Heippa!
Osaisiko joku kertoa reseptiä kunnon vanhanajan ruisleivälle? Mieheni aina muistelee miten hyvää ruisleipää hänen mummonsa leipoi hänen lapsuudessaan ja harmittelee kun kunnon ruisleipää ei tahdo oikein enää saada kaupoista. Ajattelin yllättää hänet leipomalla itsekin hänelle tuoretta ruisleipää, mutta ohje olisi hakusessa. Leivän tulisi olla sellaista, että sen voi paistaa ihan tavallisessa sähköuunissa.
yksi ohje
Raaka-aineethapatin/taikinajuuri:
4 hapanta ruisleipäviipaletta
1 l vettä
1 l ruisjauhoja
taikina:
1 dl vettä
2 rkl suolaa
(hiivaa)
1,5l ruisjauhoja
Taikinajuuri:
Ruisleivän teko alkaa taikinajuuren tekemisestä. Hanki jostain hyvää ruislimppua, jolle haluaisit leipäsi maistuvan. Leikkaa leivästä viipaleet ja poista kuori. Murentele leipä kulhoon ja lisää kädenlämpöinen vesi. Sekoittele hetki, että leipä leviää veteen. Lopuksi lisää ruisjauho huolellisesti sekoittaen.
Peitä taikinakulho liinalla ja anna sen seistä huoneenlämmössä päivän verran. Taikina on sopivasti hapantunut, kun se kuplii ja tuoksuu happamalle.
Taikina:
Jos haluat, että taikina kohoaa reilusti nopeammin, lisää noin 20 g hiivaa veteen, jonka lisäät taikinajuureen. Lisää suola ja ruisjauhot ja alusta taikina huolellisesti melko tiiviiksi.
Kohota taikinaa vielä liinan alla. Hyvä nyrkkisääntö on, että kun taikina on noin kaksinkertainen, se on kohonnut tarpeeksi.
Kun taikina on valmis, ota siitä talteen noin 100 g:n pala ja pakasta se huolellisesti muoviin käärittynä. Näin sinulla on odottamassa valmis taikinajuuri seuraavaa leiväntekokertaa.
Leipominen:
Taikinasta saat neljä leipää. Leivo limput ja anna niiden kohota vielä liinan alle peitettyinä. Ripottele pinnalle jauhoja ja pistele haarukalla leipiä. Paista 200 asteessa noin tunnin ajan. Paistamisen jälkeen kääri leivät pyyhkeiden sisälle jäähtymään. älä kolhi tai liikuttele leipiä turhaan jäähtymisen aikana. ettei kuori turhaan irtoa
Seuraavalla kerralla aloittaessasi leipomista laitat vain taikinajuuren leipäviipaleiden sijaan yön yli vesi- ja jauhoseokseen happanemaan.
Kiitos!!
Kertoisitko vielä missä asteessa paistetaan ja kuinka kauan. Kävin jo ostamassa ainekset :Dlukee
siellä ohjeessa...:) 200 astetta ja noin tunnin verran kun paistelet. toivottavasti saat leivät onnistumaan.P.S. vielä kun voitelet leivät piimällä ja jauhotat ennen viimeistä kohottamista niin hyvä tulee...
Hupsis!
Olinpas puusilmä!! Tosiaan, anteeksi vaan; siinähän se tosiaan lukee ihan selvällä suomen kielellä. Kysyisin vielä, että millä jauhoilla se jauhotetaan? Niilläkö samoilla ruisjauhoilla? Minulla on nyt se juuri tulossa. Tein puolikkaan annoksen näin aluksi enkä käyttänyt hiivaa, vaan ajattelin odotella huomiseen.niillä samoilla
ruisjauhoilla jauhotat. etti tulis epäselvyyttä, niin se hiiva laitetaan vasta valmiiseen juureen kun alat leipomaan leipää.Odottelen
Odottelen täällä juuren valmistumista, mutta kulhossa ei tapahdu vielä mitään... Pitäisikö sen jo tässä vaiheessa kuplia ja tuoksua happamalle? Mitä jos käyttämäni leipä olikin väärää? Käytin sellaista suursavon ruislimppua, jonka nimeä en muista, mutta sitä myydään s-marketeissa ja mieheni tykkää sitä syödä. Onko sillä merkitystä, että onko käytettävä leipä tehty juureen vai ei? Vai onlenko nyt malttamaton, sillä seos on ollut huoneenlämmössä nyt eilis illasta asti.Olen muuten kanssa huomannut, että suurimmassa osassa kaupassa myytävissä "ruisleivissä" on suurin osa vehnäjauhoa. En tiedä käyttämästäni leivästä miten siinä on. Voiko olla että kaikilla leivilä ei onnistu?
laitas
hiukan n.10-15g hiivaa juuren ja katso että se on varmasti lämpimässä ja vedottomassa paikassa. anna sitten porista tonne iltaan klo 17.00 asti.Käykö..
Käykö kuivahiiva vai lähdenkö kaupasta hakemaan oikeaa hiivaa? Kuivahiivaa olis kaapissa?käy
liota se vaan lämpimään yli 42 asteiseen vesitilkkaanOk!
Katsotaan nyt mitä tulee.... Raportoin sitten tuleeko tästä leipää ja millaista oli...Valmista tuli!
Sain leivät eilen leivottua ja kun tein puolikkaasta taikinasta, niin tuli kaksi halkaisijaltaan n. 20cm leipää.. En tiedä olisiko niiden pitänyt vielä enemmän kohota? Muuten olivat kyllä ihan ruisleivän näköisiä ja mies kehui että niissä oli hyvä kuori, mutta mielestäni ehkä olisi saanut olla hieman happamampaa. Olikohan juuri tarpeeksi pitkään porisemassa? Voiko sitä pitää valmistumassa ensi kerralla vaika pari vuorokautta vai meneekö se sitten pilalle? Leipä oli kyllä muuten ihan hyvää.Onnittelut Laaralle
rapean kuoren ja pehmeän sisuksen yhdistelmä joka limpussa niin herkkua on.Tätä eivät leipomot halua ymmärtää vaan tyrkyttävät meille valmiiksi revittyä korkkipahvia.Siitä juuresta olisin kiinnostunut,että mistä se ensimmäinen juuri on tullut jota emännät varjelevat sukukalleutena ;)
Onnittelut minultakin
Kaipa muistit sen raskin talteenoton, kuten neuvottiin? Seuraavalla kerralla voit lisätä siihen juureen vrk. ennen leipomista muutaman hapankorpun, se saattaa lisätä juuren happamuutta. On hienoa, että jotkut viitsivät nähdä sen vaivan, että tekevät omin käsin edes muutaman kerran oman leivän. Hapanleipä ei ole niitä kaikkein helpoimpia, mutta älä anna periksi, kehittele oma taikinanjuuri, siitä sikiää hyvä limppu.Kiitoksia
Mukavaahan se oli. Näin äitiyslomalla ollessa leipominen on ihan mukavaa puuhaa ja vaikka se leivän tekeminen kestääkin kauan, niin suurimman osan ajasta ei tarvinnut tehdä mitään kun odotella. Ehkä sitten kun palaan työelämään, niin siirryn taas kaupan leipiin, mutta nyt kyllä aion leipoa vielä toistekin jos vaikka harjoitus tekisi mestarin ja kyllä otin sen talteen :DJa oli kyllä mies melkoisen tyytyväinen...
no niin
hyvä että sait leivät tehtyä. itsekkin laitoin tossa päivällä juuren tulemaan, joten huomenna saa tuoretta leipää. ei se leivän tekeminen niin iso homma ole, kuten monet sitä pelkäävät.Tuossa minun juttuni...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=4500000000000350&posting=22000000026223565Tuosta linkistä löytyy minun leipomisjuttuni.
Tarvitset
juuren. Muuten ei onnistu. :(Tuossahan annettiin
juuri juuriohje, ainakin olin juuri niin lukeneeni.Tuli tuossa mieleeni
että jos et onnistu tuon taikinajuuren kanssa, vaikka ohje oli kyllä hyvä, niin takuuvarma tuote on Myllärin risleipäjauhot. Siinä on raski valmiina, et tarvitse kuin suolaa ja vettä. Kyllä se limpusta käy vallan mainiosti ja ohjeet ovat pussin kyljessä. Tämä vain siltä varalta, ettet jostain syystä onnistu edellisellä ohjeella.olen kokeillut
kyllähän se limpusta käy, mutta mielestäni ei ollut oikein hapanta. olen itse savosta kotoisin ja isovanhempani karjalasta. tykkään että ruisleipä on hapanta. nykyiset kaupassa myytävät "ruisleivät" ovat aikalailla irvikuvia minun mieltämästäni ruisleivästä. samoin nämä "karjalanpiirakat". onneksi on muutama leipomo, jotka tekevät vielä ruisleivänkin juureen, eikä niissä ole vehnäjauhoja. tässähän tulee ihan vesi kielelle, kun aattelee lämmintä rukiisen kanttia jossa vähän voita päällä...Tässä taannoin
Käytiin keskustelua samasta asiasta, jolloin todettiin puhtaita ruisleipiä olevan harvahkossa ja enimmäkseen pienleipomoiden tekemiä. Varsinais-suomessa ja satakunnassa mm. Salosen leipomot, joilla ei ole muuta tekemistä keskenään.Savon seudulla on hyvä ja rikas leipäperinne, se on kyllä aivan totta.
Leivän happamuuskin on makuasia, tuo raski minkä neuvoit on ihan ok. mutta tuskin sillä pääset edes samaan happamuuteen Myllärin ruisleipäaineksen kanssa. Aikoinaan sain Jaakkkolan leipomolta Tampereelta hyvän juuren, mutta onnistuin hävittämään sen aikojen saatossa.
makuasia
sano koira ku pallejaan nuoli. itse taas käytän mummolta saamaani juurta, joka on laitettu joskus sota-ajan jälkeen alulle. sillä saan aika maistuvan leivän aikaiseksi, kun jaksan ja innostun itse leipomaan. toinen suosikkileipäni on hapanrieska, joka valmistetaan hiivaleipä- ja osaksi ruisjauhoista juureen... sekin lämpimänä, voita päälle ja maitoo kyytipojaksi, niin jopa kelepaa.Kiireiselle eräs ratkaisu
ympäri maan Fazerin paistopisteistä.Kyllä sekin lämpimänä menettelee,happamampaa saisi olla.Itsekin ex-savolaisena muistelen hyviä limppuja jostain 25 vuoden takaa,mutta eivät ne nykyään sielläkään osaa kuin muovipussissa hautunutta ja kitkerää tehdä.Taitaa olla huonot jauhot.
Länsi-suomessa kun saa vain kuminalla makeutettua reikäleipää,niin olen pari kertaa leiponut itse ihan kuulopuheiden perusteella säveltämilläni omilla ohjeilla leivinuunissa.Noinhan se menee kuten yllä on kerrottu.
Yllättävän helppoa se on mutta työlästä,varsinkin sähköuunissa johon ei mahdu kuin leipä kerrallaan.
Tuottaapa ainakin onnistumisen elämyksen,kaikkeahan pitää kokeilla paitsi kansantanhua ja sukurutsaa,sanoo metallimies 40.
ruisleipää
Juuren valmistus:Laita kulhoon vettä ja ruisjauhoja sekä piimää. Piimää ei tarvitse olla kovin paljon. Annetaan hapattua huoneenlämmössä liinalla peitettynä pari päivää. Juurta voi varovasti maistaa. Jos se on mukavan kirpeää, se on onnistunut hyvin, jos se maistuu väkevältä tai huonolta, kannattaa tehdä uusi juuri.
Taikinan valmistus
Juureen lisätään ruisjauhoja ja vettä, niin että tulee paksua velliä, tässä vaiheessa voi lisätä noin herneen kokoisen nokareen hiivaa, niin leipä kohoaa paremmin.
Tätä taikinaa kohotetaan seuraavaan päivään, jolloin lisätään loput ruisjauhot ja suolaa ja tehdään taikina, jonka annetaan kohota ja hapattua pari tuntia, joskus se voi viedä pidempäänkin. Taikinaa maistamalla voi arvioida happamuuden astetta. Kirpeästä taikinasta tulee hyvää leipää :D
Taikinasta leivotaan jauhoja käyttäen leipiä joko pellille tai vuokiin. (vuoissa taikina voi olla hieman löysempää.) Leivistä kannattaa leipoa mahdollisimman korkeita, koska kohoamisen aikana ne tuppaa leviämään ja laskeutumaan. Leipiä pitää kohottaa hyvin, ennenkuin laitetaan uuniin. Paistetaan aluksi 200-225 astetta vähintään 20 minuuttia jonka jälkeen lämpöä voi alentaa 175 asteeseen. Annetaan paistua vähintään tunti.
Jos haluaa, niin ennen leipomista taikinasta voi ottaa juuren seuraavaa leipää varten esim. pakastuspussiin. Juurta voi säilyttää jääkaapissa kuukaudenkin, mutta pakastimessa pidempäänkin ja ottaa se käyttöön kun leipoo seuraavan kerran. Juuri lisätään kädenlämpöiseen veteen ja tehdään velliksi kuten kohdassa taikinan valmistus ja annetaan vellin hapattua seuraavaan päivään jne..
Ruisleivän valmistus on hidasta ja tulosta joutuu odotteleen, mutta se on vaivan arvoinen. Aktiivista työskentelyaikaa tosin kuluu vain vähän ja taikinan muhiessa keittiön nurkassa voi tehdä kaikenlaista mukavaa.