Huomasin viime marraskuussa sairastettuani kaksi flunssaa peräkkäin vasemmalla puolella kaulaa, korvan alapuolella melko ison turvonneen imusolmukkeen. Seurailin pari viikkoa ja menin lääkäriin. Kävin sekä tk: ssa että yksityisellä ja sanoivat sen olevan normaali suurentuma. Otettiin verikokeita jotka normaalit. Käskivät seuraamaan muutaman viikon. No, muutaman viikon kuluttua menin taas lääkäriin. Vieläkin sanoivat että normaalia.
Yritin rauhoittua ja unohtaa koko asian. Patti on vieläkin kaulassa ja nyt olen alkanut mennä todella paniikkiin. Patti on n. 4cm soikean muotinen, pitkulainen, muljuaa jonkinverran, aika kovan tuntoinen. Ei mielestäni ole muuttanut kokoaan. Mitään muita oireita ei ole.
Menin uudelleen tk-lääkärille joka kyllä otti nyt tosissaan ja määräsi tutkimuksia, verikokeet ja uä-kuvaus on perjantaina. Verikokeiden tuloksen sain tänään. Kaikki muut normaalit (valkosolut, maksa jne.) mutta tulehdusarvo vähän kohollaan.
Jännittää ja kauhistuttaa aivan pirusti! En kohta kestä tätä henkisesti! Olen jo puoli vuotta jännittänyt ja räplännyt pattia joka ikinen päivä. Olen jo lähes varma etä minulla on Hodgkin. Olen lukenut kaiken mahdollisen tästä syövästä ja yrittänyt valmistautua elämään sen kanssa mutta siltikään en tiedä miten pääni kestää jos se todellakin on sitä!
Miten pystyn odottamaan edes perjantaihin saakka? Ja eihän se ultrakaan paljon mitään kerro eikä nuo verikokeet. Siinä menee sitten aikaa jos ne alkavat ottamaan neulanäytettä ja leikkaamaan sen irti. Kuinka kauan meneekään että saan lopullisen diagnoosin.
Voi jumankauta.. olen aivan hermoraunio.. en pysty ajattelemaan yhtään mitään muuta kuin syöpää..




Rauhoitu
Tiedän toki tunteen, olen itse kokenut samankaltaisia tilanteita. Mutta: jos tulehdusarvosi ovat koholla, on todennäköistä, että solmuke on vaan tulehtunut. Ja jos se ei ole kasvanut, tukee se edellistä. Syöpähän kasvaa koko ajan. Ultranhan kuulet heti siinä paikan päällä ja jos näyte tai leikkaus tehdään, ei siinäkään tolkuttomia aikoja mene. JOS nyt niin onnettomasti käy, että kyseessä on imusolmukesyöpä, ei sekään ole kuoleman paikka. Se syöpälaji on parhaiten parannettavissa. Jos olet nuori ja suht hyväkuntoinen, on paranemisprosentti lähes 100. Poikani juuri sai terveen paperit kyseisestä taudista. Nou hätä, en usko että sinulla on se. Yritä rauhoittaa itsesi. Jos sinulla ei syöpää ole, olet vaan turhaan kuluttanut pelolla voimiasi ja sitten jälkeenpäin ketuttaa. Jos taas huonosti käy, sinä et sille voi yhtään mitään vaikka pelkäisit ja hermoilisit itsesi hengiltä. Helppo tietysti sivullisen sanoa, mutta näin se valitettavasti on.Olen itse hermoillut pattieni kanssa useampaankin kertaan ja sitten kun kaikki on osoittautunut viattomaksi, on ottanut pattiin, että pilasin pelolla senkin pätkän elämästäni. RELAX, hyvin siinä käy. (syöväksi muuttunut imusolmuke on yleensä täysin pyöreä, näin ainakin meillä)Niksukka
on tosi raskasta ja kuluttavaa koko ajan pohtia, jos se sittenkin on imusolmukesyöpää....mulle yksi lääkäri sanoi, että patteja olisi silloin todennäköisesti useampia, mutta onhan sekin jotenkin merkillistä, että se vaan on ja pysyy paikallaan, jos kerran on normaali!Minä kanssa tutkin ja mittailen pattejani, töissäkin vessassa pakko käydä kokeilemassa, ettei vaan ole kasvanut, ja kylmät väreet menee sitten jos se tuntuu taas isommalta....tiedän myös kokemuksesta, että imusolmuke tulehtuu ja suurentuu räpläyksestä!MUTTA JAKSAMISTA MEILLE KAIKILLE!se että
imusolmuketta, suurentaa sitä vielä lisää..elikä rauhoituTaidat olla samanalainen kuin minä..
Tällä sivulla onkin pari mun aloitusta kun pelkään myös itelläni imusolmukesyöpää. Lääkäri vakuutti, että patti on normaali ja verikokeet oli kans ok. Silti pelottaa. Mulla patti on ollut vasta viikon(tai sillon sen huomasin), pitää nyt seurata sitä pari viikkoo suureneeko vai pieneneekö vai tapahtuuko mitään. Mutta vaikee olla koskematta siihen pattiin kahteen viikkoon kun vähintään kerran tunnissa nyttenkin siihen kosken. Mullakaan ei ole muita oireita, paitsi välillä kutinaa. Toivotaan, että molempien pelot ois turhia. Tää on tosi stressaavaa elää koko ajan pelko takaraivossa :(oikeesti
Oikeesti ne patit voivat olla jotain tulehdusta.Yrittäkää rauhoittua ja luottaa että kaikki ok. Minä tiedän kyllä miltä tuntuu pelätä. Minulla oli vatsassa appelsiinin kokoinen patti ja toinen tennispallon kokoinen. Jouduin leikkaukseen. Jännitti pirusti ne kaksi viikkoa kun vastaukset tulivat. Olivat hyvänlaatuisia molemmat.
Olen ollut tosi säikky kaikista pateista ja luomista, kun lähiomaisia on kuollut syöpään, mutta onneksi pääsin siitä pelosta. Sain todistettua itselleni, että pelkäämällä tauti varmasti tulee ja tappaa, mutta elämällä onnellista, mukavaa elämää voi vastustuskyky olla parempi ja mahdollisuudet terveempään elämään samoin.
Tsemppiä teille!!
mulla kans sentin mittainen patti
mulla on kans patti kaulassa, lääkäri sano ettei se oo imusolmuke, eikä kasvain tms. se vaan sano että se on mitä todennäköisemmin "rasvapatti" eli sisäinen finni. On ollu jo puol vuotta kaulassa, välillä se pienenee ja välillä suurenee, mutta silti olen peloissani!SAMA!
Mulla on ihan sama juttu. ku tää on tämmöne ihme rasva pallo. mut syön aika paljon suolaa, eikai siitä oo mitään haittaa. ;lPatti kaulassa myös.
Mullakin on patti kaulassa, se on noin 2 cm vain pitkä, se muljuu, muttei satu. en oo käyny lääkärissä, pitäiskö? Oon sillai vasta 13 vee, ettei kai se syöpä olis. :olisää patteja
ite oon kans täs kummastellu että mikä patti mul on kaulassa... tossa aataminomenan vieressä, noin 1.5cm. siinä se on ollu jo yli vuoden. välillä meni pois ja flunssan mukana tuli taas takas. en oo niin huolissani, koska ihmisissä on aina jotain patteja siellä-täällä. ei mitään vakavaa, ottakaa rennosti mut käykää lääkäril silti varmuuden vuoks...lisää patteja
Jep, mulla tuli vasen korva ensisk kipeäksi ja sitten alko tulee takaraivon alue kosketus araksi. Sitten vähitellen koko toinen puoli päänahasta tuli kosketus araksi, pipon laittaminen päähän sattui. Lääkäri sanoi etä mulla on niskat niin jumissa että se johtuu siittää. Nyt olen syönyt viikon tulehdus lääkettä ja tilanne on vähän parempi, mutta päänahka on vielä vähän arka. sitten, löysin patin kaulasta vasemmalta puolelta korvan alta, soikean muotoinen ja muljuu ja on arka. pään taivutus kiristää ja tuntuu ikävältä. Täytyy varmaan taas mennä lekurille.patti
Olen ollut maanantaista asti kuumeessa. Keskiviikkona rupesi tuntumaan aivan korvan alapuolella kipua. Eilen kun yritin purra takahampaat yhteen, kipu on aivan sairaalloinen korvan viereissä poskiosassa. Tänään sitten pureminen ei satu mutta muuten siihen kohtaan sattuu kokoajan. Poski on tuolta kohasta muutenkin turvonnut ja aivan korvalehden alaosan alla on jokin patti. Tänään ku avasin suuta kunnolla niin rupesi sattumaan oikeen vitullisesti. Korvaakin on hieman sattunut, joten mietin, voisiko tämä olla jokin korvatulehdus jossa jokin kohta on tulehtunut ja turvonnut. Voisiko imusolmuke olla hieman tulehtunut vai mitäkö.Ei tässä muuta kuin kuume vituttaa ja ajoittainen korvan alueen särky.
mul kans
mulla on kanssa patti kaulassa, jossaan sen lähellä mistä katottais pulssi kaulasta. se onsoikion muotonen ja pidemmäst pääst vajaan sentin, ja vähän koholla jos kääntää päätävasemmalle. ( siis patti oikealla puolella) pelottaa koko ajan, mutta olen yrittänyt vakuutella sen olevan vain suurentunut imusolmuke. mitä mieltä?mulki
mulla on ollut jotai lähemmäs kolme vuotta patti sivu kaulassa aika keskellä joka vaihtelee kokoa ei kipeä välil kova ja iso ja välil tuski tunnen sitäpattipa patti
Oli liikkuva patti kaulan oikealla puolella parivuotta, sitten se alkoi turpoamaan aloin painella sitä leukaluuta vasten muutaman päivän paineltuani huomasin että käsi oli mennyt limaiseksi ja patti kutistui ja lopulta hävisi kokonaan jotenkin puhjennut joku outo limapatti, nyt puolivuotta sen jälkeen vasemmalla lähes samallainen samassa kohtaa mutta kipeä ja turposi nopeammin varasin kivun vuoksi lääkäriltä ajan katellaan mitä se puoskari huomenna satuilee.Patteja kaulassa
Oon 17-vuotias ja itelläki ollu nyt pari vuotta noita patteja ympäri kaulaa. Yksityisellä oon käyny sillon tällön näyttämässä, mutta sieltä sanottu ettei ole hätää, ja että ne on iha normaaleja rasvapatteja tjsp. Sano myös viime kerralla että sitte ku patit rupee olemaan herneen kokosia niin kannattaa tulla uudestaan. Nyt toi yks on sitte turvonnu yli herneen kokoseksi. Maanantaiks on aika varattu yksityiseltä, ja itellä ainaki semmone vaisto että ois imusolmukesyöpä. Mutta oon lukenu kaiken mahdollisen tästä kyseisestä syöpälajista (kuten varmaan moni muukin huolestunut) ja lähen lääkäriin luottavaisin mielin :) Ja vaikka se oiski syöpä, rankkaahan se on mutta ei maailmanloppu.patti
mullaki on pattiSama juttu..
Elikä itse olen käynyt läpi saman pelkotilan ja kauhut, tutkinut suureneeko patti ja mitä siellä oikein tapahtuu. Itsellä vain patin paikka on eri, eli se on leukaluun päällä, todella kova ja liikkuva. Ja myöskin sama juttu kokeissa, kaikki muut ok, paitsi tulehdusarvot hieman kohollaan. Kävin tämän jälkeen ainakin kolmessa verikokeessa, jossa tätä seurattiin, aina olivat arvot hieman kohollaan eikä kukaan keksinyt siihen mitään syytä. Lääkärikin huolestui patin oudosta sijainnista ja siksi sitä alettiin tutkimaan lisää. Kävin siis läpi muutaman ultraäänitutkimuksen, kaularangan magneettikuvauksen sekä koepalan oton. Kaikissa kerrottiin sen olevan suurentunut imusolmuke. Tämä on siis ollut poskessani jo todella todella monta vuotta ja myös särkee ajoittain. Yksi lääkäri sitä jopa sanoi kasvaimeksi. Ja asia on nyt saatu päätökseen ja lääkärit eivät sitä leikkaa, sanoivat että kasvohermot liian lähellä sekä ei kuulemma ole tarpeeksi vaivaava. Noiden kaikkien testien jälkeen itselläni on edelleen todella epävarma olo asiasta, kun kaikki lääkärit tuntuvat olevan siitä eri mieltä, mutta toisaalta kokeet kielivät siitä että kaikki olisi ok. Olen sitä itsekseni pohtinut, että miksi se sitten särkee? Ja kysynyt lääkäriltäkin, vastaus oli että jos on jotain tulehdusta, niin se reagoi siihen, hmm.. Ja hiljattain kävin uudestaan lääkärissä (ihan ensimmäisestä verikokeesta, jossa kohonnut tulehdusarvo todettiin oli jo yli puoli vuotta) ja kyselin, että josko pitäisi ottaa uusi verikoe, koska se tuskin kovin terveellistä jos tulehdusarvot jatkuvasti koholla? Vastaus, ei tarvitse ja käski tulla vasta sitten takaisin kun oikein kovasti särkee ja on todella paha olla. Eli ymmärrän kauhistuneisuutesi, mutta kannattaa yrittää rauhoittua ja olla tosiaan liikaa räpläämättä sitä, koska siitä se vain pahenee.. Tsemppiä sinne! :)Tässä.
Tää voi rauhoittaa monia.http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasvapatti
Patti ollut kauan
Itselläni on ollut niskassa patti jo kymmenen vuotta ainakin ja sitä olen painanut , kun vetää päähän ja olen myös venytellyt. Nyt kävin ultraäänessä ja siellä on imusolmukkeessa noin kahden sentin pitkuliainen patti. Sanoivat ettei tarvitse tehdä mitään sille.Joten ei kaiketi kannata näistä liikaa murehtia.
Patit
Yleensä nämä patit tulevat flunssan tai muun sairausken jälkeen. Imusolmukkeet alkavat heti puolustamaan kehoa ja ne saattavat kovassa puolustuksessa tulehtua. Patiti voivat suurentua/pienentyä sitä mukaan, miten sairastaa. Esim. kovan flunssan aikana voi patti kasvaa.Patteja voi tulla muuallekin, mutta niitä ei yleensä sieltä huomata.
Ne ovat vaarattomia, niistä muodustuu ajan myötä arpikudosta. Jos patti on vielä "aktiivinen" (eli löytyy tulehdusarvoja) käydään ensin ultrassa ja katsotaan löytyykö kyseisiä patteja muualta. Sen jälkeen päätetään muista toimenpiteistä.
Näistä ei kannata huolehtia, itsellänikin semmoinen löytyy. Ensin oli eräänlaisia rakkuloita korvissa (epäiltiin mm. jonkinmoista "sientä", herpestä, vyöruusua..). Uusiuitui monesti, oli hyvin kivulias. Sain antiobioottikuurin, ei auttanut. Sen jälkeen ilmesty patti, se on aivan yleensä.
Ennen kuin syöpää alkaa pelkäämään, kannattaa miettiä onko lähiakoina sairastellut, flunssa tms.
-Dr. Kotilääkäri
Imusolmukkeet
Niiden kanssa kyllä täytyy olla tarkkana. Olen itse sairastanut Hodgkinin taudin, joka on ns. hitaasti kasvava. Jokainen ylimääräinen patti tulee tutkittaa ja varsinkin jos niitä on useampi. Syöpäkasvain on kumimainen ja huonosti liikkuva, yleensä pyöreä ei soikea.Etäpesäke...
Mun ystävällä on patti kaulassa ja viimeisin lääkäri epäili sitä etäpesäkkeeksi. Hänelle lääkäri oli lähes vihainen "kyllä kai ymmärrät, että patit eivät kuulu kaulaan". Hän oli kyllä käynyt jo monta kertaa näyttämässä pattia aiemmin ja lääkärit olivat sanoneet turvonneeksi imusolmukkeeksi. Ultra ja ohutneulanäyte on otettu ja solumuutoksia on. Seuraavaksi magneettikuvaus. Nielu- ja kitarisat poistetaan joka tapauksessa, tietääkö kukaan miksi?Imusolmukesyöpä vai rasvapatti ?
Hoksasin kaulassa n. vuosi sitten soikean patin jonka en ole ainakaan huomannut kasvaneen.Sen pituus on n. 1,5 cm ja leveys n. 0,5 cm.
Se on aika kova, vähänkuin pyyhekumikumia.
Nyt sitten alkaa tuntua että noita samanaisia ilmestyy jokapuolelle kaulaa ( pienempiä )..
Olen näyttänyt kerran tuota vanhinta/isointa terkkarille, epäili sen olevan
suurentunut imusolmuke..
Mitä luulette sen/niiden olevan ?
Kannattaisko näyttää sitä/niitä uudelleen esim. terkkarille ?
Kannattaa käydä näyttämässä
...kaulaan ei kuulu pattejaitselläni
ollut patti kaulalla jo 3 vuotta. Kai se jo olis selvinnyt jos se jotain pahaa olis.Lääkäriin menen vasta jos tulee muitakin oireita, niiltähän saa muuten kumminki aina tuon "seuraile tilannetta"-diagnoosin, jonka osaan tehdä ihan itsekin ja vielä ilmaiseksi. Ni!
Mutta elikkä.. Mulla alko tää hässäkkä niskassa olevasta patista.. Eka luultiin kasvaimeksi, mutta todettiin ohutneulanäytteessä imusolmukkeeksi, jossa oli hyperplasiaa, eli liikakasvua. Kakkosluokan, reaktiivinen. Asia jätettiin siihen, koska ei siis periaatteessa ollut mitään pahaa.
Seuraava patti ilmestyi nivusiin, muutamia kuukausia jälkeenpäin. Tämäkin todettiin imusolmukkeeksi, jonka jälkeen sitten uusiksi lääkäriin. Tunnusteli kaulaa ja sielläkin tuntu jotain pieniä. Sain ajan verikokeisiin.
Valkosolut olivat aavistuksen matalalla, ja lymfosyytit koholla. Tulehdusarvot kuitenkin nollassa. Lääkäri totes vaan kylmänviileesti, että "Tulkaa takasi jos tulee kuumeilua"
Tähän nyt ei kuitenkaan viitsi asiaa jättää, joten ensviikolla olis tarkotus tilata aika yksityiselle kysymään mielipidettä myös.
Ikää vasta 14.
(Hmm.. Tuleekohan tänne taas yhtään viestejä, kun mä kirjotin :D )
Luustokartoituksessa näkyi vain laikkkuja ja niihin ei tehty mitään toimenpiteitä.
Mulla etäpesäkkeitä tullut luustoon joita hoidettiin sytostaateilla ja sädehoidoilla. Siis lapaluun, selkärangan, kylkiluun ja lonkan alueille.
Lykkyä tykö sinulle.
Näitä tapauksia on Suomessa kuulemma 2 kpl kymmenessä vuodessa.
Leikkauksesta on nyt 2½ vuotta. Nyt mulla tuntuu kaulassa tosi kiristävä imusolmuke. Pitäsköhän mennä lääkäriin? Ei huvittas yhtään enää lähtee jonottelee tonne jos ei mitään ihmeellistä olekaan, ku Suomessa hyvää hoitoa on terkkarista niin vaikea saada..
Hohhoijaa tätä paniikkia oikeasti. Oma ahdistukseni on vain kasvanut, sillä painelin kyseistä pattia kolmisen tuntia aika rajulla otteella, minkä seurauksena se turposi ja oli kipeä. Nyt on jäljellä vain se turvotus, ja pelolla odotan josko se laskeutuisi. Lymfoomasivuilta sanottiin, että kolmen viikon kuluessa patin kuuluisi kadota.
Mutta älä huoli turhia. Jos perjantain ultrat ovat ok, kaikki on kunnossa. Käsittääkseni lymfoomapotilailla on yleensä verikokeissa leukosyytit hieman kohollaan?
Miun pojalla 4.v patti kaulassa ollut pari viikkoa. Käytin jo kerran lääkärissä, totesi sen olevan turvonnut imusolmuke ja jos ei häviä viikossa pitäisi mennä jatkotutkimuksiin. Meinasin maanantaina soittaa jos ei häviä, tuntuu vaan kamalalta raahata pientä verikokeisiin, koska se lapselle kamala kokemus jos siis ei mitään löydykkään. Jalat vetää ihan veltoiksi pelkästä ajatuksesta, että sielä jotain muuta olisi..isäni, enoni ja enoni vaimon olen tänä vuonna menettänyt ja järki meinaa lähtee..itken joka ilta itseni uneen, avioliitto taitaa hajota..pelkään että romahdan..ja yhden v....n patin takia... Pelkään nykyään kaikkea, paitsi mitä itselleni tapahtuu, kestän itse mitä vain, mutta en sitä jos enää kenellekään läheiselleni mitään tapahtuu.
Jaksuja sinne kaikille ja suosittelen että jos huoli on, kannattaa käydä lääkärissä, sitä varten ne siellä on ja koska teidän on vaan niin helppoa mennä sinne, toisin kun viedä pieni lapsi =(