Rahako tuo rakkauden?

MoneyForNothing.....

Voitin suuren summan rahaa. Itseasiassa niin suuren että otin lopputilin eikä kätännössä koskaan tarvitse enään mennä työelämään.
Voitosta tuli tietyistä syistä ei minusta riippuneista vaan muista syistä julkinen joten moni tunnistaa minut miljonääriksi kadulla.
Se miksi kirjoitan asiasta tänne on se että aikaisemmin naiset eivät ole olleet lainkaan kiinnostuneita minusta. Lähinnä olen vain ollut pilkan ja ilkkumisen ja haukkumisen kohde ujon ja hiljaisen luonteeni ja muihin nähden ei niin komean ulkonäköni takia.
Mutta kas kummaa kun uutinen levisi että tuokin nössö pamahti miljonääriksi alkoi naisten kiinnostus. Saan kirjeitä joissa kehutaan ja yritetään iskeä, kadulla naiset lähestyvät pilke silmäkulmassa, kaupassa, baarissa jne.
Mikä on tän homman juttu että yhtäkkiä minusta tulikin kiinnostava?
Toisaalta en jaksa lämmetä näille pyrkyreille koska jos minä en kiinnostanut köyhänä niin en minä todellisuudessa persoonana kiinnosta rikkaanakaan.
Elän edelleen säästeliäästi enkä tuo varallisuuttani esille edes autoa vaihtamalla. Maksoin kyllä asuntolainen pois. Nyt on aikaa matkustella ja harrastaa. Toistaseksi yksin koska enhän mä persoonana edelleen ole kiinnostava. Jos joku kiinnostuu minusta tietämättä taustaani niin sitten voin ottaa naisen itselleni. En näitä haaskalintuja sori vaan.
Tulipahan vaan mieleen että kiinnostaako naisia itse mies yleensäkään vaan vain se miehen asema hierarkiassa?

65

1482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rahat piiloon

      Iso osa ihmisistä on tosi persoja rahalle, mutta on paljon myös niitä, jotka eivät esimerkiksi halua myydä itseään puolisoksi. Jokainen äkkirikastunut on varmasti saanut yhteydenottoja juuri noilta rahan perässä olevilta naisilta ja miehiltä ihan sukupuoleen katsomatta.

      Kun kerran pystyt matkustelemaan ja harrastamaan, tutustu ihmisiin niillä seuduilla, joilla sinua ei tunneta. Esittele itsesi entisessä roolissasi ja anna vaikka ymmärtää, että olet lomalla tai vuorotteluvapaalla. Takuulla löytyy paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä kuulleet sinusta. Jos kukaan ei kiinnostu, ainakin tiedät, etteivät he pelkästään rahan takia toisen seuraan pyri.

      Jos naisten suhtautuminen askarruttaa erityisesti, voit tutustua myös miesten suhtautumiseen vaikka vuokraamalla kirkkaanvärisen Ferrarin ja katsomalla, kuinka moni haluaa kyytiin ja kaveriksi. Ja kyllä niitä oluen ja pikkuvipin pyytäjiäkin varmasti riittää. Jos raha olisi sukupuolikysymys, moni perijätär, laulaja ja muotisuunnittelija elelisi ilman sitä tiiviisti vaihtuvaa rattopoikaa.

      Tsemppiä nyt, lohduttaudu sillä, että sinun ongelmasi on niitä mukavimpia ja helpoimmin ratkaistavia ongelmia nykymaailmassa. ;) Ai niin, muista kuitenkin se avioehto - suurinkin rakkaus saattaa olla vasta se toiseksi viimeinen.

      • höpö höpö

        kuka kertoo että olet voittanut lotosta?veikkausko?

      • 13+12
        höpö höpö kirjoitti:

        kuka kertoo että olet voittanut lotosta?veikkausko?

        Iltapäivälehdet luultavasti. Nimittäin ainoa järkeenkäypä selitys aloittajan tarinalle on, että hän on yksi näistä Eurojackpotin 10 hengen voittajaporukasta. Iltapäivälehtien uutisoinnin perusteella koko paikkakunta taitaa tietää, ketä voittajat ovat (työpaikka kerrottu, samoin kerrottiin kaikkien olevan samalta osastolta ja jos joku tuntee yhdenkin voittajan, niin juoruverkosto selvittää nopeasti kyllä muut).

        Aloittaja: jos olet näitä Eurojackpot-voittajia, niin oletko harkinnut muuttoa esim pääkaupunkiseudulle? Siellä kukaan ei tuntisi sinua ja tuskin edes epäilisi sinun voittaneen, jos elät vaatimattomasti.

    • uneksia saa

      ......tässä vaiheessa aina herään, ja totean - totean että kaikki olikin vain unta...

      • ....

        Niimpä. Ei ollut uskottava tarina.

      • Niin no, no niin

        Keskimäärin kerran viikossa Suomen lotossa joku voittaa päävoiton, ettei tuon aloittajan juttu välttämättä potaskaa ole.

