Mannaa Jumalan lapsille

Sley

Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Jos on totta, että Kristus on ylösnoussut, siinä on meidän ylösnousemuksemme parhain osa. Meidän ruumiimme ylösnousemusta haudasta ei ole pidettävä minkään arvoisena sen rinnalla. Mitä me ja koko maailma olisimme päämme Kristuksen rinnalla! Eipä niinkään paljon kuin pisara meressä tai tomuhiukkanen suuren vuoren rinnalla.

Kristus on meidän päämme, jossa meillä on elämä kaikkineen ja joka on niin suuri, että hän täyttää taivaan ja maan. Kun hän on noussut kuolleista kaiken valtiaana, meilläkin hänen jäseninään on yhteys ja osallisuus hänen ylösnousemukseensa, joka tapahtui meidän tähtemme. Koska näet päämme ja sydämemme jo ovat siellä ylhäällä, ylösnousemuksemme on enemmän kuin puoleksi tapahtunut. Vain se vähin osa on jäljellä, että ruumiimme peitetään multaan tullakseen uudistetuksi.

Tämän lisäksi on oleellista, että me olemme kasteen kautta uskossa hengellisesti ylösnousseet. Kun siis sielu jo uskossa elää uutta taivaallista elämää kuolematta ja hautaan joutumatta, saamme odottaa, että tämä vanha maja, ruumiimme niin ikään uudistetaan eikä enää huku.

Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
1. Kor. 15:20 - torstai 23. lokakuuta

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amen

      Totisesti. Jeesus nousi kuolleista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1458
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      725
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      67
      623
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe