Venäjän karhu heräsi - Herääkö Suomi?

Eiksomielenkiintoist

Kuluva vuosi 2014 on tehnyt selvääkin selvemmäksi, että Venäjän karhu on toden teolla herännyt. Venäjän ote Ukrainasta kiristyy entisestään ja venäläiset joukot ottavat aktiivisesti osaa Itä-Ukrainan taisteluihin paikallisten venäläismielisten separatistien ohella.

Venäjä ei aio taipua läntisten talouspakotteiden edessä. Päinvastoin, Venäjä pyrkii antamaan takaisin talouspakotevastaiskuja ja venäläinen propaganda vahvistaa jatkuvasti otettaan. Venäläisten suorittamat Suomen ilmatilanloukkaukset ovat tihentyneet ja merellä Suomen aluevesien liepeillä tehdään nyt tuon tuostakin sukellusvenehavaintoja. Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomen turvallisuuspolitiikan suuntaan omaa imperialistista etuaan palvelevalla tavalla.

Venäjä aikoo jatkaa päättäväisesti etenemistään voimapolitiikan tiellä ja uskoo vakaasti omaan itseymmärrykseensä Venäjän valtakunnan maailmanlaajasta tehtävästä. Tällainen asiaintila edellyttää välitöntä heräämistä lännessä yleensä ja etenkin Suomessa.

Tällaista heräämistä edistääkseni olen kirjoittanut kirjan Venäjän karhu heräsi – herääkö Suomi?, joka ilmestyy Kuvan ja Sanan kustantamana syyskuun puolivälin jälkeen.
http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/611/venajan_karhu_herasi_-_heraako_suomi

26

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HerääSuomiherää
      • Katso linkki

      • Työttömyyttä ei ole

        17 v. sitten edesmennyt isäni sanoi usein , miten pahat ajat tulevat . Ymmärsin, että sana paha oli hyvin lempeä ilmaisu.

        Olisi tällä hetkellä kiire kellarirakennuksille. Oikeasti monellakin alueella kiire.
        Ja ja media kuuluttaa kuitenkin, että lähes puoli miljoonaa työtöntä!


      • HerääSuomiherää2
        Katso linkki kirjoitti:

        Katso linkki

        Finnish Military Power - Ollos huoleton, poikas valveil' on!

        https://www.youtube.com/watch?v=NWRAOwCXOKM

        Katsoin linkin ja ajattelin: yhteistä rajaa on noin 1300 km, mikä materiaaliylivoima onkaan Venäjällä, 1:10 taitaa olla oikein, lentokoneissa, panssareissa, ohjuksissa, helikoptereissa ym. Katselin videota ja tulin tulokseen, että Venäjällä on ainakin kymmenkertainen ylivoima!

        Mikä meitä auttaa? Rukous ja hätähuuto Jumalan puoleen, ettei meitä aivan hävitettäisi. Onneksi Jumala on asettanut rajat mihin saakka Venäjällä on lupa tulla.
        Mutta kuritus on kova ja väistämätön!


    • Suosittelen

      Asiaa on molemmissa linkeissä.

      'Voi voi sanompa (minä Olavi ) tähän tuolle pöyhkeilijälle sinäkö olet ollut Herran neuvotteluissa kun noin suurella äänellä osaat huudella kuka tässä uhkan alla on. Etkö tajua jo sitäkin että venäjällä on kokonaan uudet sukupolvet jotka eivät näistä turpiin ottamisista mitään tiedä niinkuin et sinäkään kuin mitä olet ehkä historian lehdiltä lukenut ja pitäisihän sinunkin se tietää että Venäjällä menneet historiat on kirjoitettu juuri päin vastoin kun täällä koto Suomessa. Huonosti on kenraali Suomen historiaa tuntenut näihin lausuntoihin nähden. Ei näytä kenraali muistavan, että Karjala ja Petsamo menetettiin kymmeeniä tuhansia kaatui ja monin verroin vammaantui. Ja entä ne hirvittävät sotakorvaukset ja sotaoikeudenkäynnit ja tuomiot. Vastaa tähän jos on parempaa tietoa kuka täässä turpiin otti.

      Mutta annetaan Jumalan oman sanan puhua sillä ne sanat ovat ainakin "todet,varmat ja lujat"

      Job 38:2- Herra kysyi Jobilta "Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni? 3. Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua.
      4. Kuka on perustanut maan? Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.

      Jes.23 17- Ja kaikille, jotka vaeltavat sydämensä paatumuksessa, he sanovat: 'Ei teitä kohtaa onnettomuus.' 18. Mutta kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?"

      • Karhu nukkuu....

        Huoh..taas tätä perinteistä "Karhu-profetiaa" jota tuupataan ainakin kerran vuodessa.

        No,tätä kestää taas aikansa ja sitten koko homma vaipuu unhon yöhön.


      • Ukki40luvulta
        Karhu nukkuu.... kirjoitti:

        Huoh..taas tätä perinteistä "Karhu-profetiaa" jota tuupataan ainakin kerran vuodessa.

        No,tätä kestää taas aikansa ja sitten koko homma vaipuu unhon yöhön.

        Miksi Jumalan tuomiot kohtaavat ihmiskuntaa ja kansoja? Miksi kansat joutuivat tuomiolle mukaan lukien Israel?

        Heidän synnin mittansa tuli täyteen!
        1 Moos 15:16 "amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi". "Täysi tarkoittaa alkukielellä julkista synnin tekemistä, josta ei tunneta häpeää ja ollaan ystäviä synnin tekemisen kanssa. Kun amorilaisten synnin mitta tuli täyteen, heidät hävitettiin.

        Mistä synnistä varoitettiin?
        "Älkää tehkö niin kuin Egyptin maassa tehdään!" Mitä siellä tehtiin häpeämättä?
        Mm. näitä: "Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi", "Älä uhraa lastasi Molokille", "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko", Älä ryhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi"

        "Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajoin pois teidän tieltänne, ja se maa on myös tullut saastaiseksi. siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista ja se OKSENTAA ulos asukkaansa.

        "Kun Jumalan tuomiot kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta"

        Katselin viime vuoden alkuvuodesta Suomen Tv:tä ja siinä nuori naistoimittaja haastatteli Gay-teatterin ohjaajaa näytelmästä, jonka nimi oli jotenkin tähän tapaan "Homo Jeesus ja opetuslapset" ja totesi ääneen, että tässä asiassa ei ole mitään hävettävää. Eli homous ja sen harjoittaminen on hyvin luonnollinen asia. Ohjaaja oli täysin samaa mieltä...synnin mitta alkaa täyttyä myös Suomen kohdalta ja Jumalan tuomio kohtaa meitä!


      • H y v ä
        Ukki40luvulta kirjoitti:

        Miksi Jumalan tuomiot kohtaavat ihmiskuntaa ja kansoja? Miksi kansat joutuivat tuomiolle mukaan lukien Israel?

        Heidän synnin mittansa tuli täyteen!
        1 Moos 15:16 "amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi". "Täysi tarkoittaa alkukielellä julkista synnin tekemistä, josta ei tunneta häpeää ja ollaan ystäviä synnin tekemisen kanssa. Kun amorilaisten synnin mitta tuli täyteen, heidät hävitettiin.

        Mistä synnistä varoitettiin?
        "Älkää tehkö niin kuin Egyptin maassa tehdään!" Mitä siellä tehtiin häpeämättä?
        Mm. näitä: "Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi", "Älä uhraa lastasi Molokille", "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko", Älä ryhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi"

        "Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajoin pois teidän tieltänne, ja se maa on myös tullut saastaiseksi. siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista ja se OKSENTAA ulos asukkaansa.

        "Kun Jumalan tuomiot kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta"

        Katselin viime vuoden alkuvuodesta Suomen Tv:tä ja siinä nuori naistoimittaja haastatteli Gay-teatterin ohjaajaa näytelmästä, jonka nimi oli jotenkin tähän tapaan "Homo Jeesus ja opetuslapset" ja totesi ääneen, että tässä asiassa ei ole mitään hävettävää. Eli homous ja sen harjoittaminen on hyvin luonnollinen asia. Ohjaaja oli täysin samaa mieltä...synnin mitta alkaa täyttyä myös Suomen kohdalta ja Jumalan tuomio kohtaa meitä!

        Kiitos, ukki 40 luvulta, kirjoituksestasi. Kolahti heti kun luin sen. Olit mielestäni hyvin löytänyt perustelut tulevalle ajalle. Siis sille, mitä saamme nyt maistaa.


      • ...

        ...


    • Painu yöhön

      Sitä samaa toivon sinullekin. Painumista unhon yöhön.
      Kierrätkö kaikki palstat herjaamassa?

      • Vanhus 20-luvulta.

        Kohta taas lauletaan;Karhu nukkuu,karhu nukkuu talvipesässänsä,ei ole vaaraa kellään vaikka vähän leikitellään..jne....


    • KTS (Ei kirj.)

      Suomi menee sotilasliittoon Turkin kanssa!

      Tämä on nyt näin jätkät!

      HYVÄ!

    • H Y V Ä

      sympaatti
      4.5.2014 18:29
      Niin, KTS on tarkoin varonut levittelemästä mitään oikeita tietoja täällä palstalla ja aavistan millainen järkytys hänelle on kun netissä julkaistaan oikeitakin tietoja. Sehän vetää pohjan pois koko vuosikausien myyräntyöltä, kalvamiselta ja tunnelienkaivuulta, voi raukkaa, kauhea työ menee hukkaan..
      Voisiko palstanvahti järjestää KTS:lle kriisiapua ja terapiaa, ehkä tapaaminen psykiatrin kanssa ja vahvempi lääkitys?
      Jani.
      8.6.2014 23:29
      2
      Mökkimme lähellä oli paikka nimeltä Vittumaisenoja, sinne se vois muuttaa.

    • KTS (Ei kirj.)

      Suomi menee sotilasliittoon Turkin kanssa!

      Tää on nyt näin jätkät!

      Vippaslössi ei voi kuin vikistä!

      HYVÄ!

      • Terkkuja'

        Ei kuulu sulle, joten tässä terveisiä.

        Koska kts muuttaa???
        totuusvoittaaaina
        22.5.2014 00:14

        Sille olisi Porvoossa oikein nimikko lähiö "palestiina" missä on meno kuin terroristien hallitsemalla alueella
        https://www.google.fi/maps/place/Gammelbacka/@60.373418,25.641425,374m/data=!3m1!1e3!4m2!3m1!1s0x4691f675ee2b36e9:0x32d3996ef7444f77?hl=fi
        Jani.
        8.6.2014 23:29
        2
        Sulje
        Mökkimme lähellä oli paikka nimeltä Vittumaisenoja, sinne se vois muuttaa.


    • Aivan..

      Toden totta. Palstan aiheena ei todellakaan ole muslimien edunvalvonta.
      Ihan suomalaiset kristityt vaan katsoo asioita omasta. profetaallisesta näkökulmastaan.

    • Huomaan

      Onhan sillä ruhtinaalla edunvalvojat syvyydestä.

    • Kynsi suomessa

      Karhu siis heräsi. Alkanut jo ruokailla.

      • gasasdfasdfasdf

        Kiova seuraavana, sitten Suomi?


    • Jokkantii Pukkantii

      Kyllä täällä hereillä ollaan! Jokkantii tulee ja pukkaa karhun kumoon!

    • Ei niin, sillä

      Venäjä kieltää jyrkästi uutisen..

    • KTS (Ei kirj.)

      Suomi menee sotilasliittoon Turkin kanssa ja Kootee Jokkantiin kanssa.

      Tää on näin jätkät!

    • KTS (Ei kirj.)

      Hitto ko myö Jokkantiin kans pantaiskii kookoo asemii ja lasetettais tuonneppäi ja tuonneppäija tuoneppäi ja tuonneppäi. Joka suuntaa myö annettaiskii sellaset löylyt jot kyl Venäjähyökkäykset selviäisiit.
      Kuule, älä sie palstakeisar vaan ennää ota! Mie jouvun vällee siunkii hommat hoitaan. Eihä sil, kyl tuo miultkii käis, mut onha se joteskin sopimatontkii sellane...

      (Mukaelma Linnan Tuntemattomasta)

    • Jokkantii Pukkantii

      Näinnikkäs! Myö käyvvää ny Kooteen kasn toeperrää taisteluu!

    • Prof.palsta

      Työhän ette käy muslimin kanssa mihinkään taoisteluun tällä palstalla. Se juna meni jo. Vaihdat vaan tuonne Islam osioon niin a vot.

      KTS 22.5.2014 15:400 SULJE
      "Onko ihan pakko kaikkeen soopaan kansan suostua.
      Just noin me__ iranilaiset__ on aateltu ameriiikkalaisista !
      Vihon viimen mennee kaaliin tääl Pohjolaskii...:o

      KTS (Ei kirj.)23.8.2014 12:180 SULJE
      Meijän iranilaisten vallankumouskaarti oli Irakissa jo paljon ennen USA:n ilmaiskuja laittamassa esteitä Isixen etenemiselle, joten meillä on ensmäinen pelivuoro!
      Te tuutte kaukaa perästä...

      Tutustu aineistoon, että tiedät mistä puhut.

      http://www.reinosav.net/IS - Islamilainen valtio-1.html
      http://aikapommi.wordpress.com/

      • ...

        ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe