miten näyttää että arvostaa

nainenhelsingistä

En osaa ilmeisesti näyttää arvostusta miehelleni kun hän on mökötttänyt tästä aiheesta nyt pari päivää ja vihdoin sain tivattua mikä mättää.
Miten siis osoittaa että arvostan hänen panostaan tässä suhteessa? Otan toisen huomioon, siivoan kämpän jos on vapaa päivä, käytän hänen koiransa lenkillä ja jätän jääkaapin oveen lapun että käytin koiran ettei raskaan päivän jälkeen tarvitse pitkälle lähteä. Kun käyn kaupassa ajattelen häntä ja kysyn tarvitseeko mitään. Ehdotan myös silloin tällöin että menisi omien kavereidensa kanssa kaljalle, tai pelaamaan sählyä tai jotain muuta mistä nauttii.

Eikö tämä kerro että välitän ja arvostan? Itse ajattelen kaikki nuo arkipäivän asiat todellisena välittämisenä kun mies ottaa minut huomioon noin. En oikein osaa puhua tunteista vaikka ehkä pitäisi. En ole kovinkaan mustasukkaista tyyppiä joten yleensä iltamissa lähinnä katselen huvittuneena jos joku nainen vikittelee kultaani = luotan häneen 110%. Tiedän ettei loukkaisi minua niin. Tahtoisin miehiltä mielipiteitä miten tämän arvostuksen saisi tuotua enemmän esille?
Seksi meillä toimii ja sitä on usein, myös minun aloitteestani. Olemme kumpikin aika kokeilun haluisia joten seksissä on myös vaihtelevuutta.

Mies on 25v ja minä 22, yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmiakin on jo tehty. ( asuntojahti menossa, lapsista puhuttu, talous kunnossa)

7

1177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kommentti Keijo

      Hän kaipaa mitalia tekemistään asioista parisuhteenne hyväksi? No juu. Miehet on sellaisia. Esim. jos laittaa tiskit koneeseen niin pitäis saada pokaali ja shamppanjaa. Mutta kyse on yhteisestä hyvästä kun molemmat tekee oman panoksensa parisuhteessa. Voit arvostaa häntä muilla tavoin. Esim. jos hän korjaa jonkun repsottavan jutun talossa niin voit vähä kehaista sitä niin hänen miehisyys nousee. Tai voit kehua hänen jotain luonteenpiirteitä aina kun ne korostuu jossain tilanteessa ja huomaat ne.

      Eri ihmiset tykkää eri asioista. Joten sun pitää kysyä häneltä tuon lapsellisen mököttämisen jälkeen, että mistä se tykkäis niin että sitä kehuttais. Pitää osaa erottaa sitten turha egon kiillottaminen terveestä kehusta.

      • nainenhelsingistä

        Yritän kyllä kehua aina kun on aihetta siihen, seksin jälkeen annan suukon poskelle ja sanon että oli mahtavaa kulta, jos korjaa jotain minkä hajotin tai vaikka koneen kun saan sen sekaisin niin sanon ohimennen että onneksi on tuollainen mies joka osaa korjata kun itse olen tällainen tohelo mitä tulee tekniikkaan/autoihin.

        Kerron hänelle myös että näyttää seksikkäältä ja komealta. Voisiko kyseessä olla se että en puhu tunteista. Siihen että kerroin rakastavani meni aikaa, ja en muutenkaan hömppäile.. tänään tosin testaan onko kyse siitä ja olenkin tässä saanut kämpän suursiivouksen puoleen väliin, illaksi teen hyvää ruokaa ja yritän kertoa kaiken tämän sanoin.

    • PuhuIhminen

      Se, että tekee osansa kotitöistä on toki toisen huomioon ottamista, mutta yhteisessä taloudessa se on tavallaan vain minimivaatimus, eikä mitään erityistä toisen arvostamista. Jos kumppaniaan ei ottaisi mitenkään huomioon esim. ruokakaupassa, niin parisuhde on silloin jo huonolla tolalla.

      Ajattele, millä tavoin haluaisit miehesi arvostavan sinua. Ehkä hän kehuisi ulkonäköäsi tai uutta kampaustasi? Ehkä mies toisi kukkia tai veisi teatteriin? Ehkä hän yks-kaks vain halaisi sinua ja kertoisi rakastavansa sinua? Vaihda nyt itsesi paikalle miehesi, ja ajattele kuinka saman kaltaisia asioita voisi toteuttaa miehelle. Emme tiedä mistä miehesi pitää, joten on vaikeaa sanoa miten se teidän tapauksessanne ilmenisi.

      Jos et osaa puhua tunteistasi, niin opettele. Jos olet parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka haluaa puhua tunteistaan, on tämän taidon opetteleminen elinehto. Mieskin haluaa kuulla olevansa rakastettu, komea ja kiihottava. Se, että tiskaat tiskit, ei ole kuitenkaan ihan sama asia kuin jos katoisit silmiin ja sanot rakastavasi toista enemmän kuin mitään tässä maailmassa. Toki on sellaisiakin miehiä, jotka eivät hempeilyistä välitä, mutta omasi ei ilmeisestikään sellainen ole, jos kerran arvostamisen puuttumisesta oikein sanoo (sen sijaan että vaikka vetäisi kännit ja lähtisi vieraisiin). Lopuksi on vielä pakko kysyä, että kysyitkö mieheltä kuinka hän haluaisi sinun arvostavan häntä? Jos et ole asiasta kyennyt puhumaan, niin kyllähän siitä voi paha mieli tulla, jos yhtään on miehelle sydäntä ja herkkyyttä luotu.

      No, sitten niitä kysymiäsi käytännön vinkkejä. :)
      - Tee ruokaa tai leivo. Toimii mieheen kuin mieheen - me ollaan sillä tavalla aika yksinkertaisia.
      - Hiero miestä. Päähieronta on hyvä vaihtoehto, jos voimat ei muuten tunnu riittävän.
      - Kehu miestäsi, mutta vain aiheesta. Jatkuvasti annettu kehu voi aiheuttaa inflaation. Erityisesti seksuaalisuuteen tai miehekkyyteen liittyvät kehut toimivat - me miehet ollaan sillä tavalla aika yksinkertaisia.
      - Yllättäen myös pieni mustasukkaisuus voi toimia. Miehesi voi kokea, että näet hänet niin pahana luuserina, ettei hän muille naisille edes kelpaisi. Käytännössä tervehenkinen mustasukkaisuus voi olla vaikeaa toteuttaa, ja vaatii pelisilmää. Älä missään nimessä tee sitä niin, että syyttäisit miestä tai olisit nalkuttava.
      - Seksi toimii aina - me ollaan sillä tavalla varsinkin tosi yksinkertaisia. Järjestä jokin yllätys, oli se sitten alusasuja, privaattitanssi tai eroottinen hieronta. Keksit varmasti jotain, jolla voit osoittaa nähneesi vaivaa, ja jolla haluat osoittaa tekeväsi jotain miestäsi ajatellen.

      • nainenhelsingistä

        hih, luitko ollenkaan tekstiäni? :D Olen tehnyt nuo kaikki ja vähän enemmän.
        Eilen saatiin vihdoin keskusteluyhteys asiasta ja kyse totta tosiaan on siitä etten puhu.

      • PuhuIhminen
        nainenhelsingistä kirjoitti:

        hih, luitko ollenkaan tekstiäni? :D Olen tehnyt nuo kaikki ja vähän enemmän.
        Eilen saatiin vihdoin keskusteluyhteys asiasta ja kyse totta tosiaan on siitä etten puhu.

        Meni kuule niin kauan tuossa kirjoittamisessa, että olit jo siinä välissä ehtinyt yhden kirjoituksen ujuttaa väliin. :P

        Mutta hyvä, että olette löytäneet alun yhteiselle linjalle. Toisen puhumattomuus voi todellakin tuntua hyvin painostavalta, ja siitä alkaa helposti muodostaa seuraamuksia täysin olemattomille asioille, jotka aina lopulta päätyvät omalla lapsellisella tavallaan samaan lopputulokseen: tuo ei rakasta minua, kun ei kerran puhu minulle. Ihmisillä on taipumusta tehdä käsittelemättömistä ongelmista elämää suurempia.

        Nyt kun oletta alkaneet puhumaan, älä missään nimessä lopeta sitä! Puhumalla voit tutustua toiseen paremmin ja syventää rakkauttanne entisestään. Jos et ole tottunut puhumaan tunteistasi, voi se olla alkuunsa hieman hankalaa. Se on aivan normaalia - eihän vieraan kielenkään puhuminen suju ilman harjoitusta. Jos spontaani tunteista puhuminen on hankalaa, niin voit harjoitella sitä alkuunsa ennalta miettimilläsi "tehtävillä", kuten kertomalla ja kysymällä...
        - Mitä unelmia sinulla on?
        - Minä hetkinä olet ollut onnellisimmillasi?
        - Mitä asioita kumppanissasi rakastat eniten?
        - Mitkä ovat olleet elämäsi vaikeimmat ajanjaksot?

        Ole onnellinen, että olet löytänyt tunteistaan puhuvan miehen. Sellaisen puutteesta tässä maassa valittaa jo ties kuinka monta sukupolvea.

      • nainenhelsingistä
        PuhuIhminen kirjoitti:

        Helpottipa puhuminen vaan minuakin. En ole koskaan ennen tuntenut yhtä paljon, puhuttiin ja puhuttiin myöhään yöhön. Elämäni on ollut raskasta, narkomaani isä, pahoinpitelyä lapsesta saakka edelliseen parisuhteeseen, kerroin hänelle ihan kaiken ja samoin hän teki minulle. Kerroimme missä asioissa arvostamme toisiamme ihan eniten ja puhuimme myös siitä, mikä toisessa ärsyttää. Oli aivan mahtavaa, nyt on jotenkin paljon helpompi olla, kaikki on selkeämpää.

        Suosittelen kaikkia muitakin avautumaan parisuhteessa, eilen itkettiin ja naurettiin, höpötettiin ja puhuttiin vakavasti. On taas sellainen uudestaan rakastunut olo ja mies pyysi minua tänään kesken työpäivän treffeille lauantaina kun on kuulema jotain todella tärkeää asiaa.. hmm ;o

      • annnu-

        sieltä tulee sormus :D kuulostaa ihan just siltä ;) lykkyä pyttyyn ja kerro olinko oikeassa :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2082
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      168
      1618
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1547
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1302
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      286
      1168
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      134
      1048
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1013
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      882
    Aihe