Huollossa sanottiin, että kannentiiviste vuotaa autossa. Öljyä oli talviseisonnan jälkeen vuotanut maahan ja nytkin näyttää vuotavan jonkin verran. Jäähdytysnestessä lilluu öljyä jonkin verran mutta jäähdytysnestetttä ei kuitenkaan kulu normaalia enempää.
En kuitenkaan lähtenyt vielä suurempaan huoltoon koska aika arvokasta touhua on. Vaihdatin öljyt ja öljynsuodattimen.
Eli kysymys kuuluu. Mitä haittaa moottorille on ajan mittaan jos kannentiiviste vuotaa? Osaan seurata naisimmeisenä kuitenkin öljyn määrää sekä jäähdytysnestepuolta.
Kannentiivisteen vuoto
10
12086
Vastaukset
- miten vuotaa
jos se esim. päästää sitä nestettä sylinteriin ne menee sieltä öljyn joukkoon ja heikentää moottorin voitelua ja pitkään jatkuessa voi myös venttiilikin kannesta haljeta!
Tuokin esittämäsi vaihtoehto, että sitä öljyä menee jäähdytysnesteen joukkoon heikentää ajankanssa jäähdytystä ja moottori voi ylikuumentua ja silloin myös isompi vauriovaara- sitroen.
mutta pieleen meni.
Öljyn joukkoon joutuva pakkasneste muodostaa pikimäistä töhkää, joka tukkii kaikki paikat moottorissa: suotimen, öljykanavat, hirttää laakerit kiinni.
Pieni määrä ei tätä tehne vaan isompi määrä ja kunnolla kuumaksi ajettuna. Eli kansitiivisteen vaihdon sijasta saattaakin saada tehdä koko moottorin vaihdon tai täysremontin.
On näitä nähty... - se ei
sitroen. kirjoitti:
mutta pieleen meni.
Öljyn joukkoon joutuva pakkasneste muodostaa pikimäistä töhkää, joka tukkii kaikki paikat moottorissa: suotimen, öljykanavat, hirttää laakerit kiinni.
Pieni määrä ei tätä tehne vaan isompi määrä ja kunnolla kuumaksi ajettuna. Eli kansitiivisteen vaihdon sijasta saattaakin saada tehdä koko moottorin vaihdon tai täysremontin.
On näitä nähty...tuki mitään vaan muuttuu lähinnä vaahdoksi ja voitelunpuutteessa sitten tapahtuu tuo laakerien hirttäminen!
Pakkasneste ja öljy ei muodosta mitään pikeä, eikä pikimäistä töhnää - sitroen.
se ei kirjoitti:
tuki mitään vaan muuttuu lähinnä vaahdoksi ja voitelunpuutteessa sitten tapahtuu tuo laakerien hirttäminen!
Pakkasneste ja öljy ei muodosta mitään pikeä, eikä pikimäistä töhnäätieto, naisen muisti, vaan ei partasuun urohon".
Kokeilepa omallasi jos uskallat! Minä en uskalla, olen niitä niin monta nähnyt. - autoa
sitroen. kirjoitti:
tieto, naisen muisti, vaan ei partasuun urohon".
Kokeilepa omallasi jos uskallat! Minä en uskalla, olen niitä niin monta nähnyt.edes nähnyt, on näitä nähty, juttujasi meinaan.
- naapurin eukko
Kaasuttelin tänään autolla pienillä vaihteilla moottoria rasittaen ja putsasin jäähdytysnesteen öljystä ja kas kummaa öljyvuoto lakkasi kokonaan? Nyt oli kuuma moottori. Kuinkahan on asianlaita huomenna? Onkohan öljyvuotoa taas kun moottori on kylmennyt?
En ymmärrä näitä moottorien oikkuja. Täytyy luottaa kuitenkin huoltomieheen, joka sanoi, että kannentiiviste vuotaa ja asia pitäisi huoltaa pois.- naapurin eukko
Olen testaillut autoa. N.10km pysähdyksen jälkeen moottorista valuu n. 1 ruokalusikallinen öljyä. Jäähdytysnesteeseen ei nouse enää öljyä, eikä jäähdytysnestettä kulu. Mikä oli siis vikana? Ei ehkä kannentiiviste kuitenkaan.
Epäilen, että olen vaihdattanut paikallisella Essolla öljyt ja öljynsuodattimen kahden viime vuoden aikana. Ihmettelin ainaljyn vaihdon jälkeen miksi vaihdettu öljy on niin mustaa? Öljyä oli kyllä lisätty. Eli olikohan öljynsuodtinta tai öljyä edes kunnolla vaihdettu? Nyt vaihdatin merkkihuollossa ja öljy oli puhtaan näköistä niinkuin vaihdon jälkeen pitää olla.
- naapurin eukko
Kysyisin vaan millä konstilla näppäimistön toimintaan voi vaikuttaa?
- jore1961
Kannattaa se kannentiiviste vaihtaa kuitenkin varmuuden vuoksi!
- jorgejore
Jore hengailetko nistien kanssa....?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?82679Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1612576- 1842441
Miksi Halla-aho on niin hyvin menestynyt - mutta punavihreä ei?
Hyvin näkee kuinka punavihreää ottaa pahasti päähän kun Virta on taas töppäillyt pahasti. Ja kun punavihreä ei pärjää, n121979Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181965Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa501793Sofia Virta SUURI POLIITIKKO
Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo691538Mitä ikävöit eniten ikäväsi kohteesta?
Rahaa, turvallisuutta, kauniita katseita,seksiä, läheisyyttä vai jotain muuta?681099Mika Poutala salasi osallistumisensa Erikoisjoukkoihin
Poutala ryhtyi ministeriksi 13.6.2025 ja 5.8.2025 ilmoitettiin hänen olevan seuraavalla Erikoisjoukot-kaudella. http101093Siis HYI OLKOON! Ihmiset, eikö enää ole mitään rajaa?
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4142eeb2-a589-4109-a5d0-e8f341df585c "Susanna Penttilän seksibussi kauhistutta63940