu firma on ottanut saman linjan?
"Ennakkolaskutus nähtävästi on, joskaan sitä muuten ei ole todettu laittomaksi"

Itse en ainakaan haluaisi missään tapauksessa maksaa sähkölaskuja ennakkolaskuilla. Parasta tietysti maksaa todellisen kulutuksen mukaan jälkikäteen.
Meiltä löytyy sekä ennakkolaskutus ja reaaliaikainen laskutus. Laskuttamalla ennakkoon, varmistamme sinulle parhaan mahdollisen hinnan. Reaaliaikaisen laskutuksen halutessasi, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme. :)

Tilausvahvistus lähetetään, kunhan olemme varmistaneet verkkoyhtiöltä, että sähköntoimitus onnistuu valitsemaasi osoitteeseen --> usein tähän menee viikko. Huomioithan, että on mahdollista että sähköposti ohjautuu vahingossa roskapostikansioon, mikäli sähköpostissasi on hyvin tiukat suodattimet. Tarkista siis roskapostisi, jos tuntuu että tilausvahvistuksen saapuminen kestää.

Mikäli myyjän vaihto on mielessä alusta asti, niin kannattaa tehdä toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Sähkösopimuksia on paljon erilaisia, jotta asiakkaalla on varaa valita juuri se hänelle sopiva sähkösopimus! :)
Energiamarkkinaviraston vastaus kyselyyni koskien ennakkolaskutuksen laillisuutta:

Sopimukseen perustuvista laskutuskäytännöistä kuten esimerkiksi laskutuskauden määräytymisestä tai ennakkolaskutuksesta ei ole säädöksiä tai määräyksiä, vaan nämä asiat on jätetty sovittavaksi sähköyhtiön ja asiakkaan välillä. Myöskään mahdollinen riita sopimuksen syntymisestä ei kuulu Energiamarkkinaviraston toimivaltaan.

Saamassani tilausvahvistuksessa on myös asiasta selkeä maininta:

Lasku on myös mahdollista saada kuukausittain, jolloin sähköstä maksetaan käyttökuukauden aikana laskutuskauden jälkipuoliskolla eräpäivän ollessa kuun 17. päivä.

Huonosti maksavaksi asiakkaaksi luokitellaan asiakas, joka on saanut sopimuskauden aikana kaksi (2) maksuhuomautusta sekä asiakas, jolla on maksuhäiriömerkintä. Huonosti maksavan asiakkaan laskutustapa on poikkeuksetta oletuslaskutuksen mukaisesti.
mielestäni asiallista tekstiä. Liian paljon paapotaan mutta ihmiset pitää vain oppia maksamaan laskunsa ajallaan. hyvää toimintaa!
Ihmettelen kovasti miten tuo ennakkolaskutus ei herätä tämän suurempia pelkotiloja? Itselleni herää kysymys siitä: miksi yhtiö tahtoo siirtää yrittämisen taloudellisen riskin suoraan kuluttajille (asiakkaille), ei paikallisessa Prismassakaan makseta kassalla ensi viikon ruokaostoksia...

Heitetään tähän lisää ajatusleikkiä: sähköyhtiö mainostaa myyvänsä halvinta sähköä suomen alueella - perustaen väitteensä äärimmäisen tehokkaalle energianhankintaketjulle joissa optioiden ja pitkien kiinteiden sopimusten ansiosta voidaan tarjota todella halpaa sähköä - kuullostaa tähän asti ihan järkevältä. Ennakkolaskutuksen sama yhtiö perustaa nimeomaan tarpeeseen ostaa pitkiä optioita - kuullostaa edelleen ihan perustellulta.

Asiakas siis hyväksyy ajatusmallin siitä, että yhtiö ennakkolaskuttaa nyt vaikka 4kk etukäteen (liukuvasti) ja homma toimii (ainakin aluksi).

Todellisuudessa yhtiö markkinoi agressiivisesti saadakseen tilauskantansa mahdollisimman nopeasti mahdollisimman suureksi. Valtakunnan tasolla n. 50.000 käyttöpaikan saavuttaminen voidaan tavoittaa alle 6kk.

Seuraa perusmatematiikkaa: 50.000 käyttöpaikkaa, ka. kk-laskutus 50€, liukuvasti 4kk = 50.000 * 50 * 4 =10.000.000€

Tässä vaiheessa yhtiö päättää maksaa osinkona 7,5M€ (kassa - todellinen hankinta pörssistä n. 2,5M€).

Hetkeä myöhemmin voidaankin sitten todeta ettei kassassa ole enää rahaa jotta voidaan toimittaa asiakkaille energiaa -> yritys haetaan konkurssiin.

Sähkömarkkinalaki takaa tietysti sähkön tällaisissa tilanteissa eli myyntiyhtiön kaatuessa alta, toimitusvelvollinen myyjä (yleensä paikallisen verkkoyhtiön myynti) myy tuon sähkön asiakkaalle - mutta laskuttaa toki tästä asiakasta.

Nyt siis halvan sähkön tilalla on konkurssiin ajettu sähköyhtiö jolla 50.000 asiakkaan 4kk sähkömaksut velkana - velkojana siis 50.000 yksityistä jotka voivat toki tehdä ryhmäkanteen joita suomessa on tehty tähän asti...hetkinen...ei yhtään...

Ja joku Bahamalla nauraa partaansa...
tässähän on nyt maailman suurin väärinkäsitys menneillään. Kirjanpitotuntemusta voisi olla pikkasen enemmän. Ennakkoon laskutettu hinta on aina ennakko. Jaksotus tapahtuu kuitenkin x ajalle jolloin se on helppo, laskutettu hinta-ostohinta-muut kulut=tulos.
jännä juttu,
tässä keskustelussa kun mollataan niin peukkua ylös ja kun puolustetaan niin alas :D

eniveis, pieni yhteenveto koska olen itsekkin kilpailuttamassa sähköni:

nähtävästi firma ei ole saanut lähetettyä kaikkia tilausvahvistuksia ajallaan.
ennakkolaskutus sitä itseään, mutta näköjään saa myös vaihtoehtoisesti käyttäkuukauden aikana laskun?
ilmeisesti energianhinta pysyny kuitenkin kohdillaan, tai siitä ei ainakaan tänne ole kukaan valittanut?

Meikälle toi energianhinta on se tärkein kriteeri, koska ei sähköllä näköjään mitään laatueroa ole.

Pysyykö siis hinta alhaisena vai ei?
Onhan se täysin selvää, että lukijat eivät pidä epärehellisistä kirjoituksista, missä tekeydytään asiakkaaksi voidakseen antaa positiivista palautetta. Nämä kyseiset viestit ovat saanneet eniten miinusta.

Monet näkyvät huomanneen myös, että yrityksen taholta on myös pyritty poistattamaan kaikki kyseiseen firmaan liittyvä aito keskustelu. Sensuuria koskeva kirjoitus näyttääkin saaneen eniten "peukkua ylös".
"Peukutus" (älä ajattele nyt kaksimielisesti :D) oli vain lähinnä heitto näin ensimmäistä kertaa keskustelua lukeneena.

kuitenkin tähä itseäni askarruttavaan kysymykseen: "Pysyykö siis hinta alhaisena vai ei?" en ole löytänyt mistään viestiketjusta vastausta.

Onhan keskustelua käytävästä yhtiöstä nähtävästi paljon huonoa sanottavaa, mutta niin on kaikista sähköyhtiöistäkin. Tällä yhtiöllä on edullisin sopimus, joten kiinnostaisi kuulla kokemuksia hinnan kehityksestä.
Olet asian ytimessä...
Itsellä ei ainakkaan ole niin paljon löysää rahaa ja joutilasta aikaa että kokeilisin kyseistä yritystä. Nyt se markkinoin 2v 3kk määräaikaista sähkösopimusta, jonka hinta on kerrottu vain kolmelle ensimmäiselle kuukaudelle ja loppusopimukseen on määritelty vain yläraja.

"Riskitön ja suojattu hinta sovituissa puitteissa, jossa on määritelty aloitushinta ja hintakatto. Ensimmäiset 3kk aloitushinta on muuttumaton, jonka jälkeen alkaa kahden vuoden määräaikainen sopimus, jolloin energianhinta seuraa pohjoismaista sähköpörssiä Nord Poolia, mutta ei koskaan ylitä hintakattoa. Max. neljä hinnanmuutosta kalenterivuoden aikana. o Hintakatto: 6,80 c / kWh. o Aloitushinta: 5,59 c / kWh. Laskutus: 12 kertaa vuodessa kuukauden välein. Laskun eräpäivä kuluvan käyttökuukauden 17. päivä. Sopimus on kuluttajalle täysin riskitön joka aina katkeaa muuton yhteydessä."
"Tällä yhtiöllä on edullisin sopimus"

Tuohon en osaa ottaa kantaa, kun en ole yhtään sopimusta nähnyt. Hintavertailussa pärjää kyllä hyvin.
Onko mielestäsi tosiaan niin, että kaikki aito keskustelu on automaattisesti negatiivista? :) Positiivisia mielipiteitä ilmaisevat viestit ovat tekeytymistä asiakkaaksi? Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä: sekä negatiivisiin että positiivisiin. :)
energian hinta uskoisin olevan tällä yhtiöllä alhainen. soitin aspaan ja sain uuden tarjouksen vuosille 2014&2015 alle 6 sentin hintaan alvillisena.

Hyväksyin sopimuksen heti, eikä veloita edes perusmakua!
Mut ota huomioon että hinta nousee jos pörssisähkö kallistuu 2014-2015 aikana, niinkuin varmasti tekeekin.
Jos ja jos. Siinä vaiheessa nousee muidenkin hinnat, ei kukaan myy tappiolla, kyllä niissä on melkoset myyntikatteet...
Määräaikaisten hinnat ei nouse kesken sopimuskauden, ellei nousulle ole sovittu selkeää laskentatapaa kuten Spot+marginaali tms. Paitisi tietysti 2 2 0 firmassa.
Meillä ollut jo 7-8 2 vuoden sopparia, ja hinnat aina pysyneet samana. Johan se sanotaan siinä sopparia tehdessä, hinta ei nouse eikä laske 2 vuoden aikana.Ääliöt.
tavaappa ääliö itse 220 yhtiön ehtoja. Tarjottu hinta on voimassa vain 3kk.
Saitko kirjeenä postissa tilausvahvistusta?
Minä en... =(
onko sillä tosiaan väliä tuliko vahvari postissa vai sähköpostissa. jos ilmoitit spostiosoitteesi niin tottakai se siihen tulee. lopeta urputtaminen.
Aivan, mitä väliä saako sopimusvahvistusta, vai jää ilman???

Ei tietysti muuta, kuin se että asiakkaalla olisi mahdollista harkita "tarjouksen" hyväksymistä. Oliko tuo: "Saitko kirjeenä postissa tilausvahvistusta?
Minä en... =(" urputtamista, vai ihan perustellusti esitetty kysymys? Minun mielestä jälkimmäinen, vaikken sitä itse kirjoittanutkaan.

Täällä näyttää olevan ihme hiippareita, jotka yrittää aina mitätöidä kaikki kyseisen yrityksen epärehelliset toimet.
Norjat miehet tuli tännekin rakentamaan kuprun
Kysyin asiakaspalvelusta miten laskutus toimii. Sain vastauksen:

"Oletuslaskutustapamme on etukäteen laskutus perustuen aikaisempaan vuosikulutukseenne, tasaus laskutuksesta tapahtuu seuraavan laskun yhteydessä. Valinnainen tapa on lasku kerran kuussa käyttökuukauden aikana, tasaus seuraavan laskun yhteydessä. Laskutus on siis aina arviona."

