s.partacukselle kiitokset

Samaa mieltä. Keep on doing good job.

Tattista vaan mutten ota kehuja vastaan. Se on turhaa. Olen proletaariluokan edustaja, ammattityöläinen, enkä osaa käyttää talousoppineiden kieltä ja kömmähdyksiä tulee. Toisaalta talousoppineet kirjoittavat sellaista kieltä, jota tavisihmisten on vaikea lukea.
Marx talousoppineena ei ole vaikeaselkoinen. Hän kirjoittaa seikkaperäisesti, joskus turhankin laveasti Pääomassa. Marx kertoo teoreettisesti talouden ytimen ja perustan ja hänet muistetaan taatusti tuhansia vuosia myöhemminkin. Yhtäältä Pääoma on konkreettinen kuvatessaan työväenluokan asemaa ja pääomien kasautumista yritystoiminnan ja työväenluokan inhimillisten kärsimysten kautta.

Marxin talousopista jotain.
Se on yhtäältä vaikea, ellei pääse juonen sisälle. Perusteoria on 1 ja 2 osassa ja ikäänkuin johtopäätökset 3. osassa.
Mutta kun pääsee sisälle, talousoppi ei olekaan vaikea. Porvarit jotka syöttävät, ettei työläinen voisi ymmärtää talouden yleisiä perustoja ja sen siksi pitäisi olla hiljaa, ja että talousoppi kuuluisi professorioppineille, joutaa suolle. Talousoppineita tarvitaan, sitä en kiistä ja yritysten talousjohtaminen vaatii erityistä ammattitaitoa.

Marx ei sattumalta lähde tavarasta ja sen arvosta ja vastaavuudesta hintaan.
Tavara on tavaratuotannon perussolu. T = R kuvaa tavaraan käytetyn työn (arvo) ja hinnan vastaavuutta. Arvo on jokaisen yksityisen tuotetun tavaran kohdalla tuotantokustannuksena aivan samoin kuin jokaisen yksityisen tehtaan tuote/tuotanto.
Elävässä elämässä yksityisen tavaran tuotattajat ovat erilaisia ja syntyy käsite yhteiskunnallisesti välttämättömillä keskimääräisillä työehdoilla. Ristiriita on asetettu ja seuraa niin tuotannossa kuin Pääomassakin kautta linjan.

Monelle kommunistillekin saattaa muodostua kompastuskiveksi, että arvo ja hinta tulee aina kohdata. Erilaiset tuotantoehdot synnyttävät samalle tavaralle erilaisia tuotantokustannuksia mutta se myydään annetulla markkinahinnalla, joka on alati muuttuva. Annetun markkinahinnan vallitessa tavarat myydään yli tai alle arvon ja kokonaisuus asettaa tavarat ja niiden hinnat toisiaan vastaaviksi, eikä aina silloinkaan, koska voiton suhdeluvun alentuminen kuvaa markkinahinnan alentumista.
Talous ei ole jähmettynyt olio. Se on alati muuttuvassa liikkeessä. Erilaisten tuottajien tuotteet myydään markkinahinnalla yli tai alle arvon ja poikkeamat kumoavat toisensa ja tavarat kokonaisuudessa myydään arvostaan.

Tässä osa työnarvoteoriasta. Kansantaloudessa arvo syntyy työvoiman kulutuksen tuloksena. Tavaroiden kokonaispaljous ja niihin käytetty työmäärä vastaavat numerollista arvoa ts. tiettyä rahamäärää.
Kapitalismissa kiertää 20 - 50 kertaa enemmän rahaa kuin niiden tuotantohinnat (kokonaistuotanto ja jossa tuotanto, kauppa ja pankkitoiminta). Finanssit menevät aika ajoin sekasortoon pienestäkin seikasta liikatuotantopulien lisäksi ja kansan enemmistö, työväenluokka, kärsii vahingot.

Porvarit moittivat Pääomaa, että se on joko dogmaattinen tai ei tartu mihinkään kiinni. Pääoma tarttuu kiinni olennaisimpaan "työn arvon" käsitteeseen ja jota Marx ei käsitä muuttumattomana dogmina. Työn arvo "vallitsevissa oloissa tietyllä" teknisen kulttuurin tasolla ja muuttuvana.

Kapitalismin puolustajalle teesi "työn arvo" on myrkkyä ja syystäkin.

"Kuulehan, jos työn arvo on palkka niin mistä tulee lisäarvo?"
Tämä on kymmenesti todettu. Lisäarvoa ei tule ja yrityksessä ei ole kapitalisteja tai he tyytyvät nollatulokseen (jos kapitalisti tekee yrityksessä mm. organisaatiotytötä, hän saa siitä normaalin ammattimiehen palkan).
Työn arvo tuottaa tuotantovälineet, työvoimatavaran arvon ja lisäarvon. Kapitalisti, jos sellainen vielä on yrityksessä, saa tuotantokalustoon tekemänsä sijoituksen sentilleen takaisin eikä muuta.
Yritys synnyttää, tottakai, lisäarvoa ja jos se menee suoraan tilipussiin, yritys on pelkästään itsekannattava. Se jättää sisään arvioidut tulevat korjauskustannukset mutta lisätuote menee työläisen tilipussin kautta kokonaan kulutukseen.
Siteerauksen oletus on ettei lisätuotetta tai osaa siitä realisoida uuteen tuotantoon.

Marxista jotain.
Työnarvoteoriassa on muutamia käsitteitä ja jotka kaikki perustuvat todellisuuteen. Yleiset porvarilliset käsitykset hintojen muodostumisesta enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti tai satunnaisesti eivät kerro mitään.

1. Perusta on tavara ja arvo. Arvo on tavaraan kiteytynyt työmäärä. Jokainen yksilöllisesti tehty tavara omaa sen. Enemmän työtä ja enemmän arvoa, vähemmän työtä ja pienempi arvo. Työvoimatavaran arvo taasen on yhteiskunn. välttämättömät keskimääräiset elämisen tarvikkeet, ja sen määrä on heidän luokkataistelun tasosta riippuvainen (palkkataistelu poliittinen toiminta).
Ristiriita on asetettu heti alussa. Samanlaista tuotetta eivät edes torikauppiaat rinnakkain myy erilaisilla hinnoilla. Heillä on jopa tiukka kontrolli, millä hinnnalla myydään ja milloin sitä nostetaan tai lasketaan. Metafyysinen talousoppi on solmussa heti alussa.

2. Yhteiskunnallisesti välttättömän työn määre aikakaudella vallitsevalla keskinkertaisella työn tuotantovoimalla.
Tavaralla käsitetään markkinoille tuotettavia tavaroita. Erilaiset tuottajat, käsityöläiset tai kapitalistiset yritykset, tuottavat tavaroita kukin erilaisella työn tuotantovoimalla mutta myyvät tietyllä markkinahinnalla. Käsityöläinen saa palkan ja lisäarvon itselleen. Kapitalisti saa lisäarvon ja tuottajalle jää työpalkka.
Keskimääräinen markkinahinta edustaa tavarapaljouden arvon ja hinnan ykseyttä.
Tuottajat myyvät tavarat työn tuotantovoimasta riippuen yli tai alle arvon ja poikkeamat sulkevat toisensa pois. Markkinahinta edustaa keskihintaa ja tuottajien työn tuotantovoimien keskiarvoa ts. tavaroihin kiteytyneen työn paljoutta.
Edelleen kulkee ristiita mukana. Yksittäiset tuottajat myyvät yli tai alle arvon (enemään tai vähemmän voittoa. Tavarapaljous myydään arvostaan. Jokaisessa tavarassa on työvoiman ja lisätuotteen arvo.

3. Arvolaki ja voiton suhdeluvun alenemistendenssi.
En puutu tuotanto- ja markkinahinna muodostumiseen sen kummemmin. Ne on esitetty Pääoman kolmannessa kirjassa.
Työn arvo ja sen suhde hintaan seuraa käsityöstä koneelliseen suurtuotantoon kuin hai laivaa. Työvoimatavaran arvo, tavaran arvo, tuotantokoneiston uusintaminen, lisätuote ja sitä kaikkea yhdistää työvoiman kulutus. Työvoima luo kaikki arvot. Setelitukko tai pankkivekseli ei luo mitään - ne ovat vain suoritetun työn arvon mittoja. Työvoiman kulutus luo tavaralle arvon.

Alussa mainittu ristiriita. Tuottajat ovat erilaisia. Se mahdollistaa kilpailun. Joku keksii pienen uudistuksen jolla säästää työn arvoa tuotetta kohti ja saa ensin ylimääräistä lisäarvoa/voittoa ja myöhemmin kilpailu johtaa markkinahinnan alenemiseen ja samalla voiton suhdeluvun alentumiseen. Siitä taas seuraa pääomien kasaantuminen, pientuottajien joukkokatoaminen.
Tuotantoprosessi kauttaaltaan (teollisuus, kauppa, pankkitoiminta) on jatkuvassa muutostilassa. Voiton suhdeluvun laskutendenssi ei estä sen tilapäistä kohoamista.
Tästä näennäisestä sekasotkusta luultavasti luopiodemari Eduard Bernstein (1900 tienoolla) sai aatoksen että tavaran arvo työn arvona ja sen hintamuotona olisivat mutua.

Tavaran arvo, työn arvo ja hinta ovat jatkuvassa liikkeessä ja kohtaavat kokonaisuudessa, tietyllä hetkellä, tietyllä alalla jne.
Tämän ymmärtäminen käsittääkseni auttaa tarkastelemaan kapitalistisen tuotannon käytännöllisiä ilmenemismuotoja ja karistaa harhat sijoittajasta/kapitalistista erikoisena "jumalana", joka säätää taloudelliset lait.

TABASCOAperseensä...

Riemuitkaa siitä :))

Hahahah:))

Persukokkari osoittaa hulluudellaan sivistymättömyyttään.

"Ajatella. Ja Kalle kun arveli työn arvon olleen palkan ja lisäarvon summa.
No, aina sitä oppii jotakin uutta. Työn arvo onkin siis marxin mukaan siitä maksettu palkka."

Tämän kirjoittaja ei oikeasti tunnusta lisäarvoa olevan olemassakaan mutta puututaan asiaan yleisesti. Väite sinällään on jo ammuttu toisella palstalla alas.
Siteeraus on tyypillinen porvarillisen talousopin näkemys.

Porvarillinen talousoppi latistaa työvoimatavaran arvoksi sen saaman palkan. Palkalla työvoima uusintaa itsensä olemassaolon työläisenä. Marx esittää sen kaavassa c v m veeksi. Lisäarvo m ja v ovat erillään tuotantokalustosta, raaka-aineista ym.

Pikkuporvari ajattelee että työläinen saa palkassa täyden korvauksen asettamalla työvoimansa kapitalistin käytettäväksi.
Katsomme tarkemmin mitä työvoima tuottaa itsensä kuluttamisella työpäivän aikana.
Työvoima uusintaa ensinnäkin tuotantovälineiden (c) kulumisen (setelitukko ei sitä tee). Kapitalisti laittaa näennäisesti omasta taskustaan tuotantovälineiden hinnan mutta työläisten työn tuloksella maksattaa sen.
Toiseksi työvoima (v)uusintaa työpäivän aikana oman olemuksensa kyvykkääksi myymään työvoimaansa seuraavanakin päivänä.
Kolmanneksi työläinen luo työpäivän aikana uutta arvoa. Se on lisätuote ja jota sanotaan lisäarvoksi (m).

Tuotannon kokonaistulos syntyy ainoastaan työläisten työn tuloksena. Sikäli kuin kapitalisti/sijoittaja osallistuu tuotantoprosessiin, hän on oikeutettu ammattimiehen työpalkkaan.
Työläinen uusintaa tuotantokaluston mutta on irti sen omistuksesta.
Työläinen uusintaa työvoimansa kyvyn jatkaa työtä ja saa palkan.
Työläinen luo lisätuotteen mutta ei saa sitä. Lisätuotteen rahamuotona lisärvo muuttuu kapitalistin omistamana uusiksi tuotantovälineiksi. Lisäarvo on työläisen työn luomus ja se muuttuu uusiksi tuotantovälineiksi mutta työläinen on erotettu sen omistuksesta.

Siteeraus on tyypillinen porvarillinen väärennös ilman Marxiakin havaittavasta kiinteän omaisuuden erottamisesta työn tuloksena syntyneestä.
Siteerauksen kirjoittajasta ei sinällään tarvitse välittää. Hän on egoisti ja pöyhkeä sellainen ja kuvittelle itsestään suuria. Hänen kauttaan tulee esille kaikkina aikoina esitetyt tavaratuotannon lakien väärennökset ja tekee siltä osin palstalle ansiokkaan työn.

HULLU KOMULI RAAPII

TABASCOAperseensä... edelleenkin :))

Riemuitkaa siitä :))

Hahahah:))