Kakkosen Venäjä

Ärsyttävää

ilta päättyi juuri. Olipa sekavaa joukkoa.
Beckman ja hänen takanaan istunut ukko tosi rasittavia.

Juontajakaksikko ei saanut pidetyksi mitään järjestystä,
saivat huudella koska vain, eikä meinannut saada vaikenemaankaan yhtä naista.

Kanerva ja sotaveteraani parhaimmat!

Maata, eikä asuntoja ei saa myydä venäläisille, sitten pitäisi vastavuoroisesti Venäjältä saada ostaa myös.

88

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,.,.,.,.,

      Ihmeen hiljaahan Johan Bäckman älysi olla.

    • a tokman

      Käänsin kanavaa, ettei verenpaine iltamyöhällä suotta nousisi. Joka uutisista Ukrainan tilanteessa kuulee muutenkin.
      Mielestäni oli Yleltä hieno veto ottaa keskusteluihin mukaan vihattu dos. J. Backman.

      • bannannut olisi?

        Minä katselin ja kuuntelin, mutta mietin mielessäni. Kuinkahan meidän Luotsi olisi tilanteen hallinnut?

      • Haloo ????

        Oikein lukemisessa hiukan vaikeuksia. Ollut aina. Piti oikein gogelista katsoa, että tämä kyssenalaista mainetta niittävä ja siitä eräänlaista satoa korjaava dos. onkin E.J. Bäckman.
        Suomen Porvoossa asuva, hyvää suomalaista koulutusta ja varakkaasta suvusta lähtenyt E.J B on syystä ryhtynyt suomensyöjäksi.

    • kanerva oli

      Obaman lähetti, natokkiimanen. Ainoa järkevä oli Bäckman. Tämä kääntäjä oli ihan pihalla. Kumma toi Venäjän viha? Mitä Suomi koskaan moisesta hyötynyt?

      Itseasiassa Ukraina ei kuulu meille pätkääkään!
      Tuomiojakin kävi hännystelemässä tätä Kiovan natsihallintoa!

      • sinäki olet hullu

        voihan v i t t u, sinutki on syytä veideä saunan taa TAI pakene sinne ihannoivaan venäjään, sinnehä ennenki suomalisia pakeni mutta kuinkas kävikään heidät venäläinen tappo ,
        venäjä EI IKINÄ OLE suomen ystävä ei vuosituhansiin, ,,

      • mene pelle jojoon
        sinäki olet hullu kirjoitti:

        Venäjän on naapurimme ja pysyy. Pärjäteksemme, hyvät suhteet siihen ja paljon kauppaa. Näin Suomi pärjää..

      • --------------------
        sinäki olet hullu kirjoitti:

        voihan v i t t u, sinutki on syytä veideä saunan taa TAI pakene sinne ihannoivaan venäjään, sinnehä ennenki suomalisia pakeni mutta kuinkas kävikään heidät venäläinen tappo ,
        venäjä EI IKINÄ OLE suomen ystävä ei vuosituhansiin, ,,

        toisen valtion sisäisiin asioihin EI venäjä saa eikä voi sekaantua,
        venäjä tekee suuren RIKOKSEN ihmiskuntaa kohtaan jos sekaantuu muitten valtioitten siäisiin asioihin,
        venäjä on silloin tuomittava koko maailma oikeudessa,

        miltä vejästä tuntuis jos sen maaperälle metäisiin riehumaan ulkolaisten puolesta, siis muun maan kansalaisten puolesta, oikein armeijan kanssa,

        miettis vähän ennkuin alkaa käyttäytyä hullusti,,

      • -------------------- kirjoitti:

        USAko ei tee?
        Onko sillä ja Natolla erivapaus lähtreä sotimaan minne vain?

    • eppu2

      Jossain vaiheessa sanottiin, että porukka oli valittu katselijoiden ehdotusten perusteella.
      Ajoittain siitä ei kyllä mitään tolkkua saanut.

    • Kanerva oli hyvä

      Ainoa, jolla tuli selkeitä vastauksia.

      Bäckman on aivan toivoton idiootti.

    • Kauheaa

      Kyllä voi olla hirviöitä paikalla, kun joku kuulemani mukaan nimitteli suomalaista sotaveteraania!!!

      Nimittelijä olisi tarvinnut kyllä pari suoraa sanaa vastaukseksi.
      Tuollaisenkin ääliöhirviön puolesta kaatui satatuhatta nuorta!

      IS:
      TUNTEET KUUMENIVAT Ylen A2 Venäjä-illan vieraaksi saapunut sotaveteraani sai kuulla rajua nimittelyä keskustelun päätteeksi.
      Suorana lähetyksenä näytettyyn keskusteluun oli pyydetty myös useita Venäjän presidentti Vladimir Putinin tukijoita, ja keskustelu kävi kuumana alusta alkaen.

      Keskusteluvieraaksi oli saapunut myös tamperelainen sotaveteraani Simo Helminen, joka kertoi omista kokemuksistaan ja asenteista venäläisiä kohtaan sotien aikana. Suomen ja Venäjän yhteistyötä kannattanut Helminen kertoi arvostaneensa venäläisiä tuolloinkin, ja että ei kuullut kovin paljon venäläisten ryssittelyä suomalaisten keskuudessa.

      Keskustelun päätteeksi bussinkuljettaja Gleb Simanov kiitteli Helmistä ja muita veteraaneja Suomen itsenäisyyden säilyttämisestä, ja ojensi tälle ruusun puheensa jälkeen.

      Kaikkia paikalla olleita ele ei miellyttänyt. Lähetyksessä ja siitä tehdyssä tallenteessa kuuluu, kuinka joku keskustelijoista nimittelee Helmistä.
      ...

      (- Tappajalle ruusu, taustalla kommentoidaan kameran kääntyessä jo kauemmas keskustelijoista.)
      Johannes Kotkavirta

      • IL myös kerto samast

        Keskustelu kävi ajoittain niin kuumana, että toimittajien piti muistuttaa keskustelijoita käytöstavoista.

        Iskulauseita Ukrainan uuden hallituksen laittomuudesta huudellut ''dosentti'' Johan Bäckman saatiin komennettua hiljaiseksi vielä kerran lähetyksen loppupuolella, ja keskustelu näytti jo saavan kauniin päätöksen bussinkuljettajan Gleb Simanovin huomaavaisesta eleestä.

        Simanov oli tuonut studioon ruusun, jonka hän halusi ojentaa juuri sotaveteraanille.

        - Ilman häntä ja hänen kaltaisten miesten panosta ja uhraamista Suomi ei olisi olemassa sellaisena kuin Suomi on tänä päivänä, Simanov puhui.

        Ruusun luovutuksen jälkeen studiovieraat taputtivat, mutta lisää nimittelyä oli vielä luvassa. Bäckman asialla

        (- Tappajalle ruusu, studiossa kaikui vielä illan päätteeksi.)

        JENNA HEINO

    • illodin.,.

      Olisko IL

    • järkyttyny sota-ajan

      OHJELMA OLI HÄPEÄ SUOMELLE;
      ihminen, suomi suomalaisille,
      suomen kaikkia lakeja on kunnioitettava myös ulkomailla,

      suomalaisen sydän pysähtyi kauhusta,

      kuin voi noin älytöntä kuin BÄKMAN esittää arvokkaassa suomen TV:ssä ,
      Bäkman on heti vangittava sotalin mukaisesti
      suomen valtion petturina,
      häneltä ON heti otettava kaikki suomen oikseudet pois
      ei oikeutta suomessa työhön ja julkisuudessa esiintymään,
      hänet on joko vietävä sanantaa, tai karkotettava ijäksi siperiaan, suomeen paluu kiellettäv ikuisiksi ajoiks,

      • TOTTA tuo,

        "Dosentti" Johan Bäckmanin huutelua saatiin loppupuolella hillittyä ja vaimennettua.)

        Sotaveteraani sai ruusun Simanovilta.

        " - Ilman häntä ja hänen kaltaisten miesten panosta ja uhrautumista Suomi ei olisi olemassa sellaisena kuin Suomi on tänä päivänä, Simanov puhui.

        Ruusun luovutuksen jälkeen studiovieraat taputtivat, mutta lisää nimittelyä oli vielä luvassa."

    • ,,,,,,
    • kopoko

      Kanerva ja sotaveteraani ja myös eräs suomalainen nainen,
      en hänen nimeään nähnyt, kun en ihan alusta katsonut, mutta siinä
      oli hyvät ja rauhallisella tavalla toivat asiansa esille.

      Tämä nainen juuri oli laittanut alulle tuon kiellon Suomen maiden
      myynnistä Venäläisille, toivoi, että tehtäisi sellainen laki.

      Asuntoja saisi ainoastaan vuokrata, ei ostaa. Tehkää se laki.

    • Tämä on tärkeätä!

      kopoko

      kirjoittaa todella välttämättömän tärkeästä asiasta.

      Vai mitä sanotte sitten, kun Putin tulee Suomeen sotajoukkoineen puolustamaan "maansa kansalaisia"?

      Tässä se vielä uudelleen:

      "Tämä nainen juuri oli laittanut alulle tuon kiellon Suomen maiden
      myynnistä Venäläisille, toivoi, että tehtäisi sellainen laki.

      Asuntoja saisi ainoastaan vuokrata, ei ostaa. Tehkää se laki."
      ——————————————————————————

      • kopkop

        Kun verot pitää maksaa, mediavero, niin toivoisi, että sieltä tulisi hieman laadukkaampaa ohjelmaa, meidän rahoilla se toimii.

        Mistä niitä tuollaisia sinne saatiin, olivat kuin joku häiriöluokka
        15 v.ikäisiä.
        Tosi kamalaa katsottavaa!

    • muuan likka

      Ihmetellä täytyy, että tuollaisia Suomen syöjiä asuu Suomen rajojen sisäpuolella. Täällä ovat nauttimassa Suomen sosiaaliturvasta. Käyttävät terveyspalveluita ja mitä kaikkea muuta.

      Sitten huutavat kurkku suorana Venäjän puolesta, joka törkeällä tavalla käy naapuriensa kimppuun.

      Voi, kun menisivät kaikki nuo, jotka niin tuota Venäjää arvostavat, sinne itä-rajan taakse. Menisivät kehittämään tuon arvostamansa maan palveluita, maaseutua. Siellä olisi paljon vanhojen rakennusten kunnostamista. Ihmiset elävät surkeissa olosuhteissa.

      On kyllä varaa rakentaa öky olympiatienoo ja mennä valloittamaan naapurimaita. Olisi silläkin rahalla auttanut noita surkeissa asunnoissa
      eläviä ihmisiä.

      Nyt talous taantuu, mutta sitähän se Putin näillä toimillaan peittelee.
      On siinä meillä suuri ja mahtava venäjän hallitsija.

      • 21 3

        Joiskus -lähees 110 vuoden ajan on kuuluttu Venäjään. Se oli valtavan kehityksen aikaa.
        Venäjä ei mitenkään ole ollut huono isäntä.

    • Olen poistanut joukon viestejä. Vaikka tunteet ovat pinnalla, on muistettava, että Suomi on ainakin toistaisekseksi tarkkailijan roolissa, Suomessa ei anneta kuolemantuomioita ja ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on intimiteettiasia, se ei kuulu sivullisille.

      • palstan pöljä

        Oikein tehty.
        Suomalainen mielipidekirjoituksen taito ja kulttuuri eivät ole ainakaan tämän palstan valossa yleensä ottaen järin korkealla tasolla.

    • likka minäkin

      Nyt pitäisi administraattorille lähettää viestiä.

      Minä en ikinä suojelisi Suomen vihollista, Suomen syöjää, niinkuin täällä jo aikaisemmin on sanottu.

      Bäckman apureineen on syöpäkasvain Suomessa.

      Minä en ole hiukkaakaan poliittinen, en ole ikinä kuulunut mihinkään puolueeseen, äänestän hyvää naista tai miestä,
      mutta Suomea ja itsenäisyyttäme puolustan.

      Syöpäläiset hajoittavat kansaamme.

      • pahasti luistaa

        Hihnasi ja älysi jäi kiveksiin!

    • Hyvät tavat ?

      Oliko tuo viisautesi osoitus?

      Saatikka yleisten hyvien tapojen osoitus?

      Et edes tiedä ilmeisesti niistä.

    • 21 3

      Täällä, tälläkin palstalla, pyritään monella taholla osoittamaan, miten kehno hallitus maalla on ja miten tuhoisaa on kuulua EU:hun.

      Pelastuksen varmaan tarjoaisi suurin rajanaapuri Venäjä. Tämä olisikin aika ymmärrettävää.

    • asiaa jo pohditaan

      kuuntelin eilen radiosta pätkän siellä pohditittiin eurosta eroamisesta, se olisiki hyvä juttu
      jauhettiin siellä myös koko eu akuetta,
      pohdikselttiin niin että etelä eurooppa voisi liittyä keskenään yhteen ja me pohjoismaat muodostaisimme oman yhteisen alueen, sillä me hoidetaan raha asiat hyvin, ja etelä eurooppa hoitakoon keskenään omat velkansa nahistelkoon keskenään,
      tätä alkaa kuulumaan entistä enemmän asia ohjelmissa joten kyllä ne juhaa niin kauan että alkaa muodostua kasi aluetta, hyvin voiva pohjola ja velkansa kanssa nahistelevat eteläeuroopan valtiot,
      kreikka espanja porttugali siinä pahimmat verenimijät, pohjoismaitten riesa,

    • Inhoan kavaltajia

      Ikävää että Suomessa asustaa 'Juudaksia' ,
      Suomen kavaltajia.

      • näin on

        Kaikki natokiimaset on niitä!

    • --------------------

      inhoan kavaltajia

      mitä tarkotat Bäckmanniako, niin minäki, mä karkottasin hänet heti venälle, ja paluuta ei olisi,
      mutta EU tänlaisena ei ole hyvä juttu,
      kreikka ja muut eteläeuroopan maat kultuuri heillä on erilainen kuin pohjoismailla, joten ne voivat yhdistäytyä keskenään, ja pohjoismaat erikseen keskenään,, tämä tulee olemaan pohdinan aihe pitkään, pohdinta ja laskelmien tekeminen ei ole suomen petturuutta,
      mutta EMUUN vienti ilman kansanäänestystä oli erittäin paha rikos kansaamme kohtaan,

      • Noin olisi

        varmaan parempi, niin ajattelen.

    • EliaBetin kanssa --

      samaa mieltä, ELISABETH REHN OLIS OLLUT suomen preidenttinä UPEA IHMINEN,,,

      Elisabet RHEN oli samaa mieltä kuin minä jo aikasemmin esitin että venäläisiä on jo soluttautunu turisteina ja asukkaina suomen maaperälle paljon , enemmän kuin viranomaiset tietävät,,
      joten suomi on suuressa vaarassa,
      yksi kaks ne pukevat mustat sotilasvaatteet ja komandopipot päähänsä ympäri suomea ja vaativat alueita itselleen ilmansotaa,
      näin lepsuja on suomen viranomaisten toiminta, ettei huomaa mitä on jo tapahtunu,
      nyt vaaditaan suomelta suurta valppauta
      toivottavasti ei ole myöhästä,

      • lopeta tuo huutamine

        EliaBetin kanssa

        On jo tullut selväksi, mitä sinä kannatat, mutta miksi kirjoitat isoilla kirjaimilla, joka täällä tulkitaan huutamiseksi? Opettele myös oikeinkirjoitus, siis tarkasta tekstisi, ennenkuin lähetät.

        Kerro minulle, kuinka Nato-liittyminen auttaisi Suomea? Kuka meitä todellisuudessa tulisi puolustamaan? Sota käytäisiin meidän maaperällä ja se ei olisi mitään "nuijasotaa", ..tietääkseni?

        Pyydän, tai en pyydä, mutta rauhoitu nyt "rakas Lotta". Eihän se ole totta.

        Etkö usko, että Suomen puolustusvoimat ei olisi tietoisia asiasta paremmin, kuin sinä? Oletko S i n ä Suomen pelastaja huutamalla täällä??
        .

    • Ei apua kuulunut!

      Mikään maa ... paitsi Suomi itse.... ei osaallistunut Suomen itsenäisyyden puolustamiseen talvi- ja jatkosotien aikana joitain yksittäisiä huolimatta,
      joku yksittäinen tuli Amerikasta asti, sinne muuttaneiden pohjalaisten jälkeläisiä.

      • nikkien ritari

        Ei ihan noinkaan.
        Saksa puolusti merkityksellisesti jatkosaodassa maamme itsenäisyyttä. Täällä ollaan vain kovin kiittämättömiä siitä.

      • uuno?
        nikkien ritari kirjoitti:

        Ei ihan noinkaan.
        Saksa puolusti merkityksellisesti jatkosaodassa maamme itsenäisyyttä. Täällä ollaan vain kovin kiittämättömiä siitä.

        Mitä se lapinsota? Aatu tarvi kaveriksi vain barbarossaan!

    • vara ei venettä..

      Ei Putin uhkaa mitenkään Viroa, vaikka siellä on ollut ongelmia venäjänkielisten kanssa. Lienevät nyt paranemaan päin.,

      Meitä Putin on hienovaraisesti uhkaillut. Mm:ssa mainitsi siitä, kuinka olemme riippuvaisia Venäjän kaasusta.

      Jos kuuluisimme Natoon, emme olisi niin vaaralle alttiina. Saattaisi Venäjä tuoda armeijaansa rajan tuntumaan, mutta ovathan ne jo siellä, vaikka emme kuulukaan Natoon.

      Luin juuri Suomen Kuvalehdestä artikkelin, jossa Aleksandr Dugin, Putinin neuvonantaja sanoo, että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin. Jos Putin suunnittelee Euraasiata, niin meidäthän siihen pakotetaan, ainakin sellaiset ovat suunnitelmat.

      • mikä pöljä olet

        Natoon kuulumalla olisimme uhka Venäjälle!

    • alexandrowitsch

      Jos etupiiriajattelu leviää Euroopan suurvaltojen parissa, niin on aika luonnollista, että ainakin Suomi, Viro ja Latvia katsotaan helposti Venäjän etupiiriin kuuluviksi.

      Joka suhtautuu tähän olettamukseen epäuskoisesti, vilkaiskoon Venäjän karttaa ja sen rajoja eri valtioiden kanssa. Maamme on muutenkin lähempänä Venäjää kuin Keski-Eurooppaa.

      Venäjähän on perinteisesti ollut monen kansallisuuden valtio, vähän samaan tapaan kuin Yhdysvallat. Venäjällä monikansallisuus on tunnustettu mm. alueellisten kielten asemalla.Yhdysvalloissa näin ei ole, tosin siitä syystä', että alueellisia vähemmistökieliä ei ole, koska väestö ja eri kansallisuudet ovat sekoittuneet..

      Tosiasioille ja maantieteelle emme voi mitään. Väliin olemme kuuluneet Venäjään, väliin emme.

      • Sä suuri ja mahtava

        Alexandrowitsch on aivan oikeassa, sillä olemmehan olleet osa Venäjää, mikä vieläkin näkyy monissa sieltä tulleissa vanhoissa tavoissa ja tottumuksissa.
        Tosin nykyinen amerikkalaistuttaminen ja amerikkalaistuminen on vallitsevana tänä päivänä. Suomalaisuus on katoamassa, sen kannattajat ovat vähissä.

    • ...............

      suomi ei ikinä halua kuulua venäjään, alexsantrowitxh pitää
      t u r p a s a kiinni,
      tai sinut pasitetaan venäjälle ja paluuta ei ole,

    • Jopsu...

      Ihan olen samaa mieltä tuosta ääliöstä.

    • alexandrowitsch

      Ajalle jonka suomalaiset olivat Venäjän alaisia, oli luonteenomaista vertaansa vailla oleva monipuolinen henkinen ja aineellinen kehitys.

      Sen aikana vallitsi sopu kansan parissa eikä sotiakaan jouduttu käymään.
      Vuoden 1918 kansalaissota taas oli oman kansan aikaansaama, kun Venäjän valta oli päättynyt..

      Ei ole mitään syytä kieltää tosiasioita. Se on viisauden alku.

    • Kaikesta päätellen

      alexandrowitch = sama kuin 'desantti' Johan Bäckman.

      • mikä apina sinä?

        Kutiaako puupääsi karjalanmäntyä,luuseri?

        Viksut oppii vanhingoista!

    • alexandrowitsch

      Niinkin iso valtio kuin Ukraina on joutunut pelinappulaksi vahvempien välillä. Se on usein pienten valtioiden kohtalo.

      Silloin toimitaan periaatteella: Mulle tämä, sulle tuo.

    • Atolfia

      Tuo jako oli sodan jälkeen mahdollinen, mutta tuskin nykyaikana. Me kuulumme Läsi-Eurooppaan. Nykyään tuskin on suomalaisella minkäälaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta venäläisiin.

      Päinvastoin. Hirvittää ajatuskin olla valtion etupiirissä, jolla on tuollainen diktaattori johdossa kuin on tuo Putin. Eihän siellä duumalla ole mitään tekemistä. Tuostakin Krimin valloituksesta ei tiennyt kuin Putinin kerho, johon kuuluu 4-5 miestä. Se tuli Duumalle täytenä yllätyksenä.

      Jos vapaat viestimet ei saa toimia, mistä se tyhmempi kansa saa oikeata tietoa. Nuorempi väestö osaa käyttää internettiä ja pysyvät paremmin tietoisina, mitä maailmassa tapahtuu ja minkä vuoksi.

      Onhan siellä yritetty mielenosoituksia, mutta nehän tukahdutetaan heti alkuunsa. Mikä vapaa maa se sellainen on? Ei siellä ole edes erillaisilla yhdistyksillä toimintavapautta.

      Enkä ymmärrä, mitä oikeutta venäjänmielisillä on aiheuttaa tuollaista terrorismia vapaassa Ukrainan maassa. Menkööt sinne Venäjälle. Saavat siellä Putinilta apua. Sitähän he ovat huutaneet. Maassa maan tavalla tai maasta pois.

      • 11 == 27

        Ei kukaan Krimiä vallannut. Krimin liittämisestä Venäjään äänestivät Krimin asukkaat, joista valtaosa on venäjänkielisiä.