Onko jollain kokemusta mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Vaikuttaa aika vaikeaselkoiseselta.
Joo, miksei voi tehdä kun muutkin, luetaan mittari esim. 1.1. 2013 ja sitten luetaan 28.2.2013 ja lähetetään lasku, näin meillä tehdään.
VERKKO yhtiöt laskuttaa tarkan lukeman mukaan !!!!!!!
Verkkoyhtiö on se, joka huolehtii mittauksesta ja verkkoyhtiön velvollisuus on muuten toimittaa kulutustiedot myös myyntiyhtiölle, olipa se sitten mikä firma tahansa.

Etäluettavien mittareiden aikakaudella kulutustiedot saadaan tunnin tarkkuudella, ihan sähköisesti ja automaattisesti, joten niiden tietojen saaminen & myyntiyhtiölle toimittaminen ei luulisi olevan ollenkaan iso juttu.... eikä ole ollut ainakaan omalla kohdalla yhdenkään myyntiyhtiön kohdalla - firma on vaihtunut tähän elettyyn kymmeniä kertoja.
Verkkoyhtiön ja myyntiyhtiön roolit ovat minulle päivän selvä asia. En kysynyt sitä.

Eikö kellään ole mitään käsitystä mitä 4.3. kysymäni sähkönlakutustapa tarkoittaa
Tarkoittaa täsmälleen sitä mitä siinä luki.

Tämän kuun lasku tulee 17.3. ja sen suuruus perustuu edellisvuoden kulutukseen. 17.4. tulevassa laskussa katsotaan että kuinka lähelle edellisen kuun arvio osui ja erotus lisätään/vähennetään huhtikuun laskusta.

Lasku on siis arviolaskua joka korjataan seuraavan kuun laskussa. Eli joka kuukausi tulee tasauslasku. Tarpeettoman monimutkaista. Laskuttaisivat vain jälkikäteen toteutuneen kulutuksen mukaan, mutta ehkä heillä ei ole rahaa toimia näin. Firmalla ei olisi rahaa jos myisi sähköä velaksi.
Suosittelevat laskutusta kahden kuukauden välein, asiakas maksaa noin 1,5 kk sähkön etukäteeen. Onpa heikko kassa yrityksellä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10914883

Kuluttajasuoja palstalla alkaa olla juttua yhtiöstä. Arviolaskut ovat lähteneet kasvamaan jne. Sähköt ovat katkenneet jne.
Market Energiaan minä ainakin olen tyytyväinen nyt vähän yli vuosi, ja laskutus pitänyt paikkansa, nytkin tuli ensikuun laskuun parikymppiä tasausta edellisiin.
ja aion jatkaa asiakkaana kun kohtuu halpaa sähköä saa ja ilman perusmaksuja.

Kaksi ekaa laskua tuli ja pienten epäselvyyksien takia yhteydenottoa ja toka lasku peruutettiin, jonka jälkeen toiminta minun puolestani hyvää.

laskutkin luettavissa kun ymmärtää se systeemin.
Otimme sähkösopimuksen 220 Energialta www.sahkonhinta.fi-sivuston kautta. Emme ole saaneet vielä yhtäkään laskua, mutta eilen tuli ECcollectionilta maksuhuomautus, jonka mukaan emme olisi maksaneet 1.4. päivättyä sähkölaskua (sopimus alkoi vasta huhtikuussa). Emme ole saaneet yhtiöltä mitään vahvistusta sopimuksesta.
Että ei olisi vain niin että ette ole laskunne maksaneet ajallaan?
Samoja ongelmia oli kyseisten henkilöiden ensimmäisessäkin yrityksessä.

Töpksivät itse laskun lähettämisen, eli sitä ei lähetetä ja sen jälkeen karhutaan moneen kertaan lähettämättömiä laksuja ja jatkossa vielä uudelleen jo maksettuja laskuja.
Minäkin otin sähkösopimuksen 220 Energialta sopimuksen kuulu alkaa 1.5.
Mutta viime viikolla sain juuri tältä ECcollectionilta maksumuistutuksen??
Laskun päiväys1.4 eräpäivä 15.4. Kummaa hommaa että laskutetaan ennenkuin sopimus alkaa. Luuleeko ne etten ota kuluttajavirastoon yhteyttä.
Elikkä 220 Energia on ainoa sähkönmyyjä, jonka asiakas voi joutua ulosottoon maksamattomien laskujen takia, vaikka wattiakaan ei ole sähköä ehtinyt käyttää. Kyllä kannattaa haastaa käräjille tuo huijari-pulju.
Halvin sähkö löytyy suoraan täältä: http://www.halvin-sahko.info/
Ja paskat... nuo mainoslinkit saa tunkea sinne minne aurinko ei paista!

Ainoa julkisen palvelun sitoutumaton vertailisivusto on edelleen www.energiamarkkinavirasto.fi
Meitä hölmöjä, hyväuskoisia vaan riittää. Luotin auktoriteettiin, Energiamarkkinavirastoon. jonka hintavertailun ykkönen oli tämä 220Energia. Siilloin en ymmärtänyt ,että ilmoitetut hinnat eivät eivät olekaan vertailukepoisia keskenään koska eri toimittajien toimintatavat ovat erilaisia. Tässäkin tapuksessa näyttää halvin tulevan kaikkein kalleimaksi. Ja niin yksinkertaista kuin olisi ollut vähän googlata ensin. Miksei Emv:n sivulta löytynyt mitään viittausta siihen, että kannattaa vähän selvittää taustoja ensin. Onhan heidänkin korviiinsa täytynyt tulla näitä viestejä. Kuluttajavirastossa 220Energia tunnettiin okein hyvin. Mikseivät nämä kaksi virastoa voisi tehdä vähän yhteistyötä kuluttajkan ja kunnon yrittäjien hyväksi. 220Energia vaan pitää Kuluttajavirastoa pilkkanaan, sen hamppaattomuuden tähden.
Olen valittanut viime vuoden puolella energiamarkkinavirastolle siitä että 220 energia ilmoittaa hintatietonsa virheellisesti, heidän palvelussaan, mutta asiaan ei näköjään puututa.
en kyllä ymmärtää miten päättelet että halvin on kallein. Varmaan kalliin kilpailijan puhetta.
Mikä ihmeen halvin?

Itse sain muualta halvemmalla. 220 Energian sopimukset on räätälöity pärjäämään Energiamarkkinaviraston vertailussa. Kun mukaan lasketaan muut sopimuksesta aiheutuvat kulut, jotka muualla ovat ilmaisia, ei hinta olekkaan halvempi.
" Kun mukaan lasketaan muut sopimuksesta aiheutuvat kulut, jotka muualla ovat ilmaisia"

Mitä ne muut kulut ovat?
Vastaus kysymykseesi: HUONOJA KOKEMUKSIA!

Omituinen, toimimaton laskutus: Pitäisi lähettää sähköpostilla lasku, mutta ei tule edes roskapostiin, minne kyllä kuuluisi!
Yleensä lasku tulee perintäfirman toimesta ja asian selvittäminen on aina ongelmallista. Asiakaspalvelussa tytöt kyllä ystävällisiä, mutta sama koomaaminen jatkuu.

Talouselämästä lainattua:

"Hämärä sähkökauppias yrittää nyt ihan uudella yrityksellä...

Yrityksen vastuuhenkilöihin kuuluu Håkan Alfons Gustafsson. Hän on hallituksen puheenjohtaja.

Gustafssonilla on viisi yritysyhteyttä, joista mielenkiintoisin on siis Market Energia Sähkönmyynti. Gustafsson oli Market Energian toimitusjohtaja kesäkuuhun asti. Kuluttajaviraston kovistelun lisäksi Market Energian kontolla on myös useita luottotietomerkintöjä, esimerkiksi yksipuolinen velkomustuomio.

220 Energia siis näyttää hintavertailussa edulliselta. Asiakkaan on kuitenkin syytä tarkkaan harkita, kannattaako yhtiön tarjoukseen tarttua."

Olisi kiva tavata ko. venkula ihan naamatusten, niin saisi antaa suoraa palautetta!
Itselläni ainakin toimii erittäin hyvin 220 energian laskutus. Laskut tulevat spostiin sovitusti ja usein ennen päiväystä joten maksuaika on yleensä noin 3 viikkoa. Halvin hinta ja asiakaspalvelu nopea,asiallinen ja osaava.

Ei moittimisen sana.
Usein ennen päiväystä?? Eli jos lasku on päivätty 1.6. ja eräpäivä 21.6. saatko laskun ennen tekopäivää 1.6. vai ennen eräpäivää 21.6.? Eli joko 220 Energia väärentää laskujen tekopäivät tai pidät positiivisena sitä että saat laskut ennen eräpäivää? No mutta sehän on toki hienoa jos ne muiden kertoman mukaan tulevat suoraan perintätoimistosta..
Näissä 220:n tyytyväisissä asiakkaissa näyttää olevan yksi yhteinen piirre. Kaikkilla on ollu kauheasti asiaa asiakaspalveluun, joka toimii tosi hyvin.

Minä olen ollu eri yhtiöiden asiakkaana, eikä ole ollu tarvetta testata asiakaspalvelun toimivuutta.
Mihin näitä virastoja tarvitaan?

Lähetän Tallinnasta pari edustajaani venkulaa tapaamaan, Täytyyhän venkulalle
järjestää lämmin Joulu.
Karmeita kokemuksia, onneksi sain purettua sopimuuksen. Kannattaa välttää, on muitakin ja edullisempiakin.
Mikään ei toiminut niin kuin yleensä pitäisi: yhtiö lähetti ilman sopimusta perustettoman suuria ennakkoalaskuja, laskutti enemmän kuin verkonhaltijan mitattu lukema osoitti, ei toimittanut sopimusehtoja ajallaan jne. Aivan käsittämätöntä toimitaa tällaisessa ihmisen arkielämän perusasioissa.
Vieläkin kummallisempaa, että Energiamarkkinavirasto, jonka pitäisi valvoa kuluttajan etua ja sähkönmyyjien toimintaa on aivan hampaaton tämän toimijan edessä, taitaa olla jotain....Kyllä olis kirveellä töitä eli virasto nurin ja virkamiehet taipaleelle kun eivät hoida hommaansa.
Taitavat olla ihan pro-luokan sähläreitä.

Tilasin hintavertailun sumentamana energiasopimuksen.

Sain selville että sekä energiavirasto että kuluttaja-asiamies on nuhdellut, ja katsoin että voisin perua sopparin.

Sitten sopimusta peruuttaessa selvisi että ei mitään sähkösopimusta edes ole tehty!!!

Kaivelun jälkeen selvisi että sähkösopimus mennyt edellisen omistajan piikkiin!

Eli en voi hirveästi suositella oman kokemukseni perusteella. Huijasivat luulemaan että tein sähkösopimuksen!
samanlainen kirjoitustyyli näissä haukkumisessa, taitaa olla katkera ihminen vain. Itsellä rullannu sitten viime vuoden marraskuu 220 energian soppari ja kaikki on toiminut kuten piti. Hinta on halpa ilman perusmaksuja, laskut tulee kätevästi sähköpostiin ja niissä on täysin samat tiedot aina kuten siirtolaskussakin. Nykyään on myös olemassa palvelutekstari joka muistuttaa voimesta laskusta ennen oikean maksumuikkarin lähettämistä jolloin välttyy kaikista kuluista. Yhtiö on nuori ja ainakin omalla kohdalla myönteinen kehitys tuntuu jatkuvan koko ajan. Kerran soitin asiakaspalveluun ja en joutunut odottaa olleenkaan ja sain heti asiantuntevaa apua eikä tarvinnut yhdistää kellekään. Annetaan nyt mahikset uudelle toimijalle!
Miksi soitit asiakaspalveluun? Itse olen ollu 15 vuotta neljän eri sähköyhtiön asiakkaana, eikä ole koskaan tarvinnu soittaa asiakaspalveluun sen jälkeen kun sopimus on tehty.
Todellakin, kaikki haukkumiset on jopa kirjoitettu Suomen kielellä! Mitään yhteistä kirjoitustyyliä on tosin turha hakea, kun kirjoittajia on useita. Toisin on puolustuspuheenvuorojen kanssa, joista on täysin selvästi nähtävissä samankaltaisuutta. Sen lisäksi tämä henkilö on pyrkinyt poistattamaan yhtiön kannalta negatiiviset viestit, joka myös antaa aihetta epäillä viestien takana olevan tietty taho.

Ikävää tällaiset viestit, missä esiinnytään asiakkaana, vaikkei se pidä paikkansa. Sama taktiikka on yleisesti käytössä monilla myyjillä, kun sillä on helppo vakuuttaa epäröivä ostaja.
Välttäkää firmaa viimeiseen asti.

Tekevät sopimuksen kanssasi vaikka sopimus olemassa JO toisen firman kanssa. Tietenkin ennakkolaskun laittavat.

Antakaa toisen sähköfirman hoitaa irtisanomiset ja selvitykset 220:n kanssa, kaikki jo tietävät tämän huijarifirman toimintatavat.

Huijarifirman toimiva sähköposti muuten: myynti.tiedonvaihto@220energia.fi
eli olet itse tehnyt sopimuksen heidän kanssa vaikka tiedät että sinulla on jo sopimus toisen kanssa? sinähän olet tässä se ilmeinen huijari=)
Onko kenelläkään kokemusta tästä sopparista? Periaatteessa tuo olisi itselleni aika halpa, koska kulutus on aika isoa, ainakin talvikuukausina, kun joutuu käyttämään sähköpattereita kylmän asunnon takia. Kuinkakohan pitkään tuo kuukausihinta pysyy tuossa 13,90€:ssa ja kuinkakohan kauan ne laskuttaa sitä, jos ja kun kulutus on reippaanlaista...? Edellisissä laskuissa SPOT-hinnoilla kuukaisittainen myynti on ollut yhteensä noin 15-18€/kk ja nyt tulee nousemaan, koska kulutus kasvaa kelejen kylmetessä. Tiedän tasan mitkä tämän firman taustat on, nyt kiinnostaakin juuri tämä sopimustyyppi....

Tuote: 220 Energia Oy Kerrostalopaketti
Vuotuinen käyttö: 2800 kWh

Perusmaksu: 13,90 eur/kk
Energiamaksu: 0,00 snt/kWh

Vuosikustannus: 166,80 eur/vuosi
Keskihinta: 5,96 snt/kWh
Vertailun hinnat sisältävät vain sähköenergian (alv 24%). Hinnat eivät sisällä sähkön siirtoa.

Sopimustyyppi: Toistaiseksi voimassaoleva
Tarjouksen päättymispäivä: Voimassa toistaiseksi
Vuosikustannusarvio ja keskihinta perustuvat tällä hetkellä voimassa oleviin hintoihin, eikä tulevia hinnan muutoksia tai alennusten rajallista kestoa ole huomioitu. Sähkönmyyjät voivat muuttaa toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hintoja sopimuksen solmimisen jälkeen.
Ennakkolaskutus: Ei
Myös vanhoille asiakkaille: Kyllä
Laskutustiheys (krt/v): Ei ilmoitettu
Hintojen muuttumistiheys: Ei ilmoitettu
Aikavyöhyke: Sama kuin paikallisella siirtoyhtiöllä

Lisätiedot:
Unohda monimutkaiset sähkölaskut ja käsitteet kuten tasauslaskut, arviolaskut ja kulutusennusteet! Ainoana energiayhtiönä tarjoamme nyt sähköä pakettihintaan. Maksat vain 13.90 € / kk ja voit käyttää niin paljon sähköä kuin haluat! Sopimus on kuluttajalle täysin riskitön joka aina katkeaa muuton yhteydessä. Kaikkien tilanneiden kesken arvomme kylpyläviikonlopun kahdelle Långvikin Kylpylässä! Huom! Tuote koskee vain kerrostaloasukkaita!
Mikrotuotanto:

220 Energia Oy

Sörnäistenkatu 15 C 5.krs
00580 HELSINKI
09-171 00 50
www.220energia
Tarkottaakohan nuo ehdot nyt sitten sitä, että jos vuosikulutus menee yli 3000kWh, niin paukahtaakin päälle tuo erikseen mainittu kWh-hinta 6,25snt?

Entä mitähän ihmettä mahtaa tarkoittaa sopimuskauden alussa laskutettava "palvelumaksu"? Perusmaksu maksetaan kerran vuodessa heti sopparin alussa ja nimeksi on muutettu "palvelumaksu"? Ja tämä "Ennenaikaisesta irtisanomisesta veloitetaan 199 euron sopimusrikkomusmaksu. Muuton yhteydessä sopimus raukeaa muuttoilmoituksella asiakaspalveluumme. Ilmoitus tulee tehdä vähintään kaksi viikkoa ennen muuttoa." puolestaan tarkoittaa mitä? Sitäkö, että muuttaessa ennen vuoden sopimuskauden täyttymistä tulee tuo 199€ lisälasku ennenaikaisesta irtisanomisesta? Tuohan on määräaikainen sopimus, eikä sitä voi irtisanoa muutoin kuin muuton yhteydessä, joten muuta selitystä en tuon maksun perimiselle keksi...?

Onkos kenelläkään omakohtaista kokemusta näistä kiemuroista?

Itse taidan jatkaa niillä SPOT-hintaisilla, tätä harkitsin tosiaan lähinnä talvikaudeksi, mutta tuo vuoden määräaikaisuus estää... jännä homma, että tuo tulee "toistaiseksi voimassaolevien" vertailussa esiin, vaikka on selkeästi määräaikainen.

Myyntiehdot

Sopimus sisältää sähköenergian myynnin. Sähkön siirrosta asiakkaalle vastaa edelleen paikallinen jakeluverkon haltija (paikallinen verkkoyhtiö), joka laskuttaa asiakasta sähkön siirrosta julkisen hinnastonsa mukaan.

Sopimus koskee vain kerrostaloasukkaita. Muilta asiakkailta veloitetaan yli 3 000 kWh sähköstä 6,25 snt/ kWh.

Yhden vuoden 220 Energia Kerrostalopaketti -sopimusta ei voi irtisanoa sopimuskauden aikana. Ennenaikaisesta irtisanomisesta veloitetaan 199 euron sopimusrikkomusmaksu. Muuton yhteydessä sopimus raukeaa muuttoilmoituksella asiakaspalveluumme. Ilmoitus tulee tehdä vähintään kaksi viikkoa ennen muuttoa.

Laskutus

Palvelumaksu laskutetaan sopimuskauden alussa. Yhteenveto asiakkaan kulutustiedoista lähetetään asiakkaalle sopimuskauden päätyttyä. Mikäli toivot erilaista laskutusrytmiä olethan yhteydessä asiakaspalveluumme asian sopimiseksi.

Mikäli lasku on lähetetty ja huomautuksia ei ole tehty eräpäivään mennessä, lasku on maksettava ja mahdolliset korjaukset tehdään seuraavassa laskussa.

Verojen, julkisten maksujen ja muiden näihin rinnastettavien maksujen muutosten vaikutus sähkön ja sopimukseen sisältyvien palvelujen hintoihin huomioidaan välittömästi niiden voimaantulosta lähtien. Sähkönmyyjä ilmoittaa asiakkaalle näiden vaikutuksista hinnoitteluun mahdollisimman nopeasti saatuaan tiedon mahdollisista muutoksista.

Hyvissä ajoin, noin kuukauden, ennen sopimuskauden päättymistä otamme yhteyttä uuden tarjouksen muodossa. Sopimus jatkuu tarjouksessa mainituin ehdoin ja hinnoin. Ilmoitus lähetetään laskun toimitusosoitteeseen, joka voi olla myös sähköpostiosoite.

Suoritamme tavanmukaisen luottotarkistuksen. Muutoin noudatetaan Sähkönmyyntiehdot SME2010.
siinähän se lukee selkeästi: Sopimus koskee vain kerrostaloasukkaita. Muilta asiakkailta veloitetaan yli 3 000 kWh sähköstä 6,25 snt/ kWh.
Kerrostaloasunnossakin voi kulutus olla yli 3000kWh/vuosi....
Eikö se ole jo päivänselvää, että Market Energiasta ja 220 Energiasta kannattaa pysyä erossa. Etukäteen läskutus, kiinteä kuukausimaksu ja kulutus menee yli nin laskut pam ja mitä vielä.
Vaikeuksien kerjäämistä alkaa 220 huijarifirman asiakkaaksi.

Vaan kokeilemallahan selviää kuinka rahat menee ja selityksiä riittää.
Tässäpä onkin hyvä viestiketju. Olen kilpailuttamassa sähköä parhaillaan ja nyt kun hintavertailut on tehty, foorumeilta saa hyvää kuluttajatietoa kokemuksista.

En aio ottaa sähköäni 220:stä.
Vaviskaa huijarit, some toimii :)
mielenkiintoinen kommentti, somessahan ne just hyvin pärjjävätkin!
Minä myös päätin jättää sähkösopimuksen ottamatta 220:sta tämän viestiketjun perusteella.
Älkää ottako. Vastasin heidän tekstiviesti tarjoukseen kesällä, että 12,90 kuussa sisältää kaiken sähkön vaikka kuinka paljon käyttäisin. Ihmettelin tätä ja soitinkin asiakaspalveluun. Sieltä vahvistettiin että näin tosiaan on. Vastasin viestiin myönteisesti. No hetken laskutus toimi kunnes laskujen summa pompsahti 50 euron korville. Soitin asiakaspalveluun jossa ihmeteltiin sitä sun tätä ja laskua korjattiin monta kertaa/ kuukausi. Nyt viimeisin lasku oli 52 euroa ja soitin taas asiakaspalveluun jossa taas ihmeteltiin laskua ja sanottiin että on 2 sopimusta päällekkäin joka ei pitäisi olla edes mahdollista. Lasku luvattiin korjata. 2 päivän päästä tuli korjattu lasku joka oli reipas 70 euroa. Soitin taas asiakaspalveluun josta sanottiin että pitää reklamoida sähköpostin välityksellä. Näin tein ja heiltä luvattiin vastaus 1-4 päivän päästä. nyt on mennyt viikko eikä vastausta kuulu. Pysykää kaukana tästä "firmasta". Hakeuduin toisen yhtiön asiakkaaksi.
Mun mielestä kyseessä on hyvä yritys ja suosittelen sitä kaikille. Miks maksaa paljon sähköstä, jos sen saa halvemmalla. Veikkaan, että täälläkin pyörii vain muutamien isojen sähköfirmojen hopottajat...
Kohta puolitoista vuotta kyseisen firman asiakkaana ja ei valittamista muuta kuin että pyysivät uutta 1 vuoden sopimusta mutta kalliimmalla hinnalla,mitä oli energiamarkkinaviraston sivuilla heidän hinta uusille asiakkaille. No otin yhteyttä ja lupasivat minulle sen saman hinnan. Olisihan voinut itse irtisanoa ja liiityä uudelleen, mutta tekivät sen puolestani heti edullisempaan hintaan.

Kannattaa olla tarkkana näissä hinnoissa.
220 Energia on suomen paras sähköyhtiö. Ehdottomasti. Ei valittamista. Parhaat hinnatkin heillä on, ja erittäin ystävällinen ja asiantunteva asikaspalvelu.
Ei homma pelannut

Tein netissä sähkösopimuksen marraskuun lopussa, jolloin tuli tieto että viikon kestää ja sitten tulee sopimus postissa. Kahden viikon , (melkein kolmen) kuluttua olin yhteydessä kun ei mitään kuulunut:

Vastaus kuului:

Teillä on edellisen toimittajan kanssanne määräaikainen sopimus eikä sähköntoimituksemme näin ole päässyt alkamaan.
Tästä syystä myös tilausvahvistuksenne on viivästynyt.

Ei ollut kysyttyyn kohteeseen (toiseen kylläkin oli) mitään määräaikaista sopimusta...mutta kun ei homma toimi.

Suur-Savon Sähköstä tuli sopimuspaperit saman päivän aikana sähköpostiin.

--
olihan se asianmukaista toiminta jos teillä onkin määräaikainen sopimus voimassa ja tarkistavat tilanteen ennen tilausvahvistuksen lähettämistä.
Vaan kun ei ollut sopimusta olemassa, niin ei ollut.
Mutta ei, jos ei..
itse tilannut heiltä oörssisähköä ja joka kuukausi edullisin hinta mitä sähkönhinta.fi seuranut. Hinta koko ajan liikkunut noin 5 c / kwh paikkeilla alvillisena. Suosittelen
PAljonkohan siinä on SPOT+marginaali? Mulla oli toisesta firmasta ja alvillisena kalleimmillaan 4,8snt/kWh...
0,2 C / kWh on marginaali
Ja perusmaksu €/kk?
TÄSSÄ MINUN KOKEMUKSIA 220 ENERGIASTA:

Älkää valittako jos ootte ottannu sen laskutuksen etukäteen, koska luulisi että osaatte lukea sähköehdot ELI he toimivat sen asian suhteen ihan OIKEIN! Mahdollista on saada myös reaaliaikainen sähkö joka on hieman kalliimpi...

Minulla on ollut 220 energian kautta sähköt viime marraskuusta lähtien ja kaikki on sujunut ongelmitta. Nyt tulikin sitten uusi lasku (laskutus on etukäteen sovittu eli ei sen puolesta MINULLA ongelmaa) mutta nyt siinä näkyy että heidän sähkön hinta nousee 1.4 alkaen hintaan 6,10 snt/kwh kun se nyt on ollut minulla 5,19 snt. Aika huima nousu, vai mitä? Sopimus on siis toistaiseksi voimassa oleva. Määräaikaisen takuu 1 vuotta sopimuksen saisi hintaan 5,60 snt/kwh (takuu 2 vuotta 5,59) ilman kk maksuja, mutta päädyin vaihtamaan forttumin tuulisähköön. Siinä hinta on määräaikainen 30.6.14 (eli "joudun" ottamaan vain 3 kk määräaikaisen koska niitä välttelen ainakin pidempiä soppareita) asti 5,34 snt/kwh, kuukausi maksu on 4,02 €, MUTTA tulee silti halvemmaksi kuin 220 energia, KOSKA 3.2 on tarjous että saa netin kautta tehdystä sopimuksesta -50 € alennusta ekasta laskusta. Sit viimestään kesäkuussa taas kilpailutan sähkösopimuksia.
Toistaiseksi voimassa olevissa sähkösopimuksissa sähkön hinta voi tosiaan muuttua. Me itse emme hyödy siitä, että hinnat nousevat, sillä emme itse tuota sähköä. Keskittymme pelkästään edullisen sähkön myymiseen. Määräaikaisissa sopimuksissa sähkön hinta pysyy samana koko sopimuskauden. :)
Näin tieto leviää huijarifirman touhuista.

Kun ei ala 220-asiakkaaksi välttyy päänsäryltä. Toisaalta saa kokemusta ala-arvoisesta asiakaspalvelusta.
Asiakaspalvelumme sai valtavasti kehuja teettämässämme asiakastyytyväisyyskyselyssä, jonka toteutti ulkopuolinen taho. :)
Ikävää jos sinulla on päinvastainen kokemus. :( Voit toki valaista asiaa vähän lisää, jotta saadaan kokemasi vääryys selvitettyä.
OIKEIN!!
Tuntuu olevan tapana tarjota sähköä edullisesti ja sitten vai vihkaa nostaa hintaa muutaman kuukauden kuluttua jolloin tarjous ei ole enää edullisin.
Lisäksi itseäni vaivaa aina harmaalla alueella liikkuminen mitä tulee liiketoiminnan eettisyyteen. Hinnan nostosta ei erikseen ilmoiteta vaan se pitää itse huomata laskusta.
On ihan luonnollista, että sähkön hinnat muuttuvat aina välillä. Itse emme tuota sähköä, joten emme edes hyödy sähkön korkeasta hinnasta. Mikäli teet määräaikaisen sopimuksen, niin sähkön hinta ei muutu sopimuskautesi aikana. :) Määräaikasen sopimuksen teet helposti täältä: https://www.220energia.fi/tee-sahkosopimus/
Missä vaiheessa ennakot tasataan? Olen nyt maksanut tämän vuoden puolella 555euroa ja mitän muutosta ei ennakoissa tapahdu tammikuun ja toukokuun maksujen suhteen ja kokonais vuosiarvio on n 6000KW suurempi kuin esim viime vuoden toteutunut. Ja näillä keleillä jää ehkä viime vuotisenkin alle..olenko loppuvuoden ilman maksuja :) ..sekin käy (Y)
Tasaus tapahtuu oletuksena aina seuraavissa laskuissa, jos olemme saaneet lukemat verkkoyhtiöltä. Myös saamamme vuosikulutusarvio on suoraan verkkoyhtiön antama. Jos olette jostain syystä maksanut useamman laskun ilman tasausta, niin pyydämme sinua olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme sähköpostilla tai puhelimitse. :)
Vuosikulutusarvio ei ole ainakaan minun laskussani verkkoyhtiön antama. Näyttäisi siltä, että 220 energia lukee sopimusta omalla tavallaan ja käyttää kovien käyttökuukausien (joulu, tammi, helmi) toteutumaa arvioidun sähkönkulutuksen vuosimittarina ilmoitamansa prosenttiosuuden suhteessa ! Näin kesäkuukausilta maksetaan itse asiassa merkittävästi suurempaa laskua...ennakkoon. Jännää on, että 220 yrittää laskuttaa jo arviolaskutettuja uudelleen, jatkuvasti. Selityksiä tulee laidasta laitaan, useimmiten mennään verkkoyhtiön taakse.

Ihme ketkuja tuo porukka ja jää kyllä tämä yksi vuosi viimeiseksi ellei homma kohene.
Saamme verkkoyhtiöltä päivitettyjä vuosikulutusarvioita ja jos ne ovat virheellisiä, niin verkkoyhtiö on velvollinen ilmoittamaan meille oikean vuosikulutusarvion. Arviolaskutuksessa laskutusprosentit jakautuvat talvikuukausille korkeampina kuin esimerkiksi kesäkuukausille. Emme laskuta arvioita uudelleen, vaan tasaamme arviolaskut käytönmukaisiksi seuraavissa laskuissa, verkkoyhtiön ilmoittamien lukemien mukaan. :)
1) Minäpä otin yhteyttä verkkoyhtiöön ja kysyin omalta kohdaltani verkkoyhtiön näkemystä. On totta, että verkkoyhtiö antaa vuosikulutusarvion, mutta näyttää olevan myös nyt kohdaltani todistettu, että 220 energia ei sitä noudata vaan tempaisee jostain hatun syövereistä omansa.
2) Tuplalaskutusyritys on ihan selkeästi osoitettavissa minulle lähetetyistä laskuista. Noudattavat samaa kaavaa aina ja selitys löytyy aina verkkoyhtiön toimista.
3) Virheellisessä laskussa on aina eri eräpäivä kuin edellisessä laskussa ilmoittettu seuraavan laskun eräpäivä, jolloin voidaan tietysti viitata järjestelmävirheeseen.

Pientä hiplaamista siellä täällä. Asiakas, joka ei ole tarkkana, varmasti maksaa ylisuuria ennakoita, joihin tällä järjestelyllä 220 energia pyrkinee. Tällä tavalla voidaan sitten sopimuskauden päättyessä kiristää asiakas jatkamaan sopimusta.

Jos olisin tiennyt, että joudun tekemään laskunoikaisujumppaa joka toinen kuukausi, olisin ollut valmis ryhtymään esim. toiseksi edullisemman sähkönmyyjän kelkkaan.
1) Käytämme arviolaskutuksessa AINA verkkoyhtiön päivittämää vuosikulutusarviota ja jos se on väärä niin voitte kääntyä asiakaspalvelun puolelle – autamme mielellämme korjaamaan tilanteen

2) Tuplalaskutus ei kuulu laskutustapoihimme ja jos meidän puolellamme on tapahtunut virhe esimerkiksi manuaalisen laskun luomisessa, niin voitte olla yhteydessä asiakaspalveluumme

3) Tästä voitte myös voi olla asiakaspalveluumme yhteydessä, jos näin on päässyt käymään

Jos maksat liian suuren arvion mukaan, niin sinulle tulee automaattisesti tasaus seuraavissa laskuissa, eli loppupeleissä maksat vain käytetystä sähköstä. :)
1) Sinulla on todennäköisesti tuntimitattu kohde. Luuletko että yhdelläkään yhtiöllä on aikaa tempaista lukemia hatusta?

2) Et taida olla järin välkky jos luulet että yhtiön liiketoiminta perustuu tuplalaskutuksiin. Monet ihmiset kuitenki käyttävät kirjanpitotoimistoja , ja tälläinen vilunki kyllä paljastuisi. Oletkohan hieman yksinkertainen ja katkera työtön? Fattaan siitä mars mars.

3) Virheellinen eräpäivä jolla voidaan viitata järjestelmä virheeseen? Mihin mahdat viitata tällä? Lauseessasi ei ole mitään logiikka Viljami hyvä. Omaan firmaani tulee kyllä sähköt, ja sain äskettäin tiedotteen jossa ilmoitettiin uudesta eräpäivästä.

ps. oletko toiseksi edullisemman sähkönmyyjän työntekijä?
1) Näin olen todennut !
2) Esitinkö luuloni vai oliko kenties kysymys dokumentointiin perustuvasta toteamasta ?
3) Kyllä siitä löytyy analogiaa laskuttamisen suunnattomaan vaikeuteen PeteP hyvä. Tosin en kaikkea tietoa jaksanut tuohon raapustaa eli saattaa jäädä asiaan vihkiytymättömällä tai luullun ymmärtämisen vaikeudesta kärsivälle mutkikkaaksi se logiikka löytää. Hyvä että sinulla piisaa virtaa :)

En ole minkään sähkönmyyjän palveluksessa enkä myöskään työtön.

Hyvää kevättä :)
Huomatkaa huijarifirmalla AINA anonyymi asiakaspalvelu.

Voi sanoa, että " työntekijä ei enää (huijari)firman palveluksessa, pahoitttelemme blaablaa, mutta asia korjataan pikimmiten".

Terveisin uusi anonyymi "asiakaspalvelija".

Toki maksa laskusi etukäteen ja lahjoita näin rahaa 220:lle.
Asiakaspalvelustamme vastataan aina nimillä. Lähettämissämme sähköposteissakin on nimet. :) Aina ei näin ole ollut, mutta pidemmän aikaa kuitenkin.
Ärsytti kun soitin niin keskustelin jonkun tympeän Jannen kanssa joka puhu monotonisella äänellä, ja tuntu että vaan halua lopettaa puhelun mahd. nopeasti. Vähän hymyä siihen ääneen hei!

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua

Tietoa mainosten kohdentamisesta