Pohtimisen aiheeksi foorumiväelle

"......Raportit tri John B. Calhoun'in rottakokeista ovat järkyttävää luettavaa.


Useimmat eläin- ja lintulajit muodostavat omien lajiensa mukaiset yhteisöt. Näillä luonnonvaraisilla yhteisöillä vallitsee omat yhteispelin pelisääntönsä, jotka säätelevät sen, miten kunkin yksilön on yhteisössään elettävä ja toimittava. Näistä yhteispelin pelisäännöistä muodostuu vähitellen yhteisöön kuuluvalle yksilölle psykologinen lainalaisuus, joka hallitsee yksilön kaikkia toimintoja ja käyttäytymistä. Näillä yhteispelin pelisäännöillä on aina tietty looginen tarkoitus ja ratkaiseva merkitys yhteisön ja siihen kuuluvan yksilön selviytymistä ja tulevaisuutta ajatellen. Ja juuri näiden yhteispelin pelisääntöjen avulla nämä yhteisöt ovat selviytyneet ja olleet olemassa jo tuhansia vuosia


Näillä luonnonvaraisilla eläin- ja lintuyhteisöillä on aina joukon johtaja, joka pitää huolen siitä, että jokainen yksilö joukossa toimii juuri näiden yhteispelin pelisääntöjen mukaisesti. Joukon voimakkaimpana johtaja palauttaa kurittomat yksilöt hyvinkin määrätietoisesti ja voimakkain ottein järjestykseen. Nämä järjestykseen palauttamiset saattavat tuntua joskus hyvinkin raaoilta ja väkivaltaisilta, mutta yksilön ja koko yhteisön selviytymisen kannalta nämä ovat suorastaan elämisen ehto. Esimerkiksi. Eläinten ja lintujen kiima- ja soitinmenot ovat todellisia urosten voimainmittelöitä, mutta lajin tulevaisuutta ajatellen näillä on kuitenkin ratkaiseva merkitys sikäli, että vain terveimmät ja voimakkaimmat yksilöt pääsevät sukua jatkamaan. Näin vältytään heikoilta tai häiriytyneiltä geeniperimiltä ja laji pysyy vahvana ja selviytymiskelpoisena hamaan tulevaisuuteen. Muuten lajin yksilöiden välistä väkivaltaisuutta ei näissä yhteisöissä esiinny. Tai jos esiintyykin, niin aina kun taistelutilanteessa heikompi osoittaa antautuneensa, niin voimakkaampi ei enää koske tähän antautuneeseen lajitoveriinsa. Niin ikään kulloinkin vallitseva ravintotilanne säätelee suoraan yhteisöön syntyvien yksilöiden määrän. Esim. hyvinä myyrävuosina ketun pentueet ovat suuria kun taas heikkoina myyrävuosina kettu saa vain muutaman pennun. Sama pätee myös metson kohdalla. Syksyn hyvä marjasato merkitsee suuria metsonpoikuuksia seuraavana keväänä kun taas marjakato merkitsee katoa myös seuraavan kesän metsäkanalintujen poikuuksissa. Kunkin lajin luontainen säätelyjärjestelmä pitää huolen siitä, että yhteisön jäsenmäärä pysyy lajin selviytymisen kannalta sopivissa puitteissa. Mikään laji ei siis luonnonvaraisena lisäänny enempää kuin kulloinkin vallitseva ravintotilanne sallii.


Aikanaan tri John B. Calhoun lähti kokeellisesti tutkimaan rottayhteisässä vallitsevia yhteispelin pelisääntöjä sekä näiden muutoksia silloin kun näiden yhteisöjen elinolosuhteet muutetaan luonnonvaraisesta poikkeavaksi. Tätä koetta varten hän rakensi kolme erillistä, välittömästi toistensa yhteydessä olevaa aitausta, jossa kussakin oli oma rottayhteisö. Näitä aitauksia yhdisti toisiinsa tarkoitusta varten asennetut sillat, joita myöten rotat saattoivat vierailla toisissa yhteisöissä. Niin ikään elin olosuhteet olivat näissä yhteisöissä suorastaan ihanteelliset. Ruokakupit olivat jatkuvasti täynnä, niin että rotat saattoivat syödä mielin määrin tarvitsematta tehdä ruokansa hankkimiseksi mitään. Naarasrotilla olivat omat kammiot, joissa ne saattoivat rauhassa hoitaa ja vaalia pentu- jaan jne. Aluksi näissä rottayhteisöissä vallitsi suorastaan paratiisilliset olosuhteet. Rotat lisääntyivät ja olivat hyvinvoivia. Mutta sitten. Vähitellen näiden rottayhteisöjen rotilla alkoi ilmetä outoja käyttäytymisilmiöitä.


Luonnonvaraisessa rottayhteisössä johtajarotta hallitsee omaa yhteisöään täysin suvereenisti ja pitää huolen mm. siitä, että nuorilla rottauroksilla ei ole mahdollisuutta paritteluun naaraiden kanssa. Nyt näissä kokeellisissa olosuhteissa elävien rottayhteisöjen hallitseminen kävi johtajarotalle mahdottomaksi sen vuoksi, että näitä yhteisöjä yhdistävien siltojen kautta naapuriyhteisöjen urosrotat saattoivat vierailla naaraiden parissa ja johtajarotta menetti hallintavaltansa omassa yhteisössään. Seuraus tästä oli se, että kun luonnonvaraisessa yhteisössä urosrotta ei koskaan mene naarasrotan kammioon, vaan parittelu tapahtuu kammion ulkopuolella, niin nyt häiriökäyttäytymisten alettua ilmetä saattoi kolmekin urosrottaa hyökätä naarasrotan kammioon ja naarasrotta raiskattiin armotta. Tämän seurauksena kävi niin, että naarasrotat menettivät äidinsuojeluvaistonsa. Eivät enää vaivautuneet tekemään kunnon pesää. Kuljettivat jatkuvasti poikasiaan paikasta toiseen ja pienimmänkin häiriöäänen kuultuaan jättivät poikasensa ja urosrotat tulivat ja söivät nämä poikaset suuhunsa. Tämä siitä huolimatta, että ruokakupit olivat jatkuvasti täynnä. Niin ikään näissä yhteisöissä rotat tappelivat jatkuvasti keskenään pienimmästäkin syystä. Ja nyt ei enää riittänyt heikomman antautuminen ja kurkkunsa paljastaminen. Vahvemmat rotat tappoivat heikommat armotta ja veri virtasi jatkuvasti näissä rottayhteisöissä.


Näissä kokeellisissa ja luonnonvastaisissa olosuhteissa syntyneiden ja kasvaneiden rottien psykologinen käyttäytyminen oli häiriintynyt ja muuttunut niin perusteellisesti, että tämä sama häiriökäyttäytyminen näiden yhteisöjen rotilla jatkui vielä senkin jälkeen kun olosuhteet näissä yhteisöissä olivat palautuneet normaaliksi ja lopputuloksena oli, että nämä rottayhteisöt tuhoutuivat täydellisesti.



Nyt kaiken tämän jälkeen herää kysymys, voiko ihmisyhteisöissä tapahtua samansuuntaista kehitystä? Ja vastaus on, että kyllä voi; ja että samansuuntaista kehitystä myös tapahtuu. Erona näissä rottayhteisöissä tapahtuvan kehityksen ja ihmisyhteisössä tapahtuvan kehityksen välillä on vain se, että rottayhteisössä yhden sukupolven ikä on vain muutamia vuosia ja muutokset sen vuoksi nopeasti havaittavissa, sen sijaan yhden ihmissukupolven ikä on useita kymmeniä vuosia ja muutokset sen vuoksi hitaita ja vaikeasti havaittavia. Mutta havaittavia kuitenkin......."

Jatkuu osoitteessa

http://www.aretalogia.com/pragmatiikka/pragmatiikka.2.htm