        Venäjänkieliset asuvat ikivanhoilla asuma-alueillaan Ukrainassa. Ei heitä sieltä voida mihinkään karkoittaa. Jos he haluavat, että heidän alueensa kuuluukin Venäjään, miksei heillä olisi oikeutta siihen? Viittaa vain siihen, etteivät he tunne Ukrainaa kotimaakseen.- - Tämähän vastaisi täysin oikeudenmukaisuuden periaatetta.

        Mihin kansaan muuten suomalaisilla on "yhteenkuuluvaisuuden tunnetta"?

      • muuan likka
        11 == 27 kirjoitti:

        Kyllä siinä oli provokaattorina Venäjä. Luin jutun Suomen Kuvalehdestä.
        Mitä oikeutta on jonkun itsenäisen maan rajojen sisäpuolella asuvilla eri kielisillä ihmisillä vaatia aluettaan liitettäväksi toiseen maahan? Krimin liittäminen Venäjään päätettiin Putinin kabinetissa. Ihan turha muuta väittää.

        Se, että Ukrainassa venäjänkieliset terrorisoivat Ukrainan hallintorakennuksia ja vaativat aluettaan Venäjään liitettäväksi, on vastoin oikeus tajuani. Joka maassa on naapurimaiden asukkaita, jotka sopeutuvat sen maan olosuhteisiin, mihin ovat kotinsa pystyttäneet.

        Johan tämä maailma menisi hurlumheiksi, jos tuollainen yleistyisi. Mielestäni Maassa maan tavalla. Valitettavasti Krim on menetetty. Sitäkin ihmettelen, että Ukrainan omaisuutta omitaan siellä noin vain Venäjän omaisuudeksi. Voisivat edes vastineeksi antaa anteeksi kaasuvelat.

        .

      • 3 21
        muuan likka kirjoitti:

        Ukrainassa asuvat venäjänkieliset eivät suinkaan ole "naapurimaiden asukkaita", vaan heidän esi-isänsä ovat asuneet heidän kotikonnuillaan jo vuosisatoja.

        He ovat vähitellen todenneet, ettei Ukraina aja riittävästi heidän etujaan. Sen voi tehdä paremmin Venäjä.

        Lisäksi yleinen käsitys siitä, että maan asioita hoidetaan yleensäkin kehnosti, heikentää uskoa sen keskushallinnon voimaan. Tukea ruvetaan etsimään muualta.

        Jos Ukrainan omaisuutta joutuu Venäjän omaisuudeksi, niin samalla Ukrainan velkojakin joutuu Venäjän veloiksi. Yksityisomaisuushan säilyy yksityisomaisuutena. Tiettävästi Krimin alueelta ei ole ketään Ukrainan kansalaista karkoitettu

      • turha puolustella
        3 21 kirjoitti:

        Siellähän oli Venäjän suosima hallitus, joka hoiti Ukrainan talousasiat päinprinkkalaa. Mahtoiko olla Venäjän suosiollisella tuella vaikutusta tähän, jotta saatiin sekasortoa aikaan.

        Eihän tuo usko ollut mennyt Janukovitsiin, kun sen hallituksen kaatamisesta syytetään nyt ukrainalaisia. Melko kieroa meininkiä. Haluavat varmaan tuon rosvon takaisin.

        Siis Venäjän tarkoituskin oli, että tukea haetaan Putinilta. Siellähän Janukovitskin on Putinin selän takana piilossa.

        Nythän Putin saa kärsiä omista mokistaan. Nato levittää siipiään Baltian maihin ja Puolaan. Meilläkin on hieman jo alettu ajatella, jotta turvaa tarvittaisiin.

    • Sopiiko kysyä missä kabineteissa on päätetty, että Suomessa avataan ovet Nato-maiden sotajoukoille?

      Ministeritkään eivät näytä olevan asiaista selvillä.

      • vara ei kaada....

        Sopii kysyä. Eilen ulkoministeri sanoi, että asia tuodaan eduskunnalle. Eihän sopimusta ole vielä allekirjoitettu.

        Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että meillä on noita turvatakuita useammalta suunnalta.

        Ei ole mikään rehti naapuri meillä, valitettavasti.

      • Katleija
        vara ei kaada.... kirjoitti:

        Sopii kysyä. Eilen ulkoministeri sanoi, että asia tuodaan eduskunnalle. Eihän sopimusta ole vielä allekirjoitettu.

        Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että meillä on noita turvatakuita useammalta suunnalta.

        Ei ole mikään rehti naapuri meillä, valitettavasti.

        Katsoin eilisen A-studion ja sieltähän sai kuulla oikean helmen ulkoministeri Tuomiojan suusta.
        Toimittaja kysyi että vaikuttaako tähän sopimukseen Ukrainan tilanne, jonka Tuomioja kiisti. Sanoi että vaikkapa luonnonkatastrofeja varten Natoa voitaisi avuksi pyytää.
        Toimittaja halusi tarkemman vastauksen kysyessään minkälaisia luonnonkatastrofeja ulkoministeri tarkoitti.
        Tuomioja katsoi toimittajaa suoraan silmiin aivvan totisella naamalla sanoen että, esimerkiksi vaikka meteori putoaisi Suomeen niin apua tarvittaisi.
        Hyvin ovat johtomiehemme kaivaneet suomettumisviitan kellarista käyttöönsä taas.

      • äkkiä kenkää
        Katleija kirjoitti:

        Ja ukkokotiin moinen hyypiö, Tuomioja! Natoagentti!

      • syy kun syy
        äkkiä kenkää kirjoitti:

        Ja ukkokotiin moinen hyypiö, Tuomioja! Natoagentti!

        Tuomiojakin on jo viisastunut. Puhuu aivan asiallisesti jopa Venäjästä. Hieman tuo suomettuminen pilkisti noista selityksistä tuon Nato-sopimuksen suhteen. Hieman hymyilytti, mutta onhan nuokin syyt varteenotettavia.DD

    • REHELLISYYS maanperi

      Ukrainassa ON se väärin , että ukrainan maaperällä asuvat venäläiset alkaa huutamaan venäjää avukseen,
      aivan hullua jos he ovat ukrainainan kansalaisia , tai venäläisiä jotka ITSE ovat sinne joskus muuttaneet,
      heilla EI OLE mitään oikeuksia huutaa venäjää avukseen KOSKA he asuvat ukrainan maaperällä OVAT siis UKRAINALAISIA venäjänkielinen ryhmä, MUTTA UKRAINALAISIA,
      silloi heitä koskee VAIN UKRAINAN LAKI;
      EI VENÄJÄN LAKI,
      venäjä pysyköön Ukrainan rajojen ULKOPUOLELLA,
      muuten maailman poliisi tulee pidättämään venäläiset ja vangitaan kaikki jotka ovat tulleet toisen maaperälle riehunaan,

      EIHÄN venäjällä VOI OLLA minkäänlaisia oikeuksia TOISEN VALTION rjojen siäpuolella,
      UKRAINAN ASIAT kuuluu VAIN UKRAINAN siäisiin asioihin JOHO EI venäjällä OLE MINKÄÄNLAISIA OIKEUKSIA SEKAANTUA ,,

      ne venäjän kieliset jotka huutaa venäjää avukseen MUUTTAKOON ITSE VENÄJÄLLE,
      JÄTTÄKÄÄ UKRAINA RAUHAAN,

      • hei lässy?

        Sinusta oikein, että kapinalliset otti vllan Kiovassa? Usan ja EU:N tuella. Mikä oikeus lökäpöksy siinä oli?

    • faktoja kekusteluun

      Tietoa Ukrainasta

      Venäläisten osuus näissä itäosan kaupungeissa. He ovat syntyneet Ukrainassa, ovat siis Ukrainan kansalaisia, mutta kulttuurisiteiltään ja perimältään venäläisiä.

      Sevastopol 71,7%
      Donetsk 48,2%
      Makiyivka 50,8%
      Ternivka 52,9%
      Krasnodon 63,3%
      Sverdolovsk 58,7%
      StanychNo Luhansky 61,1%
      Luhansk Oblast 43,7%

      Ukraina on 144. valtio maailman koruptiotutkimuksessa.
      Venäjä 125.
      Suomi on 3.
      Valtioita 175
      Putyviskyi Raion 51,6%

    • hullut liikkeeellä -

      Jos he ovat ukrainan kansalaisia , he ei voi vaatia venäjää avukseen,
      heitä koskee vain ukrainan laki,
      venäjä on tunkeilija jos sinne menee,
      jos venäjä sinne menee, niin silloin voi nato tulla myös ,
      ja sitte tiedätte kuinka siinä käy, venäjä tulee kärsimään eniten,
      hullu on venäjä jos uskaltaa mennä sinne mennä,
      noin hullua tilanannetta ei kukaan toivo, toivottavasti venäjä perääntyy ukailuiissaan ja viisastuu omaksi parhaakseen,

    • alexandrowitsch

      Valtioiden rajat ovat varsin alttiita muutoksille, kuten historia on osoittanut. Useimmiten muutokset saadaan aikaan sotimalla.
      Hyvänä esimerkkinä on vuoden 1808 sota, jossa Venäjä valloitti Ruotsilta sen itäosan.
      Tästä itäosasta syntyi myöhemmin Suomi-niminen valtio.

      • jos siellä parempi

        Sitäkös odotat Suomellekin tapahtuvaksi, että itä-rajaa siirretään tuonne Pohjanlahteen asti? Tuollaiset vitsit voisi muuttaa tuonne nykyisen itä-rajan taakse.

    • ymmärrys hoi....

      Mielenkiintoista, että me suomalaiset sentään ymmärrämme, että maan rajojen sisäpuolella asuvat, puhuvat he mitä kieltä tahansa, sopeutuvat sen maan lakeihin, missä asuvat. Jos haluaa Venäjälle venäläiseksi, niin Putin ottaa varmasti ilomielin vastaan. Tuskin siellä elämä kovin ruusuista olisi.
      Suomeenhan haluavat niin monen monet venäläiset. Siellä ovat viisumijonossa.

      Enkä ymmärrä, mikä oikeus Putinilla on sanoa, että Ukrainan armeija ei saa
      mennä puhdistamaan näitten terroristien barrikaadeja eikä virastotaloja. Nämä eivät suostu Geneven päätökseen, jossa velvoittettiin nämä terroristit luopumaan rettelöinnistä ja tulemaan neuvottelupöytään asioista sopumaan. Näille ei ole tämä sopinut. Silloin armeijalla on oikeus palauttaa normaali tilanne ja saada elämä oikeille raiteille.

      Eihän tuollainen voi loputtomasti jatkua.

      • 3 21

        Epäoikeudenmukaisuus tapahtui silloin, kun venäjää puhuvien alueet määrättiin kuuluviksi Ukrainaan.
        Nythän yritetään vain tilanne korjata oikeudenmukaisemmaksi..

    • havumetsien mies

      EU:lla, Natolla ja Yhdysvalloilla ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua Ukrainan sisäisiin asioihin ja sen ongelmiin Venäjän kanssa. Se vain pahentaa ja pidentää tilannetta.
      Maahan on saatava hallinto, joka pystyy hallitsemaan maan koko aluetta.
      Jos näin ei käy, on harkittava tilanteen rauhoittamiseksi rauhanomaisia alueluovutuksia ja myös ryhdyttävä niihin..
      Alueluovutukset ovat varsin todennäköinen lopputulos. Toivottavaa on, että kansa joutuu siitä kärsimään mahdollisimman vähän.

