Nyt se tuli, "mullistava" autoveronlasku

Olipa raju lasku

16

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piiri:

      "Autoverohuojennus säilyy ns. tavallisten taksien osalta puolittaisena, kun sen alkujaan piti poistua kokonaan. Verohuojennus on 28.2.2015 mennessä hankituissa taksiautoissa 9600 euroa ja 1.3.2015 eteenpäin 4800 euroa. "

      Ja yksi "selvä enne veronpoistosta" sekin puolitettiin, eli taksit. Eipä poistunut vero edes niistä kuten "veronpoistojesuiittojen" mukaan piti poistua.

      VERONKOROTUS tulossa 2015, päätös tehty jo aikapäiviä sitten...

      • Valtio ottaa omansa

        Olis hyvä veto valtiola, kun korottaisivat veron ensin kolminketaiseksi ja sitten huutojen myötä laskisivat puoleen, verokertymä kasvaisi ja me inisijät oltaisiin tyytyväisiä, koska saatiin vero putoamaan puoleen ;))


      • Piiri:

        Ja pikku matemaattisella todennäköisyydellä, kun tuo "luvattu" taksien veronpoisto puolitettiin, samalla kertoimella nykyinen voimassaoleva autovero TUPLATAAN!

        Hyvää kevättä kaikille "veronpoisto apostoleille".
        Niin ja tietenkin: Heh.


      • nelikymppinenmies

        Jo peruskoulun opettajani totesi (yli 20v sitten), suomessa ei ikinä tule laskemaan muut kuin palkat


    • Naurettavaa.

      Missä ne autoveronpoistoa hehkuttaneet kirjoittajat nyt ovat?

      • Piiri:

        Osa siellä missä kuuluukin, eli lataamossa suljetulla osastolla ja osa lienee muuten vaan maanis-depressiivisen vaiheen debiksen puolella ja syvällä... joka tapausessa lisää on tulossa: autoverotuksen korotus vuodelle 2015.

        Silloinhan osa debiksessä olevista "autoveropoistuuapostoleista" päättää päivänsä tai alkaa sitkeästi uskoen veikkailemaan seuraava "poistopäivää" kuin mitään ei olisi tapahtunut.


    • Naurettavaa.

      Joo, aivan samoin kuin jehovalaiset maailmanlopusta.

    • 2015autoveroNOUSEE!

      LAKI AUTOVEROLAIN MUUTTAMISESTA

      http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/he 125/2014

      "Päätös:
      Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn lakiehdotuksen.
      Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi.
      Asian käsittely päättyi."


      Ja KUN LOPPUTULOS on, että aiemmin luvattuja taksien verohelpotuksia peruutetaankin -50% takaisinpäin eli ei poistetakaan, voi jokainen järjissään oleva päätellä miten käy nykyisen autoverotuksen normaalille kansalaiselle.
      2015 tulossa VERONKOROTUKSIA autoverotukseen.

      • Hysss!

        Linnanjuhlissa kuulemma kuiskittiin, että 15% suuntainen veronkorotus olisi tulossa kautta linjan autoihin pääpaino kuitenkin paljopäästöisiin ja hybrideille helpotusta. Samassa kulmapöydässä keskustelu virisi tulevaan 2015 julkaistavaan malliin, jossa Norjasta ja Ruotsista kopioidaan ja vähän sovelletaan malli täyssähköautoille ostohyvityksiä/helpotuksia maksuihin sekä kaasu/bio-autoille myös. Liekö onnistuu... mutta aluksi tuo veronkorotus keskimäärin 15% kaikkiin autoihin vuonna 2015.


    • visainen

      No auto on taksiyrittäjälle työkalu toisinsanoen tulonlähde... Nyt kaikki työläiset jotka käyttävät työssään omia työkaluja ajamaan asiaa että niihin saataisiin heti ostaessa tuo verohelpotus niin ois työkalujen hankintakin edullisempaa....

    • Näin se menee.......

      Autovero korottuu 2015 vaalien jälkeen ja PerSut saavat oppositioon taas yhden asian mistä parkua kun hallituspaikka jäi taas saamatta.

      • lahjaa_pukkaa

        Joopa joo

        Vuoden vaihteen Autoveron muutoksesta jäi UUPUMAAN EYTin vaatimus että ulkomaille rekisteröidyltä ajoneuvolta voi tilapäisen käytön jälkeen periä rekisteröintiveroa vain päivä / kuukausikohtaisesti. EYTin päätöksen mukaan Alankomaiden ja Suolen vaatimus koko autoveron maksusta kerralla oli kohtuuton.

        Kuinka monen luulet ostavan ja rekisteröivän uuden auton Suoleen jossa maksetaan koko autovero kerralla, jos vaihtoehtona on halvempi auto Virosta ja päiväkohtainen autovero ????

        Se on nykymuotoisen autoveron lähdön aika lähellä. Kiirettä pitämällä toki kerkiää vielä ostaa aidon uuden Suoli auton täydellä autoverolla


    • tulos tai ulos
    • Olipa raju lasku

      Olipa "mullistava veropäätös":
      "KHO vahvisti Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen, jossa hallinto-oikeus oli alentanut vuoden 1998-mallisen Ferrarin autoveroprosentin 31,5 prosentista 29 prosenttiin."

      Minä nauran näille luvuille.

      • tulliimee

        Kyse on siitä että voi valita tuotavaksi auton jonka veroprosentti on 13. Halbaa!


      • joulupukki_kävi

        Naura sinä laskulle, mutta mulle ropsahtaa tuon casen johdosta kahdesta jo tuodusta autosta kevään aikana 7k€ korot tilille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14901
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3085
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3079
    4. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3076
    5. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3075
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3074
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3064
    Aihe