Käväisin viikonloppuna Uimaharjussa, kun näin ilmoituksen kuolinpesän huutokaupasta. Ja mitä ihmettä siellä tapahtui? Meklari ei myyyt tavaraa ylimmällä hinnalla vaan otti pois myynnistä tavaraa, jos hinta ei miellyttänyt. Kuitenkin pohjahintoja ei ilmoitettu. Lisäksi lopetti huutokaupan klo 16 (alkoi klo 15), kun hänen mielestään hinnat eivät nousseet riittävästi. Minä ajoin kauempaa ja moni tuote olisi kiinnostanut, mutta nimenomaan huutokaupalla, jossa HINTA määräytyy paikallaolijoiden mukaan. Jos ei kiinnosta huutokauppa, pitäköön sitten tavallista osto- ja myyntiliikettä. Oli viimeinen kerta tuossa "huutokaupassa"
Huutokauppa uimaharjussa IHMETOUHUA!
8
1401
Vastaukset
- forver
Myyjä on voinut ilmoittaa, että voi hylätä/hyväksyä tehdyt tarjoukset. En minäkään myy etkä sinäkään myy arvotavaroitasi hinnalla millä hyvänsä.
- ärtynyt heppu
ei ilmoittanut. Tosin ei sanonut mitään pohjahinnoista, ei sitäkään ettei niitä ole. Kai se on tulkittava ettei niitä ole. No silti hävisi mielenkiinto, sillä huutokaupan viehtys minulle on juuri siinä, että on mahdollisuus löytyy jotain edullisemmin.
- hjluiuitygherygyuni
ärtynyt heppu kirjoitti:
ei ilmoittanut. Tosin ei sanonut mitään pohjahinnoista, ei sitäkään ettei niitä ole. Kai se on tulkittava ettei niitä ole. No silti hävisi mielenkiinto, sillä huutokaupan viehtys minulle on juuri siinä, että on mahdollisuus löytyy jotain edullisemmin.
Olet oikeassa mutta kun nyt huutokaupoistakin on tehty realityä niin yleensähhän käy niin etät tavaroiden hinnat kimpoaa pilviin.Kaikkihan on melkein antiikkia kun se on huutokaupassa.
Business on vääristynyt nykymaailmassa.Se joka myy myy aina voitolla. - homeisia tavaroita
ärtynyt heppu kirjoitti:
ei ilmoittanut. Tosin ei sanonut mitään pohjahinnoista, ei sitäkään ettei niitä ole. Kai se on tulkittava ettei niitä ole. No silti hävisi mielenkiinto, sillä huutokaupan viehtys minulle on juuri siinä, että on mahdollisuus löytyy jotain edullisemmin.
Kuolinpesillä on tapana kiskoa todellakin korkein hinta tavaroista ja tapella sitten kuka sa amitäkin.varmasti mahdollisimman suuri voitto siintä perijöiden silmissä.
- Halvallako hyvää
Tätä sivuava keskustelu on esim.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10159836
ja tietysti kannattaa googlettaa Esko Metsämäki. - vileeni
Uimaharjun huutokauppa ei ole mitään hyväntekeväisyyttä vaan liiketoimintaa joka ikävä kyllä ei oikein menesty jos tappiolla myy.Myyjä voi olla hyväksymättä tarjoukset eikä siihen olle sinulla ärtynyt mitään sanomista olet sitten vaikka kuinka ärtynyt,vai olisko sieltä pitänyt saada vitosella satasen tavaraa. Ahneus se voi sokaista ja saada ärtymään myös ostajan.
- Ärtynyt
No ei se in noin mene. Itse en ole mikään keräilijä tai jälleenmyyjä, itse asiassa ostan huutokaupoista lähinnä sillointällöin joitakin kivoja tavaroita, jotka silmää miellyttää. Mutta kansa viihty(i) uimaharjussa mielestäi ensimmäisen vuoden kolmesta syystä.
1. Uusi juttu, uusi toimija kylällä
2. Kohtuullisen hyvää tavaraa ja kivojä löytöjä tarjolla päivän hintaan
3. Hyvä kahvila
Näistä kolmesta on poistunut nyt kaksi ensimmäistä ja sehän näkyy jo selvästi "koko kansantalon" väkimäärässä. Viimeksi oli enemmän tyhjiä kuin täysiä paikkoja. Ja pahinta tietysti oli, kun tavaraa ei myytykään kuten ennen vaan säilöttiin pöydälle. Olin sen yhden surullisen tunnin paikalla ja laskin 20 ihmisen poistuvan paikalta, kun heidän korkein huutonsa ei riittänyt ostoksiin. Tyyli on siis selvästi muuttunut, en tarkoita että ilmaiseksi tulisi tavaraa antaa vaan myyjänkin tulisi ahneuksissaan muistaa miksi ihmiset paikalle vaivautuvat. Mutta mitäpä sitä ahneita neuvomaan, he muistavat asian sitten kun väkeä ei enää tule, tavara jää käsiin, laskut jäävät maksamatta ja tuli alkaa polttamaan jalkojen alla. Toivon todella, että joku jatkaa huutokauppoja Pohjois-Karjalassa, sillä tilausta on. Aki Palsamäen kaltainen toimija voisi elättää hyvin itsensä meilläkin, eli henkilö joka noudattaa perinteistä huutokauppatoimintaa, eikä sekoita huutokauppaa ja osto-myyntiliikettä. Minuakaan ei saa kirveelläkään mihinkään osto-myyntiliikkeiden ylihintaisiin saleihin, mutta huutokauppaan menen aina. Mutta Vileeni ystäväni, olet oikeassa, minun ei tarvitse sinnen mennä. Kuten ei muidenkaan, joka tarkoittaa huutokauppjen loppua Uimaharjussa, joka on minusta erittäin sääli.
- ei.ollut.uusiviesti1
fakpså¨moppooo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337441Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e824423Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne582887- 552156
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281689Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71667Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3501447Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131322Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581099Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2751048