      • rettelöinti tärkeää

        Ei ole kenelläkään oikeutta mennä sotkemaan itsenäisen maan asioita. Antaa Ukrainan hoitaa asiansa. Antaa Ukrainan armeijan selvitä noista terroristeista omin neuvoin. Heillä lienee oikeus saada hallinto toimimaan ilman Venäjää, sen kummemmin kuin muitakaan maita.

        Venäjä on jo sotkenut sen maan asiat kyllin. Jättäisi nyt rauhaa. Venäjänkieliset voisivat sopeutua maan tapoihin ja jatkaa normaalia elämäänsä. Heillehän on jo luvattu etuisuuksia heidän vaatimustensa mukaisesti. Ei tunnu mikään kelpaavan.

        Haluavatko he tuon rosvo-Janukovitsin takaisin valtaan? Eihän siellä enää ole mitään rosvottavaa.

      • 19-19

        Havumetsikkö
        oletko huomannut Venäjän kunnioittavan kansainvälisiä sopimuksia?

    • Aina läsnä

      Bäckman-"desantti " on aina täällä takkuamassa.

      • mikä sinä olet?

        Lusmu jenkkien perseennuolija, vajakkiapina?
        Puuttuu omilla aivoilla jattelu, kustaan vain sinua aina silmään!

    • 27 --1

      EU-jäsenyyden vastustajilla on valmiina toinen vaihtoehto, jota ei toistaiseksi ääneen sanota.
      Se on VENÄJÄ.

      EU on hatara, mutta Venäjä kestää.

    • 18, vaan ei 81

      Jos tontilleni ilmaantuu venäläinen ostaja, myyn välittömästi.

      Samalla rahalla he ostavat kuin muutkin.

      Voihan täällä keksutelupalstalla nyt, kun kaikki tietävät kaiken paremmin kuin päättäjämme ja muut asiantuntijat, alkaa huutamaan USA;sta apua.

      Onhan siellä rahaa, voisivat ostaa koko suomen, ne raharikkaat tietokonemiljardöörit.
      Täällä palstalla asuu Suomen järki.

      • tuliko selväksi !?

        18, vaan ei 81 :

        olet venäläinen suomen maaperällä, olet idiootti !

      • tuliko selväksi;lle
        tuliko selväksi !? kirjoitti:

        18, vaan ei 81 :

        olet venäläinen suomen maaperällä, olet idiootti !

        juuri sanoin, että täällä palstalla asuu Suomalainen järki.

        Todistit sen kirjaimellisesti.
        Osoitit olevasi järkevä, kun huomasit, että toinen on idiootti

        Toisekseen, olen suomalainen, mutta myyn venäläiselle jos sieltä ilmaantuu ostaja.
        Olenpa sitten idiootti tai en, omaani myyn, en sinun maatasi.

        Lisäkommenttia odottelet turhaan.

        Jään pois viisautesi tieltä.

    • 3 21

      Rahaa on venäläiseltäkin tullut raha.
      Miksen myisi venäläiselle?
      Sellainen tuon kiistää, jolla ei ole mitään myytävää venäläisille, tonteista ja kesämökeistä puhumattakaan. Köyhän on helppo soittaa suutaan

      • hyii, ette ole ---

        koskaan ollu oikeita suomalaisia,
        olette muuttanneet paremman elämän perässä suomeen turvaan hullujen venäisten politikkojen takia,
        kuinka nyt kehtaatte toimia noin, olette saanu kaikki suomen edut ,
        muuttakaa takasi venäjälle jos teistä siellä on niin ihanaa että kehtaatte suomen myydä niille,
        jos jatkatte tomintaanne noi, kohta teillä on täälläki helvetti ympärillänne,

        älä horisi, 3 21
        meikällä on ollu metsää, osakeita ym eikä tulu mieleenkää myydä venälisille,
        en ikinä kehtaisi olla isänmaan petturi,,
        suomi suomalisille,
        venäjä on arvaamaton kiero rosvo valtio,
        joka myy venäläisille on suomen kavaltaja ja isänmaan petturi,
        osaatteko edes hävetä,
        isämme taisteli itsenäisyyden , nyt te tuhoatte kaiken, tuolla vahudeilla olemme kohta venälisiä kaikki,
        kyllä inhottaa että joukossamme on rikollisia pettureita,

      • -------------
        hyii, ette ole --- kirjoitti:

        noi tähdet merkitsi sanaa h e l v e t t i ,,

        Mitäs pahaa siinä olisi, että meistä venäläisiä vielä tulee.

        Oltaisiin suuren ja mahtavan kansan jäseniä, elettäisiin sopuisasti.

        Raha kelpaa maan ja rakennuksen omistajalle siinä määrin hyvin, että mielellään myy sen venäläiselle(kin).

        Venäläiselle ei tietenkään myy mitään se, jolla ei ole mitään myytävää. Varsin yksinkertaista!

      • säälijä
        alexandrowitsch kirjoitti:

        Mitäs pahaa siinä olisi, että meistä venäläisiä vielä tulee.

        Oltaisiin suuren ja mahtavan kansan jäseniä, elettäisiin sopuisasti.

        Raha kelpaa maan ja rakennuksen omistajalle siinä määrin hyvin, että mielellään myy sen venäläiselle(kin).

        Venäläiselle ei tietenkään myy mitään se, jolla ei ole mitään myytävää. Varsin yksinkertaista!

        Eihän venäläisten kanssa voi elää sopuisasti. Näkeehän sen Ukrainassa. Rettelöivät vaan ja aiheuttavat harmia maan kansalaisille.

        Siellä ilmeisesti on yksi vallanhaluinen venäjänkielinen tai venäläinen, joka on saanut provosoitua Putinin joukkojen kanssa venäjänkieliset terrorisoimaan maata.

        Niin myös kävi Krimillä. Luulenpa, että Baltian venäläisväestö jo on huomannut, että heidän on turvallisempaa asua nykyisillä sijoillaan.
        Ei kannata rettelöidä.

        Ukrainan kansalaisten vuoksi toivon, että tuo loppuisi rauhanomaisesti.
        Onhan tuo väsyttävää jatkuva pelon vallassa oleminen.

      • havumetsien mies
        säälijä kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan Ukraina on eräs maailman korruptoituneimpia maita.

        Kyllä silloin luottamus valtioon ja sen johtoon horjuu. Tukea aletaan etsiä muualta, kuten näkyy. Mielellään sitä annetaan, kun vastalahjakin on odotettavissa.

        Venäjällä asiat ovat paremmin ja on ymmärrettävvä, että mielenkiinto suuntautuu sinne päin.

        Rauhan hinta ei ole yksinkertainen.

      • ++++++++++++
        havumetsien mies kirjoitti:

        Ukraina on 144s maailman korruptiolistassa. Maita siinä on 175.

      • toivoa Ukrainalle
        havumetsien mies kirjoitti:

        Tutkimusten mukaan Ukraina on eräs maailman korruptoituneimpia maita.

        Kyllä silloin luottamus valtioon ja sen johtoon horjuu. Tukea aletaan etsiä muualta, kuten näkyy. Mielellään sitä annetaan, kun vastalahjakin on odotettavissa.

        Venäjällä asiat ovat paremmin ja on ymmärrettävvä, että mielenkiinto suuntautuu sinne päin.

        Rauhan hinta ei ole yksinkertainen.

        Korruptoituneisuuden vuoksi syöstiin Janukovits vallasta. Sehän ei sopinut venäjänkieliselle väestölle. Tämän ryöstäjän olisi pitänyt saada jatkaa Putinin suosiollisella avustuksella.

        Tämä uusi väliaikainen hallitus yrittää saada vaalit aikaan, mutta sekään ei sovi tälle rettelöivälle venäläisväestölle.

        Ei taida enää olla Venäjälläkään asiat kovin hyvin, jos lienevät olleenkaan muualla kuin suuremmissa kaupungeissa. Maaseutu elää melko alkeellisissa olosuhteissa.

        Venäjä on painumassa taantumaan ja kiitos Putinin.

    • hampaankolostaLöytyy

      yhtä sun toista,,,,

      JOS venäjän kaikki LAKI perustuisi rehellisyyteen, ja toimittas kaikissa asioissa REHELLISESTI
      eikä kukaan kähmis omaan taskuunsa miljaardeja kansan kustannuksella niin olishan venäjä hyvä maa,
      MUTTA KUN SEN SANAAN EI VOI LUOTTAA,,
      kuinka silloin saadaan rauha rakennettua ??

      sama toivomus REHELLISYYDESTÄ koskee myös suomen päättäjiä,
      on ollu aika (koko Halosen presitentiyden aikana tämä tapahtui ) jolloin kansaamme riistettiin sumeilematta, siitä on hyvä muistutus FORTTUMIN LILIUKSEN touhuista,
      myös PAAVO LIPPONEN teki suomelle aivan liian suuren virheen, suorastaan rikoksen viedessän vastoin kansan tahtoa suomi EMUUN , menetimme oman valuutan,
      kuinka paljon on muita jotka ei ole tullu julkisuuteen,
      kaikki tämä paha on tapahtunu kun SDP kokoonus ja keskusta on ollu vallassa,

      • 19 19

        Mitä olisi tapahtunut, jos muut olisivat päättäneet. Mitähän, jos suuntaisit vihasi vaalien ratkaisijoihin eli nukkuvien puolueisiin. Tasaiset vaalit ratkaisevat nukkujat.

      • muuta venäjälle

        hampaankolostaLöytyy

        Mikä ihmeen "huutaja mummo" sinä olet täällä? Sinulla on vain yksi ääni vaikuttaa vaaleissa ja se ei lisäänny täällä huutamalla.

        Sinulle ei kelpaa kokoomus, eikä demarit. Kuinka olisi Keskusta, joka ahmii niitä maataloustukia, että sinulle riittäisi kotimaista tuotantoa, vai haluatko tulevaisuudessa syödä jotain geenimanipoloituja tuotteita?

        Ilmeisesti kannatat, että kaikki "rahat" jaetaan kaikkien kanssa tasan, joten yritteliäisyydellä ei olisi mitään kannustimia? Näinhän sitä yritettiin Venäjällä ja kuinkas sitten kävikään? Kukaan ei yrittänyt mitään, paitsi nyt, kun asioita hieman muutettiin.

        Älä ota turhia murheita siitä, mitä ennen on tapahtunut, tai pian olet siellä 1918 sodassa mukana. Hyvää Vappua!

      • 21, 3

        Palstan politrukki asialla: sama levy pyörii, pyörii, pyörii, pyöriii ....

        Ehkäpä hän vielä neuvoisi, millainen olisi tämän maan hallitus, jossa ei olisi edustettuina kokoomus, keskusta ja/ tai SDP.

        Jos "oma valuutta", kovia kärsinyt markka, menetettiin, niin saatiinpahan tilalle ehompi valuutta euro. Joutikin mokoma menemään. Ei ole ikävä sitä.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      4156
    2. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      79
      2337
    3. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1811
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      173
      1697
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1412
    6. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1408
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1291
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1158
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1094
    10. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1093
    Aihe