Mitä tehdä, kun 1v ja 3 kk heräilee yhä öisin ja aamuyöllä syö

Väsynytäiti

Minun poikani ei ole nukkunut koko elämänsä aikana täysiä öitä heräämättä. Nyt tilanne on parantunut edes niin, että nukkuu jo 3-4 tunnin pätkiä. Kuitenkin niin, että minun yöni ovat rikkonaisia ja olen aina väsynyt. Vuoden iässä lopetin imettämisen ja siirsin omaan sänkyyn. Aamulla annoin pullosta, jonka jälkeen jatkoi unia. Tämä unikoulu kesti kolme viikkoa, kunnes hyväksyi sen, ettei maitoa tule yöllä. Kuitenkin väsyneenä lipesin ja otin viereeni yöllä. Nyt tilanne se, että nukahtaa omaan sänkyyn ja otan jossakin välissä yötä viereeni. Heräilee öisin yhä ja karjaisee mutta jatkaa unia. Aamuyöstä vaatii maitoa. Olen väsynyt taistelemaan. Päivät sujuvat loistavasti. Iloinen ja reipas lapsi. Ulkoillaan kaksi kertaa päivässä ja päiväunet nukkuu kahden tunnin pätkässä, jonka välillä juo maitoa. En käsitä miten muiden lapset nukkuvat omassa sängyssä täysiä öitä ikäänkuin luonnostaan...

14

3906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä en taas

      käsitä miten ihmiset eivät ymmärrä että heräilyt on ihan tavallista pienemmillä ja suuremmilla lapsilla.Omat lapseni ovat ainakin heräilleet tuossa iässä ihan yhtä paljon,täällä ollaan kyllä suosittu perhepetiä ainakin pariin ikävuoteen ja senkin jälkeen oma sänky on ollut vanhempien makuuhuoneessa.Toiminut meillä.

    • pondepindejjj

      Meilläkään ei lapsi ole nukkunut montaakaan kokonaista yötä, nyt hän on 3-vuotias. Nukkuu omassa huoneessa ja haen viereen kun herää yöllä. Saan ite suht hyvin nukuttua vaikka lapsi onkin vieressä, koen sen helpommaksi kuin jäädä huoneeseen odottamaan että jos nukahtaisi ja kun sit nousen ja lähden säpsähtää taas hereille, viereen yleensä nukahtaa heti.

      Hän joi myös aamuyön maidot n. 1v4kk asti, yritin jättää pois, mut mä en pystynyt huudattamaan lastani kuin kaksi yötä. Lopetti itse sitten pari kk kokeilun jälkeen. ja ihan rehellisesti uskon etten tehnyt haittaa hänen hampailleen, tuolla kerran päivässä tuttipulloilulla.

      Mutta siis eihän sille nyt oikein mitään voi, kokeilla voi just oma huone/sama huone, liian kuuma/kylmä, pimeä/valoisa versioita. Täytyy sit muistaa kuitenkin että yhtä keinoa pitää kokeilla useampi kuin yksi yö ja taas vaihtaa..

    • Yöllä nukutaan

      Mitäs, jos kokeilisit palata takaisin työelämään, niin lapsikin oppii oikean unirytmin?

      • Hyvä läppä

        Oppii oikean unirytmin, koska äiti palaa työelämää? Hauska vitsi. Ja lapsi tietysti päiväkotiin 1 v 3 kk kypsässä iässä? Toki toki, sillä ne yöt nukutaan.


      • samajuttu
        Hyvä läppä kirjoitti:

        Oppii oikean unirytmin, koska äiti palaa työelämää? Hauska vitsi. Ja lapsi tietysti päiväkotiin 1 v 3 kk kypsässä iässä? Toki toki, sillä ne yöt nukutaan.

        Meillä saman ikäinen tyttö, ja heräilee myös öisin. Heräilyä ei ole joka yö, mutta useasti viikon aikana :) Jos ei nukahda tassuttelulla ja rauhallisella, hiljaisella juttelulla, otan hetkeksi syliin ja nukahtaa uudestaan. Siirrän sit takaisin omaan sänkyyn. Välillä heräilee ihan 4-5x/yö, mut olen ajatellut et tulee esim. hampaita, ja vaihe menee joskus ohi :)...Koita jaksaa :)! Ja koitahan joskus järkätä niin et saisit itse nukuttua kunnon päikkärit, se helpottaa ainakin mulla :)


      • samajuttujatkuu
        samajuttu kirjoitti:

        Meillä saman ikäinen tyttö, ja heräilee myös öisin. Heräilyä ei ole joka yö, mutta useasti viikon aikana :) Jos ei nukahda tassuttelulla ja rauhallisella, hiljaisella juttelulla, otan hetkeksi syliin ja nukahtaa uudestaan. Siirrän sit takaisin omaan sänkyyn. Välillä heräilee ihan 4-5x/yö, mut olen ajatellut et tulee esim. hampaita, ja vaihe menee joskus ohi :)...Koita jaksaa :)! Ja koitahan joskus järkätä niin et saisit itse nukuttua kunnon päikkärit, se helpottaa ainakin mulla :)

        ...ja piti vielä kirjottaa, että annan myöskin maitoa aamuyöstä jos touhu menee ihan mahdottomaksi eikä neito nukahda. Siinä kärsii muuten koko perheen uni ja päivällä väsyttää ja kiukuttaa kun yö oli mitä oli. Kyllä se siitä sitten joskus helpottaa ja tuskin juo pullosta enää rippikoulussa. :)


    • ...

      Kolme ja puoli vuotias lapsi on meillä, eikä vielä ole nukuttu kokonaista yötä. Itse olen käsityksessä, että tämä on normaalia. Alkuun piti syödä öisin, sitten oli mielikuvitusta sen verran, että unet säikäyttivät hereille, sitten tuli vessassa käymisen tarve, kun vaipoista luovuttiin ja sitä on ollut nyt noin puolitoista vuotta, 1-2 kertaa yössä pissalle...

      • Väsynytäiti

        Kiitos vastauksista. Yksinhuoltajana välillä elämä käy vaan raskaaksi, jos ei saa nukuttua. Minulla lapsen sänky myös samassa huoneessa eikä heräily muuten harmittaisi ellei nousisi itkiessään istumaan tai seisomaan ja välillä kapuaa alas sängystä ja menee jääkaapille huutelemaan maitoa. Työelämään meno tätä nyt ei ratkaise mitenkään ja sinne menen vasta vuoden päästä ja köyhäilen mieluummin.


      • Yöllä nukutaan
        Väsynytäiti kirjoitti:

        Kiitos vastauksista. Yksinhuoltajana välillä elämä käy vaan raskaaksi, jos ei saa nukuttua. Minulla lapsen sänky myös samassa huoneessa eikä heräily muuten harmittaisi ellei nousisi itkiessään istumaan tai seisomaan ja välillä kapuaa alas sängystä ja menee jääkaapille huutelemaan maitoa. Työelämään meno tätä nyt ei ratkaise mitenkään ja sinne menen vasta vuoden päästä ja köyhäilen mieluummin.

        Töihin meno toisi nimenomaan oikean rytmin teidän elämäämme. Ja kun olet vielä yksinhuoltajakin luulisi olevan todella tärkeää olla ansiotyössä ja elättää omalla palkallaan lapsensa.


      • luletko että
        Yöllä nukutaan kirjoitti:

        Töihin meno toisi nimenomaan oikean rytmin teidän elämäämme. Ja kun olet vielä yksinhuoltajakin luulisi olevan todella tärkeää olla ansiotyössä ja elättää omalla palkallaan lapsensa.

        vain töissäkäyvillä on oikeat rytmit lasten kanssa? Mistä tiedät ettei aloittaja ole säästänyt aikanaan palkastaan ja elättää lastaan sillä nyt? Todella tärkeää on myös hoitaa lastaan kotona niin pitkään kuin mahdollista jos se vaan on mahdollista.


      • Totaali-yh
        Väsynytäiti kirjoitti:

        Kiitos vastauksista. Yksinhuoltajana välillä elämä käy vaan raskaaksi, jos ei saa nukuttua. Minulla lapsen sänky myös samassa huoneessa eikä heräily muuten harmittaisi ellei nousisi itkiessään istumaan tai seisomaan ja välillä kapuaa alas sängystä ja menee jääkaapille huutelemaan maitoa. Työelämään meno tätä nyt ei ratkaise mitenkään ja sinne menen vasta vuoden päästä ja köyhäilen mieluummin.

        Olin tuossa yhden viikon tilapäisesti kokopäivähommissa, ja tulin siihen tulokseen, että en mä ainakaan jaksaisi tehdä kokopäivätöitä vielä tässä vaiheessa. Lapsi 1v ja heräilee 3-5x yössä.


    • Kapusha

      Meillä 1v4kk poika joka ei ole koskaan "osannut" nukkua...! Ensin nukkui yöllä 8h ja syömisen jälkeen siihen vielä 3h päälle. Päivällä ei sitten nukkunutkaan, kunnes oppi nukkumaan 3kk päikkärit ulkona jonka jälkeen lopetti yöllä putkeen nukkumisen :P Pahimmillaan heräsi 17krt 9h aikana...
      Nykyäänkin herää 2-5krt yössä. Nousee seisomaan sängyssään ja joskus saa takaisin uneen omassa sängyssä joskus ei. Oon todennut että helpompi ottaa viereen ja jatkaa unia kun nukuttaa 30-45min, jotta vois taas hetken päästä herää uudelleen.
      Unikoulu on pidetty 7kk ja puolivuotiaana lopetti yömaidon, että siitäkään ei ole kyse että sitä haluaisi. Ei ole koskaan vaan oikeen osannut siirtyä unisyklistä toiseen!

      Palasin 4vkoa sitten töihin ja poika meni perhepäivähoitoon, mutta tää on suorastaan vaan pahentanut asioita. Ennen hoitoonmenoa oli viikon jakso, kun nukkui yöt 1:llä herätyksellä johon riitti että laittoi käden selän päälle. Sen jälkeen ei ookkaan sitten nukuttu...
      Ja meillä on ollut tosi pienestä nää samat rytmit mitkä on nyt hoidossakin joten rytmittömyydestä ei ole ainakaan meillä kyse. Samoin että illat rauhoitetaan, mutta mistään ei tähän mennessä oo ollu apua. Omaan huoneeseen en uskalla siirtää, koska sitä ravaamista en jaksaisi...

      Mä uskon ja luotan että tää vielä menee ohi!! Meillä on ainakin hampaiden tulo ollut yhtä tuskaa. On tehnyt monta hammasta kerralla joten itku ja särky onkin ollut sit sen mukainen. Nytkin on taas 4kpl kulmahampaita tulossa läpi.. huoh.
      Tsemppiä !!

      • Väsynytäiti

        Voi Kapusha, kuulostaa niin samalta! Unikouluasioissa meitä opastanut lastenlääkäri sanoi juuri, että lapset ovat erilaisia. Toiset vain nukkuvat huonosti. Juuri näin niinkuin kirjoititkin, että kun unisyklistä siirrytään toiseen niin muilla lapsilla se käy normaalisti mutta nämä herkkäuniset heräävätkin liiaksi ja tarvitsevat apua siirtyäkseen taas uuteen sykliin. Tämähän ei lasta häiritse ollenkaan mutta itse on aina väsynyt, kun herää aina syvästä unesta kesken. Kyllä tämä vielä tästä muuttuu! Voimia sinulle kovasti työelämään. Minusta ei olisi tekemään töitä ja nostan kyllä hattua sinulle. Nimimerkki " yöllä nukutaan" en tiedä onko sinun kommentteihisi järkeä vastata ollenkaan, koska mitä ilmeisemmin, et ole täällä muita auttaaksesi. Kuten kirjoititkin osuvasti, niin Te olette saaneet oikean rytmin työn kautta, minulla tai meillä rytmi on nyt sellainen, kuten se olisi työssäollessani. Myös lapsen päivärytmi seuraa päiväkodin rytmiä, joten siitä tässä nyt ei ole kyse. Minun tapauksessani varmaan yösyöttöjen lopettaminen saattaisi jonkin verran auttaa mutta ken tietää. Ehkä saan jostain voimia tehdä se ratkaisu. Olen jo alustavasti sopinut isovanhempien kanssa, että jos tämä ei tästä kohta ala pelittää, niin pikkuinen menee sinne yöksi niin saan vähän voimia. :-) Minun ystäväni on myös töissä ja lapsi ei nuku tai saattaa huutaa tuntikaupalla yöllä. Heillä onneksi mies ottaa välistä vetovuoron. Äiti menee ihan toiseen huoneeseen nukkumaan. Minä nukun aina päiväunet lapsen kanssa samaan aikaan. Siten jaksan paremmin. Tsemppiä ja kovasti voimia Kapusha unen puute on jotain aivan kauheaa välillä!


    • sellasta se on

      Meillä neiti on tasan 3v; ja kyllä edelleen useinmiten heräilee öisin. Parhaiten meillä varmaan nukuttiin 2kk- 8kk iässä vauvana läpi yöt :) (toki tissiä suuhun perhepedissä vähän väliä, mutta noita havahtumisia ei muista eikä n päivisin väsyttäneet). Sitten on ollut hampaita, flunssia, kävelemään opettelua, painajaisia.. huoh.. nykyään onneksi riittää useimpina öitä, että nukkuu vieressä ja kerran/ pari kertaa tassuttelee pahaan uneen heränneen takaisin uneen. Ja puoliunisena mutisee, että kaikki hyin, se oli vaan pahaa unta.. on vielä yö.. jatketaan unia..

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe