Saako kirjailija olla erakko?

Ajattelen niin, että historia on muokannut sitä kuvaa jollaisena kirjailija ikäänkuin halutaan nähdä. Näin yleistäen kirjailijan ehkä pitäisi olla kiinnostunut kulttuurista sen kaikilla tasoilla ja olla aktiivinen toimija kulttuurin kentällä. En minä missään nimessä halveksi Marissaa, hän vain sattui luonnostaan olemaan juuri sellainen kultturelli henkilö ja sopi siksi hyväksi esimerkiksi. Kyllähän näitä luonnostaan muottiin sopivia henkilöitä aina silloin tällöin ilmaantuu, vaikka harvassa he ovat.

Välillä suututtaa myös se, miten media haluaa oikein ruokkia sitä kuvaa, millaisena kirjailija pitäisi nähdä. Yritin tässä taannoin katsoa yle areenasta dokumenttia Sofi Oksasesta. Siinä vaiheessa kun Sofi oltiin laitettu istumaan vanhan kirjoituspöydän ääreen huoneeseen joka oli sisustettu...noh melkoisen antiikkiseen tyyliin korkeakirjallisuuden kaikkiin kliseisiin sopien....ja nosti savukkeenpitimessä olevan savukkeen huulilleen puhallellen dramaattisesti savuja kasvoilleen ja puhuen kirjallisuudesta, niin läppärin kansi napsahti nopeasti kiinni.

Päätin, että jos minä joskus olen kirjailija ja vaikka kirjoitan kunka historiallisia romaaneja ja korkeakirjallisuutta, niin en mene mukaan tuollaiseen. Annan haastattelut sitten vaikka verkkarit jalassa. Todellisuudessa kirjoittaja istuu siinä olohuoneen sohvallaan läppärin ääressä kotivaatteissaan, hämmentää välillä puuroa kattilassa ja käy välillä paskalla ja sitten taas kirjoittaa ja piste.

-arbeanum- kirjoitti:

Ajattelen niin, että historia on muokannut sitä kuvaa jollaisena kirjailija ikäänkuin halutaan nähdä. Näin yleistäen kirjailijan ehkä pitäisi olla kiinnostunut kulttuurista sen kaikilla tasoilla ja olla aktiivinen toimija kulttuurin kentällä. En minä missään nimessä halveksi Marissaa, hän vain sattui luonnostaan olemaan juuri sellainen kultturelli henkilö ja sopi siksi hyväksi esimerkiksi. Kyllähän näitä luonnostaan muottiin sopivia henkilöitä aina silloin tällöin ilmaantuu, vaikka harvassa he ovat.

Välillä suututtaa myös se, miten media haluaa oikein ruokkia sitä kuvaa, millaisena kirjailija pitäisi nähdä. Yritin tässä taannoin katsoa yle areenasta dokumenttia Sofi Oksasesta. Siinä vaiheessa kun Sofi oltiin laitettu istumaan vanhan kirjoituspöydän ääreen huoneeseen joka oli sisustettu...noh melkoisen antiikkiseen tyyliin korkeakirjallisuuden kaikkiin kliseisiin sopien....ja nosti savukkeenpitimessä olevan savukkeen huulilleen puhallellen dramaattisesti savuja kasvoilleen ja puhuen kirjallisuudesta, niin läppärin kansi napsahti nopeasti kiinni.

Päätin, että jos minä joskus olen kirjailija ja vaikka kirjoitan kunka historiallisia romaaneja ja korkeakirjallisuutta, niin en mene mukaan tuollaiseen. Annan haastattelut sitten vaikka verkkarit jalassa. Todellisuudessa kirjoittaja istuu siinä olohuoneen sohvallaan läppärin ääressä kotivaatteissaan, hämmentää välillä puuroa kattilassa ja käy välillä paskalla ja sitten taas kirjoittaa ja piste.

Lue lisää

Konstailemattomuutta kannatan minäkin. Ärsyttää, kun henkilö kertoo harrastuksekseen "elämän ihmettelyn, polkupyörän kettinkien rasvailun ja voikukat". Sitä tekevät tosin myös kolumnistit ja ehkä bloggaritkin (joita en seuraa). Sofi Oksasen tapauksessa myös kyselyttää, miksi pitää olla päässä niin painava lettiperuukki, että eräässäkin palkintojenjakotilaisuuden televisiokuvassa huomasin, että naisen ryhti painuu köyryyn.

Höm.

Mutta täytyy myöntää, että sataprosenttiseen konstailemattomuuteen en kuitenkaan yllä. Kyllä minulla kuitenkin tietty pukeutumistyyli on, vaikkei olekaan mikään erikoinen, ja konstailemistahan se sekin on, jos ei ihan ensimmäisissä käsiinsattuvissa vaatteissa halua esiintyä. Mutta KOHTUUS siinä konstailemisessa aion pitää.

No minulla asia on edessä ensi syksynä.

minä OLEN kirjoittanut sen kirjan, ja itselleni asian miettiinen on ajankohtaista. siitä millaisen esikoiskirjailijan roolin haluaa ottaa, puhuttiin jo käymälläni laadukkaalla kirjoituskurssilla takavuosina. on ihan oma tulkintasi, että edes aloittajan miettisi asiaa "ensisijaisesti", ja ylipäätään puheenaihepoliisit ärsyttävät.

Näinhän asia on. Esikoiskirjojakin ilmestyy valtavasti, mutta vain harvoista kirjailijoista media kiinnostuu. Kaikista esikoiskirjoista ei ilmesty edes arvosteluja sanomalehdissä.

Itse en ole huomannut, että kirjailijan pitäisi olla jossakin muotissa. Kirjailijat, jotka ovat julkisuudessa, ovat hyvin erilaisia Jari Tervosta Ulla-Lena Lundbergiin. Arkielämä kuuluu yksityiselämän piiriin. Kirjailijat ovat julkisuudessa kertomassa työstään ja ajatuksistaan. Usein haastattelut ja julkisuus liittyvät palkintoihin, pitkään uraan tai menestykseen. Yksityiselämästä voi tietysti kertoa, jos itse haluaa, mutta suurin osa ei halua.

Kehittele hyvä nimi teoksellesi.

Tarkoitukseni oli just nimenomaan tukea, eli jos ei halua hillua kissanpippaloissa salamavalojen välkkeessä, niin sitä täytyy arvostaa ja (omasta mielestäni) siihen tulee pyrkiä. Onko ihanne se, että jokaisella suomalaisella on mielipide tietystä kirjailijasta, vaikkei olisi lukenut tekstiään sivuakaan?

Idealisti toivoo, että tekstin laatu kiirii maineen edelle.

Tunnustaudun idealistiksi.

Kiinnostavat kirjat saavat arvosteluja lehtiin, vaikka kirjailija pysyttelisi tuntemattomana.

En muista mainitsinko jo aiemmin ketjussa Petri Pykälän. Eipä häntäkään moni tunne.