hs.fi
" Berliini. Berliinin uuden lentokentän valmistumisarvio on jälleen muuttunut. Siis siirtyy jälleen kerran ainakin vuoden verran eteenpäin.
Vielä tammikuun alussa uudesta Berliinin ja Brandenburgin lentokentästä vastaava johtaja Harmut Mehdorn tiedotti testilentojen alkavan vielä tänä vuonna ja koko kentän valmistuvan vuonna 2015. Nyt avaamisajankohta on siirretty vuoteen 2016.
Todennäköisesti."
Berliinin lentokenttä myöhästyy edelleen
5
152
Vastaukset
- entä sitten
ja kysymys kuuluu....niin.......?
- So wohl
ja vastaus kuuluu ....
Et ole tainnut vierailla Tegelin kentällä? Ainakaan pe-iltapäivällä pois lähdössä?
- BER4EVA
Onhan tuo jo aika mielenkiintoinen farssi. Vielä toukokuun alussa 2012 olivat vakaasti sitä mieltä, että se aukeaisi jo muutaman viivästyksen jälkeen kesäkuun 3. samana vuonna. Kaikki lentoyhtiötkin vaihtoivat aikatauluissaan Tegelin Brandenburgiin, mutta alle kuukausi ennen avausta sanottiin, että palontorjuntajärjestelmissä on vikaa, eikä voida vielä avata. Nyt siis melkein kaksi vuotta myöhemmin löytyy vielä uusia asioita, jotka eivät ole vielä kunnossa. Saksalaisesta tehokkuudesta ei ole puhettakaan.
- S-Bahn
Berliiniläiset ystävät kiroavat uutta lentokenttää. Sinne ajaa kerran tunnissa tyhjä S-Bahn, jotta tunneliin ei pääse kertymään kosteutta. Maksaa jotain sekin.
- ei5vaan25vuotta
Meissä kaikissa (maissa) asuu pieni Olkiluoto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357794Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834616Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673281- 552176
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us171516Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581498Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581199Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2771088