        Aina löytyy rahan perässä juoksijoita ja siipeilijöitä, sukupuoleen katsomatta....

      • toim.joht.
        .... kirjoitti:

        Niimpä. Ei ollut uskottava tarina.

        Ainoa tosiasia oli ettei sitä koskaan kukaan ole ottanut tuottavaan työhön eikä ota.

      • kalkkaro
        Niin no, no niin kirjoitti:

        Keskimäärin kerran viikossa Suomen lotossa joku voittaa päävoiton, ettei tuon aloittajan juttu välttämättä potaskaa ole.

        Aina löytyy rahan perässä juoksijoita ja siipeilijöitä, sukupuoleen katsomatta....

        Puhutko nyt itsestäsi?

      • ......

        Siipeilijöitä aina löytyy, ja nimenomaan SUKUPUOLEEN katsomatta. Aloittajan tarinasta puuttuivat kokonaan ne miespuoliset siipeilijät. Kerrontakin oli jotenkin ulkokohtaisen tuntuista, niin että uskottavuus puuttui sen takia.

      • 16+20
        ...... kirjoitti:

        On kertomus totta tai ei niin on se kumma että täällä ei saa aiheesta muuta keskustelua aikaan kuin kateellisen epäilyn. Eikös hän kysynyt että miksi materia vetää naisia eikä luonne? Tuossa on perää ja sitä on syytä pohtia.

      • .......
        16+20 kirjoitti:

        On kertomus totta tai ei niin on se kumma että täällä ei saa aiheesta muuta keskustelua aikaan kuin kateellisen epäilyn. Eikös hän kysynyt että miksi materia vetää naisia eikä luonne? Tuossa on perää ja sitä on syytä pohtia.

        Kateellinen(?????) epäily? Voi hyvät hyssykät! Miten sinä poikaparka oikein kateuden ymmärrät?

        Ihan samasta syystä materia vetää naisia puoleensa, kuin miehiäkin. Osaatkos vastata miksi se miehiä vetää? Jos osaat, niin sitten tiedät vastauksen naistenkin osalta. Miksi tälle aloitusesimerkin nössölle löytyi miespuolisia kavereita, -selkään taputtelijoita, ja oluen tarjoajia vasta hänen rikastuttuaan? Miksi hänen luonteensa ei vetänyt puoleensa kavereita sitä ennen?

        Nimittäin, ne miehet jotka eivät ole naisten suosiossa, eivät ole sitä myöskään miesten keskuudessa. Heiltä siis puuttuvat miespuoliset kaverit, tai niitä on hyvin vähän. Sinun on turha tulla väittämään, etten voi tietää kuinka laaja ystäväpiiri kyseisellä henkilöllä on. Jos miehellä on paljon oman sukupuolensa kavereita, hänellä käy silloin hyvä flaksi naistenkin keskuudessa, koska sosiaalisesti taitavat ihmiset yksinkertaisesti ovat puoleensavetäviä. Aloittaja kutsui itseään (tai kertomuksensa miestä) nössöksi. Kuten hyvin tiedät, nössöt eivät oikein tahdo mahtua kaveriporukoihin, heitä mielummin vältellään, paitsi sitten kun rikastuvat.

      • turbiinos
        ...... kirjoitti:

        Siipeilijöitä aina löytyy, ja nimenomaan SUKUPUOLEEN katsomatta. Aloittajan tarinasta puuttuivat kokonaan ne miespuoliset siipeilijät. Kerrontakin oli jotenkin ulkokohtaisen tuntuista, niin että uskottavuus puuttui sen takia.

        Kun homojen osuus väestöstä on kuitenkin melkoisen pieni, niin aika moni meistä miehistä sattuu olemaan kiinnostuneempi naisista etenkin juuri parisuhdemielessä.

        MItä väliä on esim. hännystelijämiesten olemassaololla, kun ei sitä ole kuitenkaan tarkoitus ottaa saman katon alle asumaan tai perhettä sen kanssa perustaa. Jos joku tulee pummimaan juomaa on vastaus vain - osta omasi ja se oli siinä. Kaksi paattia ohittivat toisensa ja matkat jatkuvat.

        Ne tapaukset ovat sitten rikkaiden homomiesten sekä heteronaisten ongelmia, joista ko. ryhmien edustajat voivat tehdä omat avauksensa.

        On se tosiaan ulkokultaista että jos joku tekee avauksen itseään koskevasta tilanteesta, niin kummasti sitä ilmestyy jengiä jonka mukaan aina pitäisi huomioida joka ikinen mahdollinen muu vähemmistö, seksuaalinen suuntaus koirarotu tai automerkki, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä keskustelunavaajan tai hänen aiheensa kanssa.

        Ja mitä väliä on uskottavuudella, koska ko. aihe on kuitenkin todellinen, puhuipa aloittaja totta tahi ei. Huonon trollin tunnistaa, tai itseasiassa ei tunnista siitä, että se valitsee aiheen joka on täysin jokapäiväinen ja realistinen. Kuten esimerkiksi tämä, jos tietää jotain rikkaiden ja julkimoiden elämästä, joille aihe on täyttä todellisuutta.
        Oikeasti taitava trolli taas osaa valita aiheen niin, että se on oikeasti täyttä puuta heinää, mutta ihmiset tarttuvat siihen silti.

        AP:lle.
        Tuossa tilanteessa fiksuimpia ratkaisuja lienee pitää matalaa profiilia ja olla hyvin non-chalanttisti ja jos joku sitten kiinnostuu, on varmempaa että se johtuu sinusta eikä omaisuudestasi. Tämä ei toki ole takuu, koska on mahdollista että tieto on kulkeutunut ihmiselle jotain muuta kautta ja hän hakeutuu läheisyyteesi. Valitettavaa, mutta kuuluu osana ihmisluontoon.

        Riippuu mistä kulmasta katsoo mutta hyvin monet naiset ovat kiinnostuneet niin rahasta kuin vallasta, eivät toki kaikki, mutta tarpeeksi moni kuitenkin. Siksipä sitä harvoin näkee esim. rikasta vanhaa miljonääriä ilman nuorta hottista käsipuolessa. Ja niissä tapauksissa harva elää missään harhakuvitelmissa, vaan he kyllä tietävät mikä on homman nimi ettei se parikymppinen seksipommi ole kiinnostunut heidän persoonastaan. Kyseessä ovat kuitenkin pääsääntöisesti älykkäät tyypit koska ovat rikastuneet ja säilyttäneet omaisuutensa ja aika moni on myös ehtinyt polttaakin näppinsä elämänsä aikana.
        Mutta jos tuommoinen ratkaisu on myös sille maksajalle itselle ok, niin mikäs siinä. Jokainen elää omaan elämäänsä.

        Yksi aika toimiva on ottaa asenne ettei esim. seurusteluaikana itse toimi yhteisenä kukkarona tai kustanna toisen menoja yhtään sen enempiä kuin se toinenkaan. Jos toisella osapuolelle ei ole esim. varaa maksaa vaikka vuokraansa, niin se on hänen ongelmansa tai sitten asiasta tehdään viralliset lainapaperit. Siinä vaiheessa jos omat raha-asiat ovat kunnossa ja niistä osaa huolehtia, niin ei muutenkaan ole erityisen viisasta lyödä hynttyitään, saati rahojaan yhteen sellaisen persoonan kanssa jolta moinen ei onnistu.

        Jos toinen ei ole kiinnostunut rahoistasi, hän kyllä ymmärtää jaetun finanssipolitiikan ilman sen suurempia draamoja.

      • turbiinos
        ....... kirjoitti:

        Kateellinen(?????) epäily? Voi hyvät hyssykät! Miten sinä poikaparka oikein kateuden ymmärrät?

        Ihan samasta syystä materia vetää naisia puoleensa, kuin miehiäkin. Osaatkos vastata miksi se miehiä vetää? Jos osaat, niin sitten tiedät vastauksen naistenkin osalta. Miksi tälle aloitusesimerkin nössölle löytyi miespuolisia kavereita, -selkään taputtelijoita, ja oluen tarjoajia vasta hänen rikastuttuaan? Miksi hänen luonteensa ei vetänyt puoleensa kavereita sitä ennen?

        Nimittäin, ne miehet jotka eivät ole naisten suosiossa, eivät ole sitä myöskään miesten keskuudessa. Heiltä siis puuttuvat miespuoliset kaverit, tai niitä on hyvin vähän. Sinun on turha tulla väittämään, etten voi tietää kuinka laaja ystäväpiiri kyseisellä henkilöllä on. Jos miehellä on paljon oman sukupuolensa kavereita, hänellä käy silloin hyvä flaksi naistenkin keskuudessa, koska sosiaalisesti taitavat ihmiset yksinkertaisesti ovat puoleensavetäviä. Aloittaja kutsui itseään (tai kertomuksensa miestä) nössöksi. Kuten hyvin tiedät, nössöt eivät oikein tahdo mahtua kaveriporukoihin, heitä mielummin vältellään, paitsi sitten kun rikastuvat.

        Miehet ja naiset ovat kuitenkin erilaisia, vaikka joissain henkilöissä joitain yhtäläisyyksiä löytyykin.

        Joten vaikka osaisikin vastata mikä hännystelijämiehiä tilanteessa kiinnostaa, se ei vastaa kysymykseen naisten osalta tai päinvastoin.

        Kuten pidemmässä kommentissani totesin, hännystelijämiehillä ei lopulta ole väliä, koska niiden kanssa ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä mitään vakavampaa ellei nyt yhteistä firmaa heidän kanssa pystytä tai rupea heidän elämäänsä rahoittamaan. Miehistä nyt harvemmalla on kuitenkaan mahdollisuutta luikerrella oikeasti sisäpiiriin jos ei sitä itse tietoisesti salli.

        Heteromiehelle naiset ja heidän motiivinsa ovat paljon merkittävämmät, koska siinä on suurempi mahdollisuus polttaa itsensä jos ei tunnista petollisuutta ajoissa.

      • .........
        turbiinos kirjoitti:

        No en minä kyllä ymmärrä mikä eri motiivi miehillä voisi ola, kuin se sama mikä naisillakin: päästä itse helpolla, hölmöä höynäyttäen.

        Vai ei hännystelijämiehillä ole mitään väliä? Nössö siis mielummin on edelleen yksinäisyydestä kärsivä, kuin kavereiden ympäröimä (maksaen siitä kaveruudesta). Uskallan kyllä epäillä.

        Vai ovat kaikki äkkirikastuneet nössöt älykkyydeltään yli keskitason, niin että pystyvät pitämään luikertelijat loitolla. Empä usko, että huijatuksi joutuneet ovat sen tietoisesti sallineet.

      • HHUHUH
        .... kirjoitti:

        Niimpä. Ei ollut uskottava tarina.

        Tunnen itsekin yhden lottovoittajan ja siinä taisi käydä se klassinen juttu. Kaveri ei peitellyt ja kapakat oli enemmän kuin tuttuja ja aina oli melkoinen hovi ympärillä joille tarjottiin. Rahat loppu aika sukkelaan ja hovikin hävisi. Ettei nuo jutut ihan satuja ole.

      • .............
        HHUHUH kirjoitti:

        Tunnen itsekin yhden lottovoittajan ja siinä taisi käydä se klassinen juttu. Kaveri ei peitellyt ja kapakat oli enemmän kuin tuttuja ja aina oli melkoinen hovi ympärillä joille tarjottiin. Rahat loppu aika sukkelaan ja hovikin hävisi. Ettei nuo jutut ihan satuja ole.

        Ei kai täällä kukaan "noita juttuja" ihan saduiksi ole väittänytkään. Ei kuikaan ole hännystelijöiden olemassa oloa kyseenalaistanut. Aloittaja vain ei vaikuttanut henkilöltä, jolla olisi omakohtaista kokemusta asiasta. Hänen tarinansa vaikutti sepitetyltä.

        Ps. Tuon sinun tuntemasi lottovoittajan ympärillä pyörinyt hovi ei varmasti koostunut pelkistä naisisista.

      • 7+17
        ............. kirjoitti:

        Aloittajahan kertoo omakohtaista kokemusta. Miten hänen pitäisi asia ilmaista että sinullekin katkeralle asia tulisi selväksi?

      • ..........
        7+17 kirjoitti:

        Aloittajahan kertoo omakohtaista kokemusta. Miten hänen pitäisi asia ilmaista että sinullekin katkeralle asia tulisi selväksi?

        Kuka tahansa tuollaisen tarinan pystyy pykäämään, ei siihen mitään omakohtaista kokemusta tarvita. Kerronta vain jotenkin ulkokohtaisen oloista, eten osaa pitää sitä totena. Tositarinoissa vain pääsee niin lähelle kertojaa itseään, että ne yleensä erottaa keksityistä.

        Huvittava muuten tuo sinun "katkeruuskorttisi".

    • MoneyForNothing.....

      Täällä ihmetellään miksi en tuo nimeäni, ammattiani, asuinpaikkaani jne esille ja koska niin en tee ei kertomukseni ole totta. No suoraansanottuna mua ei kiinnosta uskotteko te tai ette. Kiitos kuitenkin ensimmäiselle asialliselle vastaukselle ja kyllä olen suunnitellut että matkoilla teen tuttavuutta uusiin ihmisiin jotka eivät asu lähelläkään paikkakuntaani ja näin saisin kontakteja ihmisiin vilpittömin mielin.
      Se miksi en puhunut avauksessani kavereista, tulevista kavereista, olevista kavereista, sukulaisista jne jne niin oletan että palsta Naisen logiikka on tarkoitettu juurikin naisen logiikan, ajatusmaailman jne purkamiseen mihin alkujaan tekstini suuntasin. Onko osa vastaajista erehtynyt palstasta vai mikä tekee avauksestani täysin muun kuin naisen logiikka palstalle kuuluvan?

      • ......

        Kerropas nyt meille kuka se on joka on ihmetellyt "miksi et tuo nimeäsi, ammattiasi, asuinpaikkaasi jne esille ja koska niin et tee ei kertomuksesi ole totta". Minä koitin käydä uudestaan kaikki kommentit läpi, enkä kyllä löytänyt tuollaisia vaateita.

      • ei voisi vähempää..

        Olisin vielä vähemmän kiinnostunut kun ennen rikastumistasi. Raha (ainakin yllättäen saatu) muuttaa aina ihmisluonnetta eikä ainakaan positiiviseen suuntaan.
        Tämä on minun logiikkani naisena.

      • .....
        ei voisi vähempää.. kirjoitti:

        Olisin vielä vähemmän kiinnostunut kun ennen rikastumistasi. Raha (ainakin yllättäen saatu) muuttaa aina ihmisluonnetta eikä ainakaan positiiviseen suuntaan.
        Tämä on minun logiikkani naisena.

        Komppaan!

