Komppi tyhjenee...

tää on totuus

Huhun mukaan yksi liike olisi jo sulkemassa oviansa vedoten kannattamattomuuteen. Olisi mukava nähdä kuka sammuttaa viimeisenä valot kompista. karu totuus on ettei täällä piisaa maksavat asiakkaat. Täällä ei käy kuin Ikaalisten keskustassa asuvat, Kilvakkalalaiset ja Vatulalaiset. Muut käyvät naapurikunnissa eikä tänne saada poikkeen ulkopaikkakuntalaisia, Ikaalisten rampilla on suora tie missä moni painaa lapikasta lattiaan. Ja Ikaalisten oma nuoriso ostaa vaatteensa Tampereelta ja vanhuksilta on lyhyempi matka S-markettiin, Lidliin tai Siwaan.

86

2830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Posetiivari

      Älä kuule levittele valheellisia huhujasi täällä. Kyllähän ne liikkeet sulkee joka ehtoo ovensa. Siinä olet oikeassa, että aikaa myöten moni liike sieltä lähtee, kun ennen tienatut rahat loppuu.

      Liikenteellisesti koko "keskus" on aivan väärässä paikassa. Tulitpa sitten Tampereen tahi Parkanon suunnasta, niin melkoisen pimeässä hapuillaan, mistä sinne tienpää urkenee. Ja se typerä tolppa harhauttaa lopullisesti, kun sen kohdalla haeskelet tietä sinne, niin samoin vaivoin ajaa sitten Tampereelle tai Parkanoon kunnon kaupoille.

      Kaksikymmentä vuotta ikaalilaiset porasivat kunnon tiejärjestelyjä sisääntulotielle. Sitten saivat tien, missä on kaksi huonoa seikkaa, nopea ja esteetön ajo sekä Tampereen että Parkanon suuntaan 80 kilometrin nopeudella. Näitä koukeroita eivät ikaalilaiset osaa itsekään kierrellä. Ja nyt sitten nämä uudet kiertoliittymät viidenkymmenen metrin välein. Kaikkensa tieherrat ovat tehneet, jotta kukaan ei poikkeaisi Ikaalisiin kuin kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen samalla kertaa.

      Kukahan on tehnyt sen markkinatutkimuksen, jonka perusteella liikkeiden kannattavuutta on arvioitu. Ei kehtaa naamaansa näyttää Ikaalisissa, ja syystä.

      Toivon silti keskukselle pelkkää hyvää. Vaatii melkoisia markkinointiponnisteluja ja yhteisiä menekinedistämistoimia, jotta edes teoriassa voitaisiin onnistua, edes välttävästi. Yhteistyötä tarvitaan laajasti joka suuntaan.

      • Helpoin reitti

        Tuon liikenneratkaisun voi helposti tehdä Joutin alikulkutielle josta
        yhtetys Kompin rantatielle.

    • aprilliako

      tuo ylimmäinen juttu tais olla aprillipila!!???

      • heh heh

        negatiivari tais mennä päivän mukaiseen?

      • Päivien mukaista
        heh heh kirjoitti:

        negatiivari tais mennä päivän mukaiseen?

        Aprillipilassa pitää olla sitä pilaa, valetta, uskomatonta, harhautusta jnejne.

        Aloittajan kirjoituksessa ei ole mitään sellaista, minkä älykäs ihminen voisi tulkita aprillipilaksi. Se on nimittäin täyttä realismia. Jo eilen eräs yrittäjä kertoi, ettei viitsi seisoskella tyhjän panttina syys-lokakuun jälkeen. Toivoi uutuuden ja kesäkulkijoiden tuovan sen verran tuloja, että vuokran saa maksuun.

        Siinä sitä on aprillipilaa yllin kyllin.

      • päivät jatkuu
        Päivien mukaista kirjoitti:

        " Aprillipilassa pitää olla sitä pilaa, valetta, uskomatonta, harhautusta jnejne."

        Missäs se noin määritellään? Kyllä se Aprillipila on silloin onnistunut jos yksikin pässinpää uskoo jonkun valheellisen letkautuksen ja munaa ittensä siihen uskoen.

        Ehkä sinun ei kannattaisi keskittyä arvioimaan vastakirjoittajan tai puhujan älykkyyttä, jos olet noin kapeakatseisella kannalla liikkeellä.

    • tsempatkaa

      Aprillia tai ei, mutta ainoastaan Hese ja Subway tulivat lähemmäs koskelaisia. Vaatekauppojen tankojenpyöritystä muuten, jos aikaa haluaa kuluttaa. Mutta siitä huolimatta yrittäjille tsemppiä.

    • Anna olla

      En pidä tällaisista kirjoituksista. Mitä itse teet asian hyväksi? Jos joku lähtee, niin se on aina lähtijällekin kurja juttu, mutta ei mässätä toisten asioissa. Onneksi on ollut sen verran vastoinkäymisiä elämässä, ettei tulisi mieleenkään ketään arvioida.

    • valkea huumori

      Aprillipilojen pitää olla hauskoja eikä synkkiä

    • höynäytetty

      synkkää aprillia tai hauskaa mutta vaimooni sai minut näin aprillittua. käski mennä makkariin iltapäivällä ja totta helkutis minä ootin jotain hyvää mutta tulikin ja sanoi ettet saa ja aprillia :)

    • ohikulkija 3

      Kyllä näin on että Nanso ja Reima lähtevät kompista ensimäisenä oli kumallekin virhe lähteä Parkanosta sivuraiteelle Parkanossa oli molemmilla ihan aitiopaikka toimia shellin vieressä mutta Ikaalisissa koittaa konkurssi jos ei ymmärrä lopettaa ajoissa toimintaa koska tämä kauppakeskus on tosi vaikeiden kulkuyteyksin takana ei 3 tien kulkijat rupea kiemurtelemaan muutaman kaupan vuoksi kun ei ole mitään kahvila tarjontaa lähitienoilla.

      • 23446679

        mitä sontaa jauhat. kyllä tua parkanos noiden liikkeiden tavoitettavuus oli vaikeempaa ohikulkijalle. nehän oli keskenään jollain pelolla kulahtaneen huoltsikan varjoissa. ei toi ikaalisten tavoitettavuus ainkaan huonompi ole.

      • leppäsen täti
        23446679 kirjoitti:

        K - kaupan kannattaisi lähteä heti takaisin vanhaan paikkaan
        koska kuka ruokaostosille kesken matkansa poikkeasi ja
        vanhassa paikassa asiakkaat olisivat lähellä.
        Täydellinen virhearvio kauppiaalta mennä tuonne, perse ei
        taida kestää ?

      • Parkaneesta prkl

        Kulahtanut huoltoasema on suurempi kuin kaikki Ikaalisten bensanmyyjät ja pikkuruiset minihuoltoasemat yhteensä. Sen suuruutta voi mitata euroissa, valikoimissa, missä tahansa. Sehän on yksi Suomen suurimmista.

        Parkanon kauppakeskittymän liikennöinti on niin helppoa, että puolet ikaalilaisistakin osaa siellä ajaa. Kaikki liikkeet löytyvät neljän tien risteyksestä lähtien, lähes kaikki näkyvätkin risteykseen. Teillä ikaalilaisilla on se ikiaikainen "handikappi", te ette tiedä kuka ajaa ensin. Siitähän te olette maankuuluja.

      • ota hahka giniä
        leppäsen täti kirjoitti:

        K - kaupan kannattaisi lähteä heti takaisin vanhaan paikkaan
        koska kuka ruokaostosille kesken matkansa poikkeasi ja
        vanhassa paikassa asiakkaat olisivat lähellä.
        Täydellinen virhearvio kauppiaalta mennä tuonne, perse ei
        taida kestää ?

        K - kauppias ilmoittelee maksavansa matkat Ikaalisten
        keskustasta Tuomiston linjurilla Komppiin.
        Nyt mummot pääsevät sinne ilmaiseksi mutta maksaako
        kauppias rahassa omilla ajoneuvoillaan tuleville
        pensarahaa vai lisätäänkö tuo Tuomiston kuljetus
        hintoihin kaikkien maksettavaksi ?

