Virtuaalielämä häiritsee parisuhdetta

YariTT

Hei

Parisuhde on kolme vuotta pitkä.

Takana on melko raskaita aikoja kun vaimoni sairastui pahasti. Olen häntä hoitanut tietenkin sairauden aikana. Nyt hän alkaa kuitenkin olla kunnossa !

Hän katsoi jokin aika sitten tellkkarista dokumentin Second life nimisestä virtuaalimaailmaista ja meni kokeilemaan sitä. Peli vei mennessään hänet täysin.

Vaimoni pelaa välillä 10-15h päivässä mikäli siihen on mahdollisuus. Lisäksi hän on ollut töistä poissa (sairaana jotta on voinut pelata peliä)

Pelaaminen ja sen määrä on aiheuttanut meille lukuisia riitoja. Olen kuitenkin koettanut nyt olla riitelemättä aiheesta ja pelaamisesta on keskusteltu.

Eniten minua kuitenkin häiritsee valtava määrä vieraitten miesten kanssa tekemisissä olemista. Kerron muutaman esimerkin:

Vaimoni on minun kotoa poissa ollessa skypen välityksellä puhunut tuntikausia miesten kanssa. Miehille hän kertoo olevansa vapaa (kuulemma saa pelissä paremmin apua kun näin kertoo ? ) Hän on ottanut lisäksi skypen kautta kamerapuheluitakin miehille. Yleensä yhdelle kerrallaan ja lähettänyt itsestään kuvia näille miehille minulta tietämättä.

Olen nähnyt muutaman keskustelun pelistä, ne ovat täynnä "sweet talkkia" eli kirjoitusta tyyliin, minulla on sinua ikävä rakas, tyydytin itseäni tänään sinua ajatellen jne (kuulemma ei oikeasti tarkoita mitään näistä kirjoituksista)

Muutamana yönä kun olen kotona ollut on vaimoni kadonnut kotoa tuntikausiksi ulos kävelyille. Hän ottaa skype puheluita näille miehille siten etten minä kuule tietenkään niitä.

Nytkin parhaillaan kun tätä kirjoitan hän puhuu jonkun miehen kanssa skypessä. Puhuvat kuitenkin ihan säädyllisiä lähinnä pelistä. Vaimoni on kuitenkin kertonut tämänkin miehen olevan häneen ihastunut.

Meillä oli lisäksi yhteinen skype jota hän käyttää nyt. Hän vaihtoi siihen salasanat minulta tietämättä. eikä suostu kertomaan uutta salasanaa. Enkä saa enää kirjautua siihen ollenkaan.

En ole mielestäni mustasukkaista tyyppiä. Mutta minusta asioiden salailu ja jatkuva vieraitten miesten kanssa eri tavoin tekemisissä oleminen netin välityksellä ei kuulu terveeseen parisuhteeseen jos se tehdään toisesta piiittaamatta ja välillä jopa salaa.

Vaimoni vakuuttaa ettei ole kehenkään ihastunut. Pelistä vaan kertoo tykkäävänsä. Nämä miehet joiden kanssa hän keskustelee on muutaman kerran vaihtuneet. Mutta yleensä on vain yksi mies kenen kanssa hän viettää keskustellen aikaa enemmän.


Nytkin kun hän keskustelee englanniksi skypen välityksellä minun pitäisi olla hiljaa enkä saisi puhua mitään jotta ei paljastu toiselle osapuolelle että hän on parisuhteessa...


Haluaisin kuulla teidän muiden mielipiteitä. Olenko vainoharhainen vai toimiiko vaimoni mielestänne väärin ?

115

4909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asu erillään

      Minusta nainen ei ole rakastunut sinuun lainkaan (ikävä kyllä), tosin ei tee tahallaan sitä. Häntä kiinnostaa joku toinen. Olisi hyvä asua erillään. Älä väkisin yritä enää, eikä huuto ole hyvä. Tuo nainen ei ole sinusta kiinnostunut luulen, ehkä rakkaus hiipui, jos sitä olikaan. Kun hän on ollut niinkin sairas, anna hänen olla, älä stressaa ettei tule uudelleen mitään. Ihan viisasta ehkä niin.. Annetaan hänelle elämä sillä tavalla. Kyllä hän sitten perään huutelee kiihkeästi, jos oli rakastunut. Ei kukaan kiellä yleensä kumppaniaan toisilta, kurjaa. Tiedän itsekin miltä se tuntuu kun toinen kieltää..
      Sinä olet hyvin auttanut häntä aiemmin, siksi kohtuuton tilanne sinulle, mutta tosiasiat kannattaa tunnistaa.

      Mene vain asumaan erikseen. Hän sitten huomaa jos joku meni ohi, hän toipuu sairauden järkytyksistä itsekseenkin. Onko hänellä sukua? Äiti tai sisko, isä? Kaveri? Ehkä elämä meni sen sairauden myötä uusiksi. Sano että käy kävelyllä ja tekee muutakin, koska 15h on pitkä aika bittisyövereissä. Second life on turhin asia netissä oikeasti, mutta ei auta vaikka sen sanoisi jollekin... antaa vaan olla. Itse huomaa sen jonakin päivänä. En usko että kestät loputtomiin jos katsot kotona kun toinen viettää 10h netissä jonkun toisen kanssa.. Siksi hyvä asua erillään. Itse en ainakaan jaksaisi ja menisin asumaan omaan.

      Jos haluat mennä parisuhdeneuvojalle, mikäs siinä. Mutta rakkaus ja riittävä kiinnostus pitäisi olla toisellakin, jos sitä ei ole, ei ole mitään pelastettavaa. Mutta elämä jatkuu senkin jälkeen kaikilla, usko - oli miten päin tahansa. Uutta elämää löytyy ja asioille saa vastauksia. Minun mielipide vain tämä... Koska jos jäät väkisin ja yrität väkisin muuttaa, toinen menee vaan syvemmälle sinne virtuaaliseen. Hän tulee itse pois jos tahtoo, jos huomaa et menit jonnekin piiloon. Että mitä nyt. Jos niin ei käy, ei sitten välittänyt... ja miksi sellaisessa roikkua.

      Itselleni on käynyt miesten kanssa vaikka mitä vastaavia juttuja, ettei toisella olekaan ollut kiinnostusta. Mutta yksin sitten parempi tehdä kaikkea kivaa, kun väkisin toisen kanssa. Rakkaus jää toki itselle edelleen. Se ehkä hiipuu joskus tai sitten ei.
      -Tai sitten huuto ja riita tappoi hänen tunteensa... vai olitko liian holhoava, isällinen, veljellinen? Vaikka sinun pitäisi olla aviomies, eikä vaan huolehtija. Siinä voi roolit vääristyä. Hoitajana jos on. Vaikka mitä muuta siinä voisi tehdä, toki ei holhota eikä määrätä aikusta ihmistä. Melko turhaa kuitenkin pohtia, ehkä kiinnostus on ollut pitkään muualla ihan muuten. Ei rakastava nainen tee noin, tietääkseni. Kai hän tekisi muuta jos rakastaa. Huomioisi sinut ainakin jotenkin. Onko hänellä ystäviä oikeassa elämässä? Mitä yhteistä teillä on suhteessanne, tekemistä?

      Parempi erota sovussa kuin iso riita. Ehkä hän myöntää että niin on parempi. Ei salaskypepuhelut kauhean hyvälle kuulosta, vaikka yksityiseen onkin oikeus. Soita kriisipuhelimeen jos ahdistaa tai puhu palstalla, ei sinun yksin tarvitse miettiä ja pohtia. Tai mistä minä tiedän jos parineuvoja onkin joku guru ja nainen sinua rakastaisi. Ota siis selvää mikä olisi viisainta, mitä nainen oikeasti tuntee, vai onko suhde ohi. Miksi sinun pitäisi katsoa sitä menoa? Eikö sinulla voisi sitten olla oma asuntoboksi. Kumpikin voi kököttää sitten koneella ja hän ottaa sulle skypepuheluita. Tiedän mitä on todella rakastaa ja että suhdeasiat eivät ole helppoja.

      • sekin vielä

        Pahoittelen jos joku Second life fani pahastui siitä kommentista, että se tuntuu minusta aika turhalle. No se oli VAIN minun mielipiteeni, ei sen kummempaa. Vaikka netissä on paljon muutakin turhaa... myönnetään. Toivottavasti saatte asianne selviksi. Yleensä toisen teot vaan kertovat enemmän kuin sanat.

        Nuorena en itse ollut kiinnotunut eräästä vanhemmasta miehestä, kun itse vietin muualla aikaa. Ei ollut rakkautta. Jos on rakastunut, ei voi olla erossa toisesta. On pätenyt muihinkin ihmisiin.


      • Aloittaja trollaa

        ja valehtelee. Ei kenenkään muija jämähdä johonkin tietokonepeliin. Lapset jämähtävät, naiset eivät.


      • Apina1980
        Aloittaja trollaa kirjoitti:

        ja valehtelee. Ei kenenkään muija jämähdä johonkin tietokonepeliin. Lapset jämähtävät, naiset eivät.

        Voi hyvinkin olla totta. Itsellänikin on vastaavasta kokemusta. Jopa yli 30-vuotiaista naisista löytyy näitä. Tämä on yleisempää mitä luulette ja kiitos kuuluu mm facebookille ja muille. Taitaa olla enemmän koukussa olevia naisia kuin wow:ia pelaavia miehiä Suomessa.

        Suosittelen kylmästi jättämään tuollaiset naiset, koska perempiakin on tarjolla.


      • pelit ja vehkeet
        Aloittaja trollaa kirjoitti:

        ja valehtelee. Ei kenenkään muija jämähdä johonkin tietokonepeliin. Lapset jämähtävät, naiset eivät.

        Älä kuule ole niin varma. VOI jämähtää. Pelin jännitys koukkuttaa, ja tässä pelissä vääristyneet ihmissuhteet: pelataan toisen sukupuolen henkilöiden kanssa osittain salaa ja oma puoliso salaten. Henkistä pettämistä, siis sydämessään ja ajatusmaailmoissaan pettää puolisoaan. Ja MITÄ on nuo yöllä katoamiset, muka kävelylle??? Tapaa silloin jotain "pelikaveriaan"!!! Minä sanoisin topakasti, että PELI SEIS! Nyt joko lähdet tai peli loppu tähän paikkaan ja nettiselain oman salasanan taakse, niin puoliso ei salaa pelaa MITÄÄN PELIÄ selän takana!!! Ja yksikin yöllä ulos lähtö, niin se on sitten siinä: saa jäädä sille tielleen!!!
        Miten ihmeessä SIEDÄT moista "peliä"???


      • sosiaalinen media
        Apina1980 kirjoitti:

        Voi hyvinkin olla totta. Itsellänikin on vastaavasta kokemusta. Jopa yli 30-vuotiaista naisista löytyy näitä. Tämä on yleisempää mitä luulette ja kiitos kuuluu mm facebookille ja muille. Taitaa olla enemmän koukussa olevia naisia kuin wow:ia pelaavia miehiä Suomessa.

        Suosittelen kylmästi jättämään tuollaiset naiset, koska perempiakin on tarjolla.

        Ei pelkkä facebookissa olo ole syy jättää puolisoa.
        KAIKKI EIVÄT SIELLÄ ETSI SALASUHTEITA!!!!!
        Oma kaveripiirini on rajattu hyvin pieneksi ja puolisoni tietää, kenen kanssa siellä keskustelen, ovat myös hänen tuttujaan, mutta puolisoani ei facebook kiinnosta. Olen introvertti, puolisoni extrovertti, ja minulle kotiäitinä sopii silloin tällöin netissä kavereiden kanssa juttelu, hän tapaa paljon ihmisiä livenä jo työnsäkin puolesta.

        Jokaisella on täysi vapaus itse valita, ketä hyväksyy kaverikseen ja ketä ei, ja facebookissa voi poistaa kavereista, jos joku käy sietämättömäksi tai tunkeilevaksi.
        En näe facebookia yhtään sen väärempänä kuin normielämääkään; molemmissa joko on luotettava ja uskollinen tai pettää, asenteet ja käytös määräävät.
        Monelle ei-niin-sosiaaliselle facebook voi olla suoranainen henkireikä ulkomaailmaan, eikä TODELLAKAAN ole mikään pettämispaikka edes ajatusmaailmoissa!!!!
        Itse selaan mm sisustussivustoja, romanttisia kuvasivustoja (piirrettyjä prinsessa-ruuupuutarhassa-kaarisillalla -tyylisiä kuvia!!!! hah!!!), ruoanlaittosivustoja, tietyn koirarodun sivustoja, taidemaalaus-sivustoja (romanttisia kukka- ja puutarha-aiheita), juttelen MUUTAMAN kaverin kanssa (1-3 läheistä ystävää, omaa sukupuoltani ja puolisoni tuntemia ja todella asiallisia kavereitani) ja katselen muitten sivustoja, mutta EN ETSI SALASEURAA!!!!!
        Kartan vääryyttä, vaikka ihmisen luontainen uteliaisuus joskus johtaakin kurkkaamaan esim puolisoni tuttavan sivuja, mutta en hänen kavereihinsa ota mitään yhteyttä facebookin kautta. Enkä jää näiden sivustoja seuraamaan jatkossa, vaan vilkaisen esim. ketä yhteisiä tuttuja, en etsi sieltä siis puolisoani, koska tiedän, ettei hän ole siellä, vaan muita yhteisiä tuttavia, ja siitä saatan jonkun tutun sivustolle taas hypätä ja samaa rataa ... Ja tätä tosiaan harvoin, jos aikaa on ns tuhlattavaksi!!!
        Facebook on monelle aivan normaali juttelufoorumi, mutta helpompi on jutella (kuten puhelimessakin), jos kukaan ei sivusta häiritse, eikä tasan ole kyse kuin tavan ystävien välisestä keskustelusta!!!
        Mun kavereissa ei ole ketään puolisoaan pettävää, enkä sellaisia halua kavereikseni, tai napautan kyllä, jos huomaan moista vääränä pitämääni käytöstä!!!
        Se siitä facebookista!


      • tyttelii87
        Aloittaja trollaa kirjoitti:

        ja valehtelee. Ei kenenkään muija jämähdä johonkin tietokonepeliin. Lapset jämähtävät, naiset eivät.

        Kyl naiset jämähtää yhtä helposti. Anna mulle uus autopeli nii varmana jään siihen koukkuun kunnes oon päässy pelistä läpi:D


      • 10+15
        sosiaalinen media kirjoitti:

        Ei pelkkä facebookissa olo ole syy jättää puolisoa.
        KAIKKI EIVÄT SIELLÄ ETSI SALASUHTEITA!!!!!
        Oma kaveripiirini on rajattu hyvin pieneksi ja puolisoni tietää, kenen kanssa siellä keskustelen, ovat myös hänen tuttujaan, mutta puolisoani ei facebook kiinnosta. Olen introvertti, puolisoni extrovertti, ja minulle kotiäitinä sopii silloin tällöin netissä kavereiden kanssa juttelu, hän tapaa paljon ihmisiä livenä jo työnsäkin puolesta.

        Jokaisella on täysi vapaus itse valita, ketä hyväksyy kaverikseen ja ketä ei, ja facebookissa voi poistaa kavereista, jos joku käy sietämättömäksi tai tunkeilevaksi.
        En näe facebookia yhtään sen väärempänä kuin normielämääkään; molemmissa joko on luotettava ja uskollinen tai pettää, asenteet ja käytös määräävät.
        Monelle ei-niin-sosiaaliselle facebook voi olla suoranainen henkireikä ulkomaailmaan, eikä TODELLAKAAN ole mikään pettämispaikka edes ajatusmaailmoissa!!!!
        Itse selaan mm sisustussivustoja, romanttisia kuvasivustoja (piirrettyjä prinsessa-ruuupuutarhassa-kaarisillalla -tyylisiä kuvia!!!! hah!!!), ruoanlaittosivustoja, tietyn koirarodun sivustoja, taidemaalaus-sivustoja (romanttisia kukka- ja puutarha-aiheita), juttelen MUUTAMAN kaverin kanssa (1-3 läheistä ystävää, omaa sukupuoltani ja puolisoni tuntemia ja todella asiallisia kavereitani) ja katselen muitten sivustoja, mutta EN ETSI SALASEURAA!!!!!
        Kartan vääryyttä, vaikka ihmisen luontainen uteliaisuus joskus johtaakin kurkkaamaan esim puolisoni tuttavan sivuja, mutta en hänen kavereihinsa ota mitään yhteyttä facebookin kautta. Enkä jää näiden sivustoja seuraamaan jatkossa, vaan vilkaisen esim. ketä yhteisiä tuttuja, en etsi sieltä siis puolisoani, koska tiedän, ettei hän ole siellä, vaan muita yhteisiä tuttavia, ja siitä saatan jonkun tutun sivustolle taas hypätä ja samaa rataa ... Ja tätä tosiaan harvoin, jos aikaa on ns tuhlattavaksi!!!
        Facebook on monelle aivan normaali juttelufoorumi, mutta helpompi on jutella (kuten puhelimessakin), jos kukaan ei sivusta häiritse, eikä tasan ole kyse kuin tavan ystävien välisestä keskustelusta!!!
        Mun kavereissa ei ole ketään puolisoaan pettävää, enkä sellaisia halua kavereikseni, tai napautan kyllä, jos huomaan moista vääränä pitämääni käytöstä!!!
        Se siitä facebookista!

        Väittikö joku täällä, että facebookissa olevat ihmiset pettävät? Mielestäni tästä ei ollut mitään puhetta. Sinä vaan aloit huutamaan ja puolustelemaan omaa facen käyttöäsi. Miksi? Minulle on ainakin ihan tavallista, että juttelen kavereitten kanssa facessa. Ei minun tarvitse siitä miehelleni eikä kellekään muullekaan tehdä mitään selontekoa ja vakuutella uskollisuuttani. :D


      • jepskukkuu_
        Aloittaja trollaa kirjoitti:

        ja valehtelee. Ei kenenkään muija jämähdä johonkin tietokonepeliin. Lapset jämähtävät, naiset eivät.

        Second Lifen grafiikatki on ihan täyttä kuraa.
        Minä ja poikaystävämme lähestulkoon ainoa tekemisemme on World of Warcraftin pelaaminen. Olemme siis -91 (minä) ja -94 (poikaystäväni) syntyisiä.

        Toisaalta, fyysisesti hyvin raskas kokopäivätyöni on saanut minut siihen etten edes jaksa tehdä muuta kuin makoilla sängylläni pelaten. Sillon joskus osa-aikaisena sitä jaksoi vielä lähteä ulos ja tehdä kaikkea. Nyt on väsy. ISS Oy repii ihmistä.


      • jepskukkuu_
        jepskukkuu_ kirjoitti:

        Second Lifen grafiikatki on ihan täyttä kuraa.
        Minä ja poikaystävämme lähestulkoon ainoa tekemisemme on World of Warcraftin pelaaminen. Olemme siis -91 (minä) ja -94 (poikaystäväni) syntyisiä.

        Toisaalta, fyysisesti hyvin raskas kokopäivätyöni on saanut minut siihen etten edes jaksa tehdä muuta kuin makoilla sängylläni pelaten. Sillon joskus osa-aikaisena sitä jaksoi vielä lähteä ulos ja tehdä kaikkea. Nyt on väsy. ISS Oy repii ihmistä.

        *minun ja poikaystäväni lähestulkoon ainoa tekeminen

        KORJAAN SIIS. Katsokaa nyt kuinka väsyneeksi työni minut tekee. Kirjoitusvirheitä tulee nykyisin aina1


      • aivan eri asiat!
        sosiaalinen media kirjoitti:

        Ei pelkkä facebookissa olo ole syy jättää puolisoa.
        KAIKKI EIVÄT SIELLÄ ETSI SALASUHTEITA!!!!!
        Oma kaveripiirini on rajattu hyvin pieneksi ja puolisoni tietää, kenen kanssa siellä keskustelen, ovat myös hänen tuttujaan, mutta puolisoani ei facebook kiinnosta. Olen introvertti, puolisoni extrovertti, ja minulle kotiäitinä sopii silloin tällöin netissä kavereiden kanssa juttelu, hän tapaa paljon ihmisiä livenä jo työnsäkin puolesta.

        Jokaisella on täysi vapaus itse valita, ketä hyväksyy kaverikseen ja ketä ei, ja facebookissa voi poistaa kavereista, jos joku käy sietämättömäksi tai tunkeilevaksi.
        En näe facebookia yhtään sen väärempänä kuin normielämääkään; molemmissa joko on luotettava ja uskollinen tai pettää, asenteet ja käytös määräävät.
        Monelle ei-niin-sosiaaliselle facebook voi olla suoranainen henkireikä ulkomaailmaan, eikä TODELLAKAAN ole mikään pettämispaikka edes ajatusmaailmoissa!!!!
        Itse selaan mm sisustussivustoja, romanttisia kuvasivustoja (piirrettyjä prinsessa-ruuupuutarhassa-kaarisillalla -tyylisiä kuvia!!!! hah!!!), ruoanlaittosivustoja, tietyn koirarodun sivustoja, taidemaalaus-sivustoja (romanttisia kukka- ja puutarha-aiheita), juttelen MUUTAMAN kaverin kanssa (1-3 läheistä ystävää, omaa sukupuoltani ja puolisoni tuntemia ja todella asiallisia kavereitani) ja katselen muitten sivustoja, mutta EN ETSI SALASEURAA!!!!!
        Kartan vääryyttä, vaikka ihmisen luontainen uteliaisuus joskus johtaakin kurkkaamaan esim puolisoni tuttavan sivuja, mutta en hänen kavereihinsa ota mitään yhteyttä facebookin kautta. Enkä jää näiden sivustoja seuraamaan jatkossa, vaan vilkaisen esim. ketä yhteisiä tuttuja, en etsi sieltä siis puolisoani, koska tiedän, ettei hän ole siellä, vaan muita yhteisiä tuttavia, ja siitä saatan jonkun tutun sivustolle taas hypätä ja samaa rataa ... Ja tätä tosiaan harvoin, jos aikaa on ns tuhlattavaksi!!!
        Facebook on monelle aivan normaali juttelufoorumi, mutta helpompi on jutella (kuten puhelimessakin), jos kukaan ei sivusta häiritse, eikä tasan ole kyse kuin tavan ystävien välisestä keskustelusta!!!
        Mun kavereissa ei ole ketään puolisoaan pettävää, enkä sellaisia halua kavereikseni, tai napautan kyllä, jos huomaan moista vääränä pitämääni käytöstä!!!
        Se siitä facebookista!

        Facebook ja second life on aivan eri asioita!
        kannattais ottaa eka selvää ennenkun avaa suunsa!
        second lifessa voi harrastaa virtuaaliseksiä... joten eiköhän sekin ole pettämistä jos vielä ollaan tekemisissä näihin tyyppeihin skypellä. minusta tämä on pettämistä ellei pari toisin sovi!


    • YariTT

      Kävimme taas keskustelun pelaamisesta. vähän meni riitelyksikin

      vaimoni suuttuu minulle todella helposti tästä aiheesta: Halusin esimerkiksi nähdä nyt ne skype viestit joita hän on kirjoitellut. Osan hän näyttikin ja osaa ei.

      uhkasi erolla, uhkasi soittavansa poliisit jos katkaisen nettiyhteydet (uhkasin häntä nettiyhteyden katkaisemisella) uhkasi myös tekevänsä elämästäni yhtä helvettiä jos pilaan hänen second life pelaamisensa.

      tämän jälkeen hän juoksi ulos ja oli siellä noin tunnin. kun puhelimesta loppui akku (puhui skypessä ilmeisesti) tuli hän takaisin


      teimme sovinnon ja sovimme seuraavaa: Vaimo ei enää ota kamerapuheluita kellekään ilman ilmoitusta, koettaa vähentää pelaamista ja mahdollisesti hankkia apua. Laiha sopu ? mutta ehkä se tästä lähtee ?en tiedä..

      vaimo vannoo ettei ole kehenkään siellä ihastunut. kertoo vain miesten olevan pelissä hyvää peliseuraa koska ostavat erilaisia pelivälineitä isolla rahalla hänelle. tästä syystä hän kuulemma pelaa heidän kanssaan ja käyttäytyy lähes kuten he olisivat pariskuntia? Ei halua näyttää viestejä välillä minulle siitä syystä kun pelkää miten minä reagoin (olen joskus niin kovasti suuttunut että tietokoneita on menny rikki, mutta en ole lyönyt tms koskaan) nyt olen koettanut ottaa rauhallisesti ja ymmärtää.

      Tämä kuitenkin aika paljon vie minulta voimia ja aikaa.. en saa oikein mitään aikaiseksi kotona, en koulujuttuja tehtyä, työt menee miten sattuu kun monesti niiin paljon vituttaa töissä ettei työn teosta tule oikein mitään kun on aikaisemmin riidelty.


      Meillä on paljon yhteisiä puheenaiheita, tykätään molemmat eläimistä kovasti, tykätään pitkistä kävelyistä, tykätään käydä yhdessä ajeluilla, liikkua luonnossa jne, vaimo on usein mukana kaikessa mitä teen ja toisinpäin.

      ns. omia kavereita vaimolla ei ole nyt oikein muualla kuin pelissä. hänellä on vaikea saada ystäviä-

      tätä tilannetta ei ole kestänyt kuin vasta noin 5 viikkoa. en ole vielä valmis lyömään hanskoja tiskiin. rakastan häntä niin paljon.

      • miesvm1967

        No kyllä vaimosi todellakin tarvitsee apua omaan tilanteeseensa. Puhuit jostakin sairaudesta, mahtoiko olla mielensairaus? Ainakin tuollainen second life -elämä voisi viitata ettei ole ihan palikat kasassa. No, yritä auttaa vielä vaimoasi mutta älä venytä itseäsi loputtomiin, siitä tulle turhan raskas reissu itsellesi. Toivotaan että vaimosi tuosta paranee. Itse olin aikoinaan vuosia omahoitajana silloiselle puolisolleni jonka mielenterveys järkkyi ja hän käyttäytyi hieman vastaavasti, tosin silloin ei ollut nettiäkään vielä mutta vähän vastaava maniaa joka meinasi hajottaa mut kun en ymmärtänyt luovuttaa ajoissa. Lopulta annoin periksi ja tässä sitä nyt ollaan, onnellisena ja ehjänä. Ajattele omaakin etuasi vaikka vaimoasi rakastatkin.


      • Dino Rex

        Muijas yrittää kyykyttää sua parhaansa mukaan. Itse en kuuntelisi tuollaista skeidaa hetkeäkään vaan sanoisin että jos ei kunnioita mua ton vertaa niin saa kohta pärjätä ilman mua.


      • ssssi

        Nyt mua rupes oikeen kiinnostamaan. Jos oisin sinä ilman muuta pistäisin nettiyhteyden poikki ihan vaan saadakseni selville suostuvatko poliisit tulemaan paikalle...veikkaan että eivät :)


      • Dokkari Second Lifesta on tullut todella vuosia sitten.. ei milloinkaan lähiaikoina...jos meinaat että vaimosi on innostunut dokkarin perusteella pelaamaan sl:llää...


      • onions
        epitimia kirjoitti:

        Dokkari Second Lifesta on tullut todella vuosia sitten.. ei milloinkaan lähiaikoina...jos meinaat että vaimosi on innostunut dokkarin perusteella pelaamaan sl:llää...

        Koska tämähän juuri oli viestin pointti


      • ihan älytöntä

        Oli miten tahansa, vaimosi käytös on täysin moraalitonta ja edesvastuutonta. Tilanne yksinkertaistettuna: kaikkien sinulle aiheuttamiensa ongelmien ja oman elämänsä laiminlyönnin lisäksi hän huijaa ihmisiltä rahaa tai rahanarvoisia virtuaalihyödykkeitä. Harkitse vakavasti eroa ja hänen hoitoon saattamistaan.


      • ylläpidon mokia
        onions kirjoitti:

        Koska tämähän juuri oli viestin pointti

        Hän katsoi jokin aika sitten tellkkarista dokumentin Second life nimisestä virtuaalimaailmaista ja meni kokeilemaan sitä.

        tätä tilannetta ei ole kestänyt kuin vasta noin 5 viikkoa.

        Eli lieväkö trolli.


      • oi ja voi
        epitimia kirjoitti:

        Dokkari Second Lifesta on tullut todella vuosia sitten.. ei milloinkaan lähiaikoina...jos meinaat että vaimosi on innostunut dokkarin perusteella pelaamaan sl:llää...

        katsoitko oikeasti kaikkien kanavien tarjonnan viimeisiltä 2 kuukaudelta lol ?
        Jospa hän katsoi dokkarin netistä, vaikka Youtubesta?


    • Yaritt

      Nyt on mennyt vajaa 2 päivää täysin ilman riitelyitä. Aion kohta ehdottaa, että hän soittaa peliluuriin, tukipuhelimeen peliriippuvaisille.

      Dino Rex: samalta minustakin tuntuu välillä.

    • YariTT

      Nyt sitten vein kännykän ja luin kaikki skype keskustelut..

      sieltä selvisi, että usein kun minä olen lähettyvillä vaimo kirjoittaa "no dirty talk now"
      elikkä he puhuvat myös tuhmia skypessä kun minä en ole paikalla. Tähänkään ei ollut minulta lupaa tai mitään puhetta,että hän saa tehdä noin.

      mitään muuta "ihmeellistä" kännykän skype keskusteluista ei selvinnyt. Mies on kovasti ihastunut häneen.

      Vaimo kertoo edelleen ettei hänellä ole mitään tunteita ketään pelaajaa kohtaan. Kyse on vaan pelistä ja siitä, että pelaajat ja tämä mies ostavat hänelle isojen summien edestä tavaraa pelissä..


      En ihan tarkkaan tiedä mitä ajatella tästä kaikesta.

      Äsken hän oli taas minua jättämässä ja sillä uhkailee kokoajan kun haluan keskustella pelaamisesta. Välillä keskustelu onnistuu ihan hyvin ja hyvässä hengessä, välillä hän sitten raivostuu ja haluaa pistää parisuhteen poikki. Kerran hän on käynyt minun kimppuuni koska pilasin hänen pelinsä yöllä. Kävi sitten aamulla kimppuuni kun heräsin. Löi muutaman kerran minua

      • mievm1967

        Eukko hoitoon ja sassiin tai ero, elämäsi kuulostaa aikamoiselta helvetiltä.


      • ------

        Vaimollasi taitaa olla pahoja mielenterveysongelmia? Jätä hänet. tuollainen sairastuttaa sinutkin.


      • .................

        Naisellasi on ilmeisesti tapana käyttää miehiä hyväkseen, kuten on sanonut tekevänsä pelissä olevalle miehelle. Kenties sinäkin olet jonkinlainen hyväksikäytön kohde, etkä oikea rakkaus. Vai oliko hän täysin erilainen ennen peliä?


      • Kuule ne suomalaiset miehet mitä siellä sl on suhteilut kiikarissa, voin vakuuttaa etteivät ole geisha mainoksen miehiä...eivät mehujen kari grandeja vaan sellaisia joilla on isot niput kaikenlaisia ongelmia elämässään.

        Siellä ei ole kuin pari ihmistä jotka ovat toisensa suhteilumielessä tavanneet ja voin sanoa että sellaisia kengänkuluttajia löytyy jokaisesta lähiöbaarista.Suomalaisten suhteilu porukka ei ole suuren suuri tuossa sovellutuksessa.Eivät ole mitään malleja ulkoisesti eivätkä sisäisesti jos saa olla näin julma.

        Ainoa vaihtoehto on ulkkikset ja uskotko tosiaan (onhan niitä sellaisiakin naisia jotka uskoo) että siellä jokin "romanssi" syttyisi.Korkeintaan joku tarvitsee rahaa, viisumin tai on muuten sekaisin.
        Nettiä kun ei kannata käyttää ihmisuhteisiin ollenkaan.Jokin on ihmisessä vikana jos ihmisuhteet menevät noin utopia perälle.

        Ja yhtään en ihmettelisi kun tunnen sen kieron suomalaisen porukan joka siellä epäasiallisissa merkeissä liikkuu että tämäkin aloitus olisi heidän keksimänsä pikku huvittelu trolli.
        Ja siinähän sen tiedät luo itsellesi oma hahmo tai hahmoja ja mene kokeilemaan tuskin takuuvarmasti vaimoasi sieltä löydät koska monilla on monia eri hahmoja.Paikkoja on tuhansittain ja kuulostaa siltä että hän pörrää ulkomaalaisissa paikoissa.

        Jotkut ottaa logit eli tekstinsä talteen jotkut ei.Et saa lain mukaan urkkia niitäkään vaikka pääsisitkin niihin käsiksi.Ne tallentuvat yleensä koneelle jos automaattinen tekstien tallennus on päällä.Niin yleisen chatin kuin yksittäisten viestienkin.

        Mutta ellei tämä ole trolli niin selkeämpi on että jätä tälläinen suhde.Täytyy miettiä millainen ihminen etsii netistä yleensäkkään seuraa.Ei ole kaikki silloin kondiksessa.Netti on 100% ihmisuhde huijareiden ja ongelmaisten paikka.Siellä räyhätään riidellään ja haukutaan ja kiusataan.Olisit yllättynyt jos tietäisit miten läpimätiä on esimerkiksi tiettyjen suomalaisten paikat, ihan parasta saippuaa ikinä.

        Ja korostaisin että nettiä kuten second lifea voi ja käytetäänkin muuhunkin kuin suhteiluun.Esimerkiksi koulutukseen ja virallisten asioiden hoitoon sekä virallisten yhteisöjenkin kanavina.Lisäksi myös rakentamiseen ja luomiseen ja kaupankäyntiin.Näissä voisin suositella suosimaan kotimaisiakin sl käyttäjiä.Ne muut hurlumhei paikat kannattaa jättää oman terveytensä kannalta käymättä.Niissä ei saa kuin päänsä ja korvansa ja silmänsä kipeiksi ihmisten tyhmyydestä ja hävyttömyyksistä.

        En surisi puolisoa joka sl tai netti suhteilulla onnelliseksi tulee.


      • ................. kirjoitti:

        Naisellasi on ilmeisesti tapana käyttää miehiä hyväkseen, kuten on sanonut tekevänsä pelissä olevalle miehelle. Kenties sinäkin olet jonkinlainen hyväksikäytön kohde, etkä oikea rakkaus. Vai oliko hän täysin erilainen ennen peliä?

        Nyt kyllä repeän.. tiedän nimittäin että siellä on raavaita rumia suomalaisia miehiä jotka luovat naishahmon oikein seksikkään ja maksattavat omia land vuokriaan ja paikkojensa ylläpitoa puhumalla pikkutuhmia toisille miehille jotka luulevat heidän olevan naisia.

        Myös jotkut naiset tekevät tätä samaa siellä on hulluja ihmisiä jotka maksavat lindeneinä palveluksista tai ostavat lahjoja jotka maksavat lindeneitä.Lindenhän on sama kuin USA dollari= euro.

        Jos joku pitää vaikkapa pientä virtuaalikapakkaa sl tai omaa asunnon vuokratontilla se maksaa noin 30e/kk ylöspäin.Senhän voi tienata siellä pelaamalla bingoja, zyngoja tai viihdyttämällä muita tai huijaamalla ihmisuhteissa.

        Ihmisen ahneus ja halut eivät katso tapaa millä he rahoittavat toimensa.netissä ei kannata olla naiivi ei sl eikä missään muuallakaan.


      • yhdessä vaikeuksista
        ------ kirjoitti:

        Vaimollasi taitaa olla pahoja mielenterveysongelmia? Jätä hänet. tuollainen sairastuttaa sinutkin.

        sinä varmaan dumppaat aina kumppanis jos tulee ongelmia! etkö osaa ensin hakea apua? ilmeisesti sinulla on monta dumpattua..


    • Ohhoh..

      Oliko pilakirjoitus? Jos ei ole lapsia, lähetä vaimosi niin kauas, ainakin mielestäsi, kuin pippuri kasvaa. Mitä ihmettä oikein teet tuollaisen ihmisen kanssa, josta seurauksena vain huonoa oloa???
      Se on aivan sama mitä ja kenen kanssa hän siellä peliriippuvuudessa roikkuu, sillä parisuhde joka kokoajan vie enemmän kuin antaa, on kyllä melko vastuutonta toimintaa itseä ja sitäkautta muiden elämää kohtaan.

      Ajattele hetki itseäsi esim. kirurgina, jonka pitäisi olla jatkuvasti skarppina leikkaussalissa, potilaidensa vuoksi, niin ehkä paremmin tajuat miten vastuutonta on elää niin, ettei huolehdi myös itsestään joka suhteessa.

    • Psykovoima (N25)

      Ymmärräthän YariTT, että toisessa päässä on todellinen mies, jolle vaimosi puhuu tuhmia ja vieläpä selkäsi takana. Merkitystä ei välttämättä ole, vaihtuvatko miehet ja kuinka monta niitä on. Vaimosi yrittää tehdä toiminnasta hyväksyttävämpää, koska kyseessä on peli. Hän käyttää valtaa myös uhkaamalla SINUA jättämisellä senkin varjolla, että itse laiminlyö sinua ja toimii selkäsi takana.

      Asian ydin on siinä, että hän on selvästikin kiinnostunut seksuaalissävytteisestä toiminnasta muiden miesten kanssa. Tilanne on ongelmallinen myös miehen puolelta, jonka kanssa hän pelaa. Mieshän on hyvin ihastunut vaimoosi, joka on vuorovaikutuksessa eli viettää aikaa tuntikausia tämän miehen kanssa.

      Sen, että oma aviomies kielletään toisilta ihmisiltä (minkään pelin pelaaminen ei tällaista edellytä edes käytännössä) ja ollaan seksuaalissävytteisessä vuorovaikutuksessa muiden miesten kanssa, ei tarvitse olla yhtään sen hyväksyttävämpää vaikka välissä muodollisesti onkin peli. Asian ydin säilyy vaimosi puolelta silti.

      Tämänkaltainen peli on saattanut alun alkaen olla ihan harmiton ajanviete ja/tai tapa eläytyä elämän ja rooleihin joita ei omassa elämässä pääse toteuttamaan, mikä on nyt saanut ulottuvuuksia, jotka eivät avioliittoon sovi. Tätä kuitenkin vaimosi tuntuu verhoavan pelillä ja plaamisella itsellään:

      "vakuuttaa ettei ole kehenkään ihastunut. PELISTÄ vaan kertoo tykkäävänsä." "vannoo ettei ole kehenkään siellä ihastunut. kertoo vain miesten olevan pelissä hyvää PELISEURAA koska ostavat erilaisia PELIVÄLINEITÄ isolla rahalla hänelle. tästä syystä hän kuulemma pelaa heidän kanssaan ja käyttäytyy lähes kuten he olisivat pariskuntia".

      Huomaatko, miten hän verhoaa itse pelin ominaisuuksiin toimintaa, joka loukkaa avioliittoanne, tässä tapauksessa siis ennen kaikkea sinun tunteitasi.

      TÄRKEIN:
      Pelistä on tullut seksuaalisen kanssakäymisen väline ja kulissi sekä vieläpä avioliittonne kieltämisen syy. Vaimosi yrittää ns. syödä sekä säilyttää kakkuaan, mitä sinun pitäisi nyt vain ymmärtää, koska muodollisesti kyseessä on peli. Ydin on siis jo kyseenalainen, koska hän on henkisesti muualla. Mutta entäpä kun tämä tuo tullessaan muutakin toimintaa kuten videopuheluita ja muuta selän takan toimimista?:
      "Hän on ottanut lisäksi skypen kautta kamerapuheluitakin miehille.Yleensä yhdelle kerrallaan ja lähettänyt itsestään kuvia näille miehille minulta tietämättä."

      Nämähän eivät peliin kuulu millään lailla, vaikka selitykseksi vaimosi tottakai sitä tarjoaa. Onhan kaikki vuorovaikutus juuri pelistä lähtenyt liikkeelle.

      Tämä kaikki tuntuu sinusta pahalta ja olet ottanut asian puheeksikin. Mitä mielestäsi tilanteesta kertoo, että vaimosi uhkaa SINUA jättämisellä, jos et hyväksy kyseenalaista toimintaa, jonka olet vielä kertonut häiritsevän ja loukkaavan sinua.
      Kehotan ja toivon kovasti, että uskallat nähdä asiat rehellisesti ja teet itsestäsi itsellesi nyt näkyvän ja kunnioitat tunteitasi. Se ei ole helppoa, koska vaikuttaa siltä, että olet joutunut sivuuttamaan itseäsi jo aikaisemmin. On sanomattakin selvää, että voit vaatia pelaamisen lopettamista tai lähteä etsimään elmämää, jossa sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja kunnioitetuksi.
      Tärkeintä pelaamisen lopettamisessa on vaimosi ymmärrys ->tahto->aloite. Saan käsityksen, että vaimosi ei kuitenkaan ole ottanut tilannetta tosissaan eikä myöskään kunnioita tunteitasi tältä osin, koska ei pelaamista lopeta tai edes vähennä.

      Sinä olet kuitenkin pitkälti vastuussa myös omista tunteistasi ja hyvinvoinnistasi: Jos vaimosi ei tahdo lopettaa, on vastuullista ja oikein lähteä. Kuten aik. joku kehoitti, annetaan hänen pitää elämä, joka hänelle on tärkeää. Hän huomaa myöhemmin, olitko sinä tärkeä osa hänen elämäänsä vai etkö. (Silloinkaan ei ole myöhäistä palata entiseen - tosin toivottavasti parempaan entiseen).
      Tuntuu pahalta sanoa, mutta nyt sinä et sitä ole ainakaan parisuhteellisessa/avioliitollisessa mielessä.
      Tästä voisi jatkaa aiheeseen, jossa olet häntä hoitanut,mitä sairauksia hänellä on taustalla.mitä elementtejä nämä tuovat tilanteeseen. ...minkä kautta sinä olet itsellesi ja hänelle näkyvä. Sieltä saattaa löytyä elementtejä, jotka tukevat vaimosi roolia hyväksikäyttäjänä. Hän ei tilannetta välttämättä itsekään tiedosta eikä pahuuttaan tee, mikä hämärtääkin todellisten asioiden ymmärtämistä. Tätä on mahdotonta sanoa, ilman tutkimista.

      Toivon sinulle voimia ja rohkeutta kuunnella nyt omia tunteitasi ja tosiasioita. Suosittelen, että alat tekemään itsestäsi näkyvää itsellesi ja vahvistumaan ensin sitä kautta. Sen jälkeen sinulla saattaa olla enemmän voimia katsoa tilannetta rehelliesti ja pystyt lopulta tekemään päätöksiä. Ala kuuntelemaan itseäsi, huolehtimaan itsestäsi, miettimään, mitä avioliitto sinulle merkitsee, minkälaisia mahdollisuuksia ja vahvuuksia sinulla elämässäsi on. Ole rehellinen ja rohkea!! Olet sen velkaa nyt itsellesi! Jos suinkin jaksat, kerro ihmeessä, miten jakselet ja miten tilanne on edennyt tai vaikka ei olisikaan edennyt.

      • Hieno viesti

        Aplodeja.


    • YariTT

      Ei valitettavasti ole tämä viesti vitsi kuten joku kyseli


      Vaimo kävi minuun käsiksi tämän skype episodin jälkeen. Uhkasi minua saksilla ja etsi puukkoa, en muista yrittikö puukolla uhata minua. Löi minua lukuisia kertoja, onneksi ei lyönyt puukolla tai saksilla. Uhkasi vaan.

      Oli vihainen kun olin sen hänen skypensä katsonut ja yrittänyt hänen peliään sotkea. Tämä tapahtui eilen aamulla kun heräsin.

      Kävin asioilla ja sieltä tullessani vaimo oli taas ihan normaali.

      Illalla sanoin jotain pelaamisesta ja taas uhkasi jättää. TIlanne rauhoittui kuitenkin ja se sovittiin

      Itkin vaan vuolaasti kun tulin kotia. Niin saatanan paha olo välillä. On minussakin omat vikani, mutta en mielestäni kuitenkaan ansaitse ihan tämmöistä kohtelua. Tunnen siitä huolimatta oloni täydeksi paskaksi, arvottomaksi ja erittäin epämiehekkääksi

      Tiedän kuitenkin,että jos minä alkaisin "kukkoilemaan" ja olemaan nyt miehekäs ja isäntä talossa. Täällä olisi kohta poliisit ja minä olisin putkassa.

      Olen iso mies, leveäharteinen, entinen vartija (nyt opiskelen kun haluan päästä eteenpäin elämässä) Vaimo kerran jo soitti hätäkeskukseen kun otin väkisin häneltä tietokoneen ja yritin lukea hänen secondlife keskusteluita. Perui viime hetkellä poliisipartion tulon kotiimme. (tästä on noin 1kk)

      Minun tunteet on jatkuvaa vuoristorataa. Olen huomannut,että kun ajan toiselle paikkakunnalle töihin ajan autolla välillä 150-160kmh pitkiä matkoja ja ohittelen holtittomasti, tuntuu, että millään ei oo väliä sillä hetkellä. Melkein toivon,että ajaisin kolarin vahingossa.


      Vituttaa tulla kotiin 05.00 töistä ja vaimo on pelaamassa Second lifeä. Käy hänkin töissä onneksi, minulla vaan on useampi työpaikka ja olen todella paljon töissä


      Kiitos kun olen saanut purkaa teille tuntojani. ja valtaosasta teidän viesteistä on ollut apua minulle.

      • 2h varoitusaika

        Edelleenkin tää kertomus kuullostaa täydeltä trollilta... Mutta jos nyt sattuisikin olemaan oikea juttu niin....

        Jos toi kertomus on totta niin sano sille vaimollesi että joko se pelaaminen ja skypepuhelut loppuvat kokonaan tai sitten tulee ero. Eikä sitä aikaa pitäisi antaa viikkoa tai päivääkään vaan kaikki nuo poistamiset pitäisi tapahtua 2 tunnin sisällä (ja olisit itse mukana formatoimassa koko koneen ja poistamassa skypetunnuksen).

        Suosittelisin sanomaan myös että näitä puheluita ei tapahdu enää sinun läsnäollessa tai salaakaan eli jos yksikin skypepuhelu tulee ilmi niin sekin johtaa eroamiseen.


      • LOPETA JO SUHDE

        Nyt sulla on itselläsi ongelmia. Aiheutat vaaraa ulkopuolisille kaahaamisella. TÖRKEÄÄ! Pakottamalla toinen ei muutu miksikään, päästä hänet menemään, älä väkisin rakasta. Älä kajoa hänen pelaamiseensa. Sä et ole muiden ihmisten pakottaja, ei kukaan ole. Ei ihme että nainen puolustautuu, mutta hän vaikuttaa väkivaltaiselta - se tietää eroa. Tuskin mielenterveys on ok jos toista huitoo. Älä jää roikkumaan häneen, vaan anna tilaa. Lähde.

        Mikä estää sua eroamasta? Tai asumasta erillään? Soita kriisipuhelimeen ja hanki apua itsellesi keskustellen. Yksin asuessa pääsi selkenee. Nyt tuntuu että teidän meno on mennyt hulluksi, eikä kummankaan tekemisissä ole enää järkeä. Hän torjuu sut joka kerta, eli muuta pois. Et saa tahtoasi läpi kuin itseäsi koskevissa asioissa ja ehkä uusi kumppanisi tulee olemaan erilainen jos sellaisen joskus otat. Ahdistavinta miehissä on naisten pakottaminen, eli älä lähde sille linjalle... Jos ei sopua tule helpolla, sitä ei vaan saa.

        Ammatti-ihminen auttaaa sinua erokriisistä keskustelemalla ja lääkäri antaa lääkettä jos et jaksa. Minusta vointisi paranee muualla asuessa.


      • niin ja
        LOPETA JO SUHDE kirjoitti:

        Nyt sulla on itselläsi ongelmia. Aiheutat vaaraa ulkopuolisille kaahaamisella. TÖRKEÄÄ! Pakottamalla toinen ei muutu miksikään, päästä hänet menemään, älä väkisin rakasta. Älä kajoa hänen pelaamiseensa. Sä et ole muiden ihmisten pakottaja, ei kukaan ole. Ei ihme että nainen puolustautuu, mutta hän vaikuttaa väkivaltaiselta - se tietää eroa. Tuskin mielenterveys on ok jos toista huitoo. Älä jää roikkumaan häneen, vaan anna tilaa. Lähde.

        Mikä estää sua eroamasta? Tai asumasta erillään? Soita kriisipuhelimeen ja hanki apua itsellesi keskustellen. Yksin asuessa pääsi selkenee. Nyt tuntuu että teidän meno on mennyt hulluksi, eikä kummankaan tekemisissä ole enää järkeä. Hän torjuu sut joka kerta, eli muuta pois. Et saa tahtoasi läpi kuin itseäsi koskevissa asioissa ja ehkä uusi kumppanisi tulee olemaan erilainen jos sellaisen joskus otat. Ahdistavinta miehissä on naisten pakottaminen, eli älä lähde sille linjalle... Jos ei sopua tule helpolla, sitä ei vaan saa.

        Ammatti-ihminen auttaaa sinua erokriisistä keskustelemalla ja lääkäri antaa lääkettä jos et jaksa. Minusta vointisi paranee muualla asuessa.

        Jos nainen ei itse hae pelaamiseen apua, niin kukaan muu ei voi auttaa. Jonakin päivänä hän itse huomaa jos huomaa.


      • lätkänmm13

        Hei YariTT.
        Voit kokeilla googlata netistä yhteisöä Travian lesket. En tiedä, onko tuo oikeasti olemassa. Mutta on olemassa kaltaisiasi pelileskejä. Tuosta Travian lesket ry:stä kuulin, että tuon pelin pelaajien puolisot olisivat perustaneet.
        Mutta Itse olen ollut koukussa peleihin 2000-luvun alusta ja mä olenkin ollut suhteissa tänä aikana pariinkin otteeseen. Live-miitinkejäkin olemme järjestäneet, ja paljon näistä on ihan asiallistakin toimintaa.
        Haluan mieluummin kertoa sulle tarinan, jonka isoäitini kertoi seurustelunsa alkutaipaleelta isoisäni kanssa.
        Isoisä oli kova pelaamaan korttia ja siinä yhteydessä viinakin maistui. Isoäidin ystävätär sanoi, että ei tuota saada loppumaan mitenkään. Siihen isoäiti vastasi mielessään, että hän kyllä aikoo saada tuon loppumaan, mutta miten? Ratkaisu löytyi siitä, että he menivät katsomaan tonttia, johon alettaisiin rakentaa. Isoäiti vetosi siihen, että lapsille pitää saada omat huoneet. Totta kai lapsille pitää saada omat huoneet ja suomalainen mies tekee kun käsketään. Niin he alkoivat rakentaa, ja pelaaminen ja juominen jäi.
        ............................................... Parisuhde on myötä- ja vastamäkeä. Puolin ja toisin pitää luovia ja soutaa. Nyt sinun pitää luovia. Peliaddiktio on sairaus. Minusta se on plussaa, että jos hän puhuu sinulle siitä maailmasta. Koita kuunnella. Nainen tykkää siitä että häntä kuunnellaan. Jos hän on aamulla hereillä kun tulet kotiin, niin pyydä vaikka tekemään aamiaista, kun tulet kotiin. Se kertoo sulle ja hänelle, että teillä toimii vähäsen. Koita saada pikkuhiljaa itsellesi hänet, ja kiinnostumaan jostakin muusta. Ota puheeksi muuallakin. Miten vaimosi siihen reagoi?
        Jos hän sanoo, ettei hän rakastu siellä, niin siihen kannattaa tarttua!! Jos hän tekee sitä vain siksi, että ne miehet ostelevat hänelle, niin ainakin teidän yhteiset rahat eivät mene sinne. Positiivista. Koita ottaa myönteisiä asioita. Älä yritä pakolla. Se ei auta! Koita saada esim. melomaan tai salille johonkin ryhmään. Liikunta on parhaillaan yhtä addiktiivista kuin pelaaminen. terkuin Hotshot69 Chat-huone/ikäryhmä40


    • Ystävällisesti ystäv

      Jos nettiliittymät yms ovat sinun nimissä, katkaise ne välittömästi! Ei se ole minkäänlainen syy soittaa poliiseja,ja vaikka poliisit tulisivatkin paikalle, heitä ei paljoa hetkauttaisi se että olet netin katkaissut vaimoltasi, kun vaan kerrot minkä takia, keksit vaikka syyn(laskut maksamatta tms paskaa)

      Ota ero hänestä. Hän ei ilmeisestikään kunnioita sinua eikä ehket rakastakaan kun noin käyttäytyy. Kasaa itsesi mies! Sinä olet oman elämäsi herra, aikuinen ihminen joka päättää itse omista asioistaan. Älä anna tuollaisen sekopään enää määräillä sinun elämääsi! Et ole tuollaisen paskan arvoinen! Kukaan ei ole! Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja nouset tuosta suosta!

      • ei tarvitse katkaist

        Nettiliittymää ei kannata katkaista. Riittää kun ottaa koneesta pelin pois ja myös skypen pois.


    • Selvät merkit

      Sori mutta vaimosi pettää sinua ja heti kun löytää paremman se myös jättää sinut.

    • eroa...

      Jos toi on totta niin ei ole kuin yksi sana: "eroa!". Jos olet trolli niin sitten olet trolli...


      Mitään salailua ei kannata suvaita varsinkaan tuollaisissa asioissa että tietoisesti valehdellaan muille.

    • BeenThere_79

      Kaikki aina huutelee tällä trolli sitä ja tätä... tämä voi olla aivan hyvin tosi tarina ja kaveri on huolissaan.

      Mitä itse tilanteeseen tulee niin ehdottaisin, että kerrot miten sä asiat näet ja koet... ihan asiallisesti. Jos vastakaiku on edelleen nolla vastaantulemista --> lähde kälppimään.

      Jos ei ole tulossa nainen senkään jälkeen tekemään sovintoa niin tapaus on ihan selvä --> sitä ei vaan kiinnosta enää. Ja jos näin on, olet tehnyt oikean ratkaisun joka tpaauksessa.

      Pitääkö vielä vääntää rautalangasta :D

      Kaikkea hyvää AP kirjoittajalle.

      • mr0boy

        Joo, nykyään mielenterveysongelmat, nettiriippuvuus, päihteet ja ihmissuhteet muodostavat jo sellaisia verkkoja, ettei tällainen tarina ole millään tavoin mahdoton.

        Tuntuu todella pahalta aloittajan puolesta. Viimeistään nuo vaimon väkivaltaiset kohtaukset viittaavaat siihen, että vallitsevan tilanteen pitää loppua nopeasti.


    • tästä ohje

      Asenna keylogger kaikessa hiljaisuudessa.
      Jos et itse osaa, kysy joltain tietokoneiden kanssa enemmän tekemisissä olevalta apua. Mutta googleen "keylogger" ja homma on helppo.
      Ohjelma kaikessa hiljaisuudessa tallentaa joka napin painalluksen,
      näet kaiken mitä koneella on kirjoitettu.

      • 4rtgd

        Tuohan on rikos! :o
        Voi olla että jos eukolle selviää niin hää läksee poliisille ja uuden miehen hoidoksi.


      • 1+9
        4rtgd kirjoitti:

        Tuohan on rikos! :o
        Voi olla että jos eukolle selviää niin hää läksee poliisille ja uuden miehen hoidoksi.

        Lopetappas nulikka se keskenkäyneen kiljun juominen. Olet hyvin harhainen.


    • Third life

      Oliskos reppuselkaan.com

    • ero vaan

      Nainen kuulostaa kyllä aivan järkyttävän itsekkäältä tyypiltä, joka ei kykene pieneenkään empatiaan toisia kohtaan joten sellaisen ihmisen olisikin parempi olla yksin. Joten lähde kävelemään, pienintäkään aihetta ainakaan omantunnontuskille ei ole ja ei kyllä kuulosta että mitään muutenkaan voisit hävitä. Pääset rakentamaan ehjempää elämää ja löydät vielä ihmisen, joka ei ime toisten elämänhaluja tiehensä.

    • kiukkuiita1

      tästä ohje- nimimerkki. Näinkö sinäkin stalkkaat tyttöystävääsi/vaimoasi? Ihan sairasta

    • tööt1900

      Trolli tai ei niin tässä vaan minun kokemukseni. Aviomieheni alkoi vuosia sitten pelaamaan yllättäin netissä enemmän ja enemmän. Huomasin hänen sattumalta usein keskustelevan pelin chatissä saman nimimerkin kanssa. Kysyin sitten onko joku tuttukin. Mies sanoi että joku hauska keski-ikäinen nainen pohjanmaalta. No myöhemmin kävi ilmi että hänellä oli suhde tämän naisen kanssa, joka ei tietenkään ollut mikään keski-ikäinen vaan nuori jne... Olivat tavanneet ravintolassa. No erottiin tietenkin, nyt he ovat olleet onnellisesti naimisissa jo vuosia.

    • Tytsy-96

      Anna sun eukon lukea tämä avauksesi - oman kirjoituksesi ja muiden kommentit.
      Jos eukko ei herää niin uutta naista kehiin, tuo on ihan hullua. :D
      T: Tytsy-96

    • yksinkert. ratkaisu

      Sitten vaan mukaan pelailemaan. Tutustut "tuntemattomana" miehenä tähän naisees ja bustaat ja potkit pellolle.

    • Sikäli kun ote on

      tosielämästä, niin suosittelen aloittajalle siirtymistä uusiin maisemiin.
      Siinä vaiheessa kun se mrs tai mr nobody ruudun takaa on itseä tärkeämpi on parempi ottaa pistoke seinästä ja vaihtaa seuraa.

      • hullun hommaa

        Täähän on sairasta.. ota ero, ja jos et viitsi vielä, että jaksat kattoo tollasta paskaa, niin se nettiyhteys poikki.


    • no voi sentään

      Älä pilaa omaa elämääsi peli-, netti-, alkoholi- tms. riippuvuudesta kärsivän kanssa. Et voi muuttaa toista ihmistä, jos hän ei itse tajua/koe/ymmärrä sairauttaan. Kun hän näkee, että saa ero uhkaus kiristyksellä aikaan sovinnon ja sen myötä luvan jatkaa toimintaansa, mikä ei millään tavoin yhdistä teitä ja toimi teidän yhteiseksi parhaaksi.
      Vakavalta kuulostaa uhkailu ja teräaseiden kaivelu. Laiton uhkaus on rikos ja miksi ihmeessä jäisit edes tämmöisen epävakaan henkilön helmoihin. Ei semmoiselle pohjalle kotia rakenneta.
      Oletko koukussa hänen hyvittelyihin? Yleensä he pyrkivät korvaamaan huonon käytöksensä olemalla hetken kuin enkeleitä ja todella ihania ihmisiä.
      Älä pilaa omaa elämääsi riippumalla suhteessa jossa sinua loukataan.

    • Scipio1975

      Karmeata luettavaa. En usko, että tilanne on paranemaan päin, ja valitettavasti asia on juuri niin kuin sanoit, että miehenä sinulla on lyhyempi tikku kädessä, jos asia menee millään tapaa fyysiseksi. Vaimosi saa sinua hakata ja potkia ja tehdä ihan mitä tahansa, ja asia painetaan hänelle villaisella, mutta jos sinä edes ääntäsi korotat, kun poliisit ovat ovella, niin lähdet putkaan välittömästi.

      Suosittelen lämpimästi, että katkaiset sen nettiyhteyden heti (siinä ei ole mitään rikollista) ja kerrot puolisollesi, että jompikumpi loppuu nyt, "peli" tai suhde. Minä pahasti pelkään, että puolisosi ei enää palaa normaaliksi ja luotettavaksi, mutta saapa ainakin reilun mahdollisuuden.

      Sen jälkeen älä tee enää itsellesi vahinkoa antamalla jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ja lykkäämällä väistämätöntä. Elämä muuttuu paremmaksi hyvin nopeasti sen jälkeen, kun pääsee irti epätyydyttävästä suhteesta. Kokemusta on.

    • Toimi heti

      Uskomatonta munattomuutta teikäläiseltä että muijas saa touhuta mitä tahansa. Aivan täyttä sikailuahan toi on sinisilmäisyytes kustannuksella. Voi herran pieksut pistä eukko pihalle niinkuin olis jo. Semmoinen nainen jonka kanssa voitte touhuta yhdessä sun on hommattava.

    • Nakkaa akka pihalle.

    • No ei joo kuulostaapa aika pitkälti pikkuiselta provolta.
      Tunnen nimittäin aika hyvin kyseisen virtuaalimaailman suomalaiset piirit.Se ei ole ensinnäkään peli vaan virtuaalimaailma.Jotkut tosin pelaavat roolipelejä siellä.Harrastavat suhteilua, trollaavat ja kiusaavat muita (mikä on yleistä suomalaisten piirissä).
      Onko aivan pakko provota jokin tietty ohjelma tai sovellutus syyksi ja siten leimata loputkin asialliset käyttäjät kyseisenlaisiksi.

      Ihan tarpeeksi tuntematon on virtuaalimaailma ihmisille että mulkoillaan vinoon jos siitä jollekkin kertoo.Kun ei tiedetä mistä on kysymys on helppo tuomita.Kyseistä sovellutusta käytetään paljon myös koulutukseen eivätkä kaikki suinkaan ole nettiaddikteja tai käy virtuaalimaailmassa touhuilemassa mitä sattuu.

      Eikä se ole sovelluksien vika jos vaimo tai joku muu on hurahtanut nettiriippuvaiseksi.Omaa parisuhdettannekin on syytä tarkastella mikä mahtaisi olla vikana kun toinen pakenee jonnekkin netin syövereihin.

      Kuvauksesi sopii tasan ainoaan yhteen ihmiseen jonka olen tuntenut ja hänkään ei ole kertomansa mukaan kylläkään minkäänlaisessa suhteessa.Tietysti kertoahhan saa mitä tahansa.

      Ja lopuksi sanon että oletpa sinäkin sitten aikamoinen töppönen mieheksi jos et saa vaimoasi kuriin tai töpseliä irti seinästä ja mentyä parisuhdeterapeutille.Irtisano vaikka häneltä se netti sitten varmaankin jotain keskustelua syntyy asiasta.

      Skype on taas aivan eri asia kuin joku second life.

      Se negatiivinen puoli täytyy ihmisistä virtuaalimaailmassa sanoa tuossa sl sovellutuksessa varsinkin että suomalaiset aikuiset ihmiset osaavat olla todella lapsellisia siellä.

      Mutta sieltä löytyy kyllä asiallisiakin paikkoja joissa on normaaleita ihmisiä.Lähinnä ne ovat hengellisiä sekä koulutukseen liittyviä paikkoja.

      Ja muista se että hyvin monet ihmiset sikailevat kaikkialla netissä ei vain virtuaalimaailmassa.Jokaisen oma valinta ja vastuu.

      Et varmasti saa täältä ongelmiisi apua vaan keskustelemalla asiasta vaimosi kanssa.

    • Bros before hoes

      Juu oon ihan samaa mieltä anna sen sun ämmäs lukee tää sun juttus ja antaa sen sit miettiä et mikä on oikeaa elämää ja mikä ei,, Tai sit otat vaan eron mutta kannattaa muistaa ennenkun kerrot niin otat ne puukot ja veitset pois niin et se sua niillä pistä, ethän halua jatkaa elämääs laudoissa tai varsinkaan naisen joka ei sua kunniota tai rakasta.

    • mooses2

      Ei ole muijasi sinua rakastanut. Eikä ketään muutakaan. Vain itseään. Anna mennä mmailmoihinsa.

    • Nörtti tyttö

      Voi jeesus..
      Second Life, toi 2000-luvun "hittimaailma" on aivan surkea ainakin omasta mielestäni. Vanhentuneet ja bugiset graffat ottaa päähän, puhumattakaan yleisestikin kankuedesta ja lagista (tai sitten mulla on vaan huono kone...). Avatareja saa sentään muokattua monipuolisesti mut se ei pelasta tilannetta...

      Miksei vaimosi pelaa vaikka minecraftia tai sitä muistuttavaa blockscape:a, jossa on realistiset grafiikatkin.

      Ja mikä estää ettet pelaa samaa peliä vaimosi kanssa? Voit jutella siellä hänelle jos ahistaa, et oo yksin kun vaimosi pelaa. :)

      • lagii koska huono kone/yhteys/ ja siksi koska sitä käytetään onlinessa jossa on satoja tuhansia käyttäjiä yhtäaikaa.Kyllä grafiikka on kehnoa....


      • Hei kamoon tyttö

        Eikö olisi parempi jalkautua ihan live-elämään tuon ruudun takaa. Ymmärtäisin jos joku tuolle aloittajan puolisolle maksaa siitä pelaamisesta, mutta käsittääkseni näin ei ole.
        Jos toisella on pönttö sekaisin, mitä puolen vuorokauden päivittäinen pelaaminen indikoi, niin luuletko, että miehen vajoaminen samaan tilaan auttaa tuota parisuhdetta?
        Teidän pitäisi molempien hakeutua hoitoon,,,ette olisi yksin,,,sitähän sä tarkotit?


    • tipihii..

      sinuna, aloittaja, soittelisin jo poliisille kun vaimo on noin väkivaltaista tyyppiä.

      kai sinä tajuat, että elät väkivaltaisessa parisuhteessa?

      nyt peli seis ja vaimo hoitoon!!!

    • Entinen kiltti mies

      Vaimosi on sinusta jo eronnut. Tuollaista vaimosi harrastamaa henkistä väkivaltaa ei kestä kovin pitkään sairastumatta itse. Masentuneena voi sitten kontrolli pettää. Muista, että teet itsestäsi syyllisen ja vaimostasi marttyyrin, jos käyt fyysisesti käsiksi vaimoosi. Siitä on miehekkyys kaukana, kun kantaa syyllisyyttä loppuikänsä. Pelasta siis itsesi ja eroa, ansaitset paljon parempaa.

    • Tov.Politruk

      LOL, vaimo kyllä saa pelata, hän on elävä ihminen ja haluaa elää ,eikä olla orja.

      • Kuvaillun

        perusteella tuo ei kovin eläväiselle livenä vaikuta, virituaalisesti ehkä.
        Hoitoonhan tuo pitäisi passittaa. Mitä jos se vaikka kohta innostuu siitä pelaamisesta, eikä nykyinen tuntimäärä edes riitä? Miälenvikasta!


    • autovaimoasi:(

      Toivon ettet kuuntele/lue liikaa mitä ihmiset sinulle kirjoittelevat, he eivät tunne vaimoasi. Minusta vaikuttaa siltä, että hän on erittäin onneton, ehkä ei parisuhteenne takia vaan itseensä. Hän on löytänyt maailman missä hän on suosittu ja haluttu. Kerroit etti hänellä ole oikeassa elämässä paljon ystäviä?

      Väärin hän sinua kohtelee ja hänellä on peliaddiktio, se on selvää. Mutta miksi, se on se kysymys. Nyt on kyllä aika herättää hänet siihen miten hän itse voi, koska hän ei sitä tajua tässä vaiheessa. Sinun kannattaa katkaista nettiyhteys tai viedä kone pois. Kun hän alkaa riehumaan niin poistu ulko-oven taakse tai ehkä vessaan ja soita itse poliisit. Kertomasi mukaan hän on vaarallinen ja et missään nimessä halua että poliisit tulevat hakemaan SINUA. Käytä aivojasi ja suunnittele valmiiksi miten aiot tämän asian hoitaa, valmistaudu henkisesti pelastamaan vaimosi ja kamppailemaan oikeutesi vuoksi. Naisen on helppo syyttää miestä, ole vahva.

      Kaikkea hyvää sinulle, koeta pelastaa vaimosi riippuvuudesta vielä, mutta rakkaudella. Kerro hänelle joka vaiheessa että teet tämän sen takia että rakastat häntä, haluat hänet takaisin elämääsi. Vaimosi ei ole kiinnostunut oikeasta elämästään enää :(

    • Peli tai Sinä!

      Sano hänelle: Joko minä tai peli...Kumpihan mahtaa olla tärkeämpää, niinpähän saat vastauksen. Ja voit toimia sen mukaan, mikä vastaus ikinä tuleekin. Muista se on: joko sinä tai peli, ei mitään kierellen kaarellen uhkailu juttuja, vaan se asia nostetaan pöydlälle ja käsitellään tässä ja nyt taktiikalla.

      Minä ainakin sanoin omalle miehelleni joko tietokone tai minä...ja hän valitsi minut.

    • onions

      Heitähän emäntä ulos ja kone perässä. Niin ja jättäisitte pelaamisen nuorille ettei mene sentään parisuhteet pelien takia poikki :D

    • ohoiohoi

      Eihän tuossa ole mitään järkeä ! Tee ihmeessä jo jotakin ratkaisevaa !

    • second life

      Second Lifessä voi hahmot harrastaa seksiä...
      Adult alueilla on alastomuus sallittu ja siellä on paljon nude rantoja.

      Itse olen keskittynyt hankkimaan rahaa (lindenejä)
      Kurssi noin 1€ = 330 L$

      Pelin oma ohjelma on tosi huono enkä suosittele sillä pelaamista.
      Kannattaa käyttää Firestormia
      http://www.firestormviewer.org/downloads/

    • kokenut60v

      Tässä kuusikymppinen, kolmannessa liitossa oleva onnellinen aviomies. huh, sanon minä; mulla eka vaimo hurahti utopististen pilvilinnojensa perään ja kärsin niin että ammattiauttaja sanoi etten olisi kestänyt kauaa.. Et sinäkään tuota menoa..
      se 20 vuotinen suhde päätty, onneksi vaikka aluksi koville otti! Paljon parempaa on tullut tilalle; hänellä taas kaikki meni mönkään, ei ystäviä miehestä puhumattakaan
      pölhöys tulee esille ennemmin tai myöhemmin. Älä anna nimissäsi olevaa nettiyhteyttä käyttää vastuuttomasti ettei tule suorastaan rikoksia jatkossa. Jos ei muija hae apua (tahtoen sitä oikeasti itse) niin so what, velvollisuutesi on huolehtia itsestäsi äläkä vaan lyö tms, menee vartijalta maine ja työkin vielä!!! Rikoslistaa ei kannata hankkia, poliisit yleensä naisen puolella jos kosketkin..
      Mä ottaisin eron jos ei puhekaan auta (ks edellä) , ei ketään voi laittaa kahleisiin olemaan kunnolla. Jos on väkivaltainen niin stop, sulla on oikeus parempaan!
      Rauhallisesti vaan mutta valinta on sun, muutakin elämää pitää olla kun muijan sekoilu! Tsemppiä!

    • ADDIKTIO.

      Vaimosi on riippuvainen pelistä ja tarvitsee apua. Riippuvuus aiheuttaa sen, että hän hermostuu, jos yrität estää pelaamisen tai uhkailet netin sulkemisella. Monet ovat kommentoineet, että vaimosi ei rakasta sinua, mutta asia ei välttämättä ole niin, koska addikti laiminlyö muuta elämäänsä riippuvuutensa takia. Riippuvuuden tunnistaa nimenomaan siitä, että se alkaa haitata tavallista elämää.

      SL on ilmeisesti senkaltainen peli, johon voi paeta "oikeaa" arkeansa ja rakentaa itselleen keinotekoisen elämän. Hänen sairautensa voi olla yksi syy pelimaailmaan uppoutumiseen. Onko eskapismi tuttu käsite? Hänellä on pelissä keinotekoinen identiteetti, johon kuuluu ilmeisesti myös miehet. Se on yksi pelin jännittävyyttä lisäävä tekijä, mutta tuskin vaimosi pettäisi oikeassa elämässä? Toiset pelaajat myös asuvat ulkomailla? Jos pelissä voi edetä, miehet ilmeisesti jouduttavat etenemistä auttamalla pelissä.

      Vaimosi tulisi siirtää elämänsä takaisin näytön toiselle puolelle, enkä usko, että se onnistuu riittävän nopeasti ilman ammattiapua. Hän myös ilmeisesti tarvitsee uutta sisältöä elämäänsä ja ystäviä ym. Sinäkin ilmeisesti olet usein poissa hänen luotaan.

      • catwoman22

        Oon ajatellu tässä että ehkä sen takia se peli kiinnostaa niin, koska vaimolla on vaikeuksia hankkia kavereita ja ehkä kannustusta omalta mieheltään, jolloin muiden miesten huomio on hänelle kaikki kaikessa. Ja jos kaikki puheenne yleensä liittyy hänen pelaamiseen, se vain vahvistaa hänen sidettä sitä kohtaan.

        Voi olla että vaimo rakastaa sinua vielä mutta ns. parempi elämä (vaikka sekin virtuaalinen) on saanut otteen. Potkaise hänet ulos, kone mukanaan, koska hänen on vain itse mahdollista huomata elämän realiteetit ja se, että netissä luodut pelisuhteet ovat harvoin syvällisiä. Tietenkin, jos tämä on vaimollesi tarpeeksi, se ei tarkoita että sinun tarvitsee myöntyä siihen.

        Elät vain kerran ja vaikka olisi äärimmäisen vaikeaa päästää irti uskossa että seuraavana päivänä hän on henkisesti kanssasi tai koska olette jo käyneet yhdessä läpi rajujakin monttuja, nyt suhde vain vahingoittaa sinua syvästi.
        Sinun kengissäsi jatkaisin matkaa, tutkisin maailmaa, muita ihmisiä, en jäisi paikoilleen asian kanssa jossa sinulla ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa - hänen täytyy itse todeta mitä on tehnyt ja se voi kestää vuosikymmeniä. Mitä sinä haluat tehdä sillä aikaa?


      • KALLE KELLO

        "ADDIKTIO" Olet oikeassa. Alkoholistit käyttäytyvät ihan samoin. Vika on AINA jossain muualla/muussa, mutta EI KOSKAAN siinä riippuvaisessa. Paha sairaus. Elämä menee, menee rahat ja kaikki.


    • haloóta

      Montako minuuttia vielä odotat sitä vääjäämättömästi tulevaa teräaseiskua?????????

    • ne lampaat

      Monet on kehoittaneet eroamaan, mutta ettekö osaa lukea? Nainenhan on itse uhannut erota kun mies on puuttunut peliin. Se olisi miehelle pahempi vaihtoehto kuin naiselle. Jos ei ole kanttia itse tehdä asialle mitään, niin turha täällä palstoilla on märistä. Täältä ei apua tule, jos olet nuin saamaton nahjus...ei elämä yhteen ihmiseen kaadu.

    • Kunnon trolli.

      No mutta aloitushan oli tyäsin trollhattanhan eli trolli. Ja huono sellainen. Pyh.

      • EiVä

        Ei välttämättä. Sepä se ongelma onkin. Nämä tilanteet ovat juuri niitä jossa pulaan joutunutta puolisoa ei uskota vaan luullaan hänen sepittäneen koko tarinan. "Nainen pelaamassa", "Nainen koukussa pelaamiseen" Miten todennäköistä? Monien mielestä yhtä tn. kuin vihreät kääpiöt sängyn alla. Todellisuus voi olla toinen. Muutenkin naiset käyttävät, harmillista kyllä, asemaansa nykyaikana monesti väärin. Nainen määrää kaapin paikan, mutta alkaa liioitella. Homma menee yli ja kun mies lopulta ärähtää, poliisit koputtelee oveen. Tässä on hyvä selitellä sitten, että en minä kun tuo hysteerisesti peloissaan oleva nainen tuolla aloitti. Toivon ettei tätä tapahdu paljon. Tämä käytös vaan vie muilta naisilta uskottavuutta. Ainakin minun silmissä :(


      • EiVä kirjoitti:

        Ei välttämättä. Sepä se ongelma onkin. Nämä tilanteet ovat juuri niitä jossa pulaan joutunutta puolisoa ei uskota vaan luullaan hänen sepittäneen koko tarinan. "Nainen pelaamassa", "Nainen koukussa pelaamiseen" Miten todennäköistä? Monien mielestä yhtä tn. kuin vihreät kääpiöt sängyn alla. Todellisuus voi olla toinen. Muutenkin naiset käyttävät, harmillista kyllä, asemaansa nykyaikana monesti väärin. Nainen määrää kaapin paikan, mutta alkaa liioitella. Homma menee yli ja kun mies lopulta ärähtää, poliisit koputtelee oveen. Tässä on hyvä selitellä sitten, että en minä kun tuo hysteerisesti peloissaan oleva nainen tuolla aloitti. Toivon ettei tätä tapahdu paljon. Tämä käytös vaan vie muilta naisilta uskottavuutta. Ainakin minun silmissä :(

        Kuule, tiedän ja olen nähnyt että näin voi todellakin olla.Tiedän ihmisiä niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin jotka eivät mene töihin second lifen tai irkkailun vuoksi.Suomalaisten piirissä yhteen aikaan vahdittiin kuka mitenkin paljon on online tilassa.No sekin on tosiasia että koneensa voi jopa unohtaa auki mutta on niitäkinjotka oikeasti käyttävät sovellusta melkein 24/7.

        Tiedän ulkomaalaisen sairaanhoitajan joka jättää menemättä töihin kun eurooppalainen poikaystävä on onlinessa.Hän napsi uni/allergialääkkeitä ja kokista että saa unta ja toisinpäin vetää piristäviä yms. että sitten jaksaa olla töissään 12 h.Tiedän että hän mahdollistaakseen oman paikkansa pitämisen otti kerran entisen miehensä luottokortin ja vingutti sitä second lifeen.

        Tiedän tosin naisen reaalielämässä jolle oli pakkomielle sisutaa koti naistenlehden mukaiseksi hinnalla millä hyvänsä ja hän tilasi nettikaupat tyhjäksi poikaystävänsä nimellä.

        Olen kauhistellut hänen tilannettaan jo kauan.Enää emme ole ystäviä koska hänen maailmansa meni vähän väärille raiteille elävässä elämässä ja se näkyi myös tuolla virtuaalielämänkin puolella.

        Tiedän suomalaisia sekä miehiä että naisia jotka nököttävät tuntikausia second lifessa.Ne jotka siellä suhteilevat vahtivat kuka on milloinkin onlinessa ja kyttäävät eri hahmoja joita epäilevät mustasukkaisuuksissaan tämän netideittinsä toisiksi hahmoiksi.Riitelevät ja räyhäävät niin voice chatissä kuin tekstinä ja siitä saavat täysin ulkopuolisetkin osansa.

        Ääneen huutavia mustasukaisia naisia, toisia kiusaavia nettitrolleja jotka sanallisesti haukkuvat toisia käyttäjiä, urkkijoita jotka nauhoittelevat toisten voice keskusteluja ja tallentavat yleisen keskustelun tekstejä ja levittävät sitten niitä eteenpäin.Pikkutuhmia miesavatar hahmoja joilla on pikkutuhmat puheet.Aikuisia jotka ovat löytäneet virtuaalikikkeleitä ja juoksevat ne tanassa edestakaisin.
        Kännääviä aikuisia jotka istuvat netissä 24/7.
        Ei hirveän kypsää meininkiä.

        Sellaista ei ole yhtään mukava katsella eikä kuunnella.Suurin osa heistä on keski-ikäisiä ihmisiä.

        Kyllähän siellä on seksi aika suuressa osassa.On naisia jotka uskovat että lirkutteleva avattarena hyvännäköinen mies on heidän elävän elämän tulevaisuus.Ikävä kyllä näin ei useinkaan ole.Selkeästi on huomattavissa perusuomalaisen miehen jurot suomiavattaret joiden varjolla koitetaan olla jotain muuta kuin normaalisti koskaan oltaisiin.Ja toisaalta ulkomalaisten luomat erilaiset avattaret ja hahmot jotka käyttäytyvät täysin eri tavoin.Monet suomalaiset naiskäyttäjät menevätkin ulkomaalaisten miesavattarien mukaan.

        Suurinosa suomalaisista suhteilee tai soittelee levyjä siellä mistä onkin ollut joskus puhetta esimerkiksi tekijäoikeuksien muodossa kun oletetaan että kukaan siellä ei maksele soittamistaan levyistä mitään tekijäoikeusmaksuja.

        Moni ihminen pakenee tuonne koska siellä sellaiset asiat jotka oikeasti ei ole mahdollisia ovat mahdollisia.Mitäpä ihmistä tuomitsemaan toisaalta käyttipä hän elämänsä miten haluaa mutta se hyötyykö ja tekeekö se hänet oikeasti onnelliseksi ja onko se terveellistä voi olla eri mieltä.Olen huomannut monellakin heistä esiintyvän toisille valehtelua kuten myös itsensäkkin pettamista tietyillä ajatusrakennelmilla ja käytöksellä.Monet selittelevät toimiaan netissä mitä kummallisimmilla selityksillä ja puolusteluilla.

        Suhteilu netissä on minusta epätervettä.Netissä pitäisi muistaa realiteetit ja mennä niiden mukaan ettei luiskahda se mopo lapasista kuten monilla näyttää tekevän mutta siihen on varmaan yhteys heidän oman elämänsäkkin luiskahtamisessa raiteiltaan.

        Seksi virtuaalimaailmassa on rasite niille jotka eivät käytä virtuaalimaailmaansa suhteiluun eikä seksiin.Voi olla aika rasittavaa kuulla ehdotuksia ja lirkuttelua jos on keskittynyt esimerkiksi johonkin luovaan kuten rakentamiseen tai maisemointiin yms.vaikkapa työnsä puolesta.

        Ainoa tapaus missä ymmärrän virtuaaliseksin on aviopari jotka tuntevat elävässä elämässä toisensa ja ovat vaikkapa kaukana toisistaan töissä yms.

        Kehitysvammaiset jotka eivät seksiä muutoin saa tai eivät siihen kykene.

        Kaikenkaikkiaan täytyy muistaa että netti antaa anonyymiteetin.Kukaan ei pysty tarkistamaan juttujen todenperäisyyttä mistään.Kukaan ei tiedä mikä ja mitä on nimimerkin tai hahmon takana.Ken uskoo sen moka.

        Ihminen joka nettideittailee sulkee pois realiteetin sittenpä ei ole mikään ihme jos sieltä pudotaankin ja lujaa todellisuuteen.Jotkut tosin hukkaavat itsensä epätodelliseen nettimaailmaan.

        Mutta suosittelen kokeilemaan sitä tervehenkisissä paikoissa kuten yliopistojen paikat, hengelliset paikat.Esimerkiksi kelalla ja työkkärilläkin on tulossa ja rakentumassa sinne paikat sekä monilla oppilaitoksilla on jo.


    • yaritt

      Hei,

      ensinnäkin kaikille tiedoksi. Tämä avaus ei ole trollausta. Rekisteröin nyt nimimerkin kun tämä jostain syystä nostettiin etusivulle.

      Kyllä vaimoni kanssa juttelen asiasta. Tämä on vaan kanava saada muidenkin mielipiteitä ja purkaa omaa pahaa oloa kun en asiasta kehtaa puhua kellekään kavereistani

      Tilanne tällä hetkellä on se: että eilen taas riideltiin ja erottiin. Aamulla sitten puhuttiin ja pitkin päivää, vaimo on luvannut hankkia apua ongelmaansa. Myöntää käytöksensä olleen kohtuutonta minua kohtaan ja myöntää toimineensa väärin.

      en helposti haluaisi luovuttaa koska rakastan häntä kovasti.

      • ?..,,.,,.

      • j.k,k,k,k,k

      • haluaakohan ollakkaa

        Kyse on kai siitäkin että mikä se vaimosi ongelma on?

        Kyseinen peli vai sekin ettei haluaisi olla kanssasi?

        Ei tämä vaimosi juttelisi vieraille miehille skypen välityksellä ja harrastaisi ns. virtuaaliseksiä, jos siihen ei jotakin oikeaa halukkuutta olisi? Haluaako edes olla kanssasi?


      • pelin henki

        Kannattaa taistella OMANSA puolesta! Olet sankari, jos pystyt pelastamaan vaimosi nettimaailman syövereistä ja sitä kautta ehkä jo vääryyteen ja jopa rikollisuuteenkin ajautumisesta, siis täysin sokeasta käytöksestä, jossa ei ole nähnyt realiteetteja ja elänyt todellisuudessa vaan virtuaalimaailmassa, joka koukuttanut ja saanut riippuvaiseksi.
        NYT näyttää hyvälle, jos vaimosi todella on myöntänyt toimineensa väärin ja jos hän vääristyneestä maailmastaan havahtuu ja huomaa, että hänen oma miehensä aidosti rakastaa ja huolehtii hänestä, jopa rankoillakin tavoilla saadakseen tilanteen normalioitumaan, niin uskonpa, että vaimosi vielä tulee olemaan kiitollinen, että PELASTIT HÄNET!!!
        Peliriippuvuus oikeasti vääristää todellisuutta!
        Olen 50 ja aloin ajankulukseni pelata yhtä tietokonepeliä, ja koska se aiheutti jännitystä ja pelasin tuntikausiakin, niin lopulta kävi niin, että kun ovikello soi, minulle iski pelko ja pakokauhu ja koin ikäänkuin olevani edelleen siinä pelissä ja että "joku jahtaa minua"! Sen kun tajusin, siihen loppui peli!!!
        Todellinen maailma näytti, mitä peliriippuvuus vaikuttaa: jatkoin peliä vielä tosielämässäkin ja pelko ja jännitys olivat ihan konkreettisia! Se hetki, jonka koin, meni aika nopeasti ja ehdin vielä ihan tolkuissani ovea avaamaan, mutta HERÄTTI minut virtuaalimaailoista ja sai lopettamaan sen "huumeen"!!!


      • fdsvcxvxcxcv

        Mielestäni nettiseksi on jo pettämistä niin kuin on myös jatkuva netissä kirjoittelu ja flirttailu.

        Jos tämä tosiaan ei olisi provo niin sanoisin, että tilanne on jo aika selvä. Kannattaa ottaa ero, koska pettämiseen tuo johtaa lähes varmasti. Voithan tietenkin ehdottaa avointa suhdetta jos homma toimii paremmin sillä tavoin. Pelin orjana oleva nainen tosin on aika huono kumppani mielestäni.


      • pidä pääsi
        pelin henki kirjoitti:

        Kannattaa taistella OMANSA puolesta! Olet sankari, jos pystyt pelastamaan vaimosi nettimaailman syövereistä ja sitä kautta ehkä jo vääryyteen ja jopa rikollisuuteenkin ajautumisesta, siis täysin sokeasta käytöksestä, jossa ei ole nähnyt realiteetteja ja elänyt todellisuudessa vaan virtuaalimaailmassa, joka koukuttanut ja saanut riippuvaiseksi.
        NYT näyttää hyvälle, jos vaimosi todella on myöntänyt toimineensa väärin ja jos hän vääristyneestä maailmastaan havahtuu ja huomaa, että hänen oma miehensä aidosti rakastaa ja huolehtii hänestä, jopa rankoillakin tavoilla saadakseen tilanteen normalioitumaan, niin uskonpa, että vaimosi vielä tulee olemaan kiitollinen, että PELASTIT HÄNET!!!
        Peliriippuvuus oikeasti vääristää todellisuutta!
        Olen 50 ja aloin ajankulukseni pelata yhtä tietokonepeliä, ja koska se aiheutti jännitystä ja pelasin tuntikausiakin, niin lopulta kävi niin, että kun ovikello soi, minulle iski pelko ja pakokauhu ja koin ikäänkuin olevani edelleen siinä pelissä ja että "joku jahtaa minua"! Sen kun tajusin, siihen loppui peli!!!
        Todellinen maailma näytti, mitä peliriippuvuus vaikuttaa: jatkoin peliä vielä tosielämässäkin ja pelko ja jännitys olivat ihan konkreettisia! Se hetki, jonka koin, meni aika nopeasti ja ehdin vielä ihan tolkuissani ovea avaamaan, mutta HERÄTTI minut virtuaalimaailoista ja sai lopettamaan sen "huumeen"!!!

        jos on paha peliaddiktio niin siihen voisi laittaa vaikkapa herätyskellon viereen joka soi tunnin pelaamisen jälkeen - sitten kellon soidessa vain armotta peli seis ja jatkuu huomenna.


      • pelillä ei vaikutust
        pelin henki kirjoitti:

        Kannattaa taistella OMANSA puolesta! Olet sankari, jos pystyt pelastamaan vaimosi nettimaailman syövereistä ja sitä kautta ehkä jo vääryyteen ja jopa rikollisuuteenkin ajautumisesta, siis täysin sokeasta käytöksestä, jossa ei ole nähnyt realiteetteja ja elänyt todellisuudessa vaan virtuaalimaailmassa, joka koukuttanut ja saanut riippuvaiseksi.
        NYT näyttää hyvälle, jos vaimosi todella on myöntänyt toimineensa väärin ja jos hän vääristyneestä maailmastaan havahtuu ja huomaa, että hänen oma miehensä aidosti rakastaa ja huolehtii hänestä, jopa rankoillakin tavoilla saadakseen tilanteen normalioitumaan, niin uskonpa, että vaimosi vielä tulee olemaan kiitollinen, että PELASTIT HÄNET!!!
        Peliriippuvuus oikeasti vääristää todellisuutta!
        Olen 50 ja aloin ajankulukseni pelata yhtä tietokonepeliä, ja koska se aiheutti jännitystä ja pelasin tuntikausiakin, niin lopulta kävi niin, että kun ovikello soi, minulle iski pelko ja pakokauhu ja koin ikäänkuin olevani edelleen siinä pelissä ja että "joku jahtaa minua"! Sen kun tajusin, siihen loppui peli!!!
        Todellinen maailma näytti, mitä peliriippuvuus vaikuttaa: jatkoin peliä vielä tosielämässäkin ja pelko ja jännitys olivat ihan konkreettisia! Se hetki, jonka koin, meni aika nopeasti ja ehdin vielä ihan tolkuissani ovea avaamaan, mutta HERÄTTI minut virtuaalimaailoista ja sai lopettamaan sen "huumeen"!!!

        Tässä tapauksessa vain vaimo ei ainoastaan pelaa peliä, vaan juttelee myös vieraille miehille salaa puhelimen välityksellä ja harrastaa ns. virtuaaliseksiä.

        Kyseisessä pelissäkin olen kuullut että harrastettaisiin ns. virtuaaliseksiä ja saataisiin rahaa myymällä itseään.

        Vaikka tuo peli nyt taitaa olla vain huono vitsi (kun ei näissä nykypäivän peleissä ole vieläkään kovin kehittyneet grafiikat ja tuohon on jo useita vuosia sitten tehty pelimoottori).

        Mutta tuo tietoinen pettäminen ei tapahdu pelkästään pelin takia, vaan se tapahtuu muiden syiden takia.


    • kat5

      Tutulta kuulostaa, nimittäin exäni hurahti aikoinaan chattiin ja pelasi siellä biljardia miesten kanssa ja chattasi siinä ohessa koko ajan. Tämä tapahtui 2000-luvun vaihteessa ja oli se yhtä helvettiä. Siihen kuului nettiseksiä ja lopuksi vaihdettiin valokuvia ja osoitteita ja tehtiin treffejä. No katselin sitä jonkun vuoden,mutta kyllä se eroon johti ja 2003 vuonna erottiin 17 vuoden suhteen jälkeen. Nyt lähdet nopeasti siitä HELVETISTÄ, koska ei tuota tarvi kestää. Puhumiset ei auta, kun toinen elää aivan "omassa" maailmassa.

    • auttavakäsi-original
    • vaimo*

      Aloittaja...vaimosi toimii väärin. ei kuulu parisuhteeseen jatkuva keskustelu vieraitten miesten kanssa...varsinkin kun hän esittää sinkkua. Toisaalta...ihmettelen sitä että hän tekee sitä myös sinun läsnäollessa. Ilmeisesti vaimosi ikäänkuin mieltää sinut vain kaveriksi taikka sitten hän ei oikeesti vaan tajua. Koitappa tehdä samoin vaimosi läsnäollessa. Ala juttelemaan netissä naisten kanssa ja käske vaimosi olla hiljaa ettei toinen nainen kuule että olet parisuhteessa. Katso miten vaimosi reagoi siihen. Ehkä vaimosi ei tajua ennenkuin saa pikku herätyksen että miltä se toisesta tuntuu.

      Nyt musta tuntuu siltä että enemmän kuin peli, niin häntä kiinostaa nyt nuo vieraat miehet, voi sen pelin varjolla pitää yllä näitä keskustelu suhteita näihin miehiin.

    • Mafia Wars widow

      Minä menetän mieheni Mafia Warsille. Tai oikeastaan siellä kaiket yöt pelaaville naisille.
      Tilanne alkoi ihan harmittomasta pelailusta, mutta nyt vie jo kaiken vapaa-aikansa.
      Kotona olo aika menee lähes kokonaan 'pelaamiseen'. Lieve ilmiönä siellä sama, naiset jotka hyväilee joka viestissään. Ja niitä viestejähän riittää. Yötäpäivää riittää 'asiaa'.
      No, minä olen tappioni niellyt ja kaikessa hiljaisuudessa järjestellyt asioita siihen malliin, että kesällä muutan pois. Edes lapset ( jo teinejä)neivät vielä tiedä.
      Olen aina ollut sitä mieltä, ettei hän meitä huomaa, ennenkuin pyykki/ruokahuolto loppuu, mutta sitä en enää ole katsomassa.
      Ja aivan turha tulla sanomaan, että on väärrin häipyä tosta vaan. Meillä kun on liittoa takana jo yli 20 vuotta.
      Mutta sitä saa mitä tilaa. Nyt hän saa ilman häiriöitä jatkaa virtuaalielämäänsä.

      • heh ja lol

        saapa äijä sitten pelata rauhassa. Naisten huomio alkaa sitten vähentyä kun skypepuheluissa alkaa näkyä jäteröykkiöitä taustalla.


    • srfhsrfhnsrf

      VAIHE 1: Saa hänet ymmärtämään tilanteen vakavuus
      - Sano vaimollesi, että hänellä on riippuvuus pelistä ja tietokoneesta (ei nalkuttamalla vaan ystävälliseen ja ymmärtäväiseen sävyyn keskustellen).
      - Kerro, mitä haittaa hänen riippuvuudestaan on hänelle itselleen ja sinulle. Asian tehostamiseksi voit laatia hänelle listan näistä asioista ja ojentaa sen hänelle.
      - Lopuksi voit mainita että haluat puuttua asiaan sen vuoksi että rakastat häntä ja/tai välität hänestä.

      VAIHE 2: Auta hänet pois riippuvuudesta
      - Annat hänelle tiukan ehdon; jos hän ei pysty olemaan vähempää kuin kahta tuntia tietokoneella per päivä, sanot vieväsi hänet katkaisuhoitoon (kyllä, niitä on tarjolla myös peliriippuvaisille).
      - Silloin kun hän ei ole tietokoneella, keksikää jotain yhteistä kivaa tekemistä, kuten esim. kävelylle lähteminen, elokuvailta, ravintolaillallinen, huvipuistossa tai teatterissa käynti. Muista tällöinkin korostaa kumppanillesi sitä miten paljon hänestä pidät.

      VAIHE 3: Ero jos mikään ei onnistu
      - Jos tilanne on niin vaikea ja mahdoton, että et pysty muuttamaan vaimoasi, ero lienee vaihtoehto. Älä kosta, älä petä. Voit aluksi vain uhata YSTÄVÄLLISEEN SÄVYYN erolla, että jos hän ei ole valmis tekemään muutosta ja virtuaalimaailma on hänelle tärkeämpi, on parasta kai päättää suhde.

    • get a fucking life

      hanki elämä.
      ps.kuka käski mennä naimisiin ja ottaa mukaan jo siinä vaiheessa kolmannen osapuolen nimeltä valtion kirkko?

      • 9+4

        Kirkko ei automaattisesti liity avioliittoon millään tavalla


    • KALLE KELLO

      Minusta et ole yhtään vainoharhainen, mutta vaimosi on seonnut. Hän tarvitsee hoitoa peliriippuvaisuuteen. Asia ei muutu se on satavarma ja myös se, että et varmasti ole ainoa. Ilmeisesti hän ei tee esim ruokaa, pyykkäystä ym tai ette käy yhdessä missään. Sinuna veisin koko helkkari koneen kaatikselle. Oudoksi on eläminen mennyt. Miten ennen tultiin toimeen? Kukaan ei osaa edes puhua toiselle mitään naamatusten vaan kaikki hoidetaan jonkun helkkarin naamakirjan välityksellä, puhelin on oltava aina mukana ja täydessä latingissa jos joku sattuis soittamaan jne... En tähän päivään mennessä ole vielä oppinut ymmärtämään ihmisiä, jotka tulevat kotiin töistä, koulusta tai mistä tahansa he ensimmäiseksi aukasevat koneen ja istuvat yömyöhään jossain naamakirjassa kertomassa KAIKKI tekemisensä ja tekemättä jättämisensä ja kaikki muu normaali tekeminen jää. Ei käydä edes ulkona. Sairaaksi on touhu mennyt

    • hehh hohh

      Heh, tulee mieleen ex-vaimoni. Kuule hyvä mies, sinä olet vaan maksajan roolissa ja olet mukana kuvioissa juuri ja ainoastaan maksajana. Olet samanlainen nassukka kuin minäkin, liian kiltti jotta panisit oikeasti vastaan ja myönnyt kaikkeen kun se on helpompaa. Mutta kerron sulle, että se tunne kun pääset tuosta eroon on aivan valtaisan upea. Muista kuitenkin, että kun tämä koppelo sua pyytää takaisin (ja tekee sen 100 prosenttisella varmuudella, olethan helppo nakki maksumieheksi) niin et mene. Ole kovana.

    • karambola12

      Ikävä että on käynyt noin.. Naisesi vaikuttaa sitlä, ettei häntä kiinnosta vähääkään sinun mielipiteesi.. Jos hän todellakin pelaa, eikä keskustele kokoajan jonkun miehen kanssa, on kyllä aika riippuvainen mokomasta pelistä. Toivottavasti tilanteenne muuttuu parempaan suuntaan! :)

    • hävisit

      Aloittaja on jo hävinnyt ...

      Mikäli pitää valita SL tai reaalielämä niin SL voittaa 6-0

      Second Lifeen jää koukkuun.

    • en sietäisi

      "Jätä se sika". Hän kohtelee sinua kuin ilmaa, sinun on jopa oltava hiljaa omassa asunnossasi kun hän lirkuttelee rakastajalleen, hävytöntä. Olet ansainnut parempaa.
      Sano että jos pelaaminen/lirkuttelu ei lopu niin ero tulee. Saat nähdä kumpi hänelle on sitten tärkeämpää.

    • ugazakabaka

      Akka vaihtoon, eikö tuo tullut mieleen jo kirjottaessa?

    • netnainen

      Hyvä, jos vaimosi on viimein myöntänyt virheensä. Toivottavasti asiat tulevat kuntoon. Koko ketjun lukemisen jälkeen sanoisin, että jos asiat eivät siltikään muutu, olisi parasta ja myös turvallisinta muuttaa pois. Netin katkaisu tai muu vastaava voi oikeasti johtaa niin pahaan riitaan, että veitset viuhuu. Joku voisi nähdä lähdön itsekkäänä, mutta onhan kyse sinunkin terveydestäsi. Jospa vaimosi vajoaisi aivan pohjalle, mistä sitten voisi lähteä paranemaan? Tai sitten vain huomaisi ajan kuluessa, mitä oikein on tapahtunut. Viestien perusteella vaimosi saattaa todella olla hyväksikäyttäjä luonteeltaan. Ottamalla häneen etäisyyttä voisit ajan kanssa nähdä asiat kirkkaammin.

      Minä kokeilin Second Lifea kerran ja vieläpä juuri nähtyäni siitä dokumentin, kaiketi saman kuin vaimosi (katsoin sen netistä). En pitänyt siitä, mutta muutama vuosi sitten monenlainen chattailu oli minulle todella koukuttavaa. Oli mukavaa saada kehuja ja olla haluttu, ja antaa itsestäni hieman parempi kuva kuin oikeassa maailmassa. Olin silloin parisuhteessa ja tiedostin kyllä chattailuni menevän jo vääryyden puolelle, mutta yritin olla ajattelematta asiaa. Onneksi kuitenkin ymmärsin tekoni jo melko varhain ja lopetin chattailun kokonaan ennen kuin poikaystäväni sai tietää asiasta. Jos en rakastaisi häntä näin paljon tai jos olisin hieman moraalittomampi, olisin saattanut jatkaa. Siksi minun on erittäin helppo uskoa kertomuksesi.

      Älä pelkää ottaa etäisyyttä tilanteeseen mikäli vaimosi ei lähde paranemaan vielä. Sinä et ansaitse hänen tekemiään vääryyksiä. Et halua elää pettävän ja väkivaltaisen ihmisen kanssa, etkä halua saada häneltä lopullista iskua. Voit jatkaa elämääsi uudelta pohjalta tai ehkä yhdessä korjata nykyisen elämänne. Voimia sinulle.

    • uskotko valheetkin

      E ole vainoharhainen. Vaimosi on joko uskoton tai peliriippuvainen. Jätä vaimosi tai hommaa hänet pelivierotushoitoon.

    • (T)eräsmies

      Aloittaja, pidä kännykameraa kokoajan hollilla. Jos saat kuvattua dokumenttia siitä, että naisesi alkaa riehua saksien tai muiden teräaseiden kanssa, niin on se selvä todiste poliiseillekin, ettei naisellasi ole kaikki muumit laaksossa.

    • Irl voittaa aina

      Lähde ja äkkiä. Olet jo hävinnyt pelin, voin kertoa kokemuksesta. Ex-avomies oli ihan samaa kaliiberia kuin sun vaimosi. Loppuen lopuksi tuli jostain ihan ihka oikee sukupuolitautikin hänelle, vaikka ei kuulemma tiennyt mitään tai ollut tehnyt mitään... Hoh hoijaa.

      Kenenkään aikuisen ei kuulu joutua kaitsemaan puolisoaan kuin lasta. Lapselle määrätään sallittu aika netissä... Ei aikuiselle. Näkeehän sen, että toinen ei halua alkaa elämään oikeaa elämää kanssasi. Nosta kytkintä. Se on paras neuvo jonka tulet saamaan.

    • mies23ve

      Vaikka tuntuisi kuinka pahalta, niin ei kannata tuhlata omaa elämäänsä tuommoiseen turhaan ihmiseen. Mitä nopeammin jätät hänet, sitä nopeammin toteat että onneksi teit niin, ja sitä enemmän sinulle jää myös PAREMPAA aikaa omaan elämään.

    • Elämää nähnyt

      HUOMIO - VAROITUS!

      Hälytyskellot pitäisi soida tuossa kohtaan vai etkö usko näkemääsi ja kokemaasi. Pitääkö tuon vielä sattua sinuun enemmän että tajuat että sinua on jymäytetty suhteessa ja pahan kerran?

      Tässä kultainen neuvo, eikä maksa mitään:

      Ota pian tavarasi ja juokse ja lujaa.
      Tuo on selvä puumanainen joka vain tekee sinut onnettomaksi ja pitää sinua turvanuijana. Tekee selkäsi takana asioita jotka eivät kuulu terveeseen suhteeseen.

      Nainen lähtee ennemmin tai myöhemmin jos sinä et nyt lähde. Ota sinä hatkat ja näytä että hän jäi kiinni. Voit jättää kirjeen tai jonkun viestin että se on loppu. Kerro miksi lähdit, on tärkeää. Kerro että tulit surulliseksi koskä näit mitä hän teki. Se riittää.

      Et ole todellakaan vainoharhainen, tunnistan ko. ihmistyypin heti kuin luin kirjoituksesi. Lähde, jätä se nainen. Ilmoitat vain että suhde on loppu. Jos et tee sitä, hajotat itsesi henkisesti ja sillä voi olla traumaattisia vaikutuksia elämääsi.

      Naiset mittaavat omaa markkina-arvoa ja kuvittelevat yhtä jos toista itsestään. Kaikki vain eivät ole yhtä onnekkaita että selviävät hengissä toisten tunteilla leikkimisestä.

      Älä lähde tuohon leikkiin ja julmaan vedätykseen mukaan.

      Ole järkevä ja usko minua. Minä olen nähnyt monia vastaavia tapauksia ja osa on päättynyt surullisesti.

      Ota ja lähde mahdollisimman pian!

    • wwrrrrrwwww

      Vaikuttaa psykopaattisia/narsistisia piirteitä omaavalta tämä vaimokkeesi.
      Oletko muuten havainnut, että hänen olisi helppo manipuloida ihmisiä tai onko hän manipuloinut sinua jatkuvasti saadakseen tahtonsa läpi? Ehkä hän on päässyt elementtiinsä tuolla pelissään kun pääsee manipuloimaan muita pelaajia.
      Ainakaan käytöksestään päätellen hän ei sinusta paljon tunnu mitään välittävän, varmaan osasi on maksaa hänen mielitekojaan. Paras olisi juosta ja lujaa, mitä nopemmin sitä vähemmän kärsit.

    • Huijariakat

      Tuollaiset naiset jos heitä sellaisiksi voi kutsua ovat PAS-äitejä. PAS-syndrooma on paha ja salakavala. Jos vain mahdollista älä ole missään tekemisissä. Tollaset ihmiset ajaa sinut ongelmiin. Puistattaa ajatuskin moisista loisista mitä näet siinä. Huh huh.

    • kuihjkr7yi6jug7

      Eivät ihmiset siellä pelaa elleivät pelaa zyngoja ja bingoja saadakseen lindeneitä.

      Naiset ovat siellä koska siellä on joku mieshahmo joka kertoo sen mitä he haluavat kuulla siellä.ja miehet saavat sitä mitä he sieltä haluavat saada.

      Uskoo ken tahtoo mitä siellä kuulee.

      Joillekkin ihmisille riittää että he näkevät hahmonsa sekstailemassa siellä upeana toisen upean hahmon kanssa puhumassa hempeitä.Elämässä hienoissa mansioneissa sisustettuina niin ettei kenelläkään olisi siihen omalla rahalla koskaan mahdollisuutta.Lekotella bahamalla kauniiden naisavattarien kanssa ja ajella mitä ihmeellisimmillä vekottimilla ja surffailla aalloilla.Toteuttaa itseään olemalla DJ...olemalla malli, olemalla live esiintyjä soittaa tai laula.matkustella.

      Miksi luulet että virtuaalimaailma koukuttaa ihmisiä.

      Minäkin rakensin virtuaalikirkon, menen aina jonnekkin notskille ja nukahdan kuunnellessa nuotion ritinää.Virtuaalia voi käyttää vaikka mihin ja vaikka miten.

      http://www.youtube.com/watch?v=BtYe0720Bys
      WW2 style planes used include P-51D Mustang, Supermarine Spitfire and Focke-Wulf TA152H-0.

      http://www.youtube.com/watch?v=vNyr5DyeiWo
      First in a series of Fashion Marketing Videos for Beck and Carter, the Versace retailor in Second Life. Filmed in Cuba.

      Versailles in Second Life
      http://www.youtube.com/watch?v=kSCsFhx_Nm0

      Game-based learning for Virtual Patients - Multi patients
      http://www.youtube.com/watch?v=VhQ8MjdRq_4

      The German forces stationed in Caen, France in 1944 (SL's New Bastogne Sim),
      http://www.youtube.com/watch?v=K9AQHzdxwdk

      Masterpieces in Second Life - Calas Galadhon - Winterworld
      http://www.youtube.com/watch?v=SLOod-PVgW0

      (World's End Garden) Second Life
      http://www.youtube.com/watch?v=zH3KFKpD_P4

      SECOND LIFE - CHANNEL ISLAND MENTAL HOSPITAL
      http://www.youtube.com/watch?v=lg0_u2Yjk8I

      The Birth Place in Second Life
      http://www.youtube.com/watch?v=Kw-KL-lCesE

      The normal birth scenario is part of the training which students are learning there in a replica of the actual facility in New Zealand. Second Life Education in New Zealand and PookyMedia present this important video.

      Bad Romance in Second Life
      http://www.youtube.com/watch?v=kE073L-RWIE

      Duran Duran Reflex at Hyde Park Second Life

      Second Life video Duran Duran Universe:sta pyörii Duranien olympialaisten avajaiskonsertissa.Näissä DDU sl partyissä käy muutamia suomalaisia.

      http://www.youtube.com/watch?v=eQaeFLMYtg4&list=UUjAkxJTW6IuMdjOMJCiPflw

      http://www.youtube.com/watch?v=-n5aUDv0CiU&list=UUjAkxJTW6IuMdjOMJCiPflw

    • tryry

      AP: miksi sinä et voisi kehittää jotain omaa harrastustasi, niin et roiku koko ajan vaimossasi? Ja, voisit hommata oman koneen, ja mennä Second lifeen, ja alkaa elämään siellä vaimosi kanssa, jopa salanimellä, jos haluat. Onhan siellä kai pariskuntia.
      Tiedän vain Imvusta että moni siellä on pariskunta, ja kertovat olevansa naimisissa.
      Tuo vaimosi touhu on ihan viatonta, niinhän myös miehet kuluttaa kaiken ajan lätkäpeleissä, harkoissa, tai videopeleissä. Tehkää sopimus että tietty aikaraja on , jota hän ei saa ylittää siellä.
      Samalla tavalla urheiluhullut miehet on salilla 6 tuntia päivässä, sävaan et tykkää kun vaimo ei ole passaamassa sinua!!

      • ei ainakaan noin

        Järkevämpää se on päästä koneesta eroon ja saada muuta tekemistä. Sama juttu vaimollekin että järkevämpää se on pelaamisesta saada pois.


    • ,.jk.k ,.kjlilyuot77

      http://www.youtube.com/watch?v=wpvsoP6UDGM
      Wonderland - virtual relationships

      An edited down version of the BBC program Wonderland and it's episode spotlighting virtual world romance in Second Life. I consulted with the assistant producer on Second Life related things and they brought me (and my avatar in SL Rhiannon Chatnoir) in to officiate the wedding ceremony of Nik and Kira. Enjoy some of my 'virtual' BBC debut.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      93
      7670
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      124
      6390
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      164
      4501
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      91
      2656
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1668
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1564
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      48
      886
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      822
    Aihe