    • NiinTaiNäin

      Pakko sanoa että haiskahtaa provolta.

      • "selkee provo"

        Kun toisella on jotain mitä sinulla ei on provo. Kun toinen on eri mieltä kun sinä on hän provo. Heh:) Hauska seurata näitä urpoja näissä keskusteluissa:)

    • ...........

      samaa voisi joku nainen sanoa, jos on esim. laihduttanut 10kg ja yhtäkkiä miehet juoksee perässä -> miehet ovat vain kiinnostuneita heidän ulkonäöstä.

      tottakai markkina-arvo nousee jos ykskaks muuttuu miljonääriksi. samoin esim. äkkijulkisuuteen ampaisseet saavat paljon enemmän kiinnostusta naisilta kuin ennen.

      vaikka naiset sinusta kiinnostuu ei se tarkoita, että sinun tarvitsisi alkaa jaella rahojasi heille. voithan valita sinun mielestäsi parhaimmalta vaikuttavat naiset ja katsella mitä heidän kanssaan tapahtuu.

    • A-Anja

      Koskaan en ole miestä ottanut varallisuutensa tai asemansa takia. Melko köyhien kanssa pisimmät suhteet, ja lyhyetkin olleet sellaisia, etten varallisuudestaan tai asemastaan olisi ehtinyt nauttia, vaikka niitä olisi ollutkin. ;) Itse myös olen aika vähävarainen ja vähällä toimeen tuleva. Eli siis viimeiseen kysymykseen vastaus: kyllä kiinnostaa se itse mies, ei hierarkkinen asema.

      Tämä nyt on vedetty sukupuolikysymykseksi, mutta minusta sitä ei voi nähdä noin. Ihan sama kävisi entiselle epäkiinnostavalle naiselle, joka tulisi rikkaaksi ja kuuluisaksi siitä. Onnenonkijoita aina riittää, se ei sukupuolta katso.

      Itse varmaan tutustuisin ihmisiin netissä ja varmistuisin kiinnostuksesta, ennen kuin kertoisin varakkuudestani. Sillähän se todellinen kiinnostus selviäisi. Esittäisin jopa tavallista tai köyhähköä.

    • liuhiöuh

      Eipä kiinnosta miehiäkään köyhät tytöt. Samanlaisia pyrkyreitä ja siivellä eläjiä löytyy miehistäkin. Tyypillisesti erotilanteessakin mies on se, joka yrittää haalia yhteisen omaisuuden itselleen.

      • 8+5

        Tyypillisesti mies on se joka sen rahan ja omaisuuden on tehny. Nainen asuu siivellä, ei haluaisi avioehtoa ja lopulta ero tilanteessa on viemässä kaiken mihin kiinni vaan pääsee. Tää on silkkaa faktaa.

      • Minä vain
        8+5 kirjoitti:

        "8 5" Olisikohan tyypillisesti usein nainen hoitanut lapset ja kodin? Sitähän ei lasketa työnteoksi vaan pelkäksi kulueräksi varsinkin erotilanteessa.. Monet naiset asettavat perhe-elämän etusijalle ja silloin miehellä on juuri se mahdollisuus tehdä sitä rahaa ja omaisuutta.
        AP:n kysymykseen. Kyllä raha aina motivoi mutta aitoa rakkautta sillä ei saa.
        Katsele reilusti rikkaampia naisia ja jätä hyväksikäyttäjä sutturat kauas taas. Toinen hyvä keino on salata omaisuus ja tarkastella mahdollinen kumppani ehdokas tarkkaan.
        Itse en halua rahakasta miestä, pelkään tilannetta jossa mahdollisesti rahasta tuleekin vallan väline ja tapa alistaa minua. Elätettäväksi en ikinä halua. Vain aidot tunteet kelpaavat.
        Totta on että raha tuo turvallisuutta muttei rakkautta. Olen itse tämän joskus kokenut.

      • Minä vain
        Minä vain kirjoitti:

        "8 5" Ehkäpä kannattaisi miettiä ennen aamenta tarkemmin miksi kumppani ei halua avioehtoa? Itse halusin sen ehdottomasti aikoinani. Eivät kaikki naiset ole hyväksikäyttäjiä.
        Voisin kirjoittaa pitkän tekstin miesten häikäilemättömyydestä mutta niistä kirjoittakoon muut jos on tarvetta..

      • blonditonhuoria

        Sen tekstin pituus olisi alle rivin mittanen!
        Ämmien tekosista saa helposti 1000 sivuisen romaanin,jatko-osista puhumattakaan..

      • pyh!
        blonditonhuoria kirjoitti:

        Auervaara-ilmiö ei ole mikään harvinaisuus sen kummemmin Suomessa, kuin muuallakaan maailmalla.

    • mek

      Niit' tyrkylläolioita voi käyttää surutta hyväkseen ja jos veilä suosutuvat seksiin niin ei muuta kun hommiin ja muutaman kerran jälkeen sanot että ei enää kiinnosta ja se siitä. Saat ainakin seksiä ja sehän on kivaa mutta älä rupea vakavasti seukkaamaan ollenkaan kun eivät ennen vaurastumistakaan olleet kiinnostuneita ja ovat vain rahojesi perässä .

      • KORTONKI, JUMALAUTA

        Ja kannattaa aina muistaa käyttää kortsua vaikka kuinka väittäisi että on pilleriä vedetty.

    • Koitapas.

      Vähän reipastua ja lähdet ulkoilemaan sieltä koneen äärestä. Unohtuu ne haaveet miljoonista ja voit tavata jonkun kivan naisenkin ulkoillessa. Vaikeaa on kenenkään sinusta kiinnostua, jos istut päivät netissä.

    • jokainen nainen

      on materialisti. Joka muuta väittää jauhaa p...aa.

    • näin se vain menee

      Miehet ovat kiinnostuneista kauniista naisista.
      Naiset ovat kiinnostuneita varakkaista miehistä.

      • blonditonhuoria

        Miehet ovat kiinnostuneista kauniista naisista.
        Naiset ovat kiinnostuneita varakkaista miehistä.

        Elikkä kaikki akat on huoraavia rahanperässä juoksioita,,,

      • kuubaan
        blonditonhuoria kirjoitti:

        Miehet ovat kiinnostuneista kauniista naisista.
        Naiset ovat kiinnostuneita varakkaista miehistä.

        Elikkä kaikki akat on huoraavia rahanperässä juoksioita,,,

        kyllä olisi kiva hakea nuori akka jostain ulkomailta jos rahaa ois vi-tusti,ja seurailla kotimaisten läskimaatuskojen katseita mustien aurinkolasien kätköstä.

      • säälin akkaasi
        kuubaan kirjoitti:

        kyllä olisi kiva hakea nuori akka jostain ulkomailta jos rahaa ois vi-tusti,ja seurailla kotimaisten läskimaatuskojen katseita mustien aurinkolasien kätköstä.

        Jos rahaa ois vi-tusti.. :D Eli ostamassa akka. Varmaan ymmärrät että me kotimaiset läskimaatuskat lähinnä säälitään kaltaisiasi juntteja jotka joutuu ostamaan akkansa. Ei ole todellakaan meiltä pois jos akkasi on Kuubasta.

      • .........
        säälin akkaasi kirjoitti:

        Jos rahaa ois vi-tusti.. :D Eli ostamassa akka. Varmaan ymmärrät että me kotimaiset läskimaatuskat lähinnä säälitään kaltaisiasi juntteja jotka joutuu ostamaan akkansa. Ei ole todellakaan meiltä pois jos akkasi on Kuubasta.

        Vielä enemmän me säälitään sitä ostettua akkaa, joka joutuu myymään itsensä tuollaiselle tyypille.

    • kokemusta on.

      Ei tuo. Mutta Rakkaus on koetuksella jos on pienet käyttövarat!

    • ----------
    • Ihana tarina. Siinä on ollut aikaa miettiä miten maailma makaa. Minua vähän harmittaa sun puolesta sellainen asia että et tunnu pitävän itseäsi "minään". En ole persoonana kiinnostava. Olisiko pieni itsetunnon kohotus paikallaan, nyt kun siihen olisi aikaa ja rahaa. Anna ammattilaiselle mahdollisuus auttaa sua. Meistä jokainen on kiinnostava oli miljonääri tai ei.

    • blonditonhuoria

      Jos olet miespuolinen,monta blondihuoraa kyllä kärkkyy rahojasi...OLE VAROVAINEN!!

      • eiolehuoraeikäkärky

        OTA PRUNETTI NÄKEE SISÄISEN KAUNEUTESI LÄVITSE!

    • 555)

      Aloittaja on pelkkä onneton provo.

    • Mies!

      Mies on se joka tekee sitä hilloa..suomalaisen naisen rooli parisuhteissa on lähinnä vain jäkättää ukolle ja saada sen mieli horjumaan,ihan niinkuin ei jo valmiiksi riitä se,että miehel on rankkaa elää suomessa ja tehdä pihahommia,miestenhommia.
      Tästä syystä en ikinä ottas naista vaikka rikastuisinki yhtäkkiä..periaatteihini ei kuulu katella vastuuttomia naisia,jotka ei osaa ees taulua kiinnittää seinään tyyliin "ei ole voimia" "olen avuton"..ikäänkuin miehestä siinä vaiheessa haetaan jotaki ritarin,kuninkaan mallia joka tupsahtaa paikalle ja korjaa tilanteen..ja mitä piereskelyyn tulee,senkihä naiset kieltää itseltänsä ja mahdollisesti myös mieheltänsä..kaskun eivät vielä kiellä kakkomista itseltänsä

      • pierevä nainen

        Hyvin on tullut taulut kiinnitettyä seinille ilman nurkissa makailevaa ukkoa. Meitä naisiakin on jotka ei ikinä ottaisi miestä huusholliinsa. Moni kokeilee mutta tulee järkiinsä.
        Teen itse "hilloni" eli elätän itseni. Miehestä on lähinnä kuluja. Sen verran on kokemusta parisuhteesta että en erehdy enää sellaiseen.

    • peräsmies huuhaa

      Piereskely tuo rakkautta.

    • hk,,

      raha se kiinnostaa usko pois,,rahalla on ihmeellinen maine,, kaikki muu häviää, muista se älä' anna itseäsi huijata,,

    • eloveera

      Tämä maailma on mammonan valtakunta. On ihmisiä, jotka elävät omaa elämäänsä ilman mammonan himoa. Ovat laittaneet elämänsä asiat tärkeysjärjestykseen. Luonnon kauneudesta voi nauttia ja elää vaatimattomasti ja kulkea omien mahdollisuuksiensa mukaan vaikka maailman ympäri. Hännystelijöitä aina on, mutta jokainen tekee sellaisen elämän itselleen mikä tuntuu hyvältä. Raha tekee elämän helpommaksi, mutta se voi tehdä helvetinkin. Rakkautta ei osteta rahalla, jos siltä tuntuu, se ei ole Rakkautta.

    • DJESofficial
    • juujaajooooo

      Tutustu rauhassa uusiin ihmisiin, mutta älä anna rakkauden sekoittaa raha-asioitasi. Vaikka olisit kuinka rakastunut tahansa, niin pidä rahasi omassa kontrollissasi koko ajan. Olen kuullut (liekö urbaanilegenda?), että joku lottovoittaja olisi jopa menettänyt omaisuutensa ahneen naisen takia.

      Jos ympärilläsi pörrää naisia, niin tee tuttavuutta, harrasta seksiä, nauti naisista, jos sitä haluat. Sitä kautta itsetuntosi nousee, saat varmuutta naisseurassa ja opit aika paljon naisista. Ei tarvitse takertua heti ensimmäiseen tarjokkaaseen.

      Ole kuitenkin varovainen ehkäisyn kanssa. Käytä AINA kondomia ja opettele sen käyttö todella huolellisesti. Todella tarkka ottaa kondominkin mukaansa eikä jätä sitä naisen kotiin, ettei vain kukaan nainen yritä kondomissa olevalla spermalla saada itseään raskaaksi. Hanki jälkikasvua vain sellaisen naisen kanssa, joka on hyvä ihminen ja fiksu.

      Kun rakastut, niin voitte muuttaa yhteen, mutta ennen yhteenmuuttoa sovitte tiukat säännöt, että kuka tekee mitäkin kotitöitä ja kumpi vastaa mistäkin kustannuksista. Jos haluat, niin maksa yli 50 %, mutta älä ala elättämään ketään täysin ilmaiseksi, koska yleensä ilmaisia asioita ei arvosteta. Tai tee niin, että sinä maksat kulut ja nainen siivoaa ja tekee ruoat eli hän työllään tekee omat osuutensa asioista.

      Jos menet joskus avioliittoon, niin siinä tapauksessa ehdottomasti avioehto. Avioehdon voi tehdä niin, että avioehto ei toteudu, jos parisuhde päätyy kuolemaan, mutta jos päätyy eroon, niin vaimo ei peri mitään eikä ole oikeutettu saamaan tasinkoa.

      Kaikki ei ajattele rahaa eikä ole rahan orjia. Aika moni kuitenkin on. Itsekin arvostaisin miehessä sitä, jos hänellä olisi jonkun verran rahaa, koska on niin raskasta selviytyä ja sinnitellä vuodesta toiseen. Silti voisin rakastua ihan hyvin köyhäänkin. En usko, että voisin mennä naimisiin pelkän rahan takia, vaan rakkaudella on iso rooli

    • Onnen avain

      Mitäs sitten? Hitto, että pitää alkaa esittämään jotain nirppanokkaa kun kerrankin kelpais naisille. Mistä sen tietää vaikka rakkaus tai kiintymys syntyisi sen jälkeen kun olette olleet hetken yhdessä ja vaikka matkustelleet.

      Voi voi, ole sitten yksin ja nauti yksin rahoistasi, kai se niin on kaikkein ihaninta ja eipähän ainakaan KUKAAN MUU HYÖDY sinun voitostasi, jonka olet saanut tekemättä mitään.

    • eitoiminoin

      En huomaa mitään naisten lähentymistä vaikka ajan erittäin hienolla autolla. Ainoastaan näen kateellisen näköisiä miehiä jotka katsovat pitkään kun nousen autosta. No okei joku miehistä saattaa tulla normaalisti kyselemään jotain autosta. Naiset eivät juurikaan päätä käännä.

    • onneksi olkoon ja elä säästeliäästi, kyllä se rouva vierelle vielä rientää.

    • , lvdzfkjlodiusrgölk

      Ei kyllä varmasti naisten käytös ole ainoa mikä on muuttunut. Kyllä sun oma olemuskin on tasan toisenlainen nyt, kun elät ilman huolta toimeentulosta. Olet itsevarmempi, rennompi, itsevarmuuden myötä ryhtikin on parempi. Tuollaiset asiat vetävät naisia puoleensa.

    • HHUHUH

      No se raha tuo kiinnostuksen ja "aidon" rakkauden. Onhan ihmiset helpon elämän perään, ei tarvitse kantaa huolta huomisesta jos on pätäkkää. Ikävä kyllä, tosiasia taitaa oikeasti olla se raha, joka tuo sinun elämääsi "ystäviä" ja "rakkaita"

    • siivooja1

      Kai sä nyt olet sen tajunnut,että rahalla saa.Miksi muuten monella järkyllä möhömahalla, joka muutenkin näyttää oksettavalta, olisi vieressään nuori,timmi nainen? Ja sun tyyppisistä miehistä on vaikea kiinnostua varmaan kenenkään, koska jos olet ujo ja hiljainen niin olet myös todennäköisesti saamaton naisten suhteen siinä mielessä,ettet anna ymmärtää ,saati tee aloitetta.Mun neuvo on,että laita ulkonäkö kuntoon jos siinä on jotain parantamista ja nauti niistä rahoista.Elämä on lyhyt, joten miksi pihtaat.Se,otatko jonkun naisen siihen , on sun oma päätös ja eihän sun ole pakko niistä rahoista kertoa puoleen vuoteen,jona aikana oppii toista tuntemaan melko hyvin.Jos taas kaikki sut muka tuntee niin vaihda paikkakuntaa, missä voit aloittaa ns. uudentyylisen elämän.Jos taas haluat rahoista eroon niin laita mulle, tarvetta olisi ja kipeästi:)Sen jälkeen ei tarvitse vaivata päätään mokomalla asialla ja tekisit ainakin yhden onnelliseksi ja velattomaksi.

    • Hei hyvä mies,nyt suu suppuun ja uudenlaista asennetta kehiin,perkeles!! Viluttaa jo kattella tollasta puhetta,ettet kelpaa ja olet mitättömyys.Se on varmaa,et niinkauan kun noin puhut,ja jauhat itestäsi,ja ilmeisésti uskot tollasta skeidaa tulet olemaan just niin epämielyttävä ja lainatakseni,ei kiinnostava.Kukaan toinen ihminen ei sinua ja kiinnostuvuuttasi määritä,kun sinä itse!! Tohon rahahommaan en kommentoi muuta kun että ole varovainen.Niin Naisissa kun miehissäkin on paskoja seassa.

    • halkipoikkipinoon

      Nauti nyt ihan ensiksi sellaisista asioista, jotka on jääneet tekemättä rahojen riittämättömyyden takia. Laita koti kuntoon, osta kiva auto jne. Jos ulkonäön osalta on jotakin, joka vaivaa sinua, niin laita esim. hampaat kuntoon, hommaa personal trainer ja ala käydä kuntosalilla jne. Miehille on kai nykyään jopa hiusten istutusta, jos on kaljuuntuvaa sorttia.

      Älä kuvitttele, että naiset olisivat yhtään erilaisempia ulkomailla kuin Suomessa. Sanoisin jopa niin, että ulkomailla ollaan vielä enemmän rahan perään, koska siellä on totuttu siihen (esim. Thaimaa), että työllä elätetään koko sukua ja jos tarjoutuu mahdollisuus mennä naimisiin ulkomaalaisen kanssa, niin se tehdään rakastipa tai ei.

      Uskoisin, että tiedän, miltä sinusta tuntuu. Itsekin laihdutin 40 kg reilu vuosi sitten enkä ole vieläkään tottunut siihen, että saan miehiltä huomiota. Alussa olin lähinnä raivoissani, että miksi en kelvannut lihavana, vaikka olin ihmisenä ihan samanlainen. Ero onkin siinä, että me näemme asiat silmillä. Ensivaikutelma tehdään katsomalla. Minun silloinen ulkonäköni näytti siltä, että olisin laiska ja roskaruokaa syövä, vaikka oikeasti tein ahkerasti töitä ja söin samaa ruokaa kuin muu perhe, mutta läskit tuli herkuista. Nyt näytän siltä, millainen olen (ja jollainen olin sisimmältäni ennenkin) eli reipas, töissäkäyvä, terveellistä kotiruokaa syövä, mutta ei enää niitä herkkuja.

      Ehkä tosiaan tuo raha on tehnyt sinut iloisemman näköiseksi ja katsot ihmisiä tasa-arvoisemmin etkä alistuneena.

      Suosittelen, että otat itsellesi naisen toiselta paikkakunnalta, niin vältyt siltä, että joku paikallinen ottaa sinut vain rahojen takia.

    • Kristalli-82

      Itse raha ei ole pääosassa mutta totuus on ainakin Suomessa se, että erittäin ahkerat ihmiset hankkivat yleensä varakkuutta. Ahkera mies kiinnostaa minua suuresti eikä sellainen laiskimus joka vain makaa sohvalla tai nåprää tietokoneella. Siinä pointtini.

    • -------------
    • määmy

      E tuo, mut helppii ettei tartte funtsii mitä ostaa & mihi e oo varaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe