Työpaikka kiusaamisesta

kiusattu2

Nykyään ihmetellään miksi nuorille ei kelpaa kaikenlainen työ, esim. siivous tai hoitoala, kaikki sellainen misä joutuu tekemään ruumiillista työtä ja on likaista, pitkään mietittyäni ja haastateltuani montaa nuorta tulin siihen tulokseen ettei itse työssä ole se vika vaan siellä työpaikaikoilla se henkilöstö, esimerkiksi siivousalalla on yleensä työnjohdossa jokin sellainen jolla on epämääräinen koulutus tai ei sitä ollenkaan sekä hänellä on taipumusta kerätä kestosuosikkeja.
Monessa työpaikassa on myöskin vanhat työtekijät niin hallitsevia ettei nuori voi heidän painostuksen alla muuta kuin myötäillä. Naurettavinta on kuitenkin se että esimiehillä itsellään on ongelmia joita vanhat työntekijät tai niin sanotut ruskeakielet peittelevät, tarkoitan tällä alkoholiongelmaa, työpaikalla muhii vuosia salainen pommi johon kukaan ei uskalla tarttua lopputilin pelossa, vanhemmat yleensä joskus puhuvat työasioistaan kotona ja jos nuori joutuu kuuntelemaan tällaista monta vuotta ja katsomaan läheltä kuinka isä tai äiti on kärsinyt työpaikallaan niin varmaan on tullut mieleen etten kyseistä ammattia lue tai hanki itselleen. Olisi hyvä jos viranomaiset tarttuisivat näihin ongelmiin kovemmalla kädellä ,mutta olen tullut siihen tulokseen ettei heitäkään kiinnosta muu kuin se oma palkkapäivä, miksi turhaan nostaa takapuoltaan tuolista kun se palkka juoksee teetpä tai olet tekemättä, kyllä hävettää olla suomalainen.

7

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KaupanKassa. .

      Ootko sitten liian herkkä naljailuun? Tarkoitan että työssä tehdään duunia, niistä fossiileista huolimatta. Ja kaikkialla voi törmätä asennevammasiin, joten kannattaa pikemmin kehittää semmonen apina suodatin ja ottaa iisisti, työstä palkka, ja siin se.

      • sama kiusattu

        En puhu itsestäni nyt vaan ihan yleisellä tasolla, tarkoitan nyt nuoria jotka menevät eka kertaa työhön, minkälaisen kuvan saavat nykyajan työpaikoista, itseäni kiusattiin yli 10 vuotta ja kiusaajana oli esimies, kehitin esimiehen kiusaamista vastaan hälläväliä tyylin, nyt onneksi pääsin hänen otteestaan kun sairastuin ja en enää voi tehdä niitä töitä, sen jälkeen kyseisellä esimiehellä oli vaikea saada työntekijöitä niihin hommiin, joutui ottamaan ihan työvoimatoimiston pohjasakkaa.


    • normaalit ihmiset?

      Sehän se vasta mukavaa onkin kun kiusaajina on työyhteisö. Ei katso ikää eikä paikkaa, kun joku otetaan porukalla haukkumisen kohteeksi. Aivan uskomatonta toimintaa. Yhä edelleen vaan voin halveksia moista sakkia.

    • Kokemuksia...

      Minä taas olen saanut sen käsityksen, että nuorilla, ei tietenkään kaikilla, on sellainen kuva työelämästä, että siellä pitäisi aina olla "kivaa", ja tietysti mahdollisimman suuri palkka heti alussa.

      Työelämässä ei todellakaan aina ole "kivaa", eikä työkavereita voi valita. Kaikilla työpaikoilla on erilaista porukkaa, ja sitä "kiusaamistakin" pitää kestää. Nuoret usein kokevat kiusaamiseksi sen, että kehoitetaan tekemään töitä, ja puututaan esim. Facebookissa norkoiluun.

      Enkä todella tarkoita kaikkia nuoria, päin vastoin. Suurin osa suhtautuu työntekoon työntekona, mutta oman kokemuksen mukaan joukossa on paljon nuoria, jotka eivät tajua, että työpaikalla ollaan tekemässä töitä, eikä lorvimassa.
      Ja jos pyytää tekemään töitä, niin haetaan saikkua, kun työpaikalla "kiusataan", ja pää ei kestä.

      • ainainen "norkoilia"

        Mua on uhattu tappamisella, raiskaamisella, irtisanomisella ja väkivallalla kaikki esimiehen toimesta. ikää on vasta 22 vuotta ja kyseessä on vasta ensimmäinen työsuhde. ei ihmekkään että joillakin nuorilla ei työnteko nappaa. mielenkiintosinta tässä on se että olen joutunut jopa 2 vuoden ajan hoitamaan hänen virkaansa hänen ollessaan muilla työmailla.

        olisihan se mukavaa että työpaikalla edes joskus olisi "kivaa" eikä henkistä väkivaltaa.


      • kiusattu2

        Siitä facebookissa norkoilusta, itsellä monta tuttua jotka norkoilee kyseisessä paikassa työaikaan, joten ei ne nuoret ole aina siellä ja nämä nuoret jotka työpaikoilla edustavat tätä ryhmää että pitää olla työpaikalla hauskaa ja paljon palkkaa ,ovat kotona tottunet saamaan kaiken ilman työntekoa, heiltä ei kotona ole vaadittu tekemään mitään ja jos vanhemmat samanlaisia niin missä sitä oppii tekemään. Nämä nuoret jotka lorvivat työpaikalla ja hakevat sitä saikkua kiusaamisen varjolla ovat vaan niin patalaiskoja ja ovat huomanneet että helpommallakin pääsee mutta tiedän työpaikkoja jossa vanhemmat työntekijät pitävät etuoikeutena juoksuttaa omilla asioillaan näitä nuoria, ei ihme että leipiintyvät työntekoon.


      • kepeitä yhdistelyjä

        Kiusaamista ei pidä kestää missään muodossa.
        Toki laitoit lainausmerkkeihin tuon työntekoon vaatimisen kiusaamisena, mutta ei kannattaisi leikilläänkään vetää näiden kahden välille yhteyttä, koska todellinen kiusaaminen on henkisesti raastavaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      132
      8122
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      158
      7344
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      185
      4995
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      251
      3352
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      104
      2842
    6. Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?

      Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?
      Maailman menoa
      7
      2644
    7. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      147
      2475
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      174
      2255
    9. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1955
    10. Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?

      Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n
      Maailman menoa
      12
      1949
    Aihe