      • jääviä hommaa
        ota hahka giniä kirjoitti:

        K - kauppias ilmoittelee maksavansa matkat Ikaalisten
        keskustasta Tuomiston linjurilla Komppiin.
        Nyt mummot pääsevät sinne ilmaiseksi mutta maksaako
        kauppias rahassa omilla ajoneuvoillaan tuleville
        pensarahaa vai lisätäänkö tuo Tuomiston kuljetus
        hintoihin kaikkien maksettavaksi ?

        eikö tuomisto ole kunnanvaltuustos ja jos on niin kunnanpiikkiin menee eli kunta maksaa tuomistolle matkat.

      • laupias antaa vähist
        jääviä hommaa kirjoitti:

        eikö tuomisto ole kunnanvaltuustos ja jos on niin kunnanpiikkiin menee eli kunta maksaa tuomistolle matkat.

        Ilmatteks se ne ajot ajaa. Hyvää hyvyyttään.

      • haistava nenä
        laupias antaa vähist kirjoitti:

        Ilmatteks se ne ajot ajaa. Hyvää hyvyyttään.

        Ja paskat ajaa...Tuomisto on liikemies ja tietää rahan.

      • empä tiiä

        tuskimpa nanso ja reima parkanosta olis lähtenyt jos liikkeet olis kannattanut pitää siellä,aika näyttää kuinka ikaalisissa käy.

      • vaikea yhtälö?
        leppäsen täti kirjoitti:

        K - kaupan kannattaisi lähteä heti takaisin vanhaan paikkaan
        koska kuka ruokaostosille kesken matkansa poikkeasi ja
        vanhassa paikassa asiakkaat olisivat lähellä.
        Täydellinen virhearvio kauppiaalta mennä tuonne, perse ei
        taida kestää ?

        eikö kannattais siwa purkaa ja entisen keskustorin tilalle valintatalo.olisi keskustan väelle vähän isompi ruokakauppa.

      • plus miinus
        vaikea yhtälö? kirjoitti:

        eikö kannattais siwa purkaa ja entisen keskustorin tilalle valintatalo.olisi keskustan väelle vähän isompi ruokakauppa.

        Soita kuule Valintatalon toimitukseen ja ehdota sinnepäin. Täältä tuskin saat asioitasi eteenpäin.

    • ei oo

      Kateelliset parkanolaiset... ei tainnu kyllä yksikään ohikulkija nansoa tai reimaa löytää ellei etukäteen tienny missä kyseiset puljut parkanossa sijaitsi, tuskinpa se kusinen shellikään mikään vetonaula parkanossa on mihin kaikki pysähtyy. Se joka ei osaa ikaalisissa komppiin ajaa kolmostieltä niin on parempikin ettei tule tänne kolaroimaan muitten autoja. Parkanolaiset muutenkin on niin jumalan seläntakana siellä ettei ne osaa mitään liikennesääntöjä, ovat raukat ihmeissään kun tulevat tänne ikaalisiin sivistyksen pariin :D

      • Holkaji

        Parkanossa osataan ajaa ja poistua liikenneympyrästä ja kiihdyttää kiihdytyskaistalla ennen kolmostielle menoa...

      • pekka,.,,.
        Holkaji kirjoitti:

        Parkanossa osataan ajaa ja poistua liikenneympyrästä ja kiihdyttää kiihdytyskaistalla ennen kolmostielle menoa...

        Vilkkiua käytetään Pakanossa vain vuosikatsastuksessa ja sekin katsastusmiehen toimesta

      • ajan henki v.1988
        pekka,.,,. kirjoitti:

        Vilkkiua käytetään Pakanossa vain vuosikatsastuksessa ja sekin katsastusmiehen toimesta

        Näin me parkanolaiset osataan säästää polttimoita. Mitä niitä turhaan räpsimään.

    • rtertert

      Kyllähän se totuus on että jos Ikaalista ja Parkanoa vertaillaan asiakas- ja kävijämäärillä niin Parkano voittaa 100 - 0.

      Parkano imee asiakkaita oman kaupunkilaisten lisäksi ikaalilaisista (järven takaiset), kihniöläisistä, karvialaisista. Puhumattakaan niistä ohikulkijoista, joiden on oikeasti paljon helpompi poiketa Parkanoon. Asiakaspohjaa siis riittää. Näkeehän sen nyt jo palvelutarjonnasta ja liikkeiden määrästä.

      Kokeilkaahan kiertää nämä kaksi kaupunkiemme keskustaa Ikaalinen ja Parkano. Vuorokaudenajasta riippumatta, kumpi on vilkkaampi? Parkano vie taas voiton 100 - 0.

      • ei täsmää

        miksi sitten parkanolla menee niin heikosti?

      • Hahhahhah
        ei täsmää kirjoitti:

        miksi sitten parkanolla menee niin heikosti?

        Vertaappa Ikaalisten ja Parkanon talouslukuja. Ikaalisten velkaluvut asukasta kohden puolta suuremmat, kuin Parkanossa. Kellähän menee heikosti?

      • n.a.n.s.o

        Ottiko noin koville Nanson lähteminen? Sä voit nyt kuitenkin tulla ostaman leninkisi Ikaalisista

      • +_0
        Hahhahhah kirjoitti:

        Vertaappa Ikaalisten ja Parkanon talouslukuja. Ikaalisten velkaluvut asukasta kohden puolta suuremmat, kuin Parkanossa. Kellähän menee heikosti?

        ja valtiolla menee sitten vielä" huonommin".ja jenkeillä tosi huonosti.

      • uhkakuva

        entä jos se shell loppuu jos se abc tulee virtain risteykseen?

      • Parkanosta ohi

        Parkanon uuden keskustan pääraitti taitaa olla se kilometrin pätkä kolmostietä siinä kylän kohdalla. Onhan se valtatie villkas, joo.... mutta 99% niistä ei poikkea teille vaan on ajamassa parempiin mestoihin.

      • heh heh hee
        Hahhahhah kirjoitti:

        Vertaappa Ikaalisten ja Parkanon talouslukuja. Ikaalisten velkaluvut asukasta kohden puolta suuremmat, kuin Parkanossa. Kellähän menee heikosti?

        Sun kannattaa varmaan verrata sitä mitä sillä velalla on saatu. Tuu sitten uudestaan avautumaan kun olet tästäkin jotain ymmärtänyt.

      • jajäläinen

        Pohjanmaalaiset Nanso ja Reima asiakkat on nyt kuitenkin menetetty. Ennen tultiin linja-autolasteittain ostoksille Parkanoon, nyt mennään sitten Tuuriin. Näin olen kuullut. Eivät he Ikaalisiin asti lähde.

      • jajärvetön
        jajäläinen kirjoitti:

        Pohjanmaalaiset Nanso ja Reima asiakkat on nyt kuitenkin menetetty. Ennen tultiin linja-autolasteittain ostoksille Parkanoon, nyt mennään sitten Tuuriin. Näin olen kuullut. Eivät he Ikaalisiin asti lähde.

        HAHAA. Linjaautolasteittain, sanonko mä mitä vielä kaupanpäälle :)

    • katsojana

      Katoin kompin listaa liikkeistä niin ei tarvi ihmetellä hiljaisuutta.

      • lapsellinen

        lapsiperheet kiittää komppia.

    • 16 sent taskussa

      Ei näytä hyvältä kyllä liikkeet. Joku nimekäs vaateliike olisi ehkä ollut vetonaula. K-marketti kauppakeskuksessa heh.

      • kysympähän vaan

        miksi nimekäs eikö edullinen riitä?

    • Rovot hakusessa

      "Parkano imee asiakkaita oman kaupunkilaisten lisäksi ikaalilaisista (järven takaiset), kihniöläisistä, karvialaisista."

      Jämijärvellä Suurimaan perukoiltakin käydään lähinnä Parkanossa ostoksilla. Eivät edes käy Jämijärvellä asioimassa. Parkanolla on kyllä keskeinen sijainti. Ikaalinen on lähinnä poikkeuspaikka. Siksi suosittelisin kuntaliitosta Parkanon kanssa.

      • Länsi-Aure rules

        Parkano imee väkeä myöskin täältä kurun suunnalta. matkaa Parkanoon 20 km, Ikaalisiin 60 km. Näin vertailun vuoksi...

    • kunnontyöntekijä

      Tota joo...Eiköhän se enskaki (ensio itkonen siis) sanonu jottai nasevaa huonosta ajamisesta nimeten erään pirkanmaalaisen kunnan...joka alkoi p:llä ja loppui o:hon.

      Ja mitä tunnettuuteen tulee nii joka paikas tunnetaan ja tiietään Ikaalinen mut parkanosta ei oo kukaa kuullu mitn. mut onneks keksivät ny lapsil leikkipaikkaan sijoittaa.., varmaanki joku käyny tutustumismatkal ti-tinalletaloon.

      • 20 + 16

        Oletko hullu vai humalassa? Vai molempia.

        Annettakoon Enskan lykätä raparperiä ihan rauhassa, sitä paitsi ihmisen nimet, kuolleenkin, kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Pientä kunnioitusta, pyydän.

        Parkano on tunnettu siitä, että se kilpailee Pieksämäen kanssa Suomen ikävimmän kaupungin maineesta. Se on aivan toissijainen seikka. Verrataan vaan Ikaalista ja Parkanoa kaupallisessa ja taloudellisessa mielessä. Ikaalinen voittaa vain tyhjissä liikehuoneistoissa ja teollisuustiloissa. Pian on Kompissakin monta tyhjää koppia, se on päivänselvää.

      • televisioitu

        Ei se Enska ollut vaa joku muu. Nimeä nyt en muista mutta televisiossa näytettiin 80-luvun puolivälissä. Lupasi sitten vasta tulla uudelleen parkanoon kun siellä osataan ajaa.

      • Puu-tarhuri
        televisioitu kirjoitti:

        Ei se Enska ollut vaa joku muu. Nimeä nyt en muista mutta televisiossa näytettiin 80-luvun puolivälissä. Lupasi sitten vasta tulla uudelleen parkanoon kun siellä osataan ajaa.

        Jari Tervo ainakin kerran mainitsi Parkanon hakiessaan tylsän paikkakunnan ykköstä.

      • Zhjkfstykhc
        20 + 16 kirjoitti:

        Oletko hullu vai humalassa? Vai molempia.

        Annettakoon Enskan lykätä raparperiä ihan rauhassa, sitä paitsi ihmisen nimet, kuolleenkin, kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Pientä kunnioitusta, pyydän.

        Parkano on tunnettu siitä, että se kilpailee Pieksämäen kanssa Suomen ikävimmän kaupungin maineesta. Se on aivan toissijainen seikka. Verrataan vaan Ikaalista ja Parkanoa kaupallisessa ja taloudellisessa mielessä. Ikaalinen voittaa vain tyhjissä liikehuoneistoissa ja teollisuustiloissa. Pian on Kompissakin monta tyhjää koppia, se on päivänselvää.

        Ikaalinenhan se on missä tapahtuu kokoajan, taas sai uutisista lukea!

    • fgdh

      Miks ette saaneet sinne citymarkettia? katsoiko nekin että liian pieni paikka?

      • taitto tuunanen

        parkanon pienempi taajama ikaalinen ajetaan muutamas vuodes alas

      • kitumarket

        mitä järkee on citymarketissa muuta kuin nimi?rihkamaa ja ruoka yhtä kallista kuin muissakin k-kaupoissa.

    • KostaNosa

      Vai citymarketti anna mun kaikki kestää, buaaahhhhh.....

    • vetovoimaisuutta

      Parkanon suunnan asiakkaat tulevat kyllä komppiin mikäli siellä on liikkeitä joita siellä päin ei ole .

      • sernida

        Parkanosta mennään ennemmin Kankaanpäähän kun siellä on paljon paremmat liikkeet tai ajetaan samalla vaivalla Ikaalisten ohi Tampereelle... Ikävä kyllä!

      • ainakin vähän
        sernida kirjoitti:

        Parkanosta mennään ennemmin Kankaanpäähän kun siellä on paljon paremmat liikkeet tai ajetaan samalla vaivalla Ikaalisten ohi Tampereelle... Ikävä kyllä!

        Kankaanpään 44 kilometriä Ikaalisiin 30 kilometriä .Matkakin voi vaikuttaa .

      • ihan sama
        sernida kirjoitti:

        Parkanosta mennään ennemmin Kankaanpäähän kun siellä on paljon paremmat liikkeet tai ajetaan samalla vaivalla Ikaalisten ohi Tampereelle... Ikävä kyllä!

        taitaa joitakin harmittaa että ikaalisissa on komppi.

      • päätelmä
        sernida kirjoitti:

        Parkanosta mennään ennemmin Kankaanpäähän kun siellä on paljon paremmat liikkeet tai ajetaan samalla vaivalla Ikaalisten ohi Tampereelle... Ikävä kyllä!

        parkanolaiset on siis aina menossa ostoksille jonnekin muualle.

    • Interi

      Mulle on yks hailee, mistä asiakkaat Komppiin tulee, varsinkin Sata -Häme Soi juhlien aikaan kävijämäärä voi tuplaantua hyvinkin kyseisten juhlien aikana, koitetaan olla vain kaikin puolin kansainvälisiä asioitten suhteen, sillä en katso sitä, mistä kukin on kotoisin, olkoot pohjoisesta,idästä, etelästä tai lännestä kotoisin taikka väliilmansuunnista, koillisesta, kaakosta, lounaasta tai luoteesta vaan annan jokaisen kulkea vapaasti, mutta pitää muistaa sekin, ettet sorru tekemään mitään laittomuuksia elämäsi missään vaiheessa, ettet joudu virkavallan pakeille!

      • Jeremias Isaskarsson

        Ja taas yksi hurahtanut ikaalilainen lisää. Mistä näitä oikein tulee??? Nyt mie romahan...

      • Seppis66

        Meinaat että satikset korjaa kaiken jos muuten on hiljasta :D

      • kevennys
        Jeremias Isaskarsson kirjoitti:

        Ja taas yksi hurahtanut ikaalilainen lisää. Mistä näitä oikein tulee??? Nyt mie romahan...

        älä äänestä plussia omaan kirjoitukseesi se on" vaalivilppi"

      • Hohhoijaa.
        kevennys kirjoitti:

        älä äänestä plussia omaan kirjoitukseesi se on" vaalivilppi"

        Mitä sanot siihen, jos kirjoitus saakin vain pelkkiä miinuksia. Periaatteessa sekin voi olla mainitsemasi vaalivilppi, mikä muuten on hieman typerä vertaus. Kirkas otsasi ja valkea kaulasi paljastaa sen, että olet huono kirjoittaja. Plussa/miinus - arvostele on tarkoitettu lukijan arvostelulle siitä, onko hän samaa mieltä kirjoituksen kanssa. Ei siis aina suinkaan niinkään siitä, mitä mieltä lukija on kirjoituksen aiheesta.

        Rajanveto asiassa on yhtä selvä kuin paatin jälki. Älä sinäkään enempää väläyttele Eskon puumerkkiäsi asiassa, jonka merkitys on realistisesti plusmiinusnolla.

    • Kansasun

      Muutama romanialainenkin taitaa tulla sivistämään. Laittakaa sisäfileet ja partakoneenterät lasikaappiin turvaan.

      • Ex-Parkanolainen

        Veikko Pajunen, veti Liikennesolmu tv-ohjelmaa. Yksi jakso kuvattiin Parkanossa 80-luvulla, jossa muistaakseni sanoi jotain Parkanon liikenteestä.

      • 80-luvun puoliväli
        Ex-Parkanolainen kirjoitti:

        Veikko Pajunen, veti Liikennesolmu tv-ohjelmaa. Yksi jakso kuvattiin Parkanossa 80-luvulla, jossa muistaakseni sanoi jotain Parkanon liikenteestä.

        Just se oli se. Veikko Pajunen sanoi, että seuraavan kerran tulen sitten vasta käymään Parkanossa kun täällä osataan ajaa. Ei ole vielä näkynyt. Aikaakin vierähtänyt jo 30 vuotta tuosta.

    • hanuri soi

      Ei kaalimaalla kannata muutaku alko

      • Ex-Parkanolainen

        Alkossa, Ikaalisissa kävivät myös Parkanolaiset, kun Parkanossa ei vielä sellaista ollut. Oli kumminkin pontikkaa, sahtia, ja kiljua.

      • tarkkailija nylkynen
        Ex-Parkanolainen kirjoitti:

        Alkossa, Ikaalisissa kävivät myös Parkanolaiset, kun Parkanossa ei vielä sellaista ollut. Oli kumminkin pontikkaa, sahtia, ja kiljua.

        Nykyäänkin ikaalisten Alkossa käy Parkanolaisia, jotka eivät ehkä kehtaa ostaa niin suuria määriä parkanosta. Ja on muuten tavallista duunaria "ylempää" tuo hakija kunta.

    • kunnontyöntekijä

      "Verrataan vaan Ikaalista ja Parkanoa kaupallisessa ja taloudellisessa mielessä. Ikaalinen voittaa vain tyhjissä liikehuoneistoissa ja teollisuustiloissa."

      Okei, verrataan vaan. Eipä tuo Parkanonkaa keskusta jos ei Ikaalistenkaa kovin vilkkaalta näytä, tyhjiä liiketiloja löytyy molemmista ihan keskustan ytimestä...

      Pyydän anteeksi jos jotakuta ihan oikeasti loukkasi että kirjoitin Enskan nimen pienellä alkukirjaimella.

    • kunnontyöntekijä

      "Oletko hullu vai humalassa? Vai molempia."

      Ja sinulla on pokkaa mulle alkaa luennoimaan kunnioittamisesta...

      "Annettakoon Enskan lykätä raparperiä ihan rauhassa, sitä paitsi ihmisen nimet, kuolleenkin, kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Pientä kunnioitusta, pyydän."

      Annetaan vaan mutta eipä tuo sinunkaan värikäs ilmaisu raparperin lykkäämisestä kovin kunnioittavalta kuulosta.

    • Reilu peli

      Hei! Mitä ihmiset valittaa kaikesta, on tää sitten kummallista ja jos ei tää kauppakeskus sua täällä miellytä, jätä käymiset siellä kokonaan, jos ei sulle mikään kelpaa ja kannattaa jättää kaiken maailman arvostelijoiden puheet omaan arvoonsa, kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu ja anna sen olla jo, kun kerran se kauppakeskus on tänne saatu, tommonen on todella lapsellista touhua,toi purnaaminen kauppakeskus Kompista, ei voi muuta kuin ihmetellä kaiken maailman kummia asioita! Tsemppiä kauppiaille!

    • Tenoksi

      Kyläpä on isot ja raskaat ostoskärryt, meinaavatko että ne pitäs ostaa täyteen joka kerta, eihän sinne syvälle kärryihin enää edes kädet ulotu. Kaupassa käydään usein ja ostetaan vähän kerralla, eri asia on sitten kun mennään johonki tosi isoon hypersupermarkettiin.

      • jjjjjjjjjjjjjjjjjjjj

        Ei käydä usein, jos asutaan kaukana keskuksista :( . Kerta viikos näillä bensahinnoil ja silloin ostetaan kaikki ihmisille ja elukoille mitä viikon aikana saattavat tarvita. Ja loput pakkaseen. Kyl siinä kärry täyttyy.

      • Tenoksi

        Mä haen yleensä tarjoustavarat ja sitten jotain pientä täydennystä, ostoskori liian pieni ja kärryt liian suuret, lisäksi vielä tarvittaisiin käyttöön pienemmät ostoskärryt, nyt ne kärryt on samanlaisia mitä amerikassa lastaavat täyteen vessapaperilla ja vaipoilla sun muulla isolla tavaralla ja siellä pakkauskoot on muutenkin reilusti suuremp ia kuin suomessa. Ruokaostoksiin kärryt ovat liian suuret markettiostoksiin Kompissa. Käyn samalla kierroksella useammassa kaupassa. Ei sinkku halua mitään isoa ostokäryä raahata, se haittaa jo kulkemistakin. Lidlissähän on niitä perässä raahattavia ostoskoreja. Muistaakseni ostoskärryjä tehdään ulkomaisiin kauppoihin ja sitten niitä samoja kärryjä laitetaan myös suomaliiin kauppoihin.

    • Kilvakkalainen

      Kiva että tuli ruokakauppa lähemmäs ja Tokmannilta saa melkein mitä vaan- halavalla.

      • vatulalainen nainen

        Jämijärven kaupat miltei yhtä lähellä ja melkein sama valikoima.vien siihen kylään mielummin euroni

      • maan varpeelta
        vatulalainen nainen kirjoitti:

        Jämijärven kaupat miltei yhtä lähellä ja melkein sama valikoima.vien siihen kylään mielummin euroni

        Jämijärvellä on edulliset tehtaanmyymälät joista saa lihaa ja jalosteet
        sekä Univisio josta kodin tekstiilit sekä Sillanmäen Sähköliike jossa
        alueemme edullisimmat kodinkoneet, aseet ym sähkötarvike ja
        huolto sekä osaava palvelu.
        K-Marketissa on päivittäiselintarvikkeet ja lisäksi siellä
        on koivunlehtiosuuspankki joten Jämijärvi vastaa hyvin
        Konppia.

      • Pukara is the best
        maan varpeelta kirjoitti:

        Niin ja x-meal ja kotipizza löytyy nesteeltä mitkä ovat paljon paremmat kuin joku subway tai hesburger...

      • Poikkesin kerran
        maan varpeelta kirjoitti:

        Jämijärvellä on edulliset tehtaanmyymälät joista saa lihaa ja jalosteet
        sekä Univisio josta kodin tekstiilit sekä Sillanmäen Sähköliike jossa
        alueemme edullisimmat kodinkoneet, aseet ym sähkötarvike ja
        huolto sekä osaava palvelu.
        K-Marketissa on päivittäiselintarvikkeet ja lisäksi siellä
        on koivunlehtiosuuspankki joten Jämijärvi vastaa hyvin
        Konppia.

        Univisionilla kun olisimme tarvinneet useita tyynyjä.
        Ovet olivat säpissä, vaikka oven mainoksen mukaan piti olla auki...
        Eipä ole tullut toiste poikettua.

    • Jämppäläinen

      Niin ja onhan Jämijärvellä hyvä Nesteen ruokapaikka., remontoidut ja puhtaat tilat, ei yhtään häviä millekään Nesteen muulle huoltoasemalle.

      • rahaa säästöönkin

        Ikaalisten keskustasta on alettava järjestään ostoskuljetuksia
        Jämijärvelle edullisempien liikkeiden asiakkaiksi.

      • Rouva Hoikkala
        rahaa säästöönkin kirjoitti:

        Ikaalisten keskustasta on alettava järjestään ostoskuljetuksia
        Jämijärvelle edullisempien liikkeiden asiakkaiksi.

        Reiman lastenvaatteiden valmistus ei ole eettisellä pohjalla
        koska se sai MOT ohjelmassa pitkän mainostuksen.

    • Ei tyhjene

      Timpe ajaa bussilla väkee, kuin pipoo..

    • kunnontyöntekijä

      "Jämijärven kaupat miltei yhtä lähellä ja melkein sama valikoima.vien siihen kylään mielummin euroni."

      Miksi? Jos matka on sama Ikaalisiin kuin Jämijärvelle niin miksi ikaalilaisena kannatat ennemmin jämijärven kauppoja?

      • vastuullinen maksaja

        Jämijärviläiset omistavat itse kauppansa ja maksavat veronsa sinne
        mutta Ikaalisissa liikket maksavat veronsa muualle mutta vaativat
        silti palveluja kunnalta.

    • alaaaamäki

      Tuttava ilmootti feisbuukissa että sieltä subista löytyny homeisia leipiä ja majoneesissa oli puolikas hiiri. Siitä se alamäki lähtee!

      • lfjldfkljsdf

        Tiedäksä, että jos toi perätöntä panettelua, niin subilaiset voi luultavasti haastaa sut?

    • Kukkakauppaki on

      Hehhhehhee!!! Jämijärvi onkin varsinainen kauppakeskus! :) Kaikkien ostosparatiisien paratiisi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe