30.07.2006 kello 17.10 Matti Ker'a'nen , Varsova.
HULLUJAKO OVAT NUO SUOMEN ULKOMISTERION HERRAT ?
KATSOKAAHAN NYT TUON PAANASSIKAN AIVOITUKSIA !
ERKKI TUOMIOJALLA ON VELVOITTAVAT SUVUN PERINTEET
SUOMEN ASIAN MYYNNISSA JA POJASTA POLVI PARANEE...
Muolaa
Paikallisuutiset
Tiedote 21.06.2006, julkaisuvapaa
http://prokarelia.net
[email protected]
http://muolaa.com/Paikallisuutiset.htm
ULKOMINISTERI TUOMIOJA SOSIALISOI OMAISUUTTA
Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja on Moskovan matkallaan antanut Suomen perustuslain kannalta hyvin arveluttavia lausuntoja. Tuomiojan Karjalaan liittyvä lausunto on syvä tuulahdus 1970-luvun pahimman suomettumisen ajoilta. Voidaan kysyä, elääkö ulkoministeri Euroopan Unionin jäsenenä olevassa oikeusvaltiossa, vai jossain sosialisoidussa banaanivaltiossa. Lisäksi ulkoministeri tuntee heikosti kansainväliset sopimukset ja Suomen lainsäädännön.
Ulkoministeriön Internet-sivujen mukaan Tuomioja sanoo haastattelussa, "että Karjalasta evakuoidut ovat jo kerran saaneet kompensaation menetetystä omaisuudestaan, joten on vaikeata nähdä, miten joku voisi nyt vaatia sukuun joskus kuulunutta omaisuutta takaisin". Sanamuoto sisältää väitteen, että kompensaatio on siirtänyt evakkojen eli maan sisäisten pakolaisten omistusoikeuden jollekin toiselle.
Ulkoministeri ei näytä tuntevan YK:n Ihmisoikeusjulistuksen 17 artiklaa ja vastaavaa Euroopan Ihmisoikeussopimuksen kohtaa, vaikka Suomi on molemmat sopimukset ratifioinut. Rajasiirto sinänsä ei vaikuta omistusoikeuteen. Kenelläkään ei ole oikeutta riistää toisen omaisuutta.
Voisiko ulkoministeri osoittaa sen lainkohdan tai ne julkisen kaupanvahvistajan vahvistamat siirtokirjat, joissa suomalaisten omistusoikeudet ovat siirtyneet Venäjälle tai Suomen valtiolle? Suomessa ulkoministerin mielipidettä lukuun ottamatta omistusoikeutta ei tuosta vain sosialisoida. Hänenkin suorittamansa sosialisointi tapahtuu 60 vuotta "myöhässä".
Suomen valtio ei ole voinut siirtää sellaista Neuvostoliitolle, mitä sillä itsellään ei ole ollut. Suomen valtiolla ei ole ollut omistusoikeutta pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöihin, joten se ei sitä ole voinut siirtää kenellekään.
Voisiko ulkoministeri Tuomioja vielä osoittaa sen rauhansopimuksen tms. asiakirjan, jossa omistusoikeus olisi yritetty siirtää Neuvostoliitolle tai Venäjälle? Suosittelemme, että ulkoministeri tutustuu Pariisin rauhansopimuksen tekstiin huolellisesti. Siinä ei sanallakaan edes yritetä sanoa, että kiinteistöjen omistusoikeus siirtyisi Neuvostoliitolle.
Karjalan ja muitten pakkoluovutettujen alueitten pakolaiset saivat Suomen perustuslain nojalla korvauksia siitä, että he menettivät omaisuutensa hallinnan ja mahdollisuuden hyödyntää sitä. Kyseessä oli elinkeino- ja sosiaalituki, ei omistusoikeuden siirtoon liittyvän kauppasumman maksu. Korvauslaissa ei puhuta sanaakaan omistusoikeuden siirtymisestä.
Tietyissä edellytyksissä pakkolunastus on mahdollinen, mutta senkin tulee tapahtua täydestä arvosta. Maan sisäiset pakolaiset saivat korvauksia keskimäärin 39 % nimellisarvosta. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että keskimääräiseksi arvoksi tuli ostovoimaltaan noin 20 % kokoluokkaa oleva tuki. Vähä-arvoisten kiinteistöjen omistajat saivat nimellisesti täyden korvauksen, mutta osa ei saanut korvauksia lainkaan. Joten pakkolunastuksestakaan ei ollut kyse.
Ulkoministeri häpäisee maansa esittämällä noin asiantuntemattomia lausuntoja. Valtiojohdon tarkoitus on ilmeisesti jatkaa maan ja pakkoluovutettujen alueitten pakolaisten häpäisemistä EU-puheenjohtajuuden aikana. Tähän viittaa Tuomiojan lausunto, että "Karjala ei ole Suomen ja Venäjän välisessä keskustelussa ongelma, ei edes keskustelunaihe". Tuskin ulkoministeri voisi enemmän väärässä olla. Nimenomaan Karjala ja sen palauttaminen on yksi tärkeimmistä keskustelunaiheista. Jos puheenjohtajamaa sen esille tulemisen pakkokeinoin estää, se on raskas ihmisoikeusloukkaus.
Suomen ulkoministeri lausuu, että "Kunhan Venäjän maanomistuslainsäädäntö muuttuu, voivat varmasti kaikki halukkaat jopa ostaa itselleen maata Karjalasta". Ulkoministerin tulisi harkita uudelleen, onko hänet valittu ajamaan Suomen vai Venäjän etua. Hänen tulisi harkita uudelleen, mikä oikeus hänellä on ehdoin tahdoin pelata omaa peliään satojen tuhansien suomalaisten ihmisoikeuskysymyksellä ja vaikenemalla odottaa Venäjän lainsäädännön muuttumista, etteivät suomalaiset millään keinoin voisi hakea omien ihmisoikeuksiensa toteutumista.
Miten Suomen ulkoministeri voi julkisesti lähteä markkinoimaan suomalaisten omistamien kiinteistöjen myymistä siten, että kaupparahat ottaisikin Venäjä? Yllyttääkö ulkoministeri tällä tavoin venäläisiä ja muita ihmisiä rikokseen? Rikokseen yllytys on Suomen rikoslain mukaan rangaistava teko siinä, missä itse tekokin.
Venäjä ei voi ryhtyä myymään suomalaisten omistamia kiinteistöjä. Voidaan pitää järkyttävänä, että juuri Suomen ulkoministeri kehottaa suomalaisia ostamaan itse omistamiaan kiinteistöjä. Aivan vastaavasti viimeiset vuosikymmenet venäläiset omat omaan lukuunsa myyneet esim. suomalaisten omistamaa puutavaraa myös suomalaisille yhtiöille. On todennäköistä, että tämäkin asia tulee merkittävän juridisen tarkastelun kohteeksi ja saattaa aiheuttaa todella mittavat vahingonkorvausvaatimukset.
Ulkoministeri voi lahjoittaa ja luovuttaa oman omaisuutensa, mutta ei toisten. Ulkoministerin puolue on päävastuussa siitä, että Suomi on lahjoittanut Venäjälle lähialuerahoina yli 750 milj. euroa. Lähialuerahojen kokonaismäärä on yli 1.3 mrd. euroa. Mistä oikein on kysymys, kun Suomi lahjoittaa jatkuvasti rahaa Venäjälle vastikkeetta? Entä kun Suomen ulkoministeri yrittää lahjoittaa suomalaisten evakkojen maat Venäjälle? Entä kun valtiojohto kieltäytyy kategorisesti edes keskustelemasta satojen tuhansien kansalaisten ihmisoikeuksien toteuttamisesta?
Ulkoministeri totesi Moskovassa myös, että "Meillä ei ole mitään salattavaa". Tätä lausetta voisi pitää lähinnä huonona vitsinä, ellei se liittyisi tsetseeni-kysymykseen - ja varmasti moneen muuhunkin asiaan. Näyttää siltä, että ulkoministerillä ja valtiojohdolla on hyvinkin paljon salattavaa, vaikka Tuomioja vakuuttaa, että "Euroopassa täytyy voida avoimesti puhua kaikista ihmisoikeusongelmista".
Ulkoministeri Tuomiojan teot ja puheet ovat täydellisessä ristiriidassa. Hänellä on paljon salattavaa, eikä hän edes suostu keskustelemaan oman maan kansalaisten ihmisoikeusongelmista. Oma pesä olisi syytä tuulettaa perusteellisesti.
Karjalaiset ja muiden pakkoluovutettujen alueitten asukkaat ovat vuosikausia, osa vuosikymmeniä, hyvin sävyisästi, omaan valtionjohtoonsa luottaen, rakentavasti ja hiljaisesti yrittäneet edistää ihmisoikeuksiaan. Viime kuukaudet ovat osoittaneet, että mitä yhteistyöhaluisemmin asiaa pyritään edistämään, sitä surkeampi on tulos. On ilmeistä, että kesän ja syksyn aikana näiden asioiden ajamistavassa tulee merkittävä muutos. Itse asiassa muutos on jo alkanut.
http://prokarelia.net
[email protected]
Päivitetty 25.05.2006
22.05.2006
ProKarelia
AA SILVENNOINEN: KARJALAN PALAUTUS ON ESINEOIKEUDELLINEN KYSYMYS
Muolaan Sanomat uutisoivat Tuomiojan munauksista ! ! !
21
706
Vastaukset
- ResKersJa
Ja nämäkin asiat unohdetaan äänestyksissä,kuten monet muutkin.
- vai hä?
Miksi Matti spämmää näitä prokarelian tiedotteita tänne?
- EJoki
Prokarelian asiathan juuri kuuluvatkin Karjalan palautukseen.
Olisiko sitten aiheellista unohtaa koko Karjalan palautuskin ?
Prokareliahan on juuri aiheeseemme kuuluvaa asiaa , vai kuinka senkin idiootti ? - asiaa se oli
EJoki kirjoitti:
Prokarelian asiathan juuri kuuluvatkin Karjalan palautukseen.
Olisiko sitten aiheellista unohtaa koko Karjalan palautuskin ?
Prokareliahan on juuri aiheeseemme kuuluvaa asiaa , vai kuinka senkin idiootti ?Aivan. Keräsen lainaama aihe on kyllä täyttä asiaa.
- idiootiksi
EJoki kirjoitti:
Prokarelian asiathan juuri kuuluvatkin Karjalan palautukseen.
Olisiko sitten aiheellista unohtaa koko Karjalan palautuskin ?
Prokareliahan on juuri aiheeseemme kuuluvaa asiaa , vai kuinka senkin idiootti ?"Prokareliahan on juuri aiheeseemme kuuluvaa asiaa , vai kuinka senkin idiootti ? "
Miksi niitä pitää spämmätä tänne? Jos Prokarelia on niin ykkönen kuin tuntuu teistä olevan niin miksei riitä että käytte siellä sivulla nämä lukemassa? Miksi niitä pitää vielä copypasteta ympäriinsä? Tunnetteko tekevänne tärkeääkin työtä? - saada .
idiootiksi kirjoitti:
"Prokareliahan on juuri aiheeseemme kuuluvaa asiaa , vai kuinka senkin idiootti ? "
Miksi niitä pitää spämmätä tänne? Jos Prokarelia on niin ykkönen kuin tuntuu teistä olevan niin miksei riitä että käytte siellä sivulla nämä lukemassa? Miksi niitä pitää vielä copypasteta ympäriinsä? Tunnetteko tekevänne tärkeääkin työtä?"Miksi niitä pitää spämmätä tänne? Jos Prokarelia on niin ykkönen kuin tuntuu teistä olevan niin miksei riitä että käytte siellä sivulla nämä lukemassa? Miksi niitä pitää vielä copypasteta ympäriinsä? Tunnetteko tekevänne tärkeääkin työtä? "
Pitäähän sitäa siallista tekstiä saada tänne teidänkin joukkoonne. - totta turiset
saada . kirjoitti:
"Miksi niitä pitää spämmätä tänne? Jos Prokarelia on niin ykkönen kuin tuntuu teistä olevan niin miksei riitä että käytte siellä sivulla nämä lukemassa? Miksi niitä pitää vielä copypasteta ympäriinsä? Tunnetteko tekevänne tärkeääkin työtä? "
Pitäähän sitäa siallista tekstiä saada tänne teidänkin joukkoonne."Pitäähän sitäa siallista tekstiä saada tänne teidänkin joukkoonne. "
Tosi on. SIALLISTA tekstiä. Hyvin kirjoitit. - hyvä juttu
totta turiset kirjoitti:
"Pitäähän sitäa siallista tekstiä saada tänne teidänkin joukkoonne. "
Tosi on. SIALLISTA tekstiä. Hyvin kirjoitit.Lapsellista juuttua kirjoitusvirheisiin. Tarkoitin tietysti Asiallista tekstiä.
- naurata
hyvä juttu kirjoitti:
Lapsellista juuttua kirjoitusvirheisiin. Tarkoitin tietysti Asiallista tekstiä.
"Tarkoitin tietysti Asiallista tekstiä. "
Tarkoititko aivan varmasti? Vain erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella keskellä lausetta, joten mikä/kuka on Asiallista tekstiä?
"Lapsellista juuttua kirjoitusvirheisiin."
Niin varmasti kun sinulta tuo oikeinkirjoitus ei näytä sujuvan alkuunkaan. Oikeinkirjoitus on tärkeää ymmärretyksi tulemisen takia ja minusta hieman tuntuu ettei sinua moni täällä ymmärrä alkuunkaan. Näppäilyvirheet ymmärtää kaikki, mutta sinulla näitä mokia ilmenee siinä määrin, ettei niitäkään voi enää syyttää.
Varmasti hatuttaa kun siitä huomautetaan. Kai ne kansalaisopistot voisi järjestää oikeinkirjoituskursseja teille eläkeläisillekin.
- puolusteletko sinä?
Prokarelia lopullisesti natsien puolelle
Kirjoittanut: faktaa. 5.9.2005 klo 16.58
Nyt se on tapahtunut, mitä tähän asti on jo ounasteltukin: Prokarelia ja Karelia Klubi ovat ryhtyneet avoimesti esittelemään natsien revisionistisia historiakuvitelmia:
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=662&author=10
Mielenkiintoisia löytöjä em. artikkelista:
"- 23.08.1939 Stalin ja Hitler solmivat ns. Molotov-Ribbentrop –sopimuksen. Sen salaisen lisäpöytäkirjan ns. intressipiiri-käsite ei tarkoittanut lupaa Baltian maiden tai Suomen valloittamiseen"
seuraus tästä väitteestä: Karjalan palauttajien oma mussutus NL:sta II maailmansodan "aloittajana" on puutaheinää ainakin 23.8. sopimuksen perusteella, sillä siihenhän ei Prokarelian oman artikkelin mukaan sisältynyt mitään valloituslupia.
"- Hitler sai tarkan tiedon liittoutuneiden hyökkäyssuunnitelmista monella rintamalla ja käynnisti mm. Norjan preventiivisen valtaussuunnitelman."
seuraus: jos Norjan miehitys oli "preventiivinen", ei samaa epiteettiä voida kiistää NL:n menettelyltä talvisodassa.
"- Hitler kuulema meni aivan kalpeaksi kasvoiltaan ja sanoi, että siinä meni hänen viimeinen mahdollisuutensa todistaa, että asiat ovat toisin, mitä voittajat tulevat esittämään."
johtopäätös: Prokarelia julkaisee avoimesti omilla sivuillaan väittämiä, joiden mukaan nykyinen yleisesti hyväksytty historiankirjoitus on "väärää" siihen verrattuna, mitä Hitler olisi voinut "todistaa" ellei hänen "todisteensa" olisi mystisesti tuhoutunut.
"- Kyllähän se Saksa ajettiin pakkorakoon."
väite puhukoon puolestaan.- natseja .
Mielestäni se osoittaa vain sen, että Saksa ei ollut yksin syypää, vaan NL:kin/Venäjä saa kantaa vastuutaan totalitarismin rikoksistaan, mitä ollaankin jo muuten EU:ssa tuomitsemassa. samanlainen imperialistinen suurvalta se oli kuin Saksakin. Siitä kertoo jo Baltian miehitys ja Itä-Euroopan haltuunotto sodan jälkeen.
Kyllä voittajienkin historiankirjoituksen tarkoitus on osaltaan ollut voittajien näkökulamsta asioiden tulkitseminen.
- sakin propagandaa
ei tarvitse tuoda ainakaan tänne.
Pysykööt vaan siellä ihan ikiomalla tunkiollaan.
Täällä ei sellaista paatosta ja rasismia kaivata. - Matti-Keranen
Vanhan Sallan hautamuistomerkkejäkin sensuroidaan !!!
Kirjoittanut: Matti-Keränen 6.2.2006 klo 17.45
06.02.2006 kello 18.00 Matti Keränen , Salla.
VENÄJÄN ” KARHU – NAAPURIMME ” ALKAA TAAS VANHAAN KUNNON KEKKOSEN KAUDEN TYYLIIN NIISTÄTTÄÄ NENÄÄ SUOMELLA.
TSUHNA – POJAT SAAVAT OPPIA UUDESTA JA VANHASTA VENÄLÄISESTÄ SANANVAPAUDESTA. MITÄÄN EI OLE OPITTU EIKÄ MITÄÄN TULLA UNOHTAMAAN SILLÄ PUOLELLA NYKYISTÄ ” VÄÄRYYDEN ” ITÄRAJAA…
KUOLAJÄRVEN HAUTAUSMAAN KIISTELTY MUISTOLAATTA . . .
Kuolajärven hautausmaan alueella sijaitsi kiistanalainen muistolaatta: vielä heinäkuussa 2004 "Vakaumuksensa puolesta kaatuneet" -tekstin alla kivessä oli kiinnitettynä alkuperäinen muistoteksti: "Paremman tulevaisuuden toivossa loikkasi 340 sallalaista Neuvosto-Karjalaan vuoteen 1935 mennessä. Lähes 100 tuhoutui ammuttuna, leireillä ja vankiloissa.".
Elokuun 2004 alussa laatta poistettiin. Laatan poistaminen on kurja muisto punaisen fasis-min vuosista: Stalin haali Suomen alueista elintilaa, aiheutti etnisen puhdistuksen Sallan alueella ja aiheutti jopa sadalle vakaumuksellisille Sallan loikkarille saman kohtalon, jonka Hitler järjesti Euroopan juutalaisille. Tätä tragediaa eivät Sallan nykyasukkaat, näiden uhrien naapurit tai mahdollisesti läheisetkin sukulaiset, saa muistella.
Jos Venäjä sallisi Salla-seuran edustajien ja Sallan asukkaiden surun, kuolleiden kunnioituksen ja yleensä kärsimyksen edessä nöyryyden, se olisi valmis sallimaan myös muistokyltin, jolla surraan ja kunnioitetaan nöyrästi näitä vainajia.
Sotilaallinen läsnäolo Suomen Itä-Sallassa, valvontapuomit ja muistolaatan poistaminen herättävät ajatuksen siitä, että Stalinin rikos ihmisyyttä vastaan, ei olekaan väistynyt.
http://karjalantragedia.info/kt/?x=180804
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000013930918&view_mode=flat- oikein korrektia
laittaa muistomerkkeihin tuollaista tekstiä.
Naapurin puolelle. Eiköhän heillä ole oikeus päättää, millaisia muistomerkkejä sallitaan.
En ainakaan minä tiedä missään vastaavaa.
Vertaa vaikkapa Lihulan SS-muistomerkki Eestissä.
Jospa naapuri on katsonut, että teksti on provosoivaa ja yrittää syyllistää nykypolven. - Matti-Keranen
oikein korrektia kirjoitti:
laittaa muistomerkkeihin tuollaista tekstiä.
Naapurin puolelle. Eiköhän heillä ole oikeus päättää, millaisia muistomerkkejä sallitaan.
En ainakaan minä tiedä missään vastaavaa.
Vertaa vaikkapa Lihulan SS-muistomerkki Eestissä.
Jospa naapuri on katsonut, että teksti on provosoivaa ja yrittää syyllistää nykypolven.Sampo Ahto arvioi kirjaa " Suomi myrskyn silmässä " .
Kirjoittanut: Matti-Keranen 31.07.2006 klo 18.31
" Suomi myrskyn silmässä " - kirjaa arvioi S. Ahto.
Kirj.: Matti-Keranen 15.2.2006 klo 13.29
15.02.2006 kello 13.25
" Suomi myrskyn silmässä " - kirjaa arvioi
seuraavassa Sampo Ahto. Kirjan tekijä
Erkki Hautamäki puolustautuu ...
http://www.promerit.net/
Sehr geehrter Herr Sampo Ahto.
- > keskusteluun
Odottamani avaus kirjani “ Suomi myrskyn silmässä “ arvioimiseksi on vihdoin tapahtunut.
”Likaisen” työn suorittajaksi ilmaantui Sampo Ahto. Hän edustaakin parhaimmillaan jo 70-luvulla synnytettyä ajattelua, jossa Marskin salaiselle asiamiehelle Vilho Tahvanaiselle varattiin Suomelle vaarallisen ”epähenkilön”, väärentäjän, huijarin ja satujensepittäjän raskas rooli.
Erkki Hautamäki
Tuon rähmällään olon aikakauden synnyttämä ja käymiimme sotiin liittyvän historiakirjoituksen kotimainen ”Ku lux Klan ” ryhmittymä murskasi Tahvanaisen tietoineen säälittä.
Mediamme kaikissa muodoissaan ohjeistettiin välittämään uutta yhdenmukaistettua tietoutta, jonka mukaan meidän suomalaistenkin oli aika ” uudelleen kasvaa ” tunnustamaan raskas , rikollinen ja kiistaton syyllisyytemme käymiimme sotiin rauhaa rakastavaa Neuvostoliittoa, -ja lopulta useita Liittoutuneiden sotarintamassa taistelleita valtioita – vastaan.
Kuka on syyllinen ?
Ahtokin tosin toteaa ,ettei se voi yksinomaan olla Hitler. Kysymys onkin ratkaisevasti siinä, tietävätkö tavalliset kansalaiset eri puolilla maailmaa tämän? Ihmiskunnan suuren koettelemuksen maailmansodan 2.-näytöksen 1939-1945 (1.-näytös 1914- 1919) päätyttyä ei voittajien hallitsema kansainvälinen media ja historiakirjoitus ole tunnustanut eikä selkeästi esille tuonut kuin ainoastaan yhden syyllisen , kaiken pahuuden ruumiillistuman ; Hitlerin ja samalla Saksan kansan. Tämän aivopesun kohteena olemme olleet jo yli 60 vuotta ja se näyttää yhä vain jatkuvan. Poikkeaminen tästä totuudesta onkin merkinnyt tutkijalle ja toisinajattelijalle kerettiläisyyttä ja polttorovioita, kuten Ahtokin toteaa. Aina meitä revisionisteja ja omilla aivoilla ajattelevia kuitenkin löytyy.
Totean jo kirjani johdanto-osassa natsi- Saksan johdon ja Hitlerin rikokset. Samalla ilmoitan , etten käsittele niitä laajemmin kirjassani , koska niistä on pian ihmis-ikä rummutettu kaikissa mahdollisissa tiedotusvälineissä. Tämä ns.”voittajien ” yksipuolisesti manipuloima tieto on siten ” yleisesti hyväksyttynä ja ainoaksi totuudeksi tunnustettuna ” saatettu kaikkien maailman kansojen historiallisen tietämyksen perustaksi. Ahto väittää turhaan ,että teen Hitleristä ”aivan viattoman ”. Toisaalta, mistä tavallisella kansalaisella eikä edes julkituoduilla historiankirjoittajien ”teeseillä”ole tietämystä, ovat esim. Hitlerin lukuisat, jopa epätoivoiset ehdotukset rauhan aikaansaamisesta Länsivaltojen kanssa 1939-41. ( Shawcross, Sir. Hartley / Yksi Englannin pääsyyttäjistä Nurnbergissa 1946 IMT/ lausunto 1985)
Lähdeaineistoni .
Ahto esittää lähdeaineistostani, ettei sen ” laajuus riitä ja samansuuntaisuus teoksien valinnassa on puute” Voin vakuuttaa Hra Ahdolle, että vuosikymmenen. aikana tutkimani kirjallisuus on moninkertainen kirjani lähteiksi kelpuutettuihin laskettuna. Tuntuisi todella kummalliselta jopa järjenvastaiselta ellen olisi kaivanut esille tietoainesta ja henkilöitä ,joilla olisi sanottavaa niiden asiakirjojen sisältöjen vahvistamiseksi, jotka Marskin asiamies ( VT) sai aikanaan jäljentää Mannerheimin S-32 kansiosta ja muistiin merkitä lausuntoja Marskilta itseltään. Monien kirjallisten lähdeteosten kohdalla törmäsin varsin usein lausumiin ,joissa kirjoittajat totesivat, ettei ” ollut riittävästi tietoa käytettävissä” , ” oli vaikea sanoa ,mistä johtui..” , ”myöhempi tutkimus saa selvittää ” , ” politiikassa tapahtui ajankohtana muutos, jonka syytä ei tiedetä ” , ”talvisodan poliittiset taustat ovat vielä selvittämättä ”, ” asiaan vaikuttavat arkistot eivät vielä ole käytettävissä ”jne. Lähes yhtä usein asia selvisi ja looginen vastaus löytyi Mannerheimin salaisista asiakirjoista, joita hänen pitkäaikainen asiamiehensä ( VT)oli saanut marsalkan viisaalla ohjauksella jäljentää samalla tehden muistiin merkintöjä Marskin suullisista lausunnoista.
Näistä asiakirjoista lausuu Ahto yksiselitteisesti ,”ettei niillä ole mitään arvoa.” Tämä lausuma nostaa hänet kerralla ” sfääreihin ” , joissa totuus ja tutkijan etiikka on lujasti kahlittu oman egonsa ja tietämyksensä kahleisiin. ( Ajatus, että Ahto joutuisi toimimaan jonkinmoisen ”kuppikunnan ” toimijana ja äänitorvena - ei jätä minua rauhaan) Hän on tässä valinnut kahdesta vaihtoehdosta kielteisimmän, perusteiltaan heikoimman ja sanoisin – ”rumimman”.Tällä tarkoittaisin esim. sitä. väitettä ,ettei Marsalkalla ollut lainkaan kansiota S-32 ,tärkeine, yksityisine ja salaisine kirje- ja sähkeasiakirjoineen, joista paljastavimmat kolmeen kääröön sinetöityinä aikanaan luovutettiin presidentti J.K. Paasikivelle. Myöskin , ettei Mannerheim olisi lainkaan edes tuntenut asiamiestä nimeltä Vilho Tahvanainen. Tällaista miestä ei edes voinut olla olemassa radioineen ja yhteyksineen jne. Kaikki on vain keksittyä ja väärennettyä. Tämä viimeksi mainittu tarkoittaisi maalaisjärjellä tulkittuna, että Ahto peruisi puheensa ja myöntäisi Marskin kansion olemassaolon , mutta että Tahvanainen on kaiken sieltä väärentänyt , tai kirjoittanut kokonaan uudelleen !
Kaikki suorittamani tutkimus on vakuuttanut minut nimenomaan Mannerheimin salaisen Kansion S-32 olemassaolosta, sen asiakirjojen pitävyydestä ja niiden merkityksestä. Käymiemme sotien ( Talvisota, Jatkosota ) arvoitukset ratkeavat juuri näiden Marskin papereiden avulla. Samalla toteamme, että nämä asiakirjat saattavat koko 2.maailmansodan tapahtumat ja poliittiset taustat uuteen valoon. Tässä saattaakin ” piillä” niiden paljastamien tosiasioiden kiihkeä vastustus.
Tässä yhteydessä haluan vielä painokkaasti korostaa sitä , että tutkimukseni pääkohteena ovat olleet Mannerheimin kansion S-32 erittäin salaisten ja henkilökohtaisten asiakirjojen sisältöihin liittyvien taustojen selvittäminen lähdekirjallisuuden ja reaaliaikaisten sotatapahtumien avulla. Kannaltani on täysin yhdentekevää kuka tai mitkä henkilöt olisivat aineiston koonneet ja jäljentäneet. Kysymyksessä olisi voinut olla kenraali, eversti, ministeri, valtiosihteeri, poliitikko, lähettiläs tms. Olisiko tilanne näin ollen toinen? Tärkeä henkilö olikin nyt metsuri- ja uittomies Tahvanainen ja sekös ”riepoo ” historiatutkijoiden, kenraalien ja poliitikkojen munaskuissa. Tämä on osoittautunut heille yli pääsemättömäksi esteeksi uskaltautua edes tutkimaan Marskin kansion asiakirjoja. Sotien jälkeinen ilmapiiri ja siinä vahvoina maamme kohdalla vaikuttaneet uhkatekijät ymmärrän tuota aikaa eläneenä hyvin.
Marsalkka, pääministeri ja sittemmin presidentti Ryti sekä koko sotilaallinen ja poliittinen johtomme joutuivat tuolloin ” riisumaan ” (= Marskin toteamus muistelmistaan ) käydyn sodan syistä ja tapahtumista sellaisen tiedossaan olleen totuuden, mikä olisi voinut kompromettoida ja ärsyttää vihollisiamme. Tämä totuus jäi kuitenkin elämään mm. Marskin kansion S-32 asiakirjoissa. Mielestäni aika nyt , kun yli 60 vuotta on kulunut noista tapahtumista, tutkia niiden sisällöt ja kertoa ne suomalaisille.
Ahto toistaa kritiikissään yhtenään ;- ”muka ”, ”tuskin”, ”ei ole mahdollista”, ”oletan ” ”ei voida ajatella”, ”täysin käsittämätöntä”, ” ei vakuuta” j. n. e., En pidä lainkaan tällaisesta ” näykkimisestä ”,jossa ympäripyöreästi otetaan kantaa tai pyritään todistelemaan merkityksettömiä pikku yksityiskohtia itse laajempien pääasioiden jäädessä sivuseikaksi. Tämä on tietämättömyyttä ja perehtymättömyyttä kritiikin kohteena olevassa asiassa. En ole kirjassani kuten sanottu ensisijaisesti ollut kiinnostunut henkilöistä , vaan kansion S-32 asiakirjojen sisältöjen tutkimisesta ja niiden sisältämien salaisten taustatietojen soveltumisesta yleisesti tuntemaamme sotahistorian kuvioon ja samalla sen sisältämien moninaisten ristiriitaisuuksien oikaisuun.
Esimerkkejä sotahistoriamme avoimista ” kipupisteistä”.
- Churchill / Stalin yhteinen sotasopimus 15,10.1939
- Länsivaltojen (Ranska,Englanti / hyökkäys Norjaan 8.4.1940 ( rannikon miinoitukset)
- Länsivaltojen ”apu” Suomelle talvisodan aikana/ Churchill,Ironside,Reynaud.Paasikivi..
- Hitlerin osuus talvisodan päättymiseen ja rauhan solmimiseen NL:n kanssa. 13.3.1940
- Saksan ( Hitlerin ) rauhantarjoukset länsivalloille 1939-1941.
- Morgenthau-Suunnitelman sisältö ja merkitys/ Quebeck 10-16.9.1944/,Churchill,Roosevelt
- Luovutettiinko Sota-arkistostamme talvisodan jälkeen asiakirjoja NL:lle ? / P.Susitaival
- Stalinin esitys sähkeellä ( 4-5.3.1941) Suomen johdolle (Mannerheim) armeijamme menettelystä omalla rintama-osuudellaan joutuessaan mahdollisesti mukaan saksalaisten hyökkäykseen Neuvostoliittoon. (= ei hyökkäystä, eikä lentopommitus-/ tykistösotatoimia Leningradia vastaan, ei Syväriä kauemmaksi, ei Vienanmerelle eikä Sorokka -Obozerskaja radan katkaisemista . Pyrkimys vähentää saksalaisten hyökkäysmahdollisuuksia Murmansk-Sorokka rataosalle. ( Kantalahti, Kemi, Louhi, Sorokka / suomalainen III AK ja Siilasvuo )
- Stalinin kirjallinen lupaus ( 28.5.1941 ) palkkiosta (= v. 1940 luovutettujen alueiden palautus ja Itä-Karjalan liittäminen Suomeen ) Mannerheim suostuu Stalinin esitykseen.
- Miksi NL ja Englanti eivät syytä Mannerheimia Suomen sotasyyllisyys oikeudessa 1945-46 ? ( Syy: Marskin S-32 kansiossa mm.edellä mainittu Stalinin asiakirja, josta myös Churchill tietoinen, USA ei.)
- Miksi Leinon ( ”punainen ”) Valpo kuulustelee ja pahoinpitelee Tahvanaista v.1945-46 ja vaatii tätä hankkimaan Kansion S-32 heidän käyttöönsä ? (Tahvanainen oli ilmoittautunut oma-aloitteisesti puolustuksen todistajaksi sotasyyllisyys-oikeudenkäyntiimme vedoten Marskin kansion asiakirjoihin. )
- Miksi Rudolf Hessin lennollaan Skotlantiin 10,5. 1941 mukanaan viemät asiakirjat on julistettu salassa pidettäviksi v.2017 saakka ja miksi hänet murhataan 17.8. 1987
( C.I.A ja MI5 ) ennen vapauttamistaan Spandaun vankilasta ?
Herra Ahto! Toivoisin, että joku ammattilainen historiantutkija suhteineen ja apu-rahoineen tutkisi esim. edellä esittämiäni tapahtumia , tai vaikkapa kirjoittaisi väitöskirjan. Siinä saattaisi mennä kyllä aikaa enemmän kuin se minuutti, jota Te ette katsoneet tarpeelliseksi tuhlata näiden kirjani I-osan asioiden selvittämiseen.
Minulle on edelleen outoa ,että historian tutkijamme keskittyvät tukemaan sitä näkemystä tapahtumista, joista on saatavissa leimoin ja allekirjoituksin varustetut valtiolliset asiakirjat , jotka ovat avoimesti olleet tutkijoiden käytettävissä.
Historian tapahtumissa löytyy kuitenkin myös salainen, taustapoliittinen ” kerrostuma”, jossa sekä suullisista että kirjatuista,- erikoisesti suurten johtajien ja heidän käyttämiensä ”harmaiden eminenssien” , päätöksistä ja sopimuksista ei edes ole olemassa tietoja, tai ne on julistettu salatuiksi jopa 50-80 vuodeksi. Näin ollen on naurettavaa, että eräät suomalaisetkin tutkijat väittävät saaneensa tutkia
k a i k k i a Kremlin ,tai Lontoon arkistoja. Näinhän ei asia ole ! Mannerheimilla oli oma ”salainen arkistonsa” S-32 kansiossaan. Hitlerillä omansa laatikoissa ,jotka lastattiin viimeiseen Berliinistä lähteneeseen lentokoneeseen, joka ammuttiin alas Baijerissa 25.4. 1945 ja paloi poroksi. ( I-osa ss. 283-84.) Churchill varmasti piti omia henkilökohtaisia kirjeitään ja sopimuksiaan varmassa tallessa ja kaikilta suljettuina, lukuun ottamatta niitä joista hänellä oli hyötyä kirjoittaessaan sodan jälkeen muistelmiaan. Kremlin generalissimuksen, Stalinin, omista papereista meidän ei kannata edes keskustella ( ” darf nie geöffnet werden ” )
Tahvanaisen persoona.
Käytettäväkseni on luovutettu äskettäin kirje- ja todistemateriaalia pian ilmestyvään jatkosodan tapahtumia käsittelevään Dipl.ekonomi,res ltn. Gerth B i e s e n kirjaan liittyen Kirjoittaja on sotatiellään toiminut vänrikkinä III / JR 50 ja myöhemmin haavoittumisensa jälkeen 32.TaK / Tokkarin Etp:n, Pitman 2.Etp:n ja Homorovitzin
3.Etp:n päällikkönä.
Biese kirjoittaa : ” Armeijakunnan intendenttinä toimi maj. Olof A h o s ,jolla oli apunaan toisena tarkastajana Sot. virkailija Vilho Tahvanainen. Ahokselta sain tehtävieni hoidosta hyvän arvosanan. Tahvanaisen tehtävät olen jälkeenpäin tarkistanut. Tahvanainenhan kirjoitti kaksi kirjaa ;” Erikoistehtävä Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932-1946” ja ” Miksi Suomi ei käyttänyt etsikkoaikaansa” ? Tämä sen vuoksi, koska Kekkonen ei myöntänyt hänelle eläkettä.----
Olen keskustellut 11.D:/ JR 50:ssä palvelleen kahden res. upseerin maj. Aatto Laitakarin ja maj. Kaarlo Lipsasen kanssa Tahvanaisesta. Molemmat ovat lähettämissään kirjeissä ja yhteisissä keskusteluissamme vahvistaneet, että Tahvanainen oli rehellinen mies. Laitakarin aloitteesta Tahvanainen oli pitänyt Jyväskylässä esitelmän vanhoille ylioppilaille tehtävästään. Lipsanen taas oli Tahvanaisen henkilönä tunteva jo Itä-Karjalan sotaretken ajoilta. Sekä Laitakari että Lipsanen ovat kuolleet,mutta ennen heidän poismenoaan istuimme ( 1980-luvulla ) Lipsasen kotona kertaamassa Tahvanaisen edesottamukset. Tahvanainen ja hänen toimintansa on kiinnostanut minua siksi, että hän sattui olemaan esimieheni toimiessani Etp:jen päällikkönä Itä-Karjalassa.”
Edellä mainittuja kirje-dokumentteja olen saanut mahdollisuuden käyttää harkintani mukaan kirjani II-osassa , joka myös ilmestyy Biesen kirjan tavoin v. 2006 aikana.
Lopputoteamus.
Ruotsalainen historiantutkija professori Kent Z e t t e r b e r g ( Sotakorkeakoulu , Turvallisuuden ja Strategian Instituutti )toteaa kirjani ruotsinkielisen painoksen esipuheessa ( 2004 ) kuinka tärkeätä olisi käynnistää laaja tutkimus Mannerheimin kansion S-32 asiakirjoista. Toivoin vilpittömästi samaa, mutta huomaan erehtyneeni. Asiallinen keskustelu ei nähtävästi ole meillä Suomessa mahdollista. Ahdon mm. kritiikissään mainitsema aikaisempi ”törmäyskurssi ” Tahvanaisen kanssa saattaisi merkitä jopa jääviyttä koko asian käsittelyssä. Lisätietoja ja selvyyttä tämä asia vaatisi vielä tänäänkin.
Tämä on ainut vastine, jonka kirjoitan ennen kirjani toisen osan ilmestymistä. Jätän kentän Teidän ja ehkä ystävänne prof.Ylikankaan käytettäväksi mahdollisia tulevia ”mutapainejanne” varten, joita kävitte v.2001 aikana Kivimäki / Göring asiassa Mielestäni Te, herra Ahto olitte itse asian suhteen oikeassa. Väittelynne sanallinen tyyli puolestaan vain oli sen verran alamittaista, mitä en olisi voinut odottaa sivistyneiltä tutkijoilta.-
Hochachtunsvoll
Erkki Hautamäki
Opetusneuvos,res.majuri
- Matti-Keranen
01.08.2006 kello 11.35 Matti Keränen , Varsova.
SUOMEN HUKATUT MAHDOLLISUUDET I I .
Seuraavassa tulen JATKAMAAN tarkasteluani vääjäämättömällä lahjomatto-
muudellani niitä todella suuria mahdollisuuksia , joita Suomella on ollut itsenäis-
tymisensä alussa ja vielä jatkosodankin jälkeen ja jotka se on suurella perusteel-
lisuudellaan hukannut.
Maamme laulun sanat " ... On maamme köyhä ja siksi jää , jos kaipaat
kultaakaan ... " tulisikin korvata sanoilla " ... Pysyy maamme köyhänä aina
hamaan tulevaisuuteensa älynkäytön ja järjen puutteestaan johtuen ... ".
Motto : " Harvoin on mitään maata johdettu niin suurella pöljyydellä ja matalalla
perspektiivillä kuin mitä Arkadianmäkemme 200 , Kansansa Parasta Edusmiestä
ja Edusnaista , koko itsenäisyytemme ajan tehnyt " !
Ensimmäisessä tarkastelussani totesin jokaiselle maalle välttämättömien puolus-
tusmäärärahojen tinkimisestä aiheutuneen tosi kalliin laskun - Karjalan menetyksen.
Paljon kalliimpia pöljyyksiä on pantu toimeen sodan loputtua. Erikoisesti suurten
ikäkuokkien panos maamme politiikan ja kulttuurin raunioittamisessa 1960 - 1970 -
luvuilla hakee vertaistaan koko länsimaailmassa.
Suuret ikäluokat ovat olleet joka paikassa vaatimassa nyrkit pystyssä ja kurkku
auki kuin käenpojilla aina vaan uusia etuuksia , helpotuksia ja mukavuuksia itsel-
leen unohtaen koko maan ja tulevaisuuden edut.
Pöljyytemme suurin huipentuma on ollut 1970-luvulla radikaalin rabulistivasem-
mistomme ajama ja toteuttama - rajoittamattoman vapaa - aborttilaki. Sen tulok-
sena on runsaan 30 vuoden aikana MURHATTU SYYTTääN äitiensä kohtuihin yli
100 000 syntymätöntä kansalaistamme. Ja näistä useimmat lääketieteellisesti aivan
aiheettomasti.
Nyt sitten nämä samat suurten ikäluokkien hedonistiset seksillä nautiskelijat ovat
heräämässä vanhusten huoltomme painajaisuneen - " Ei ole varoja eikä henkilöitä
hoitamaan täyteen ahtautuvia vanhainkotejamme . . . ". Herääkin aihellinen kysymys.
Näistä yli 100 000 ennen syntymäänsä murhatuista olisi ollut tuntuvaa apua tähänkin
ongelmaan. Mutta niinhän se " Iso Kirjakin " toteaa , että mitä kylvää , niin sitä saa
niittää.
Ensiksi rietas , moraaliton , turmeltunut , vapaan seksin huumaama " hörhösuku-
polvi vouhotteli KGB:n masinoimissa rauhanliikkeissä , juhli hippikansana vapaata
seksiä ja murhasi abortilla syntymättömät lapsensa. Nyt sitten lainlaatijat ja lääkärit
tulevat anatamaan euthanasiapiikittelyhoitoja näille jumalattomille syntisäkeille ! ! !
Abortti- ja Seksihörhöt saavat MAISTAA OMAA OHJETTAAN ... Murhaajille vain
ja ainoastaan euthanasiahoitoja - siinä on todellakin koruttoman kaunista oikeuden-
mukaisuutta.
ASIAHAN ON VAIN KAIKKEIN SUURINTA OIKEUDENMUKAISUUTTA , JOTA
KAIKKEIN KORKEIN NOUDATTAA SUURESSA VIISAUDESSAAN. - Matti-Keranen
02.08.2006 kello 11.35 Matti Keränen , Varsova.
SUOMEN HUKATUT MAHDOLLISUUDET I I I .
Seuraavassa tulen JATKAMAAN tarkasteluani vääjäämättömällä lahjomatto-
muudellani niitä todella suuria mahdollisuuksia , joita Suomella on ollut itsenäis-
tymisensä alussa ja vielä jatkosodankin jälkeen ja jotka se on suurella perusteel-
lisuudellaan hukannut.
Maamme laulun sanat " ... On maamme köyhä ja siksi jää , jos kaipaat
kultaakaan ... " tulisikin korvata sanoilla " ... Pysyy maamme köyhänä aina
hamaan tulevaisuuteensa älynkäytön ja järjen puutteestaan johtuen ... ".
Motto : " Harvoin on mitään maata johdettu niin suurella pöljyydellä ja matalalla
perspektiivillä kuin mitä Arkadianmäkemme 200 , Kansansa Parasta Edusmiestä
ja Edusnaista , koko itsenäisyytemme ajan tehnyt " !
Ensimmäisessä tarkastelussani totesin jokaiselle maalle välttämättömien puolus-
tusmäärärahojen tinkimisestä aiheutuneen tosi kalliin laskun - Karjalan menetyksen.
Paljon kalliimpia pöljyyksiä on pantu toimeen sodan loputtua. Erikoisesti suurten
ikäkuokkien panos maamme politiikan ja kulttuurin raunioittamisessa 1960 - 1970 -
luvuilla hakee vertaistaan koko länsimaailmassa.
Suuret ikäluokat ovat olleet joka paikassa vaatimassa nyrkit pystyssä ja kurkku
auki kuin käenpojilla aina vaan uusia etuuksia , helpotuksia ja mukavuuksia itsel-
leen unohtaen koko maan ja tulevaisuuden edut.
Toisessa tarkastelussani totesin jokaiselle maalle välttämättömien syntyvyystilastojen
rukkaamisen ultravapaalla , moraalittomalla aborttilailla johtaneen maamme ainakin
yhden ikäluokan menetykseen murhattuina vauvoina ennen syntymäänsä. Ja loogisesti
seuraamuksena tästä onkin sitten maamme väestön huomattavan ennenaikainen ikäänty-
minen. Mikä johtaa hillittömän vapaaseen euthanasian soveltamiseen näiden murhaaja-
ikäluokkien tultua vanhainhoitokotien asiakkaiksi . . .
Pöljyytemme suurin huipentuma on ollut 1970-luvulla radikaalin rabulistivasem-
mistomme ajama ja toteuttama - rajoittamattoman vapaa - aborttilaki. Sen tulok-
sena on runsaan 30 vuoden aikana MURHATTU SYYTTääN äitiensä kohtuihin yli
100 000 syntymätöntä kansalaistamme. Ja näistä useimmat lääketieteellisesti aivan
aiheettomasti.
Nyt sitten nämä samat suurten ikäluokkien hedonistiset seksillä nautiskelijat ovat
heräämässä vanhusten huoltomme painajaisuneen - " Ei ole varoja eikä henkilöitä
hoitamaan täyteen ahtautuvia vanhainkotejamme . . . ". Herääkin aihellinen kysymys.
Näistä yli 100 000 ennen syntymäänsä murhatuista olisi ollut tuntuvaa apua tähänkin
ongelmaan. Mutta niinhän se " Iso Kirjakin " toteaa , että mitä kylvää , niin sitä saa
niittää.
Kolmas laiminlyöty mahdollisuutemme liittyy sotien jälkeiseen asutuspolitiikkaamme.
Suuren ja älykkään valtiomiehemme , Veikko Vennamon opetukset ja näkemykset lyötiin
täysin laimin , niille naurettiin ja jopa suurta näkijää kannettiin ulos eduskunnastamme sen
vahtimestarien voimin.
Vekko Vennamon kaksi johtoteemaa asutuksessa oli ensiksikin maatalouden joustava
integrointi pienviljelyn ja omakotipalstojen muodossa myöskin teollisuusalueille. Onkin
ollut mitä suurinta pöljyyttä sulloa teollisuustaajamiin muuttanut väestömme ylitiheisiin betoni-
bunkkerislummeihin Jakomäen ,Varissuon taikka Tapulikaupungin kaltaisiin ghettoihin.
Hyvällä tahdolla olisi voitu järjestää suurelle osalle teollisuustaajamien työläisistä pienet vilely-
palstat malliin siirtolapuutarha - mutta omat ja isommat. Tästä olisi ollut arvaamatonta helpo-
tusta suhdanteiden tasaajina suurina työttömyyskusina. Nyt sen sijaan pitää elättää työttömyyden
alkoholisoittama laiska prolemassa sossujen luukuilta. Kun proleilta on mennyt laiskotte-
luun kaikki oma aktiviteetti. On vain kasvatettu typerää vaalikarjaa kansan omat edut unhoit-
taen. Selitykseksi tuskin riittänee pelkkä grynderialaan liittyvä valtapuolueittemme suurkorrup-
tio kunta- ja kaavoitusasioissa ! ! !
Toinen Veikko Vennamoon liittyvä yleisvaltakunnallinen epäkohta oli ns. " Pyhän Ruotsa-
laisen Maaomaisuuden Suojeleminen " suomenkieliseltä , eritoten karjalaiselta roskaväeltä.
Olihan mitä suurinta pöljyyttä taivauttaa kylmiä tiloja Oulun ja Lapin lääneihin alueille , joissa
ei kasva ruis , vehnä , omenapuu eikä ohrasatokaan ole aina varma. Vain rehukaura , viher-
rehu ja peruna olivat heikkotuottoisen metsän ohella näiden uudisraivaajien turvana.
Tämä asutuskokeiluhan on jo tullut tiensä päähän ja jouduttu hiljalleen lopettamaan. Sen
sijaan tuolle " Pyhän Ruotsalaisen Maaomaisuuden " suojelulle ei ole olemassa mitään
rationaalisia eikä edes moraaliakaan perusteluja. Suomenruotsalaisten erittäin heikot
näytöt sodissamme , suuri herkkyys rintamakarkuruuteen ja yleinen epäisänmaallisuus
sodan jälkeisinä vaaran vuosina poistavat jopa moraalisenkin oikeuden tuolta suojelulta.
Vain Paasikiven heikko poliittinen asema ja U. K. Kekkosen innokas pyrkyryys yksin-
valtaan johtivat tuohon onnettomaan asutuspolitiikkaan. Tietenkin meidän " Hurriemme "
omat etujärjestöt ovat aina osanneet kiitettävästi lobbauksen , korruption , salajuonittelun ,
valehtelun ja manipuloinnin jalot taidot.
Kolmas ja se kaikkein tärkein unohdettu viljelymme pointti olisi ollut ekologinen luomu-
maatalous. Veikko Vennamollehan naurettiin suut apposen ammoillaan , kun hän 1960
esitti biologista , synteettisestä kemiasta vapaata , kevyesti koneistettua luomumaataloutta.
Kaikki naureskelijat selittivät markkinoinnin kaatuvan kalliisiin tuotantohintoihin... No nyt
sitten olisimmekin viisaampia. Puhtaan luomutuotanon kriisipiste ei olekaan kallis loppu-
hinta. Esimerkiksi EU:ssa olisi hinnasta riippumatta aidoille luomutuotteille loputtomasti
kysyntää. Sen sijaan U. K. Kekkosen ja Johannes Virolaisen auliisti ajama koneistettu suur-
tuotantomaatalous on nyt tiensä päässä maassamme. Koska Keski-Eurooppa on parempine
olosuhteineen ylivoimasta tällä alalla.
Meidän mahdollisuutemme luomuun tärvättiin lopullisesti holtittomissa peltojen paketoin-
neissa ja suurten maaltapakojen suosimisessa. Meiltä alkaa nyt jo puuttua oikea , pätevä ,
ammattitaitoinen viljelijäkunta näihin luomuhommiin. Veikko Vennamon linja on siis unoh-
dettu ja tuhottu tässäkin suhteessa . . .
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000018176386 - Matti-Keranen
03.08.2006 kello 11.35 Matti Keränen , Varsova.
SUOMEN HUKATUT MAHDOLLISUUDET I V .
Seuraavassa tulen JATKAMAAN tarkasteluani vääjäämättömällä lahjomatto-
muudellani niitä todella suuria mahdollisuuksia , joita Suomella on ollut itsenäis-
tymisensä alussa ja vielä jatkosodankin jälkeen ja jotka se on suurella perusteel-
lisuudellaan hukannut.
Maamme laulun sanat " ... On maamme köyhä ja siksi jää , jos kaipaat
kultaakaan ... " tulisikin korvata sanoilla " ... Pysyy maamme köyhänä aina
hamaan tulevaisuuteensa älynkäytön ja järjen puutteestaan johtuen ... ".
Motto : " Harvoin on mitään maata johdettu niin suurella pöljyydellä ja matalalla
perspektiivillä kuin mitä Arkadianmäkemme 200 , Kansansa Parasta Edusmiestä
ja Edusnaista , koko itsenäisyytemme ajan tehnyt " !
Ensimmäisessä tarkastelussani totesin jokaiselle maalle välttämättömien puolus-
tusmäärärahojen tinkimisestä aiheutuneen tosi kalliin laskun - Karjalan menetyksen.
Toisessa tarkastelussani totesin jokaiselle maalle välttämättömien syntyvyystilastojen
rukkaamisen ultravapaalla , moraalittomalla aborttilailla johtaneen maamme ainakin
yhden ikäluokan menetykseen murhattuina vauvoina ennen syntymäänsä.
Kolmas laiminlyöty mahdollisuutemme liittyy sotien jälkeiseen asutuspolitiikkaamme.
Suuren ja älykkään valtiomiehemme , Veikko Vennamon opetukset ja näkemykset lyötiin
täysin laimin , niille naurettiin ja jopa suurta näkijää kannettiin ulos eduskunnastamme sen
vahtimestarien voimin.
Neljäs tuhottu mahdollisuutemme koskee liki puolta Suomea. Osa I KOhdasta IV : " Kuinka
Urho Kaleva Kekkonen tuhosi Pohjois - Suomen suurimmasta joesta sen koko vaelluskalakan-
nan ".
Olihan selvää sodan aluemenetysten jäljiltä , että maahamme oli äkkiä hankittava runsaasti lisää sähköä tuottavaa vesivoimaa. Karjalan ja Petamon menetyksiin kuului huomattavat vesivoimavarannot Vuoksessa sekä itäisen " käsivartemme " rajajoen Paatsjoen koskissa.
Sotaan osallistumaton , liki toimeton kansanedustaja Urho Kekkonen äkkäsikin oivallisen
väkistävedon , korruption ja äkkirikastumisen mahdollisuudet Kemijoen koskissa. Hän alkoi
muutamien suomen ruotsinkielisten vuorineuvosten kanssa mitä härskeimmät juonittelut ja
petkutusten sarjat koko Lapin läänin uskollista äänestäjäkuntaansa kohtaan.
Perustettiin kaikessa hiljaisuudessa " Koskivoima Oy ". Sen osakkaita olivat ainakin U. K. K. ,
Serlachiusyhtymän , Valkeakosken Yhtyneitten paperitehtaiden , Kymin Oy:n ja eräiden muiden
suuryhtiöiden johtavia omistajia. Myöhemmin veturilahjomistaan kuuluisaksi tullut insinööri Erkki
Aalto oli tässä ryhmässä ja - ihme kyllä - laestadiolainen maalaissaarnaaja , kansanedustaja sekä
maherra Martti Miettunen.
Exmaaherra Miettunen alkoikin sitten liki uskomattoman huijaustyönsä. Sadat ja taas sadat Kemijoki-
varren kallisarvoiset koskiosuudet myytiin muutamasta viinapullosta tai kourallisesta sota-ajan inflaatiorahaa kunnottomille keinottelijoille. Samalla lakit. tri Urho Kekkonen piti tarkan huolen siitä ,
ettei näihin onnettomiin kauppakirjoihin jäänyt keinottelijoille pienintäkään velvoitetta arvokalojen säilyttämiseen. Sillä koskien rakentaminenhan tuhosi sukupuuttoon arvokkaat lohikannat sähkövoiman ja etelän herrojen ahneuden takia.
Juttuni vielä jatkuu kaikien Kekkos - ja Koivistofanien huviksi ... - Matti-Keranen
Matti-Ker'a'nen , 05.08.2006 kello 14.10 Varsova , Puola :
Tiedote 03.08.2006, julkaisuvapaa
http://prokarelia.net
[email protected]
KARJALA ON IHMISOIKEUSKYSYMYS
Professori Arto Luukkainen käsittelee Savon Sanomissa 03.08.06 Karjalan palautusta historiallisesta näkökulmasta. Hän tiivistää sanomansa lauseeseen: "Karjalan kysymyksen ratkaisu on sen palauttamisessa, takaisin ihmisille. Niille, jotka haluavat asua ja elää siellä. Se, kenen aluetta tai minkä lipun alla, on sittenkin sivuseikka." Voitaisiinko Karjala-kysymys ratkaista tältä pohjalta lopullisesti, kuten professori arvioi?
Luukkaisen tarkastelu lähtee tuhatvuotisesta historiasta. Tuhannen vuoden aikana lukuisat kansat ovat itsenäistyneet. Kansallisvaltioiden synty on ollut luonnollinen asia. Suomalaiset ovat asuttaneet Karjalaa ainakin 10 000 vuotta, se on ollut ensisijaisesti suomalaisten asuma- ja nautinta-aluetta.
Suomi itsenäistyi 1917. Myös Neuvosto-Venäjä tunnusti itsenäisyyden. Rajat sovittiin 1920. Siitä alkoi kokonaan uusi kausi, jonka pohjalta Suomen ja Venäjän suhteita tarkastellaan. Ei voida pitää oikeana lähtökohtaa, että ensin sovitaan itsenäisyys ja rajat, sen jälkeen entinen emämaa sanookin, että mepä otamme tästä 12 % takaisin. Ja sitten soviteltaisiin asiat tuhannen vuoden perspektiivillä välittämättä mitään rajoista tai kansainvälisistä sopimuksista, saati yksittäisten ihmisten ihmisoikeuksista.
Tärkein syy tällaisen mallin epäonnistumiseen on se, ettei se pysyvästi ratkaise peruskysymyksiä: ihmisyyden ja ihmisoikeuksien menetystä tai luottamusta, joka on tärkein hyvän naapuruuden elementti.
Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten osalta on eletty yli 60 vuotta väliaikaisuuden ja epävarmuuden aikaa. Miksi sellaista epävarmaa tilaa tulisi edelleen jatkaa? Vain perusongelmat ratkaiseva, rauhanomaisesti ja yhteistuumin tehty toimenpide on järkevä tavoite.
Pakkoluovutettu alue on surkeassa kunnossa. Sen kunnostamiseen tarvitaan ensimmäisen 10 vuoden aikana kokoluokkana 30 mrd. euroa ja 400 – 500 000 miestyövuotta rakentamista. Oikein toteutettuna Karjalan palautus nousee Suomen talousveturiksi ja todelliseksi portiksi Venäjälle. Kun Karjala on yksiselitteisesti osa Suomea, hankkeiden rahoittaminen kansainvälisellä rahoituksella ei ole mikään ongelma. Rahaa löytyy monin verroin tarvetta enemmän. Kansainväliset yritykset ovat hyvin kiinnostuneita Pietarin vieressä olevasta kehittyvästä alueesta.
Kuka lähtisi rahoittamaan Karjalan kehitystä, kun Venäjä hallinnoi siellä? Nyt rahoittajilla olisi tähän loistava tilaisuus, mutta tärkein rahoituksen elementti, luottamus, puuttuu. Jukos on vain yksi esimerkki siitä, mitä yllättäen voisi tapahtua. Rahoittajat katsovat maariskin liian suureksi. Venäjälle sijoitetaan nykyään enemmän kuin ennen. Ottaen huomioon maan mahtavat mahdollisuudet, sijoitukset ovat yhä pieniä puroja, ei voida puhua minkäänlaisesta investointibuumista.
Kansainvälisten sopimusten pohjalta on yksiselitteistä, että suomalaiset yhä omistavat Karjalan maat ja mannut. Vain itäraja on siirtynyt. Tämän vuoksi asianajaja Kari Silvennoisen hanke on täysin normaalia oikeudenkäyttöä: omistajat haluavat omat maansa omaan käyttöönsä. Ne ovat olleet vieraissa käsissä yli 60 vuotta, luulisi sen jo olevan riittävästi.
Asianajaja Silvennoisen hanke ei ole ProKarelian hanke, vaan hän on käynnistänyt hakumenettelyt täysin omana asianajotoimintanaan. Kansainvälistä lainsäädäntöä tuntevat ja oikeudenmukaisesti ajattelevat ihmiset eivät voine olla Silvennoisen hanketta vastaan, sillä tähän saakka oman omaisuuden takaisinsaamista sen väärinottajalta on pidetty oikeana toimintana.
Artikkelissa viitataan suomalaisiin poliittisiin päättäjiin ja EU-puheenjohtajuuteen. Olisi todellakin aika, että poliittinen eliittimme heräisi miettimään syvällisemmin tätä asiaa. Miten on mahdollista selitellä muiden maiden päämiehille, että Suomen valtio ei halua saada omaa 12 % maa-aluettaan takaisin? Entä se, ettei valtiojohto ole valmis edes keskustelemaan satojen tuhansien omien kansalaisten ihmisoikeuksien menettämisen korjaamisesta? Sellainen valtiojohto on hyvin erikoinen, joka vain ajattelee omaan maahansa hyökkääjän luuloteltuja etuja.
Ei myöskään voida ymmärtää Suomen johdon innokkuutta yhä pitää voimassa Suomen syyllisyyttä sotiin. Itsekritiikki ja –ruoskinta tai lahjoitusmentaliteetti voivat olla tarpeen, mutta sen voisi rajoittaa omiin henkilökohtaisiin asioihin, ei valtion tai toisten kansalaisten asioihin.
Suomen nuorisossa on asteittain noussut tietoisuus Karjalan kysymyksestä, siihen liittyvästä syvästä vaikenemisesta ja epäoikeudenmukaisuuden ylläpitämisestä. Hitauteen ovat pääsyynä valtiojohtomme ehkäisytoimenpiteet. Ne liittyvät tiedottamiseen, kouluopetukseen ja poliittisen keskustelun tiukkaan rajoittamiseen. Jatkuva aktiivinen keskustelu Internetissä osoittaa, ettei nuoriso ole unohtanut Karjala-kysymystä. Nuoriso onkin jo toiseksi suurin ryhmä, joka kannattaa palautusta ja avointa keskustelua asiasta.
Suomi on EU-puheenjohtajamaana ainutlaatuisessa asemassa muutaman kuukauden ajan. Sillä on nyt mahdollisuus toteuttaa Venäjään liittyviä EU-tavoitteita. Niitä ei saavuteta lähialueyhteistyöllä rahaa lahjoittamalla, vaan käynnistämällä avoin keskustelu historiallisten vääryyksien korjaamisesta.
On syytä muistaa, että Euroopan Neuvosto teki 25.01.2006 päätöksen totalitarististen kommunistihallintojen rikosten korjaamisesta. Mitä Suomen valtionjohto on tämän asian hyväksi päätöksen jälkeen tehnyt? Euroopan ja Venäjän välinen todellinen yhteistyö edellyttää luottamusta. Sitä ei saavuteta lakaisemalla ongelmat maton alle. Yhteistä tulevaisuutta ei synny selvittämättömien aggressioiden, väärissä käsissä olevien maa-alueiden ja sopimatta olevien tuhojen ja sotakorvausten palauttamisen aiheuttaman epäluottamuksen ilmapiirissä.
Venäjän ja Suomen todellinen ystävyys voi alkaa vain pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta seuraavalla win-win –pohjaisella mittavalla yhteistyöllä. Palauttaminen koituu molempien maiden ja koko Euroopan ainutlaatuiseksi askeleeksi kohti välttämätöntä integraatiokehitystä.
Tie ei ole helppo. Mutta salailun ja vääryyden ylläpitämistä pönkittävän menettely ei ole tuonut rakentavaa tulosta 60 vuoden aikana, eikä tule tuomaankaan. Yhteistyö voidaan rakentaa vain luottamusta herättävien toimien pohjalta syntyvälle yhteistyölle.
http://prokarelia.net
[email protected]
http://webmail.saunalahti.fi/wm2/msg;jsessionid=b8RH2mOTzWNaIN48DZ?d=1154775575030&k=1kft82x&id=34406&f=INBOX
http://webmail.saunalahti.fi/wm2/msg;jsessionid=b8RH2mOTzWNaIN48DZ?d=1154775575030&k=1kft82x&id=34406&f=INBOX - Matti-Keranen
U. K. Kekkonen olikin pohjoisen jokien arvokalojen suurtuhoaja ! ! ! Osa I I .
Kirjoittanut: Matti-Keranen 6.8.2006 klo 14.01
Juttuni vielä jatkuu kaikien Kekkos - ja Koivistofanien huviksi ...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000018429584
Neljäs tuhottu mahdollisuutemme koskee liki puolta Suomea. Osa II KOhdasta IV : " Kuinka
Urho Kaleva Kekkonen tuhosi Pohjois - Suomen suurimmasta joesta sen koko vaelluskalakan-
nan ".
Jutun jujuhan oli siinä , että U. K. Kekkosen vuorineuvoskumppanit järjestivät kapitaalin , Kekkonen ja
Miettunen puolestaan hoitivat markkinoinnin - se on köyhän , yksinkertaisen , " Urkkiin " uskovan maa-
laiskansan pettämisen - alihinnoittelemalla äärimmilleen kosket. Eihän tyhmä kansa älynnyt niiden
strategista arvoa sähköpulan kiusaamassa maassamme.
Jokaista ostettua koskea kohti tämä " Urkin Bulvaani - Koskivoima Oy " tuotti puhdasta voittoa satoja
miljoonia mummonmarkkoja per koski. Jälkitoteamus : " Eihän toki Suomessa esiinny taikka edes voi
esiintyä suurimittaista korruptiota ! ! ! ".
Köyhän kansan huijjaus tapahtui lähinnä , niin että Martti Miettunen ajeli hevosellaan pitkin Kemijoen koskien
rantaseutuja kylästä kylään ja talosta taloon. Tällä vanhalla maalaisliiton tupailtojen ja laestadiolaisseurojen
puhujaveteraanilla oli luottoa ja tunnettavuutta. Hänen sanaansa uskottiin melkein kuin Jumalan sanaan.
Lisäksi oli sodan vuoksi talojen nuori ja tervejärkinen miesväki rintamalla. Niinpä olikin koskikauppiaiden
helppoa puhua yli vanhukset ja naiset. Puhetta kun vielä terästivät reippaasti jaellut Alkon virkisteet sekä
Miettusen mainiot puhujantaidot.
Kyllähän allekirjoittanutkin aikoinaan ihmetteli , että mistä ihmeestä oikein U. K. Kekkonen oli repinyt
sellaiset kapitaalit , että hän omisti huomattavat osuudet Joutseno-Pulpin sellutehtaasta sekä 1960-
luvulla Hangossa Hyvon Kudeneule Oy:ssä. Mutta koskikauppojen satumaisista tuotoista selittyy tämäkin
arvoitus . . .
Kuten hyvissä saduissa ainakin , niin tokihan lopulta hyvä saa ansaitun palkkionsa. Niinpä agrologi Martti Miettunen sai " Urkilta " myöhemmin monia arvonosoituksia. Hän oli useita kertoja ministerinä , kerran jopa pääministerikin ja vielä loppujen lopuksi Lapin läänin maaherrana. Elikkä siis vanha luihu kettu ja petturi palasi vielä juurilleen eläkeläisvirassaan.
Tämä kertomus on miltei sanatarkasti peräisin Veikko Vennamon puolulehdestä Suomen Uutiset. Ja tokihan
" Urkki " antoi tästä jutusta Vennamolle tiedonjulkistamispalkkionkin. Kun lakit. tri U. K. K. ei mahtanut mitään
juridisesti lakit. lis. V. Vennamolle , niin järjestettiin poliittinen kosto. Veikko Vennamo kannettiin ulos edus-
kunnastamme neljän vahtimestarin voimin. Ja tietysti oli kaikki tiedoitusvälineet radiota ja televisiota myöten
saaneet hyvissä ajoissa etukäteen kutsun saapua seuraamaan " Tätä Ainutkertaista Show:ta " maamme niin
harmaassa sisäpolitiikassa ! ! !
Uloskanto tapahtui muuten tämän jutun julkaisemisen aikoihin 1970-luvulla. Silloinhan " Urkki " oli vielä
valtansa ja mahtinsa huipulla . . . - Matti-Keranen
http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1102&author=10
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000018429215
15.08.2006 kello 12.20 Matti-Keranen
13.08.2006
ProKarelia
EU-VENÄJÄ –YHTEISTYÖN UUSI PERUSTA
SITRA:n yliasiamies Esko Aho linjaa Suomen Kuvalehdessä 11.08.2006 EU-maiden tulevaisuutta. Hänen mielestään Suomen EU-puheenjohtajakaudella pitäisi keskittyä olennaiseen eli Euroopan kilpailukyvyn vahvistamiseen, koska kohta on myöhäistä toimia, vaikka tahtoa olisikin. Aho on toiminut puheenjohtajana työryhmässä, joka tammikuussa laati EU-komissiolle raportin Euroopan kilpailukyvyn ongelmista.
Suomen valtionjohto puolestaan korostaa EU-puheenjohtajakaudella Euroopan ja Venäjän suhteiden erityisen suurta merkitystä. Selkeää linjaa siitä, miten tätä erityissuhdetta pitäisi vaalia, ei näytä olevan. Pitäisikö koko muunkin Euroopan suomettua ja linjata yhteistyö Suomen esimerkille? Pitäisikö perustan olla tasapuolisessa yhteistyössä vai Venäjän tukemisessa? Vai pitäisikö merkittävänä perustana olla Euroopan Neuvoston päätös 25.01.2006 totalitarististen kommunistihallintojen rikosten tuomitsemisesta?
Ahon työryhmä korostaa Euroopan osalta tieteellistä, teknologista ja taloudellista potentiaalia. Riittääkö Euroopan omiin voimavaroihin tukeutuminen globalisaation puristuksessa? Yksinkertaistettuna Euroopalla on teknologia, know-how ja management. Perusyhtälöstä puuttuvat kuitenkin raaka-aineet ja energia.
SITRA julkisti 08.09.2005 raportin Suomen mahdollisuuksista Venäjällä. Raportti antoi niistä erittäin ruusuisen kuvan. Seminaarissa esiintyneet Aho ja suuryhtiöiden asiantuntijat löivät kritiikittömästi löylyä, eikä Venäjällä ollut kuin pelkkää menestystarinaa. Tältä pohjalta on ihme, ettei kansainvälinen pääoma nyt vuolaasti virtaa Venäjälle ja sen teollinen infrastruktuuri nouse kohisten.
Venäjän pääongelmaksi voitaneen arvioida historiasta ja länsimaisesti katsoen syvästä demokratiavajeesta johtuva luottamuksen puute. Euroopan pääongelmaksi voitaneen määrittää hajanainen kokonaisuus, jossa monet itsekkäästi etujaan ajavat kansallisvaltiot kilpailevat keskenään.
Euroopan ja Venäjän tuleva kilpailukyky globalisaation puristuksessa riippuu siitä, kuinka hyvin ne kykenevät löytämään keskinäisen yhteistyön, joka johtaa kestävän integraatiokehityksen alkuun. Erikseen kumpikaan ei tule pärjäämään esim. USA:n ja Kiinan kehitykselle. Jotta Euroopan ja Venäjän kilpailukyky saavutettaisiin, on perusongelmat kyettävä ratkaisemaan ja yhteiset edut löytämään.
Tämän monitahoisen ongelma-yhtälön ratkaisemisen käynnistäminen edellyttää molemmilta osapuolilta tahtoa ja nykyisen umpikujaan johtavan tilanteen oivaltamista. Käynnistysmoottorina toimivan hankkeen tulee olla niin merkittävä, että se perinpohjin herättää osapuolet oivaltamaan sekä uuden ajan alkamisen että uudenlaisen etenemistien.
Erittäin rakentava lähtöprojekti muodostuu siitä, että Eurooppa tarjoaa Venäjälle win-win –pohjaista hanketta, joka suoraan pureutuu vaikeimpaan psykologiseen esteeseen, luottamuksen puutteeseen, ja samalla tarjoaa vastapainoksi laajan yhteistyöpohjan ja poliittisen vakauden. Hankkeen tulee samalla olla osoitus eurooppalaisille siitä, että toimenpiteitä voidaan tehdä myös yhteiseksi eduksi.
Lähtöhankkeessa Venäjä palauttaa neuvotteluteitse Tarton rauhan rajat eli Karjalan ja muut pakkoluovutetut alueet sekä sopii Suomen kanssa sodan aggressioiden seuraukset. Poliittisesti on vaikea kuvitella positiivisempaa signaalia Venäjän eduksi. Poliittinen asetelma muuttuu täysin uudeksi ja sillä voidaan arvioida olevan välitön vaikutus globaalien poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen.
Palautus on monipuolisesti luottamusta herättävä toimenpide. Asenneilmasto muuttuu. Mutta samalla muuttuu myös Venäjän asema. Palautus merkitsee, että jotain hyvin merkittävää on tapahtunut Venäjän politiikassa. Luottamuksen asteittainen palautuminen lisää voimakkaasti kansainvälistä rahoitusta ja investointeja Venäjälle. Luottamus on kaiken liiketoiminnan ja muun yhteistoiminnan perusta ja sideaines.
Suomella on osaamista laittaa palautettu alue nopeasti kuntoon. Koska Suomen luottoluokitus on hyvä, ei ole mitään ongelmaa saada kaikki alueelle tarvittavat hankkeet rahoitettua kansainvälisellä pääomalla. Sitä on tarjolla 70 kertaa enemmän kuin on tällaisia selkeitä aluekehittämiskohteita.
Karjalan kunnostaminen nostaa itäisen Suomen heti jaloilleen. Se antaa Suomen kansantaloudelle sen ehdottomasti kaipaaman taloudellisen kasvuruiskeen ja toimii vahvana kasvuveturina. Pysyviä työpaikkoja syntyy 150 – 200 000. Lähimarkkinat kaksinkertaistuvat.
Palautus antaa voimakkaan kasvusysäyksen ja kasvupohjan myös Pietarille, Petroskoille ja Petsamon lähialueelle. Suuri teollisuus- ja kauppakeskittymä Pietarin kupeessa palvelee molempia maita ja työllistää merkittävästi venäläistä väestöä. Kannaksen ja Petsamon logistiikkakeskukset palvelevat globaalia kauppaa. Karjala on kiinnostava ja turvallinen portti Venäjälle, josta on vain askel Venäjän puolelle, kun investoinnit sinne ovat riittävän turvallisia.
Kasvu ja liiketoiminnan kehitys alkavat nopeasti säteillä Itämeren talousalueelle. Baltic Rim –alue kokee mittavan yhteistoiminnan edut. Itämeri saa mahdollisuuden pelastua öljykatastrofilta.
Kun palautuksen jälkeinen yhteistyö rakennetaan oikein ja Venäjä jatkaa luottamusta herättävien toimenpiteitten toteuttamista, syntyy vääjäämättä hedelmällinen ja aito yhteistoiminta Euroopan ja Venäjän välillä. Muodostuu kestävän integraatiokehityksen ensimmäinen vaihe.
Ensimmäisen hankkeen menestyksellinen toteutus poikii uusia yhteishankkeita eri puolille Venäjän raja-alueita, joista kehitys laajenee sisämaan kasvukeskuksiin.
Tässä skenaariossa Karjalan palautus on katalysaattori, joka käynnistää voimaperäisen myönteisen kehityksen suurimpien yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. Koska Eurooppa ja Venäjä välttämättä tarvitsevat toisiaan, ei ole kovin realistista suunnitella kehityshankkeita vain omasta näkökulmasta. Pelkät omat eväät eivät riitä globaalissa kilpailussa. Tarvitaan ennakkoluulotonta yhteistoimintaa, sillä perinteisin keinoin syömme mahdollisuuksien pääomaamme yhä pienemmäksi vuosi vuodelta.
Eikö Eurooppa ja Venäjä voisi käynnistää yhteistoimintansa ilman rajamuutosta? Eikö aluetta voisi vuokrata Suomelle tai eikö Suomi voisi lahjoittaa lähialuerahoina toisenkin miljardi euroa ja EU useita miljardeja?
Viime vuosikymmen on osoittanut, ettei aito yhteistyö käynnisty laajasti, koska sen perusta eli luottamus puuttuu. Sama koskee kaikenlaisia väliaikaisratkaisuja pakkoluovutettujen alueitten kohdalla. Niitä on kokeiltu jo yli 60 vuotta. Vasta kun viime sotien johdosta yhä jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset ja ihmisyyden syvien arvojen loukkaaminen jatkuu, on todellista luottamusta turha yrittää poliittisilla puheilla ja vakuutteluilla hankkia. Tarvitaan aitoja tekoja.
Aluepalautus on myöskin Euroopan Neuvostolle, jossa Venäjä on jäsenenä, selvä signaali siitä, että Venäjä itse tahtoo korjata Neuvostoliiton aggressioita ja rikoksia. Tämä todennäköisesti johtaa siihen, ettei totalitarististen kommunistihallintojen rikosten tuomitseminen toteudu samoin kuin saksalaisten kymmeniä vuosia jatkunut natsien rikosten anteeksipyytely ja maksaminen. Ei ole kenenkään etu jäädä kommunistihallintojen rikosten poteroihin, vaan saada aikaan selvitykset ja sovinnot ja toteuttaa yhteistyötä uudelta luottamuspohjalta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1534781Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä131784- 1061728
- 901569
Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma391257- 1081070
- 591054
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka261023- 74874
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46833